Talvikaapin kulmakivet, pt. 1

SAAPPAAT3

* Sisältää kaupallisia affiliate-linkkejä

Mä huomaan talvella vaatekaappini kaventuvan huomattavasti, tai siis lähinnä siellä on paljon samojen ryhmien edustajia. Nimittäin mulla on todella selkeät vaatekaapin kulmakivet aina talvisin ja no, oikeastaan jostain syyskuusta maaliskuuhun. Ajattelin listailla niitä kahteen erilliseen postaukseen :)

Aloitetaanpa mulle tärkeimmällä “talviasusteella”. Olettekin ehkä huomanneet, että mulla on ollut jo vuosia käytössä ylipolvensaappaat. Ensimmäiseni ovat jostain vuodelta 2009/2010 ja olenkin ollut ihan riemuissani siitä, että mm. Highlandien myötä ylipolvensaappaita saa ihan kaikkialta. Valitseminen on siltikin hankalaa, sillä on paljon tosi huonojakin malleja. Itse olen vuosien kuluessa tykästynyt enemmän mokkanahkaisiin saappaisiin, ja suosittelenkin hankkimaan yhdet laadukkaat ja hyvin palvelevat, jalassa mukavat ylipolvensaappaat, jotka ovat koko matkalta kireät. Saappaiden ei kuulu valua, ja niiden kuuluu hoikentaa ja pidentää, ei luoda chunkya vaikutelmaa.

Stuart Weitzmanin Highlandit ovat omaa luokkaansa, ja sen olen huomannut käytössäkin omien saappaideni kohdalla, mutta on paljon kauniita, hyviä ja ennen kaikkea laadukkaita edullisempia versioita, ellei lähes tonnin saappaat kiinnosta tai ei jaksa eBay-ninjailla niitä vähän joka toinen päivä. Ylipolvensaappaita suosittelen vain heille, joilla ei ole ihan lyhyet jalat. Jotkut ylipolvensaappaat sopivat ruumiinrakenteeltaan todella lyhytjalkaisillekin, mutta lähtökohtaisesti sen mallin pitää imarrella omaa vartaloa! Lyhyellekin siis ylipolvensaappaat ovat loistava apuväline, varsinkin jos haluaa hieman “huijata” pituutta ja saada jalat näyttämään loputtomilta. Mutta, jos ruumiinrakenne on sellainen, että selkä on tosi pitkä ja jalat tosi lyhyet, voi olla tosi hankalaa löytää oikeasti sellainen malli, joka ei näytä vain hassulta.

Kun googlaa ylipolvensaappaista inspiskuvia, huomaa, että Highlandit ovat kyllä niin järkyttävässä suosiossa, ettei tosikaan. Eikä ihme. Olenkin hakenut niille hieman edullisempia vaihtoehtoja, kuitenkin todella laadukkaista ja kauniista edustajista. Ylipolvensaappaiden kannattaa olla reippaasti yli polven, että vähän valahtaessakin ne ovat oikealla korkeudella, eivätkä vilauttele polvea. Mustat toimivat parhaiten arkisissa asuissa, joskin neutral colours – sävymaailmaan rakennetut asut ovat todella kauniita. Harmaat, beiget ja greiget saappaat voivat siis olla satsaamisen arvoisia :)

Mä olen muuten myymässä noita jo kulttimaineen saavuttaineita TopShopin Brittany-saappaitani, jotka on kollaasin oikeassa yläkulmassa. Ne on mulla koossa 39 ja hyvässä kunnossa, niin voipi kysellä meilillä, jos kiinnostaa! :) 

YLIPOLVENSAAPPAAT

Käyn itseni kanssa hirveää väittelyä siitä, että en oikeasti tarvitse enää yhtiäkään ylipolvensaappaita, mutta parhaiden mestästäminen tähän postaukseen aiheutti kyllä pari rakastumista. Yritän pitää järjen päässä, vaikka vaikeaa se on :D

Suosikkejani ovat vasemmalta oikealle:

Greiget Oxitalyt (tuo väri, aivan mieletön♥!) / Tyylikkäät, simppelit ja hyvin pitkävartiset Rebecca Minkoffit / Steve Maddenit kauniilla takanyörityksellä (takaa säätövaran eli istuvuuden) / Kaapistani jo löytyvät Guessit, jotka mallinsa puolesta ovat eniten Stuart Weitzman-maiset. Näissä helpottaa käyttöä sisäpuolen vetskari, joka esim. Highlandeista uupuu.

