Ajatuksia somesta

En tiedä mikä sai minut tarttumaan tänään some-aiheeseen. Ehkä se, että mulla oli hetki omaa aikaa ja surffailin Instagramissa pitkästä aikaa pidempään kuin kolme minuuttia. Dante oli nukahtanut vauvauinnin jälkeen syliini ja selailin sitten omaksi viihteekseni puhelinta siihen asti, että itsellekin tulisi uni ja pääsisin päikkäreillä kuittaamaan viime yön valvottuja tunteja. Vaihdoin eilen unen lautapeleihin höpinään ystävien kanssa, ja tänään se on ehkä hieman tuntunut.

Mutta niin. Some. Olen alkanut miettimään, mikä on somen tulevaisuus ja mikä on somen pitkän tähtäimen vaikutus meihin ihmisiin. En haluaisi kutsua itseäni some-ammattilaiseksi; se kuulostaa jotenkin pröystäilevältä, tärkeilevältä ja jotenkin vaan erikoiselta. Kuitenkin, kun suurin osa tuloistani tulee somesta ja olen blogannut lähes vuosikymmenen, voinko enää kutsua itseäni muuksi? En pidä termistä senkään takia, etten ole päättänyt, onko se hyvä vai ei. Bloggaajat, vloggaajat, somevaikuttajat, tubettajat, grammaajat… Meitä on monia, osa tekee tätä ammatikseen ja osa huvikseen. Näiden kaikkien kanavien seuraajia on tuhansittain enemmän kuin sisällöntuottajia, ja koko maailma pyörii nykyään jollakin tasolla somessa. Jos itse pysyy somesta poissa, vähintäänkin työpaikalla on todennäköisesti Facebook-sivut tai Instagram-tili. Vaikka minusta voisi käyttää termiä some-ammatilainen, olen aika kalkkis. Käytän Facebookia, Instagramia ja blogiani. Linkedin on käytössä, joskin käyn siellä hyvin harvoin. Twitteriä en ole koskaan innostunut käyttämään, Snapchat-villitys meni ihan ohitseni. Vihaan tehdä videoita ja monien muidenkin videot aiheuttavat minussa jostain syystä myötähäpeää, joten Youtubekin on minulle lähinnä musavideoiden katsomiseen tarkoitettu sivusto. Näiden lisäksi taitaa olla tuhat some-kanavaa, joista minä en edes tiedä. Olenko riippuvainen somesta? Kyllä. Ei mene päivääkään, etten avaisi Instagramia johonkin aikaan päivästä.

Tiedostan, että oma elämäni pyörii siellä somessa enemmän tai vähemmän päivittäin. Laitan itse itseni vapaaehtoisesti tuhansien silmäparien ihasteltavaksi ja vihasteltavaksi, kommentoitavaksi ja katsottavaksi. En oikein enää tiedä itsekään miksi. Koska tätä nykymaailma on? Haluaisin sanoa, että teen tätä vain luodakseni ihmisille hyvää fiilistä ja kokeakseni vuorovaikutusta samanhenkisten ihmisten kanssa. Joudun kuitenkin toteamaan, että näiden lisäksi teen tätä koska tämä on minulle ansiotuloni, hauskaa ja kivaa ajanvietettä ja kanava, jolla pääsen ilmaisemaan itseäni. Valehtelisin, jos väittäisin, että tämä ei olisi edes jollakin pienellä tasolla minulle myös tiettyjen aspektien mittari. Niiden esteettisten asioiden, joita tuon tuntemattomille kuvina. Tykkäykset ja kommentit antavat niin nautintoa kuin osviittaa siihen, missä olen onnistunut ja mikä on ollut kaunista muidenkin mielestä. Eikö kauneus olekaan siis katsojan silmissä ja muiden mielipiteillä ei ole mitään väliä? Eikö tärkeintä ole, että itse pidän jostain. Haluaisin ajatella näin, mutta silti kaipaan mielipiteitä. Eli ehkäpä se kauneus muotoutuu omassakin mielessä hieman sen mukaan, mikä on kaunista muidenkin mielestä. Ihminenhän tulkitsee itseään jonkin verran peilaamalla itseään ympäröivään yhteiskuntaan.

