Ole luovuttaja!

luovuttaja (1 of 4)

Pro bono yhteistyö: Munuais- ja maksaliitto

Kirjoittelin tuossa taannoin Savon Sanomien kolumniini ajatuksia tuonpuoleisesta ja sen järjestämisestä. Kirjoitin silloin mm.

“Minulle on tärkeää, että minua ei missään nimessä haudata. En halua surullisia hautajaisia, en halua arkkua, en halua ”mädäntyä maan uumenissa”. Enkä missään nimessä halua, että minua pitää hengissä laitteet. Haluan, että minusta hyödynnetään kaikki mahdolliset elimet niin lääketieteellisiin tutkimuksiin kuin toisen elämän pelastamiseen. Siksi kannan lompakossa elinluovutuskorttia…

…Vaikka ei pidemmälle haluaisikaan pohtia oman elämän väistämätöntä päättymistä jossakin välissä, suosittelen jokaista harkitsemaan elinluovutuskorttia, ellei ole vakaumuksellisia syitä estämässä hankintaa. Kertokaa läheisillenne kortista ja pitäkää näkyvällä paikalla lompakossa.”

Allekirjoitan joka sanan, joten kun minua lähestyttiin Luovuttaja-kampanjan tiimoilta, oli minulle itsestään selvää kertoa tästä enemmän ihan täällä Mungolifen puolellakin!

Euroopan elinsiirtopäivä on ihan nurkan takana, tarkalleen ottaen ensi lauantaina, 8. lokakuuta. Sen kunniaksi neljälle paikkakunnalla nousee ensi viikolla päivän ajaksi Luovuttaja-installaatio muistuttamaan elinluovutuskortista. Kuopiossa tämä tapahtuu tänä perjantaina 7.10. klo 13, jolloin elinluovutuskortin allekirjoittamalla voi hakea itselleen yhden installaation sadasta Luovuttaja-paidasta. Kiertueen tarkoitus on muistuttaa elinluovutuskortista, joka edelleen uupuu about 75 % suomalaisista. Samaan aikaan Suomessa on tälläkin hetkellä jonossa 450 ihmistä, jotka odottavat elinsiirtoa.

Kun rakkaan ystäväni isä oli elinsiirtojonossa taannoin, realisoitui minulle ihan eri tavalla se, kuinka rankkaa on jos läheinen odottaa mahdollisesti elämän pelastavaa elintä. Joskus viikkoja, joskus kuukausia, ellei vuosiakin. Samaan aikaan moni jättää allekirjoittamatta elinluovutuskortin, vaikka voisi pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen.

luovuttaja (4 of 4)

Suomessa lain mukaan jokainen on elinluovuttaja automaattisesti, ellei ole ollut asiaa vastaan eläessään. Jos elinluovutuskorttia ei ole, mahdollisen kuolintapauksen yhteydessä tahtoa tiedustellaan omaisilta. Jotka eivät usein edes tiedä toisen tahtoa. Kortti helpottaa prosessia valtavasti, ja sen hankkiminen on helppoa. Se vaatii vain nimen ja allekirjoituksen, se kannattaa sijoittaa esim. lompakkoon ja kertoa siitä kaikille läheisille (ja muistuttaa heitä hankkimaan moisen).

Luovuttaja-kiertue toteutetaan yhteistyössä paikallisten taidealan oppilaitosten kanssa. Päivän asuna toimineen paidan logon on muuten suunnitellut Ivana Helsinki,ja se on musta ihan älyttömän hieno! Olen viihtynyt kotioloissa pehmeässä paidassani jo useamman päivän. Kuopion installaatiossa on 100 Luovuttaja-paitaa, ja installaatio purkautuu sitä mukaan, kun ohikulkija allekirjoittaa elinluovutuskortin.

