Päivä meidän kanssa

Ajattelin pitkästä aikaa tehdä Päivä Annan kanssa -postauksen eilen, mutta valitettavasti päiväksi osui sellainen, jolloin pikkuinen on valvonut enemmän kuin koskaan, ja viihtynyt hyvin sylissä, joten kuvailu on jäänyt vähän vaiheeseen :) Mun päivät tällä hetkellä on tosi vaihtelevat ja riippuu paljon vauvasta, miten päivä etenee.

Herätys tässä taloudessa on yleensä n. 6 aikaan aamulla, jonka jälkeen viimeistään 7 aikaan käperrymme yleensä pienen kanssa halikaulaa takaisin sänkyyn vielä päikkäreille. Eilen nousimme yhdeksän aikaan, ja mulla oli kunnianhimoiset tavoitteet päivälle. Ajattelin, että vauva nukahtaa viimeistään kymmenen aikaan kuten yleensä, ja painelemme siitä sitten puoliltapäivin kohti keskustaa ja lääkäriä. Vauva yleensä nukkuu aika paljon aamuisin, joten olin vähän turhan luottavainen asiassa. Tein itselleni herkullisen aamupalan, viihdytin hyvällä tuulella ollutta miniä ja kun vauva sitten nukahti syliin klo 10 aikaan, siirsin hänet unipesään ja hipsin suihkuun. Opin taas yhden asian eilen. Jos sinulla on kuusiviikkoinen vauva, jonka kanssa olet yksin kotona, pukeudu aina ensin. Kaiken muun ehtii sitten. Mä nimittäin aikana ennen vauvaa pyörin aina ympäri asuntoa alusvaattesillaan ja vasta juuri ennen lähtöä pukeuduin. Muuten olisi meikkitahroja, hammastahnaa tai ruokaa vaatteilla, tai onnistuisin tekemään niille jotain. Niinpä eilen föönailin rauhassa tukkaa kylpytakki päällä ja siemailin samalla aamuteetä. Kävin pari kertaa kurkkaamassa, että uninurkasta kuului tasaista tuhinaa ja ajattelin jo, että tässähän ehtii varmaan laittaa tukan ja pumppaa hieman maitoa vielä. Varmasti ajoissa oleva bussi menisi 11.30, ja ajattelin, että heitänpä vauvalle ulkovaatteet niskaan ja suuntaan keskustaan. Voisin sitten imettää neuvolassa lääkärin jälkeen.

Ja sitten kuului pieni rääkäisy… Ja toinen. Ja seuraavaksi oltiinkin syöttöhommissa ja tuijottelin kelloa. 11 tasan. Ei hätää. Varmaan syö vähän ja jatkaa uniaan. Yleensä tuo pieni ahmatti yrittää syödä hirveetä vauhtia ja joudun tauottelemaan hänen syömistään, mutta nyt hän päättikin syödä hitaaaaaaaaasti ja nautiskellen. Nukahdellen koko ajan rinnalle. Kun yritin siitä livahtaa nukahtamisten aikaan, tarttui hän kahta kovemmin kiinni ja näytti koko olemuksellaan, että hei, tässä vielä syödään. Perhana. 11.20 oli jo pakko irtautua vauvasta, vauva pystyyn röyhtäisemään ja samalla toisella kädellä hoitokassia kasaan. Maitoa mukaan, lompakko ja avaimet kassiin. Onneksi hoitolaukun tsekkaan aina illalla niin, että siellä on aina kaikki tarvittava, eikä tarvinnut keräillä kuin tällaiset olennaisimmat vielä. Yritin laskea vauvan hetkeksi sitteriin, hirveä älämölö. Sen siitä saa, kun hungryangry-mestarin lapsi ei saa syödä loppuun asti. Nappasin terassilta vaunukopan puolialasti siellä pyörien ja yritin työntää vauvan siihen hetkeksi. Hirvee kiljukaulailu. Asia kunnossa. Vauva sylissä puin housut ja kengät, mutta paita ei ihan niin helposti menekään vauva käsissä. Vauva takaisin koppaan, hirvee ujellus. Okei, pakko antaa vaan huutaa, ellen halua suunnata puolialasti tuonne hiton lääkärinkäynnille. Paita päälle, kaulahuivi kaulaan, takki niskaan. Vauva takaisin syliin ja loppulähtöviimeistelyt yhdellä kädellä. Iskin sitten vauvan vielä koppaan ja taas hirveä ujellus. Kannan kopan eteiseen ja lapsi hiljenee ja simahtaa. Täysin. Ei reagoi edes pipon pukemiseen. Voi sun saakeli. Hymyilee vielä unissaan. Ihan kuin ymmärtäisi, että teki hauskan jäynän. Juoksen bussiin vaunujen kanssa tukka putkella ja kaulahuivi jotenkin sinnepäin roikkuen. Päässä pyörii vaan, että jäihän Benji sisälle eikä pihalle. Mies on käyttänyt Benjin aamulla kunnolla ja Benkku onkin tyytynyt makoilemaan aurinkoa paistatellessa koko aamun.

