Remonttihommia – WC

wc

Huhhei! Nyt kun on hieman enemmän aikaa käsillä ja remontti on saatu vihdoin valmiiksi, on korkea aika hieman kertoilla meidän rempasta, valinnoista ja mitä kaikkea täällä on puuhailtu :) Ajattelin aloittaa helpoimmasta, ja näyttää hieman uusia valintojamme WC:n suhteen. Kuten jo aiemmin kerroin, asuntomme on melko uusi, viitisen vuotta vanha. Asuntoon on kuitenkin valittu aika edulliset kalusteet ja perusratkaisut, ja halusimmekin pienin muutoksin ja erilaisin ratkaisuin tuoda asuntoon omaa fiilistämme. Läpi asunnon linjana on valkoinen, harmaa ja puu. Niistä on lähdetty ja niitä on noudatettu myös pikkuvessassa.

Tältä näytti siis ostaessamme meidän pikkuvessa:

wc (2 of 2)

wc (1 of 2)

Ei mitään vikaa, mutta liian tylsä ja mitään sanomaton meidän makuun. Ensimmäisenä otimme irti tuon tason altaineen ja hanoineen ja myimme vitosella sitä tarvitsevalle kirpparin kautta. Irroitimme yläkaapit, sillä halusimme siirtää ne ihan reunoihin. Ne oli hieman hassusti tuossa keskemmällä jättäen tilaa molemmin puolin joitakin senttejä. Lisäksi tilasimme mittatilauskaapin samanlaisilla ovilla tuonne tyhjään tilaan.

Ensin vuorossa oli seinien maalaus. Olemme ihastuneet todella pahasti struktuuriseiniin ja se oli ratkaisumme vessaankin. Valitsimme maaleiksi Teknoksen Kolibri Sandin sävyt NCS S 5500 N (tumma, hieman sinertävä harmaa) ja väripariksi NCS S 3000N (vaaleampi, hieman sinertävä harmaa myöskin). Kolibri Sandin voi värjätä minkä sävyiseksi tahansa, ei siis pelkästään Kolibri Sandin sävyt, vaan koko Teknoksen värikartta on käytössä. Me otimme nuo sävyt, joita yhdistelemällä saimme haluamamme sävyt. Toki olisi voinut ottaa ihan vain yhden valmiinkin, mutta pelkäsimme, ettei se olekaan sitten ihan juuri sellainen kuin haluaisimme käytössä. Niinpä valitsimme kaksi sävyä, joita sekoittelemalla ja kokeilemalla saimme juuri oikeansävyiset seinät. Näissä kuvissa valo on melko kova, joten seinän kaikki vedot näkyy hyvin selkeästi. Käytin kuvatessa lisävaloa, joten todellisuudessa väri vessassa on hieman tummempi ja sen pinta näyttää tasaisemmalta.

wc (10 of 14)

Tässä kuvassa on hyvin esillä tuo struktuurikuvio, joka on meillä melko rauhallinen. Tässäkin osuu valoa seinälle, mutta todellinen sävy on ehkä tuo, mikä on keskellä melko vaalealla. Maalasimme ensin koko seinän Kolibrilla, yksi paksuhko kerros. Yön yli kuivatus ja sitten strukturoinnin tekoon. Siitä lisää ihan omassa postauksessa, mutta WC oli siitä poikkeus, että se meni meillä kerralla nappiin. Tai no, minulla. Otan vastuun ja kunnian struktuuriseinistä, sillä ne ovat minun käsialaani! :) Mä en ole koskaan ennen edes maalannut, joten jos mä onnistun ees näin hyvin, niin jokainen saa hauskat struktuuriseinät halutessaan :)

wc (14 of 14)

Tässä vielä hieman ylivalotettuna seinän struktuuria yllä. Maalasimme muutoin koko kämpän valkoisella Biora 7 -maalilla Teknokselta, struktuuriseinät on kaikki näiden kahden Teknoksen Kolibrin sekoitusta. Me valittiin tuo Biora 7, koska haluttiin himmeä valkoinen seinämaali, joka olisi se rauhoittava elementti kaikkialla.

