Monthly Archives

October 2017

Fairytale kind of a life

Ihanaa Halloweenia rakkaat lukijat! Halloweenhan on olevinaan vuoden pelottavin päivä, mutta mulla on ollut yksi vuoden positiviisimpia päiviä. Sen lisäksi, että ulkona oli aivan mieletön aurinkoinen keli, koko päivä on mennyt ihan tosi kivasti. Tässä on esimerkki siitä, mitä postaus oikeastaan koskee, sillä joku toinen voisi ajatella, että päivä on ollut älyttömän raskas. Oon herätyksestä asti tehnyt töitä koko päivän, välissä leikkinyt vain Danten kanssa ja käynyt lentopallotreeneissä. Oon saanut ihan tosi paljon aikaiseksi, mutta samalla to do -lista näyttää siltä, että en olisi oikeastaan edes aloittanut. Minä voisin masentua tai kiukustua itselleni todeten, että en taaskaan saanut tarpeeksi tehtyä. Tai sitten voin olla tyytyväinen siihen, mitä sain aikaiseksi ja todeta, että tämä päivä sisälsi paljon Danten naurua, hauskoja hetkiä ja eteenpäin menemistä. All in all, hyvä päivä.

Sain lukijaltani tänään kommentin, jossa yksi lause oli mielestäni ihan mielettömän hyvin ilmaistu. “Positiivinen asenne sekä armollisuus ja hyväksyntä itseään ja muita kohtaan on tärkeää, ei kannata takertua pikkuseikkoihin.” Aamen.

Törmään aina ajoittain siihen asenteeseen, että minä en voi oikeasti olla onnellinen ja esitän vain onnellista tässä elämässäni, jossa olen jumissa jossain pikkukylässä, enkä elä sellaista elämää kuin oikeasti haluaisin. Samalla itse koen eläväni tietynlaista unelmaa, oman elämäni satua. Olen miettinyt, mistä tulkintaero kiikastaa, ja olen tullut siihen tulokseen, että syyllinen on mun positiivinen elämänasenne ja se, että haluan nähdä asiat positiivisesti ennemmin kuin velloen negatiivisessa. Todellisuudessa jokainen meistä voi nähdä elämänsä huonona tai olla tyytymätön elämäänsä. Jokaista asiaa voi miettiä monella eri tavalla ja kahta eri elämää vertaamalla löytyy aina joku, jolla on jotain paremmin kuin itsellä. Avain onneen on mielestäni se, että lakkaa vertaamasta. Vertaamasta muiden elämään ja vertaamasta siihen, mitä oma elämä voisi olla. On hyvä pyrkiä aina kohti parempaa ja kehittää itseään ja elämäänsä, mutta miettimällä sitä, mikä kaikki on pielessä, huomaa äkkiä, että kaikki on omasta mielestä pielessä.  Continue Reading

27+

Vanhasta inspiroituneena // Lempäälä

Inspiroiduin pari päivää sitten eräästä vanhasta asukuvasta, johon törmäsin vahingossa ja muistin, että mulla on vaatekaapissa ihan samat vaattet kaikki edelleen. Vedin kamat päälle ja totesin, että ne näyttää edelleen kaikki aika kivalta. Pahimpien kroppakriisien keskellä tekee itse asiassa ihan superhyvää välillä vetää päälle vanhoja asuja ja todeta, että vaikka vuosia on mennyt lähes neljä, aika samalta kaikki edelleen näyttää. Oon tosin onenllinen hiusteni kunnon puolesta, että oon vaihtanut aika paljon hiustuotteita ja pidennysmerkkiä tässä välissä, ottanut pidennykset nyt pois ja alkanut pitää hieman suorempaa tukkatyyliä. Tuo vanha kihara vaalea tukka oli sen ajan juttu, mutta jotenkin olen enemmän minä tällä tummemmalla lookilla. Ja kyllä, tumma talvitukka on takaisin. Vaikka se tummempi blondi onkin aika kiva, niin jotenkin mä viihdyn tässä aika hyvin nyt näin. Tosin nyt mulla on joku hullu päämäärä saada kasvatettua oma väri pois, niin, ettei tarttis enää värjäillä. Se tietenkin vaatii jossain vaiheessa vaaleampaan menemistä, jotta tumma tyvi kasvaisi sieltä silleen fiksun näkösenä. Oma värini kun on vaaleampi kuin tämä nykyinen tyvi, niin on aika hemmetin vaikeaa lähteä kasvattamaan sitä omaa väriä. Näyttää kaljuuntuvalta, kun tumman alta tulee vaaleampaa.

