29

1. Vauvana olin loistava nukkuja, mutta hankala hiljentyjä. Äitini kuulemma muistaa edelleen, että jos meikäläinen alkoi huutaa, oli mun hiljentämiseksi keinona vaan tissi. En huolinut tuttia, en tuttipulloa, en mitään muuta. En edes siinä -20 asteen pakkasessa. Ei ehkä ihme, että mä sain sisaruksen vasta 8-vuotiaana :D

2-vuotiaana mä olin pullukka. No mä olin sitä koko taaperoiän ja tätini mies aina lempeästi muistelee, miten en koskaan kieltäytynyt ruoasta ja olin leveämpi kuin pitkä. Mä rrrakastin syödä ja kuunnella satuja.

3-vuotiaana osasin ulkoa muutaman runon ja runokirjoja katsomalla osasin ladella ne runot ulkomuistista. Jotkut vieraat ihmiset luuli, että osaan lukea.

4-vuotiaana muutimme Suomeen äitini kanssa mummin luokse ja olin erossa isästäni lähes pari vuotta ajoittaisia vierailuja lukuunottamatta, sillä hän oli kapiaisena töissä Venäjällä. Opin lukemaan 4-vuotiaana äidinkielenopettaja-mummin lempeässä opetuksessa.

5-vuotiaana matkustin itse omatoimisesti Kontulasta Kamppiin. Äitini jätti minut kotiin, tätini vahdiksi samaan taloon ja alakerran naapuriin sai aina mennä, hän oli hyvin tuttu. Äiti oli suomen kielen kursseilla Kampissa. Reteenä tyttönä puin päälle ja lähdin tuttua matkaa Kamppiin (kävin yleensä kursseilla äidin kanssa). Pääsin keskustaan asti, ilman, että kukaan ihmetteli asiaa, kunnes joku mieshenkilö pysäytti mut valoissa ja kysyi minne oon menossa. Saattoi sitten kädestä pitäen äidin tunnille. Aiheutin siis 5-vuotiaana äidilleni kevyen sydärin ja jokainen tarinan tietäjä kiittää edelleen kaikkia tähtiä siitä, että tielleni osui hyvä ihminen, ja äitini on tuominnut itseään viimeiset 24 vuotta tapahtumaketjusta. Minkäs kukaan vikkelälle 5-vuotiaalle voi. Äitini myös aina toteaa, että kaiken saa bumerangina takaisin omilta lapsiltaan, joten en odota mitenkään malttamattomasti Danten tempaisuja.

6-vuotiaana aloitin jalkapallon, jota harrastin yläasteelle saakka, minkä jälkeen pallopelit säilyi, mutta laji vaihtui lentopalloksi. Pelasin Konnussa sekä maalivahtina että oikeana puolustajana ja nautin lajista äärimmäisen paljon.

7-vuotiaana alkoi koulu-urani Kontulan ala-asteella, missä viihdyinkin kuusi vuotta. Viimeiset neljä luokanvalvojanani oli sama opettaja, ja hän on edelleen mun Facebook-kaveri :D Hän on ollut myös samassa opinahjossa töissä siskojeni koulu-uran aikana.

8-vuotiaana syntyi yksi elämäni tärkeimpiä ihmisiä, siskoni Janna. Vuosikausien kinuamisen jälkeen mulla oli vihdoin pikkusisko, jonka hoitaminen oli maailman ihanin juttu.

9-vuotiaana aloitin venäjänkielisen koulun tavallisen koulun rinnalla. Kävin Venäjän suurlähetystön koulua, josta oli hirveesti läksyjä ja neljä kertaa vuodessa kokeet. Vihasin sitä, mutta jälkeenpäin ajatellen se oli hyväksi mulle. Osasin lukea ja laskea sujuvasti ennen kouluun menoa, joten mulla ei koskaan ollut läksyjä, kun ehdin tekemään kaiken koulussa. Toinen koulu piti mut maan pinnalla ja opetti hieman läksyjen teon kulttuuri ja vaikeisiin koetilanteisiin valmistumista.