Ja perinteiseen kuopiolaiseen tyyliin bussi on vartin myöhässä. Voi sanonko mikä. Olisin toki voinut mennä autollakin, mutta annoin miehen mennä töihin autolla, koska musta vauvan kanssa on mukavampi kulkea bussilla. Autossa kuskin paikalta en pysty tekemään mitään kun vauva on takana kaukalossa. No, kiitos Kuopion julkisten, ollaan myöhässä lääkärin käynniltä. Kipitän bussipysäkiltä neuvolaan ja vauva on nukkunut koko matkan kuin tukki. Ei havahdu mihinkään, tekee mieli melkein tarkistaa hengittääkö se vielä.

Lueskelen matkalla sähköpostit ja mietin hiljaa mielessäni, miten jotkut naiset pysyvät työelämässä mukana pikkuvauvan kanssa. Hyvä kun ehdin meilini lukemaan :D Päästään neuvolaan, ja juuri kun istun penkkiin, alkaa vaunuista kuulua jupina. Kyseessä ei ollut vauvan käynti, vaan mun jälkitarkastus, ja ennen lääkäriä piti vielä mittailla verenpaineet, painot ja hemoglobiinit. Hetken pientä kitinää vaunuista kuunnellessa totean, että voisi sen painon ottaa vaikka nyt heti. Loppukäynti meneekin vauva sylissä. Hemoglobiini ja verenpaine mitataan samalla kun imetän (koska joku heräsi todella nälkäkiukkuisena) ja mini roikkuu minussa kuin takiainen. Terkkari auttaa lenkkarin takaisin jalkaan ja lähdetään kohti lääkärin vastaanottoa mini sylissä vaunuja toisella kädellä työnnellen. Onneksi on hyvin liikkuvat kärryt. Syystä tai toisesta vauva aloittaa uudelleen hepulin lääkärin vastaanotolla. Jutellaan ehkäisystä ja muusta lääkärin kanssa ja riisuessani housuja jalasta yhdellä kädellä tekisi mieleni todeta, että vauva on itsessään erinomainen ehkäisykeino :D Mini kiljuu kuin syötävä jos yritän laskea vaunuihin, joten lääkäri tekee minulle tarkistuksen niin, että vauva on sylissä. Hämmentävä kokemus sinällään. Kaikki kunnossa, haava hyvin parantunut, lantionpohjalihakset tuntuu vahvoilta ja vatsalihaksetkin ovat löytäneet takaisin toistensa lähelle. Saa alkaa urheilemaan ja muutoinkin puhtaat paperit. Saan mukaani kasan kierukkaesitteitä ja onnentoivotukset vielä kerran. Lasken vauvan vaunuihin odottaen hirveetä hepulia. Mini sammuu samointein. Voi nyt jumaliuta mä sanon.

