I rather like this

Photo on 17.9.2016 at 18.12 #2

Olen miettinyt, onkohan blogini lukijana oleminen muuttunut ihan hirveästi vuoden aikana. Tai vaikka muutaman. Oli villiä sinkkuvuotta Helsingissä tyttöjen tequilailtoine ja jatkuvine seikkailuine. Oli Australian vuosi palmujen ja hiekkarantojen keskellä. Oli vuodet Lontoossa ja ennen kaikkea lentokoneessa matkalla milloin minnekin. Oli Helsingin iltoja Mattolaiturin terassilla ja kavereiden kanssa milloin missäkin kissanristiäisissä. Ja täällä sitä ollaan nyt, Savon sydämessä, lauantain suurimpana tavoitteena illallinen ja leffa sohvalla miehen kainalossa. Näyttävät yökerhot ja jännittävät treffiseurat ovat vaihtuneet elämäni ihanimpaan ihmiseen ja kotona lauantaina nyhväämiseen. Seuraavien matkakohteiden pohtiminen on muuttunut perhehaaveiksi, ja jatkuva muuttaminen paikasta toiseen on johtanut omaan rivaripätkään keskellä “ei-mitään”.

Okei, eilinen oli ohjelmaa täynnä ja tänäänkin meidän pitäisi olla Lahdessa miehen ystävän kolmekymppisiä juhlimassa. Miehen flunssa päätti toisin, ja olemme vain kotona, rauhallisesti ja oleskellen. Eilen tulin kuitenkin vasta puolen yön aikaan kotiin vietettyäni tyttöporukalla saunailtaa. Että ei tässä nyt ehkä ihan sammaloitumaan olla ehditty :D Mutta kieltämättä elämä on kulkenut pienemmällä vaihteella viime vuoden.

Äitini joskus varoitteli minua, että vauhdikas elämäni tulee aiheuttamaan ongelmia. Että taloudellisesti ja ajallisesti joskus on kuitenkin rauhoituttava, ja se tulee olemaan minulle vaikeaa, kun olen niin tottunut kaikkeen kreisiin; vauhtiin, tilanteisiin ja elämäntapaan. Äitini on ollut aina onnellinen kolmen lapsen äitinä, keski-ikäisenä keskiluokkaisena ja kaikin puolin “tavallisena”. Ymmärrän siis, että hän on aina kantanut huolta minusta ja menemisestäni. Onhan tässä vuosien saatossa soiteltu millon minkäkinlaisesta kiipelistä kotiin. Barcelonan poliisiasemalta tyrmäystippojen jälkeen tai australialaisesta sairaalasta kun vakuutusyhtiö ei ollutkaan maksanut leikkausta. Kaikennäköistä ollut.

Luulenkin, että kaikista eniten äitini lisäksi nykyinen elämäni on järkyttänyt itseäni. Tai lähinnä se, miten hyvin olen tähän sulavasti solahtanut. Tänään tuli nukuttua viikon aikana syntyneitä univelkoja pois ja aamulla miehen kanssa laiskaa viikonloppuaamua viettäessä hän kysyi minulta, olenko ollut surullinen siitä, että menetän mahdollisuuksia täällä. Että olenko katunut tänne tuloa ja kaipaisinko takaisin “vanhaan elämään” ja omaa uraa luomaan. En. Tiedän, että moni on ollut tavallaan “pettynyt” valintoihini. Että Lontoossa asuessani en ottanut kaikkea “irti” siitä mahdollisuudesta vaan matkustelin paljon ja kävin paljon Suomessa. En minä ole tyhmä, kyllä minä tiedostan, että koko maailma oli auki Lontoossa. Minä en vaan sitä maailmaa halunnut. Vaikka moni varmasti haluaisi. Minä halusin säilyttää läheisyyden perheeseeni, ystäviini, läheisiini. He olivat minulle tärkeämpiä. Jo hyvin aikaisin tiesin, etten jää Lontooseen. En myöskään koskaan nähnyt todennäköiseksi, että löytäisin toisen puoliskoni Englannista. Yksi vakava suhde erimaalaisen kanssa osoitti minulle, kuinka tärkeää minulle on parisuhteessa sama tausta ja tietyllä tapaa sama kulttuurikin. Minä tavallaan aina tiedostin, että haluan parisuhteen ja perheen sellaisen ihmisen kanssa, joka oikeasti ymmärtää minua, jonka kanssa meillä on paljon yhteistä. En ehkä ajatellut päätyväni Lontoosta melko lailla suoraan Kuopioon, mutta en kyllä näe asiassa valittamista.

Koenko, että olen heittänyt mitään hukkaan? En. Toki voisin rakentaa upeaa uraa Lontoossa juuri nyt. Tai jossakin muualla upeassa paikassa. Vaikka Kuopio ihan kiva onkin, niin ei tämä nyt ehkä maailman TOP5-kaupunkeja kuiteskaan ole :D Kyllä minä kuitenkin valitsisin uudelleen ja uudelleen nykytilanteen huikeiden työmahdollisuuksien tai mielettömien asuinmaiden yli.

Minä en vaan ehkä kuitenkaan ole se “Domppaa, Chaneleita ja luksusravintoloita” -tyyppi. Noista pidän kiitos ne Chanelit, mutta mulle sopii ihan jopa paremmin “tylsää kotiarkea, Chaneleita ja Sorrenton pizzat” – elämä. Toki kaipaan Kuopiossa perhettä ja ystäviäni, Helsinkiä, Lontoota, tiettyjä ravintoloita, ihania kauppoja, terasseja, puistoja jnejne. Mutta Kuopiossa on paljon uusia asioita, joita jäisin kaipaamaan, jos nyt löytäisin itseni ykskaks Lontoosta. En vain koskaan edes tiennyt niiden olemassaolosta, ennen tänne tuloa.