10-vuotiaana sain jälleen vanhemmiltani tuplasti sen, mitä pyysin, kun siskoni Elina syntyi. Ylpeä isosisko oli edelleen innoissaan, varsinkin siitä, ettei meille tullut mitään poikia kotiin. Yäks :D

11-vuotiaana elämäni huippuhetkiin kuului se, kun lapsuuden suurin rakkauteni, Backstreet Boys esiintyi Hartwall Areenalla ja pääsin katsomaan tuon uskomattoman shown livenä. Kävelin pilvien päällä ainakin kaksi viikkoa.

12-vuotiaana muutimme perheeni kanssa Vantaalle ja se on nähtävästi ollut elämäni vähiten tapahtumarikas vuosi, sillä muuten se ei aiheuta minkäänlaisia mielikuvia :D

13-vuotiaana aloitin yläasteaikani Kulosaaren Yhteiskoulun yläasteella. Ekaa kertaa elämässäni koulussa oli myös haastetta, sillä opiskelut oli puoli-englanti -linjalla ja uudet aineet takasivat sen, että mulla oli mielekästä opiskeltavaa. Olin aina vähän hikari, tai no, mä oon aina tykännyt koulusta.

14-vuotiaana olin ensimmäistä kertaa yksin ulkomailla, kun lähdin äitini parhaan ystävän luokse Lontooseen. Siellä viihdyin kaksi viikkoa, vaikken ollut tuota naista vuosiin nähnytkään ja tämä vierailuni toi tulevaisuuteeni kokonaisen Lontoo-perheen ja minulle äärimmäisen rakkaan Lontoo-äitini, joka on tätä nykyä poikamme ylpeä kummimummi. Hän on minun mentori, minun tsemppaaja ja hän oli äärimmäisen suuri tuki ja turva koko Lontoon aikani. Hän on myös äitini ohella minulle esimerkki siitä, miten ystävyys voi kestää yli kolme vuosikymmentä ja vain syventyä vuosien varrella. Vaikka samassa maassa ei asuttaisi vuosiin tai vuosikymmeniin.

15-vuotiaana yläaste muuttui lukioksi ja 15-vuotiaan päätäntävallalla valitsin lukioni sen mukaan, missä olisi söpöjä urheilijapoikia. Keskiarvoni riitti Pohjois-Haagan yleislinjalle ja siellä tuli viihdyttyä seuraavat kolme vuotta. En tiedä söpöistä urheilijapojista, mutta kiva koulu se oli ja valinta oli esimakua koko elämäni jatkuvalle “menen sinne, mikä tuntuu kivalta, ei mikä on fiksua”- ajattelutavalle.

16-vuotiaana oli aika ensirakkaudelle. Sille hullulle rentturokkarille, joka oli paljon vanhempi ja villimpi. Sille, jonka takia skippasin koulun kemiantunnit testaillen ennemmin oikean elämän kemiaa. Olin rakkaudesta riutuva, itseään maailman ainoana rakastuneena pitävä ällörakastunut teini, jonka sydän särkyi ennen kuin ikää oli 17. Niin kovin yllättäen.

17-vuotiaana vannoin, etten koskaan ikinä enää ihastu kehenkään vain aloittaakseni ensimmäisen pitkän parisuhteeni nuoruuden poikaystäväni kanssa. Kiltti ja kiva poika ei ehkä ollutkaan elämässäni tärkeässä asemassa loppuelämiämme, kuten aikanaan vannoimme, mutta hänen kanssaan kasvoin aikuiseksi ja opin paljon itsestäni ja vahvoista tunteista muitakin kuin perhettäni kohtaan.

18-vuotiaana valmistuin ylioppilaaksi ja aloin lukemaan pääsykokeisiin oikikseen. Tapasin rakkaimman ystäväni, sielunsiskoni Viivin, jonka kanssa on mennyt viimeiset kymmenen vuotta milloin mitenkin pitkien asumis-etäisyyksien päässä. Valmennuskurssin ovelta tähän päivään, jolloin hän on poikani kummitäti.

