Oldie but a goldie – eropostaus ’10

Mulla on tiettyjä postauksia, joita lukijat kyselee paljon, ja joiden uudelleen julkaisua on toivottu paljon. Nyt kun sain meiliä yhdeltä lukijaltani, joka toivoi kovasti mahdollisuutta lukea vielä vanhan Mungolifen ajalta ollut eropostaus, päätin sen nostaa tänne uuden blogin puolelle vihdoin. Sitä on vuosien saatossa paljon kyselty, ja kun nyt sen luin pitkästä aikaa, niin totesin, että kaipa sen yhä voi julkaista.

En ole tekstiä muokannut juurikaan, kuvia ja jotain yksityiskohtia poistin tuolta joukosta ja kirjoittanut joukkoon ehkä jotain tuoreempia ajatuksia asiaan, värikynällä on siis piirretty nämä 2014 vuoden ajatukset. Alkuperäinen postaus on siis yli neljän vuoden takaa, heinäkuulta 2010. Toivottavasti jollekin on tästä apua ja hyötyä, ja jos ei, niin onpahan ainakin nostalgiaa joillekin kun on vielä Bloggerin aikainen postaus luettavissa :)

Jos eropohdinnat ei kiinnosta, niin pohdintaa vaatteista ja pukeutumisesta on tänään Mungostylen puolella :)

HEINÄKUU 2010 / ELOKUU 2014

Vaikka oonki päättäny, että en aio ottaa millään tapaa kantaa erooni, niin tämä ei kuitenkaan koske eroni syitä tai toista osapuolta, vaan on varmasti aika monelle läheinen aihe, ja mulla nyt tapani mukaan on aika paljon sanottavaa, myös tästä aiheesta..

En väitä tietäväni eroista mitään. Tiedän jotain omastani, ja se riittää. Erot on kaikki erilaisia, niin kuin on jokainen parisuhdekin ainutlaatuinen. Mitään yleistä ”näin selviät erosta”-opasta on ihan mahdotonta edes ajatella, mutta onneksi meidän naisten aivot toimii usein aika samalla tapaa, joten ehkä voimme kuitenkin oppia hieman toisiltamme. Omat havainnot nyt pohjaa vaan ja ainoastaan omaan ja muutamien läheisten eroihin ja on hirveen vaikee antaa mitään yleispätevämpiä ohjeita, sillä jokaisen reaktiot varmasti vaihtelee sen mukaan oliko päätös yhteinen vai ei ja oliko ero sopuisa vai riitaisa.

Eron vaikein osa on varmaan se ikävä, mikä seuraa. Kun toisen kanssa on jaettu kaikki ja nähty joka päivä, on hirveen rankkaa kun se toinen ei olekaan siinä vieressä aina ja ei ole tavoitettavissa aina. Ikävääkin on kuitenkin kahdenlaista. On sitä ikävää, jossa ikävöi sitä toista ihmistä, hänen persoonaa ja häntä kokonaisuutena. Ja sitten on sitä ikävää, jolla ikävöi itseään. Ikävöi itseään sellaisena millainen oli parisuhteessa. On myös ikävä niitä tiettyjä hetkiä, jolloin oli niin onnellinen toisen kanssa. Ikävä kuluu pois ajan kanssa. Sitä ei pysty nopeuttamaan, eikä sille pysty mitään muitakaan taikoja tekemään. Mutta se menee pois, ihan varmasti menee.

Näin vuosia myöhemmin voin todellakin sanoa, että se menee kyllä ohi. Myös sellainen ikävä, josta on ajatellut, että se ei tule poistumaan koskaan. Mä oon lukemattomia kertoja pyöritellyt päässäni ajatusta, että en koskaan unohda tätä henkilöä. Maailma pyörii radallaan, uusia asioita tapahtuu ja aivokapasiteetti ei vaan riitä kaiken vanhan pyörittelyyn. Ihmismielen yksinkertaisuus on sen pelastus. 