Mahtavaa, että asia saa näin näyttävän kiertueen! Minä olen aina kokenut, että jos ei ole elinluovuttaja, kuolee “turhaan”. En usko mihinkään yliluonnolliseen, ja vaikka uskoisin, olisi se mielestäni enemmän henkisen puolen juttuja. Fyysinen kroppa lakkaa olemasta, se poltetaan tai haudataan, ja kaikki se arvokas, mikä voisi pelastaa toisen elämän, menee siinä hukkaan. Toivon, että kuolemallani on joskus tarkoitus. Jos tietäisin kuolinhetkelläni, että elimeni pelastaa jonkun ihmisen, olisin äärimmäisen onnellinen. Viimeisen henkäyksen jälkeen minä en tarvitse enää yhtäkään palaa ruumiistani, ja ne saa jakaa niitä enemmän tarvitseville.

Toki luovuttaminen ja siihen kehottaminen on osaltani myös itsekästä. Myönnän sen. Toivon, että nykyisen sijaan 100 % suomalaisista olisi elinluovuttajia. Silloin jos jotakin kävisi minulle tai rakkailleni, toiveet selviytymisestä ja paranemisesta voisivat olla hyvin eri luokkaa.

luovuttaja (2 of 4)

luovuttaja (3 of 4)

Minulla on sydäntä. Olen myös valmis luovuttamaan sen eteenpäin, kun sille ei enää itselläni ole käyttöä. 

Luovuta sinäkin! :) 

Psst! Luovuttaja Special Edition -paitoja on saatavilla rajoitetusti vain installaatioista, jotka ovat esillä seuraavasti:

Jyväskylä 5.10. kävelykatu klo 13
Tampere 6.10. Koskipuisto klo 13
Kuopio 7.10. Kauppatori klo 13
Helsinki 8.10. Kolmen sepän aukio klo 11

Elinluovutuskortteja taas on rajaton määrä. Hae siis omasi joka tapauksessa :)

0

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Zara Monday, October 3, 2016 at 17:25

    Toinen tärkeä asia josta haluaisin muistuttaa:
    Jos haluaa auttaa myös elävienkirjoissa ollessa kannattaa rekisteröityä “luuydinpankkiin” eli kantasolujen luovuttajaksi. Tämä onnistuu helposti esim. samalla kun käy luovuttamassa verta. Kantasolusiirrolla pystytään auttamaan esim. leukemiapotilaita ja sopivan kudostyypin löytäminen voi olla haastavaa.

    • Reply Sini Monday, October 3, 2016 at 18:46

      Aivan näin!! Tästä meinasin itsekin mainita. Ja rekisteröityminen on äärimmäisen helppoa. Vaadittu kudosnäyte luovuttajaksi sopimisen määrittämiseksi vaatii ainoastaan pyyhkäisyn suun limakalvolta ja tämän pistämisen postilaatikkoon. Todennäköisyys kantasolujen luovuttajaksi “joutumisesta” on kuitenkinkin todella minimaalinen, mutta voi tosiaan myös pelastaa henkiä. Itse olen kuulunut rekisteriin jo joitain vuosia.
      Minulla on elinluovutuskortti ja käyn säännöllisesti luovuttamassa verta. Työni puolesta olen nähnyt miten nämä asiat voivat vaikuttaa toisen ihmisen elämään. Ja kuten Anna kirjoitti toivon myös, että jos läheiselleni tai itselleni kävisi jotain, saisin apua jota, joissain tilanteissa, vain toinen ihminen voi suoda.

      • Reply Tytti Tuesday, October 4, 2016 at 11:20

        Tosi hyvä juttu, että kommenteissa tuli eteen tämä kantasolujen luovutus. Itse en edes tiennyt, että tällainenkin luovutusmahdollisuus on. Suuri kiitos siis asiasta informoineille!

        Itseltäni löytyy elinluovutuskortti ja verta luovutan säännöllisesti. Kuitenkin todennäköisyys sille, että elimiäni voidaan kuolemani jälkeen käyttää kenenkään pelastamiseen on niin pieni, että näen jotenkin “elävänä auttamisen” (jos mahdollista) todella tärkeänä. Siksi päätinkin tutustua tarkemmin tuohon kantasolurekisteriin.

