7 x pakkaamissyntejä

 

Mä meinain joskus tehdä jonku kivan vinkkilistan pakkaamiseen liittyen, mutta totesin, etten noudata sitä itsekään ja oon kaikkea muuta kuin hyvä esimerkki mitä tulee pakkaamiseen. Itse asiassa mulla on ennemminkin pakkaamissyntejä, joille haluaisin hakea synninpäästön. Voin olla varoittava esimerkki, en hyvä sellainen. Mä nimittäin oon ihan hazardi pakkaaja. Meillä on aika iso auto, tai no mitä kukakin pitää isona, mutta citymaasturi on musta iso auto. Luulis, että siihen mahtuu kaksi aikuista, yksi vauva ja yksi pomeranian helposti. Mutta ei. Ja siis, ei voi edes laittaa isojen vaunujemme syyksi, koska ei me kyllä mahduttu siihen useimmiten mitenkään fiksusti ennenkään. Mies pakkaa yleensä mukaan yhden pienen lentolaukun ja Benji vie tilaa pienen kassin ja kantokassinsa verran, joten on ehkä vaan myönnettävä, että vika on mussa. Mutta miksi?

1. Mä pakkaan aina viime tingassa. Aina. En vaan jotenkin osaa pakata ajoissa. Teen ehkä listan, mutta sitten rupeaa ärsyttämään, jos lempimeikit on jo pakattu tai jotain muuta on jo matkalaukussa ja sitä muka tarvitsee ennen matkaa. Luulisi, että talvella ei esimerkiksi aurinkolomalle mikään estäisi pakkaamasta jo joskus kolme päivää ennen, kun aurinkohatuille ja bikineille ei ole mitään tarvetta kotimassa. Mutta ei. Mä oon niin fiilispukeutuja, että oon valitettavasti myös fiilispakkaaja. En voi pakata kuin juuri ennen lähtöä, muuten muutan mieltäni sata kertaa ennen lähtöä. Tää ikuinen viime tingassa olo johtaa myös siihen, että mä usein unohdan jotain tärkeetä. Viimeisen kolmen vuoden aikana mun läppäri on pitänyt hakea kotoa kolme kertaa. Koska oon huomannut kentällä tai matkalla sinne, että se jäi latautumaan paikkaan X. Näin saan luotua itselleni paniikin ja kiireen jokaikinen kerta, jos muuten olisinkin ajoissa.

2. Fiilispakkaus on mun suurin synti. Siitä on nimittäin järkevyys kaukana. Silkkimekkoja ja korkkareita? Toki. Ainakin jos pakatessa on jotenkin kaunis ja innostunut olo. Todellisuudessa pidän hellekohteessa 70 % ajasta repaleisia shortseja ja toppia ja kiukuttelen sitä, että hotellin silitysrauta on huono. Tai siis mies kiukuttelee, mähän en nimittäin silitä :D Ja muutenkin on liian kuuma.

3. Mä pakkaan aina liikaa. Mä kuvittelen, että käytän joka päivä päiväasua ja illallisasua ja todellisuudessa mä kuljen taaskin sen 70 % samoissa vermeissä. Ja kun se jäisi vain siihen yhteen päiväasuun ja ilta-asuun. Mutta ei. “Mitä jos mä haluunki laittaa tän päälle? Mun maha saattaa olla ihan turvoksissa, niin laitan kyllä siinä tapauksessa mieluummin tämän!”. No mitäpä jos vaan pakkaisit sen asun, joka näyttää turvotuksesta huolimatta kivalta, ja unohtaisit sen alkuperäisen. Mutta ei. Tähän vaikuttaa ehkä eniten se, että uusissa ympäristöissä ja kivassa paikassa haluaa pukeutua mahdollisimman kivasti. Varsinkin jos Suomessa on siinä vaiheessa hiihtänyt viikon jossain untuvatakissa ja uggeissa.