Näitä kuvia katsoessa mulle tuli ihan sairaan hyvä fiilis tästä uudesta tukasta. Mä tiedän, että jonkun silmiin muutos ei ole merkittävä (kuten kolme ystävistäni sanoi viikonloppuna “en huomaisi, ellet sanoisi”), mutta itselle tää on ihan valtava muutos. Tukka tuntuu ohuemmalta ja on kauhean lyhyen tuntuinen. Kuvia kun katsoo, niin voikin todeta, että tukkahan on lähes samanmittainen kuin se oli neljä vuotta sitten pidennyksillä, eikä näytä kyllä kovin ohueltakaan. Lähinnä se on se tunne, joka on viiden (jep!) vuoden täysmittaisen pidennystenkäytön jälkeen. Aika siistiä toisaalta, kun päälaen tuntumassa ei tunnu mitään ylimääräistä, eikä tarvii miettiä pidennysten kurkkimista kampauksissa. Ei väliä miten tukka on, sieltä ei vilku kuin korkeintaan päänahka :) Ja tän saa föönattua läpikuivaksi alle 10 minuutissa. Wuhuuuu!

(Huhtikuu 2014 vs. Lokakuu 2017)

Vuosien saatossa on tullut muutama kilo, tukka muuttunut enemmän tai vähemmän ja moni muukin asia muuttunut. Rinnat majailee entistä alempana ja lantio on leveämpi synnytyksen jäljiltä, mutta toisaalta kotona on särjetyn sydämen sijaan maailman rakkain aviomies ja maailman siistein muksu, joka olemassaolollaan aiheuttaa mulle jo tässä vaiheessa vauvakuumetta. Kateltiin ystävän kanssa toistemme vanhoja kuvia eilen ja pohdittiin sitä, minkä verran on muuttunut. Onhan se erikoista huomata viiden vuoden ajalta muutoksia. Vyötärölinja leventynyt ja ylähuuli ohentunut. Sitä se ikä on. En kuitenkaan näe itseäni ikinä piikittämässä huulta isommaksi tai näännyttämässä itseäni kapeammaksi vatsan seudulta. Jälkimmäiseen ei riitä mielenvahvuus ja kauneustoimenpiteisiin ei riitä mielenkiinto ja koko ajatus ahdistaa. Mulla on tuttuja, joilla on maltillisia operaatioita. On hieman kasvatettu tai tasoitettu joitakin alueita, ja lopputulos on luonnollisen kaunis. Mutta välillä katson joitakin ihmisiä ja mietin, miksi he ovat “pilanneet kauneutensa”. Lainausmerkit, sillä he ovat pilanneet kauneutensa vain minun silmissäni. He varmasti itse pitävät lopputuloksesta, ja se on tärkeintä. Meinasin kirjoittaa, että mä vaan tykkään luonnollisemmasta lookista, mut sit alko itteänikin naurattaa. Ei se oo ihan niin. Mut vaikka mä rakastan megaripsiä ja näyttävääkin meikkiä ja isoa tukkaa ja monia tuollaisia asioita, niin mun raja siinä, mitä pidän viehättävänä menee siinä selkeästi kirurgilta haetussa. Kauneusleikkauksia en tyrmää, sillä tiedän niiden olevan monille tärkeitä ja tekevät heidän elämästään heille parempaa. Minä vaan tykkään sellaisesta aidomman näköisestä lookista kuin sellaisesta pumpatusta.

Mä oon joskus pelännyt ajatusta silareista siihen pisteeseen, että heräsin yöllä painajaiseen siitä, että mulla on silarit ja en saa niitä pois :D Mua jotenkin ahdistaa ajatus siitä, että mulla olis ihon alla joku möllykkä, joka ei ole mua. Mut nyt musta tuntuu, että nykymedian vuoksi mua ahdistaa ihan jumalattomasti kaikki tehdyt huulet. Ne on jotenkin kumisuudessaan vähän pelottavat.  Samaan aikaan oma ylähuuli alkaa rajaamattomana näyttää vähän  viivalta, mutta mieluummin näin. Olishan sellaiset aidot rosiehuntingtonwhiteleyt ihan kivat, mutta ei kiitos kuitenkaan. En ees tiedä miks eksyin tähän kauneusoperaatioista jauhamiseen. Kai se tuli mieleen tässä vanhoja kuvia katsoessa ja miettiessä omaa muutosta.