Mini nukkuu niin sikeesti, että päätän poiketa lounaalle Urbaniin. Superherkullista parsapastaa ja alkoholitonta siideriä. Ahhh, mikä ihana hiljaisuus ja rauha, nautiskelen lounastani kaikessa rauhassa. Sitten alkaa vaunuissa näkymään hosumista. Tutti lentää suusta. Alkaa itku. Vauva syliin, jossa pysyy rauhallisena. Onneksi pastan voi syödä helposti yhdellä kädellä loppuun, ja alkaa olla kiirekin, kun ystäväni pääsee töistä ja suuntaamme yhdessä jäätelöille. Kiertelemme pari kauppaa läpi ja saan vihdoin haettua alusbodyn itselleni. Inhoan jos alusvaatteet näkyvät läpi vaatteista ja ihonvärinen body on ollut hankintalistalla. Mukaan tarttuu supersöpöt vaaleansiniset liivit. Totean tosin itselleni jälkeenpäin, että niistä katoaa jonkin verran hohto, jos sisällä on liivinsuojukset :D No ei se mitään, tulevaisuudessa sitten. Riisun vauvalta kerroksia päivän mittaan ja manaan tätä Suomen keliä. Lähtiessä on +11, keskustassa +19. Milloin tuulee kylmästi, milloin paahtaa.

Jonotamme jäätelöitä vauva superrauhallisena vaunuissa, ja olen aivan satavarma, että hän herää juuri kun saan jäätelön käsiin. Ei herää ja pääsenkin nauttimaan auringonpaisteesta ja jäätelöstäni kaikessa rauhassa. Oikeastaan naurattaa, että juuri se päivä, kun haluaisin tehdä monta asiaa, vauva on tavallista virkeämpi ja vaativampi. Normaalisti tuo nukkuu pitkiä pätkiä ja viihtyy hyvin vaunuissa. Toisaalta eipä tuo minua häiritse, sillä tuo itku ei liity millään lailla kipuun. Vauva kaipaa huomiota, ja on oppinut hyvin käskemään kiljaisuillaan ja sellaisella kiljahtelevalla, vaativalla, itkulla. Sitä hän käyttää armotta. Rauhoittuu heti syliin ja parhaimmillaan alkaa hymyilemään :D No, onneksi on tiedossa, että tämä ajanjakso on se, jolloin vauva haluaa olla eniten juuri äidin sylissä, joten en oletakaan muuta. Tyytyväisenä pitelen ja kanniskelen miniä kun se haluaa olla lähellä. En minäkään halua olla siitä kaukana.

Vauva nukkuu niin suloisesti, että suuntaan bussilla lasten kirpparille ja Metro-tukkuun. Tuleepahan suoritettua kaikki tarpeellinen siinä samassa ja mies voi hakea sitten matkallaan kotiin. Suoriudumme bussimatkasta ja kauppareissusta niin, että mini alkaa heräillä vasta juuri ennen kuin mies kurvaa pihaan.

Kotona odottaa Benji, joka on virtaa täynnä. Mies käyttää Benjin pihalla, minä imetän rauhassa vauvan. Otamme kaiken ilon irti hyvästä kelistä, ja istutan viikonloppuna ostetut ruusut. Vihdoin saa kyytiä talven yli heikosti selvinneet callunat ja muratit, ja pihalle tulee ihan uutta ilmettä, kun sinne saa hieman kukkia. Myös pari tuijaa on ottanut osumaa talvella, joten mies istuttelee niitä. Käytämme tilaisuuden hyväksi kun mini nukkuu valmiiksi vaunuissa kanssamme terassilla ja lähdemme koko perhe pitkälle kävelylle. Jonka puolessavälissä vauva ei enää haluakaan nukkua vaunuissa. Tai olla isin sylissä. Treenailen käsivoimiani kantamalla häntä loppumatkan ja ihmettelen, miten erikoinen päivä vauvalla onkaan. Nukkunu max. puolen tunnin pätkiä ja koko ajan pitää saada olla sylissä. Virikkeitä tuollaisessa päivässä on toki pienelle vaikka millä mitalla, joten ei ihme. Toisaalta, samanlainen päivä hänellä oli viime viikolla, kun olimme koko päivän kotona ja koko sunnuntain hän käytännössä nukkui, vaikka virikkeitä oli yhtä lailla jollei enemmänkin. Välillä ei vaan nukuta :D

Se mikä on varmaa vauvan kanssa on se, että mitään ei voi suunnitella. Yksikään päivä ei ole samanlainen kuin toinen. Kotona vauva alkaa lupsautella silmiä siihen malliin, että päätän skipata jokailtaisen kylvetyksen. Kapaloin hänet sänkyynsä ja mini sammuu kuin saunalyhty vähän klo 21 jälkeen. Finally.