4. En unohda käytännöllisyyttä, eli se ei ole mun synti. Mä en vaan ole pelkästään käytännöllinen, vaan samalla myös haihattelija. Pakkaan kyllä käytännöllisiäkin vaatteita, mutta sehän vaan siis tuplaa määrän. Ja siinä käytännöllisyydessäkään en osaa olla maltillinen. “Mitä jos siellä on viileää iltaisin” tarkoittaa mun kirjoissa helposti sitä, että mukaan tulee kaksi neuletta, yksi nahkatakki ja yksi neuletakki ja pari huivia. Kohteeseen, jossa on ehkä +28 todennäköisesti vuorokauden ympäri. No koska olen tyhmä.

5. Kosmetiikan pakkaaminen on mulle ihan mahdotonta. Luulis, luulis, että mukaan voisi pakata vaan ne olennaisimmat. Mutta ei. Jos mä muistan suolasuihkeen olemassaolon kerran kahdessa kuukaudessa kotona, miksi mä tarttisin sitä mukaan reissuun? Kysynpä vaan? No en tiedä, pakkaaja-Anna osaa ehkä vastata. Tai jos mä muistan rasvata kroppani ehkä kerran viikossa vartalovoiteella, niin miksi niitä pitää olla kaksi erilaista matkassa? En osaa päättää, mitä lempaprihajuvesistäni haluan käyttää reissussa, joten pakkaan ainakin kolme. Ja todennäköisesti en käytä niistä yhtäkään siellä reissussa, vaan kuljen dödön avuin päivät pitkät. Ja ne hiton huulipunat. Aina joku 10 mukana. Vähintäänkin. Miksi? Miksi pitää olla reissussakin ainakin seitsemän eri sävyä vaaleanpunaista huulipunaa? No eihän ne paina, ja mitä jos haluan juuri tämän. Ja koska kohta 1, niin ei ole aikaa tehdä valistuneita päätöksiä, vaan heitän kaiken kasaan ja toivon parasta. Yleensä haluan mun oman hiustenkuivaimenkin mukaan. Koska hotellien moiset on 90 % ajasta ihan karseita. Matkailusivustolla bloggaavana haluaisin kertoa, että mulla on aina matkakokoiset shampoot ja hoitoaineet, mutta ei. En voi koskaan tietää, kuinka useasti mun pitää pestä tukka, ja mun shampoita ei myydä matkakokoisena. Niinpä raahaan koko pulloa, koska ei vaan voi tietää.

6. Piuhat. Joku fiksu voisi ladata kameran molemmat akut ja pakata mukaan kameran lisäksi ainoastaan akut, ei laturia. Ei ainakaan kolmen päivän reissulle. Ja koska puhelin latautuu samasta laturista kuin läppäri, voisi kuvitella, että pienellä systemaattisuudella pärjäisi yhdellä. Mutta ei. Mulla on mukana yleensä iso kamera ja pikkukamera ja molempiin laturit. Sähköhammasharjan laturi (again, ohjaan kohtaan 1, joka selittää sen, etten ole ehtinyt/muistanut ladata pitkään kestävää hammasharjaani täyteen ja se saattaa loppua kesken matkan), läppärin laturi, tabletin laturi ja puhelimen laturi. Ainakin. Usein myös suomalainen jatkojohto, mutta se on vaan fiksua, koska sitten ei tarvii kuin yhden adapterin.