Mä oon aina jotenkin tykännyt sellaisista ikääntymisen merkeistä. Mun mielestä juonteet on ihan kauniitakin. Ei oo kiire ihan hirveesti omia saada, mutta otan mieluummin ne kaikki kuin kumisuuden ja sellaisen täytetyn ulkonäön. Jos mä joskus sekoan täysin ja mielessäni käy varata aika johonkin toimenpiteeseen, jolla täytetään naamariin yhtään mitään, niin täytyy muistaa tää kirjoitus. Annan teille tällä täyden oikeuden lynkata mut julkisesti, jos joskus muutan tässä asiassa mieleni. Mä en halua hirveen mielelläni olla missään asiassa roolimalli, oon usein enemmänkin varoittava esimerkki, mutta toivottavasti jollekin asian kanssa painivalle voin olla tässä asiassa se roolimalli. Se tyyppi, jonka pärstävärkistä on varmaan miljoona kuvaa netin syövereissä ja jonka viimeistä kymmentä vuotta voi vertailla kuka tahansa ja miettiä paljonko on tullut kiloja ja paljonko on naama levinnyt ja onko uurteita jo minkä verran enemmän. Ja samalla kuitenkin se tyyppi, joka on aika sinut sen kanssa, että vanheneminen on ihan luonnollista ja jokaisen ihmisen maan päällä ei tarvitse näyttää Kylie Jenneriltä ja Kim Kardashianilta. En oo oikeen ikinä ymmärtänyt sen perheen idolisointia, mut toisaalta mun biggest girl crushit on Emma Stone ja Blake Lively, että makunsa meillä on kaikilla. Jos mä kestän kroppani ja naamani epätäydellisyyden ja sen, kuinka haavoittuvaisena olen sen muuttumisen kanssa tässä asemassa bloggaajana ja semijulkisena eläimenä, niin kyllä jokainen muukin kestää, jos vaan asennoituu asiaan oikein. Ja ennen kuin joku tahallaan ymmärtää väärin, niin korjaavassa kirurgiassa ei ole mitään vikaa, eikä ole mitään vikaa siinä esteettisessäkään kirurgiassa, vaan tämä kaikki pohdinta nyt lähinnä koskee valmiiksi helkkarin hyvännäköisiä naisia, jotka menevät toimenpiteisiin ja vetävät överiksi.

Mä oon muuten vetänyt överiksi näiden kuvien valojen kanssa, mutta koska kellojen siirtymisen vuoksi muistettin pimeän tulo vähän liian optimistiseksi, niin tässä on tulos. Antakaa huonot käsittelytaitoni anteeksi.

*Kaupallisia linkkejä

BURBERRY takki (vanha, samantyyppinen *täällä ja *täällä)
GINA TRICOT farkut (vanhat, samantyyppiset *täällä, täällä ja *täällä
LOUIS VUITTON City Streamer laukku (tämä, samaa värimaailmaa *täällä ja *täällä)
MASSIMO DUTTI neule (vanha, samantyyppinen *täällä, *täällä ja *täällä)
JOIE saappaat (vanhat, samantyyppiset *täällä,*täällä ja *täällä)
ACNE STUDIOS huivi (vanha, samantyyppinen *täällä)

Tiedättekö mikä ei oo muuttunut ohenevan ylähuulen ja levenevän takapuolen? Punaisen langan puuttuminen mun kirjoituksissa. No eipä tässä neljän vuoden takaisen asun uusinnassa ole paljoa kerrottavaakaan. Tässä tää on. Laukku on vaihtunut, ja farkut on uudet versiot edeltäjistä, jotka jollain mielenvikaisuudella joskus myin. Muuten samaa samaa. Vanha postaus löytyy muuten täältä.

Mitäs mieltä olette asusta? :)

18+