Minä paljastan teille jotain. Mun mies on ihan lande! Se on syntynyt sellaisessa kartalla kärpäsenpaskan kokoisessa paikassa, jossa on juossut koko lapsuutensa pelloilla ja koko paikassa oli ehkä yksi kunnon ruokakauppa. Hän on elänyt lapsuutensa aika lailla siellä pellon keskellä, eikä hänellä ole mitään ongelmia sopeutua mihinkään asumismuotoon elämässä. Hän tykkää niin kaupungista kuin landestakin, ja viihtyy yhtä hyvin Ferrarin ratissa kuin traktorin selässä. No joke. No okei, ehkä ihan vähän enemmän siellä Ferrarin ratissa. Hän on erittäin tyytyväinen elämäänsä juuri nyt. Ja mitä minä saan siitä, että lähdin “hänen elämäänsä” mukaan? Minä saan maailman siisteimmän tyypin, jota rakastan ihan silmittömästi, ja jonka kanssa tulevaisuus ei tunnu tarpeeksi pitkältä, koska eihän elämässä ole tarpeeksi vuosia viettää hänen kanssaan! Minä saan miehen, joka rakastaa työtään ja on hyvä työssään. Joka jättää työpaikan taakseen joka päivä klo 16 (työmatkoja lukuun ottamatta) ja on kotona 100% läsnä ja töitä miettimättä. Ellei hän keksi pikkuprojekteja kuten asunnon remontoiminen, ei elämässämme ole ylimääräistä stressiä. Hän on spontaani, iloinen ja elämäänsä tyytyväinen.

Mitä enempää voisin pyytää?

Photo on 17.9.2016 at 18.51 #2

(Kinder Maxi Minejä. Niitä voisin pyytää lisää. Lauantain pahe.)

En näitä asioita olisi ikinä löytänyt sieltä Lontoosta. Vaihtoehtona olisi ennemminkin aamusta iltaan niska limassa raatamista Lontoossa, stressiä, parisuhteeseen vaikuttavaa väsymystä ja haasteita haasteiden perään.

Tiedostan välillä, että moni varmaan tuntee olonsa petetyksi. Että he ovat aikanaan alkaneet seuraamaan ihmistä, joka menee ja tekee ja elää erilaista elämää. Ja tässä sitä nyt ollaan; luetaan tuikitavallisen tylsähkön suomalaismimmin blogia jostain hevonkukkuusta Itä-Suomesta. Jonka elämä on niin tylsän samaistuttavaa, että melkeen ärsyttää.

Tätä tämä nyt kuitenkin on :) Ja minä tykkään tästä. Minä tykkään siitä, että elämäni on turvallista, tavallista, lämmintä ja aitoa. Lontooseen pääsee aina kun hyppää Helsinki-Vantaalta lentokoneeseen. Ja Helsinkiin pääsee vielä sitäkin helpommin. Mattolaiturit, Teatterit ja muut eivät katoa minnekään. Jos niitä vielä kaipaan, niin ovet lienee jatkossakin avoinna. Vielä en ole pahemmin kaipaillut.

Mietin tänään, miksi olen ihan näin todella tyytyväinen tähän tylsään ja tavalliseen elämääni. Missä ovat ne äitini ennustamat vieroitusoireet ja tylsistyminen? Tajusin, että elin niin monta vuotta niin täysillä, että ei varmasti jäänyt kaivelemaan, että ei elänyt sitä elämänvaihetta. Elämähän on koko ajan kehittymistä, ja mun elämänkehitys on vienyt tähän suuntaan.

And I rather like it.  

(Kuvituksena päivän asu. Miehen Jumpin, koska omani on edelleen hukassa. En muuten ajatellut vaihtaa tuosta pois koko päivänä.)

0

You Might Also Like

49 Comments

  • Reply Irppa Saturday, September 17, 2016 at 19:08

    Sun ihana persoona, kirjoitustyyli ja vaatetyyli kiinnostaa elit missä päin maailmaa tahansa! :) Vaikka asuisit erämaassa ja pukeutuisit pieruverkkareihin vuoden päivät putkeen, varmasti keksisit jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa :D

  • Reply Moona Saturday, September 17, 2016 at 19:15

    Oon niin onnellinen sun puolesta, että tuli melkein itku <3 ihanaa, että oot löytänyt elämääsi tuollaisen miehen ja onnen :)

  • Reply Mari Saturday, September 17, 2016 at 19:27

    Moi Anna!
    Oon lukenut tätä blogia ihan sen alkuajoista lähtien. Täällä on koettu pientä kateutta aussisurffareista (sydänsilmäemoji x100) maailmanympärimatkasta, ja siitä Lontoosta. Jokaista vaihetta on ollu ihan yhtä mahtavaa seurata, mut nyt ehkä tykkään blogista vielä enemmän. Uskon että se johtuu just siitä lämmöstä ja aitoudesta, mikä välittyy tänne ruudun toiselle puolelle. Ja noi koti-illat pieruverkkareissa- i feel u.
    Toivon teille kaikkea ihanaa tulevaisuuteen, toivottavasti jaksat jakaa näitä “tylsän arkisia” postauksia jatkossakin! <3

  • Reply Kia Saturday, September 17, 2016 at 19:38

    Voi kuule, kyllä me uskolliset lukijat pysytään mukana matkassa vaikka elämäntilanteesi muuttuisi. Onhan ne tässä itselläkin muuttuneet vuosien varrella. Tyylisi on kuitenkin edelleen pettämätön ja tapasi kirjoittaa mielenkiintoinen. Eikä se matkustelusi ole kuitenkaan pois jäänyt ehkä vähän vähentynyt ainoastaan. Tavallista tylsää arkea itsekin elelen, joskin Espoossa, mutta ihan landesta tämäkin toisinaan käy. Se on ihan parasta kun voi samaistua toiseen, niin se mielenkiinto pysyy yllä. En jaksaisi enää lukea joka viikonloppuisista hippaloista yms. kun en sellaisi juuri itsekään harrasta. Eli jatka samaan malliin :)

  • Reply Riikka Saturday, September 17, 2016 at 19:48

    Voi apua, meikäläiselle tuli tippa linssiin tätä lukiessa. Rakkautesi miestäsi kohtaan ja onnellisuus huokuu niin ihanasti tekstistä. Olen lukenut blogiasi 6-7 vuotta ja pidän aitoudestasi ja tästä elämänkaaresta, joka sillä on ollut. Ja itse luen tässä elämän vaiheessa huomattavasti mielummin rivarista ja tavallisesta arjesta! :)

  • Reply Paula Saturday, September 17, 2016 at 19:48

    Oon sanonut tän ennenkin ja sanon taas… MÄ TYKKÄÄN <3 Ja tykkään paljon enemmän kuin siitä pintaliidosta :) Tämä on ihanaa ja tykkään erityisesti siitä, että sinäkin tykkäät <3

  • Reply Emilia Saturday, September 17, 2016 at 19:49

    Jotenkin jännä ilmiö tuo toisen ihmisen elämään ja valintoihin pettyminen. Sitä varten kai meillä kaikilla on oma ainutlaatuinen elämä jotta saa tehdä just sitä mitä haluaa? Ja sitten toivotaan että toinen epäonnistuu saa “rangaistuksen” siitä että valitsi niin kuin ei olisi itse valinnut. Huh mitä porukkaa!