19-vuotiaana aloitin oikiksen, joka ei koskaan tuntunut omalta. Tein alan töitä, olin oikiksessa ja puuhailin vähän kaikkea. Etsin paikkaani, pohdin tulevaisuutta ja perustin sen kaiken keskellä Mungolifen, joka on kulkenut mukana viimeiset yhdeksän vuotta aiheuttaen mahdottoman paljon iloa ja jonkin verran ärsytystäkin. Elämäni ensimmäinen lemmikkini Simba muutti pienenä pentuna luokseni ja on edelleen elämässäni, joskin tätä nykyä kaikkien seikkailujen jälkeen äitini silmäteränä.

20-vuotiaana elin onnellisuuden ja onnettomuuden vuoristorataa. Olin tavallaan onnellinen, mutta tavallaan onneton, enkä edes tiennyt mistä se johtui. Kaikki tuntui väärältä ja yritin etsiä oikeaa tietä itselleni sitä tiedostamattani. Seuraavina vuosina vaihtoon meni niin asuinmaa, mies kuin opiskelualakin, enkä sekuntiakaan ole katunut.

21-vuotiaana erosin nuoruuden pitkästä parisuhteestani ja asuin ensimmäistä kertaa omillani yksin, kun silloinen poikaystäväni muutti asunnostamme pois. Elin ensimmäistä kertaa aikuisena sinkkuna, nautin tyttöjen illoista ja loputtomasta vapauden tunteesta, jonka kahlitsin ihastuttuani mieheen maailman toiselta puolelta. Onneksi olin jo päättänyt muuttavani samaan paikkaan.

22-vuotiaana pakkasin koko maallisen omaisuuteni ja jaoin sen kahtia; säilöön ja mukaan. Otin nokan kohti Australiaa ja vietin siellä unohtumattoman vuoden Merin kanssa. Se vuosi jää aina mieleeni ensimmäisenä äärikokeiluna ja aikana jolloin opin arvostamaan tiettyjä ystäviä kuin perhettä. Opin ystävyyden arvon ja sen, että etäisyys on paras tapa selvittää omat ystävät ja heidän pysyvyyden. Yksi vuosi voi muuttaa koko elämän ja 2011 teki sen minulle.

23-vuotiaana matkasin maailman ympäri ja pääsin opiskelemaan unelmieni kaupunkiin mielenkiintoiselle alalle. Ensin kiersin kymmenen maata sadassa päivässä Merin kanssa ja kesän lopuksi pakkasin jälleen matkalaukkuni ja suuntasin kohti Lontoota, tällä kertaa tilapäisenä asuinkaupunkinani.

24-vuotiaana oli elämäni hauskin ja rankin vuosi. Sain tyrmäystippoja Barcelonassa ja kävin asiaa omassa päässäni läpi. Vaikka minulle ei tapahtunutkaan mitään pahaa, kävin läpi mielessäni ajatuksia siitä, mitä olisi voinut käydä ja puntaroin elämää ja mitä siltä haluan. Rakastuin ja särjin sydämeni. Iloitsin ja ystävien kanssa ja elin elämäni huolettominta aikaa. Muutin yhteen Annikan kanssa ja löysin elämääni yhden ihanan ystävän lisää ja muistin jälleen, kuinka kivaa kämppiselämä onkaan. Kaikki alkoi pikkuhiljaa muotoutumaan kohti sitä suuntaa, minne mun pitikin aina kulkea.

25-vuotiaana tapasin elämäni rakkauden. Tuhannen tuiskeessa näin maailman kauneimman miehen festareilla ja ilmoitin kaikille, jotka olivat kuuloetäisyydellä, että tapasin tulevan aviomieheni. Oikeassa olin.

26-vuotiaana valmistuin yliopiostostani ja muutin takaisin Suomeen, mieheni kanssa yhteen. Muutimme yhdessä Kuopioon ja panostin kaikki valintani häneen ja yhteiseen elämäämme.

