Rennon kesäisesti // Helsinki

Arvatkaa mitä? Miehellä on huomenna viimeinen päivä töitä ennen kesälomaa ja vanhempainvapaata! Ihan mieletöntä, että päästään viettämään pari kuukautta koko perhe yhdessä ilman työpäiviä ja poissaoloja. Kesä on vihdoin alkanut ja meillä on vapaus kaksi kuukautta tehdä mitä tahansa mielemme tekeekään, mutta ennen kaikkea olla kaikki yhdessä. Helpottaa kyllä omaa arkeani huomattavasti. Toki mulla loppuu äitiysloma tossa heinäkuun puolivälin tienoilla, mutta aion tämän vuoden tehdä kevennetysti hommia. Bloggailen toki jatkossakin samalla tavoin, mutta kaiken edelle priorisoin Danten. Nyt on esimerkiksi kesäkuu mennyt aika nihkeällä postailutahdilla, kun miehellä on ollut paljon töitä ja lisäksi on ollut paljon ekstramenoja, niin ei blogille ole oikein jäänyt samalla tavalla aikaa. Nyt kun mieskin on kotona, voin Danten nukkuessa tyynesti laittaa hänet siivoilemaan ja tekemään ruokaa ja itse voin välillä upota blogien maailmaan :)

Nyt olen uponnut lähinnä tähän kesän ihasteluun. Ei tää sääennusteen mukaan kauaa kestä, vaan jo viikonloppuna on kylmempää ja satelee, mutta ai että mä oon ottanu kaiken ilon irti näistä aurinkopäivistä. Ollaan oltu paljon pihalla, touhuttu koirien kanssa, käyty pyörimässä aleissa ja grillailtu. Valitettavasti vauvan kanssa välttelee aurinkoa aika mestarillisesti, niin mun koivet ei oo vielä saaneet tietoa alkaneesta kesästä. Voin rehellisesti myöntää, että menneessä elämässä olisin tässä tilanteessa jo kipittänyt solariumiin. Nyt kun oma rooli tässä maailmassa on muuttunut huolettomasta huithapelista äidiksi, ei ole käynyt mielessänikään. Jotenkin sitä tiedostaa oman kuolevaisuutensa ja kaikki riskit ihan eri tavalla nyt, kun on vastuussa itsensä lisäksi tuollaisesta pienestä ihanasta. En mä nyt oo koskaan ennenkään solariumissa mainittavasti juossut, mutta tässä kalmankalpeudessa olisin jo ehkä siihen turvautunut.


Muutenkin näin äidiksi tulon myötä on muuttunu tosi paljon ajatukset turvallisuudesta ja on alkanut varomaan välillä ihan hassujakin asioita. Ympäristönsä tiedostaa jotenkin paljon tarkemmin ja panee merkille potentiaalisesti vaaralliset tilanteet ihan eri tavalla. Eikä siis vain itselle, vaan lähinnä vauvalle. Turvallisuuden lisäksi mukavuuden merkitys on kasvanut. Esim. nyt kesän reissuja suunnitellessa on tullut mietittyä kohdekaupunkien liikkumista etukäteen ihan eri tavalla. Vauvan kanssa reissatessa kun täytyy aina olla autossa turvakaukalo ja vaunujen kanssa kulkeminen tuo omat rajoitteensa. Ei näitä osannu ennen edes miettiä ja nyt googlailee kohdekaupunkien metroja ennen reissun varaamista :D Ihan uutta mulle!

On jotenkin tosi jännä, miten tietoiseksi maailman pahuudesta tulee äitiyden myötä. Tänään aleissa pyöriessä äitini kanssa jätin vauvan hetkeksi vaunuissa äitini luokse ja kävin toisella osastolla. Palattuani takaisin, äitiä ja vauvaa ei näkynyt missään ja mielessäni kävi ainakin kymmenen eri skenaariota, jotka voisivat jokainen olla Criminal Mindsista. Vaikka jokainen järkevä aivosoluni tiesi, että ei ole mitään hätää, niin samalla sisälläni oli hirveä pelko, että kaikki ei olekaan kunnolla. Niin helposti tuollainen pieni ihmisolento omistaa äitinsä. Koko maailma pyörii hänen ympärillään, ja vain hänen. Luulen, että jokainen tuore äiti käy nämä asiat jollain tasolla läpi, mutta tärkeintä olisi varmaan muistaa pitää se järki päässä. Mä saatan helposti pakkomielteillä vaikka mitä asioita ja siks mulle on hirveän tärkeetä olla liikkeessä vauvan kanssa ja elää normaalia elämää. Jos alkaisin rajoittamaan tekemisiäni syystä “koska vauva” päätyisin varmaan hyvin pian kotierakoksi vauvan kanssa.

Oonki pyrkinyt elämään hyvin tavallista elämää, tehnyt samoja asioita kuin aina, toki tällä kertaa vauvan kanssa. Se on ollut itse asiassa jotenkin tosi kivaa. Tuonut ihan erilaista näkökulmaa tekemiseen. Ihanaa, kun miehellä alkaa nyt vapaat ja vauva alkaa olla sen ikäinen, että yhteinen rytmimme on löytynyt ja yhteiselomme on löytänyt uomiinsa, niin voi puuhailla koko perheenä kaikkea kivaa. Huomenna tosin ajateltiin kokeilla Danten jättämistä hoitoon pariksi tunniksi ja suunnata kahdestaan illalliselle juhlistamaan kesälomien alkua. Saa nähä kelle se on rankinta, mulle vai Dantelle.