Lisäksi löytyi monta muutakin kaunista mallia, monessa eri hinnassa, tässä niitä hieman:

SAAPPAAT2

1. Mokkanahkaiset Dunet takakiristysnauhoilla tarjoavat hieman joustovaraa (Dunen saappaat on mun kokemuksessa ihan todella hyvää jämäkkää mokkaa, ja yleensä melko pitkänmalliset) 2. Takaa kiristettävät ASOSin Kingdomit, jotka jo kertaalleen myytiin loppuun, eittämättä kauniin mallinsa vuoksi  3. Ivy Revelin rokahtavat bootsit kauniilla yksityiskohdalla

4. Alma en Penan nahkayksityiskohdin koristellut  5. Rennon länkkärihenkiset Steve Maddenit kauniissa hunajaisessa sävyssä 6. Hyvin Highland-maiset Buffalot

7. Korkoja pelkäävälle alennuksesta Officen mokkaiset yksilöt  8. Koko matkalta nauhoitettavat statement-saappaat
9. Carvelan kauniinmalliset perussaappaat, hyvin Highland-maiset mokkayksilöt, myöskin alessa

hameet1

Mä rakastan käyttää myös talvella hameita. Kuitenkin, Suomen talvi melkeinpä vaatii aina sukkahousut, ja koska inhoan ihonvärisiä sukkahousuja, käytän vain mustia sukkiksia. Mustien sukkisten kanssa mun mielestä sopii vain harmaat ja mustat hameet, tietyin varauksin myös tummat murretut värit. Paras vaihtoehto on klassinen musta, jossakin kauniissa muhkeassa mallissa, joka näyttää kivalta niin lyhyen kuin pitkänkin takin kanssa.

Oon muuten myymässä myös tota vasemman kuvan Ted Bakerin hametta, sillä löysin siitä kokoa isomman, joten tuo pienempi joutaa etsimään uutta kotia :) Voipi tiedustella, jos kiinnostusta on :)

hameet

Midimittainen pitsihame on aivan ihana, ja toimii varmasti niin nilkkureiden, korkkareiden kuin ylipolvensaappaidenkin kanssa. Tämä on lisäksi hurjan edullinen ja alennuksessa tällä hetkellä!

Musta muhkea tyllihame sopii moneen lookiin; neuleen, nahkatakin tai kauniisti leikatun klassisenkin takin kanssa!
Desktop42

Ylärivin tyllihame InWearilta / Alarivin tyllihame Roberto Collinalta / Midimittainen pitsihame

Desktop43

Kapealinjainen tyllihame / Paljettihame / Polvimittainen nahkainen kietaisuhame / Minimittainen nahkainen kietaisuhame

NEULEMEKOT

Neulemekko on maailman paras keksintö. Oikeesti. Mikään vaatekappale ei ole niin mukava ja yhdistettynä niin nilkkureihin kuin ylipolvensaappaisiin, se on myös todella tyylikäs arkikäytössä! Tuo ylärivin keskimmäinen kuva tulee mulle vastaan jatkuvasti Pinterestissä muiden pinnaamana. Kyseessähän on ihan naurettavan simppeli asu, mutta se vaan toimii aina. Tyylikkäät ylipolvensaappaat ja rento muhkea neulemekko on sellainen yhdistelmä, joka menee vähän joka kropalle ja sitä voi asustaa tai muokata niin rennoksi kuin seksikkääksikin. Istuva mekko tuo kauniisti kroppaa esille, yksityiskohtaiset neulosyksityiskohdat tuovat asuun oman lisänsä tai sitten voi olla isomahainen odottaja, ja piilottaa mahan lämpimän ja mukavan kankaan alle.

