Sillä. Lailla.

Wau.

Mun oli tarkoitus tulla tänään hotellillemme päästyämme kirjoittelemaan ihanasta matkastamme ja ihanimmasta päivästä. Sain maailman kauneimman kuvan auringonlaskusta, aivan upeassa paikassa, ja olin jo ajatellut, että isken sen Instagramiin tekstillä “zero complaints”. Akku vaan loppu, ja ajattelin, että ehtiihän sen sitten hotellillakin. Nyt on tilanne tässä viimeisen parin tunnin aikana elänyt sen verran perusteellisesti, että eipä ole kauniita kuvia auringonlaskuista ja kauniita ajatuksia juuri mistään tarjolla. On lähinnä many complaints.

Bali on aivan ihana paikka, mutta toki tässäkin turistipaikassa on omat ongelmansa ja harminsa. Olen kuullut lukemattomia tarinoita siitä, miten laukkuja varastetaan turisteilta, ja olenkin ollut aina tosi varovainen omani kanssa. Vielä ensimmäisenä iltanamme Balilla korostin miehelle, kuinka usein täällä tyttö kävelee kadulla, ja laukku on olalla tai selkäpuolella messengerinä. Skootteri hurahtaa ohi ja kiskaisee laukun mukaansa. Joko veitsellä hihna poikki tai sitten vain repäisee kunnolla. Onpahan näitä painajaistarinoita, joissa laukun hihna on niin lujassa, että uhri kaatuu ja loukkaantuu, pahimmassa tapauksessa kai joku on tuossa tilanteessa menehtynytkin. Olen siis äärimmäisen tietoinen tästä riskistä.

Vietimme aivan ihanaa päivää ja iltaa tänään ja matkasimme takaisin hotellillemme. Olimme jo ihan kolmen kilometrin päässä hotellistamme, kun minusta tuli seuraava uhri tässä rikosmuodossa Balilla.

Mulla oli reissussa mukana Filippa K:n Mini Leather laukku, sellainen pieni ja kompakti, mihin mene helposti lompakko, kännykkä ja aurinkolasit tms. Mulla on ollut se koko ajan ihan natsimaisen tarkasti tuossa vatsapuolella kävellessä ja skootterin kyydissä se on yleensä ollut siellä skootterin pakissa. Nyt kun tulimme päivän vietosta, niin pakissa oli märät bikinit ja pyyhkeet, niin heitin olan yli laukun vatsapuolelle ja selkään repun, jossa oli vettä, nenäliinoja jne turhaa kamaa. Reput on hankalampia pölliä, mutten siltikään halunnut heittää pikkulaukkua reppuun, joka on niin avoimesti kaikkien ulottuvilla. Ajoimme skootterilla, minä miehen kyydissä ja laukku oli mulla olan yli vatsapuolella mun ja miehen välissä. Pidin vielä miehestä kiinni vyötäisiltä.

Sanon, että mulla oli Filippan laukku, koska eipä ole enää. Ei ole myöskään lompakkoa, ajokorttia, kännykkää, aurinkolaseja tai miehen mulle ensimmäiseksi joululahjaksi ostamaa kaulakorua. Ykskaks jostain ilmestyi käsi, nappasi laukun meidän välistä, kiskaisi ja painoi kaasua. Kaikki tapahtui oikeati sekunnissa. Ehdin reagoimaan vasta, kun skootteri oli jo ampaissut matkaan, kun  huusin miehelle, että perään perään. Mies ehti reagoida ja lähti perään samalla kun huusin hulluna, että sillä on mun laukku. Ihmiset yritti estää tyypin etenemistä, kun kiljuin vaan “he stole my bag”, mutta tyyppi vetäisi päin punaisia ja upposi isolle tielle sadan muun skootterin joukkoon. Yritä siinä sitten etsiä oikea.