Vessaan halusin hieman spa-maista tunnelmaa, joka kuitenkin sopii muuhunkin kotiimme. Harmaan lisäksi halusimme rinnalle siis puuta. Halusin myös ison peilin, joka olisi “kelluva”, eli jossa valo tulisi peilin takaa. Siihen sopivaa peiliä lähdimmekin metsästämään. Ihastuimme IKEAn keittiöosastolla tuohon hieman harmatavaan puulaminaattitasoon, joka oli meistä hyvin sopiva vessaan. Sen kaveriksi löytyikin täysin vahingossa lähes tismalleen samansävyinen iso pyöreä peili IKEAsta. Ostimme tuon hieman riskillä, mutta se mahtuikin juuri täydellisesti sen jälkeen kun kaappeja oli hieman siirretty. Pyöreä peili oli mielestämme hauska, ja olemmekin supertyytyväisiä valintaan!

wc (2 of 14)
wc (13 of 14)

Mies rakensi peilin taakse puukehikon ja tilasi siihen LED-valot. Pohdimme pitkään sävyä, mutta päädyimme tilaamaan vessaan aika kylmähkön valon. Jos ei muuta, niin tuleepahan kaikille hyvä mieli, sillä tuon ääressä kaikki meikki näyttää tosi hyvältä! :D Edellinen peili myytiin myöskin eteenpäin, sillä se oli meidän mielestä a) ruma ja b) aivan kamalansävyinen valoltaan. Lämpöä vessaan tuo tarvittaessa tuoksukynttilät. Minä laitan oikeestaan aina hiukset vessassa ja välillä meikkailenkin siellä, joten tuollainen spa-tunnelma on ihan mukava lisä :)

Ja sitten mun suosikkiasioihin. Meillä on sekä kylppärissä että vessassa samat altaat ja hanat. Voin muuten kertoa, että näitä tutkittiin ihan perhanan kauan! Ensimmäisenä ihastuimme Hansgrogen Axor Massaud -vesiputoushanoihin. Mulla oli pakkomielle vesiputoushanoista, ja selattuamme varmaan oikeesti koko maailman valikoiman, en saanut näitä mielestäni. Ei sinänsä ehkä yllätä, että hanat on mielestäni täydelliset, sillä hanojen suunnitteluprosessi oli kuulemma tosi pitkä. Hanat on suunnitellut Jean-Marie Massaud, jonka vaatimuksena oli tasainen, leveä vesiputous. I like him already. (EDIT:// paha ajatusvirhe hups :D) Meikäläinen nimittäin halusi juurikin leveän vesiputoushanan. Hinta näillä ei ole sieltä kevyimmästä päästä, mutta toisaalta näissä näkyy ja tuntuu vuosien kehitystyö. Päätimme hanojen kohdalla, että myydessä voimme laittaa tavallisemmat hanat paikalleen ja pakata nämä mukaamme :) Kaikkien valikoimien jälkeen päädyimme Hansgroheen, joka on varmasti kaikille tuttu valmistaja. Saksalaisen Hansgrohen tuotteita on aika hyvin saatavilla Suomesta ja näitä Axor-hanoja saa aika hyvin nettivalikoimista, vaikkei niitä kertaakaan missään liikkeessä nähtykään.

Meille oli lähinnä iso yllätys, kuinka painavia nää on! Kun kahden hanan laatikko tuli, painoi se aika lailla, ja kokoa näillä tosiaan on! Alkuun näytti hieman jännittävältä, että ovatko hanat kenties liian suuria, mutta ei, ne olivat täydellisiä! Hansgrohe oli mulle yrityksenä sikäli tuttu muiden töiden kautta, sillä Hansgrohe on hyvin korkealla kansainvälisten muotoilupalkintojen iF Design Award yritysranking-listalla ja Axor-brändi on yrityksen design-brändi. Hansgrohen Axor-tuotteissa on huomioitu design-aspekti ja kylpyhuonemaailmoja on kehitetty yhteistyössä johtavien arkkitehtien ja muotoilijoiden kanssa. Meille myös kylppäri ja vessa oli tärkeitä sisustuksen kannalta, ja valehtelematta jokainen meillä käynyt ihminen on ihastellen kommentoinut noita hanoja tässä viimeisen parin kuukauden aikana. Ja kyllä, mulle tulee ainakin hyvä mieli aina kun pesen kädet, harjaan hampaat tai poistan meikkejä. Rakastan tuota rauhoittavaa spa-maista vaikutelmaa kylppärissä :)

(Btw, huomasinpa tässä etsiessäni tuon hanan teknisiä tietoja, että mm. Netraudassa on aika hyvässä alessa nyt mm. Axorinkin tuotteet, joten jos joku ihastui, kannattaa tsekata :) 

wc (9 of 14)

wc (5 of 14)

wc (4 of 14)
wc (8 of 14)