Neulemekossa toimii musta parhaiten murretut ja neutraalit sävyt, en välttämättä lähtis sijoittamaan kirkkaanpunaiseen tai muuhun värikkääseen mekkoon, vaan panostaisin johonkin harmaaseen, ruskean sävymaailmaan tai mustaan arkiseen ja joka päivään sopivaan mekkoon.

NEULEMEKOT 2

YLÄRIVI: Pitsiselkäinen mekko / Vaaleanharmaa mekko kauniilla pääntiellä / Harmaa perusmekko / Kaunis mekko palmikkoyksityiskohdin
ALARIVI: Kellohelmainen neulemekko / Poolokauluksinen perusmekko / Samsoe Samsoen Nor-mekko, jota saa vielä ainakin tummansinisenä / Valkoinen neulemekko raikastamaan talviasuja

NEULEMEKOT3

1. Kaunis palmikkomekko 2. Perusmekko helman halkiokoristein 3. Kellohelmainen neulemekko 4. Leveäkauluksinen neulemekko 5. Hameesta tyköistuva neulemekko
6. Ihanan persikkainen rento neulemekko 7. Vaaleanharmaa neulemekko 8. Taskullinen neulemekko 9. Tummanharmaa neulemekko 10. Pörröinen neulemekko 11. Trendikäs harmaa neulemekko muunneltavalla kauluksellaNILKKURIT 11NILKKURIT 12

No ne nilkkurit! Mun valehtelematta käytetyimmät kengät on mun Acnen Coltit, ja viime aikoina nilkkuri-into on kasvanut entisestään! Kaappiin on muuttaneet yhdet vaaleat nilkkurit ja yhdet kamelinruskeat nilkkurit. Vielä kaipaisin kaappiini rouheita rokahtavia nilkkureita, jotka ajaisivat saman asian kuin Chloen Susannat. Nuo supertrendikkäät remminilkkurit ovat kyllä kauniit, mutta omaan makuuni niissä on liikaa kaikkea. Remminilkkurit kuitenkin kutkuttelevat, ja tätä postauste tehdessä löytyikin THE pari, ainakin kuvan perusteella :)

Nilkkureissa helpoin väri on musta, jolla voi jatkaa jalan pituuden vaikutelmaa niin sukkisten kuin tummien housujenkin kanssa, mutta toisaalta vaaleat nilkkurit ovat käytännölliset ympäri vuoden, ja tuovat asuihin kivaa raikkautta.

NILKKURIT 2

VASEMMALTA OIKEALLE: Kendall+ Kylie vaaleat nilkkurit (tilasin nää Black Fridayna ja nää oli aivan superkivat, tukevat jalassa ja tosi laadukkaan tuntuiset, suosittelen, kun ovat vieläpä -35 % alessakin!), L.K. Bennetin vaaleat mokkanilkkurit (-40%!)Steve Maddenin harmaat nilkkurit, Free Peoplen solkinilkkurit (-35%!), KIOMI greiget nilkkurit (nämäkin alessa!),NILKKURIT 3YLÄRIVI VASEMMALTA OIKEALLE: Kauniit edulliset vetoketjulliset perusnilkkurit / More than basic -laadukkaat nahkanilkkurit / Tiger of Swedenin chelsea-nilkkurit / Perusnilkkurit arkikäyttöön / kauniit korkeat naiselliset nilkkurit