27-vuotiaana löysin mukavan työpaikan, jossa pääsin toteuttamaan itseäni opiskelemallani alalla ja oppimaan lisää. Tapasin yhden ihanimmista ihmisistä, josta on tullut rakas ystävä ja paljon muitakin mahtavia ihmisiä. Juurruin Kuopioon ja koin tietynlaista kuuluvuutta juuri siihen hetkeen, juuri siihen paikkaan ja tilanteeseen. Benji tuli elämääni.

28-vuotiaana kannoin maailman ihaninta pientä aarretta masussa ja ihastelin hänen kasvua. Minusta tuli äiti maailman ihanimmalle pojalle, joka on muuttanut elämäni ja ajatukseni lähes kaikesta täysin. Ainiin, ja menin mä naimisiinkin sen mun tulevan aviomiehen kanssa ja aloin opettelemaan uutta sukunimeäni.

29-vuotiaana heräsin aamulla rakkaan aviomiehen kädet ympärilläni itse halaten meidän pientä poikaa. Enkä olisi osannut olla onnellisempi.

Uudet seikkailut odottavat. Mitä lie tulevilla vuosikymmenillä onkaan tarjota, en malta odottaa!

58+

You Might Also Like

34 Comments

  • Reply Emma Monday, August 28, 2017 at 22:21

    Niin kaunista tekstiä. Onnea Anna <3

  • Reply Krisuti Monday, August 28, 2017 at 22:38

    Eikä apua! Tätä lukiessani tajusin, että mähän olen seurannut sun blogia jo 7 vuotta!!! :D :D On näköjään aika taas päässyt pienen ihmisen yllättämään… Mutta paljon onnea synttärisankarille!

  • Reply Jasmin Monday, August 28, 2017 at 22:49

    Ihanaa syntymäpäivää Anna!

    Olipa omalla tavallaan pysäyttävä postaus, jollakin tavalla se laittoi ajattelemaan omaa elämää, ja sitä kuinka kauan blogin kautta on saanut seurata sinun elämää. :)
    Muistan elävästi Aussi aikojen tapahtumat, mutta nyt vasta muistin sinun olleen silloin 22-vuotias. Saman ikäinen kun minä nyt. Itsellä yliopisto-opinnot käynnissä ja haaveena lähteä kiertämään valmistumisen jälkeen maailmaa.

    Jokainen postaus inspiroi ja opettaa omalla tavallaan! Kiitos ihanasta blogista, olet esimerkkinä monelle nuorelle naiselle! :)

  • Reply Sanna Monday, August 28, 2017 at 23:30

    Käsittämättömän ihana teksti ❤ meni vain kylmiä väreitä. Sinä olet upea ja niin rohkea, vilpittömästi onnea ja kaikkea mielettömän ihanaa tulevaisuuteen!

  • Reply Maria Tuesday, August 29, 2017 at 01:16

    Omg mitä ihmettä, oon seurannu sun blogia jostain 21-vuotiaasta saakka, eli siis 8vuotta?! Mitä ihmettä, tuntuu kun nuo tyrmäystipat ois eiliseltä, niin mieleenpainuva se oli. Hui! Aika mihin juokset, wait me!!

  • Reply Lotta Tuesday, August 29, 2017 at 06:37

    Tää oli tosi kiva postaus! Tuota itsensä löytämistä odotellessa :3

  • Reply Henna stoori.fi/pakkomielteita Tuesday, August 29, 2017 at 07:25

    Ihanaa synttäriä! Niin mahtava postaus <3

  • Reply Heidi Tuesday, August 29, 2017 at 08:14

    Paljon onnea Anna! Kaksi viimeistä kappaletta meni ihon alle! Kirjoitat todella kauniisti miehestäsi ja pojastasi <3

  • Reply Hanna Tuesday, August 29, 2017 at 09:15

    Paljon onnea!<3 Haltioissani luin tätä postausta, on niin outoa muistaa selkeästi sun elämän tapahtumat 9 vuoden ajalta. On ollut kunnia olla mukana. Kaikkea hyvää tulevaisuuteen koko teidän ihanalle perheelle<3

  • Reply Minnea/Minnean muruja Tuesday, August 29, 2017 at 10:18

    Onnea <3 <3 <3

  • Reply Siina Tuesday, August 29, 2017 at 10:19

    Ihana postaus! <3 Ja tästä huomaan, että olen seurannut blogiasi lähes koko sen olemassaoloajan, oho!! En ole tajunnutkaan että olen ollut matkassa melkein alusta asti :) Blogisi taitaa olla ainut mitä olen seurannut säännöllisesti koko ajan, ilman taukoja. Kertoo paljon kuinka ihana blogisi on!