Some kuitenkin vääristää näkemystämme ympäröivästä maailmasta. Jokaisen ollessa oman elämänsä ohjaaja, kuvaaja ja kuvakäsittelijä, pidämme esillä vain parhaita tai kauneimpia asioita elämästämme. Toki on jotain “realismi”-kanavia ja -liikkeitä, mutta ne ovatkin saaneet alkunsa vastalauseena somen epätodellisuudelle. Historiani somen kanssa on niin paljon painottunut julkaisemisen ja “vaikuttamisen” puolelle, että osaan sensuroida, filtteröidä ja ymmärtää somen hieman syvemmällä tasolla. Ja silti välillä minäkin unohdan sen ja olen pää edellä matkalla somekuoppaan, joka tuo pahimmillaan pahan mielen. Tiedän, että some on keino tuoda etualalle niitä kauneimpia ja ihanimpia asioita elämästään. Teenhän itsekin niin. Kaikilla on siihen eri syyt. On heitä, jotka elävät some-todellisuutta saadakseen muilta ihailua pönkittääkseen jotakin. Egoa? Epävarmuutta? En tiedä. On heitä, jotka somellaan haluavat mitata paremmuuttaan muihin nähden. Ja sitten on meitä, jotka nauttivat kauniista asioista, esineistä ja tilanteista ja haluamme jakaa niitä muidenkin kanssa. Kuulla mielipiteitä ja nauttia esteettisyyden syvissä vesissä. Ei kuulosta pahalta, eihän?

Kuitenkin some aiheuttaa valtavasti pahaa oloa. En nyt tietenkään löydä tähän hetkeen mitään lähdettä tälle väittämälle, vaikka olen lukenut lukemattomia juttuja asiaan liittyen. Some aiheuttaa epävarmuutta, kateutta, negatiivisia ajatuksia, riittämättömyyden tunnetta ja mitä vielä. Some inspiroi niin hyvässä kuin pahassa, kauniista ruokakuvista syömishäiriöihin ja vapaaehtoistyöstä rikollisuuteen. En juuri ajatellut asiaa ennen. Oma elämä meni niin hurjaa vauhtia, että hyvä kun itse pysyi mukana. Oli aina se seuraava reissu, seuraava paikka, seuraava tilaisuus, seuraava mahdollisuus. Elin itse niin vimmatussa pyörremyrskyssä, etten ehtinyt hetkeäkään ajattelemaan muiden tekemisiä. Nyt kun elämäni on paljon rauhallisempaa, omasta tahdostani ja valinnastani, on ollut myös aikaa seurata muiden elämää. Sateisen kesäpäivän aikana huokailla tuttujen matkakuville. Ihastella kauniita asuja, matkakohteita, ruokia ja esineitä. Pohdiskella kauniita sisustuksia ja upeita tilaisuuksia. Tämän seurauksena oma elämä on aina välillä tuntunut sekunnin verran todella banaalilta, tyhjältä ja rumalta. Kunnes järki on ottanut taas ohjat ja medialukutaidon rattaat alkaneet pyörimään.

Kun katson omaa Instagramiani ja selaan sitä pidemmälle, tulee sellainen hassu fiilis. Istun nimittäin kotona petaamattomalla sängyllä, edessäni edellisen reissun matkalaukku auki levällään tavarat purkaamatta. Peilistä tuijottaa meikittömät kasvot, vauvauinnin jäljiltä pesemätön tukka (miedolla kloorin haiskahduksella), ripsihuollon tarpeessa olevat ripset sojottelevat ja päälläni on rumat verkkarit ja kotitoppi. Viimeisin Instagram-kuvani on Alppiruusupuistossa kauniissa tyllihameessa. Ei tarvitse edes mennä muiden tileille tunteakseen pientä ärsytystä nykyhetkeen. Jos sitten vielä eksyy niille muille tileille, on helppo langeta kuoppaan, jossa ajattelee vain negatiivisia asioita, kadehtii tai morkkistelee.