ALARIVI VASEMMALTA OIKEALLE: Franco Sarto nilkkurit, jotka sidotaan taakse / KENDALL + KYLIE mustat nilkkurit (alessa!) / Vince Camuton perusnilkkurit / Pavementin solkinilkkurit (Love them, nämä tilasin!!) / River Islandin cowboy-nilkkurit

takit

Olette ehkä huomanneetkin, että mulla on ihan muutama takki. Mä oon oikeastaan aika takkifani, koska onhan se eniten käytössä oleva vaate Suomen leveysasteilla. Mun mielestä jokaisesta kaapista pitäisi löytyä hyvä ja klassinen villakangastakki, tai parikin. Omia suosikkejani tällä hetkellä on musta takkini kultaisilla napeilla, Burberryn vaalea villatrenssi ja uusi kamelinvärinen takkini.

Värimaailmana mun mielestä näissä toimii parhaiten musta, kamelinruskea, harmaan eri sävyt ja ruskean eri sävyt. Jos joku perussävy löytyy jo, niin vaatekaappia voi laajentaa tummansinisen, khakinvärisen tai viininpunaisen puolelle. Itseäni houkuttaa ihan hirveästi tuo Hobbsin viininpunainen takki alla, sillä se on niin mallinsa kuin värinsä puolesta aika täydellisen näköinen ♥ Näiden murrettujen ja tummien sävyjen lisäksi mua miellyttää myös vaaleanpunainen takeissa. Se sopii niin kauniisti raikastamaan harmaata ja mustaa talvikeleillä. Vaaleanpunainen tuo pehmeyttä ihan joka asuun, ja sopii niin siniseen kuin mustaankin. Mä käytän enimmäkseen sinisiä tai mustia farkkuja, joten yleensä mun kaikki muut vaatteet on sovitettu näihin kahteen väriin :)
takit2

Upea viininpunainen takki Hobbsilta / Vaaleanpunainen upea Club Monacon takki / Khakinvihreä villakangastakki (-45%!)Tummansininen kaksirivinen villakangastakkiHarmaa hupullinen takki khujolta
takit3

Upea kamelinvärinen takki kaksirivinapituksella / Harmaa klassinen takki Samsoe SamsoeltaVaalea klassinen villakangastakkiJättitaskullinen viininpunainen takki mint & berrylta / Klassinen kamelinvärinen villakangastakkiTyylikäs ajaton takki Kiomilta

Siinäpä ensimmäinen osa tästä, joko teiltä löytyy joka kohdan edustaja? 

0

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply xod Tuesday, December 13, 2016 at 22:16

    Joka kerta kun klikkaan sun blogiin (tämä tai baby) ylös tulee palkki “Hitsi! Sovelluksessa WebGL tapahtui virhe.” ? :D En oo ikinä ennen nähnyt tollasta eikä tuu missään muilla sivustoilla…

  • Reply Maria Tuesday, December 13, 2016 at 23:14

    Multa puuttuu ylipolvensaappaat koska en oo koko ikäni aikana löytäny YHTIÄKÄÄN saappaita, jotka oikeesti, ihan oikeasti menis mun polven yli! :'( kaikki jää väkisinki polven alle. Neulemekko multa puuttuu ja nuo saapikkaat, sitten olisin super onnellinen!

  • Reply Heidi Wednesday, December 14, 2016 at 07:16

    Rakastan villakangastakkeja! Mutta mulle ne on aivan liian kylmiä talvitakeiksi:( voi toki johtua omistamieni yksilöiden huonosta laadustakin. Millaisilla keleillä sä pärjäät villakangastakilla?