7. Ikuinen optimisti. Kuvittelen lukevani matkan aikana ainakin 2 kirjaa, tekeväni kasvohoidon, viikon työt ja kalenterin ajan tasalle päivityksen. Pelkästään lennolla. Mun käsimatkatavaroissa on aina ihan liikaa kaikkea. Syytän mun ajankäytön optimismia tästä synnistä. Tosin, samaan syssyyn voisi listata ikuisen matkalaukun hukkaamis-pelon. Mun matkalaukkua ei ole koskaan hukattu, mutta se on ollut muutaman kerran seikkailemassa tai myöhässä. No, tämähän on johtanut siihen, että mun korvaamattomimmat asiat on aina oltava käsimatkatavaroissa, sillä jos mun matkalaukku hukkuu, niin ovatpahan ne ainakin tallessa. En enää muista, miten matkustin sinkkuna, kun piti roudata kaikki itse, nimittäin mieheni matkustaa jotakuinkin kombolla passi-lompakko-kännykkä-tabletti ja raahaa sitten puoli mun omaisuutta :D

Unohdin tästä varmaan ainakin neljätoista muutakin pakkaamissyntiä, mutta kertokaa te omanne. Mitä pakkaamissyntejä teillä on?

17+

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply Siirirosmariini Friday, July 28, 2017 at 21:59

    Joo. Huulipunat allekirjoitan. Kun riippuu ihan fiiliksestä, mitä haluaa käyttää! Viime reissulla yli 30 asteen helteessä en käyttänyt niistä yhtäkään. Eh.

  • Reply Anastasia Saturday, July 29, 2017 at 08:53

    Tämä teksti kuulosti hyvinkin tutulta. Mä pakkaan myös ( kaiken varalta) liikaa kaikkee vaatteita ja meikkejä ja tosiasiassa käytän yhtä mahdollisimman rentoa asua ja loppujen lopuksi en edes tarvitse niitä meikkejä 😂

  • Reply Emma Saturday, July 29, 2017 at 10:55

    Niin tuttua! Aina matkan jälkeen totean, että ” no tulipa jälleen käytettyä noin yhtä kolmasosaa kaikesta mukaan pakatusta, ensi kerralla nyt oikeesti pakkaan mukaan vähemmän” – not. Itse tunnustan myös ton viime tingassa pakkaamisen, laukku kellarista aikaisintaan illalla jos lento lähtee aamulla, ja vielä kun pitäisi jo mennä, niin säntäilen ympäri asuntoa, koska esim. about kaiken kosmetiikan ym. purkit voi pakata jostain syystä vasta aamulla. Voisi ihan loistavasti pakata aiemminkin, mutta hyvä se on aina näin ei-matkamoodissa järkeillä… :D

  • Reply Elisa Saturday, July 29, 2017 at 11:10

    Siis tää olisi voinut niin olla mun kirjoittama! Varsinkin toi matkalaukun hukkaamispelko! Myös toi liikaa pakkaaminen.. Joka päivälle on pakko olla vähintään kaksi asua ja niiden lisäksi esim. viikon reissulle pari extra asua, jos niistä “suunnitelluista” ei tykkääkää ja kenkiä myös. Tulin juuri Espanjasta ja nauroin itselleni kun purkasin laukun, olin käyttänyt rehellisesti n. 15% pakkaamista vaatteita, koska reissun päältä tuli myös niitä ostettua ja tottakai niitä tuli käytettyä. :D

  • Reply Terhi | Vagabonda Saturday, July 29, 2017 at 11:12

    Haha, toinen ikuinen optimisti täällä! Pitkillä lennoilla tai automatkoilla kuvittelen aina ehtiväni tehdä vaikka mitä ja siksi käsimatkatavara on pakattu täyteen kaikkea sälää, mutta loppujen lopuksi päädynkin tuijottamaan leffoja tai vain uppoudun omiin ajatuksiini. Sen ajan voisi toki käyttää hyodyllisemminkin…
    Mäkin pakkaan aina viime tingassa, sillä miksi pakata hyvissä ajoin kun puolia tavaroita kuitenkin tarvitsee lähtöaamuun saakka ja vaatteiden osalta mielipide ehtii muuttua ties kuinka monta kertaa!? :D