Kaunis hana ei yksinään riitä, vaan siihen piti saada täydellinen allas. Alkuun mulla oli mielessäni ajatus pyöreästä korkeareunaisesta altaasta. Selvää oli, että haluamme tason päälle tulevan altaan. Pohtimme ja pohdimme, ja totesimme, että pyöreä allas olisi liian toistoa tuolle peilille, joka oli jo valittuna ja johon olimme jo ihastuneet. Mä rakastan muutenkin epäsymmetriaa, joten kun silmiini osui Svedbergsin Porla-allas, oli homma sikäli melko selkeä. Svedbergsillä oli muutenkin älytön määrä hienoja altaita, joita silmäilimme. Boj oli toiseksi mieluisin, mutta myös Jolle ja Ocean olivat harkinnassa. Tuo epäsymmetrinen posliininen Porla oli kuitenkin meidän molempien suosikki, ja niitä tilasimme siis kaksin kappalein. Svedbergsiltä on myös paljon valintoja meidän kylppärissä, ja voin kertoa, että olen leikkinyt varmaan tuntikausia Sedbergsin Luo Kylpyhuoneesi-työkalulla, jossa on digitaalinen showroom-käytössä. Sillä sai hirveen hyvin käsitystä kaikesta tarvittavasta. Altaat vastasivat täysin odotuksiamme ja olivat aivan upeat! Vaikka Saaristokaupungissa on tosi kalkkista vettä, niiden peseminen ja puhdistaminen on ollut yllättävän helppoa!

Palaan näihin vielä varmasti kylppärin osalta laajemminkin, mutta tässä vaiheessa voin kertoa, että remontissamme muutama asia on erittäin mieleemme JA saa aina vierailta eniten ihastuneita kommentteja; Kolibri-struktuuriseinät, Hansgrohe Axor Massaud-vesiputoushanat ja nuo kauniit pisara-altaat Svedbergsiltä. Joistakin asioista on remontin aikana tullut hieman sellainen “pitäisikö tehdä kuitenkin toisin” -fiilis, mutta näistä me ollaan edelleen aivan todella todella tyytyväisiä.

Mä oon siitä onnekas, että mies on todella taitava käsistään. Yhdessä parin työkaverin kanssa he hoitivat rempan oikeastaan alusta loppuun. Mitä nyt vierestä seurasin, niin ei ihan mahdottomalta näyttänyt. Tuo IKEAn taso leikattiin oikeaan kokoon ja asetettiin paikalleen. Allasta varten tehtiin ihan vaan pyöreä reikä. Tuo tulee tason päälle, eli epäsymmetrisestä mallistaan huolimatta, sille riitti ihan pyöreä reikä vaan. Taso on kiinni todella tukevasti kiinnittämisen jälkeen. Nauraisitte, jos kertoisin kauan pohdin, miten päin tuo hana tulee altaan kanssa. Missä kulmassa siis :D Koska edelleen, epäsymmetria rocks, allas ja hana on asetettu tolleen vinottain. Btw, voin muuten kertoa, että näissä kuvissa nuo näyttävät pienemmiltä kuin todellisuudessa. Porla-allas on nimittän 60 cm leveä ja lähes 40 cm syvä, joten mikään pikkulautanen se ei ole!

wc (7 of 14)

wc (6 of 14)
wc (1 of 14)

wc (12 of 14)
Altaan vastapäiselle seinälle asetimme valokuvakehyshyllyn IKEAsta ja tuollaisen koukkutelineen niin ikään IKEAsta. Samanlainen meillä on myös keittiössä ja kylppärissä, ja on äärimmäisen toimiva ratkaisu. Eniten käytössä olevat tuotteet ovat täydellisesti esillä tuolla kapoisella hyllyllä viemättä kuitenkaan liikaa tilaa pienessä vessassa. Tuo valokuvahylly oli ihan loistoratkaisu juuri tähän tilaan!