Aina sitä toista osapuolta ei tarvitse ikävöidä. Minä olen ollut niin onnekas, että sain pitää oman toisen osapuoleni, parhaan ystäväni, lähelläni. Näemme jatkuvasti, puhumme aina puhelimessa jne. Minulle jäi siis vähän vähemmän selätettävää, kun ihminen ei kadonnut elämästäni. Suosittelen kuitenkin kaikille sellaista pientä irtiottoa toisesta, tilan antamista, alkuun. On helppo jäädä toiseen kiinni, ettei vaan menetä häntä. Pitää kuitenkin muistaa ottaa itselleen aikaa:)

Toinen pinnalla oleva tunne on monilla epävarmuus ja pelko. Mitä jos? Käsi ylös kuinka monella on eron hetkellä ollu ”mitä jos?” –kyselytunti omassa päässä? Mitä jos tää oliki se mun Suuri Rakkaus, ja mä heitin sen pois? Mitä jos kukaan ei koskaan rakasta mua samalla tavalla enää koskaan? Mitä jos mä en ikinä enää löydä ketään toista kivaa? Mitä jos tää oli hirvee virhe? Mitä jos mä päädyn olee aina yksin? Mitä jos mitä jos mitä jos?

Jossittelu on ihan turhaa. Mitä jos mä en herää huomenna tai mitä jos tää maailma pamahtaa ylihuomenna ydinpommin seurauksena neljäks miljoonaks kelluvaks atomiks? Kaikki on mahdollista. Ainoa varma asia on se, että tää hetki meillä on varmasti. Hirveen moni on epävarma siitä, miten pärjää tulevaisuudessa, onko se tulevaisuus onnellinen ja onko ero oikea ratkaisu? Voiko sitä parisuhteessakaan olla varma, että siinä oleminen on oikea ratkaisu ja että tulevaisuus on onnellinen? Toinen varma asia on se, että särkynyt sydän ei jää sellaiseksi loppuelämäksi.

Ahh, oli pakko kuunnella tähän väliin White Lionin Broken Heart:

“I thought that love could last forever/ But here I stand lost and all alone/ There is life/ Even after a broken heart/ Broken heart/ You can fight/ The pain from a broken heart/ Broken heart.
I’ll pick up the pieces/ And start all over again/ I know that life will be much better/ I know the sun will shine again/ There is life/ Even after a broken heart/ Broken heart/ You can fight/ The pain from a broken heart/ Broken heart”

(Kun mä joskus nuorempana tipuin korkeelta ja kovaa ja siinä samalla vähän hajotin sydämeni, niin tää oli mun tunnari. Suosittelen kaikille!:)

Pitäisi vaan antaa pelkojensa ja epävarmuutensa olla ja kohdata tulevaisuus hymyssä suin ja varmasti. Sillä on ihan varmasti jotain hyvää annettavaa.

Ero on aina hirvee tunteiden vuoristorata, jossa käydään läpi ties mitä kaikkea syyttelystä vihaan ja rakkaudesta raastavaan ikävään. Sillä ei ole loppujen lopuksi väliä onko itse jättäjä, jätetty vai oliko päätös yhteinen. Aina se on henkisesti raskasta silti.

Jättäjälle tulee helposti syyllinen olo, kun näkee kuinka paha olla toisella on ja alkaa tulla katumisajatuksia. ”Onko tää nyt oikeen, kun tohon toiseen sattuu noin paljon?”. On se oikein. Jos itse ei ollut onnellinen parisuhteessa tai koki tarvitsevansa jotain uutta, ero on oikea ratkaisu. Toisen rakkausaikaa ei saa varastaa. Jos itse on epävarma siitä haluaako olla parisuhteessa ja toinen rakastaa täysillä, ei sitä rakkautta saa varastaa. Sen toisen pitää päästä toipumaan mahdollisimman aikaisin, että hän voisi taas pian olla onnellinen ja rakastaa täysillä.

Kuulin tuon boldatun lauseen noin puolisen vuotta ennen tuota postausta. Sen merkitys on ollut mulle valtava. Olen lohduttanut ja yrittänyt neuvoa ystäviäni rakkausasioissa aina välillä, ja aina tuo lause tulee esille. On jollakin tavalla aika mieletöntä, että tuo lause palautuu yhä uudestaan ja uudestaan minulle, kun ystäväni muistavat sen. Niin paljon kun mekin märehditään elämässä kaikkea, jotku tärkeimmät asiat ei kuole koskaan. Ja tämä lause on edelleen ahkerassa käytössä ihastumisissa ja rakkausasioissa. Tuon merkitys korostui mulle ehkä eniten seuraavassa suhteessani, jossa olin. Entinen poikaystäväni oli 11 vuotta vanhempi ja kun erosimme, koin kamalia tunnontuskia siitä, että olin varastanut häneltä aikaa. Vienyt aikaa olla onnellinen. Onneksi hän löysi elämänsä naisen sen jälkeen ja on tätä nykyä hyvin onnellinen. Mutta tuo lause on myös tehnyt mut varovaiseksi elämässä. Ehkä jopa kylmäksi. Punnitsen tunteitani hyvin tarkkaan, enkä koskaan halua antaa kellekään toivoa, joka ei ole todellista. En voisi olla suhteessa, jossa toinen rakastaisi enemmän kuin minä, ja toivon, ettei kukaan muukaan ole. Koska jokainen, aivan jokainen, ansaitsee molemminpuolisen rakkauden, joka on yhtä vahvaa. 