  • Reply jode Saturday, September 17, 2016 at 20:03

    Mä luulen että osittain ne pettyneet lukijat on ikään kuin “eläneet elämää” sun kautta. Siis että on itse turvassa kotona ja lukee sun blogista elämästä ja kommelluksista ulkomailla. Ja nyt kun sun elämä on rauhallisempaa, ne huomaa että ois varmaan kannattanu käydä itse tekemässä ja kokemassa ja elää sitä omaa elämää. Ei kenelläkään ole oikeutta pettyä sun elämänvalintoihin, joten kaipa siellä vaan harmittaa ne omien kokemusten puutteet.

    Mä asun nyt kolmatta kertaa ulkomailla, ja uskon löytäneeni paikkani täältä Norjasta. Jotkin ihmiset jankuttaa vieläkin, että mun koulutus ois kovaa valuuttaa Italiassa tai Jenkeissä (aiemmin siis noissa asunut), eikä tässä kalastajakylässä, jossa opiskelen vielä paikallista kieltä ja sitten varmaan hankkiudun johonkin kaupan kassalle. Oon sanonu monille että siitä vaan opiskelemaan samoihin kouluihin ja ulkomaille kääntämään se kortti, jota itse en aikoinani halunnut kääntää. Enkä kääntäisi vieläkään, jos toisen kerran saisin valita. :)

  • Reply Hulijo Saturday, September 17, 2016 at 20:14

    <3 NIIIIN ihana postaus. !!!!!!!!

  • Reply Johanna Saturday, September 17, 2016 at 20:18

    Itse hurahdin blogiisi nimenomaan laadukkaiden asukuvien takia ja on hienoa että jaksat niihinkin vielä panostaa vaikka elämäsi on muuttunut! Love you! <3

  • Reply Laura Saturday, September 17, 2016 at 20:55

    Mä olen lukenut blogiasi Aussi-ajoista lähtien ja olen tykännyt vuosi vuodelta vain enemmän ja enemmän! Blogisi on tällä hetkellä ehkä parhaimmillaan, sillä “vähän tylsän tavalliseen” elämään on helpompi samaistua.

    On ollut huikeaa saada lukea huikeista jutuista, joita olet kokenut maailmalla ja usko tai älä, olen saanut niistä rohkeutta oman elämäni valintoihin. Mutta vielä enemmän olen tykännyt blogistasi siksi, että siitä on tullut vuosien kuluessa vähän niinkuin “kaveri”, tiedäthän? :D Sellainen kaveri, jonka asioita kuuntelee mielellään ja jonka tunteisiin ilosta suruun voi eläytyä.

    Aikanaan löysin Mungolifen demin älyvapaiden keskusteluiden myötä. Ihmettelin mikä ihmisiä vaivaa ja olin puolestasi vihainen. Samalla tavalla olen ollut aina iloinen ja onnellinen, kun olet kertonut hyvistä asioista elämässäsi – kuten nyt vaikka Kuopiosta ja miehestäsi. Olen onnellinen puolestasi :)

  • Reply A Saturday, September 17, 2016 at 21:21

    Moikka!
    Itse taisin hypätä tän blogin matkaan joskus Lontooseen muuttamisen kieppeillä :) oon samaa ikäluokkaa ja minusta on ollu mukava seurata miten erilaista, mutta toisaalta niin samanlaista rataa elämä kulkee. Tottakai kun itse asun Kuopion naapuri kunnassa on muuttokin tuonut oman lisä kiinnostuksen blogia kohtaan kun tuttuja paikkojen nimiä vilahtelee silloin tällöin tekstissä. Blogista on tullut sen myötä helpommin lähestyttävä :)

  • Reply Laura Saturday, September 17, 2016 at 21:36

    Hih! Piti hymy huulilla lukea tämä postaus ääneen poikaystävälle, koska meille käyny aika samantyylinen muutos. :D Nykyään sen lauantai-illan vaan viettää mieluiten kotona miehen ja koiran kainalossa löhöten kuin baarissa kukkuen.
    Oon lukenu sun blogia jo tosi monta vuotta ja sun vaihetta läpi ja edelleen tykkään. :) Ei se elämäntyylistä ole kiinni vaan siitä ihanan positiivisesta elämänasenteesta ja persoonallisesta kirjoitustyylistä, joka saa hyvälle tuulelle :)

  • Reply Londres Saturday, September 17, 2016 at 21:36

    Oli pakko kommentoida ekaa kertaa, oon kohta muuttamassa takas Suomeen Lontoosta, ihan ensimmaiseks tuli mieleen mita muut ajattelee ku palaan hetkeks Suomeen kelaako ne et tuun “maitojunalla takas” mut sit tajusin et se on ihan sama mita muut ajattelee! Oon onnellinen et oon tullu tanne ja saanu tan kokemuksen ja todennu, et taa ei vaan oo mun paikka ( tuskin on Suomikaan but you never know..) sydan halajaa viela ainakin toistaseks maailmalle. Sun postauksii on avian mahtava lukee kirjotat ihan huipusti. Oon onnellinen et oon loytany elamas miehen ja paikan mita kutsua oikeesti kodiksi. ootan innolla lukea paljon lisaa postauksia tulevaisuudessa! :)

  • Reply Hanski Saturday, September 17, 2016 at 21:40

    No nyt on kyl pakko kommentoida, kun rupesin ensinnäki ihmettelin tekstin näkökulmaa siinä, että tavallaan kirjotat niille, joita muutokset elämässäsi “haittaa” – koska en olis ite voinu kuvitellakaa, että sellasia ihmisiä on tai et joku pitää näitä muutoksia huonona. :D