Ensimmäinen puhelu oli Nordealle. (Joka voisi muuten ampua sen robottinsa, jos eivät viitti laittaa kortinsulkunumeroita pankkikorttiensa taakse. Terveisin eräs turhautunut shokissa oleva akka, joka huusi sille robotille about seittemännen “selitätkö asiasi” -kerran jälkeen, että “Voitko jo perkele yhdistää neuvojalle saatanan kusipäärobotti” tai jotain muuta yhtä valistunutta.) Seuraava Amexille. Sitten ystävälleni, joka on Huaweilla töissä. Valitettavasti mikään ei auta siihen, että on ihan vitun tyhmä ihminen ja blokannut puhelimensa automaattisiirrot Googleen. Viimeisimmät kuvat, jotka mun puhelimesta on tallentunu mihinkään, on puolentoista vuoden takaa.

En oo juuri käyttäny tällä reissulla kameraa, koska mun Huawein kamera on niin helkkarin hyvä. Sinne meni kaikki reissukuvat. Sinne meni myös kaikki Benjikuvat ja sen söpöt videot, joita ei tietenkään ole missään muualla. Koska mä olen tyhmä.

Nyt vaan vituttaa. Todella todella. Mulla on helvetin hyvä matkavakuutus, joten ei paljoa itketä menetetty omaisuus. Kortit on kiinni, se mulkku sai ehkä 20 euron arvosta käteistä, ja SIM-korttikin on suljettu, vaikka siinä on tietty PIN-koodi. Vielä pitäis saada jotenkin ilmoitettua ajokortti varastetuks, mikä on vähän hankalaa, kun en pääse mitenkään auktorisoimaan pankkitunnuksin mitään tekemisiäni. Nordeallahan on se kätevä pankkitunnukset-applikaatio, mikä pitää ensin auktorisoida siellä nettipankissa tunnuksilla aina uuteen laitteeseen. Ja mun pankkitunnukset? Kuopiossa kai. Eipä siinä. Enpä mä sitä esim. ens viikolla tarttiskaan. Argh.

Korttikoteli oli kallis, mut ihan sama, sen saa uuden. Celinen arskat oli lempparit, mut ihan sama, niitä saa uudet. Filippan laukkua joudun metsästelee varmaan kissojen ja koirien kanssa, niitä ei kai enää myydä. No ei siinä, elän ilmankin. Huawei P9:kin on vielä myynnissä, sellaisenkin saa uuden. Se kaulakoru harmittaa niin vietävästi. Samaa myydään edelleen, mutta kun se ei ole sama. Se ei ole se, jonka sain mieheltä lahjaksi ensimmäisenä joulunamme. Ja miksi se oli laukussa? No koska suojasin sitä aurinkorasvalta, ja laitoin laukkuun aamulla kun oltiin liikenteessä, ja huomasin, että se on mulla kaulassa. Perkele.

Eniten harmittaa se koko puhelimen sisältö. Kaikki kuvat tältä reissulta. Kaikki yhteiset hassuttelukuvat miehen kanssa. Kaikki Benjikuvat. Kaikki söpöt jutut viimeiseltä yli vuodelta on siellä. Enkä enää koskaan saa niitä takas.

Tehkää kuten sanon, älkää kuten teen.

a) Ulkomaille lähtiessä hankkikaa kunnon matkavakuutus. (No okei, tää on ollu mulla jo iäisyydet aina, joten tää on sitä “näin mäki teen”-osastoa)

b) Asentakaa ne teidän kuvat ja muut tiedostot jonnekin hiton pilvelle tai jonneki aina automaattisesti menemään. Terveisin: nyt harmittaa.

Tälleen pari tuntia tapahtuman jälkeen kun tilannetta on miettinyt mielessään hetken, on selkeetä, että meitä oli varmasti hetki seurattu. Nimittäin ohut hihna ei juurikaan olisi erottunut tuolla pimeässä, kun se kulki repun alla. Eikä laukkukaan ollut näkyvällä paikalla. Jossain käännöksessä ehkä näkynyt, tai kun nojasin hetken takanojaan suoristaakseni itseäni. Ei todellakaan mikään sekunnin bongaus, vaan ihan ammattirikollinen varmasti asialla.