Seuratut-syötteessä vilahtelee marmoritasoja, turkooseja vesiä, upeita matkakohteita, rusketuksia ja kauniita esineitä. Ja tiedättekö mikä asia on hymyilyttänyt ja naurattanut minua tällä viikolla eniten? Se kun kolmekuinen poikani röyhtäisi suoraan suuhuni :D Olin menossa pusuttelemaan isänsä sylissä ollutta pientä ja vastauksena oli pusun sijaan röyhtäisy. Nauroimme tilannetta miehen kanssa ihan silmät kyynelissä ja minua hymyilytti vielä sen jälkeenkin kun mietin, että vain tuore äiti pitäisi tilannetta jollakin tapaa söpönä. Not an Instagram moment. 

Voin rehellisesti sanoa, että en ole ikinä eläissäni ollut näin onnellinen. En myöskään ole koskaan ollut näin väsynyt ja hieman joka asiassa myöhässä itselleni asettamissa aikatauluissa. Ja siltikin, onnellisempi kuin ikinä. Silti minunkin mieleeni hiipii välillä ihan outoja ajatuksia. Selaillessani muiden kuvia tulee mieleeni, että olisiko pitänyt kuitenkin perustaa perhe myöhemmin? Matkustaa vielä sinne ja tänne ja tuonne ja tehdä vielä sitä ja tätä ja tuota. Samalla sekunnilla kuitenkin tajuan, että niitä upeita kohteita olisi maailma pullollaan vielä senkin jälkeen jos matkustaisin vielä seuraavat kaksikymmentä vuotta samalla tavalla kuin ennen vauvaa. Julkaistessani aikanaan itse kuvia Malediiveilta, yhdestä kauneimmista paikoista, joissa olen ollut, hoivasin itse särkynyttä sydäntä. Siellä niiden palmujen alla, auringonlaskuissa ja turkoosin meren äärellä. Siellä niiden kilpikonnien kanssa snorklatessa ja infinitypoolin äärellä lilluessa ajattelin, että olisin kaikista mieluiten kotisohvalla onnellisessa parisuhteessa ihanan ihmisen kanssa. Jossakin upeassa maailmankolkassa olen katsonut perheitä ja miettinyt kaihoisasti, saankohan minä ikinä omaani. Nyt minulla on kaikki mitä ennen halusin, ja saatan silti eksyä kaihoilemaan jotakin muuta.

Kaiho ja haaveilu voi helposti kaatua kateuden puolelle. Kadehtii jotain niistä asioista, mitä itsellään ei juuri sillä hetkellä ole. Vaikka on paljon muuta. Kateellisuus voi helposti muuttua vihaksi tai katkeruudeksi, väheksymiseksi ja pahoiksi ajatuksiksi.

Sillä sellainen on ihmismieli. Ja sellainen on some. Some antaa aivoillemme mahdottoman yliannostuksen asioita, joita haluta. Se inspiroi, mutta ennen kaikkea se luo halun. Sille tälle tuolle. Matkoille, perheelle, vaatekappaleelle, ruoalle, tilanteelle, elämäntilanteelle… Loputtomasti kaikelle mahdolliselle. Yksi suosikkisanontojani on “What matters most is how well you walk through the fire”. Tässä tilanteessa voisi myös ajatella, että eniten merkitsee se, miten hyvin luovii somen läpi. Hallitseeko somea vai antaako sen hallita itseään. Somen keskellä on välillä vaikea muistaa, ettei peilaisi itseään mihinkään. On vaikea muistaa, että seuraa satoja ihmisiä, ei yhtä. Yksi ihminen seuraa ja mahdollisesti ihastelee satojen tai tuhansien muiden upeita ja ihania asioita. Niitä asioita, joita se joku tuntematon on laittanut esille todennäköisesti siksi, että kokee ne itsekin kauniiksi, haluttaviksi, upeiksi tai erityisiksi.

