“Another aeroplane / Another sunny place / I’m lucky, I know / But I wanna go home”

Niin paljon on heitä, joiden kanssa voi mennä sänkyyn.
Niin vähän on heitä, joiden kanssa haluaa herätä
Ja aamulla erotessa hymyillä
Ja vilkuttaa ja hymyillä
Ja koko päivän huolissaan odottaa viestiä.

Niin paljon on heitä, joiden kanssa voi vaan elää.
Juoda aamulla kahvia, puhua ja väitellä
Heitä, joiden kanssa voi lähteä lomalle
Ja, kuten kuuluu, niin surussa kuin onnessa, olla lähellä…
Mutta samalla olla rakastamatta.

Niin vähän on heitä, joiden kanssa haluaa unelmoida!
Katsoa, kuinka pilvet liikkuvat taivaalla.
Kirjoittaa rakkauden sanoja ensilumen peitteeseen,
Ja miettiä vain tätä ihmistä
Ja onnea suurempaa olla tietämättä tai toivomatta.

Niin vähän on heitä, joiden kanssa voi olla hiljaa.
Heitä, jotka ymmärtävät puolesta sanasta, puolikkaasta katseesta.
Joille ei haittaa vuodesta toiseen antautua,
Ja jonka puolesta palkinnon lailla,
Voi ottaa vastaan minkä tahansa kivun, minkä tahansa rangaistuksen.

Ja näinpä tämä maailma pyörii –
Helposti tavataan, kivutta erotaan.
Kaikki sen takia, että on niin paljon heitä, joiden kanssa voi mennä sänkyyn.
Niin vähän heitä, joiden kanssa haluaa herätä….

– Eduard Asadov

Juttelin tuossa erään ystäväni kanssa jokin aika sitten, ja keskustelu jäi mieleeni. Ei oikeastaan erityisestä syystä sinänsä. Mitään maailmanmullistavaa emme keksineet, mitään sen tärkeämpää emme varsinaisesti edes jakaneet. Ystäväni ilmaisu jäi vain mieleeni jostakin syystä, ja jäin sitä pohdiskelemaan. Puhuimme miehistä (no kuinkas muutenkaan) ja ystäväni kertoi hänelle tärkeästä miehestä ja heidän taannoisesta keskustelusta. Puhuimme rakkaudesta ja siitä, mitä tunteita ystävälläni vielä on. Hän sanoi jotenkin todella älykkäästi mielestäni. “Jos tietäisin, että huomenna olisi mun elämän viimeinen päivä, niin kyllä mä haluaisin herätä hänen vierestään. Mutta, jos tietäisin, että huomenna olisi mun elämäni ensimmäinen päivä, en haluaisi herätä hänen vierestään”. Tämä sai mut vaan yleisellä tasolla miettimään elämää, rakkautta, ystäviä ja läheisiä. Miettimään, mitä minä haluaisin noissa skenaarioissa ja miten yksinkertaista on loppujen lopuksi ymmärtää ihmissuhteiden arvo ja merkitys omassa elämässä. On ihmisiä, joiden kanssa haluaa herätä, ja on ihmisiä joiden kanssa haluaa nukahtaa.

Minulle tuli mieleen tuosta keskustelusta tuo runo, jonka sain lukijalta kesällä (pahoittelut tönköstä käännöksestä, olen sen venäjästä tähän suomentanut). Se pysäytti mut jotenkin todella perusteellisesti viime kesänä. Koska se on kaikessa yksinkertaisuudessaan jotenkin täydellisen oikeassa. Sinä iltana oli ohjelmassa taas yhdet kissanristiäiset, taas yhdet juhlat, joissa kaikki läsnäolijat olivat siellä, koska olivat “jotakin”. Parin skumpan jälkeen hain tiskiltä ginger alea jäillä isoon lasiin, jotta se näyttäisi siideriltä. Jotta minä näyttäisin siltä, että minulla on hauskaa ja olen juhlatunnelmassa mukana. Vaikka oikeasti tutkin vartin välein reittiopasta ja bussiyhteyttä kotiin lukemaan kirjaa sohvan nurkkaan.

bXi72-001

Lähde

Olen monta kertaa täällä blogissakin kertonut siitä, että jo melko nuorena päätin alkaa elää päivä kerrallaan, ikään kuin jokainen päivä olisi viimeiseni. Olen vuosia elänytkin niin. Sillä on ollut paljon positiivisia seurauksia. Olen heittänyt paljon sellaista pois, jolla ei ollut minulle arvoa, eikä turhaa ole päässyt kertymään. Tavaroita, ihmissuhteita, ajatuksia ja periaatteita. Tietyllä tavalla sitä asennetta voisin kiittää kaikesta siitä, mitä elämässäni on tapahtunut menneinä vuosina. Niin monta seikkailua, niin monta kokemusta, niin monta eri matkaa, tuttavaa, ihmistä, maata, retkeä, jännittävää hetkeä ja mitä vielä. Olen jokainen päivä mennyt nukkumaan sillä ajatuksella, että jos huomenna en herää, mä olen tehnyt tässä elämässä monen edestä. Ei ole mitään, mitä katuisin tai mitä olisin halunnut tehdä toisin. Olen oikeastaan aina miettinyt elämääni tuolla “jos huomenna on mun viimeinen päivä” – tavalla. Tajusin oikeastaan vasta äskettäin, että vaikka tällainen elämäntyyli on mahdollistanut paljon, on se mahdollisesti sulkenut paljon muita mahdollisuuksia pois. En ole uskaltanut suunnitella pidemmälle.

Jos minä mietin, että huomenna olisi viimeinen aamuni, haluaisin herätä yksin, Simba vieressäni. Jos siis herätessäni tietäisin, että kyseessä olisi mun viimeinen vuorokausi. En pidä hyvästeistä tai heipoista. Oon, ajoittain ainakin, herkkä itkemään, enkä haluaisi viettää viimeistä päivääni itkua tihrustaen aamusta iltaan. Olen oikeastaan aina toivonut, että kun joku päivä kuolen, kävisi se äkkikuolemalla. Itsekäs haave jollakin lailla. Siinä ei itse tarvitse kärsiä sekuntiakaan, mutta läheisille se lienee aikamoinen koettelemus. En minä kestäisi viettää viimeistä päivää maapallolla minulle rakkaan ihmisen tai useamman moisen seurassa, tietäen, että huomista ei ole. Ei, kyllä mä sitten makaisin Simban kanssa pitkän tovin vaan viltin alla pikkuista paijaten, kävisin pitkällä pitkällä kävelyllä, hengittäisin syvään raitista ilmaa, ja olisin itsekseni. Jollakin tavalla pelottavaa on, että en voisi kuvitella tekemässä hirveellä tohinalla kaikkea mahdollista ja nähdä kaikkia rakkaita ihmisiä, vaan minä ottaisin sen viimeisen vuorokauden ihan vaan itselleni. Pohdiskelulle, musiikille, Simban halailulle ja jollekin todella rauhalliselle. Miksi helvetissä mä sitten elän mun elämäni kaikki vuorokaudet täysin eri tavalla kuin siinä “jos mä kuolen huomenna” -ajatuksessa? En tiedä itsekään.

Mä luulen, että ensimmäisiä merkkejä mun kyllästymisestä vähän kaikkeen oli havaittavissa jo puolisentoista vuotta sitten. Koulussa meille tehtiin sellainen ajatusleikki, joka jäi mieleeni. Meidän piti vastata kolmeen eri kysymykseen eri adjektiiveilla. “Kuvaile lempiväriäsi”. Lämmin, klassinen ja syksyinen. “Kuvaile lempieläintäsi”. Ainutlaatuinen, hauska ja suloinen. “Kuvittele, että olet valkoisessa huoneessa, jossa ei ole ovia eikä ikkunoita, ainoastaan yksi valkoinen tuoli, eikä mitään muuta. Millainen olo sinulla on?” Rauhallinen, vapaa ja rentoutunut. Sen testin ideana on, että ensimmäiset vastaukset kuvaavat omaa itseään, lempieläimelle annetut adjektiivit sopivaa kumppania. Se valkoinen huone ja olo siellä, no se edustaa sitä, miten ottaa kuoleman vastaan. Meidän luokassa meitä oli vain kaksi, joilla oli positiivisia adjektiiveja siinä vastauksessa. Mietin jo silloin miksi ihmeessä minä en kokenut sitä ahdistavana. Minä koin vain, että minulla olisi rauha, kukaan ei vaivaisi minua, olisin yksin, kukaan ei häiritsisi, kukaan ei haluaisi minusta mitään. Olisi kai pitänyt tajuta, että jollakin tapaa siinä vaiheessa oli alkanut jo pienimuotoinen väsyminen. On kuitenkin niin vaikea sisäistää voivansa väsyä johonkin, mistä tykkää niin paljon. Reissuja, seikkailuja, kokemuksia. Niitä alkoi vaan olla liikaa, eikä ne enää lämmittäneet samalla tavalla.