No, onneks ei käyny pahemmin. Joku vahvempi laukun hihna ei olisikaan katkennut ihan niin helposti, vaan tilanteessa olisi voinut käydä paljon pahemmin. Onneksi näin. Materian saa aina korvattua ja muistot säilyy edes mielessä sitten.

0

You Might Also Like

37 Comments

  • Reply Kristiina / CAVA blogi Wednesday, October 26, 2016 at 18:30

    Voi paska, miten vittumainen juttu. Kaikki empatiat sinne suunnalle. Onneksi teille ei käynyt kuinkaan. Nyt vaan yrittää psyykata itsensä niin, että loppuloma sujuu positiivisissa merkeissä, ettei mene loppureissu harmitellessa jo tapahtunutta. Tsemppihaleja ja -ajatuksia sinne!

  • Reply Emmi Wednesday, October 26, 2016 at 18:37

    Sen ajokorttijutun voi hoitaa toisen ihmisen pankkitunnuksilla. Samanlaisesta tapauksesta oli juuuri video jollain tubekanavalla! Miehen pankkitunnukset käyttöön siis vaikka :)

  • Reply Frida Wednesday, October 26, 2016 at 19:19

    Ei vitsi kui paska juttu :(:( mut onneks ootte ehjiä! <3 ja muistot säilyy aina vaikka toki tommonen harmittaa! Ja onneks instassa on paljon kuvia myös ja sun miehelläkin on varmaan kuvia jos yhtään lohduttaa! Nauttikkaa loppulomasta ja ottakaa lisää kuvia :)

  • Reply Annikki Wednesday, October 26, 2016 at 19:23

    Voi ei! :(
    On kyllä tosi tosi ikävä juttu :(
    Nimenomaan, materiaa saa uutta ja onneksi ei tullu henkilövahinkoja.
    Tosi ikävää, mutta toivottavasti pystytte nauttimaan loppulomasta!

  • Reply Menni Wednesday, October 26, 2016 at 19:57

    Tossa laukussa on vielä hihna niillä klipseillä vaan kiinni, niin ammattivarkaalle sellasen avaaminen ei oo ongelma eikä mikään ja sit riittää pieni kiskasu… :/

    • Reply Anna Wednesday, October 26, 2016 at 20:02

      Ei se mitään klipsejä availlu. Se kesti koko homma sekunnin, riuhtas vaan lujaa, ja nahka napsahti rikki ompelukohdista :/

  • Reply meow Wednesday, October 26, 2016 at 20:05

    Eikä! Jaksamisia sinne! :'(

  • Reply Laura / Laura's Itinerary Wednesday, October 26, 2016 at 20:14

    Voi vit*u!!! 😡☠️🙀 No, onneks ei ihmisvahinkoja, positiivisuuden kautta! 🙌

  • Reply Niina Wednesday, October 26, 2016 at 20:43

    Voi ei, olen pahoillani että matkanne joutui kokemaan tälläisen negatiivisuuden :( onneksi isompaa ei sattunut, tavaraa saa uutta mutta mikä pahinta ne kuvat. Mutta kyllä silti ottaa varmasti päähän! Itse menetin puhelimen mukana esikoisen kuvat muutaman kuukauden ajalta :(