  • Reply Elina Monday, October 3, 2016 at 17:57

    Tämä on niin pitkään ollut tehtävälistallani! Nyt sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja laitoin tilaukseen. Kiitos sun :)

  • Reply Taija Monday, October 3, 2016 at 19:24

    Jep, tärkeä asia! Omistan elinluovutuskortin, olen ilmaissut tahtoni omaisilleni. Enemmän kuin mielelläni luovuttaisin vertakin, mutta olen siihen liian kevyt. Mutta sydäntäni lämmittää se, että sentään kuulun kantasolurekisteriin, ja myös siihen ehdottomasti suosittelen kaikkien liittyvän :) niin kuin yllä sanottu, näytteen antaminen on helppoa ja kivutonta. Voisin jopa luovuttaa munasolujani ellei Suomen laki olisi sellainen, että 18 vuotiaina munasoluistani syntyneet lapset saisivat tietää minusta :D

  • Reply Liina Monday, October 3, 2016 at 20:38

    Myös kanta.fi-sivuilla voi ilmaista elinluovutushalunsa jolloin tieto on nopeasti saatavilla :)

  • Reply sanniiiiis Monday, October 3, 2016 at 23:29

    Mä olen kasvanut Belgiassa, missä on se mahtava käytäntö että joka ikinen ihminen on elinluovuttaja jollei kanna korttia jossa sanoo että EI ole. Tämä on mun mielestä hyvä, koska silloin jos ei oikeasti halua luovuttaa niin se kortti on todella helppo laittaa lompakkoon, mutta muissa tilanteissa ei tarvitse arvailla että mitäs se nyt halusikaan.

  • Reply Sannahof // Unelmamaja Monday, October 3, 2016 at 23:30

    Kanta.fi-sivua kannattaa hyödyntää, jolloin hoitohenkilökunta saa käytännössä samantien tietoon elinluovutustahdon.

    Samassa hengenvedossa suosittelen muutaman muun tapaa Kantasolurekisteriä (kantasolurekisteri.fi). Itse luovutin kantasoluja vajaa kaksi vuotta sitten ja pelastin yhden potilaan hengen. Realistisen kokemukseni tuosta luovutuksesta voi lukea täältä: http://www.lily.fi/blogit/sanph/kantasoluluovutus-ilman-vaaleanpunaisia-laseja ja uusimmat päivitykset tilanteen tiimoilta täältä: https://unelmamaja.com/2016/05/14/luovuttajajuhla/

    Myös verenluovutus on yksi helppo tapa auttaa. Vaikka olisi piikkikammoinen, kuten minä olin ennen, onnistuu luovuttaminen. Sitä piikkiä ei ole pakko katsoa :) Ja jos on tilanne, ettei itse voi luovuttaa verta/kantasoluja/elimiä, auttaa sekin jo hurjasti, että näistä jakaa tietoutta eteenpäin.

    Olen Anna kanssasi aivan samaa mieltä tuosta, että ruumiistani saa käyttää kuolemani jälkeen aivan kaiken, mitä irti lähtee. Mitäpä minä ruumiillani teen enää kuoleman jälkeen. Toivon, että elimiäni sarveiskalvoja myöten voidaan hyödyntää sitten joskus tulevaisuudessa ja näin pelastaa ihmishenkiä.

  • Reply Milli Tuesday, October 4, 2016 at 00:37

    Mä olen kanssa aina ollut sitä mieltä, että kaikki vaan hyötykäyttöön, mikä irti lähtee. Nykyään sairauden takia mun veri tai elimet eivät kelpaa kuin ehkä lääketieteelle. Mun puolesta mun ruumiin saa laittaa sitten vaikka leikeltäväksi, mutta toisaalta tiedostan ja olen alkanut pohtia sitä, että kuolleena se on mulle ihan sama. Sen sijaan mun läheisille se voi olla iso ja vaikea asia. Ne jäävät tänne käsittelemään mun kuolemaa ja tavallaan ymmärrän, jos niille on liikaa että olen koekappaleena leikeltävänä. Annan ehkä heille valinnan. Mun kuolema kun ei varsinaisesti ketään pelasta.