Teen illalliseksi pihviä ja bataattisosetta ja manaan sitä, kuinka myöhäiseksi illallinen venähti. Mies siivoilee, täyttää tiskikonetta ja auttaa kokkailussa. Syömme miehen kanssa rauhassa ja rentoudumme hetken sohvalla, ennen kuin meikäläisellä alkaa silmät painamaan kymmenen jälkeen. Vauva on armollinen ja herää vasta lähempänä kolmea syömään, joten saan nukkua hyvin ja herätä tähän päivään, jolloin vauva ei ole oikein mitään muuta tehnyt kuin nukkunut ja ollut aivan mahdottoman hyväntuulinen :D

Vaikka jokainen päiväni on tällä hetkellä aivan erilainen kuin edellinen tai seuraava, yhdistää niitä kaksi asiaa. Ne on kaikki mahdottoman onnellisia ja niitä ei voi yhtään suunnitella etukäteen.

30+

You Might Also Like

19 Comments

  • Reply Anna IV Tuesday, May 23, 2017 at 22:24

    Tämähän oli hieno jännitysnäytelmä! Mutta kyllä minua vähän hymyilyttikin…

  • Reply Katih Tuesday, May 23, 2017 at 22:55

    Millaista kapaloa käytätte? Yritän keksiä viileää kapaloa nyt sään vihdoin lämmettyä. Ehkä iso harsoliina toimisi.

  • Reply hmclehto Wednesday, May 24, 2017 at 00:14

    Aika multitaskaaja olet well done you 😍 En halua olla pushy mutta jos kiinnostaa teen pikkuisten vaatteita täällä kaukana. https://www.etsy.com/au/shop/MissHannaDesigns

  • Reply Riina/Sarkasmia ja shampanjaa Wednesday, May 24, 2017 at 06:32

    Kuulostaa melko tutulta. Minun lapseni nukkuu yleensä aina kolme-neljä tuntia aamupäivällä päikkäreitä. Paitsi silloin kun olen sopinut jotain menoa siihen, kuten lounastreffit. Itse sanoin myös ihan ääneen neuvolassa huutava vauva sylissäni kun ehkäisystä tuli puhe, että eikö se tämä tässä riitä ehkäisyksi. Neuvolantäti katsoi pitkään ja piti ihan paikata, että siis huumoria…

  • Reply Zelinda Wednesday, May 24, 2017 at 07:18

    Kuulostaa tutulta :) meidän tyttö ei viihtynyt pienenä vaunuissa sitä vähääkään. Aina jos esim heräsi kesken lenkin, piti kantaa sylissä loppumatka. Se helpotti kun siirtyi rattaisiin että pääsi näkemään ympärilleen. Edelleen (1v3kk) automatkat täytyy ajoittaa niin että nukkuisi silloin.
    Meille helpotus asiointiin vauvan kanssa oli rengasliina. Tosi nopea laittaa vauva siihen kantoon ja sai kuljetettua hoitolaukussa mukana. Kun tuli tuollainen hetki että olisi pitänyt saada olla vain sylissä, sai tytön nopeasti liinaan kyytiin ja sai kädet vapaiksi työntämään rattaita/tekemään muuta :)

  • Reply Emx Wednesday, May 24, 2017 at 08:16

    Saisiko touhon bataattisoseeseen reseptin? :)

  • Reply Heidi Wednesday, May 24, 2017 at 10:44

    On kyllä niin sun miehen näköinen toi teidän mini :)

  • Reply Allu Wednesday, May 24, 2017 at 11:20

    Ihana postaus, vauva-arkea parhaimmillaan ja pahimmiillaan :D Meillä esikoinen kohta 2v ja edelleen jännittää tehdä suunnitelmia. Vaikka päivien rutiini on ollut jo pitkään aika samalla mallilla ja joitakin asioita voisi sanoa jo hyvinkin rutiininomaisiksi, kappas, heti kun sopii jotain erikoisempaa, ei niitä päikkäreitä nukutakkaan enää samaan aikaan kuin aikaisemmin tms :D Mutta niinkuin sanoit, hetkeäkään en vaihtaisi!