Jos seuraat sataa ihmistä somessa, näillä ihmisillä on vuodessa yhteensä 36 500 päivää. Jos jokainen heistä laittaa kerran viikossa kuvan kauniista hetkestä, esineestä tai tilanteesta, on näitä kuvia 5214 esillä vuoden aikana. Tämä tarkoittaa keskimääräisesti 14 upeaa kuvaa päivässä sinun seuraamanasi. Eli näin ajatellen jos seuraamillasi ihmisillä on kerran viikossa Instagram-moment, näet sinä niitä 14 päivässä. Minä seuraan Instagramissa n. 330 ihmistä. Samalla matematiikalla tämä tarkoittaa 47 kuvaa päivässä. Jotkut seuraavat huomattavasti isompaa joukkoa somessa ja luku on aina vaan isompi ja isompi. Mitä tämä äärimmäisen epäselvä matemaattinen yhtälö tarjoaa meille? Lähinnä yritän havainnollistaa ajatukseni siitä, että kun muiden ihmisten elämä näyttää täydelliseltä esimerkiksi 47 kuvan verran päivässä, tuntuu se ylivoimaiselta. Siinä hetkessä täytyy miettiä, onko omassa elämässä kerran viikossa jotakin, joka on melko lailla täydellistä?

Somea selaillessa unohtuu helposti se, kuinka iso rooli on hyvällä silmällä, kauniilla asettelulla ja osaavalla kuvankäsittelytaidolla. Kahvilahetki ystävän kanssa voi näyttää somessa luksukselta. Se tuskin on kuitenkaan yhtään sen parempi kuin omien IKEA-kuppien äärellä vietetty hetki jonkun rakkaan ihmisen kanssa. Välillä tuntuu, että some on kuin savuverho, joka vääristää kahteen suuntaan. Oman elämän rumemmaksi ja toisten elämän kauniimmaksi. Täytyy aktiivisesti osata ymmärtää Instagramin ja muun somen tarjoamat filtterit (kirjaimellisesti) ja muistaa se, että sinä olet yksi katsoja, tarjoajia on satoja. Kaikkien elämä ei olekaan täydellistä. Ei edes yhden yksittäisen ihmisen.

Itse olen huono paasaamaan somesta, sillä olen äärimmäisen helppo mainonnan uhri. Ennen katsoessani vaikka Miehen puolikkaita sain aikaiseksi selittämättömän himon syödä pizzaa. Nykyään Instagramin äärellä haluan milloin ruusuja, milloin Como-järvelle, milloin macaronseja, milloin kahvia ja milloin juuri tietyn sävyistä tummanviolettia kynsilakkaa. Jatkuva altistus somelle muokkaa ajatuksia äärimmäisen tehokkaasti ja pelottavasti. Siihen on helppo hukkua. Minä en esim. pitänyt yhtään Guccin Marmont -laukusta kun näin sen ensi kerran. Tämän hetken ykköstrendilaukku on viuhunut Instagramissani kovemmalla vauhdilla kuin meillä vaihtuu vaipat kotona, ja huomasin joku päivä jo katsovani laukkua ajatellen, että on se kyllä aika kaunis. Kunnes laitoin silmät kiinni ja totesin itselleni, että ei, ei se ole. Ei minun mielestäni, vaikka monien mielestä onkin. Minunkaltaiselle kaikkimullehetinyt -ihmiselle some on välillä suorastaan vaarallinen paikka. Haaveilin joskus vuosia sitten Venetsian matkasta. Se on aina jäänyt. Sellaiseksi “sinne ehtii myöhemminkin, ja joku sano, että siellä haisee pahalle” -paikaksi. Nyt kun moni seuraamistani instagrammaajista ovat olleet Venetsiassa, arvaatte varmaan kuka on huokaillut täällä, että tuonne on aivan PAKKO päästä. Onneksi pienen vauvan rajoittavuus paikan suhteen on pitänyt järjen päässäni, enkä ole alkanut jo katselemaan lentoja.