    Itse olen myös miettinyt pienten lasten kanssa matkustaessa (ja nykyisin myös Suomessa) millainen saalis olen varkaille. Olen kuullut tapahtumasta missä varkaat oli nähneet äidin (hänellä oli Chanelin laukku) työntävän lastenvaunuja. Varkaat oli puukolla uhanneet vauvaa koska olivat arvelleet äidin hyväksi kohderyhmäksi. Äiti oli tietysti luopunut silmän räpäyksessä kaikesta mitä mukanaan kantoi mutta samalla varkaat oli nähneet laukussa avaimen ja pyytäneet majoituksen osoitteen mistä myös kaikki viety. Pistää vaan miettimään entä jos näin tapahtuisi omille lapsilleni vaan koska minä kannan itsekkäästi Chanelia. Nämä on näitä elämän vaikeita valintoja joita on parempi joskus olla miettimättä :)

  • Reply Rosita Wednesday, October 26, 2016 at 21:27

    Ei hemmetti, ihan hirveä tilanne! Älyttömintä vielä se, että olet tosissasi yrittänyt suojata laukkua. :S Todella harmillinen käänne teidän reissuun kyllä..

  • Reply Merja Wednesday, October 26, 2016 at 21:42

    Sisiliassa mafiosot vei rahamme linja-autossa kuljettajan avustuksella. Niin törkeä juttu, etten jaksa edes kertoa. Että se Sisiliasta, kiva ja kaunis paikka, mutta ei koskaan enään sinne.

    • Reply Katje Thursday, October 27, 2016 at 10:51

      Voi ei, juuri tutut kehuivat Sisiliaa ihanana matkakohteena.. :O

  • Reply NooraK Wednesday, October 26, 2016 at 21:57

    Voi vittu saatana alko vituttaa sun puolesta!!

    Eniten vituttaa varkaat.

    Ja muistan että sä oot teksties perusteella aina ollut tosi huolellinen ulkomailla varsinkin, ettei kukaan onnistu pöllimään sun kamoja. NIIN silti joku motherfuckin idiootti onnistuu voi perkele! Ymmärrän et ottaa päähän :( toivottavasti loppureissu ei mennyt ihan pilalle tämän takia :(

  • Reply Jennii Wednesday, October 26, 2016 at 21:57

    Ei oo todellista. Juuri mietitään joulukuun lomakohdetta ja luin matkakertomuksia Balilta. Yhdessä vanhassa postauksessa Meri varoittelikin kyseisestä asiasta ja seuraavaksi avasin sun blogin ja sitten tää.. Kurja homma mutta onneksi vaan mitätöntä materiaa ( lukuunottamatta valokuvia).

  • Reply Emma Wednesday, October 26, 2016 at 22:07

    Ihan kamalaa, voimia sinne! Tärkeintä, ettei teille sattunut, mutta kyllähän tuo ottaa päähän ja kovasti. Tsempit ja turvallista loppulomaa!!

  • Reply Henna Wednesday, October 26, 2016 at 22:11

    Kauheaa! Nyt keskityt lomailuun, ja onneksi blogissa edes ihania kuvia tallessa <3

  • Reply Maria Wednesday, October 26, 2016 at 22:17

    EI PERKELE! Siis mua harmittaa niin paljon jo sun puolesta :”( Hitto että vihaan noita rikollisia niin paljon! Siis aivan perseestä.
    Mä olen muuten miettinyt tota Pochette Metis:tä toltakin kannalta.. Huomasin nimittäin, että se saa pirun nopeasti auki, sen lukon. Ja vaikka se ois sun edessä/mahan päällä, joku rikollinen iha saletisti sais sen auki silmänräpäyksessä – jos katsot edes sekunnin muualle.
    Mietin aika pitkään, että onko tuo P-M laukku ehkä turvallisin, vaikka on tosi nätti kyllä.. :(

  • Reply Kuvansakadottanut Wednesday, October 26, 2016 at 23:13

    Voi ei! Ikävää, että teidän loma sai tällaisen käänteen :( Tiedän miltä tuntuu menettää kuvat ja videot. Meillä oli miehen kanssa ulkoinen kovalevy, jossa oli kaikki valokuvat ja videot lähes kymmenen vuoden ajalta. Yhtenä päivänä kovalevy sanoi poks ja deletoi kaiken. Mitään ei ollut tehtävissä. Silloin itketti mutta siitäkin selvittiin, ajan kanssa. Tämä ei varmasti tällä hetkellä lohduta sinua lainkaan, mutta se vitutus ja suru helpottaa ajan myötä. Vaikka nyt tuntuu pahalta, niin koittakaa ajatella positiivisesti: te ootte kunnossa ja se on tärkeintä!

  • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA Wednesday, October 26, 2016 at 23:23

    Aaa voi ei en kestä, olipa huonoa tuuria! Harmittaa sun puolesta, oon itekki joutunu varkaiden uhriks ja kerran Balilla meidän kimppuun juostiin toiselta puolen tietä. Ihana paikka, mutta on myös varjopuolensa! Onneks kuitenkaan sulle ei tapahtunut mitään, yritä nauttia loppulomasta! :)

  • Reply Marita Wednesday, October 26, 2016 at 23:25

    Todella kurja juttu, muttei tosiaan harvinaista Balilla. Onneksi olet itse kunnossa!

    Olin vuosia sitten opiskelemassa siellä, meitä varoiteltiin laukkuvarkaiden lisäksi kovasti myös huumehuijauksista (joku livauttaa ohikulkijan taskuun/laukkuun kiellettyjä aineita ja sitten ilmiantaa lähimmälle poliisille = järjetön tuomio, jonka mitätöimisessä menee ikä ja terveys). Niiltä onneksi vältyttiin, mutta useampi porukasta ryöstettiin tuon puolen vuoden aikana ja koki tahallisia peräänajoja vakuutusrahojen toivossa. Yhdellä meinasi henki lähteä, kun suistui kyljelleen keskelle vilkasta tietä. Bali on monella tapaa paratiisisaari, mutta silläkin on kääntöpuolensa; köyhyys, roskat, rikollisuus, järjetön liikenne ja sen saasteet,.. jne jne. Ja tietysti ne perinteiset terveysvaivat perus turistivatsasta sairaalahoitoa vaativiin suolistoameeboihin. Niitäkin sai puolessa vuodessa myötäelää varmaankin tusinan verran :)

    Kannattanee ilmoittaa poliisille sielläkin, ellette ole jo. Kävi kerran nimittäin niinkin, että tekijä saatiin heti kiinni, vankilaan ja omaisuus takaisin! Eihän sitä koskaan tiedä. Tuskinpa mitätöidyillä korteilla enää mitään tekee, mutta eipähän pyörisi omat henkilötiedot ajokortin mukana maailmalla!

    Toivottavasti loppulomanne sujuu ongelmitta!

  • Reply Eija Wednesday, October 26, 2016 at 23:58

    Wow ihan sairasta :O Tsemppii järkytyksen keskelle! <3 Tuntuu myös niin hullulta, et joku voi saada jostain kahen ihmisen välistä laukun; kaikkee ne ammattivarkaat osaa :D

  • Reply Noonis Thursday, October 27, 2016 at 02:30

    Kurjuuksien kurjuus! Mä sain pelastettua osan videoista ja kuvista takas kännykkään whatsupin ja kaverien avulla, niitä mitä olin siis lähettänyt muille ihailtavaksi niin lähetettiin mulle takas. Ei sieltä kaikkia tietty saanut, mutta jotain.

  • Reply Jenniina Thursday, October 27, 2016 at 08:30

    Voi ei, voin vaan kuvitella tuon kuvien menettämisen! Itse olin kuukausi sitten Portugalissa kun puhelin ilmoitti seuraavaa “sd-kortti on vioittunut”. Se paniikki kun mietit että sinne ne nyt meni! Onneksi sain whatsapilla lähetettyä kuvia miehelle, ja kaikki kuvat ja videot eivät ehtineet vioittua. En ymmärrä miten näin kävi jo toisen kerran, on jo eri puhelin ja muistikortti kun edellisellä kerralla! Kun kävin takuuseen vaihtamassa nyt tuon kortin niin myyjäkin sanoi että eka kerta ikinä kun hän kuulee tällaista, niiden korttien pitäis olla pomminvarmoja. Eli pilvipalveluun kuvien siirtoa suosittelen minäkin!