Jätetty on rikki ja ei voi uskoa miksi parisuhde päättyi? Varsinkin jos itsestä tuntuu, että parisuhde oli hyvä ellei täydellinen. Ei se ollut. Jos toinen haluaa siitä pois, siitä puuttui jotain. Jos toinen ei ollut suhteessa onnellinen, se ei ollut meant to be. Jossain nurkan takana lymyää se vielä parempi parisuhde. Itsesäälin syvään kuoppaan on helppo pudota. Se on vähän ehkä verrattavissa syömishäiriöön. Kun anorektikon päässä kuva omasta kropasta on vääristynyt, niin tervehtyminen ei pääse alkamaan. Sama juttu jätetyllä. Kun eron jälkeen käpertyy sikiöasentoon ja toteaa itselleen, että ”hei, mulla on oikeus olla onneton”, se on ihan hyvä. Suru on hyvä käsitellä. Siihen ei vaan saa jäädä. Sieltä on noustava ja kohdattava se maailma ympärillä. Muuten ohi lipuu monta upeeta asiaa, joita ei ymmärrä koska keskittyy siihen onnettomana olemiseen.

Yhteisen päätöksen seurauksena päässä varmana risteilee noita kaikkia ajatuksia laidasta laitaan. Se mitä ainakin kannattaa muistaa on se, että mikään ei ole mahdotonta. Joku kaunis päivä päätetty suhde saattaa syttyy uudestaan mielettömällä roihulla ja tunteiden palolla:) Niin paljon kun mä kaikkia latteuksia ja sanontoja vihaan, niin tämä on mulle mielettömän rakas…
“If you love them, let them go. If they come back, they’re yours. If they won’t, they never were.”

Mikään ei ole koskaan pitänyt noin paljon paikkaansa.

Mä en tiedä onko mulla antaa varsinaisia neuvoja. Mä oon sellanen härkää sarvista –tyyppi, että mun keinot ei todennäkösesti käy kovin erilaisille ihmisille. Mulle ero oli oikea asia tapahtuvaksi. Mä tarvitsin aikaa itselleni ja janosin tietynlaista vapautta. Mun asenne on aina ollu hetkessä eläminen, ja se on vaan korostunut yksin ollessani.

Asenne. Mä olen päättänyt ottaa tästä kaiken irti. Mä rakastan vapautta ja itsenäisyyttä. Mä rakastan sitä, että olen maailman armoilla ”yksin”. Koska loppujen lopuksi en sitä ole. Mulla on turvaverkko, joka taistelee mun kanssa sitä maailmaa vastaan. Useimmiten se maailma kylläkin vain syleilee, niin ei sitä vastaan paljoa tarvii taistella. Mä olen asennoitunut niin, että tää kaikki on vain hyväksi, ja niin se on ollutkin. Mulla on ollu ihan uskomattomat ajat takanani, ja olen äärimmäisen tyytyväinen elämääni juuri nyt.

On jotenkin ihana huomata omaa neljä vuotta vanhaa tekstiä lukiessa, että se oma core ei ole mitenkään muuttunut tässä vuosien myötä. Jotku kulmat on pyöristyny, toiset terävöittynyt. Olen muuttunut henkisesti vielä ulkoistakin enemmän, mutta jotkut asiat pysyy tiukassa. Mä en koskaan jää tulen makaamaan. Jos joku suhde epäonnistuu, pidän sydämeni avoimena ja ennen kaikkea mieleni innostuvaisena mihin tahansa seikkailuihin. En halua valehdella, on mullakin ollu rankkoja hetkiä. Tänä vuonna ehkä jollain tapaa enemmän kuin koskaan ennen. Minäkin oon istunu teekupin kanssa kaukaisuuteen tuijottaen ja miettinyt, mikä helvetti mussa on vialla tai vaipunut epätoivoon rakkausasioissa. Ja kokemuksesta voin kertoa, että siitä ei ole yksinkertaisesti mitään hyötyä. Näin jälkikäteen ajateltuna, kaikki mun elämäni uskomattomimmat kokemukset olen kokenut sinkkuelämäni aikana. En tarkoita, että haluaisin olla sinkku loppuelämäni tai että parisuhde olisi jotenkin huikeiden asioiden tiellä. Tarkoitan vaan, että myös yksin ollessa tapahtuu uskomattoman kauniita ja hienoja asioita. 

