Our midsummer

jussi (20 of 21)

Juhannus oli rauhaisa, ja sisälsi lähinnä ystävien seuraa, hyvää ruokaa ja neljä tennispallon kokoista hyttysen puremaa. Juhannus toi mukanaan myös Benjille jonkin ihme-kipuilun, se ei ole syönyt vuorokauteen, eikä ole oikein oma itsensä. Vaisu ja apaattinen, eikä edes herkut maistu. Kun ei paistettu kanakaan inspiroinut koiraa syömään, lähdimme tänään käymään eläinlääkärillä, ja huomenna tutkivat sitten tarkemmin. Tänään sai kipulääkkeen ja heti vähän kiinnostui ruoasta, mutta taisi olla suussa sen verran kipua, että hirveän pitkälle ei vielä päästänyt lääkäriä. Benji osaa muuten tosi kiltisti käyttäytyä, mutta kun on kyse hampaiden tutkimuksesta, niin menestysmahdollisuudet on 50-50. Veikkaisin, että kun suu on kipeä, on mielihalut sen esittelylle melko vähäiset. Eläinlääkärin paksut hanskat kokivat nimittäin tänään aikamoisen käsittelyn, ennen kuin lääkäri luovutti ja totesi, että ehkä hieman rauhallisempana otetaan uusi yritys. Benjiltä poistettiin kymmenisen päivää sitten ne kaikki maitohampaat, jonka jälkeen tyyppi oli ihan superpirteä, kunnes eilen iltapäivällä alkoi tämä vaisuus ja syömättömyys. Huomenna tutkivat sitten tarkemmin. Itse epäilen, että kyseessä on joko hammasleikkauksen joku jälkitulehdus tai muu vastaava, tai sitten nielutulehdus tai jopa nenäpunkki. Kyllä, olen tutkinut kaikki mahdolliset koiraoireet tässä pienessä pelossani.

Toivottavasti pienellä ei ole mitään hätää, ja saadaan huomenna ongelmaa selvitettyä :)

jussi (1 of 1)-2

jussi (15 of 21)

jussi (4 of 21)

jussi (18 of 21)

jussi (5 of 21)

jussi (12 of 21)

Aitokukkaista kukkapantaa en tänä vuonnakaan osannut tehdä, mutta Glitterin vanha kukkapanta palveli hyvin näissä juhannusmenoissa. En ole yleisesti suurikaan pantojen ystävä, mutta kesä ja kukkapannat on kyllä aina yhteensopiva parivaljakko. Ainakin juhannuksena ja festareilla. Mulla on myös joku omituinen pakkomielle valkoisesta tai kukallisesta mekosta juhannuskena, ja tänä vuonna kaivoin jo useamman vuoden vanhan viittamekon vaatekaapista. Olen tehnyt suurmyllerrystä vaatekaappeihin ja lappanut hirveät määrät myytäviä vaatteita väliaikaissäilytykseen meidän saunaan. Päätimme tehdä pieniä pohjamuutoksia tulevassa asunnossamme, ja näinpä säilytystilamme siellä on hieman vähäisempää kuin täällä. Ottaen huomioon, että vaatekaappiemme suhde tällä hetkellä on n. 80-20, on ihan reilua, että minä hieman vähennän. Olenkin ollut poikkeuksellisen aikaansaava tällä osastolla kerrankin, ja odotan jo muuttoa ja väljempää kaaosta vaatekaappeihin. Juhannus on ollut siis täällä täynnä muuttoajatuksia, sillä meidän asunto on vihdoin vapaa keskiviikkona! Luulenpa, että keskiviikkona joudumme korkkaamaan pullon shamppanjaa ensimmäisen yhteisen omistusasuntomme paljaalla lattialla ja hieman kilistellä tälle uudelle alulle ja uudelle askeleelle meidän elämässä.

jussi (17 of 21)

jussi (9 of 21)

jussi (14 of 21)

jussi (6 of 21)

jussi (1 of 21)

jussi (16 of 21)

jussi (3 of 21)

Tämän päivän huippuhetkiä: 

♥ Puolityhjät kumit pyörässä, jotka huomaan vasta pyöräiltyäni jo osan matkaa töihin.
♥ Hirveän makuinen kahvi töissä. Mun suuri nautinto päivittäin on Cosi-nespresso reippaalla maitovaahdolla termarista. Siemailen sitä koko aamupäivän mittaan nautiskellen. Paitsi tänään. Koska mies oli laittanut vahingossa meidän sokerikkoon suolaa, ja puolitoista teelusikallista suolaa kahvissa maistui sangen.. jännälle.
♥ Neljä tennispallon kokoista mustelmaa polvitaipeissa, jotka saa jalat näyttämään ihan epämuodostuneille JA jotka kutisevat ihan koko ajan. Istun paraikaa niin, että jalat on ristissä ja molempien polvitaipeiden välissä on kylmäkalle, mikä on ainoa asia, joka auttaa. Allergialääke aiheutti vaan sen, että tarve kahville on vielä tavallistkain suurempi.