  • Reply Mapaula Saturday, July 29, 2017 at 11:31

    Mä pakkaan kans aina viime tingassa, ja aivan liikaa. Jotain oikeasti olennaista unohtuu aina, mutta hei, onneks on kuitenkin 8 paria kenkiä mukana. Ei sillä väliä, että kuljen niissä yksissä ja samoissa sandaaleissa koko viikon aamusta iltaan… Oikeasti, hyvä ettei matkalaukussa ole kaikki mitä kämpästä irti lähtee, kahvinkeittimestä lähtien. Mutta voinpahan sanoa, että tulkoon helleaalto, jääkausi, marsilaisten hyökkäys tai maailmanloppu, niin mun laukusta löytyy kyllä asu + muuta tarpeellista tilpehööriä tilanteeseen kuin tilanteeseen :)

  • Reply Oona Saturday, July 29, 2017 at 11:36

    Noniin, meillä on farmariauto, johon minä pakkaan 3 kissaa (kahdessa isossa kuljetusboksissa), koiran, vauvan vaunuineen sekä meidän matkatavarat (yleensä n. kahdeksi viikoksi). Minä, siksi, että tetriksen kanssa menisi miehellä hermo.
    Vaatepakkauksen aloitan n. kahta viikkoa aiemmin omalla kohdallani. Käyn läpi vaatteita ja heitän sivuun mitä mahdollisesti haluan mukaan. Siitä pinosta sitten suoritan lopullisen pakkauksen. Tähän asti kaikki hyvin… mutta sitten lähtöä edeltävinä 24tunnin aikana saatan käydä tunkemassa laukkuun mitä mieleen juolahtaa, tarviin tän, tän, tän.. määrä melkein tuplaantuu 🙈 Miehelle pakkaan samalla kuin itselleni, kysyn mitkä hän haluaa ja sitten lasken tarvittavat määrät. (Tässäkin kohtaa minä pakkaan, koska mies pakkaisi 15min ennen lähtöä, kiireessä mitä sattuu.. tietenkin.) Vauvallekin osaan pakata järkevästi eli miehen ja vauvan laukut/reput siis on aina järkevästi pakattu, harvemmin liikaa mitään ja omani pursuilee ylimääräistä.
    Eli täällä tunnustautuu paakkamiskontrollifriikki joka omalla kohdallaan lopulta epäonnistuu surkeasti. 😂

  • Reply Milla Saturday, July 29, 2017 at 11:58

    Jeb, allekirjoitan suurimman osan 😂 viime vuonna kokeilin pakata matkalle vaan muutaman vaatekappaleen ja tyyliin kahdet kengät, mutta voi luoja mikä kriisi tuli kohteessa kun mikään niistä pakatuista vaatteista ei sitten miellyttänytkään illalliselle mennessä. Että olen todennut “liikapakkaamisen” toimivan paremmin😂 eikä tule shoppailtuakaan niin paljon, kun laukku on jo valmiiks täynnä

  • Reply -E Saturday, July 29, 2017 at 13:38

    Liikaa pakkaaminen! Jos lähen reissuun, mulla on tapana miettiä kaikki maholliset skenaariot, mitä saatan tehdä ja sitä myöten tarvita(jotain tiettyä vaatetta ei muka voi käyttää useammassa tapauksessa). Tämän seurauksena viikonlopun reissua varten pakkaan yleensä 90 litran putkikassin täyteen kamaa ja arvata saattaa, kuinka paljon loppujen lopuksi olen vaatteistaki käyttäny-.- Pitäis pakottaa ittensä käyttämään pienempää laukkua ja mahuttaa siihen vain kaikkein oleellisin, niillä olis sitten pärjättävä:D

  • Reply Aliisa Saturday, July 29, 2017 at 13:50

    Tää oli niin hyvä ja samaistuttava!!
    Mun suurin pakkaussynti on uikkarit. Tänä kesänä lähdin viikon lomamatkalle mukana viidet bikinit… vähemmälläkin ois pärjännyt :D No, onneksi ne ei sentään vie mahdottomasti tilaa.