Nyt olen miettinyt, että en välttämättä halua elää elämääni ajatellen, kenen kanssa haluaisin herätä viimeiseen päivääni ja mitä tekisin silloin. Haluan mieluummin miettiä, kenen kanssa haluaisin herätä loppuelämäni ensimmäiseen päivääni ja mitä silloin haluaisin. Missä haluaisin olla, kenen kanssa, mitä tehdä vai olla vaan tekemättä mitään. Mun väsymys ei oikeastaan ole johtunut siitä, että tekisin liikaa. Se on johtunut siitä, että olen ollut jotenkin tuuliajoilla sen suhteen mitä ylipäätään haluan tehdä. Valmistumispäivän lähestyessä en ole miettinyt tavallisia valmistumiseen liittyviä juttuja, kuten saanko työtä, jonka haluan ja minkä mekon laitan seremoniaan. Mä olen miettinyt, mitä hittoa mä edes haluan tehdä, ja ennen kaikkea missä. Vapauden alku on tuntunut painostavan ahdistavalta, ei vapauttavalta.

home-is-where-your-heart-is-e83f92c6-8f2a-4ae6-9b1b-095Lähde

Lontoo on ihana kaupunki. Se on ehdottomasti yksi suosikkikaupunkejani maailmassa, se on niin mieletön paikka, ettei siihen riitä sanatkaan. Turismiin, vierailuun ja käymiseen. Ei loppuelämän olemiseen. Tai ei ainakaan mulle. En minä halua tehdä 8.00-20.00 työpäiviä maanantaista perjantaihin peruspalkalla ja toipua niistä päivistä viikonlopun keräten voimia uuteen viikkoon. Minä teen töitä elääkseni, en elä tehdäkseni työtä. Lontoon syke on mieletön. On ihan uskomatonta lähteä kotoisen rauhallisesta Helsingistä ja astua Lontoon hulluun vilinään. Lontoo on omanlaisensa sirkus ja olen rakastanut sen seuraamista. Olen vaan tainnut nyt nähdä tarpeeksi monta näytöstä. En minä vieläkään tiedä, missä tulen asumaan ja mitä päädyn tekemään, mutta yksi asia tuntuu nyt varmalta. Minun tulevaisuuteni ei ole Lontoossa. “Luuletko, että jäät Lontooseen opintojen jälkeen?” on ollut yksi yleisimpiä kysymyksiä, enkä ole osannut missään vaiheessa antaa siihen vastausta. Sekin on tietyllä tapaa merkki. En ole koskaan kokenut sitä valtavaa varmuutta, että tänne mä jään.

Tarkoittaako tämä, että tulen takaisin Suomeen? Ehkä. Loppuelämäksi? En tiedä. On maita, joissa saatan viipyä hieman pidempään tässä lähitulevaisuudessa, tai voi olla, että matka käy jonnekin ihan eri puolelle Suomea kuin totutulle pk-seudulle. Voi olla, että kaipaan heti pian takaisin Lontooseen. Suunnitelmia on tehty, katsotaan miten ne etenevät. Olen kuitenkin tässä ymmärtänyt sen, että koska en ole vuosiin tiennyt, missä maassa haluan asua, ei se voi olla johtava prioriteetti elämäni ratkaisuille. Asuinmaa on loppujen lopuksi aika toissijainen asia mulle. Mulle on tärkeetä se, kenen kanssa olen ja tekeekö mun tekemä työ ja harrastukseni mut onnelliseksi.

On suurta rohkeutta lähteä maailmalle, pakata matkalaukku ja suunnata tuntemattomaan. On rohkeaa asettua muualle ja tehdä siitä kotimaa. Mä voisin asua vielä muutaman vuoden Lontoossa. Valmistua, tehdä niitä “ihan oikeita töitä” ja elää aikuiselämän arkea. Rohkeutta on kuitenkin myös myöntää, että on saanut tarpeeksi matkalaukkuelämästä, ja haluaa arjen ja normaaliutta. Tuntuu melkein helpommalta lähteä sinne maailmalle, kuin palata maitojunalla takaisin. Vannoin marraskuussa muuton jälkeen, etten ikinä koskaan enää muuta mihinkään, mutta niin vaan siitä huolimatta mä olen tullut siihen pisteeseen, että pian mä pakkaan laukkuni ja laatikkoni taas. Suuntana kylmän luminen kotimaa. Ainakin hetkeksi, puoleksi vuodeksi.

Lähiluennot loppuu kokonaan helmikuussa ja dissertationia voin tehdä missä tahansa. Miksei sitten Helsingissä. Syksyn osalta on vielä niin paljon liikkuvia osia, että sitä pidemmälle suunnittelu on aika lailla mahdotonta. Ystävät, tämä upea kaupunki, tämä kiva asunto, tämä kaikki, mun Lontoo-elämä… Sen jättäminen tuntuu jollakin lailla inhottavalle. Samaan aikaan kuitenkin tuntuu ihanalle jättää jatkuva ravaaminen, kuulumattomuuden tunne, tulevaisuuden jatkuva arvuuttelu, jatkuva matkalaukusta eläminen ja jatkuva ikävä. Päätös voisi olla aivan erilainen, tai ainakin tapahtua myöhemmin, ellen olisi tavannut poikaystävääni. Voin yhtään piilottelematta myöntää, että hänellä on valtava vaikutus tähän päätökseen. En minä halua laskea innoissani päiviä siihen, että nähdään ja ollaan yhdessä ja sitten laskea kauhulla päiviä siihen, että ollaan erillämme. Minä en edes pidä matematiikasta ja laskemisesta. En minä halua olla Suomessa milloin vanhempieni luona, milloin poikaystävän luona, milloin missäkin ja suunnitella joka päivä etukäteen, että on oikeat tavarat, oikeat aikataulut, oikeat kaikki. En minä halua, että oman blogin ja Forecan jälkeen mun useiten vierailema sivu on Rantapallon lentohaku. Mä en jaksa, että puolet mun kuntosalimaksuista menee harakoille, enkä voi pitää kiinni yhdestäkään harrastuksesta. En jaksa miettiä, voinko ostaa tänään leikkokukkia, kun kolmen päivän päästä lähden varmaan taas jonnekin. Mä haluan, että on koti. Että voi herätä rakkaan vierestä ja olla kotona. Että voi nähdä perhettä ja ystäviä suunnittelematta. Että ei tarvitse jatkuvasti jättää väliin tärkeitä tapahtumia. Mä haluan arjen.

En minä ole uraihminen, olen tunneihminen. Ja nyt musta tuntuu tältä. En tee tätä päätöstä kenenkään muun kuin itseni takia. Tiedän varsin hyvin, että tunteet voi loppua yhtä nopeasti kuin alkaa ja ihmissuhteet voivat muuttua entisiksi ihmissuhteiksi. Pessimisti ei ehkä pety, mutta ei myöskään kyllä ikinä elä täysillä.

Vaikka asiat voivatkin muuttua, juuri nyt musta tuntuu, että mulla on joku, jonka vierestä haluan herätä. Siihen ensimmäiseen aamuun. Siihen tuikitavalliseen yhteiseen aamukahviin ja arkipäivään.

0

You Might Also Like

184 Comments

  • Reply H Tuesday, January 13, 2015 at 13:23

    Miten ihana runo ja miten hyvä teksti!
    Olin itse syksyn poissa Suomesta (eli paaljon lyhyemmän aikaa kuin sinä olet matkalaukkuelämää elänyt), mutta juuri tuollaisia ajatuksia omassa päässä pyöri ihan lyhyenkin poissaolon jälkeen! Jotenkin sen kaukana ollessa tajusin, että elämä ei ole jossain tietyssä maassa vaan siellä, missä tärkeimmät ihmiset ovat. Tuntui, että sen kuherruskuukauden aikana kun kaikki uudessa paikassa on ihanaa ja viehättävää ehti myös miettiä näitä juttuja ja tajusi paaljon asioita, joita ei ole täällä Suomessa ollessa tullut mieleen. On hyvä käydä kaukana katsomassa omaa elämää, joka muuten tuntuu välillä olevan liian lähellä! :D

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:22

      Aivan! Mitä kauemmas menee, sitä lähemmäs näkee yleensä :)

  • Reply Ella Tuesday, January 13, 2015 at 13:25

    Hei Anna!
    Kirjoitit todella ihanasti ja sait paljon ajatuksia nousemaan mieleeni. :)
    Tsemppiä tulevaan!

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:21

      Kiitoksia :)

  • Reply Pirdeliina Tuesday, January 13, 2015 at 13:25

    Ihana teksti. Kaikkea hyvää tulevaisuuteesi Anna! :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:21

      Kiitoksia kovasti :)

  • Reply Erika Tuesday, January 13, 2015 at 13:33

    Huhhuh, tää teksti ois voinu olla mun näppäimiltä, sen verran samanlaiset ajatukset on itsellä pyörineet mielessä. Itsekin siis Lontoossa opiskelen, vielä olisi tosin reilu vuosi edessä. Silti yhä useammin tulevaisuutta miettiessä suuntana tuntuu olevan Suomi.

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:22

      No, en voi suositella mitään muuta, kuin seurata sydäntästi sitten kun aika on oikea :)

  • Reply ina Tuesday, January 13, 2015 at 13:38

    Kaunis runo ja postauskin! On ollut ihanaa lukea viime aikaisia postauksiasi, kun onni paistaa niistä niin selkeästi. :) Voin itse samaistua hyvin tähän, vaikka elänkin tällä hetkellä jo melko tavallista arkea koti-Suomessa.

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:22

      Kiitoksia :)

  • Reply never Tuesday, January 13, 2015 at 13:42

    Aivan ihana teksti <3

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:23

      Kiitos :)

  • Reply -A Tuesday, January 13, 2015 at 13:43

    Ihana teksti! Vaikka yrität pitää henkilökohtaisen elämän vähän piilossa blogista on tää kirjoitus tosi henkilökohtainen mun silmissä. Ihanan sykähdyttävä ja tunteita herättävä. Näistä teksteistä paistaa ihastus ellei rakastuminen. Itse olen ollut jo kohta kolme vuotta onnellisessa parisuhteessa ja voin vain iloita, kun joku toinenkin kokee näitä ihania tunteita. Vähän ehkä maailma muuttuu ihastumisen myötä vaalenpunaiseksi hattaraksi, vaikka normaalisti ei sellainen ihminen olisikaan. ;)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:22

      Se on kyllä totta, mutta hattara on ihanaa <3

  • Reply Satutalvi Tuesday, January 13, 2015 at 13:46

    <3

    Tähän ei oikein muuta pysty kirjoittamaan.