    Mun mielestä on mahtavaa, että elät sitä kaikista jotenki aidointa elämää, tavallista arkea, ruokaa, työtä, perhettä. Ja vielä kaiken lisäksi, että olet siinä onnellinen, löytänyt onnea niistä elämän kaikista arkisimmista asioista. Mun mielestä se on valtavan hienoa ja ainaki itse oon ollu tosi onnellinen sun puolesta ja se on pitäny mut tän bloginkin mukana. Just mietin yks päivä miten hienoa on lukea sun blogia, kun voi olla niin aidosti onnellinen sun puolesta, kun sulle tapahtuu jotain hyvää ja saat kokea pieniä ja suuria onnenhetkiä. Mulle se kissanristiäiselämä tuntu aina enemmän sellaselta kiiltokuvamaiselta, “teennäinen” on liian vahva sana, mut kuitenki you get the point, vaikka olihan siinäki tietysti oma hohtonsa. Nyt musta vaan tuntuu enemmän siltä, että suhun on helpompi samaistua ja jotenki saan sulta näkökulmaa tavallisesta arjesta nauttimiseen, kun se arki on nyt “samanlaisempaa”. Ja oothan sä edelleen reissuissa ja matkoilla tosi paljon näin tavalliseen kansalaiseen verrattuna ;)

    Mä nautin tosi paljo sun blogissa just aitoudesta ja siitä, että näytät niin monta puolta elämästä yleensäkin. Nautin niin jumpineistä, kumppareista, remonteista, väsymyksestä ja sotkusta kuin myös ihanista asukuvista, ruokapostauksista, arjen luksuksesta ja matkusteluista. Kaikki muut blogit on jääny aktiivisesta seurannasta, mutta jotenki sun elämään on jääny kiinni, koska sun blogissa sisältöä on enemmänkin kun vaan sellasta pintakiiltoliihotusta. Välillä oon ollu rankastikin sun kanssa eri mieltä jostain, mutta silti arvostan sun herkkyyttä, tavallaan siinäkin kun avaat ajatuksiasi ja kokemuksiasi. Ja kaikkiaan on ollu ihanaa huomata sussa näin tekstistäkin välittyneenä sellanen ihmisenä kasvaminen, pehmeneminen ja monella tapaa levon löytäminen. Tykkään lukee sun elämästä ja arvostan sun rehellisyyttä, siinäkin, että pystyt myöntään että “olin väärässä”, sillon kun susta tuntuu siltä ja mieli muuttuu. Oon tosi onnellinen et pystyt nauttiin siitä elämän arkisuudesta, vaikka keskellä Savoa. Voi olla, että sellasessa enemmän rahamainemuotiasematitteli -elämässä paljon siitä olis jääny ehkä kokematta ja tapahtumatta. Hyvä elämä ei riipu olosuhteista, vaan siitä että saa kokea rauhaa huolimatta siitä missä on.

    Joten halusin vaan sanoa, että älä ota mitään paineita siitä, mitä joku sun elämältä odottaa. Uskalla olla onnellinen ja tyytyä niihin elämän ihaniin arkisiin asioihin, kun kuitenki selkeesti oot itseki huomannut, että se riittää sulle. Musta se ainakin on mahtavaa! Mulle sun blogi on kunnon valopilkku näiden monien laadukkaasti toteutettujen blogien joukossa, koska sä kirjotat oikeesta elämästä.

    Kaikkea parasta sulle ja miehelles! God bless <3

  • Reply Päivi Helena Saturday, September 17, 2016 at 21:44

    Pidän SINUSTA, ja SINUN blogista, en sen takia, että se edustaisi jotain tiettyä kaavaa, vaan koska se olet SINÄ , joka sitä blogia pitää. Olet ainutlaatuinen ja se kolahtaa minuun, asuit sitten Lontoossa Kuopiossa tai missä ikinä, olet mielenkiintoinen persoona ja elämänmyönteisyytesi, huumorisi ja sarkasmisi puree minuun ja se saa minut päivästä toiseen palaamaan blogisi ääreen ja toivomaan sinulle kaikkea sitä mitä ikinä elämältäsi haluatkaan!!! Keep on Rockin`!!

  • Reply Mari Saturday, September 17, 2016 at 22:04

    Hei tylsä suomalaismimmi (not!), snäppäätkö sä ollenkaan? :)

    Blogia taidetaan lukea ja tiettyä ihmistä seurata sen ihmisen itsensä vuoksi eikä välttämättä siksi, että hänen elämänsä on tietynlaista. :)

  • Reply Heidi Saturday, September 17, 2016 at 22:42

    Ei suhun ja sun juttuihin voi kyllästyä koskaan! Olet upea ja ainutlaatuinen, eikä enempää voisi toivoa:) Blogisi on ollut aiemmin ja on yhä mukava irtiotto omasta arjesta – vaikka sitten toisenlaiseen arkeen :D

  • Reply Laura Saturday, September 17, 2016 at 23:45

    Oon ollut matkassa mukana alusta asti ja parastahan tässä on just se kehittyminen mitä on tapahtunut matkan varrella! Oon saman ikäinen kuin sä ja elänyt monia vaiheita samaan aikaan sun kanssa (paitsi matkustelu ei oo oikein mun juttu), ja ehkä just siks blogi on kiinnostanut monta vuotta. Täällä sitä mäkin asun rivarissa koirien ja miehen kanssa ja haaveissa varmaan samanlaisia asioita kuin sullakin. Tylsää tai ei, mä rakastan mun harmaata arkea, kotia ja työtä :)

  • Reply Cambric Sunday, September 18, 2016 at 02:30

    Taisin edellisen kerran kommentoida onnitellen, kun pääsit Lontoon opiskelupaikkaasi. Olit mielestäni upea nainen, olet sitä edelleen. Persoonasi tekee sen, ennenkaikkea rohkeutesi ja tietty fiksu avoimuutesi. Kudos, girl. Ilo lukea blogiasi, kiitos siitä!

  • Reply sanniiiiis Sunday, September 18, 2016 at 03:09

    Mä asun itse Briteissä viidettä vuotta, ja koko elämäni olen asunut ulkomailla, ja mun mielestä on aivan ihanaa lukea tavallisesta arjesta Suomessa! Rakastan elämääni ja tiedän että tämä on sitä mitä haluan, mutta se on aika usein todella hektistä ja silloin kun lukee sun elämästä lentopalloreeneissä ja oman olkkarin sohvalla niin iskee se kateus ja miettii että kumpa mullakin olisi pururata jolle mennä lenkille tai Prisma, jossa tuttua suomalaista ruokaa. Halusin vaan sanoa, että vaikutat nykyään niin uskomattoman onnelliselta ja seesteiseltä että se tekee mutkin aina iloiseksi kun luen sun blogia. Aloitin lukeen tätä joskus teininä, 2010 paikkeilla ja tietysti kaikki Australian, Lontoon ja maailmanympärysmatkojen tapahtumat oli kun ois tv-sarjaa seurannut, mutta ei mulla ole nykyisistä jutuista yhtään mitään valituksia!