Someen kannattaa suhtautua varauksella, mutta iloisesti. Mediakriittisesti. Ihastellen ja inspiroituen, mutta muistaen, että ne arjen parhaat hetket on yleensä niitä, joita ei julkaise somessa. Koska ne vaan tapahtuvat, eikä niitä asetella kuviin. Koska ei ole ketään kuvaamassa niitä. Koska ne eivät näyttäisi kuvassa miltään, vaikka tuntuvat pikkuvarpaissa asti. Koska ne eivät välttämättä ole kauniita, mutta sitäkin onnellisempia. Koska parhaille ystäville lähettää itsestään ne typerät hassut rumat kuvat ja tuntemattomille näyttää vain viilatut, huolella harkitut otokset. Koska edes kauneimmat some-feedit eivät pysty näyttämään sitä, miltä tuntuu oman lapsen hampaaton hymy tai elämänsä rakkauden kosketus iholla.

68+

You Might Also Like

29 Comments

  • Reply Milla Saturday, July 8, 2017 at 19:58

    Hieno ja kattava teksti, paljon oli samoja asioita mitä täälläkin on pyörinyt mielessä! 😊👌🏻 Yritän itse muistaa blogin ja Instan kanssa muistaa, että elämä saa ja pitääkin näkyä – liian siloiteltu sisältö ei ole kovin samaistuttavaa ja pidemmän päälle käy omaan makuun tylsäksi. Olen seurannut blogeja todella kauan ja kirjoittanut itsekin vuosia, mutta vuosien mittaan muutamilla seuraamillani mahtavilla persoonilla on some mennyt niin “sliipatuksi”, että on hankalaa enää tunnistaa samaa inspiroivaa persoonaa siellä takana. Se on harmi, mutta joskus näin käy. Mediakriittisyys on hyvä ottaa esille, tärkeä taito on niin netissä kuin omassa arjessakin – aina kaikki ei ole sitä miltä näyttää, kaikkea kuulemaansa tai lukemaansa ei kannata sokeasti uskoa ja positiivisella mielellä maalaisjärjellä höystettynä pääsee jo pitkälle. 🤗

  • Reply Laurau Saturday, July 8, 2017 at 20:52

    Tämä ei nyt ole tarkoitettu ilkeäksi kommentiksi vaan kysyn ihan uteliaisuudesta. Kun tiedostat kaiken tämän somesta miten päätit laittaa lapsesi nettiin mukaan kaikkeen tähän? Mietityttääkö sinua miltä Dantesta tuntuu olla myöhemmin mungobaby jonka kuvia on netti väärällään?

  • Reply Beda Saturday, July 8, 2017 at 21:07

    Kiitos👍🙂 hyvin sanottu.

  • Reply pinjaatta Saturday, July 8, 2017 at 21:59

    Upea teksti, täyttä asiaa. En voi sanoa muuta kuin kiitos! Ps: Sun blogit on mun lempparit ja tulevat aina olemaan, niin paljon kuin koitan somea vähentääkin ;)

  • Reply Mirva / Little Messers' House Saturday, July 8, 2017 at 22:52

    No tämä! Just omassa instassa liippasin aiheesta kun yksi ilta se sliipattu/aseteltu/poseerattu kuvavirta pisti silmään. Ei edes tarvii olla mikään valokuvaus/photoshoppausguru et saa kuvista “kivemman” näköiset, siis ihan huomattavan erinäköiset. Nykyään ns. selfie kulttuurissa eläneenä aika moni (suurin osa jopa?) tietää itsestään parhaat kuvakulmat, siihen päälle puhelimen “selfie kameran” beauty face ja pari instan filtteriä päälle niin Voila! Välillä kun itse alkaa siihen samaan kuoppaan putoamaan (pitäis näyttää siltä ja tältä ja ku vatsassakin pari makkaraa olevinaan), sitä koittaa muistutella itseään et noin 90% ajasta nää tyypit ei näytä siltä miltä ne näyttää instaan lataamissaan kuvissaan! Sen vaan sanon vielä, että jos jotain hyvää on iän karttumisessa niin se, että on oppinut armollisemmaksi itseään kohtaan :)

  • Reply Taru Saturday, July 8, 2017 at 23:20

    Siis nyt oli kyllä pelottavan osuva ja hyvä teksti. Huhhuh. Kiitos.