Mitä siis teimme: 
– Maalasimme seinät
– Uudelleensijoitimme kaapit
– Tilasimme mittatilauskaapin tyhjän paikalle
– Vaihdoimme tason, altaan, hanan ja peilin
– Laitoimme hyllyn ja pyyhetelineen
– Metsästimme harmaaseen seinään sopivat harmaat pistokkeet ja teimme muut pikkumuutokset
– Sisustimme mielemme mukaan

Vielä tehtävänä: Kunnollinen lattian painepesu hieman vahvemmalla aineella, jotta saadaan pinttynet tahrat kaakeleiden välistä pois. Hakusessa myös valkoinen pörheän pörröinen pieni matto tuomaan raikkautta tuon tummanharmaan lattian päälle :)

Käyttämämme tuotteet tarvikkeet: 
Kolibri Teknos SAND sävyt NCS S 5500 N ja NCS S 3000N
– IKEAn keittiövalikoimasta taso
IKEAn STOCKHOLM-peili
– IKEAn pyyheteline ja valokuvahylly
Svedbergs Porla-pesuallas
Hansgrohe Axor Massaud-hana
– Uusi puinen WC-kansi
– LED-nauhoja ja puusäleikkö peilille

WC:n remontti olisi ollut halvin osa tätä remppaa, ellemme olisi päättäneet sijoittaa arvokkaampiin hanoihin ja altaisiin. Toisaalta säästimme paljon tasossa, peilissä ja siinä, että mies teki valaistuksen uusiksi itse. Ehdottomasti sen arvoista, koska tykkään tuloksesta valtavasti!

0

You Might Also Like

27 Comments

  • Reply noora Thursday, October 13, 2016 at 18:57

    Hyvin hoksattu että vanhan hanan voi säästää ja vaihtaa sitten muuttaessa! Kallis hanahan ei varmaan asunnon hintaa varsinaisesti nosta eli miksipä sitä sinne jättää :)

    • Reply Anna Thursday, October 13, 2016 at 19:27

      Joo, toki tarjotaan sitten mahdollisuutta, että sen voi pitää siinä, mutta se huomioidaan sitten hinnassa :)

  • Reply Katja Thursday, October 13, 2016 at 19:13

    Upea!

    • Reply Anna Thursday, October 13, 2016 at 19:25

      Kiitos :)

  • Reply riia Thursday, October 13, 2016 at 19:21

    sitten jos/kun muutatte niin meinaatteko ottaa mitä kaikkea mukaan vessasta vai jätättekö uusille omistajille? Esim juuri altaat, hana, peilivaloinen.. Ym?

    • Reply Anna Thursday, October 13, 2016 at 19:25

      Hanat vaihdetaan tavallisempiin hanoihin, ellei ostajat nimenomaisesti halua niitä ostaa :) Ne on sen verran arvokkaita kuiteskin :) Ei me mitään hajottamaan ruveta, vaan jätetään kaikki muu niin kuin on. Jos seuraava omistaja ei tykkää, muokkaa omansa näköiseksi!

  • Reply Linda Thursday, October 13, 2016 at 19:47

    Mielestäni oikein onnistunut remppa ja tuo vesiputoushana on ihana! Itsekin ihailin yhdessä keilahallissa heidän vessassa olevaa hanaa, joka oli myös ns. vesiputoushana. Struktuuriseinä on myös kiva ja tyylikäs! Pyöreä peili tuo hyvin leikkisyyttä ja persoonallisuutta vessaan. Itse tykkään hämärästä ja ns. tunnelmavalosta, mutta kuvissa uusi WC näyttää todella hämyiseltä. Varmaan hankala kuvauskohde, mutta kun vertaaa esim. Etuoven asuntoesittelykuviin niin todella pimeältä vaikuttaa. Mutta all in all kyllä mä tuolla ilolla kävisin ;)

    Tuo pienkasvi maljakossa kivien seassa on ihana pikku sommitelma! Pitää kokeilla vastavaa itsekin :) Tosin tuollaiseen pikkumaljakkoon sopisi hyvin simpukatkin.

    • Reply Anna Thursday, October 13, 2016 at 19:55

      Kiitoksia :) Ja joo, vessa näyttää paljon synkemmältä näissä kuvissa :) On tosi hankala kuvattava, koska tuo peilin valo on itse asiassa aika kirkas, niin kun yrittää ottaa kuvaa, kamera ylivalottaa sen valon ja altaan sen alapuolelta, ja jos taas yrittää saada ne näkymään fiksusti, kaikki muu näyttää tummemmalta :/ Nuo on kai kirkkaimmat LEDit, mitä sai, niin valoa tuossa kyllä piisaa :) Kaipa joku parempi kuvaaja osaisi ottaa sellaisilla säädöillä, että tuo peilin valo ei ylivalotu JA huone näyttää vaalealta, mitä se onkin :)

  • Reply Hanna Thursday, October 13, 2016 at 20:02

    Upea! Kerrassaan upea! Me ostettii puoli vuotta sitten asunto joka on viis vuotta vanha ja kaikin puolin siisti ja toimiva mutta vessan ja kylppärin haluisin laittaa uusiksi, pitäs vaan tuo miekkonen saaha haluamaan myös :D näitä kuvia katsoessa tuli vielä enempi remontoimisvimma!!