Selkeästi siis maanantai :D

Siinäpä hieman juhannuskuvia tältä vuodelta, toivottavasti rauhallinen ja mukava juhannusfiilis välittyy näistä ruutujen sillekin puolelle. Nyt keskityn täysillä hetken Italia-Espanja -koitokseen ja ajastelen teille aamuksi postauksen. Kannattaa olla huomenna aamulla hereillä ja kärppänä, sillä aika makea arvonta on tulossa, jossa nopeat syövät hitaat. Tai ainakin nopeat syövät herkutellen arvonnan voittajina ;) Olen niin innoissani alkavasta lomasta, että olen keräillyt teille tälle viikolle tosi kivoja arvontoja, joten tällä viikolla kannattaa olla muutenkin hereillä niiden suhteen!

1+

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Rosita Monday, June 27, 2016 at 19:50

    Kauniita kesäkuvia susta ja pikkutyypistä :) Onnittelut uudesta omasta kodista! Varmasti kiva fiilis päästä laittamaan sitä.

  • Reply JessiH Monday, June 27, 2016 at 20:05

    Todella ihania kuvia teistä! :) Tuli itselle jotenkin tosi hyvä mieli näitä katsellessa. Niin ja isot onnittelut vielä uudesta omasta kodista! :)

  • Reply Allu Monday, June 27, 2016 at 20:06

    Tsemppiä Benjille! Raastavaa, kun toinen ei osaa kertoa mihin koskee ja joutuu eläinlääkärien armoille :( onneksi teillä on sinnikäs pikkumies, joka varmasti on pian taas itsensä!

  • Reply Anna Monday, June 27, 2016 at 20:36

    Wow lovely pics Anna! Just stunning. I just simply love you in white dresses. :) and you changed your banner! Love the new look. x

  • Reply Noora Monday, June 27, 2016 at 21:16

    Ihania kesäisiä kuvia! 💕 Onnea uuteen kotiin ja Benjille pikaiset paranemiset. Meille on tulossa pommityttö kuukauden kuluttua, aika tuntuu menevän kovin hitaasti kun vaan odottaa tytön kotiutumista :)

  • Reply Krisu Monday, June 27, 2016 at 22:36

    Aivan ihana banneri <3

  • Reply Liina Monday, June 27, 2016 at 22:55

    Meidän mittelillä uusien hampaiden tuleminen aiheutti juuri tuollaista kipuoireilua, oli aivan flegmaattinen, ei syönyt ja pahimmillaan kuolasi sellaista vaahtoa ja ulisi. Soitin aivan itkussa sekä kasvattajalle että lääkäriin mutta meni sitten onneksi ihan muutamassa päivässä ohi. Olin ihan varma että nyt se tekee kuolemaa ja mieskin jätti yhden koulupäivän välistä kun en halunnut jättää koiraa yksin siinä kondiksessa. En ehkä koskaan tahdo lapsia kun koirakin jo tommosia fiiliksiä aiheuttaa :D

  • Reply Tiina Tuesday, June 28, 2016 at 08:35

    Onnea uuteen kotiin :) Ihana Benji, toivottavasti haukku paranee pian<3

  • Reply Mallu Tuesday, June 28, 2016 at 09:56

    Ihania kuvia! Benjille rapsutuksia, toivotaan, että kaikki hyvin :)

  • Reply M Tuesday, June 28, 2016 at 10:36

    Teillä kuulostaa olleen just ihana ja rento juhannus, jollanen sen pitää ollakki. Onnea teille uudesta kodista! Toivottavasti Benji paranee pian. :)

  • Reply Business Woman Tuesday, June 28, 2016 at 13:15

    Hei Anna! Ja onnea uuteen kotiin! Meillä on parivuotias pommipoika ja tarina hampaiden poistosta ja flegmaattisuudesta on niin tuttua meille. Hampaiden poistoprojekti tosin sujui mallikkaasti, eikä jälkioireita onneksi tullut. Mutta tuo ajoittainen flegmaattisuus, se on vaan niin outoa! Ensimmäisellä kerralla säikähdimme tietysti niin, että kiikutimme eläinlääkärille. Leosta otettiin verinäytteet ja päälle normaali perustarkistus rutisteluineen sun muineen. Mitään ei löytynyt ja oikeastaan heti eläinlääkärin jälkeen Leo oli jo ihan kunnossa. Se apatiakohtaus kesti vajaan päivän. Parin viikon kuluttua oli taas sama kuvio ja osasimme olla jo vähän kärsivällisempiä, koska kaikki veriarvot oli erittäin hyviksi todettu jo edellisellä kerralla. Sekin meni ohi päivässä. Läähätystä, selvää huonovointisuutta, häntä maassa, ei syö eikä juo, nukkuu eikä juurikaan liiku. Ainakin tähän mennessä nämä oireet on alkaneet yöllä. Ihan kamalaa katsottavaa enkä edelleenkään ymmärrä tai tiedä, mistä ne johtuu. Niitä vaan tulee. Ja kun “kohtaus” on ohi, vauhti on taas jopa entistä hurjempi:)
    Toivottavasti kaikki on nyt jo Benjilläkin kunnossa! <3

  • Reply Jenny Tuesday, July 5, 2016 at 21:59

    Siis voi moro miten ihana banneri! Ehdin nyt vasta lukea nämä viime viikon postaukset niin jään joka kerta tuijottamaan tuota kuvaa pariksi minuutiksi, täydellinen! :)

  • Reply Sip Sunday, December 24, 2017 at 16:54

    A fairy by the lake…

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post