Helppoja suklaajälkkäreitä joulukauteen

cloetta (6 of 7)

*Postaus toteutettu yhteistyössä Cloettan kanssa

Ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, että mä rakastan suklaata. Miehenikin on varsinainen suklaahiiri, ja myönnän ihan rehellisesti, että syömme ihan liikaa suklaata kumpainenkin. Kun sain paketillisen Cloettan Sprinkle-suklaita joulun herkutteluihin, haasotin itseni kokeilemaan, miten näillä voisi herkutella osana pikkujoulukauden jälkiruokia. Suosikkejamme löytyi useita, miehen ehdoton suosikki on Crunchy Mango ja Raspberry Liquorice. Minä taas olen aivan myyty sekä Latte Crunchiatto, että sarjan minttusuklaalle, Crispy Mintille. Crunchy Mangoa meillä kuluu kyllä eniten, ja se johtuu oikeastaan tästä jälkiruoasta. Ajattelinkin jakaa näin joulun alla muutaman simppeliäkin simppelimmän pikkujoulukauteen sopivan jälkkärin :)

Me molemmat rakastamme mangoa ja passionhedelmää, ja maustan useimmiten raakapuuronikin mangolla. Tähän toimii hyvin niin mangosose kuin mangosiirappikin (molempia löytyy yleensä hyvin varustelluista ruokakaupoista).

Mangojälkkärimme on maailman helpoin! 

2/3 rahkaa
1/3 turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia.

Nämä sekoitetaan keskenään, ja joukkoon lisätään mangososetta tai mangosiirappia ja pilkottua tuoremangoa.

Koko komeus koristellaan Crunchy Mango -suklaalla, joka on rouhittu pieneksi ihan keittiöveitsellä. Näiden valmistukseen menee ihan hetki, ne säilyy hyvin jääkaapissa ja ne voi tehdä mihin tahansa ihaniin jouluisiin astioihin valmiiksi ennen vieraiden saapumista.

cloetta (2 of 7)

cloetta (7 of 7)

cloetta (5 of 7)

cloetta (3 of 7)

cloetta (1 of 7)

Minttusuklaatikkareista kaakaota:

cloetta (1 of 3)

suklaatikkarit (1 of 3)

suklaatikkarit (2 of 3)

suklaatikkarit (3 of 3)

Mun suosikki suklaa muuten vaan mutusteltavaksi on tuo Sprinkle-sarjan vihreä ihanuus, eli minttusuklaa. Olen tehnyt siitä nyt pari kertaa myös suklaatikkareita. Ne on helppo tehdä, sillä niiden tekemiseen tarvitaan vain silikoninen jääpalamuotti, grillitikkuja tms. tikkuja ja sitä suklaata. Nää on myös kiva “stocking filling”, jos sellaisia joulun alla harrastaa tai kiva itsetehty lisä joululahjoihin.

Mä sulatan suklaan aina muovilävikössä. Isken pieneen kattilaan vettä n. 4 cm pohjalle ja laitan tulille. Lävikkö kattilan päälle, ja sen sisälle kulho täynnä suklaapaloja. Suklaa sulaa hiljalleen, ja tämä Sprinkle minttusuklaa aivan ihasti niin, että siihen jää nuo rouskuvat osuudet. Sekoitellaan niin kauan, että suklaa on kokonaan sulanutta, ja varotaan, ettei joukkoon osu yhtään vettä, se pilaa suklaan sulattamisen. Sitten suklaa silikonimuotteihin (jääpala-astia on ihan todella iisi), päälle haluamaasi koristelua (koristelua voi heittää muotteihin jo ennen suklaan laittoa, niin sitä jää ympäri tikkua) ja jääkaappiin. Kun suklaa on ollut jääkaapissa n. 5-10 minuuttia, tökkää niihin tikut ja katso, että tikut jäävät pystyasentoon. Suklaa takaisin jääkaappiin noin tunniksi jähmettymään.