    Ihanaa, että valitsit sydämellä ja valitsit Suomen. Vaikka edes vähäksi aikaa. Arki on <3

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:14

      :)

  • Reply Titi Tuesday, January 13, 2015 at 13:55

    Voi Anna! Muutin itsekin Lontooseen samoihin aikoihin kuin sina, ja kokemukseni kaupungista ovat samanlaiset, ihan yhta hektiset suomalaiseen menoon tottuneelle… Itse viela pysyn talla hetken (tai kauemminkin) poikaystavani tilanteen takia, mutta toivon kovasti loytavani tuon rauhallisen -“ei ikavoivan”- paikan ja tunteen pian, kaipaan sita yhta paljon kuin sinakin juuri kirjoitit. Tsemppia muuttoon ja “kotiinpaluuseen”, ne arkiset asiat ovat kaikista tarkeimpia <3

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:14

      Kiitoksia kovasti ja tsemppiä sulle myös! Toivottavasti tuo paikka löytyy pian! :)

  • Reply lillamy Tuesday, January 13, 2015 at 13:55

    Todella hyvin kirjoitettu. Sä tarviit Anna niin irtioton sun “normaalista” kiireisestä arjesta, jolla tarkoitan sitä että oot koko ajan juoksemassa lentokentälle matkalaukun kanssa. Ns. hermoloma Suomen rauhassa on varmasti sulle hyvä, ainakin sen puolen vuoden mittainen. Sinä aikana sun ajatukset voi selkitytyä ja keksit, mitä haluat tehdä ja missä olla ainakin seuraavan hetken. Joka toivon mukaan on niin pitkä, että ihan oikeasti ehdit olla kotona.

    Sun elämä on muodostunut pikkuhiljaa sellaiseksi, että yhä useammat ja useammat ihailee sua. Harvemmin kuitenkaan tullaan ajatelleeksi sitä, kuinka kuluttavaa se voi myös olla. Nostan täysin hattua sulle, kaiken minkä oot saanut, oot ansainnut ja tehnyt huimasti töitä saavutuksiesi eteen. Ja toisaalta kaikesta saamastasi kannat myös vastuusi pää pystyssä, ylpeänä, vaikka rankkaa varmasti on, etenkin ajoittain.

    Oot vahva ja rohkea nainen ja pidät itsesi mahtavasti koossa, kaikki palaset hallussa jos niin voi sanoa. Tsemppiä <3 Ja ihanaa että sä löysit poikaystävän, joka täyttää ne sun suuret kriteerit. Ootte varmasti todella todella hyvin toisillenne sopiva pari.

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:14

      Sellainen on pian alkamassa onneksi. Syksyllä oottaa sitten uudet seikkailut, en itsekään vielä tiedä missä, mutta nyt on puoli vuotta aikaa ottaa iisisti ja vaan nauttia arjesta :) Ja kiitoksia, onhan toi toinen puolisko aika ihana kieltämättä! <3

  • Reply Sannak. Tuesday, January 13, 2015 at 13:59

    Olen varmaan joskus kommentoinut blogiisi, mutta jos en, niin nyt ainakin haluan sen tehdä. Yhtään kirjoitustasi en ole jättänyt lukematta. Vaikka olemme ihan eri ikäisiä, eri elämäntilanteessa, mutta mitä sillä on merkitystä. Ei mitään.
    Nämä kaksi viimeisintä kirjoitustasi on todella koskettavia. Syvällisempää, aikuisen naisen tekstiä. Rakastuneen naisen tekstiä. Olen melkein varma siitä :) Enkä tarkoita, ettet aikaisemmin olisi kirjoittanut myös syvimpiä ajatuksiasi. Olet kyllä, mutta näissä teksteissä on jotain erilaista. Jotain mikä pysäytti itsekin miettimään. Elämää, onnea, unelmiaan.. Kiitos siis siitä! Annoit ajateltavaa omista ajatuksistasi. Ja kyllä se niin vain on, että onni löytyy niistä pienistä, arkisista asioista, kun vain itse on onnelle avoinna.

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:13

      Voi miten ihanaa kuulla, kiitoksia kovasti :) Näinhän se juuri menee :)

  • Reply ne||a Tuesday, January 13, 2015 at 14:06

    Oon lukenu sun blogias jotain neljä vuotta ja kerran oon tainnu kommentoida aikasemmin, vaikka on pitänyt tehdä niin melkein jokaseen postaukseen.

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:23

      Kiva, että nyt kommentoit :)

  • Reply Hanna Tuesday, January 13, 2015 at 14:16

    Me oltiin miehen kanssa kaukosuhteessa reilut 1,5 vuotta enkä ikinä kyllä haluaisi siihen aikaan takaisin. Vaikka se tunne oli aina ihan mahtava, kun näki taas toisen pitkästä aikaa, niin kyllä tää yhteinen koti ja arki on paljon antoisampaa :)

    Ihan mahtavaa, että sä olet löytänyt sen tyypin, jonka kanssa sulla on hyvä olla :) Blogistakin on välittynyt sellainen onnellisuus viime aikoina.

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 16:18

      No nimenomaan näin :/ Ja kiitoksia, tosi mukava kuulla, että hyvä mieli on välittynyt ruudun toiselle puolelle :)

  • Reply minny Tuesday, January 13, 2015 at 14:24

    Moikka. Mä olen yksi sun hiljaisista lukijoista, joka harvemmin tänne jättää kommenttia. Olen voinut jo kauan samaistua suhun. Asun itse Saksassa, neljä vuotta takana ja saman verran etäsuhdetta. Ollaan ehdottomasti onnellisia yhdessä, ja nyt opintojen loppuessa pitäis päättää missä ME asutaan. Pitkästä aikaa pitäisi ajatella “minun” sijaan “meitä”. Se on jotenkin hassun vaikeaa, vaikka ehdottomasti haluaa olla toisen kanssa – siiihen egoistisuuteen tietyllä tapaa vain tottuu. Etenkin kun tuntuu, että koko maailma odottaa naisen joustavan. Miksei kukaan kysy, että muuttaako mun mies nyt luokseni? meidän ainoa ongelmamme on, että haluaisimme asua eri paikoissa – mutta silti olla yhdessä :D se on iso kysymys, mutta kuten sanoit, ihmiset on tärkeämpiä kuin ympäristö. totuus on kuitenkin, että elinympäristöön tottuu nopeasti, on se sitten Hanpurissa tai Raumalla. Sydämen päätöksillä mennään siis. Tsemppiä muuttoon ja tunnekuohuihin, niitä varmasti tulee! Jotkut kaupungit, kuten miehet, ovat vain vallanneet paikkansa sydämestä, mutta onneksi ikävän iskiessä voi aina ostaa lennon takaisin sinne sykkeeseen ja vilskeeseen ;)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:13

      Nimenomaan näin! :) Kaikkea hyvää teille, toivottavasti se yhteinen tulevaisuus löytyy pian :)

  • Reply Suvi Tuesday, January 13, 2015 at 14:42

    Ihana kirjoitus, tämä pehmo liikuttui kyyneliin… Hienoa, että uskallat tehdä tuollaisia päätöksiä ja kuunnella tunteitasi. Kaikkea hyvää sulle! :-)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:24

      Haha, ihana pehmo :) Kiitoksia kovasti :)

  • Reply Juuli Tuesday, January 13, 2015 at 14:44

    Harvemmin tulee kommentoitua blogeihin, mutta nyt on pakko sanoa, että ihana teksti! :) <3

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:24

      Kiitos :)

  • Reply Sonja Tuesday, January 13, 2015 at 14:49

    Vau! Ihan mieletön teksti :) ja pisti kyllä omankin pääkopan raksuttaan omia valintojaan. Välillä vaan tietyissä asioissa pitää olla itsekäs, että oma elämä tuntuu hyvältä. Tsemppiä tuleviin muutoksiin ja mukavaa kevään jatkoa! :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:24

      Kiitoksia kovasti ja samoin sulle :)

  • Reply jj Tuesday, January 13, 2015 at 15:05

    Ihan uskomaton kirjoitus jälleen kerran, ja niin totta. Herätti kovasti ajatuksia omaankin tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni liittyen, joka on enemmän tai vähemmän hankalahko. Kaikkea hyvää sinulle, pitkäaikaisena lukijana olen tosi onnellinen puolestasi! <3

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:27

      Kiitoksia kovasti <3

  • Reply Toinen samanlainen Tuesday, January 13, 2015 at 15:30

    Ihana postaus.

    Itselläni on todella samanlaiset fiilikset. Ihmiset kuvittelet mun olevan jotenkin uraihminen (ja itsekin kuvittelin niin), koska olin aina mukana miljoonassa eri projektissa ja kaikki päällisin puolin vaikutti menevän todella hyvin. Todellisuudessa vuosi sitten aloin väsymään kaikkeen. Matkustelin edelleen, mutta en saanut matkoista enää samalla tavalla irti kuin aiemmin. Kävin kaikenlaisissa kissanristiäisissä ja tapahtumissa, mutta “eeppiset illat” päättyivät mun osalta aina klo 1am viimeistään enkä itse kokenut niissä olevan mitään eeppistä. Onneksi tapasin vähän ennen tuota kaikkea miehen, joka on opettanut mua rauhoittumaan paljon. Yksi asia kerrallaan. Päätin tehdä koulun loppuun rauhassa sen sijaan että etsin jotain seuraavaa suurta etappia. Rauhoittuminen on auttanut mua löytämään paljon paremman tasapainon elämässä, olen alkanut panostaa aivan eri asioihin paljon enemmän kuin aikaisemmin, esimerkiksi lepoon, urheiluun ja ruokaan. En enää väsytä itseäni turhissa illoissa, missä ei ole yhtäkään ihmistä joka olisi minulle oikeasti merkityksellinen tai minä heille. Teen omat ruuat kotona alusta asti, suosien kasviksia ja luomua. Oloni on huomattavasti parempi jo.

