Sekalainen asukokonaisuus

beigee (2 of 13)

Kotiinpaluu on sujunut mallikkaasti, joskin aikamoinen jetlag tuntuu vaivaavan. Oon sammunut ihan pystyyn joskus 20-21 aikaan ja herännyt aamukuudelta. Eilen ehdimme sentään pyörähtämään asioilla ja sain heti tekosyyn kaivaa paketeista viime viikon aikana tulleet uudet ostokset :)

Tilasin ennen reissuun lähtöämme uuden kaunottaren laukkuhyllyyn, eikä se harmikseni ehtinyt tulemaan ennen kuin lähdin reissuun. No, onneksi sain sen heti eilen käyttööni, sillä se oli täydellinen ja juuri odotusteni mukainen! Valitettavasti joudun esittelemään sen vähän heikoissa kuvissa, mutta aurinko ehti jo laskea eilen ja päädyimme kuvaamaan hämärässä. Vaikka kuvista kuinka yritin sinisyyttä taittaa, jäivät ne kovin kylmän sävyiseksi. No toisaalta, oli tuolla kylmäkin :D Terkut muuten sille miehelle, joka pysähtyi eilen moikkaamaan meitä kesken kuvailun! Olin ihan hämmentynyt, kun joku mieslukija tuli juttelemaan blogistani, enkä oikein meinannut saada sanaa suustani :D

Pohdin tätä Dionysus-laukkua Guccilta hetken aikaa. Ensimmäinen fiilikseni laukusta oli no-no, sillä siitä tuli ihan ala-asteen guccivibat mieleen, tai siis ne armottomat feikkiguccit, jotka siihen aikaan oli superyleisiä. Tuo monogrammi oli jotenkin puhkikulutettu tuolloin. Nopeasti silmäni kuitenkin lämpeni tälle mallille ja kun näin kymmeniä ja kymmeniä ihania yhdistelmiä tämän kanssa, siirtyi se nopeasti toivelistalle. Pohdin pitkään myös kokoa, sillä kaikki kolme kokoa Dionysusta kiinnosti. Iso laukku sen vuoksi, että sinne mahtuu tietokone, keskikokoinen universaalin kokonsa puolesta ja mini pisimmän hihnansa puolesta. Pohdiskeltuani asiaa, päädyin tähän keskimmäisen kokoiseen. Mun käytetyin ja rakkain laukku on Chanelin Boy ja tämä on kokoluokaltaan samaa kokoa sen kanssa. Vaikka Boyssa on hieman pidempi hihna ja se menee myös crossbodyna, uskon, että tämä on yhtä käytännöllinen sen kanssa. Mini olisi auttamatta liian pieni tällaiselle kaiken mukanaan raahaavalle ihmiselle, ja iso ei vuorostaan olisi niin monikäyttöinen :) Mietin myös hetken samaa laukkua täysmokkaisena, mutta kuitenkin tämä kuvioitu vei voiton. Mitäs sanotte, oliko oikea valinta?

beigee (13 of 13)

Desktop39

beigee (3 of 13)

beigee (10 of 13)

beigee (5 of 13)

Laukun lisäksi kotona odotti uudet nilkkurit, jotka tilasin NA-KD:in Black Friday alella. Olen halunnut ruskeat mokkaiset/mokkamaiset nilkkurit, jotka saa yhdistettyä mekkojen ja sinisten farkkujen kanssa ympäri vuoden. Näin talvella ne eivät ehkä ole kaikista käytännöllisimmät, sillä itse vierastan mustien sukkisten kanssa vaaleampien kenkien käyttöä. Tällä kertaa kuitenkin nielin tuon oudon pakkomielteeni ja päädyin kokeilemaan nilkkureita heti käytössä. Koska ulkona oli -14, tilanne vaati kahtia villasukkiksia, mutta eipä se mitään.