Mä rakastuin jostain syystä hirveen kovaa N-Dubzin biisiin Strong Again. Joku näissä lyriikoissa vaan kolahti ja kovaa…

“Cause I, I never ever ever, thought that it wouldever get better. Cause I, I never ever ever thought that I could face this weather, but life it will only get better. Trust me it will only get better… …And I, I don’t wanna walk this road again. And I, I don’t have to be alone again. I can hold my head high, I’m strong again!”

Oikeus murtua. Itselle pitää antaa oikeus ja vapaus itkeä ja olla murtunut. Mulle tulee edelleen spontaaneja itkukohtauksia kun katson jotain vanhoja kuvia tai joku biisi alkaa soimaan. Ennen niiden mukana tulvahti epävarmuus, pelko ja ahdistus, nyt ne on onnen kyyneleitä. Mä olen saanut kokea jotain niin kaunista ja upeeta! Itselle pitää antaa aikaa ja oikeus olla surullinen.

Älä erakoidu. Mä olen viettänyt rutosti aikaa ystävieni kanssa, tavannut roppakaupalla uusia ystäviä ja ollut jatkuvasti tekemässä jotain. Moni tuntuu ahkerasti välttelevän vastakkaista sukupuolta eron jälkeen. Miksi?

Ota aikaa itsellesi ja ole onnellinen yksin. Musta tuntuu, että hirveen moni ei osaa olla vaan yksin ja nauttia siitä. Mä rakastan vaan lojua partsilla ja olla yksin ajatusteni kanssa. Olen oppinut vasta vastikään rakastamaan itseäni ja ymmärtänyt, että mä en tarvii ympärilleni jatkuvasti ihmisiä, että mä oon ihan hyvä tyyppi ihan yksinänikin. Mun ei tarvii olla seurassa, että olisin iloinen. Mä nautin siitä, että voin tehdä itsenäisesti asioita ja huomaan pärjääväni ihan missä tilanteessa tahansa ja mä nautin siitä, että minä yksin olen vastuussa elämästäni

Ihastuin aikanaan euroviisuissa (kyllä, viisut rocks!) Shiri Maimoniin (mun mielestä yks maailman kauneimpia naisia, näin btw..) ja hänen biisiinsä, Time To Say Goodbye.

“Suddenly all by myself I feel alive. Can’t live a lie, no reason to cry. But now it’s just time to say goodbye…”

Mulle sinkkuaika on opettanut, että mä olen voimakas, vahva ja itsenäinen. Mä olen myös oppinut pitämään parempaa huolta itsestäni. Oman itsensä unohtaa helposti parisuhteessa kun kaikki on ”me”-muodossa. Nyt on minä. Minä joka voi lähteä reissuun kun haluaa, joka voi jäädä kotiin kun haluaa, joka voi lähteä ulkomaille kun haluaa ja joka voi vaan olla minä. Mä olen oppinu arvostamaan sinkkuutta ja yksinoloa ihan suunnattomasti.

Vaikka taannoisesta postauksesta moni otti sen olettaman, että en arvosta parisuhteita, tarkoitin täysin päinvastaista. Musta rakastava terve parisuhde on maailman kaunein asia. Mulle tulee aina onnenkyyneleet silmiin, kun näen äitini ja isäni välillä olevan rakkauden ja ennen kaikkea rakastumisena olemisen, melkein 30 yhteisen vuoden jälkeen. Mikään ei ole sen kauniimpaa. Minä en arvosta parisuhteita, joissa ollaan vaan, koska ne on parisuhteita ja ne sopii tilanteeseen. Parisuhteessa pitää olla intohimoa, rakkautta ja omistautumista. Enkä ole hetkeäkään epäillyt eroni jälkeen, ettenkö sellaista joskus löydä. Uudestaan.

Mikään ei ole muuttunut. Neljä vuotta myöhemmin olen kirjoittanut Crazy. Stupid. Love -postauksen, jonka ajatus on juuri tämä sama. Mitä minä tarvitsen ja haluan rakkaudelta, ei ole muuttunut metriäkään vuosien saatossa. Tää tekee mut iloiseksi, koska mitä ikinä muuta elämä eteeni heittää, tiedän olleeni aina rehellinen itselleni. 