  • Reply Jennan Sunday, September 18, 2016 at 07:24

    Ihanan rehellistä tekstiä! :)

  • Reply Lise Sunday, September 18, 2016 at 08:40

    Mä ainakin pidän blogistas olit sitten missä tahansa:) Ei kai sillä väliä. Tämä samaistuttavampi elämäntilanteesi on jopa entistä kiinnostavampaa seurattavaa:) Olen lukenut blogias vuodesta 2008.

  • Reply Sarkkuli Sunday, September 18, 2016 at 08:41

    Oon lukenut sun blogia vuosikaudet ja se on mennyt koko ajan vaan paremmaksi! Tää oli heittämällä yksi sun parhaimmista postauksista, jatka vaan samaan malliin ☺️

  • Reply MillaK Sunday, September 18, 2016 at 09:55

    Ihana kirjoitus! Olen seurannut blogiasi ihan alusta asti ja on ollut mukava matkata elämäsi käänteissä mukana. Olemuksestasi paistaa rauha ja onnellisuus – ja niistä lukijat (ainakin minä) löytävät iloa ja inspiraatiota. Ja kyllähän tässä vuosiakin on jo vierähtänyt niin monta, että ihme olisi, jos elämä ei olisi muuttunut samalla (itselläkin bileillat vaihtuneet pienen vaippapyllyn kanssa hengailuun :D).

  • Reply Eveliina Sunday, September 18, 2016 at 10:09

    Ihana teksti! Oot ihana Anna! :)

  • Reply Jonnz Sunday, September 18, 2016 at 10:35

    Ei kellään ole oikeutta pettyä toisen elämään! :) Olen puolestasi enemmän kuin iloinen ja aina ajatellutkin, että joskus tulee se rauhoittuminen. Onhan nyt Merilläkin perhe, maailmalla tosin mutta kumminkin. Ja kuka olisi uskonut. Elämä kohtelee joskus hyvin kaiken jälkeen. On saanut mennä, nyt aikaa ottaa elämä eri tavalla. Se on se rakkaus, se tekee sinutkin entistä kauniimmaksi ja tuo elämään erilaisia juttuja ja näkökulmaa. Toivon sinulle kaikkea hyvää! :)

  • Reply Mona Sunday, September 18, 2016 at 12:44

    Niin kuin pari aikaisemmin kommentoinuttakin on todennut, mielestäni blogi on mennyt vain parempaan suuntaan näiden elämänmuutostesi myötä, sillä tavallisena ja tylsänä suomalaisena, ma-pe 9.15-16.45 työskentelevänä nuorena naisena minun on moneen asiaan helpompi samaistua kuin ennen. Ennemmin olisin pettynyt blogisi kehitykseen, jos täällä rauhallisten arki-iltojen ja rivitalonpätkän sijaan olisi alkanut näkyä esimerkiksi viitteitä siitä, että juhliminen on lähtenyt käsistä ja mukaan olisi mahdollisesti tullut esim. huumeet. On arvokasta, että osaa nauttia arjen pienistä murusista ja leffaillasta oman kullan kainalossa. Vaikka reissuilta jää mielettömästi hyviä muistoja, voi tilanne elämässä joskus olla sellainen että reissaaminen ei vain onnistu. Olisi aika tylsää, jos elämästä siinä kohtaa loppuisi kokonaan onnellisuus ja nautinto. Muualla mukava, kotona kullan kainalossa paras! Kaikkea hyvää teille ja toivotaan, että unelmanne käyvät toteen. Asenne teillä ainakin on kohdillaan. :)

  • Reply -A Sunday, September 18, 2016 at 12:49

    Mahti teksti! En ainakaan itse koe mtn pettymystä lukiessani blogiasi. 😀 Itse varmasti olisin valinnut samalla tavalla kuin sinäkin. Mun mielestä sun blogi on edelleen tosi ‘vauhdikas’ enkä Kupioon muuttamisesta huolimatta ole huomannut mitään muutosta huonompaan havainnut, päin vastoin! 😊😊

  • Reply lili Sunday, September 18, 2016 at 12:51

    Mun mielestä sun “elämänkaari” on ihan normaali, erittäin hyvällä tavalla. Nuorena pitääkin mennä, seikkailla, kokea, erehtyä ja elää itselle. Tehdä sellaisia juttuja, joita keinutuolissa muistelee, että voi härregyyd :D Mutta varmasti lähes kaikilla tulee se aika, kun rauhoittuu ja kaikki tuollainen jää taakse. Joko se liittyy siihen, että löytää “sen oikean”, tai ihan muuten vaan. Elämään tulee uudet ihanat asiat ja uudet jutut, jotka tekee onnelliseksi. Itse koen tällä hetkellä eläväni tuota seikkailuvaihetta, takana pitkä parisuhde, mutta nyt muutaman vuoden aikana olen seikkaillut ja antanut mennä, muuttanut paikasta toiseen, koska voi. Rakastan elämääni yli kaiken tällä hetkellä, sitä että koskaan ei voi tietää mitä seuraavan kulman takana on. Mutta en myöskään malta odottaa sitä vaihetta, kun elämä rauhoittuu ja ehkä löytää vierelleen sen ihmisen, kenen kanssa on hyvä olla. Siihen asti aion nauttia kaikesta täysillä ja elää niin, ettei myöhemmin tarvitse katua! :)

    Ihanaa syksyä sinne “keskelle ei mitään” ja jatka samaan malliin! Oon lukenut blogiasi jo vuosia, mutta tää on eka kerta kun kommentoin. Mielestäni blogisi on mennyt vain parempaan suuntaan ja sinusta huokuu nykyään sellainen hyvä olo, joka heijastuu myös blogiin :)

  • Reply Paula Sunday, September 18, 2016 at 13:19

    Mä oon lukenu sun blogia kesästä 2009 asti ja musta on nimenomaan siistiä kuinka ollaan päästy elämään tää koko kehityskaari sun kanssa! Mun oma elämä on koko ton 7 vuoden ajan ollu aika samanlaista tasasen tyyntä, samassa kaupungissa ja saman miehen kainalossa, muttei missään nimessä tylsää. Siks musta on ehkä vaan jotenki luonnollista et sullakin on nyt tällanen rauhallisempi vaihe. Ja mun mielestä on ihanaa ku sun teksteistä huokuu semmonen vapaus ja persoona, mikä ehkä joskus oli vähän hukassa.