Asuyhdistelmä on kummallinen, mutta tykkäsin siitä. Pukeuduin enemmänkin mukavuus kuin tyylikkyys mielessä, ja asu on sekasikiö värejä, materiaaleja ja leikkauksia. Ja ehkä juuri sen takia tykkään siitä! :) Yksi ostoksistani Kiinasta oli harmaa kashmirhame, jonka pituutta voi vaihdella oman mielen mukaan! Hame on pitkähkö, ja näissä kuvissa se on vedetty rintojen alle mahaa lämmittämään. Näin siitä saa mukavan tuollaisen puoleen reiteen yltävän minihameen, mutta hametta voi pitää helposti myös ihan midihameenakin. Malli on joustava, ja antaa myöten erilaiset viritelmät, mikä on täydellistä, kun ottaa huomioon tämänhetkisen mahatarpeen ja sen, että se maha ei ole pysyvä lisäys :D Maha on muuten todella omituinen. Se on ollut melkein viikon verran ihan älytön pallo, joka ilmestyi ykskaks Kiinassa. Eilen se oli vielä tosi iso, tänään hädin tuskin näkyvissä. En tajua :D Vauva potkii kyllä jatkuvasti, mutta mahan koko vaihtelee ihan älyttömästi. En tiedä kääntyileekö bebe siellä vielä niin paljon, että välillä se on peppu edessä ja koko maha edessä ja välillä menee kunnolla piiloon tonne syvemmälle jonnekin. Vaatteiden suunittelu on ihan mahdotonta :D No, onneksi viihdyn paremmin kuin hyvin löysissä neuleissa!

beigee (4 of 13)

Desktop40
beigee (8 of 13)

beigee (11 of 13)

IMVEE nilkkurit (*NÄMÄ)
GUCCI Dionysus laukku (*TÄMÄ beigenä)
H&M MAMA villasukkikset (*NÄMÄ)
NO LABEL kashmir hame (samantyyppinen *TÄÄLLÄ)
H&M mohairneule (vanha, samantyyppinen *TÄÄLLÄ ja *TÄÄLLÄ)
ZARA villatakki (*TÄMÄ, samantyyppinen *TÄÄLLÄ, *TÄÄLLÄ ja *TÄÄLLÄ)
ACNE kaulahuivi (*TÄMÄ, samantyyppinen *TÄÄLLÄ)
COS lapaset (loppuunmyyty, samantyyppiset *TÄÄLLÄ)

beigee (9 of 13)
Juttelin tässä samalla postausta kirjoittaessa parin ystävän kanssa Facessa, ja meinaan ratketa liitoksistani onnesta, kun lähes kaikki kutsumamme ystävät pääsevät häihin. Yksi poikkeus on tällä hetkellä, joka on ehkä ihan ymmärrettävää kun laskettu aika heillä on kolmea viikkoa ennen häidemme ajankohtaa :D Tosin hekin ovat vielä ehkä-asenteella, joten ehkä me tosiaan saadaan 100 % meidän lähimmät ystävät mukaamme juhliimme. Meidän “lähimmät ystävät” lista kattoikin ykskaks 50 ystävää, joten ei tässä voi olla kuin kiitollinen ja onnellinen siitä, kuinka ihana elämä meillä on, kun on näin paljon ihania ystäviä ja läheisiä. Toki tämän ikäisenä suurin osa ystävistäkin on pariutunut, ja äkkiä kutsuttujen määrä tuplaantuu, tosin ollaan niin onnellisessa asemassa, että voin rehellisesti sanoa tykkääväni ihan valtavasti myös ystävieni kumppaneista. Odotan jo innolla kun läheisiä tulee kauempaa ja saamme nähdä heitä sitten kaikkia kerralla! Sekä niitä alkuperäisiä ystäviä, että heidän kauttaan elämäämme tulleita ihania uusia ystäviä, eli heidän kumppaneitaan. Musta tuntuu, että mies on ehkä jopa enemmän innoissaan tästä, hän kun tulee hirveän hyvin juttuun ystävieni miesten kanssa. Meidän ystävillä on kyllä loistava maku :D Häihimme tulee ystäviä ja läheisiä Suomen lisäksi Australiasta (no okei, näiden ajoitus on ehkä huomioitu myös hääpäivässä, kun ovat valmiiksi Suomessa molemmat :D), Venäjältä, Belgiasta, Britanniasta ja Arabiemiraateistakin. Oon ihan otettu, kuinka innoissaan ystävämme ovat olleet, ja en osaa edes kunnolla sisäistää, kuinka ihanaa on, että kaikki rakkaamme pääsevät juhlimaan kanssamme. Tulen olemaan ihan seitsemännessä taivaassa sitten hääpäivänämme.

Nyt pitäisi alkaa valmistelemaan huomista Itsenäisyyspäivän viettoa ystäviemme kanssa, mutta sitä ennen pitkä lenkki Benjin kanssa on ihan paikallaan. On ollut niin kylmä, että olemme vain pistäytyneet pihalla, mutta nyt ajattelin vetää itseni ihan eskimoksi ja mennä hengittelemään raikasta ilmaa, leikkimään Benun kanssa ja höpöttelemään miehen kanssa.