ZARA farkkupaita
CRISTELLE & CO. nahkahame
LEVI’S t-paita
LOUIS VUITTON laukku
H&M aurinkolasit
VAGABOND kengät


Mitäs tykkäätte tästä asusta? Mä jotenki miellän ikuisesti Leviksen farkkujen kaveriksi, joten oli pakko yhdistää tuo Leviksen paita tällä kertaa farkkupaitaan. Sopiva asu kesäkeleille, kun viileän tuulen saa blokattua jämerällä farkkupaidalla ja auringon paistaessa voi kulkea huoletta T-paita päällä.

16+

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply Anastasia Thursday, June 29, 2017 at 23:13

    Voi, olet tosi nätti. Toi toka kuva on hieno 😊

  • Reply Merja Friday, June 30, 2017 at 04:19

    Hei, itseruskettavat ovat jo vuosikausia olleet jalkojeni kalpeuden paras pelastus.

  • Reply Liv Friday, June 30, 2017 at 04:59

    Such a classic graphic t-shirt. Love it!

    Liv

  • Reply Heidi Friday, June 30, 2017 at 07:15

    Sun hiukset on tosi kivasti näissä kuvissa! Jotenkin ei-liian-laitetusti, tykkään. Asu myös mukavan rento, mutta naisellinen :)

  • Reply Lily Friday, June 30, 2017 at 10:11

    Olet nuoremman näköinen ilman päivetystä :D jotenki fresh! Eli ei mitään hätää, vaikka ei ole rusketusta ehtinyt hankkimaan :) juu, äitinä kyllä tulee uusista asioista suuria “vihollisia”, kuten kaikki kesän ötökät, siitepöly,katupöly, hajusteet, bakteerit. Omg jos ne menee vaunuihin tai osuu lapseen :D

  • Reply Juuls Friday, June 30, 2017 at 10:26

    Enpä ole edes huomannut että olisit postannut jotenkin vähemmän :D innolla vain uusia postauksia odotellessa!

    Niin ne elämänmuutokset muuttaa omaa ajattelua :) näin käynyt itsellekin. Ei tosin niin iloisen asian kuin lapsen saamisen takia mutta kuitenkin..

    En ymmärrä miten joku voi näyttää hyvältä asussa kuin asussa! Itse kun vetäisin tuon asun päälleni näyttäisin vain hölmöltä :D hyvää kesää teille!

  • Reply Jessih Friday, June 30, 2017 at 10:33

    Ei olisi tullut mieleeni yhdistää Leviksen t-paitaa hameen, ja vieläpä nahkaisen sellaisen kanssa, mutta hyvältä näyttää! :) Ja sinä näytät upealta kuten aina! :)

  • Reply Sg Friday, June 30, 2017 at 10:34

    Kiva postaus, jaan noi ajatukset peloista ja tietoisuuden lisääntymisestä, ja niin varmasti moni muukin äidiksi tullut. Ja juuri se että on hyvä pitää itsensä liikkeessä ettei maailma ala ahdistaa liikaa.
    Oman kokemuksen mukaan se kyllä helpottaa onneksi siitä, toki nyt pienen leikki-ikäisen kanssa sitä on sitten taas ihan uusia vaaroja tyypin pomppiessa kuin aropupu joka suuntaan, mutta kyllä se “pahimmillaan” oli vauvan kanssa. Kai se on ne hormonitkin ja joku luonnon tapa varmistaa että äidit pitävät jälkeläisensä hengissä, kenties. :)

  • Reply Heidi Friday, June 30, 2017 at 11:52

    Muistan omalta osaltani nuo mietteet ja huolet pienistä. Uskaltaako vauvaa päästää mummin kanssa vaunu-lenkille? Mitä jos auto tulee ja ajaa päälle? Pakko oli ottaa järki käteen ja sivuttaa tuollaiset pöhköt ajatukset, hulluksihan siinä tulisi. Mahdollisia vaaratilanteitahan on joka paikassa.
    Nyt pienet ovat jo teinejä ja haluavat osallistua lauantaiseen pride-kulkueeseen. Enkä minä sitä voi/saa estää, vaikka tänä päivänä tuollaiset joukkokokoontumiset kauhistuttavatkin.
    Ihanaa kesää teidän perheelle!

  • Reply sanniiiiis Friday, June 30, 2017 at 16:38

    Mä oon blogeissa ehdottomasti sitä mieltä että laatu on aina parempi kuin määrä. Eli vaikka tulisi max. 1 postaus viikossa niin se riittää varmasti kaikille kunhan siinä on jotain ideaa, niinkuin tässä. En tykkää yhtään klikkailla auki blogeja innostuneena huomatakseni että siellä on päivittäin kolme lausetta siitä kuinka ei ole aikaa kirjottaa, se enemmän harmittaa kun huomaa että ei ollutkaan mitään luettavaa. Tai siis tämä vaan lukijan näkökulmasta, ei se bloggari tietenkään ole mitenkään velvoitettu mua miellyttämään, mutta lähinnä meinasin että semmonenfiilis mulla usein tulee.

  • Reply Nn Sunday, July 2, 2017 at 17:25

    Näytät paremmalta kalpeena!

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post