  • Reply iines Sunday, September 18, 2016 at 13:24

    Hahah! Musta tämmöisiä “tavallisen arjen” perusjorinoita on just hauska lukea ja ainakin veikkaisin, että semmoinen helposti samaistuttavampi arkimeininki vetää puoleensa muutenkin useimpia lukijoita. Toisaalta oon kyllä itse melkoinen kotimamma nykyään ja viikon kohokohta on jos käy vaikka nyt sitten keskustassa asioilla. Oon aina välillä käynyt babyn kanssa pötkötellessä lukemassa näitä sun juttuja ja ehdottomasti kyllä paistaa nykyään, että olet tosi onnellinen ja tyytyväinen elämään :) En tiedä onko se tietty ikä vai sitten muuten vaan se, että on omaan elämäänsä tyytyväinen kun huomaa miten ennen stressasi ihan ihme jutuista, justiinsa esimerkiksi ura-asioista ja muuten vaan vähän turhanpäiväisistä seikoista. Nyt kun ajattelee, että mitä väliä vaikka viettääkin lauantain pyjamassa! Ainakin maailman parhaassa seurassa baby boy viekussa :D Kivaa sunnuntaita!

  • Reply marjut Sunday, September 18, 2016 at 13:48

    Mä luen sun blogia juuri siksi, että se on elämää. Välillä arki meinaa jyrätä, välillä hektisyys vie mennessään. Välillä lomaillaan ja välillä on ihanaa tavallista arkea. Aikanaan kahlasin sun aussipostauksia ja jotenkin fiilasin vaan niin lujaa. Olin vähän samanlaisessa tilanteessa, tietyllä tapaa risteyksessä enkä tiennyt mihin kääntyä. Jatkoin sun matkassa ja oma elämä vei yhteen suuntaan. Sun crazy stupid love-postaus osui siihen kohtaan elämässä, kun mietin kanssa hirveän paljon rakkautta ja ihmissuhteita. Tuntui kuin se olisi omin käsin kirjoitettu ja se kolisutteli kamalan vahvasti. Loppuvuodesta 2014 löysin oman elämänkumppanini ja kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen. Samoihin aikoihin luin rakastuneen ja onnellisen oloisen Annan postauksia. Nyt mun elämä on aika tasaista arkea, on työtä ja bolognesekastiketta ja ajoittaista stressiä ja ihania hetkiä tärkeän ihmisen kanssa. Elämä vie. En kaipaa mitään aiemmista vuosista. Tykkään tästä tasapainoisesta ja rauhallisesta elämänvaiheesta, jossa olen täysin oma itseni. Tykkään lukea myös muiden kaltaisteni jollain lailla vakiintuneiden ihmisten ihan tavallisesta elämästä. Samaistun siihen paljon enemmän kuin pressimatkoihin, ensi-iltoihin tai huippuluokan ravintolaelämyksiin. Onnellista jatkoa teille, Anna. Olet ihan upea kirjoittaja ja huikea nainen!

  • Reply Anna Sunday, September 18, 2016 at 14:12

    Olit mun mielestä kirjoittanut kokonaiset kaksi postausta kun aloin lukemaan blogiasi (olisikohan vuosi ollut 2008) ja siitä asti olen tätä yhtä innolla seurannut :) Vaihteleva elämäntyylisi on tehnyt blogistasi todella mielenkiintoisen ja juuri nyt olen itse melko samanlaisessa elämäntilanteessa kuin sinä; yhdessä elämäni miehen ja pienen koiramme kanssa, juuri valmistumassa koulusta ja rivitalon pätkästä haaveilemassa. On ollut huikeaa päästä matkaasi mukaan ja tällä hetkellä samaistua ajatuksiisi. Kiitos siis kun olet jakanut paloja elämästäsi jo näin kauan meidän kanssa ja itse ainakin jatkan Mungolifen seuraamista olit sitten juhlimassa suurkaupungin sykkeessä tai istuttamassa nurmikkoa perähikiän meijerikylässä :)

  • Reply Ellu Sunday, September 18, 2016 at 14:40

    Nuorena pitääkin elää ja tarttua mahdollisuuksiin ja etsiä itseään. Mä näkisin asian pikemminkin niin, että olet aikuistunut, löytänyt rakkaan vierellesi ja arvostat nyt eri asioita elämässäsi. Vaikka siis nuori olet tietysti vieläkin! Mutta tämä sinun elämänkehityksesi näyttää hyvin normaalilta näin lähes keski-ikäisen silmissä :) Ja niin kuin itse joskus olet sanonut blogistasi, että se elää sun mukana eikä toisin päin. En osaa tätä nyt pukea sanoiksi, niin kuin sinä olet sen joskus hyvin sanonut. Mutta blogisi on itsesi näköinen ja se on ainakin minusta lukijana mukavaa. Ja muista, että teet sitten niin tai näin niin aina joku pettyy. Tärkeintä on, että itse olet tyytyväinen elämääsi ja onnellinen :)

  • Reply Pii Sunday, September 18, 2016 at 16:04

    Meitä on varmaan mun lisäksi monia lukijoita jotka ovat kulkeneet jollain tavalla samaa polkua kuin sinä, ja nyt kolmenkympin kynnyksellä löytäneet puolison, rauhoittuneet ja muuttaneet syrjempään perustamaan perhettä! Hyvä niin! Mua ainakin kiinnostaa sun tämänhetkiset postaukset paljon ja tykkään suunnasta johon blogisi on kehittynyt! (Samoin toisaalta sun tyyli ja ajatukset kiinnosti silloinkin kun muutama vuosi sitten kun elin itsekin paljon pinnallisempaa sinkkuelämää Helsingissä! Ihmiset ja tilanteet muuttuu :) Kiitos kivasta blogista!