  • Reply Elina Saturday, July 8, 2017 at 23:24

    Mä aina ajattelen somesta, että se on kuin taidetta. Sen ei ole tarkoituskaan esittää kenenkää elämää totuudenmukaisesti vaan se on tarkoitettu ihasteltavaksi kuten vaikka jokin kaunis veistos tai maalaus. Kauniita asioita ja paikkoja on mukavaa katsella ja aika usein ne kuvat ovat olleet oikeaa kokemusta hienompia :D

  • Reply Anna Saturday, July 8, 2017 at 23:36

    Hyvin kirjoitettu. Kaikki tämä – kulttuuri, jossa elämme – on kapitalistista. Meille myydään koko ajan jotain; tarvitset sitä, tarvitset tätä, jotta voit olla rakastettu ja hyväksytty, parempi ihminen. Suurin osa somesta on mainontaa ja kaiken takana pyörii kapitalismin rattaat.

  • Reply Maija_ Sunday, July 9, 2017 at 00:09

    Kiitos tästä anna, jälleen kerran hyvä teksti sulta! :)

  • Reply Jenki Sunday, July 9, 2017 at 01:25

    Aivan todella hienoja ajatuksia! Itse käytän facebookia ja luen muutamaa blogia, enkä ole koskaan “uskaltanut” tutustua instagramin maailmaan. En ymmärrä sen tuomaa viehätystä, enkä koe tarpeelliseksi ottaa siitä enempää selvää. Suurin syy on mm. sinun edellä mainitsemat asiat; omat haaveet muuttuvat liian äkkiä kateudeksi muille tai vaihtoehtoisesti toisten haaveista tulee omia ns. huomaamatta.

    Maailma on todella erilainen verrattuna minun ja sinun ikäluokan lapsuuteen ja varhaisteiniaikaan (saati sitten aiempiin sukupolvien), ja itseäni jopa jännittää somen vaikutus omien, vielä haaveena olevien, lasteni kasvatukseen ja kasvamiseen. Sinulla nämä pohdinnat ovat varmasti jo hiipineet ajatuksiin :)

    Teet mielestäni hienoa työtä Anna! Some on täynnä pahantahtoista kuraa ja toisaalta täysin epärealistista pumpulia. Jokainen meistä suodattaa kykyjensä mukaan tuota informaatiotulvaa, toiset paremmalla menestyksellä kuin toiset. Vaikka työsi sijoittuu sinne raadollisimmalle kentälle, someen ja jokaisen ihmisen saataville, olet mielestäni uskaltanut säilyttää pienen osan rehellistä realismia. Ja lukijana, minulle se riittää. Olen lukenut blogiasi vuosia, ja muistan mm. opetusvideot korkokengillä kävelystä ja venäjän kielestä, Australia ja Lontoo -ajat, ja nyt tämän; kotiäitiyden ja vauva-arjen. Vaikka en ole koskaan elänyt lähelläkään samanlaista elämää, mihin voisi samaistua, kuin sinä, olen silti kokenut joka kerta saavani lukijana jotain. Viimeistään rivien välistä on pystynyt lukemaan tunnetilojasi, ja samaistumaan niihin. Ja minusta hyvä ja työssään onnistuva “someammattilainen” toimii juuri kuten sinä. Silotellun pumpulielämän pienistä raoista pilkahtaa häivähdys aidosta ihmisestä ja elämästä, joihin samaistua. Sitä harmaata arkea me kukin elämme itse, tuskin sitä jaksaisimme enää seurata muiden raportoimana.

    Ennen kuin kommenttini rönsyilee yhtään kauemmas lähtöpisteestään, toivotan mukavaa viikonlopun jatkoa ja lähetän tsemppiä Kuopion(?) suuntaan; jatka vain samaan malliin, itse tykkään ainakin!