  • Reply Jonna Thursday, October 27, 2016 at 08:52

    Eikä! Harmittaa teidän puolesta! Sitten vaan tarkka lista menemään vakuutusyhtiölle että mitä kaikkea puuttui ja niiden hinnat. Toivottavasti saatte omanne takaisin, noiden tilanteiden takiahan matkavakuutuksia maksetaan :)

  • Reply milla Thursday, October 27, 2016 at 09:24

    Huh, tuossa olisi voinut käydä tosi pahasti, jos laukun hihna ei olisi antanut periksi, siinä olisi äkkiä laukun kera maassa ja pahimmassa tapauksessa jää vielä seuraavan ajoneuvon alle :/

  • Reply Maija Thursday, October 27, 2016 at 10:39

    Kamalaa!! Yks juttu mua ihmetyttää miten sul voi olla just siitä auringonlaskusta kuva instas? Eiks sul pitäny kaikki kuvat hävitä? Ja Tos postaukses annoit ymmärtää että et oo käyttäny kameraa juuri ollenkaan ja se ei ollut sil reissul mukana! OK jos kuva on poikaystävän kännykällä otettu, mut instas oot loppuun laittanu häshtägin et onneks jotain kuvia oli kamerassa!

    • Reply Anna Thursday, October 27, 2016 at 13:22

      Poikaystävä oli ottanu minijärkkärillä kuvia, mä olin kuvannut vain kännykällä, niin en ees tajunnu että siitä oli kuvia :) meistä oli tolta altaalta ja auringonlaskusta yhteiskuvia mun kännykässä kaikki, niin en jotenki muistanu, että mies nappas pari kuvaa minijärkkärilläki :)

  • Reply nunu Thursday, October 27, 2016 at 10:44

    Koittakaa nauttia loppulomasta ja napsia uusia kuvia. Onkin hyvä muistutus myös itelle, että ehkä olisi aika siirtyä käyttämään niitä pilvipalveluita. Oon vaan niin vainoharhainen, että mietityttää kuinka turvallisia ne on. Tai kuinka helppoa jonkun on hakkeroida niistä kuvia ja käyttää luvattomiin tarkoituksiin. Mutta loppujen lopuksi, kuinka todennäköistä semmoinen edes olisi :D

  • Reply Katje Thursday, October 27, 2016 at 10:52

    Voi ei!
    Niin perseesta.. :(
    Onneksi ei kuitenkaan sattunut teille mitaan, mutta kuvien ja videoiden menetys on niin syvalta.

  • Reply Giassilina Thursday, October 27, 2016 at 12:47

    Toi on niin kamalaa, I feel you! Mulla varastettiin Sisiliassa laukku juurikin olalta niin, että joku paineli skootterilla ohi ja nappasi. Ja se oli niin tiukassa mulla, että lensin katuun, kämmenet auki, leuka auki, päällä olleet vaatteet pilalla. Koska olin porukasta ainoa, joka puhui edes vähän italiaa, jouduin skarppaamaan aika pitkään, jotta saatiin ohjeet poliisiasemalle ja rikosilmioitus tehtyä. Ja kaiken jälkeen eniten itketti nimenomaan kamerassa olleet kuvat, niitä ei ei koskaan saa takas vaikka materian korvaisikin vakuutus. Yli viikkoon en voinut kuin hitaasti kävellä, nauraminenkin sattui liikaa, koska kylkiluut ja kaikki keskivartolon lihakset oli saanut niin kovan tällin mahalennosta. Mutta onneksi ei käynyt pahemmin!