  • Reply Silja Sunday, September 18, 2016 at 16:42

    Musta näitä su nykyisiä postauksia on ihana lukea! Toki oli ihanaa lukea elämästä ja arjesta Ausseissa ja Lontoossa, mutta jollain tavalla oma elämä aina tuntui hirveen riittämättömältä sen rinnalla ja kaipas just sellasta samaistuttavaa tarttumispintaa. Musta on ihana miten sun blogista nykyään huokuu rakkaus ja sellainen tietynlainen seesteinen fiilis ja ennen kaikkea tyytyväisyys sun “nykyiseen” elämään. Alotin lukemaan sun blogia 2010 tammikuussa ku meno ei ollu yltyny vielä ehkä ihan kaikesta villeimmäks ja tykkäsin just siitä, joten tää uudelainen elämänvaihe on tosi tervetullutta luettavaa! :)

  • Reply nn Sunday, September 18, 2016 at 18:27

    Oi! Itse pidän tästä blogista hirmuisesti juuri siksi, että tämä blogi (ja sinä) kasvatte koko ajan ja että aiheet ja elämänvaiheet vaihtelevat. Minusta se on jopa enemmän “elämistä”. Jos eläisi esim. vain upeaa seurapiirielämää jossain miljoonakaupungissa 10 vuotta, olisihan sekin elämä tavallaan aina sitä samaa. Paljon mielenkiintoisempaa on, jos ihmisen elämänvaiheet ja elinympäristöt ja harrastukset muttuvat joskus. Toki usein elämä on aina jonkun aikaa sitä samaa, ja joskus tosi kauankin, eikä siinäkään ole mitään tylsää. Mutta itse olen tykännyt blogeista juuri siksi, että niissä pääsee seuraamaan juuri sellaista realistista muuttuvaa elämää, ja on hauska nähdä miten ihmiset sopeutuvat uusiin kuvioihin.

    Itsellä on ollut välillä aina muutaman vuoden villimmät elämänvaiheet ja sitten on taas ollut pari vuotta tasaisen tylsää (hyvällä tavalla), ja se on minusta kivaa, että nämä kaudet vaihtelevat. Nyt tuntuu elämä jo vähän ummehtuneelta, kun on niin kauan ollut tylsän turvallista ja rauhallista, että ehkä sitä voisi pian keksiä taas jonkun uuden proggiksen :D

    Ihana blogi tämä on aina!

  • Reply Monika Sunday, September 18, 2016 at 18:51

    Olen lukenut blogiasi alusta asti. Se on ollut tapasi kirjoittaa, joka on saanut aina palaamaan blogin ääreen.
    Lontoon vuodet menivät multa vähän ohi, kun omassa elämässä tapahtui kaikenlaista juuri silloin. Blogi oli liian, noh, jotenkin teennäinen, kun itse teet kahta työtä, maksat asuntolainaa, rakennat sitä hemmetin taloa, hoidat eläinkatrasta ja opiskelet.
    Nyt monta unelmaa toteuttaneena ja avioliiton satamaan purjehtineena avasin blogisi eräänä kauniina päivänä.
    Mitä täällä olikaan tapahtunut? Muija on muuttanut Kuopioon, rakastanut ja hankkimassa omaa kotia? Remontti? Anna vai? Älkääs nyt…
    Yhtäkkiä blogia kirjoitti se sama Anna, kuin silloin joskus kauan sitten, Mungolifen alkuhämärissä. Onnellisen oloinen, joskin paljon aikuistunut, Anna. Ihanaa että tulit takaisin!

    Arki on ok. Koska se löytää meidät kaikki jossain vaiheessa. Yhtäkkiä mikään ei ole enää niin kuin ennen, eikä tarvitsekaan olla. Maailma muuttuu Eskoseni ja me sen mukana.
    Minusta olisi kamalaa, jos yrittäisit ns. väkisin jatkaa pintaliitoelämää, varsinkaan jos et sitä oikeasti halua. Jos vielä nelikymppisenä heiluisit tuolla menemään ja yrittäisit olla jotain mitä et ole, niin voin kertoa, että kukaan ei myötähäpeältä pystyisi enää blogiasi lukemaan.

    Joten, haluan nähdä kuvia kämpästänne, haluan nähdä kuvia koirastanne, haluan kuulla, että huippubloggarillakin on ongelmia putkimiehen kanssa ja että kaamosvalot on ripustamatta. Että vaatekaappi on sekaisin ja uudet verhot ompelematta. Se on sitä oikeaa elämää ja kuten moni aikaisempi kirjoitti, siihen on helppo samaistua.

    Kaikkea ihanaa teidän syksyynne, talveen ja ensi vuoteen. ♥ Minä otan nyt nuo pommipojat ja lähden lenkille tuonne peltojen keskelle, nauttimaan upean syyspäivän illasta.

  • Reply Satu V Sunday, September 18, 2016 at 21:39

    Päinvastoin! Blogisi on moniin muihin verrattuna ihanan aito ja syvällinen, minkä takia tänne aina palaan. Ja minustakin on ollut mukava huomata teksteistä huokuva onnellisuus ja rauhoittumunen. Tottakai elämäntilanteet muuttuu ja kehittyy. Enkä yhtään ihmettele, että kaipasit jo rauhoittumista kaiken menemisen jälkeen. Lukijaakin välillä hengästytti meno! Varmaan ihanaa elää vaihteeksi rauhallisempaa elämää. Mielelläni luen tekstejä aiheesta kuin aiheesta myös jatkossa!! Kaikkea hyvää teille <3

  • Reply Jenni Monday, September 19, 2016 at 01:11

    Ihana Anna! <3

  • Reply Teija Monday, September 19, 2016 at 07:55

    Ihana postaus ja blogi :) just sitä mitä muutkin täällä tavallisessa arjessa tallaavaat kaipaavat! Myös täällä perähikiällä, 180km Kuopiosta vielä pohjoiseen ;)

  • Reply Noora Monday, September 19, 2016 at 09:56

    Olen lueskellut blogiasi niin kauan, että kaikki vaiheet sieltä Helsingin yöstä Australian ja maailmanympärysmatkan kautta Lontooseen, ja lopulta Kuopioon, on eletty mukanasi. Ja pakko sanoa, että mielestäni juuri nyt blogisi on parhaimmillaan! Ei mitään päälleliimattua, eikä liian glamouria, vaan ihan rehellisiä ja arkisia juttuja mielenkiintoisen ja onnellisen oloisen ihmisen kirjoittamana. Blogi kasvaa kirjoittajan mukana ja muuttuu siihen suuntaan kuin elämä vie. Eli keep going Anna, sun huumorilla varustettuja juttuja on ihanaa lukea!