    Terkuin
    Jenki

  • Reply Merja Sunday, July 9, 2017 at 07:25

    Sinusta olisi tullut hyvä toimittajatkin, jos olisit niin halunnut. Olet tosi hyvä kirjoittamaan.

  • Reply nimetön Sunday, July 9, 2017 at 10:50

    Wau, hieno teksti! Todellakin on monia tutkimuksia somen haitallisesta vaikutuksesta mielialaan ja tyytyväisyyteen omaan elämään, vaikka nauttisikin siitä ja osaisi olla mediakriittinen.

  • Reply M Sunday, July 9, 2017 at 11:15

    Mulla on facebookki ja insta. Itte harvemmin kumpaakaan mitään lisäilen, niistä on vaan hyvä ja helppo seurata kavereita ja blogeja joita luen. Myönnän että oon mainonnan uhri, tosin nyt on shoppailuki onneksi vähentyny itellä mistä oon ylpee, kun en kuiteskaa oikiasti tarvi mitään. :D Oon yrittäny vähentää somen käyttöä, välillä onnistuu paremmin, välillä huonommin. Mutta joo, hyvä teksti ja hyviä ajatuksia. :)

  • Reply Miia Sunday, July 9, 2017 at 11:33

    Kiitos hyvästä tekstistä! Olen käynyt mielessäni läpi juuri samoja asioita viime aikoina ja sain tästä paljon irti :)

  • Reply Ellaa Sunday, July 9, 2017 at 11:43

    <3 ! Kiitos Anna tästä kirjoituksesta, se sai ajattelemaan omaa suhtautumista mm. instaan. Huomaamatta siellä tulee viettyä tovi jos toinenkin ja katseltua niitä täydellisiä kuvia. Useimmiten huomaan selailun lopetettuani olevani jotenkin alakuloinen, vaikka mulla on tällä hetkellä elämässä kaikki mitä haluan.

    Ihanaa kesää!

  • Reply Maria ja pojat Sunday, July 9, 2017 at 12:41

    Ihan loistava teksti, kiitos Anna! ❤

  • Reply Lukija Sunday, July 9, 2017 at 12:46

    Hyvin kirjoitettu! “Minä seuraan Instagramissa n. 330 ihmistä” Entä jos ottaisit tavoitteeksi “seurata” kolmeasataa live-ihmistä vuoden aikana eli juttelisit tuntemattomien kaduntallaajien, muiden lapsiperheellisten jne. kanssa kunnes kolmesataa on täynnä? :)

  • Reply Mikaela Sunday, July 9, 2017 at 13:47

    Todella hyvä teksti!! Ja samaa mieltä somesta. Sulla on taito kirjoittaa. Mulla oli jotenki paljon sanottavaa tähän kommenttiin, mutta en osaa yhtään niin hyvin ilmaista itseäni :D Ihanaa kesää teille!

  • Reply Heta Sunday, July 9, 2017 at 16:33

    Ihana, rehellinen teksti, jonka niin harva uskaltaisi kirjoittaa, mutta josta useimmat ihmiset ovat varmasti samaa mieltä.

  • Reply Eve Sunday, July 9, 2017 at 17:18

    Kiitos❤

  • Reply Anna Sunday, July 9, 2017 at 17:31

    Mielenkiintoinen, rehellinen kirjoitus <3 kiitos näistä ajatuksista :)