    Toivon sinulle kaikkea hyvää. Olet ihana. :)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:12

      Voi miten ihanalta kuulostaa :) Kaikkea ihanaa sulle ja kiitos samoin! 3

  • Reply Pauliina Tuesday, January 13, 2015 at 15:31

    Uskomattoman hyvin puet ajatuksesi sanoiksi. Tämä jotenkin kosketti, vaikka olenkin eri elämäntilanteessa. Ehkä minulla on ollut samanlaisia ajatuksia aiemmin. Nyt elän perusarkea ihanan aviomieheni ja 10kk tyttäreni kanssa. Ei kiirettä mennä eteenpäin työuralla, sen ehtii myöhemmin. Pienet asiat tekevät minut onnelliseksi tässä ja nyt.

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:28

      Näinhän se on :)

  • Reply ÄnTee Tuesday, January 13, 2015 at 15:36

    Nyt oli kyllä sellainen teksti, et sait tän maapallon inhorealistisimman ja pessimistisimmänkii ihmisen silmät vähän raolleen..:) Ehkä tää elämä voiskin olla ihan ok, jos itse viittis tehdä sen eteen jotain, et se hyvä olo tulis…
    Oon ite mietiskelly työ-, asumis- ja elämisasioita tän syksyn ja talven aikana tosi paljon. Muutin yksin pk-seudulle, pienestä kaupungista. En tunne täältä ketään. Teen työtä, jotta elän, mut työ ei vastaa tällä hetkellä koulutusta mitenkäänpäin.. Poikaystävä ilmoitti muuttavansa pois Suomesta, joten parisuhteen tilasta vastaan, et poikaystävä on “entinen, nykyinen, tuleva tai jotain siltä väliltä”..
    Oon aina menny tässä elämässä vähän niin, et mulle elämä ei oikeestaan merkkaa mitään. En suunnittele, en toivo, eikä mulla oo mitään unelmia mun OMAN elämän suhteen.. Teen ratkaisut järjellä. Realistina oon tullu siihen tulokseen, et jokaisen on tehtävä työtä ja oon tyytyväinen ku sellainen on. Haaveammattia ei oo koskaan ollu, enkä voi ymmärtää ihmisiä, jotka haluaa vaihtaa työtä, jotta nauttis elämästä enemmän. Tällä hetkellä nukun enemmän kun koskaan, koska en tunne täältä ketään, enkä keksi tekemistä. Nukkuessa pääsee helpommalla ja aikakin kuluu huomaamattaan. Sit onkii jo seuraava päivä ja seuraava ja seuraava.. Mä en usko, et kun ihminen kuolee, ni sen sielu muistaa mitä on tapahtunu, tai et mtn sielua ees ois. Miks sit pitäis tehdä kaikkea kummallista tässä elämässä? Ku kuitenkii vaa tulee tuhkaks johonkii maan alle..
    Pessimisti ei pety, mut ehkä nyt voi kuitenkii ottaa sen pään pois sieltä pussista ja yrittää ees vähän nähdä tässä elämässä jotain hyvääkin. Ees hetken.
    Kiitos siis vinkistä ja tervetuloa takaisin kotiin..;)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:10

      Ihanaa, jos inspiroin vähän optimistisempaan ajatteluun :) Kiitos sinulle! :)

  • Reply paulahelena Tuesday, January 13, 2015 at 15:38

    Ihanaa! <3 haluis sanoa jotenkin paljon enemmänkin mut en mä nyt oikein osaa. tuli vaan tosi hyvä mieli sun puolesta.

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:28

      Kiitoksia kovasti ihana Paula <3

  • Reply elppura Tuesday, January 13, 2015 at 15:43

    Aivan mahtava teksti. Kiitos tästä ! :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:28

      Kiitoksia :)

  • Reply sanna Tuesday, January 13, 2015 at 15:44

    Upea teksti. Varsinkin viimeinen kappale kolahti ja kovaa. <3 Hölmö rakkaus ja ylpeä sydän on vaikea yhdistelmä kantaa, itse etsin vielä kultaista keskitietä :-)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:29

      Olipas ihanasti sanottu tuo “hölmö rakkaus ja ylpeä sydän” :)

  • Reply idahhh Tuesday, January 13, 2015 at 15:46

    Välillä on hyvä pysähtyä ja olla pelkäämättä päätöksiä. On hyvä olla paikka mihin palata, oli se sitten työpäivän jälkeen tai maailman ympärys matkalta. Uskaltaa tehdä päätöksiä vakiintumisesta. Eihän sen tarvitse olla lopullista. Aina voi lähteä kiertämään maailmaa mutta onhan se aina vaan kiva palata myös kotiin! :) tsemppiä, kyllä kaikki yleensä järjestyy!

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:29

      Juuri näin :)

  • Reply noora Tuesday, January 13, 2015 at 16:06

    Olipa mielenkiintoinen postaus! Tykkään kovasti näistä sun syvällisemmistä teksteistä. Nää herättää aina paljon ajatuksia. :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:30

      Kiitoksia kovasti <3

  • Reply Emma Tuesday, January 13, 2015 at 16:12

    Oon lukenu sun blogia aina silloin tällöin. Oon aina pitänyt siitä kovin, mutta tää kirjoitus kosketti. Älyttömän hyvä teksti!
    Monista bloggareista ei saa paljoonkaa irti – tai ehkä sen mitä laukkua bloggari himoitsee, minkä huonekalun hän juuri osti tai mikä on kauden kuumin huulipunatrendi. En missään nimessä sano, että se olisi paha asia: kyllä minä niitä luen.
    Tää vaan jätti – ainakin muhun – jälkensä ja sai mut ajattelemaan omaakin elämää uudelta kannalta. Kiitos.

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:07

      Kiitoksia kovasti kommentistasi, mukava kuulla :)

  • Reply petraniina Tuesday, January 13, 2015 at 16:13

    Hieno teksti Anna!
    Olen itsekin saanut käydä läpi useita samoja fiiliksiä mistä kirjoitit.
    Asioilla on tapana järjestyä :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:30

      Kiitoksia <3

  • Reply Maiju Tuesday, January 13, 2015 at 16:20

    Hei anna! Upea, pysäyttävä, syvällinen teksti, joka jäi mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Ihailen suussa sitä, että olet rohkeasti oma itsesi ja seisot valintojesi ja päätöstesi takana, siitä voi ammentaa paljon voimaa! Paljon tsemppiä sulle kevääseen ja kouluun, ihana että täältä blogista löytää muutakin kuin pelkkää pintaa, vaan välillä käsitellään asioita syvemminkin. Kiitos ja kaikkea hyvää sulle!

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:06

      Kiitoksia kovasti :) Ihanaa kevättä myös sinulle! :)

  • Reply mallu Tuesday, January 13, 2015 at 16:43

    Kuulostaa siltä, että olet löytänyt jotakin suurta :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:30

      Toivottavasti :)

  • Reply Nora Tuesday, January 13, 2015 at 16:53

    Musta on ihana seurata blogin kautta, miten sä jaksat vuodesta toiseen tehdä elämäsi itsesi näköiseksi, ja tavoitella ennen kaikkea onnellisuutta. Juuri noin se munkin mielestä pitäisi mennä :) Hittoon arvostelijat ja muut kurjailijat.

    Sekin on hyvä muistaa, että elämän suunnan valitseminen ei ole mikään kertaluontoinen juttu. Aina voi ja saa tehdä uusia korjausliikkeitä sen mukaan, miten mieli ja tunteet elää ja muuttuu, ja mikä milloinkin tuntuu mielekkäimmältä.

    Ja tsemppauspuheiden ohella, mä en kyllä kestäisi elämää ilman arkea ja pysyvää kotia XD Oon niin julmettu kotikissa, ettei mitään rajaa. Hatunnosto niille, jotka pystyvät elämään matkalaukkuelämää ja jopa nauttivat siitä, varmasti antoisaa. Mutta eipä kai tässä kotihiireilyssä mitään pahaa ole, eli kukin tyylillään, mikä se milloinkin sattuu olemaan :)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:06

      Se on ihanaa, että tuo on kuvastunut lukijoillekin. Koska onnellisuus on juurikin se ainoa asia, jota mä oon tavoitellut aina elämässäni :) Ei oo mitään pahaa kotihiireilyssä todellakaan, I’m looking forward to it :)

  • Reply Nora Tuesday, January 13, 2015 at 16:56

    Tää teksti pysäytti mut ihan täysin. Pystyn todellakin samaistumaan, sillä itsekin muutin Lontooseen opiskelemaan, vaikkakin vain muutama kuukausi takaperin. Mä sen sijaan olen pitkälle suunnitteleva ihminen, joten oon jo nyt alkanut miettiä, että haluunko jäädä tänne asumaan. Joten kiitos rehellisyydestäsi, sillä se sai mut tajuamaan, ettei mun tarvitse jäädä asumaan tänne, vaikka kaikki olettavatkin niin. Pitää tehdä sitä, joka tuntuu omalta :)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:04

      Juuri näin! Ihanaa Lontoo-aikaa :)

  • Reply nappula Tuesday, January 13, 2015 at 16:58

    Upea kirjoitus Anna! <3

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:30

      <3

  • Reply maijja Tuesday, January 13, 2015 at 17:05

    <3

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:30

      :)

  • Reply napin Tuesday, January 13, 2015 at 17:06

    Tervetuloa takaisin kotiin Anna <3 turha puhua mistään maitojunasta kun kotiin palaa voittajana, MM-pokaali kourassa ja kansa kauppatorilla hurraamassa eiku.. :D siis sitä mä meinaan että onhan nää sun maailmanmatkailuvuotesi olleet aika success ainakin näin lukijan silmistä katsottuna. Seikkailuja, menestystä, tutkinto sulle omalta alalta ja rakkautta, höystettynä sellaselta itsetuntemuksen kehityksellä jota on ollut inspiroivaa seurata. Mä rakastan näitä sun mietiskeleviä postauksia :)

    Sitä haluan kanssa sanoa, että musta tää sun toistaiseksi harventunut postaustahti on kiva. Sun superhetistä elämääsi seuranneena musta vaan tuntuu kivalta että olet vähän relaillut ja postauksissa on jotenkin rauhallisempi tunnelma. Ei haittaa yhtään odottaa paria päivä uutta postauksta vaikka rauhallisempi tahti vakiintuisi :)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:02