Nyt mun elämä on yks iso seikkailu, jossa mä seikkailen yksin ja mun ympärillä on tukena verkosto ystäviä ja perheenjäseniä!:) Ja mä nautin joka hetkestä. En kuitenkaan missään nimessä sano, että tämä jatkuu ainiaan, jossakin vaiheessa mä varmaan seikkailen kaksin jonkun kanssa.

Tää yksinoleminen on opettanut mulle jo nyt todella paljon. Olen oppinut kuuntelemaan omaa kroppaani ja mieltäni ja tunnen itseni paljon paremmin. Olen myös oppinut, että pärjään. Varmasti pärjään. Mä oon myös muuttunu jonku verran. Välillä jopa hämäännyn itse millasia piirteitä tää kaikki on mussa tuonu. Musta on tullu hirveen tunteellinen. Kun on pysähtynyt antamaan aikaa itselleen ja ajatuksilleen ja on päässyt syvemmälle oman sielunsa syövereihin, tunteet tulee ylemmäs pintaan. Mä olen itkenyt lukemattomia kertoja onnesta ja oon myös liikuttunu kyyneliin harva se päivä. Vedän spontaaneja itkukohtauksia milloin mistäkin, ja tää alkaa olla jo hulvatonta. Mutta, se on suuri osa minua:)

Mulla on yksi ainoa keino “selvitä” erosta:
Silloin kun se ero tuntuu rankalta, pitää vaan antaa itselleen oikeus hieman itkeä ja olla surullinen. Muina hetkinä pitää nauttia elämästä täysillä ja muistaa ne sinkkuuden hyvät puolet.

En tiedä sopiiko Jenni Vartiaisen Duran Duran tähän, mutta mulle tulee aina hirveen hyvä mieli ja hymy huulille ton kertsin aikana.

“Tältäkö se tuntuu kun löytää oikean? Hei tältäkö se tuntuu, ennen kuin me suudellaan? Ensimmäisen kerran… Mä olen elossa. Hei ota minut kiinni, ennen kuin yö katoaa..”

Miten mahtavalta tuntuu kun pärjää itse jossain mikä ennen tuntui mahdottomalta? Mun tapauksessa se vaihtelee siitä, että vaihtaa ikkunanpesunesteen autoon tai siihen, että muistaa syödä aamupalan joka aamu ilman, että joku muistuttaa.

Miten upeelta tuntuu ne perhoset vatsanpohjassa kun ihastuu johonkin? Kuinka paljon vatsa kipristelee kun nauraa itselleen suunnattomasti kun se ihastuksen kohde onki jotain pikkasen ei-niin-upeeta?! Kuinka mahtavalta tuntuu seota ilosta jostain tekstarista? Kuinka elossa tunnet olevas, kun oot sydän syrjällään kun ihastuksen kohteesta ei kuulukaan mitään? Kuinka mieletöntä on, että tunnet eläväs koko ajan?

Miten kiva on viettää tyttöjen ilta täysin vapaana kaikesta miehiin liittyvästä?

Kuinka mieletöntä on huomata, että nauttii omasta seurastaan?

Miten upeeta on kun on vapaus tehdä niin kuin oma mieli tekee?

Kyllä sitä tytöt kuulkaa on niin paljon ihanaa ja upeeta siinä, että on yksin, että siitä kannattaa ottaa ilo täysillä irti! Parisuhteet ovat aivan ihania, mutta kun asennoituu oikein, sinkkuus ei häviä siinä rinnalla yhtään! :)

“It’s only life, she’s so afraid to kiss and so afraid to laugh. Is she runnin’ from her past? It’s only life, she’s so afraid to love, she’s so afraid to hate. What’s she’s runnin’ from?

It’s only life, she’s so afraid of this and so afraid to ask, she hides behind her mask. Nothing’s ever right, she’s so afraid of pain, so afraid of blame, it’s driving her insane…”

Älkää pelätkö, vaan heittäytykää niiden omien fiilisten armoille ja tehkää just niinku haluatte, älkääkä kuunnelko kenenkään (minä tässä nyt mukaanlukien:D) ohjeita tai neuvoja!