  • Reply EB Thursday, October 13, 2016 at 20:18

    Mahtava idea toi Ikean kapea valokuvahylly! Meillä on myös pieni vessa alakerrassa ja sinne olen miettinyt jotain pientä hyllyä enkä vaan ole löytänyt sopivaa. Monesti olen Ikeassa ko. hyllyä nähnyt ja ohi vaan kävellyt! Kiitos sun oivalluksen mene heti huomenna ostamaan pari tuollaista meidän vessaan. :-D

  • Reply Kristiina / CAVA blogi Thursday, October 13, 2016 at 21:01

    Hei, nyt on nätti veski! :) Siistihän tuo alkuperäinenkin oli, mutta tosiaan hieman persoonaton. Hyvää duunia ja varmasti tuo iloa pitkäksi aikaa, nyt kun on ihan oman näköinen :)

  • Reply Allu Thursday, October 13, 2016 at 21:36

    Kertakaikkisen kaunista! Allas vei mun sydämmen ❤️👊🏻

  • Reply Heidi Thursday, October 13, 2016 at 22:00

    Hyvällä maulla tehty! Kyllä tilan tunnelma muuttui paljon lämpimämmäksi. Toi struktuuriseinä on veikeä, samanlaisen haluisin omaankin kylppäriini. Ja muuallekin! :D Yks ei taida mitenkään riittää?

  • Reply meow Thursday, October 13, 2016 at 22:37

    Todella kaunista, hyvää työtä wau! :) Tykkään tosta semi-spa-meiningistä, kun tyyli saatu silti pidettyä samalla kotoisana :)

  • Reply Miisa Friday, October 14, 2016 at 08:11

    Tyylikästä :). Naurahdin tuolle rumalle peilille :D Meillä on just sama, tosin todennäköisesti eri valonsävyllä, ja se on ihan loistava meikkauspeili! Joo, ei ihan spa-tunnelmaam sopiva, mutta käytännöllinen :).

  • Reply Johanna Friday, October 14, 2016 at 09:27

    Silti ihan järkyttävää laittaa 1000e hanaan. Mutta on toki hyvännäköinen.

  • Reply Hansu Friday, October 14, 2016 at 11:14

    Oi hyvältä näyttää! Kivasti toi kontrastia tuo puunväri, hyvä päätös! Samoin meille tulee aika mustavalkoinen kylppäri, mustaa suihkua ja hanaa myöden, mutta onneksi laitoimme puunvärisen tason vähän tasapainoittamaan (juttua tulossa pian blogiinkin jos kiinnostaa). :) Mietimme samoin että todellakin nappaamme kalliin suihkun mukaamme, jos kämppä menee vuokralle tai myyntiin. Mutta kalliimmat hanat ja altaat ovat juurikin niitä joilla saa luotua “sitä jotain”, että ymmärrän hyvin teidän valinnat, ja hyvältä todellakin näyttää!

    • Reply Anna Friday, October 14, 2016 at 18:11

      Vastailen tarkemmin näihin myöhemmin, mutta tosiaan meidän kylppäri ei ole musta-valkoinen :) Kuvat hieman hämää. Laatat on tummanharmaita ja seinä vaaleahko keskiharmaa :)

      Palaan myöhemmin lisää kommentteihin, tämä vain väärinymmärrysten varalta, kun kuvissa on tosiaan melko tumma valotus :)

      • Reply Hansu Saturday, October 15, 2016 at 20:56

        Juu huomasin kyllä että ovat harmaita, tarkoitin mustavalkoisuudella että ei ole varsinaisia värejä pinnoissa ( ja meillä siis valkoiset seinät, harmaa mikrosementtilattia ja tummanharmaa katto + mustat yksityiskohdat, ei myöskään siis pelkkää mustaa ja valkoista) :)