Mitäs tykkäätte sekalaisesta asustani? Ja tietty uudesta laukkutulokkaasta? 

0

You Might Also Like

21 Comments

  • Reply Ella Monday, December 5, 2016 at 18:28

    Millä muokkausohjelmalla sie oikein näitä kuvia muokkaat? Nää siun kaikki kuvat on niin kauniita, eikä näytä yhtään siltä, että nääkin kuvat olisi hämärässä otettu :)

  • Reply Henna Monday, December 5, 2016 at 19:05

    No täydellinen laukku sinulle taas. <3

  • Reply Maria Monday, December 5, 2016 at 19:24

    Muhun Gucci ei ole ikinä ulkonäkönsä vuoksi iskenyt, enkä ole siksi merkkiä omistanut. Eikä nyt kyllä iske tuo laukkukaan yhtään :( Aika samanlaista massaa kuin luikka.
    Mutta.. toi sun asu! <3____<3 aivan ihana! Voisin itse pukeutua ihan samoihin vaatteisiin, tosi kiva yhdistelmä :)

  • Reply noora Monday, December 5, 2016 at 19:27

    Mahtuuko siihen isoimpaan Dionysukseen tosiaan 13 tuumainen macbook? Olen niitä laukun “suuaukon” mittoja yrittänyt saada selville kun tarvitsen itse juurikin macin vetävän laukun, enkä ole uskaltanut sokkona netistä tilata.

  • Reply Kata Monday, December 5, 2016 at 20:36

    Upea asu! Tykkään todella paljon blogistasi, sisältö on aina monipuolista ja laadukasta. Saanko udella, mikä koko sinulla on takista? Itse olen vajaat parikymmentä senttiä sinua lyhyempi, mutta pohdin takin tilaamista, sillä se näyttää päälläsi todella hyvältä! Ja täältä löytyy rutkasti asuinspiraatiota siihen, kuinka sitä voisi yhdistää ;-) Ihanaa joulun odotusta ja kaikkea hyvää raskauteesi!

  • Reply Hannu Monday, December 5, 2016 at 21:03

    Hei Anna :) Vaikka kommentoinkin asuasi ”livenä” kesken kuvauksien, niin hyvältä näyttää myös blogissa. Kävin häiritsemässä kuvauksianne ja tohkeissani en tajunnut edes esitellä itseäni teille tai onnitella perheenlisäyksestä ja häistä. Mutta onnea näin blogin kautta molempien asioiden johdosta. Sen verran sanon, että kuvat eivät tee oikeutta teille kummallekaan. Olette erittäin näyttävä pariskunta, eikä yllättävä fanin kohtaaminen kesken kuvauksien aiheuttanut paniikkia :D

    t. Kuvauksia häirinnyt blogin seuraaja

  • Reply Len Monday, December 5, 2016 at 22:12

    Oot superkaunis, aivan ihana <3

  • Reply Rosita Monday, December 5, 2016 at 23:17

    Mukava tilanne jos kaikki läheiset pääsee häihin! Toki varmasti häät nähdäänkin niin tärkeinä että niihin pyritään pääsemään mutta kauempaa tulijoilla se ei kyllä ole itsestäänselvyys. Mikäs teillä on hääpäivänä, onko sitä paljastettu?

    • Reply Anna Friday, December 9, 2016 at 17:02

      En aio paljastaa sitä etukäteen :) Ja onhan se mahtavaa, olen kyllä kiitollinen, että ystävät näkevät tuon vaivan, vaikka tulevat osa kauempaakin :)

      • Reply Rosita Sunday, December 11, 2016 at 22:54

        Okei :) No se selvinnee sitten kun aika on ja juhlat juhlittu. Mukavia hääjärjestelyjä, meilläkin on käynnissä!