    Ihanaa syksyn jatkoa, onnea ja iloa sulle ja miehellesi! :)

  • Reply NN Monday, September 19, 2016 at 13:15

    Pakko kommentoida taas pitkästä aikaa. Jos osa porukasta jää kyydistä sen vuoksi, että elämäsi on nyt tuollaista, niin olkoot! Itse seuraan tällaista mungolifea oikein mielelläni, se on ehkä se tavallisuus mihin osaa samaistua ;) Kyllä se vaan niin on, että se elämän rakkaus ja läheiset on paljon enemmän kuin esimerkiksi oma ura ja työ. Nekö sun vierellä on huonoina hetkinä? Tai silloin kun et sairauden tai muun vuoksi pysty tekemään joitakin asioita? Tai jos niin hyvin käy, että saa läheistensä kanssa olla vielä vanhanakin, niin työ ja urako siinä sua auttaa ja palvelee? Ei. Mä ainakin olen mieluummin vaikka köyhä ja työtön, jos vaan saan viettää kaikki elämäni päivät tuon ihanan miehen kanssa.

    Ja onhan se kiva lukea, kun niin monesta postauksesta paistaa se onnellisuus ja rakkaus läpi :) Lisäksi meilläkin on ollut tässä remonttia, joten odotan sormet syyhyten kaikkia remonttiin liittyviä postauksia! :D

  • Reply Jenny Monday, September 19, 2016 at 21:07

    Tää blogi on everything<3

  • Reply JS Wednesday, September 21, 2016 at 00:56

    Olen lukenut blogia melkein yhtä kauan kuin olet kirjoittanut sitä, ja pohjimmainen syy on aina ollut oikea elämäsi riippumatta siitä, mitä se kulloinkin on ollut. Eniten olen viihtynyt blogissa silloin, kun oikea elämä on asunut siellä vahvimmin, koska jotenkin kummasti elämänvaiheet on kulkeneet yhtä jalkaa. Kun opiskelit oikiksessa, postauksesi inspiroivat jaksamaan itsekin samassa tiedekunnassa, ja kun päätit lopettaa, rohkeutesi antoi rohkeutta tehdä saman ja seurata todellista sisäistä ääntä, joka kehotti kulkemaan toiseen suuntaan. Kun hankit ensimmäisen koiran, odotin parhaillaan omaa ensimmäistä saapuvaksi, ja elin alkuaikoja pentukoiran kanssa melkein tasatahtia. Ensimmäisen ison blogierosi aikaan kävin itsekin läpi siihenastisen elämäni isointa ja vaikeinta eroa, ja sain muutamasta merkittävästä blogikirjoituksestasi vähintään yhtä paljon voimaa jaksaa tilanteen läpi kuin omilta ystäviltä. Kun teit päätöksen muuttaa Australiaan, minä vielä prosessoin omaa ulkomaille lähtöni, mutta kun sitten oma lähtö tuli ajankohtaiseksi samaan aikaan Lontooseen muuttosi kanssa, olin blogiasi seuraamalla voinut valmistautua asiaan ja kartuttaa tietojani aiheesta, josta en sitä ennen tiennyt mitään. Vaikka itse asun edelleen ulkomailla ja olen löytänyt pysyvästi paikkani Suomen ulkopuolelta, jostain syystä olen aina lukenut blogia suurimmalla kiinnostuksella silloin, kun sen osoite on ollut Suomessa. Ehkä se johtuu siitä, että silloin kun elämäsi ulkoiset puitteet ovat “pienimmät”, on tekstisi suurinta, ja itse luen tätä blogia siksi, miten kirjoitat. Olet aito, intohimoinen, herkkä ja pohdiskeleva ja koet elämän ja asiat vahvasti. Sellaisen tekstin lukeminen koskettaa, ja silloin, kun sama elämäntilanne vielä sattuu kohdalle, teksti saattaa osua vieläkin syvemmälle kuin se edes on tarkoitettu. Vaatii valtavasti rohkeutta olla niin aito kuin olet tässä blogissa, mutta se on jotain, mikä oikeasti tavoittaa ihmiset, ohi blogin julkilausutun aiheen, ja tarjoaa sellaista samastumispintaa, joka saa minut ja monet muut avaamaan tämän blogin yhä uudelleen. Kauniit kuvat ja kauniit vaatteet ovat plussaa, mutta sitä paloa, jolla tartut asioihin ja heittäydyt elämänvaiheeseen kuin elämänvaiheeseen ei korvaa mikään. Itselleni tämän blogin ydin on elämisen tavassa, ei elämäntavassa.

  • Reply Niina Thursday, September 22, 2016 at 12:34

    Kyllä sin tekstit saa minut palaamaan blogisi ääreen kerta toisensa jälkeen (okei, tykkään myös tyylistäsi kanska mycke!), ja tää oli kuule täyden kympin postaus :)

    • Reply Niina Thursday, September 22, 2016 at 12:40

      Mitä mie kirjoitin!? Siis ganska mycket! …

  • Reply summer Saturday, September 24, 2016 at 19:48

    Moikka! En oikeastaan koskaan kommentoi blogeja, mutta nyt on vaan pakko. Olen myös 28v neitonen ja oon seurannut sun blogia joskus päivittäin ja toiste harvemmin. Ja nyt haluun vaan sanoa, miten onnelliselta ja tasapainoiselta sä ja sun elämä vaikuttaa. Itsekin on tässä vuosien vieriessä tajunnut, mitkä on niitä asioita, joilla oikeasti on väliä elämässä. En tarkoita tätä pahalla, ainoastaan hyvällä, mutta ennen elämäsi vaikutti ainakin ruudun tältä puolen paljon pinnallisemmalta ja varmasti ymmärrätkin, mitä tarkoitan :) Pystyn samaistumaan tilanteeseesi tällä hetkellä hyvin. Kun elämä menee hyvin ja on rakastava/rakastettava ihminen vierellä, niin pienet asiat, mitkä yksinään saattaisi tuntua maailman lopulta, ei enää hetkautakaan. Joka tapauksessa haluan vain toivottaa sinulle ja puolisollesi erittäin paljon onnea toistenne löytämisestä sekä useita terveitä ja onnellisia vuosia yhdessä :)

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post