Silikoniastiasta suklaatikkarit lähtee helposti, ja ne voi paketoida pieneen lahjapussukkaan tai jättää peltipurkkiin omaan käyttöön. Näistä saa ihan parhan kaakaon nopeasti itselleen tai jälkiruoaksi vieraille. Keitetään maito kiehumispisteeseen (mä käytän tosin Nespresson sitä maitovaahdotinta) ja pari tikkaria joukkoon, kun maito on kuumaa. Suklaa sulaa ihanaksi minttuiseksi kaakaoksi! Kylminä iltoina ihan paras jälkkäri, kun joukkoon voi heitellä pieniä vaahtokarkkeja ja suklaahippuja. Latte Crunchiatto -suklaa on muuten kanssa tosi hyvää kaakaon pohjana, mutta kyllä mulla tämä minttu vie voiton :)

suklaatikkarit (1 of 4)
suklaatikkarit (3 of 4)

suklaatikkarit (4 of 4)

cloetta (3 of 3)

cloetta (2 of 3)

Latte Crunchiatto cupcaket

cloetta (3 of 3)-2

Muistatteko Mungolife-cupcaket? Niistä saa helposti aika ihanan kahvisen version, kun samalla ohjeella tekee, mutta käyttää Daimin sijaan tätä Latte Crunchiatto -suklaata.

Koristeluun suosittelen kermavaahtoa, maustamatonta tuorejuustoa ja tilkka vahvaa kahvia tai kinuskikastiketta :) Pikkujouluihin on kiva tehdä cupcaket pikkuisiin vuokiin, jotka on helppo syödä yhdellä kädellä ja parilla puraisulla! Jää myös tilaa sille suklaalle ;)

cloetta (2 of 3)-2

cloetta (1 of 3)-2

Jouluinen suklaajäätelö

cloetta (1 of 5)

Me ollaan suklaan lisäksi aika lailla jäätelöhiiriä, ja pakkasesta löytyy aina hirveä kasa kaikkia jätskejä. Joku ilta halusin tehdä hieman kauniimmat jäätelöannokset, ja keksin, että nämä on todella helppo jälkkäri sellaiseenkin iltaan, kun on ystäviä tulossa kylään.

Valitse oma lempparijätskisi (melkeinpä mikä tahansa maku käy, jotenkin jouluun sopii musta kivasti straciatella, kinuski tai minttu). Murskaa joukkoon pipareita ja Ice cream waffel -suklaasta ja annostele koko komeus kauniisti pieniin söpöihin vuokiin. Näitä ei tarvitse tehdä vieraiden odotellessa, vaan ne voi heittää takaisin pakastimeen kelmu tai folio päälle vedettynä. Jäkiruoka-aikaan nää saa vedettyä sieltä tarjoiltavaksi helposti ja nopeasti, mutta toimivat kyllä paljon nätimmin kuin jäätelöpaketin kaivaminen ja annostelu.

cloetta (4 of 5)
cloetta (2 of 5)
cloetta (3 of 5)
Näiden jälkkäreiden tekemiseen menee ihan muutamia minuutteja, paitsi suklaatikkareihin. Tosin niiden väkertämiseen ei mene muutamaa minuuttia pidempään, ne vaan vaatii hieman pidemmän jäähtymisajan. Nämä on siis loistavia herkkuja vieraiden varalle tai muuten vaan, jos haluaa järjestää rakkaalleen pienen söpön ja makean yllätyksen illallisen jälkeen.

Sprinkle-suklaat on kooltaan pienehköjä, eli 75 gr. Jos siis olet sellainen suklaasyöjä, jolla menee suklaalevyt helposti kerralla, nää on vähän turvallisempia. Suklaa on ohuehkoa ja rouskuvaa, ihan syötävän hyvää (heh heh), muttei kuitenkaan sellaista ällömakeaa. Suklaat ovat myös kestävä valinta, sillä Cloetta panostaa kestävään kehitykseen ja käyttää suklaissa vastuullisesti tuotettuja raaka-aineita. Kaikissa Cloettan suklaatuotteissa UTZ-merkintä, joka tarkoittaa sitä, että Cloetta maksaa jokaisesta suklaakilosta UTZ-järjestölle maksun, jonka järjestö käyttää UTZ-järjestelmässä mukana olevien viljelijöiden hyväksi.

Multa jäi tästä uupumaan vielä vadelma-lakritsi -suklaajälkkäri, mutta aion kokeilla sitä juustokakussa, sillä uskon, sen toimivan siinä erinomaisesti. Kun olisikin tekosyy leipoa kakku :D

Menikö mikään kokeilulistallenne? 