  • Reply Hansu Saturday, July 29, 2017 at 16:05

    Suosittelen tekemään yhden reppureissun, siinä oppii pakkaamaan! Matkalaukku johti sen myötä jorpakkoon, vie vaan tilaa kun kamat mahtuu helposti reppuun tai miksei pieneen lentolaukkuun.

  • Reply Elli Saturday, July 29, 2017 at 17:00

    Haha mä pakkaan myös aina myöhässä, mutta muuten mulla on just vastakkaiset ongelmat! Otan aina mukaan vaan käsimatkatavarat, joiden joukkoon kuvittelen laittavani kaiken tarpeellisen. Lopulta matkakohteessa huomaan, että hammasharja, dödö, hajuvesi ja meikkipussi unohtui. Ai että ärsyttää kulkea kadulla metsäläisen näköisenä mutta silti toistan samat virheet aina uudelleen :D

  • Reply Noka Saturday, July 29, 2017 at 17:28

    Itse taas voin kehua olevani hyvä pakkaaja :D Kaikkea tulee käytettyä (jos nyt ei laske yhtiä ylimääräisiä pikkareita ja sukkia) ja muistan pakata kaiken tarvittavan.

    Noihin shampoihin yms. vinkkinä, että kannattaa ostaa niitä tyhjiä matkakokoisia purkkeja. Omiakaan shampoita, hoitoaineita tai vartalovoiteita ei saa matkakoossa, mutta Tigerista ostin yhden setin ja niihin tulee laitettua kaikki tarpeellinen :) ei tarvitse kantaa mukana turhaan niitä isoja pulloja.

  • Reply Miia Saturday, July 29, 2017 at 17:42

    Itsellänikin meni hermo liikapakkaamiseen jossain vaiheessa. Niinpä karsin ja karsin, kunnes lopulta oltiin siinä pisteessä, että reissussa oli liian vähän tavaraa… Nyt taas heittelen iloisesti matkalaukkuun sitä sun tätä ja oon tyytyväinen kun vaihtoehdot ei lopu kesken. Mieluummin liikaa kuin liian vähän!

    Työn puolesta matkustelen aika usein ja nykyään jätän puhtaat kamppeet matkalaukkuun odottamaan seuraavaa reissua 🙄 Kosmetiikassa olen päätynyt siihen ratkaisuun, että tavaroita on tuplat ja yhdet aina valmiina reissupussukassa ☺️

  • Reply Katja Saturday, July 29, 2017 at 18:31

    Mä harrastan listoja pakkaamisen apuna ja siihen laskeskelen, miten monta mitäkin vaatekappaletta tarviin mukaan plus sitten mitä kaikkea muuta tarvitaan (passit, laturit jne jne) ja aloitan jopa pakkaamisen suht hyvissä ajoin. Yleensä kaivan omaa silmää miellyttäviä miehen vaatteita sängylle esille samalla ja hän sitten hyväksyy tai hylkää. Valkkaan myös matkustusvaatteen valmiiksi, varsinkin jos lähtö on aamulla. Siivoan kodin, vien roskat pois haisemasta ja valmistellaan eväitä ja aamupalaa. Tähän asti kuulostaa hyvältä, mutta sitten tulee se Mutta. Niitä vaatteita kun tulee pakattua aina liikaa, koska vaihdanhan joka päivä paidan (yleensä huitelen menemään ainakin kaksi päivää samassa, ellei ole liian ällöttävän hikinen) ja ehdottomasti tarvitsen myös pari mekkoa mukaan, koska illalliset (päivävaatteilla mennään käytännössä aina). Viimeksi matkalle otin myös mukaan pari matkakohteesta kertovaa kirjaa, joita voi lukea lentokoneessa (nukuttiin molemmat) ja kaksi romaania (jos mieli muuttuu ja haluankin lukea jotain ihan erilaista, luin kesken olevaa jopa ehkä 20 sivua eteenpäin).
    Latureita tarvitaan aika monta, tosin nyt säästettiin vähän tilaa ja otettiin manuaalihammasharjat sähköisen toverinsa tilalle (minkä akku ei ole kovinkaan kestävä enää). Mutta molempien puhelimiin, kameraan, miehen partakoneeseen ja tablettiin tarvittiin piuhat mukaan.
    Mulla on suurempi matkalaukku, miehellä cabin class, mikä mahtuu siis koneeseen sisälle. Ja molemmilla reput, mulla oli viimeksi nahkareppu mukana, niin jätin käsilaukun suosiolla kotiin, kun se on vaan hankala. Välillä tungen kaiken tarvittavan ja “tarvittavan” käsilaukkuun ja ihmettelen, miksi hartiat on matkan jälkeen todella kipeät :D