  • Reply Marianne Wednesday, December 14, 2016 at 10:12

    Olipa ihana postaus! Inspiroiva! Kiitos!:)

  • Reply Jenni Wednesday, December 14, 2016 at 10:24

    Todella kiva postaus! Kiitos <3 Minulta löytyy jo kaikista osioista edustajat mutta mokkaisia ylipolvensaappaita ei vielä ole. Ne olisikin kiva lisä tekonahkaisten rinnalle :) Tänä vuonna olen ostanut ennätysmäärän takkeja ja se tosiaan on käytännöllisin vaatekappale näihin leveysasteisiin. Onpahan nyt joka tilanteeseen ja mielialaan sopiva! Myöskin löysemmän neulemekon haluaisin, koska kaapistani löytyy vain tiukempia malleja ja joskus olisi mukava vain piiloutua muhkean neulemekon sisään :D

  • Reply Jasu Wednesday, December 14, 2016 at 12:32

    Heips! Mainitsit aikaisemmassa postauksessa mungokirppiksestä, ja tässäkin postauksessa oli mainintaa myytävistä ylipolvensaappaista. Pläräilet varmaan läpi seuraamispyynnöt IG:n puolella, ennen kuin laitat vaatteita ym. myyntiin? :)

    T. Malttamaton :D

    • Reply Anna Wednesday, December 14, 2016 at 12:53

      Juu, pläräilen toki. En ole vielä lisännyt sinne mitään uusia tuotteita, koska en ole ehtinyt :)

  • Reply meow Wednesday, December 14, 2016 at 13:21

    Inspiroiva postaus! :) Oon haaveillut jo jonkinaikaa mokkaisista ylipolvensaappaista mutta en oo ihan varma miten ne sopis mulle. Oon aika lyhyt/keskimittainen mutta toisaalta hoikka…joten ehkä? Toisaalta oon hitusen päärynävartaloinen niin pelkään että semmoset saapikkaat korostais huonolla tavalla… Tai sit nimenomaan hoikentais alavartaloa. Pitäis varmaan vaan rohkeesti sovittaa ja katsoa :D :D

    • Reply Anna Thursday, December 15, 2016 at 14:48

      Kiva kuulla :) Mä uskon kyllä, että jos malli on oikea, niin varmasti voi sopia hyvinkin :) Zalandolla on esim. se hyvä puoli, että voi tilata laskulle ja palauttaa ilman lisäkuluja :)

  • Reply paulahelena Wednesday, December 14, 2016 at 14:22

    Täydelliset ylipolvensaappaat puuttuu! Mulla on ollu just noita lerpattavia versioita mutta ne ei kyllä toimi. Tosin mulle ylipolvensaappaat on enempi välikausikengät, talvella käytän vaan lämpösiä karvavuorisaappaita tai vaelluskenkiä. Joskin nyt vois toimia saappaatkin kun on ollu maltillisesti pakkasta.

    • Reply Anna Thursday, December 15, 2016 at 14:50

      Nuo kollaasissa käytetyt on monet tosi tiukkoja tai kapeavartisia just koska sellaisia hain tuonne :) Kannattaa esim. kokeilla noita Guessin, jos ettii kapoisia :)

  • Reply sanniiiiis Wednesday, December 14, 2016 at 14:28

    Mä ajattelin vuosia että koska oon niin lyhyt niin ylipolvensaappat ei sopisi yhtään mulle. Sitten kokeilin vaan jotain “halpsiksia” H&M.llä ja ne oli täydelliset. Sumuttelin mokkasuojasuihkeella ja laitoin kunnon lääkärillä teetetyt pohjalliset niihin ja nyt jo pari kuukautta ollut käytössä ja lempparikenkäni IKINÄ. Harmittaa että en aikasemmin uskaltanut ostaa, ne on niin tyylikkäät. Ja mahtavat talvella, Briteissä kun asun niin aina ulos mennessä pitäisi olla korkkarit tai jotkut kivat kengät, mutta nykyään ei tarvii varpaiden palella talvisinkaan kun noi vaan jalkaan ja heti näyttää tyylikkäältä vaikka olisi perushame päällä.