En lähde kommentoimaan laastarisuhteita tai sitä, miten suhtautua muihin miehiin eron jälkeen. Jokainen taaplaa tyylillään. Älkää kuitenkaan lukitko sydämiänne ja menettäkö uskoanne rakkauteen, vaikka olisi kuinka rankka ero! Mä olen viime aikoina vaan lujittanu uskoani kohtaloon ja karmaan, ja uskon koko sydämestäni, että tulevaisuuteni tulee olemaan kaunis ja aion ottaa sen hymyillen vastaan! Vaikka varmasti pitkän suhteen päättyminen saattaa aiheuttaa skeptisyyttä ja ties mitä, kun joku ihana sitten kävelee vastaan, älkää juosko karkuun!

Opetelkaa rakastamaan itseänne täysillä, koska sitten joku kaunis päivä voitte rakastaa jotakuta toista. Ennen kuin sen itsensä rakastamisen löytää jostain, ei voi antaa sitä toiselle ihmiselle.

Rakkaus pitää olla ensin itsellä, ennen kuin sen voi antaa toiselle.

Mun viimeinen neuvo on, hymyilkää! Itsellenne, ystävillenne, ventovieraille. Maailma on niin paljon parempi paikka silloin. Ihan oman käden viimeaikaiset kokemukset ovat osoittaneet, että aina kun on yhtä hymyä ja iloinen, jotain upeeta tapahtuu. Tää ei tietenkään oo pelkästään eronneille neuvona, vaan kaikille. Eron jälkeen sitä on vaikeeta muistaa elämän pieniä perusasioita kun sitä pohjaa on ravisteltu niin kovasti, mutta hymy varmasti pelastaa ne harmaimmatki hetket!:)

Oma onni ja rakkaus on palkinto, ja välillä sen saamisen eteen täytyy vähän tapella.

En tiedä pitäisikö olla huolissani siitä, että näin neljä vuotta myöhemmin, mulla ei loppujen lopuksi ole mitään enempää annettavaa tälle postaukselle. Olen edelleen samaa mieltä kaikesta ja uskon edelleen samoihin asioihin; nään asiat samassa valossa. Toivottavasti tästä on apua niille, jotka näiden asioiden äärellä vielä taistelevat :) 

0

You Might Also Like

38 Comments

  • Reply Stacy Monday, August 11, 2014 at 12:27

    Kiva kun postasit uudelleen tämän vanhan tekstin: ihmissuhteisiin liittyvät ajatukset ovat oikeastaan aina ajankohtaisia.:) Ja toisaalta ne ovat myös mielenkiintoisia – kirjoitan itsekin nimenomaan ihmissuhteista.

    Tuo, ettei toisen rakkausaikaa saa varastaa, on kyllä hyvä pitää mielessä vaikeimmilla hetkillä. Vuodet menevät nopeasti, ja kutakin ikävuotta eletään vain kerran. Olemalla huonossa suhteessa, jolla ei ole tulevaisuutta, sitä kuluttaa myös toisen aikaa. Toisaalta melko hyvästä on vaikea luopua: vaikkei suhde ole täydellinen, on siinä kuitenkin omat puolensa ja erotessa helposti sokeutuu sille, ettäkö löytäisi enää koskaan yhtä upeaa ihmistä, jonka kanssa natsaisi jopa vielä paremminkin.

    Vaikka ikää ja kokemusta tulee lisää, tulee samojen asioiden kanssa painittua vielä monenmonituiset kerrat. Se on sinänsä lohdullistakin: en itse usko vain Yhteen Ainoaan Oikeaan vaan useampaan sielunkumppaniin, jotka kaikki tuovat suhteeseen uutta ja erilaista – jotain, jota ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen…:)