  • Reply meow Tuesday, October 4, 2016 at 16:02

    Elinluovutuskortti löytyy lompakosta ja kerrottu läheisille :) Hienoa, että kerrot tästä mahdollisuudesta mahdollisille tietämättömille!

  • Reply Mirka Tuesday, October 4, 2016 at 19:30

    Hienoa että kirjoitat näin tärkeästä asiasta :) Verenluovutusta mainostetaan jonkin verran ja uskon että ihmiset aika hyvin tietävät tästä mahdollisuudesta. Ja toivottavasti ne jotka eivät tienneet bongaavat täältä kommenteista sen, että on mahdollista rekisteröityä myös kantasolujen luovuttajaksi.
    Olisin erittäin halukas veren (veriryhmäni on se harvinaisin joka on 1% suomalaisista, AB-) sekä kantasolujen luovuttaja, mutta sairastuin 2010 sikainfluenssarokotteesta narkolepsiaan ja olen ainakin olettanut etten voi tämän vuoksi luovuttajana toimia. Tämän postauksen ansiosta muistin kuitenkin vihdoin laittaa viestiä veripalveluun ja varmistaa onko asia näin vai saisinko sittenkin toimia luovuttajana : )
    Elinluovutuskortin omistan, mutta en tiedä huoliiko niitäkään kukaan vai menevätkö ennemmin tutkimuskäyttöön tms. :D

  • Reply Lauren Wednesday, October 5, 2016 at 01:26

    Tässä täytyy myös ottaa huomioon Suomen laki ja lääketieteen käytännöt, Suomessa ei voida laittaa “jatkokäyttöön” kaikkien niin halunneiden elimiä, vaan elimet voidaan luovuttaa kun henkilö on sairaalassa todettu aivokuolleeksi esim. Aivotapahtuman tai onnettomuuden jäljiltä ja “kytketään irti laitteista” leikkaussalissa jossa myös kytketään toimivat ja käyttökelpoiset elimet irti.. Jokaisen kuolleen elimiä ei siis voida käyttää, kuten esimerkiksi sydänkohtaukseen kuolleen tai luonnollisesti kuolleen elimet, tai jo onnettomuuspaikalle kuolleen elimet. Elinluovutuskortti ja etenkin Kanta.fi ovatkin tärkeitä yllättävien onnettomuuksien varalta, ei niinkään kaikkien meidän jonain päivänä tapahtuman kuoleman varalta. Tässä hetkessä saa enemmän hyvää mieltä verenluovutuksesta ja etenkin yllä mainitusta kantasolurekisteriin liittymisestä! Suosittelen myös kaikille naislukijoille kärräämään miehet luovuttamaan ja liittymään kantsolurekisteriin, sillä nuorten miesten kantasolut ovat kaikista tärkeimpiä ja tarvituimpia.

  • Reply Marine Wednesday, October 5, 2016 at 14:22

    Sinun inspiroimana kävin tänään Jyväskylässä täyttämässä oman elinluovtuskorttini ja sain aivan hyper mageen paidan. Mehelleni otin kortin myös.

  • Reply Petra Saturday, October 8, 2016 at 13:07

    Mahtavaa Anna kun toimit näin tärkeän asian puolestapuhujana! Tietoisuutta elinluovutuksesta ja sen tärkeydestä ei koskaan voi olla liikaa. Ihmisillä on monesti harmittavan paljon vääränlaisia mielikuvia elinluovutukseen liittyen, esimerkkinä pelko siitä, että aktiivinen hoito jätettäisiin kesken elinten toiveessa. Tämähän on juuri päinvastoin, hoitoa nimenomaan JATKETAAN, kun se muussa tapauksessa lopetettaisiin, vaikkei potilaan henkeä mikään mahti maan päällä voi pelastaa. Ja kuten ylläoleva kommentoi, kenen tahansa elimet eivät kelpaa, vain ja ainoastaan aivokuolleen luovuttajan.
    Kiitos sinulle tämän erittäin tärkeän aiheen tietoisuuden edistämisestä! :)

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post