Vika raskausasu // Kuopio

Meillä on täällä päivärytmi ihan sekaisin. Tuntuu, että päivä lähtee käyntiin vasta 10-11 aikaan, ja oikeastaan vasta 15 aikaan, koska joskus 13 ja 15 välillä on päikkärit korvaamaan yön menetettyjä tunteja. Sitten tää meneekin siihen, että keskiyön lähestyessä mies tekee illallista ja mä odotan pikkumiehen heräilyä tai herättämistä. Täällä on vielä iltaohjelmassa luvassa kylvetys ja toivottavasti nopea nukahtaminen yöunille, nimittäin tänään on tämä mama hieman väsyksissä. Vauva on nukkunu öitään aika hyvin, mutta jotenkin viime yönä omat säryt oli sitä luokkaa, etten oikeen saanut kunnolla unta.

Koska kameraa on käytetty lähinnä vauvan kuvaamiseen, voisin julkaista tässä välin viimeiset raskauskuvat, jotka otimme päivää ennen poitsun syntymää. Ihan hassua, että siinä se maha oli vielä muutamia päiviä sitten, ja nyt näyttää jo peilikuvakin hyvin erilaiselta. Tosin peilikuva on hyvin homssuinen ja hukuttautunut miehen ylisuureen kylpytakkiin, joten se ei ole kovin realistinen sekään.



Mä alan olee ihan täynnä tätä talvea tässä ympärillä. Ärsyttää kun ei oikein viitsisi mennä uloskaan vauvan kanssa, kun hengitysilma on niin kylmää, mutta alkaa samalla pieni mökkihöperöityminen ottaa vallan. Olis ihan kiva, että omat kivut ja säryt ois jo kokonaan ohi ja vois tehdä asioita normaalisti. Toisaalta ehkä ihan kiva, että siellä ei ole kivat kevätkelit, niin ei ärsytä tämä toipilasaika ihan niin pahasti.

Tällä hetkellä tällainen asu tuntuu vielä aika kaukaiselta, sillä en ole kertaakaan vielä uskaltanut vetää farkkuja jalkaan. Raskauden viime päivinä melkeinpä asuin ylipolvensaappaissa, ne vaan tuntu ton mahan kanssa kivan tasapainottavalta. Ihan omituista on ollutkin liikkua ilman mahaa viime päivät, kun tuntuu, että tasapaino on muuttunut valtavasti. Joka tapauksessa, täällä ei mitään uutta auringon alla. Edelleen toipilaana, edelleen kotioloissa ja kotivaatteissa, edelleen vauvaa loputtomasti ihastellen ja nuuhkien :)

BURBERRY takki
GINA TRICOT farkkupaita
H&M MAMA farkut
GUESS saappaat
ZARA toppi
LOUIS VUITTON laukku

Mitäs tykkäätte tästä asusta?

18+

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Westend Mum Tuesday, April 18, 2017 at 10:13

    Muutaman viikon (toiveajattelua?) päästä on jo kevät pitkällä, vointi varmasti parempi ja sitten on ihana mennä kärryjä työnnellen ja kevättä haistellen :)
    http://westendmum.fi

  • Reply Marine Tuesday, April 18, 2017 at 10:37

    Näytät upealta niin kuin aina, raskauden viime metreillä. Upeaa, tuosta kun osaisi itse ottaa mallia joskus sitten kun omalla kohdalla mahdollisesti raskaus ajankohtainen. Eikä pukeutuisi vaan kaikista mukavimpiin lökäreihin.

  • Reply ems Tuesday, April 18, 2017 at 11:36

    Kauniilta näytät! Samaa asua voisin itsekin hyvin käyttää (ilman mahaa) :) Varmasti on outo olo mahan kadottua, en osaa kuvitellakaan kun en ole itse koskaan raskaana ollut. Ihanaa, että kerrot niin avoimesti fiiliksistä ja tuntemuksista niin ennen raskautta kuin nyt synnytyksen jälkeenkin. Tietääpähän sitten itsekin mihin varautua sitten joskus kun lasten hankinta alkaa olla ajankohtaista.

  • Reply Kaesa Tuesday, April 18, 2017 at 14:08

    Ihanat noi kaulakorut! Mistä ne on? :)

  • Reply Ewy Tuesday, April 18, 2017 at 18:48

    Hei jos tikit sattuu niin jääsiteet auttaa :) täällä nimittäin toinen, jota tikattiin tunti… kastele pikkuhousunsuojia ja pistä pakkaseen. Sieltä housuihin kun särkee. Paras apu kipuun :) tsemppiä toipumiseen <3

  • Reply Emma Wednesday, April 19, 2017 at 22:41

    Asu on tosi kiva, erityisesti ihastelen saappaita ja takkia! Kiva kuulla, että siellä kaikki ihan hyvin ja tsemppiä väsymyksen kanssa!

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post