    • Reply Anna Thursday, December 15, 2016 at 14:51

      Jep, ne on kyllä ihan mun suosikkikengät! :) Monipuoliset, aina tyylikkäät (varsinkin mokkaisena) ja sopii moneen erilaiseen asuun :)

  • Reply Marjo Wednesday, December 14, 2016 at 14:33

    Hei, mistä ja mimmosia saappaita suosittelisit paksumpisääriselle naiselle? Onko tullut sulle vastaan missään kaupassa ikinä? Oon koittanu etsiä ihan perussaappaitakin välillä kissojen ja koirien kanssa, kun tuntuu, että kaikissa on niin kapea varsi. Säären paksummasta kohtaa jämähtää vetoketju aina niin, ettei saapasta saa ylös asti kiinni. Varsinkin, jos käyttää pillifarkkuja. En muutenkaan tykkää käyttää farkkuja saappaiden päällä, menee vähän idea siitä, että on saappaat jalassa. Tuollaisia ylipolvensaappaita himoitsisin, mutta tiedän just, että tökkää tuohon säären paksuuteen. :(

    • Reply Anna Thursday, December 15, 2016 at 14:52

      Hmmm, enpä oo koskaan yrittänyt ettiä tollasia, mutta esim. ASOSilla on wide fit -valikoima, oletko sitä kattonut? http://www.asos.com/search/wide-fit?q=wide+fit

      • Reply Marjo Thursday, December 15, 2016 at 16:48

        Enpäs ole, kiitoksia! Nyt pitää perehtyä!

  • Reply S Wednesday, December 14, 2016 at 20:57

    Mäkin ihmettelen miten Suomen talvessa pärjää villakangastakilla, hrrrr :s

    • Reply Anna Thursday, December 15, 2016 at 14:53

      Kyllähän sillä pärjää helpostikin, jos se on laadukas ja paksu ja alla on neule :) Mulla on ainakin esim. tuo Burberryn villakangastakki todella lämmin ja alla on yleensä myös lämpöinen neule :)

  • Reply Anne-Mari Wednesday, December 14, 2016 at 21:54

    Tosi kiva inspispostaus! Hyviä poimintoja. Ostin vihdoin Samsoen neulemekon harmaana, tekis mieli nytkin kiskoa se päälle kun se on niin uskomattoman pehmeää matskua :D Ja tota Hobbsin viininpunaista takkia oon ihastellut, mutta ostin just mustan Ted Bakerilta. Toiseen villakangastakkiin tuskin tulee satsattua tänä talvena. Oikeastaan kaikki muut kulmakivet löytyy, mutta ylipolvensaappaita ei. Mulle ei mahdu mitkään, kun pohkeet on niin leveää sorttia! :D

    • Reply Anna Thursday, December 15, 2016 at 14:54

      Haha, mullaki on se! Se on kyllä monipuolisin vaatekappale :D Tai no okei, ei monipuolisin, vaan monikäyttöisin, koska sitä käyttää koko ajan :D Kato hei noita wide fit -mallistoja, sieltä voi hyvinkin löytyä jotain sopivaa, jos malli muuten miellyttää :)

  • Reply H Thursday, December 15, 2016 at 11:10

    Ylipolvensaappaat puuttuu täältäkin, muut löytyy :) oon niin kranttu kenkien suhteen ettei mitkään oo kelvannut vielä :) ja tästä tulikin mieleen, toivottavasti sun jalat ei “leviä” nyt raskauden aikana, niin kuin monille käy, kauheeta jos joutuisit uusimaan koko kenkävaraston..

    • Reply Anna Thursday, December 15, 2016 at 15:03

      Mäkin todella toivon niin :D Onneksi suurin osa mun kengistä on aina puoli kokoa liian isot :D

  • Reply Ninni Thursday, December 15, 2016 at 11:44

    Älyttömän inspiroiva postaus! Tämä vallitseva vuodenaika kun on (valitettavasti) niiiiiin pitkä, tällaiset vinkit tulevat todella tarpeeseen! Kiitos Anna, blogisi on aina yhtä laadukas :-)

    • Reply Anna Thursday, December 15, 2016 at 15:04

      Tosi kiva kuulla :)

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post