  • Reply Kuopiolainen äiti Wednesday, May 24, 2017 at 11:23

    Olipa kiva postaus, mielenkiintoista seurata toisen päivää☺️en tiedä millä bussilla yleensä kuljet, mutta suosittelen vitosta, se pysyy hyvin aikataulussaan 😄

  • Reply Meeri Wednesday, May 24, 2017 at 11:31

    Kiva postaus! Jään kyllä odottamaan innolla postausta teidän piha-alueesta näin kesää kohdan kun kaipaa itse inspiraatiota :)
    Ja saanko kysyä että mistä nuo isot metalliset astiat on ostettu?

  • Reply cheri- Wednesday, May 24, 2017 at 11:42

    Pakko kysyä uteliaana kuopiolaisena että saako sinne Metro-tukkuun mennä ihan tavalliset ihmiset? :D olen luullut aina että se on vain yrityksille. Ja mitä sieltä mahtaa saada?

    • Reply Pinja Thursday, May 25, 2017 at 13:43

      Pikatukut ovat vain yritysasiakkaille:)

  • Reply Johanna Wednesday, May 24, 2017 at 12:09

    Ihana kirjoitus <3 tykkään sun blogista tosi paljon!! On ollu ihanaa seurata sun eri elämänvaiheita ja näistä jutuista on niin kiva lukea! Kaikkea hyvä <3

  • Reply Mamma Wednesday, May 24, 2017 at 16:41

    Crocsit!
    Muistan niin sellaisen postauksen, jossa olitte ehkä Merin mökillä ja kommentoit crocseja ja niiden käyttöä. Ajattelin silloin niin samoin kuin sinä noista muovisämpylöistä. Nykyisin pihalle piipahtaessa ne vaan on niin kätevät laittaa jalkaan, mutta kaupungille en edelleenkään ne jalassa lähde.

  • Reply Satu Wednesday, May 24, 2017 at 18:54

    Vauva aistii äidin tiloja; äidillä on jännitystä->vauvalla jänskättää kans :D Ois voinu olla kertomus meidän päivästä,niin tuttua ;) Yritän ite aina hengittää rauhallisesti ja rentoutua,jos vaikka pitäs vauva saaha nukkuu,usein auttaa…mutta joskus ei :D

  • Reply Anne-Mari Wednesday, May 24, 2017 at 21:54

    Kiva postaus! Tällaiset on aina mielenkiintoisia :)

  • Reply Jenna Wednesday, May 24, 2017 at 22:04

    Hei! Oletko ajatellut laittaa vauvan vaatteita myyntiin kun alkavat käydä pieneksi? Saimme just tietää, että poika on tulossa joten vauvanvaate hullutus varmaan alkaa taas pian 😀 Teillä on niin kivan näköistä vaatetta että kiinnostais todellaki jos aiot niitä laittaa kiertoon.

  • Reply Emma Thursday, May 25, 2017 at 10:05

    Mukava postaus! Ihanalla huumorilla höystettynä, ilman sitä tuollaiset päivät olisi ehkä turhan rankkoja! Yritän treenata sitä itse, etten stressaisi vastaavanlaisissa tilanteissa, liiasta sellaisesta kun ei ole mitään hyötyä, tulee vain kiukkuiseksi ja sählättyä enemmän :D Tänä päivänä niitä taitoja tarvittiin, kun matkustin ongelmakoiran kanssa junalla miljoonan muun koiran ympäröimänä.. Muutamat syvät hengitykset ja ajatus, että ei elämä ole niin vakavaa, niin sujui sitten lopulta :P

  • Reply Riikka Friday, May 26, 2017 at 13:35

    Usein olen huomanut että kirjoittelet kuinka kuopion linja-autot on myöhässä aikatauluistaan, olethan huomannut että aikataulut ( myös niilä pysäkeillä olevat) ilmoittavat lähtö ajan lähtöpysäkiltä. Taisit joskus mainita että asutte saaristokaupungissa, ja osa busseista lähtee petosen keskustasta mitkä sitten ajavat saaristokadun kautta keskustaan, ei tuo 15 min tuolle välille ole paljoa. Mitä itse olen esim. Helsingissä käynyt niin siellä aikataulut ovat olleet pysäkki kohtaisia.
    Näin koko ikänsä Kuopiossa asuneena ihmettelen tätä linkkojen myöhässä oloa kun eivät ne juuri milloinkaan omalla kohdallani ole myöhässä olleet milloinkaan, tai jos ovatkinniin puhutaan muutamista minuuteista.

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post