  • Reply Heidi Thursday, October 27, 2016 at 14:16

    Voimia! Älä annan tommosen idiootin pilata enempää lomaas, vaan nauti niin hyvin kuin voit!:)

  • Reply Simppa Thursday, October 27, 2016 at 18:04

    Mä oon lopettanu ulkomail laukkujen käytön. Mul on kortti ja pari seteliä hotellilta poistuttaessa shortseissa. Ainakin monissa urheilumalleissa on niitä pikkiriikkisiä “piilotaskuja” energiageeli/ipod/whatever tavaralle! On aika käteviä. Puhelin nyt on möhkäle, mutta ei oo ainakaan vielä miehen vetskaritaskusta housujen etupuolelta viety. Nykyään jätämme vielä toisen puhelimen hotlan kassakaappiin..

  • Reply Mimmi Thursday, October 27, 2016 at 19:50

    Kannattaa käydä tekemässä rikosilmoitus jos ette ole jo tehneet. Minulla vietiin Balilla pussukka missä oli digikamera ja kortti, ajokortti ja käteistä (about 10-20€) ja vakuutusyhtiö vaati todistuksen. Homma oli vaan melko ikävä kun oltiin lähdössä jo Lovinaan pohjoiseen kun aamulla huomasin pussukan hävinneen niin ei viitsitty siirtää reissua jotta olisin päässyt laitokselle kun siellä ei ikinä tiedä kauan kestää. Sulla meni vähän arvokkaampaa tavaraa, joten kannattaa vähintään varmistaa vakuutusyhtiöltä. Ne turistipoliisit (Kutalla ja Seminiyakissa) tekee tietääkseni kans rikosilmoituksia.

  • Reply iina Thursday, October 27, 2016 at 20:15

    Tosi ikävä juttu, onneksi ei käynyt pahemmin. Jäi kiinnostamaan, että mistä yhtiöstä sulla on matkavakuutus? Oon ite lähdössä pian reissuun ja vakuutusten vertailu menossa. :) Aiemmasta yhtiöstä huonoja kokemuksia, joten valinta tuntuu tällä kertaa vaikealta.

  • Reply Anna Friday, October 28, 2016 at 00:18

    No voihan vittu!! Harmittaa ihan hulluna sun puolesta, etenkin noi luvat! Kyllä oli ovela saakelin bastard varas!! Mut ryöstettiin täällä viime viikolla Lontoossa cash pointilla kun romanialainen hyökkäsi näytön eteen peittäen sen lehdella nosti £250 mun tililtä! Kaikki kävi sekunteissa! Cash pointilla ei ollut kameraa eikä pankki eikä vakuutus korvaa. Poliisi sanoi heti että nää jutut ei ikinä selviä. Moni myös ihmetteli kuinka edes olin nostamassa yksin käteistä ja antoi ymmärtää että oma vika. Fucking great! Onneksi ei sentään tullut henkilövahinkoja kuten ei myöskään sun tapauksessa. Ei ole kauaa kun kollegaa puukotettiin ku ei heti antanut puhelinta ryöstäjälle. Mutta kyllä nää jutut vaan vituttaa ja menee tovi että pääsee yli, oon nähny mun ryöstäjän melkein joka yö painajaisissa! Tsemppiä Anna xxx

  • Reply Pia Friday, October 28, 2016 at 16:12

    Ensimmäinen ajatus mulla että onneksi laukun hihna meni poikki, petti. Ja seuraavana vitutus, sun puolesta. Vaikka itsekkin sitä reissaa paljon ja osaa jollain tapaa varautua että varkauksia käy, kyllä se järkyttää aina. Pääasia ettei henkilövahinkoja käynyt.

  • Reply Jennun Sunday, October 30, 2016 at 06:40

    Ihan järkyttävää!! Onneksi sulle ei käynyt pahasti! Materian saa aina korvattua, mutta henkiset traumat voi kiusata pitkäänkin. :( Tsemppiä!

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post