      Hahahhaha, no ei siellä ehkä kauppatosi oo ihan hurraamassa ;D Kiitoksia :) Joo, nyt on pakko laittaa koulu etusijalle, että sikäli kevyempi postaustahti jatkunee vielä hetken ainakin :)

  • Reply Layra Tuesday, January 13, 2015 at 17:07

    Olipa aivan ihana teksti. Itsekin olen nyt tavannut miehen jonka kanssa vaan natsaa niin pirun hyvin. Ainut vaan että kyseinen herra asuu toisessa kaupungissa, reilun kolmen tunnin ajomatkan päässä. Joo tiedän, se on vähän verrattuna vaikka esim. teidän välimatkaan, mutta välimatka se on silti. Raastaa sydäntä mennä nukkumaan yksin ja varsinkin herätä yksin. Vaikka nähdäänkin suht usein, herralla kun on enemmän tuota akateemista vapautta yliopistossa kuin minulla. Mulla olisi vielä vuosi puristettavana koulua ja se ois sitten siinä. Mäkään en osaa aatella mitään työjuttuja vielä ja suoraan sanottuna oon paskahalvauksen partaalla siitä että joudun oikeesti töihin, epäilen hirveenä omia taitojani. Ei vaan mitään hajua että minne. Oon vaan aatellu että poikaystävän paikkakunnalle, sillä kun vielä koulu kestää muutaman vuoden. Oon niin kyllästyny matkusteluun ja toisen odotteluun ja ikävöintiin. Pitää vaan uskoo että kyllä se päivä joskus vielä koittaa, kun herätään samasta sängystä joka aamu. :)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 13:02

      Varmasti koittaa, kun laitatte asiat tärkeysjärjestykseen :) Tsemppiä teille, hyvä siitä tulee :)

  • Reply aimy Tuesday, January 13, 2015 at 17:11

    En kommentoi lähes koskaan, mutta nyt on pakko sanoa, että olipa ihana teksti! :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:31

      Kiitoksia :)

  • Reply Päivi Helena Tuesday, January 13, 2015 at 17:30

    Olen onnellinen sinun puolesta, että tavallinen arki tuntuu kodikkaalle ja hyvälle, kun sitä ajattelee aamulla kahvikupin äärellä sen rakkaan ihmisen kanssa, jonka kanssa haluaa herätä!

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:32

      Niinpä :) Juuri sitä mä kaipaan nyt :)

  • Reply miraprkl Tuesday, January 13, 2015 at 17:42

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:33

      :)

  • Reply Christina Tuesday, January 13, 2015 at 17:52

    Tää on kyllä jotenkin tosi ihana ja ajatuksia herättävä postaus! =)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:33

      Kiitoksia :)

  • Reply nnnnn Tuesday, January 13, 2015 at 18:10

    En tiedä mitä halusin sanoa, mutta tän tekstin luettua tuli fiilis, että pakko tähän on kommentoida. Ensinnäkin, olen onnellinen puolestasi, että tiedät mitä haluat juuri nyt. Kadehdittava taito. Toiseksi, olen onnellinen myös siitä, että jaoit tämän kanssamme. Loi hymyn huulille, hyvän mielen, ja vaikka olen jo lähemmäs 4 vuotta sinua seurannut, vasta näistä viimeisimistä postauksista on sinusta jotenkin hehkunut entistä syvempi onnellisuus ja jotenkin uudenlainen Anna, lämpimämpi ja kypsempi. Kaikkea hyvää sinulle ja tulevaisuudellesi. ♥︎

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:59

      Kiitoksia ja samoin sinulle! <3

  • Reply Krista Tuesday, January 13, 2015 at 18:18

    Tämän luettuani tuli valtava tarve kommentoida.. en vaan tiedä mitä sanoisin. Oli ihanan rehellinen ja avoin teksti <3

    Rohkeutta on tehdä päätöksiä sydämensä äänellä.

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:34

      Kiitoksia kovasti ja niinhän se on :)

  • Reply C Tuesday, January 13, 2015 at 18:24

    Hei Anna,

    Tein itse saman muuttopäätöksen pari vuotta sitten Lontoo elämän jälkeen. Puit sanoiksi sen, minkä johdosta itse muutin takaisin Suomeen. Pyöritin mielessäni juurikin samoja asioita kuin sinä. Vaikka jossain vaiheessa kaipuu Lontooseen tuli, niin nyt parin vuoden jälkeen en voi kuin kiittää menneisyyden minääni, että palasin! Vaikka edelleen on hyvä olla täällä, pääsee täältä aina halutessaan takaisin ulkomaille!

    Mielettömästi tsemppiä uuteen seikkailuun ja kiitos mahtavasta blogistasi!

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:59

      Näinhän se on, tänne pääsee AINA takaisin :) Kiitoksia kovasti ja ihanaa kevättä sinne :)

  • Reply Emma Tuesday, January 13, 2015 at 18:25

    Siis en tiedä miks, mutta mulle tuli jossain puolivälissä tätä tekstiä lukiessa aikamme suurmiehen eli Cheekin yks riimi mieleen; “Kun ennen aurinkomatkoist sai kylmiiväreitä
    nykyään harvat hotellit on kyllin päheitä”

    Niin se vaan on, joskus sut maailman onnellisimmaks tehneet asiat saattaa ajan kanssa muuttua tylsiksi ja sillon todellakin saa ja pitää kyseenalaistaa itteensä ja tehdä semmoset muutokset mitkä muuttaa taas olon kokovaltasesti hyväks ja onnelliseks – vaikka se sit tarkottais sitä maitojunaa tai omien sanojen syömistä!

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:58

      Näinhän se on, tiedän hyvin, mitä Jare tuossa tarkoittaa, tuttu tunne :)

  • Reply love is all you need Tuesday, January 13, 2015 at 18:31

    Huh, täällä toinen tunneihminen, joka nieleskelee kyyneleitä tämän tekstin luettuaan. Kuulostat rakastuneelta ja ihanan onnelliselta, Suomeen paluu ainakin hetkeksi on varmasti hyvä päätös. Ei voi vaan kun toivoa, että samantapainen onni ja joku ihana ihminen tulee jossain vaiheessa omaankin elämääni!

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:57

      Voi kiitoksia kovasti :) Ja varmasti tulee, keep the hope up! :)

  • Reply Mona Tuesday, January 13, 2015 at 18:44

    Todella nätisti kirjoitettu ja ajatuksia herättävä teksti. Tuossa on kyllä monta seikkaa, joiden pohtiminen tekisi hyvää ihan kaikille.

    Itse en ehkä ole niin hyvä elämään hetkessä, mutta pyrin kuitenkin ajatelemaan, että kaikki tulee järjestymään, ja niin yleensä tapahtuukin. Nytkin valmistumisen kynnyksellä itsekin olevana voin helpottua sillä tiedolla, että tässä taloustilanteessa alalla, jolle valmistuu vuosittain enemmän ihmisiä mitä on vapaita työpaikkoja, minua odottaa vakituinen työsopimus heti opintojeni päätyttyä. Toinen tuohon kuolemaan tavallaan liittyvä periaate, josta haluan pitää kiinni, on se, että pyrin sopimaan mahdolliset riidat ja erimielisyydet ennen nukkumaanmenoa. Ei sitä ikinä tiedä, jos jompi kumpi ei aamulla herääkään.

    Olet varmasti tehnyt oikean päätöksen ja kuunnellut siinä sydäntäsi. Tsemppiä kaikkeen ja eiköhän niitä töitäkin noin ahkeralle ihmiselle ja määrätietoiselle persoonalle löydy. :)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:57

      Kiitoksia kovasti ja kaikkea ihanaa sun tulevaan työhön :)

  • Reply M Tuesday, January 13, 2015 at 18:46

    Rohkea päätös ja upea teksti! Pidän erittäin paljon näistä sinun pohdiskelevista teksteistä.

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:34

      Kiitoksia kovasti :)

  • Reply Milla Tuesday, January 13, 2015 at 19:46

    Ihana postaus! Paljon tsemppiä tulevaan! :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:34

      Kiitoksia kovasti :)

  • Reply Ann84 Tuesday, January 13, 2015 at 19:46

    Tervetuloa Helsinkiin:) Olitko täältä päin kotosinkin? Muutatteko poikaystävän kanssa yhteen sit asumaan?

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:35

      Oon Vantaalta, eli todella läheltä :) Ja kyllä :)

  • Reply laauur Tuesday, January 13, 2015 at 19:49

    Kirjoititpa upeasti ja samalla samaistuin tekstiisi. Valmistun itse matkailualalle ensi joulukuussa. Samoin poikaystävni valmistuu omalle alalleen. Tällä hetkellä meillä on välimatkaa kokonainen suomi, ja suoraan sanoen en tiedä mihin jatkaa. Minulla ei ole tällä hetkellä mitään väliä, mihin päin suuntaan, onko se suomessa vai ulkomailla, etelässä vai lapissa. Haluan sinun tavoin herätä hänen vierestään joka aamu. Kiitos ajatuksia herättävästä tekstistä!

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:57

      Sitten pitää tehdä päätöksiä sen mukaan, mitä eniten haluaa :) Ne ei voi mennä pieleen :)

  • Reply Sarashe Tuesday, January 13, 2015 at 20:00

    Jälleen ehkä pitkästäkin aikaa jotenkin sitä Annaa jota aina välillä pitkän linjan lukija kaipaa. Ihania oivalluksia, haaveita ja inspiraatiota… Hassua kyllä, pohtimalla oman elämäsi tärkeitä kysymyksiä inspiroit muita. Ainakin mua. Ihanaa. Kiitos. :) Rohkeutta on olla oma itsensä, ja vaikken tunne sua henk koht niin tiedän että sä olet oma itsesi ja hyvä juuri niin.