  • Reply Ilona Monday, August 11, 2014 at 13:11

    Tämä postaus todellakin auttoi omaan tilanteeseen :) Kiitos siitä <3

  • Reply Mari Monday, August 11, 2014 at 13:52

    Hyvää tekstiä. Mun mielestä pitäisi aina muistaa se, että ihmiset kokee asioita eri tavoin. Sen takia kaikenmaailman näin selviät erosta -ohjeistukset ei välttämättä sovi kaikille. Tietysti hyvä, että tuollaisiakin opuksia on, varmasti joku niistä apua saa erotuskaansa.
    Mä olin vuoden ihan yksin entisen ja nykyisen suhteeni välissä. Eron jälkeen ystävät kyllä yritti houkutella ulos ja sain neuvoja “vihaa sitä”, se auttaa, uusi ihastus auttaa jne jne. Hyväntahtoista ystäviltäni tietysti, mutta minä surin omalla tavallani. En halunnut enkä halua vihata ketään, en halunnut käydä ulkona vasta kun olin valmis siihen.
    Lenkkeilin ja luin, itkin ja surin entisen poikaystäväni pois sydämestäni niin totaalisesti, että sydämeni oli täysin “puhdas” ja “tyhjä”, kun nykyisen mieheni tapasin.
    Eihän sitä koskaan tiedä, koska sen ihanan tyypin tapaa, mutta jos liian nopeesti eron jälkeen menee suhteeseen, se harvoin kestää. Kun ihan oikeasti siitä toisesta toipuminen ja eroaminen vie aikaa. Ja sitten tää, mistä myös kirjoitit; yksin oleminen on ihan mukavaa ja jopa terveellistäkin. Ja onni ei todellakaan tule tuolta jostain vaan ihan omasta itsestä. Vissiinkin klisee, mutta näin se on. Mun elämä oli erittäin hyvää, kun mieheni tapasin, siitä tuli vieläkin parempaa yhdessä :)

  • Reply sanna Monday, August 11, 2014 at 14:08

    <3

  • Reply Nina Monday, August 11, 2014 at 14:16

    Kiitos tästä nostosta. Omasta erostani on nyt jo joitain kuukausia, mutta en voi sanoa päässeeni vielä 100%:sti siitä yli ja tää postaus auttoi minua näkemään ne hyvät asiat omassa elämässä ja mitkä pitää muistaa niillä epätoivon hetkillä “mä en ikinä löydä ketään!”. Kiitos tästä Anna :)

  • Reply emilia Monday, August 11, 2014 at 14:39

    kiitos! tää postaus tuli juuri oikeaan aikaan! olen seurustellut nyt vähän aikaan, koko kesän tapaillut erästä miestä johon olen aivan rakastunut! Hän muuttaa parin viikon päästä ulkomaille vuodeksi. Emme aio erota vaan kokeilemme kaukosuhdetta, aion mennä käymään hänen luonaan ja yritän saada harjoittelupaikan sieltä. kuitenkin asia hirvittää aivan järkyttävästi, olemme olleet niin tiiviisti yhdessä nämä kuukaudet ja nyt yhtäkkiä rakasta ei enää nää kuin todella harvoin…

  • Reply ee Monday, August 11, 2014 at 14:54

    Hei kiitos kun postasit tämän uudestaan! Itse “erosin” ihan mahtavasta ihmisestä muutama kuukausi sitten ja sen yli pääseminen on ollut älyttömän vaikeeta jostain syystä. Ainoa syy eroon oli välimatka (asun Lontoossa, hän noin tunnin junamatkan päässä) ja harmitti aivan kauheasti kun päätimme lopettaa. Itselläni tuo ystävinä pysyminen ei oikein onnistu, kun jos ihastun niin se oli sitten siinä enkä nää ketään muuta. :D nyt alkaa jo helpottaa, mutta välillä tulee ihan raastava ikävä. Tiedän kyllä, että se menee ohi ja siitä pääsee yli, mutta sitä kun ei aina itse näe kun olo on mitä on.
    Tän postauksen lukeminen jotenkin helpotti että kyllä se siitä! :)

  • Reply Jatta Monday, August 11, 2014 at 16:02

    Tosi kaunis teksti, ja toi on niiiiin totta, että ensin pitää oppia rakastamaan itseään ja olemaan yksin! Mä viihdyn jo niin hyvin yksin, että pelkään ottaa ketään mun elämään tekemään mua onnettomaksi ;) Ehkä tästäkin hölmöstä pelosta pääsee pian eroon! :D

    • Reply Anna Wednesday, August 13, 2014 at 11:52

      Tuo on se toinen puoli, itse nimittäin taistelen vähän ton saman jutun kanssa vielä, että kun yksin menee hyvin, niin miten muka pystyy raottamaan ovea jollekin toisellekin :)

  • Reply Emilia Koivu Monday, August 11, 2014 at 16:30

    Tää postaus veti sanattomaksi. Oon ite nyt viimeaikoina taistellu mun tunteiden kanssa juuri tämän asian takia, ja jotenkin tää oli vastaus mun rukouksiin. Avas mun mielen ja ajatukset ihan uudelle tasolle. Oot oikeessa, pitää elää kun voi. Mitä turhaa jäädä märehtimään paikoilleen. Sää oot Anna mahtava bloggaaja ja olet varmasti mahtava ihminen in real life, en epäile! Kiitos kun julkasit tän postauksen! Olin tosi monessa kohtaa niin samaa mieltä sun kanssa, mutta tajusin sen vasta kun olin lukenut sen, itse en sitä olisi oivaltanut näillä aivoilla ja tällä mielentilalla.