    Onnea ihana Anna!

  • Reply Essim Tuesday, August 29, 2017 at 10:20

    Paljon onnea!! :) Mukana vuodesta 2011… :)

  • Reply Krisse Tuesday, August 29, 2017 at 10:21

    Paljon Onnea! <3

  • Reply Tuuli Tuesday, August 29, 2017 at 11:08

    Suuret synttärionnittelut! :))

  • Reply Sofia Tuesday, August 29, 2017 at 11:38

    Paljon onnea! Tää oli varmaan sun ihanin postaus ja sitä lukiessani tajusin, että oon seurannut sua vissiin jo 8 kahdeksan vuota?! Älytöntä, kuinka aika kulkee :) Kiitos inspiraatiosta ja siitä, että olet aito! Rakkautta sinulle ja perheellesi <3

  • Reply Heidi Tuesday, August 29, 2017 at 13:28

    Onnea hurjasti! Harvoin kommentoin sun tekstejä, vaikka ahkerasti niitä luenkin, mutta nyt oli jotenkin aivan ihana teksti!:) Tää avas mielenkiintoisella tavalla sun elämää, vaikka suurimman osan noista asioista tätä kautta olen saanut tietääkin jo aikaisemmin. Pitäis itsekkin tehdä samanlainen listaus omasta elämästä. Tällä tavalla sais varmasti paljon avartavammin kaikki asiat jäsenneltyä ja näkis mitä kaikkea sitä on tullutkaan elämässä tehtyä :)
    Oon lukenu sun blogia lähes taukoamatta arviolta viimeset seitsemän vuotta (lähtien sun korkkareilla-kävely-opetus-postauksesta :D) ja täytyy sanoa, että mun mielestä tää on ollut paras blogi, jota oon koskaan lukenut. Kiitos tästä!:)

  • Reply Maarit Tuesday, August 29, 2017 at 13:34

    Onnea! Tämä oli juuri sellainen “menneiden muistelo” -tyylinen postaus, joka saa jopa herkistymään(???) :D voi miten pitkä matka on tultu tähän päivään mennessä.. :)

  • Reply HeidiKaroliinaA. Tuesday, August 29, 2017 at 13:56

    Myöhästyneet synttärionnittelut <3

    Ihana postaus!

  • Reply Silja Tuesday, August 29, 2017 at 14:12

    Ihan hullua että sä olit vaan 22-vuotias kun muutit Ausseihin. Jotenkin en yhtään oo tajunnu et olit niin nuori sillon! Oon ite nyt 23 ja vaikutit sillon kyllä niin paljon kypsemmältä kun mitä itse oon nyt :D Paljon paljo onnea!

  • Reply Anne-Mari Tuesday, August 29, 2017 at 15:45

    Myöhästyneet synttärionnittelut! :)

  • Reply Aliisa Tuesday, August 29, 2017 at 16:11

    Siis apua miten ihana teksti <3
    Jotenkin tää sai vielä enemmän tajuamaan sen, että elämässä asiat voivat mennä täysin eri lailla kun on suunniteltu, mutta lopulta voi kuitenkin olla noin onnellinen.
    Tätä mä juuri tarvitsen näinä aikoina, kun elämässä pitää tehdä isoja päätöksiä, vaikka on muutenkin rankkaa. Ehkä lopulta elämä kuitenkin kantaa, ja mä päädyn sinne missä mun kuuluukin olla <3
    Kiitos tästä!

  • Reply Merja Tuesday, August 29, 2017 at 17:09

    Onnea Anna ja tervetuloa Tampereen suunnalle.