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:56

      Voi miten mahtavaa kuulla :) Ja hienoa huomata, että vuosienkin jälkeen olet vielä mukana (tunnistettava nicki) :)

      • Reply pannukakku Friday, January 16, 2015 at 14:21

        “Jälleen ehkä pitkästäkin aikaa jotenkin sitä Annaa jota aina välillä pitkän linjan lukija kaipaa.”
        Pakko kompata!

        Terv. iihan ekoista postauksista asti mukana ollut! :)

        • Reply Anna Sunday, January 18, 2015 at 12:27

          :)

  • Reply tiia Tuesday, January 13, 2015 at 20:23

    Hei, piti vain sanoa, kuinka runollinen teksti. Niin soljuva, kaunis ja oivaltava – kuten elämä.
    Arvoituksia kerrakseen, myös onnea tulevaisuudelle. :)

    tiia

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:35

      Kiitoksia kovasti :)

  • Reply sanna Tuesday, January 13, 2015 at 20:34

    Everything happens for a reason. Ehkä se viimeisin muutto olikin niin hankala juuri siksi, että tajuaisit, ettei Lontoo ehkä olekkaan välttämättä sun paikka just nyt :) Se, että lähdet sieltä pois, ei kuitenkaan sulje sitä, ettetkö joskus voisi palata.
    Anyway, tsemppiä siihen mitä tulevaisuus ikinä tuokaan tullessaan! Toivottavasti paljon riemua ja ikimuistoisia hetkiä :)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:56

      Olen miettinyt itse asiassa ihan samaa. Merkki jostain se selvästi oli :) Kiitoksia kovasti :)

  • Reply viltsun äippä Tuesday, January 13, 2015 at 20:47

    Ihana postaus! Onnea teille molemmille! :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:35

      Kiitos :)

  • Reply Heidi Tuesday, January 13, 2015 at 20:56

    Aivan ihana kirjoitus, tuli tippa linssiin sait ainakin minut ajattelemaan täällä olemista ja miten meille annetun ajan käyttää,kiitos siitä.
    Toivon kaikkea hyvää sinulle elämässäsi,olet hyvin järkevä ihminen ja elät tätä elämää suurella tunteella.

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:36

      Kiitoksia kovasti <3

  • Reply Sunjay Tuesday, January 13, 2015 at 21:01

    Hei! Hieno postaus, pisti ajattelemaan. Olen tässä miettinyt, että onko blogisi nimessä äng-äänne, eli sen lausuisi vähän kuin mango life mutta uulla, vai onko se kuin Minun meno elämä (Mun go life)? Kiitos jo paljon vastauksesta. Onnea ja voimia tulevaan :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:36

      Se on Mungo life. Eli vähän ku mango :)

  • Reply primrose Tuesday, January 13, 2015 at 21:07

    Olipa hyvin kirjoitettuja ajatuksia tuosta arjen kaipuusta. Mä ymmärrän todella hyvin sun kaipuun sellaiseen tavalliseen arkeen, jonka saa jakaa rakkaiden ihmisten kanssa ja jossa ei tarvitse laskea päiviä joko iloiseen näkemiseen tai haikeisiin hyvästeihin. Pari vuotta sitten poikaystäväni oli ulkomailla töissä ja itse olin samaan aikaan vuoden vaihdossa ihan eri puolella maailmaa. Näimme sinä aikana vain kerran ja vaikka palasia arjesta pystyikin jakamaan Skypen kautta, ei se kuitenkaan ollut millään tasolla sama. Sen kuitenkin jaksoi, koska tiesi välimatkan olevan väliaikaista. Mulle kuitenkin tulee nykyään vieläkin välillä ihan odottamatta sellainen hyvä olo ja helpotuksen tunne siitä, että nyt saadaan olla samassa paikassa. Tsemppiä ja onnea valinnoillesi :)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:54

      Mulla on sama tällä hetkellä, että tästä erossa olosta tekee helpompaa se, että tiedän, että kuukauden päästä me asumme yhdessä ja vietämme yhdessä aikaa kuten normaalissa arjessa vietetään :) Se on mahtava tunne :)

  • Reply ella Tuesday, January 13, 2015 at 21:20

    Oon niin onnellinen sun puolesta ♥

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:36

      Kiitoksia :)

  • Reply M. Tuesday, January 13, 2015 at 21:21

    Voi ei mikä teksti. Tässä omankin tulevaisuuden kanssa painiskellen, niin hitto että pisti miettimään! Välillä se on kiinni siitä että uskaltaa lähteä, välillä siitä että uskaltaa palata.

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:39

      Näinhän se on :) Hyvin sanottu :)

  • Reply Elisa Tuesday, January 13, 2015 at 21:22

    Kiitos tästä!♥ Ihan mielettömän upea teksti, joka teki syvän vaikutuksen muhun. Sitä alko itsekin ajattelemaan asioita vähän erilaisesta näkökulmasta. Erityisesti iski ”Pessimisti ei ehkä pety, mutta ei myöskään kyllä ikinä elä täysillä”. Ymmärsin tän tekstin avulla, että elämässä ehkä kuulukin välillä kokea niitä sydäntä raapivia pettymyksia. Kiitos Anna!♥

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:39

      Kiitoksia kovasti :)

  • Reply jii Tuesday, January 13, 2015 at 21:29

    Mä käyn lukemassa tätä blogia enemmän sun persoonan kuin muotiasioitten takia. Sussa on jotain inspiroivaa, esim. just se kun lähit sillon Australiasta pääsykokeisiin Lontooseen. Ja pääsit tuohon kouluun. Mä ihailin ja sain siitä hillittömän pohdintapuuskan miettiä omaa elämää. Sä oot niin rohkee! Tälläset postaukset menee mun vereen, mä en osaa small talkia, mutta rakastan syvällisiä pitkiä keskusteluja ihmisten kanssa. Tämmösessä tekstissä on sitä samaa. Elämät menee ihmisillä niin eri tavoilla ja uskon, että kaikella on tarkoitus. Minä esim. en millään “saa” parisuhdetta, en ole koskaan seurustellut vaikka täytän loppu vuodesta kolmekymmentä. Se on mun tavoite, mä haluan kokea molemmin puolisen rakastumisen ja oikean ihmissuhteen. Mutta oon saanut sen tilalla paljon ja oon siitä kiitollinen, en ois se kuka olen, jos en olis saanu kasvaa yksin.

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:50

      Voi miten ihana kuulla! :) ja ymmärrän täysin, olenhan minäkin ollut tässä välissä melkein pari vuotta sinkkuna ja siinä ehti kasvamaan juuri itsensä näköiseksi ihmiseksi :)

  • Reply tiiakristiina Tuesday, January 13, 2015 at 21:40

    Niin ihana ja ajatuksia herättävä kirjoitus, Anna oot paras <3
    Ratkaisu Suomeen muutosta on varmasti hyvä ratkaisu, kun ei koulunkaan takia tarvitse Lontoossa pysyä. Ikävässä eläminen on raastavaa ja sillon ei todellakaan elämästä nauti, vaan päivistä täytyy vaan "suoriutua" läpi eteenpäin..
    Kaikkea parasta sulle tulevaisuuteen! Toivon onnea jokaiseen päivääsi :)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:49

      Kiitoksia kovasti :) Ja samoin sinulle! :)

  • Reply Jenniina Tuesday, January 13, 2015 at 21:57

    Aivan mielettömän ihana postaus! Ihana saada ajateltavaa :) kiitos!

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:39

      Kiitoksia :)

  • Reply -erika Tuesday, January 13, 2015 at 22:13

    Tää kirjoitus todella osui ja upposi. Rohkea eikä varmasti helppo päätös. Mutta varmasti yrittämisen arvoinen :) Tiedän niin ton matkalaukkuelämän, sitä olisi itsellä vielä pari vuotta edessä pakosta, kun opinnot on toisaalla ja se paikka ja asiat mitä sydän haluaa muualla. Onneksi mulla sentään on mies samassa kaupungissa kuin itse olen, sekin on koettu että on jouduttu olemaan erillään ja laskemaan niitä päiviä, se on vaan ihan perseestä. Toivottavasti päätös tuo sulle paljon onnea ja hyvää oloa! Kovasti tsemppiä kevääseen :)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:48

      Kiitoksia kovasti :) Samoin sulle! :)

  • Reply Jenni Tuesday, January 13, 2015 at 22:26

    Tämä kirjoitus teki kovin onnelliseksi, tavallinen arki on ihanaa kun sen saa jakaa rakkaiden kanssa :) Ihanaa kevättä!

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:40

      Näinpä :) Ja kiitoksia samoin :)

  • Reply Sinba Tuesday, January 13, 2015 at 22:40

    Kaunista. Ihanaa, että olet löytänyt sellaisen ihmisen, jonka kanssa “tylsä arki” tuntuu tavoittelemisen arvoiselta juhlalta. Se on kaunista. Ikisinkku täällä päässä voi todeta hymyssäsuin, että Minäki vielä joskus! :) NAUTI! <3

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:40

      Kiitoksia :) ja aivan varmasti <3

  • Reply Emmi L. Tuesday, January 13, 2015 at 23:07

    Tää oli ihana teksti! Jotenkin pitää ehkä vähän sulatella ennen kun saan tästä kaiken irti, mutta allekirjoitan lähes kaiken mistä tässä puhuit. Ja miksei sitä saisi myöntää, että tekee päätöksen jonkun toisen ihmisen takia? Mä toivoisin joskus olevani se toinenkin ihminen jonka vuoksi niitä päätöksiä tehdään, mutta oon silti valmis tekemään omia päätöksiäni muiden ihmisten takia.

    Emmi L.