    Odotan sitä päivää, kun valmistaudun matkaan ajoissa ja huolellisesti niin, että pysyn suunnitelmissani! :P

  • Reply Ninnu Saturday, July 29, 2017 at 18:47

    Kuulostat mun mieheltä. Poislukien huulipunat.

    Mä voin lähtee yhden yön risteilylle käsilaukulla. Siellä on dödö, meikit, hammasharja. Alushousut ja sukat ja vaihtopaita + laturi.

    Mies –> lentolaukku + reppu/olkalaukku. Parit kengät, parit housut, kolme, neljä paitaa VARMUUDEN vuoks. Takki. Pari tukka-ainetta useemmat sukat, useemmat boxerit. Dödö, tuoksu…

    Sama juttu, mennään mihin vaan yöks. On se sit mökki, mun veljen luo, mihin vaan. VARMUUDEN vuoks pitää kaikkea olla AINAKIN kaks 😁

  • Reply Mallu Saturday, July 29, 2017 at 22:03

    Hassua, mitä enempi ite matkustan, sitä vähempi pakkaan mukaan. Pelkät käsimatkatavarat riittää helposti viikon etelänreissulle :D

  • Reply Merja Sunday, July 30, 2017 at 15:51

    Olen käyttänyt jo pitkään vain lentolaukkua, vaikka mihin menisin. Koska, en ole ollut menossa napapiirille, enkä etelä-mantereelle. Kauppoja on ollut aina ja kaikkialla, jos jotain sattuu uupumaan. Hyvin olen pärjännyt. Kun kaikki matsaa keskenään, pelkillä pienillä (kevyillä) asusteilla voi luoda vaihtelua.

  • Reply Sohvi Sunday, July 30, 2017 at 22:04

    Voi että. Itse olen päässyt melkein kaikista samoista synneistä eroon ja nyt kun olin myös Prahassa neljän päivän reissussa painoi laukku 5,3 kiloa ja siitäkin painosta suurinman osan vei kolmet kengät. On jotenkin oppinut pakkaamaan vain ne muutamat luottoasut kun tarpeeksi monta kertaa raahasi kaikkea turhaa mukaan. Ehkä tosin sulla vaikuttaa se että lomakuviasi katselee joku muukin kuin äiti. :D

  • Reply Nina Monday, July 31, 2017 at 12:04

    Mun ainoa pakkaussynti on se, että pakkaan liikaa vaatetta mukaan :D kaikkea muuta onkin sit sopivasti. Riittää ertä menee viikonlopuksi tai yhdeksi yöksi jonnekkin, niin vaatetta on liikaa. Sit onki kulkenu lähinnä samassa asussa tai vaihtanu paidan. Aiemmin tein aina pakkauslistan, nykyään teen sellaisen vain jollekkin erityismatkalle, ja muutoin koitan muistaa kaiken oleellisen ja tärkeimmät. Niin ja pakkaan (riippuen mihin menossa) niin edellisenä päivänä tai samana päivänä vasta.