0

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply meow Monday, November 28, 2016 at 17:41

    Kiitos näistä, viikonloppuna on taas aikaa leipoa ;)

    • Reply Anna Monday, November 28, 2016 at 18:11

      :)

  • Reply primrose Monday, November 28, 2016 at 20:58

    Ihania! Rakastan leipoa ja näistä sai kivoja ideoita varsinkin tähän joulun aikaan. :) Mä olen harrastanut usein ruokalahjoja ja etenkin nuo suklaatikkarit olisivat tosi kiva idea tänä vuonna! Ja pakko myös kehua, että olet tehnyt todella kauniita annoksia ja pakkauksia!! Arvostan suuresti! :)

    • Reply Anna Saturday, December 3, 2016 at 08:18

      Kiitoksia :) Mä oon ihan hurahtanut kans kaikkeen keittiöaskarteluun, joten ihan fiiliksissä tässä jo valmistaudun jouluun :)

  • Reply Elli Monday, November 28, 2016 at 21:50

    Kävin lukemassa tuon linkkaamasi vanhan cupcake-postauksen, ja sain sen kommentteja lukemalla illan naurut, kun joku oli vetänyt pahasti herneen nenään siitä, että neuvoit lukijoita “väärin” munavoivaahdon tekemisessä! välillä on vaikeeta käsittää mitä ihmisten päässä oikeen liikkuu :D mutta kivoja ohjeita nää, pitää varmaan testailla lähiaikoina:)

    • Reply Anna Saturday, December 3, 2016 at 08:19

      Joo, on se jännä aina välillä, kuinka rankkaa voi leipominenkin olla :D

  • Reply M Tuesday, November 29, 2016 at 00:44

    Monta noita tikkareita tulee siitä yhestä pienestä levystä? Onko sulla mitä karkkeja niissä koristeena? Ja sitten vielä mistä oot noi tikut ja muotin ostanu? :)
    Kauhiasti kysymyksiä, mutta mietin jos tekisin itekki. Tuleeko juustokakusta myös sit ohjetta?
    Mun lempparit on just toi mango, vadelma-lakritsi ja vohveli. :)

    • Reply Anna Saturday, December 3, 2016 at 08:19

      Mulla meni tohon muottiin kaksi pientä suklaalevyä :) En muista yhtään mistä muotti on, tikut on ihan jostain perus-CM, grillitikkuja :)
      Eiköhän siitä tule :)

      • Reply M Wednesday, December 7, 2016 at 19:50

        Nonii, tikkarit lähtee kokeiluun joululahjaksi, kun löysin tollasen muotin. :) Osaatko sä sanoa kauanko nää säilyy? Ja olikos tossa mitä karkkeja päällä?

        • Reply Anna Friday, December 9, 2016 at 17:00

          En osaa itse asiassa sanoa, mä oon aina antanu ne viikon sisään saajilleen, ihan hyvin on säilyny sen ajan :) Ja mä oon murskannu piparminttukarkkeja tohon päälle :)

          • M Friday, December 9, 2016 at 18:16

            Okei! Pitääpä sit lähempänä joulua tehdä nämä ja toivoa että maistuvat saajilleen, kiva pieni ylläri. :) Pitää itellekki varmaan muutama tehdä.

  • Reply Heli Tuesday, November 29, 2016 at 07:50

    Ihania, kiitos kiitos kiitos näistä vinkeistä! Takuulla menevät kokeiluun, ja nuo suklaatikkarit olisivat mitä loistavin juttu päiväkodin joulumyyjäisiin, joihin pitäisi jotain myytävää viedä. Herkut menevät aina kuin kuumille kiville. :)

    Lisäksi on aivan pakko kysyä, mistä nuo täydelliset juomalasit ovat? Muistaakseni Strictly Stylen Hannalla olen nähnyt samanlaisia, ovat niin kauniita, että tahtoo samanlaiset! <3

    • Reply Anna Saturday, December 3, 2016 at 08:20

      Kiitoksia :) Ne on Bodum-merkkiset, ja tilasin ne aikoinani jostain, en enää muista mistä :) Ne on itse asiassa tosi kivat, koska mun mielestä niissä jäähtyy juoma nopeammin juomalämpöiseksi, eikä polttavaksi :)

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post