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:48

      No niinpä. Jotenkin sitä pidetään aina liian romanttisena, naiivina ja hölmönä ratkaisuna. En ihan ymmärrä miksi :)

  • Reply Johanna Tuesday, January 13, 2015 at 23:10

    Mun mielestä on ollu aivan mahtavaa seurata tässä vuosien varrella sitä intohimoa mikä sulla on elämälle, rohkeutta kokeilla siipiä ja tehdä sitä mikä parhaalta tuntuu, etsimistä ja löytämistä – sitähän se elämä parhaimmillaan on. :) Tätä postausta lukiessa mulle tuli semmonen hassu ajatus, että tavallaan mikään ei oo muuttunu, vaikka silti niin paljon on muuttunu! Keep up the good work!

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:47

      Kiitoksia kovasti kommentistasi :) Ja niinhän se kai on, että ne voimakkaimmat luonteenpiirteet siellä on taustalla vahvimpana :)

  • Reply kata Tuesday, January 13, 2015 at 23:26

    itellä vähän samat fiilikset. poikaystävän kanssa seurusteltu kolme ja puoli vuotta, koko aika etäsuhteessa. itse opiskelen toisella paikkakunnalla ja joka viikonloppu matkaan poikaystävän luokse. opiskelupaikkakunta ei tunnu yhtään kodilta, ei voi hankkia kuntosalikorttia, kun kolmena päivänä sitä ei pysty käyttämään. koko ajan on kassi eteisessä odottamassa lähtöä. olisi vihdoin kiva päästä muuttamaan oikeasti saman katon alle ja aloittaa oma arki.

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:39

      Joo, toi on niin kuluttavaa :/

  • Reply Anni Wednesday, January 14, 2015 at 00:20

    Yksi sun parhaista teksteistä ikinä, kiitos <3

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:40

      Kiitoksia kovasti kommentistasi :)

  • Reply anni Wednesday, January 14, 2015 at 00:35

    Wau Anna. Mielettömän hieno teksti ja mahtavia ajatuksia. Oot kyllä upea nainen, loistavaa, että teet tätä ja sitä mitä rakastat – olet sen kautta niin suuri inspiraatio monelle! Vaikka en sua tippaakaan tunne, en voi muuta, kuin olla vilpittömän onnellinen sun puolesta, että oot löytäny tuollaisen hetken ja näkökulman elämästäsi. Toivon kaikkea hyvää, rakkauden ja ilontäyteisiä päiviä sinulle ja läheisillesi!

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:38

      Kiitoksia kovasti :) Samoin myös sinulle! :)

  • Reply hmclehto Wednesday, January 14, 2015 at 00:52

    Voi sua ! Olen itse näitä pähkäillyt. Suomesta lähdin Lontooseen puoleksi vuodeksi… Nyt kohta 16 vuotta myöhemmin olen vielä sillä tiellä. Välillä on ihan mieletön koti-ikävä Suomeen, mutta koti on nyt Sydney maailman parhaan miehen kanssa. Follow your heart aina se ei ole helppoa, mutta ei nää päätökset ole loppu elämäksi varsinkin naisena mieltä saa muuttaa vaikka kaksi kertaa päivässä xxx

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:35

      Se on muuten ainoa oikea matkaopas ja elämänopas ;)

  • Reply lukija Wednesday, January 14, 2015 at 08:37

    Wau. Hienoa Anna. Kuulostat tänään hyvin fiksulta. Ensimmäinen bloggauksesi, jonka luin mielenkiinnolla alusta loppuun. Hyvää elämää!

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:14

      :)

  • Reply Ninni Arppe Wednesday, January 14, 2015 at 08:42

    Hei Anna,

    Kuulostaapa ihanalta! Muistan tuon tunteen ja vaikka näin jälkeenpäin välillä mietityttää entä jos, niin kyllä asioilla on tapana järjestyä. Se on ihana tunne kun löytää jonkun jonka kanssa jakaa arki, tämän voi todeta yli 17 vuoden kokemuksella (yli 15 naimisissa ja saman tyypin kanssa =)). Arki, niin tylsältä kuin se kuulostaakin on oikeasti ihanaa! Reissut sun muut tuntuvat vielä ihanammilta kun se arkikin ehtii siihen väliin. Lykkyä tykö uusin haasteisiin!

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:32

      Näinhän se varmasti on :) Kiitoksia kovasti ja kaikkea ihanaa teille :)

  • Reply Anna-Suvi Wednesday, January 14, 2015 at 09:31

    Ihana Anna! Kiitos että avasit sydäntäsi ja mietteitäsi, oli todella tunteita herättävä kirjoitus <3 :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:14

      <3

  • Reply Kata Wednesday, January 14, 2015 at 09:35

    Niin mahtava kirjoitus Anna! Koti on siellä missä sydän on, niinhän se vaan menee ja kirjoituksesi perusteella se tuntuu olevan rakkaittesi luona täällä Suomessa. Matkalaukkuelämää jaksaa jonkin aikaa, mutta ei loputtomasti ja kukapa meistä ei haluisi vanhemmiten asettua aloilleen ja perustaa perhettä ja elää sitä normaalia arkea iloineen ja suruineen, herätä rakkaan vierestä ja olla murehtimatta koska taas joutuu eroamaan hetkeksi. Sä olet kuiteskin nähnyt ja kokenut enemmän kuin moni muu ikäisesi tai jopa vanhempi, joten ymmärrettävää on et haluaa jo asettua. Joten kaikkea hyvää loppuopintoihin ja valintoihisi tulevaisuuden suhteen.

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:31

      Kiitoksia kovasti :)

  • Reply Sanna V. Wednesday, January 14, 2015 at 10:12

    Voi vitsit, luin edellisen ja tämän postauksen putkeen ja ai että tuli lämmin fiilis :) Oon niin onnellinen sun puolesta, vaikken blogia enempää sua tunnekaan. On vaan niin ihanaa kun ihmisestä hehkuu onni ja seesteisyys! Ihanaa :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:14

      :)

  • Reply Irene Wednesday, January 14, 2015 at 12:32

    Kiitos! Kiitos tästä tekstistä, alun runosta ja sen jälkeisistä ajatuksista, ne koskettivat todella syvästi. Eksyin blogiisi vasta toissa päivänä ekaa kertaa ja tulin nyt katsomaan, onko tänne tullut uusia kirjoituksia. Olen reilu viikko sitten tavannut ihanan miehen ja luulen, että hän on se minulle se oikea. Vaikka elänkin itse tasaista arkea ihanassa kodissani, olen viime aikoina saanut opetella juuri noita terveen itsekkyyden ja myötätunnon ajatuksia. Ne pitävät tässä elämässä kiinni parhaiten.
    Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti löydät sisäisen rauhan ja onnellisuuden (:

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:31

      Kiitoksia kovasti ja kaikkea hyvää ja ihanaa Sinulle ja miehellesi :)

  • Reply Suvi Wednesday, January 14, 2015 at 13:26

    Tosi hieno postaus ja vois olla niin mun kirjoittama! Noi asiat on niin monimutkaisia että tiedän miltä tuntuu koska itsellä samoja fiiliksiä. Oon vielä semmonen jahkailija että jossain vaiheessa alkaa ottamaan jo päähän oma päättämättömyys ja kun tietää, että jossain vaiheessa pitää vaan päättää mitä tehdä. Niinhän sitä sanotaan että kaikkea ei voi saada. Mä en kyllä usko siihen. Kaiken voi saada muttei ehkä samaan aikaan :) ps. Sillon kun olit Dubaissa tulin moikkaamaan sua kentällä ja laitettiin viestejä kun oltiin maassa- ei kuitenkaan koskaan tavattu yrityksistä huolimatta. :D Oon siis se sama tyttö, oli hauska kattoa kuvia mitä olit ottanut Dubaista kun oli niin monia tuttuja paikkoja :)

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:31

      Aaaa, katos vaan :) Voi vitsi, tosi harmi, että sillon ei ehditty näkemään :) Mutta kiitos kuitenkin, että pidit silloin yhteyttä :)

  • Reply IS Wednesday, January 14, 2015 at 16:19

    Hei Anna,

    Olipa ihanaa lukea tama juttu. Tuntuu etta jaan kaikki tunnot tasta tekstista. Ollaan suurinpiirtein saman ikaisia ja vuoden 2011 tammikuusta lahtien olen makin seikkaillut maailmalla – ensin reissussa eripuolilla ja sitten Briteissa opiskelemassa. Itsekin valmistun nyt kesalla ja aion myos palata Suomeen. Ja mun paatokseeni myos vaikuttaa siella odottava poikaystava :)

    Halusin vaan sanoa etta mulle tama paatos on ollut selkea aika kauan jo ja mita pidempaan olen siihen ‘totutellut’ sita paremmalta se aina vaan tuntuu (Kunhan paasin sen ajatuksen yli etten valmistumisen jalkeen asukaan Kaliforniassa tai Kanadassa, ainakaan hetkeen :D). Ja ma todella komppaan sua siina etta takaisin meneminen voi olla vaikeampaa. Mutta… Ei mikaan voi olla parempaa kuin jos pystyy luomaan kodin joka on ihan oikea koti.

    Toivon sulle kaikkea ihanaa kevaalle ja tsemppia dissen pakertamiseen. Toivottavasti vuonna 2015 mina ja sina molemmat loydetaan onnellisuuden ja rauhan tyyssijaan, kotiin! :P

    XXX IS

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:30

      Juuri näin! Kiitoksia kovasti kommentistasi ja kaikkea hyvää Sinulle! :)

  • Reply Mervi Wednesday, January 14, 2015 at 17:22

    Olipa ihana teksti, kiitos. Nämä pohdiskelut on ehdottomasti yksi suurimmista syistä miksi oon blogiasi seurannut jo varmaan viitisen vuotta. Mä oon itse sitä mieltä, että pitää seurata sydäntä ja olla välittämättä siitä mitä muut ajattelee – itseään vartenhan täällä eletään. Mukavaa alkanutta vuotta :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:11

      <3

  • Reply Sofia Wednesday, January 14, 2015 at 18:09

    Vau Anna. Harvoin jaksan lukea pitkiä tekstejä loppuun mutta tämä osui ja upposi. Älyttömän hyvä teksti ja hitsi mikä motivaatiopommi osui omalle kohdalle kun tätä luin! Tulin samalla itsekkin ajatelleeksi omaa elämää ja siihen liittyviä asioita.