  • Reply Henna Monday, July 31, 2017 at 13:51

    Voi hyvä luoja että vihaan pakkaamista. Olen järjestelmällinen ja kaikki suunnitelmat on aina valmiina – toteutus ei vaan ikinä toimi. Teen pakkauslistan hyvissä ajoin ja lisäilen aina vähitellen mieleeni tulleita asioita. Aloitan pakkaamisen “säästämällä” kaikki potentiaaliset vaatteet puhtaina ja keräämällä paikkaan X. Kuljen siis viikkoa ennen lomaa kaikenmaailman pieruverkkareissa, koska kaikki kivat vaatteet odottelee matkalle lähtöä.
    Päivää ennen lähtöä lykin kaikki vaatteet matkalaukkuun, kunnes huomaan ettei se ole menossa kiinni missään nimessä. Vaatteet ulos laukusta, muutaman karsiminen, takaisin laukkuun ja taas huomaan, ettei määrä ole yhden paidan poisjättämisestä vähentynyt yhtään – toista 41 kertaa.
    Pakkauspuuska loppuu aina siihen, kun tajuan etten voi pakata mukaan kosmetiikkaa/hiusharjaa/hammasharjaa/mitälie joita tarvitsen vielä viimeisenä ennen lähtöä.
    Tää postaus oli kyllä kaikilta muiltakin osa-alueilta ihan ku itteni kirjottama :D Mä vien tuon turhien vaatteiden pakkaamisen vielä seuraavalle tasolle säästämällä joitakin vaatteita myymiseltä vaan sen perusteella, että “tä on kiva sitten joskus kun lähtee taas reissuun lämpimään”. Ei. Joko se unohtuu pakata kokonaan tai sitä ei käytä yhtään sen enempää siellä reissussa ku normaalistikaan!

  • Reply Myorppi Monday, July 31, 2017 at 18:42

    No huh, kerrankin joku on aivan samanlainen. :) Mut hei, mun pakkaamien laukkujen kantaminen käy jo treenistä! Ja aina olen kyllä ihan itse kantanut laukkuni, joten kukaan muu ei kärsi mun syndroomasta. Joskus olen mielestäni epäonnistunut niin, että olen pakannut liian keveästi… ja puolet matkasta on sitten tosiaan mennyt niiden kotiin jääneiden juttujen metsästykseen. :D

  • Reply Emma Tuesday, August 1, 2017 at 07:27

    Hihiii hauskaa tekstiä!! :D Mäkin pakkaan aina liikaa vaatteita, ihan vain jos ehkä mahdollisesti tuotakin ja tätäkin haluaisi käyttää.. Etenkin mökkireissuilla ihan turhaa, mutta minkäs teet :D

  • Reply Sakasu Saturday, August 19, 2017 at 02:12

    Tää oli mahtava ja niin tuttua omallekin kohdalla. Pystyn kyllä pakkaamaan suht ajoissa, mutta pakkaan kaikkea ihan liikaa. Silloinkin kun majoitun ystävien luona ja voin pyykätä pakkaan tarpeeksi vaatetta selvitäkseni koko reissusta pyykkäämättä. Ja meikkipussit (yksi ei tietenkään riitä) pullottaa niitä tuotteita joita käytän tuskin koskaan. Lapsen syntymän jälkeen tilanne on helpottanut hieman. Kun ennen koko iso matkalaukku oli vain omille kamoille, niin nyt jaan laukun lapsen kanssa. Ja yhä onnistun pakkaamaan mukaan kamaa, jolle ei ole tarvetta. Jos onkin kylmä/kuuma/jaksan urheilla (mitä en koskaan jaksa)/sataa vettä/lunta/tää käy yhteen noiden kanssa mutta ei noiden, joten tarvitsen vielä ton… ja tietenkin ne kaksi vaatekertaa per päivä. Kiva kuulla, että on muitakin yhtä toivottomia. Jonkun pitäisi rakentaa mulle täydellinen vaatekaappi ja opettaa pakkaamaan fiksusti.

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post