  • Reply Annika Sunday, July 9, 2017 at 20:03

    Tosi hyvä kirjoitus, ja olen kanssasi täysin samaa mieltä! Jostain syystä olen erityisen huolissani 2000-luvulla syntyneistä lapsista, jotka elävät vahvasti somen aiheuttaman paineen alla. Kyllä sitä itse näin aikuisena ymmärtää (vaikka joskus unohtaakin) sen, mikä ero on kuvalla ja todellisuudella, mutta entäs nuoremmat? Sen vaan sanon, että oli helppoa olla teini kymmenen vuotta sitten, kun ei ollut minkäänlaisia paineita näyttää Kylie Jenneriltä, ja suurimmat tyyli-idolit oli pari neverheard emoa IRC-Galleriasta. Toisaalta, ehkä nykynuoret myös turtuu helpommin siihen kaikkeen mitä somessa näkee? Mene ja tiedä.
    Niinkuin joku ylempänä jo mainitsikin, on munkin mielestä hyvä lähestymistapa someen se, että ajattelee ne kauniit kuvat vähän kuin taiteena. Kuvakulmat, asetelmat, valot/varjot, muokkaukset ja leikkaukset on kaikki useimmiten mietitty niin, että kuva näyttäis mahdollisimman hyvältä, eikä kerro kenenkään elämästä sen enempää. Kaunis kuva somessa on usein todella harkittu ja se viestii vain sen kirsikan sieltä kakun päältä, eikä kaikkea sitä jauhoa, joka levisi lattialle leipoessa.
    Kiitos mahtavasta blogista ja hyvää loppukesää! :)

  • Reply souphie Sunday, July 9, 2017 at 21:18

    Joo juuri tämän takia en ole itse somessa… Teen kyllä yrityksille somea ja se on hauskaa ja tietoisesti luon brändiä mutta omaa elämää ei kiinnosta brändätä, nautin yksityisyydestäni liikaa… Välillä on ulkopuolinen olo koska en ole somessa mutta silti on se vaan sen arvoista…

  • Reply Sade Sunday, July 9, 2017 at 21:26

    Kauniisti kirjotettu, ja hyvä muistutus meille kaikille somen vaikutuksen alla eläville. Olisi kiva lukea enemmänkin tällaisia ajatuksella ja huolellisesti kirjoitettuja pohdiskeluja sulta! :)

  • Reply Annika Monday, July 10, 2017 at 06:54

    Voi että, olen todella laiska kommentoija, mutta tämä teksti osui ja upposi – kiitos! Nyt kun omassa elämässä kaikki on yhtä hullunmyllyä, työasiat levällään ja parisuhde päättymässä, olen huomaamattani alkanut vältellä tärkeidenkin blogien lukemista (myös tämä n), koska se kaikki kauneus ja onni jotenkin alleviivaa omaa “epäonnistumista”. Mutta tämä teksti antoi ajateltavaa ja ehkä jatkossa voin taas yrittää vain nauttia siitä kauneudesta ja aktiivisesti pudistella pois salakavalasti hiipivää kateuden tunnetta. Kaikkea hyvää teidän kesään :)

  • Reply Emma Monday, July 10, 2017 at 17:18

    Ihanaa pohdintaa, hyvä sinä!! Typerä kateus ja kaipuu hiipii aika ajoin itsellekin, vaikka kuinka tiedostaa faktat muiden täydellisyyden takana. Jokaisen elämä voi kuitenkin olla täydellistä, jos antaa sille mahdollisuuden :)

  • Reply Senna Wednesday, July 12, 2017 at 00:19

    No nytpä lähti!Aikamoisen hyvä kirjoitus,kiitos siitä.
    Ihanaa vauvakesää sulle toivottelen täältä omasta vauvakuplastani :) Elämä on <3

  • Reply Veera Wednesday, July 12, 2017 at 09:43

    Kiitos, tämä oli hyvä avaamaan silmiä, niin omaan ja muiden somen käyttöön. Arjen ihanat hetket ja lämpimät katseet lähimmäisiltä. ❤️

  • Reply veramarika Wednesday, July 12, 2017 at 16:00

    Kiitos hyvästä postauksesta. En ees tiiä mitä muuta sanoisin, oli tyhjentävä teksti. :D Tykkään edelleenkin sun kirjoitustyylistä, osaat kirjoittaa ja tuot ittes lähelle lukijaa. Se tekeekin mun mielestä susta niin uniikin bloggaajan. Arvostan sun aitoutta, se vaa paistaa kaikesta läpi, hyvällä tavalla, vaikket jaa kuin murto-osan sun elämästä!

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post