  • Reply Minna Friday, October 14, 2016 at 11:31

    Aivan ihana! Varsinkin värit ja hana ovat upeat! Ainoa mistä en tykkää, on struktuuriseinä, mutta eipä se haittaa kun en teillä asu 😀

  • Reply Tiina Friday, October 14, 2016 at 15:04

    Hei, näenkö oikein että sulla on tuolla Balmuirin saippuaa? Mikä tuoksu? Mun on pitänyt tilata niiden nettikaupasta, mutta en ole päässyt missään noita tuoksuttelemaan, joten en tiedä yhtään mikä olisi hyvä. Mitä sinä siis suosittelisit? Kiitos jo etukäteen? :)

  • Reply SanniS Friday, October 14, 2016 at 15:20

    Hienolta näyttää! Taisin jo jossain aikaisemmassa remonttipostauksessa kysyä, miten nopeasti/helposti saitte taloyhtiöltä luvan sitä vaativiin asioihin remontissanne (ymmärtääkseni ainakin hanan vaihto vaatisi yhtiöltä luvan eli muutostyöhakemus tulisi tehdä taloyhtiölle ennen remonttia)? Me vihdoin kyselyjen ja patistamisen jälkeen saatiin lupa omalle remontille, aika saamaton isännöitsijä/hallitus…

  • Reply Minna Saturday, October 15, 2016 at 08:31

    Me saatiin melko kattavaan remonttiin lupa kolmessa päivässä. Mutta kyllä se paperityö ennen ja jälkeen ja varsinkin siinä samalla, että muistaa ottaa kaikesta mahdollisesta kuvia, ärsytti ihan kamalasti!

  • Reply Laura Saturday, October 15, 2016 at 08:39

    Onpa upea ja ennen kaikkea tyylikäs kokonaisuus! Itse olen miettinyt myös vaalean tason vaihtamista puiseen, meillä on muutoin värimaailma aika lailla sama (itse asiassa taitaa olla samat laatat lattiassa kuin teillä :) ). Näissä kuvissa näyttää tuo puutaso todella hyvältä! Kiva lukea remppapostauksia, pidän tosi paljon näistä ennen-jälkeen-jutuista :)

  • Reply Amanda Monday, October 17, 2016 at 01:13

    Todella kiva postaus – keep these coming! =) Ja mikä upea lopputulos! Kylläpä tuolla kelpaisi vierailla, spa-tunnelma välittyy kuvista. Itselläkin hanan ja lavuaarin vaihto päivittäin mielessä vauvan takia… Tässä elämäntilanteessa tosin haaveilen syvästä pesualtaasta ja korkeasta hanasta, jollaisia jenkkikeittiöissä näkee (https://fi.pinterest.com/pin/264234703114133151/). Siinä olisi spa-tunnelmaa korkeintaan ipanalle tosin :D

    Näissä remonttipostauksissa konkretisoituu se, kuinka paljon on sekä kirjoittajan että lukijan elämäntilanteet ja kiinnostuksenkohteet muuttuneet vuosien varrella;) Blogin alkuhämärissä tuskin olisit kuvitellut jonain päivänä kirjoittavasi omistusasunnon remontista, enkä minäkään olisi nykyisellä antaumuksella lukenut. Mahtavaa, että blogi on kasvanut luonnollisesti sun muuttuvien elämäntilanteiden mukana. Kiitos kun oon saanut nauttia blogista kaikki nämä vuodet!

  • Reply Tuija Tuesday, October 18, 2016 at 11:49

    Todella kaunis ja harmoninen tuli! Tykkään! Melkein viihtyisämmän oloinen kuin meidän olohuone :D

  • Reply Mimi Wednesday, October 19, 2016 at 20:29

    Kaunis wc. Meille tulee kaksi kappaletta noita rumia peilejä uuteen kotiin. Ensin mietin, etten niitä halua, mutta kuulin, että valo on niissä juuri meikkaukseen hyvä. Kylmän ja kovannäköinen se on kyllä, mutta säädän sitten muuten kokonaisuutta lämpimämmäksi. Yläkerran suihkun ilmeeseen se sopii kyllä, kun tulee mustaa ja valkoista. Hanoissa en raaski satsata kuin keittiön hanaan. Mutta kaunishan tuo putous on. Ja pikkuvessaan ehdottomasti tason päällä oleva allas myös. Struktuuriseinä kiinnostaa ja siihen ehkä stardust hile-maalia.

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post