  • Reply Tuuli Tuesday, August 29, 2017 at 17:47

    Just tällaisten postausten takia luen Mungolifeä! Mietitty, loistavasti kirjoitettu ja selvästi aikaa ja panostusta vienyt :) Ihanaa syntymäpäivää!

  • Reply Annika Tuesday, August 29, 2017 at 19:10

    Siis mitä, ei niistä tyrmäystipoista voi olla noin kauan?!?! Siis, eikö ne ollut jotain 2 vuotta sitte..? Näin se elämä menee, kauheella vauhdilla ja suakin oon seurannut jo siis noin kauan!! Paljon onnea!!

  • Reply Ansku in Ireland Tuesday, August 29, 2017 at 19:40

    Happy Birthday Anna!! Toivottavasti saat juotua kuvien skumppaa :)

  • Reply Jonnz Tuesday, August 29, 2017 at 20:04

    Paljon onnea! ❤ täälläkin yksi, joka kuusitoistavuotiaana tyttönä on hypännyt mungolifen matkaan ja näin aikuisena naisena kahdeksan vuotta sen jälkeen, on pakko ääneen ihmetellä minne aika menee. Kaikki ilot ja surut elämän vuoristoradassa mukana kuljettu, joskin vain yksisuuntaisesti lukijana.

  • Reply Mallu Tuesday, August 29, 2017 at 20:41

    Onnea syntymäpäivänä! :) Ihana postaus! Mä en muista elämästäni vuosilukuja oikein ollenkaan.. ja hämää, kun luulen vuoden olleen 2007, kun luin blogistasi Ausseista, kun silloinen poikaystäväni muutti sinne ja itse Ruotsista palatessa menin töihin kerätäkseni rahaa Ausseihin, jonne sitten en silloin päässytkään vaan vasta pari-kolme vuotta sitten :D Mutta milloinkohan se sitten oli :D

  • Reply Kiira Väätäinen Tuesday, August 29, 2017 at 22:37

    Siis apua miten nopeesti aika menee! Aloin seurata sua kun seurustelit Valtterin kanssa eli öö 9 vuotta sitten kun olin 15v? Apua! :D

  • Reply A Thursday, August 31, 2017 at 18:52

    Vau, onpa jännää lukea ja tätä ja tajuta, minkä ikäinen olet milloinkin ollut. Aloin seurata sun blogia 14-vuotiaana. Olit mulle eräänlainen esikuva, mm. oikis, matkat, sun tyyli, parisuhde, huumorintaju, rohkeus ym. teki vaikutuksen :) Nyt 24-vuotiaana tätä lukiessani tuntuu hassulta, että esim. Australiaan lähtiessäsi olit muakin nuorempi! Haha en tiedä mitä oikeastaan halusin tällä sanoa, ehkä tää postaus herätteli ajattelemaan ylipäätään elämän valintoja ja ajan kulumista :)

    Paljon onnea vielä jälkikäteen ja kiitos blogista!

  • Reply -A Thursday, August 31, 2017 at 20:36

    Onnea. Ihana teksti <3

  • Reply Jenna Friday, September 1, 2017 at 11:41

    Ihana postaus ja paljon onnea ❤

  • Reply Päivi Helena Saturday, September 2, 2017 at 16:40

    Onnea!

  • Reply Milla Saturday, September 2, 2017 at 23:54

    Vitsi miten ihana postaus! Sai ihan herkistymään ja tajuamaan kuinka kauan oon tätä blogia jo lukenut. Näitä juttuja on ollut ihan parasta lukea; tämä blogi on inspannut monissa asioissa niin pukeutumisen kuin matkustelujen suhteen. Paljon onnea! <3

  • Reply Mervi Thursday, September 7, 2017 at 14:32

    Olipa ihana teksti! :) Mukana ollaan oltu kahdeksan vuotta jo, ja yhdyn edellisiin: miten tosta Barcelonan keikasta voikaan olla noin pitkä aika. Härreguud mihin aika menee. Mahtavaa, että oon tänne eksynyt ja saanut “kasvaa” mukana. Itsellä 26-v mittarissa, ja aika monta vaihetta mahtuu tuohon aikaan omassakin elämässä.

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post