  • Reply Anne-Mari Monday, December 5, 2016 at 23:41

    Kaunis asu! Tykkään tuosta tummanharmaan neuleen ja vaaleanharmaan hameen yhdistelmästä, ja kokonaisuus on jotenkin tosi harmoninen :D

    • Reply Anna Friday, December 9, 2016 at 17:03

      Kiitoksia :) Ja siis musta on niin outoa, että ajatuksena tää asu on aika omituinen, mut sit kuitenkin toimii hirveen kivasti omaan silmään kuiteski :D

  • Reply Kirsi Tuesday, December 6, 2016 at 04:48

    Kuulkaas kaikki ihanat, haloo! Mutta kuulkaa ennenkaikkea te isovanhemmat. Luulen, että oon todellakin vähemmistössä blogien lukijana, mutta minä olen mummolukija ^-^. Ja se mitä haluan kertoa… Kun lapsenlapsi syntyy, se ei ole verrattavisissa mihinkään tässä maailmassa. Sä rakastat sitä pientä, uutta otusta enemmän kuin mitään, ikinä. Sä haluaisit ostaa sille oman tähden tuolta taivaalta, tai vuoren tai saaren, ja kaiken. Kaiken. Se rakkaus vyöryy yli, ja sä et pärjää sen kanssa. Ja se on maailman parasta. Valmistautukaa siis Anna & siippa isovanhempiin kans :D. Ihanaa odotusta ja – kaikkea <3!

    • Reply Anna Friday, December 9, 2016 at 17:04

      Haha, me ollaan varustauduttu kyllä :) Meillä on vauvalla ihanat isovanhemmat, jotka ovat aina tervetulleita viettämään aikaa pienen kanssa, ja kuuleman mukaan niitä nähdäänkin aika paljon :D Varailevat jo nimittäin nyt vuoroja :D

  • Reply primrose Tuesday, December 6, 2016 at 09:07

    Oikein mukavan ja pehmoisen näköinen asu! Ymmärrän hyvin, että mukavuus on mahan kanssa tärkeä juttu. :) Silti tykkään kovasti siitä, että et mielestäni tingi tyylikkyydestäkään – kiitos inspiraatiosta Anna! :) Laukku sopii sulle oikein hyvin! Itse hiukan vierastaisin itselläni tuota kuosia mutta sun tyyliin se kyllä istuu. Ja olen kyllä ihaillut parilla muullakin bloggaajalla sitä, miten he tuon saman kuosin tyyliinsä istuttavat. Ihanaa itsenäisyyspäivää ja ihanaa hääfiilistelyä! <3

    • Reply Anna Friday, December 9, 2016 at 17:05

      Kiitoksia kovasti! :) Ja joo, onhan tuo mielipiteitä jakava, itsekään en alkuun sille lämmennyt, nyt olen ihastunut ihan kunnolla <3

  • Reply Kukkis Tuesday, December 6, 2016 at 09:43

    hei Anna, asu on todella kiva ja kuvissa ihanan harmoninen tunnelma. olet todella hehkunut näissä tämän syksyn kuvissa ja vihdoin tiedämme syyn ;) En ole pitkään aikaan kommentoinutkaan joten on enemmän kuin paikallaan onnitella teitä vauvauutisista ja tulevista häistä. Aivan ihania uutisia on blogisi ollut tulvillaan tänä syksynä :) ja Mungobaby meni oitis seurantalistalle vaikkei vauva meillä vielä ilmoitakaan tulostaan.. ehkä jossain vaiheessa ja siksi etenkin raskauteen ja vauvan tuloon valmistautumiseen liittyvät jutut kiinnostaa kovasti. Ihanaa joulua ja odotusaikaa teille molemmille! :)

    • Reply Anna Friday, December 9, 2016 at 17:05

      Voi miten ihanaa kuulla, kiitoksia kovasti <3

  • Reply Hanna Tuesday, December 6, 2016 at 11:57

    Ihana asu! Jotenkin vaan todella tyylikäs ja “effortless”:) Toi laukku on hämmentävä. Ensireaktio: wau, niin kaunis. Sitten lähempää katottuna: juuEI, liikaa kaikkea. Mutta silti jotenkin viehättää silmää… Voisin hankkia itsellekin, mutta oon kauhea hamsteri… Ikeakassi enemmän mun kokoluokkaa.

    • Reply Anna Friday, December 9, 2016 at 17:01

      Hahah, no aika samat ajatukset mulla oli alkuun, ennen kuin ihastuin siihen sitten täysin :D

  • Reply xod Sunday, December 11, 2016 at 22:11

    Ei vaan iske toi laukku :D Jotenkin mauton. Ja muutenkin jotenkin tuntui olevan liikaa kaikkea tässä asussa? Seuraavaa odotellessa, useimpia sun asuja kuitenkin rakastan :)

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post