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:08

      Kiitoksia kovasti :)

  • Reply zara Wednesday, January 14, 2015 at 18:24

    Mulla on jotenkin samoja fiiliksiä kuin sulla. Omaa opiskelua on jäljellä noin vuosi ja sen jälkeen alkaa “vapaus” eli mun kohdalla pienimuotoinen ahdistus. Voisin muuttaa minne vain, matkustella ja tehdä mitä vain mutta jotenki ahdistaa että pian täytyyä päättää aloittaako sen perus arjen töissä-lomalla rumban vai jotakin ihan muuta. Oon kyllästynyt opiskelupaikkakuntaani ja poikaystäväni asuu muualla, mutten ole ihan varma haluanko muuttaa hänen paikkakunnallekkaan. Mutta ainakin se lohduttaa että aina on vaihtoehtoja vaikka suunnitelmat menisi pieleen. Esim. vaikka ero tulisi voihan sitä muuttaa takaisin.

    Sori avautuminen. Kiva ja ajatuksia herättävä postaus! :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:08

      Näinhän se menee. Tsemppiä sulle päätöksiin! :)

  • Reply Ewy Wednesday, January 14, 2015 at 19:17

    Tervetuloa kotiin :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:02

      :)

  • Reply Tuulia Wednesday, January 14, 2015 at 21:00

    Ihana kirjoitus! Tervetuloa takaisin :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:02

      Kiitoksia kovasti :)

  • Reply R Wednesday, January 14, 2015 at 21:10

    Voisin runoilla tähän kilometrikommentin, mutta vedetään nyt jotain vähän lyhyempää. Ihan huippu hyvä postaus! Oli tosi kiva lukea näitä sun ajatuksia ja en osaa pukea sanoiksi niitä fiiliksiä mitä tästä tuli, mutta oon ilonen sun puolesta :)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 15:05

      Kiitoksia kovasti :)

  • Reply Jenny Thursday, January 15, 2015 at 11:15

    Kaverilla olisi asunto vuokrattavana, määräaika 12 kk, mut ehkä voit neuvotella :) (Linkki poistettu)

    • Reply Anna Thursday, January 15, 2015 at 14:40

      Joo, itse asiassa poikaystävä on menossa tuonne huomenna näyttöön :)

  • Reply M Thursday, January 15, 2015 at 23:17

    Ihana kirjoitus. Ihana! Tämä teksti toi mulle ihmeellisen rauhan tunteen. Tuli sellainen olo, että asiat järjestyy. Ja vielä parhaalla tavalla. Kiitos!

    • Reply Anna Friday, January 16, 2015 at 12:05

      Kiitoksia kovasti :)

  • Reply M. Saturday, January 17, 2015 at 00:35

    Eilen ensimmäistä kertaa kommentoineena löydän itseni näköjään heti uudestaan täältä kommenttiboksista toheloimasta :)

    Tällaiset tekstit on juuri se suola, jonka takia sun blogisi on ollut vuosikausia mun lukulistalla – sekä sisällön että kirjoitustyylin vuoksi. Sä oot tosi taitava kirjoittaja, ilmaiset itseäsi mielenkiintoisella ja puhuttelevalla tavalla. Ja tää kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta yksi parhaimmista jutuista on se, että sun oikeinkirjoitus on niin priimallatasoa. En voi sietää huonoa kieltä ja epäloogista rakennetta, hah.

    Mutta asiaan. Vaikken samassa tilanteessa juuri nyt olekaan ja vaikkei tässä mun jutussa ole ollenkaan samasta asiasta kyse, niin jotenkin tästä postauksesta tuli vahvasti mieleen omat vaihtoajat muutama vuosi sitten. Poikaystävä jäi silloin Suomeen ja päiviä varjosti jatkuva ikävä, vaikka mulla pääosin hauskaa olikin. Nyt osaa arvostaa tosi arkisiakin asioita ihan erilailla, esim. yhdessä kokkailtu aamiainen ja salatut elämät kaksistaan peiton alta katseltuna (joo tiedetään.. Tähän tarvis sen nassun käsiinsä piilottavan apinaemojin..) :D

    Tuli tästä kirjoituksesta mieleen muutakin. Kiteytettynä se, että mulla on ollut fokus pitkään sellaisissa asioissa, jotka ei tee mua onnelliseksi enää. Kuulun nimenomaan siihen 8-20 suorittajatyyppiin, joka antaa 110-prosenttisen panoksen jokaikisenä työpäivänä. Joskus viikonloppuisinkin. Arki-iloina sitä on tyypillisesti niin väsynyt, että painelee duunista suoraan himaan nukkumaan eikä iltaisin jaksa tehdä enää mitään, mistä saisi jotain iloa irti (kaverit, urheilu, perheen näkeminen, spontaanit reissut jne). Viikonloput menee hujauksessa ohi ja sunnuntaina on jo pakko kurkkia meiliä ja alkaa valmistautua työviikkoon. Ja sama rumba starttaa aina maanantaina uudelleen. Hitto että oonkin ruvennut inhoamaan maanantaita!! Ja vähän jo sunnuntaitakin :( :(

    Oon nyt tammikuun aikana ollut vapaalla, kirjoittamassa pari vuotta sitten töiden takia kesken jäänyttä gradua loppuun, ja alun epätoivon jälkeen (“en halua enää takaisin siihen oravanpyörään!”) on tullut positiivisempia ajatuksia tilalle. Tää omien aikataulujen mukaan meneminen ja gradujuttujen vääntäminen oman mielen mukaan on ollutkin jollain lailla aika vapauttavaa. Luulin, että olin ihan loman tarpeessa, mutta taidankin vaan tarvita vaihtelua ja uusia tuulia. Tää opintojen finalisointi ei oo tuntunut siltä samanlaiselta suorittamiselta, vaikka tietynlaista suorittamista onkin. Oonkin ruvennut nyt miettimään aktiivisemmin sitä, että jos tää nykyinen työtilanne ei anna mulle tarpeeksi, niin valmistumisen jälkeen (oi kyllä, tänä keväänä aion viedä homman maaliin), on ihan ok alkaa katella uusia hommia. Työn ei kuulu viedä kaikkia voimia, kun elämässä on niin paljon kaikkea muutakin, eikä työpaikan vaihtaminen tee musta luovuttajaa. Näin oon siis aiemmin ajatellut ja varmaan sen takia niin sitkeästi vaan porskuttanut laput silmillä eteenpäin.

    Pitäisi vaan rohkeammin tehdä muutoksia, jos nykyinen tilanne ei miellytä. Oli se sitten kotimaahan palaamista, ulkomaille muuttamista, työpaikan vaihtoa tai vaikka uudelleenkouluttautumista. Moni jää niin helposti vaan suorittamaan sitä valittua polkua. Mutta tää kevät, tää tulee olemaan muutosten aikaa. Ja se tulee muuten huipentumaan ihan helvetinmoisiin valmistujaisbileisiin ;)

    • Reply Anna Sunday, January 18, 2015 at 12:34

      Voi miten ihanaa lukea lukijoiden omia kokemuksia ja ajatuksia, kiitos kovasti siis kommentistasi :) Ja kuulostaa todella todella fiksuilta ajatuksilta, paljon tsemppiä ja ihania päiviä sulle! :)

  • Reply inna Sunday, January 18, 2015 at 21:58

    Oon yleisesti ottaen aina aatellu et oon tosi erilainen suhun ja että meillä on tosi erilaiset elämät. Tietty se varmasti noin onkin tosi isolta osalta mut huhhuh, tätä tekstiä luettaessa ihan ku omia ajatuksia olisin lukenu. Oon tässä parin vuoden aikana asunut nyt kolmessa eri maassa ja aina kun oon johonkin ollu lähtemässä, se on tuntunu parhaalta idealta ikinä. Motto on aina ollut että jos on kaks vaihtoehtoa, jäädä tai lähteä, niin aina pitäis lähtee. Nyt jotenki syksyn aikana on kuitenkin tullu sellanen ajatus, ettei aina tarvikaan olla menossa ja lähtemässä ja elää elämää “täysillä” ja “kuin viimeistä päivää”. Koti-ikävä on välillä ihan jäätävä ja tähän samaa syssyyn on tullu epäily opiskeluvalinnastaki ni on tosiaan suuria epäilyksiä siitä, mihin suuntaan tästä lähtis seuraavaks. Kotiin? Vai taas johki ettimään itteään, hahah.

    En oo varmaan ikinä kirjottanu näin henkilökohtasta mihinkään blogiin ihan tuntemattomalle bloggaajalle, mut nyt oli ihan pakko ku herätti niin paljon ajatuksia! Kiitos hyvästä postauksesta! :)

    • Reply Anna Monday, January 19, 2015 at 21:03

      Kiitoksia kun kirjoitit, on niin tuttuja ajatuksia :) Paljon tsemppiä päätöksiin ja tulevaisuuteen sulle :)

  • Reply Kata Sunday, January 18, 2015 at 23:27

    Voi miten hengästyttävän kaunis teksti.

    Tylsä arki on elämän parasta aikaa. Kun sen arjen vaan täyttää niillä pienillä ja vähän suuremmilla asioilla, mitkä tekee onnelliseksi. Sellaiset asiat jotka antaa paljon. Tähän oivallukseen olen itsekin hiljattain herännyt ja oon niin onnellinen siitä minkälaiseksi juuri tämä hetki on muovautunut. Ei sillä etteikö ne irtiototkin aina silloin tällöin maistuisi hyvältä.

    Kohti uusia seikkailuita! Varmasti ihania sellaisia, täällä seurataan hymyssä suin :)

    • Reply Anna Monday, January 19, 2015 at 20:53

      Kiitoksia kovasti ja juuri näinhän se menee :)

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post