    PS. Mun on aivan pakko kysyä tähän loppuun, mikä on todellakin asiasta kukkaruukkuun; mikä on sun suosikki Liiga-joukkue? :)

    Hyvät syksyn jatkot! :)

    • Reply Anna Wednesday, August 13, 2014 at 11:51

      Kiitoksia kommentistasi ja paljon tsemppiä sulle! :) Mun suosikki on ehkä HPK, mutta oikeastaan aika sama kuka voittaa, kunhan Jokerit häviää ;D Tosin, ne ei oo enää Liigassa, että ei hätää mulla :)

  • Reply Arpavaimo Monday, August 11, 2014 at 17:00

    Huh, olipas aika hyvä kirjoitus. Itse painiskelen tällä hetkellä näiden sairaan isojen kysymysten ääressä. Olen yhdessä miehen kanssa, joka on ihana ja kaikkea mitä voi toivoa, mutta en ole enää varma itsestäni… Ja siksi oli pakko viimein viime viikolla aloittaa blogi aiheesta, että saan ajatuksiani purettua sekä pyöriteltyä eri kantilta.

  • Reply Dina Monday, August 11, 2014 at 17:05

    Ei vitsi. Olin just eroamassa ekasta poikaystävästäni, kun alunperin julkaisit tän postauksen. Nyt oon eroamassa toisesta pidemmästä parisuhteesta… :D Aikamoinen tuuri, että just nyt satuit julkaisemaan tän. Teki hyvää lukea nää ajatukset uudestaan. Vahvisti mun päätöstä siitä, että nyt on aika siirtyä eteenpäin, vaikka meillä onkin ollut ihan hyvä suhde. Kiitos! :)

  • Reply jutta Monday, August 11, 2014 at 20:19

    Tää kyllä osu ja uppos! Vaikka omastakin erosta alkaa olla jo nelisen vuotta aikaa, niin nämä ajatukset kyllä kolahti :) Enkä voi tarpeeks korostaa tota “minän” merkitystä meidän tilalla, tää on ihan huippua mitä kaikkea yksineläminen voikaan itsestä opettaa!

  • Reply Jonna Monday, August 11, 2014 at 21:32

    Luin tämän postauksen tuolloin 4 vuotta sitten, kun olin itsekkin vasta eronnut ensirakkaudestani! Uskoakseni olen ollut aikalailla asioista samoilla linjoilla kanssasi jo tuolloin. :)

    Täytyy sanoa, että itsellenikin nämä 4 sinkkua vuotta ovat olleet hyvin antoisat. Kahdesti olen asunut jenkeissä, jotka olivat haaveitani jo silloisen suhteen aikana. Olen nähnyt maailmaa ja jatkanut opiskeluja. En ole edes vakavammin ketään deittaillut, mutta yksinkin on hyvä olla ja kyllä se joku ihmeellinen sieltä vielä vastaan tulee. :)

    Exäni kanssa olemme edelleen hyvissä väleissä ja hänellä on onnellinen suhde ja perheenlisäystä tulossa tuota pikaa. Että kaikin puolin erosta on selvitty onnellisesti! Suosittelen kaikkia eron kokeneita myös uskomaan tulevaisuuteen ja kyllä aika parantaa. Lisäksi rohkaisen ihmisiä tutustumaan itseensä yksin ollessa ja miettivän tosissaan mitä he toivotan elämältään, koska jokaisella itsellään on kuitenkin ainoa mahdollisuus vaikuttaa siihen, että pystyy elämään omaa unelmaelämääsä.

  • Reply iiiida Tuesday, August 12, 2014 at 08:24

    Tää nyt ei liity mitenkään tähän postaukseen, vaikka se onki mun mielestä täyttä asiaa :)
    MUTTA!
    Kiitoksia vain mulle on tullu hirvee pakkomielle sun molemmista Joie kengistä! Mulla on hirvee metsästys etsiä jostain saman tyylisiä kenkiä haha :D selailin sun instagramia ja ne oikeesti sopii ihan minkä yhdistelmän kanssa vaan! :D Jos en löydä semmosia Suomesta niin oon onneks menossa Britteihin parin viikon päästä! Ihan täydelliset kengät! En kestä! :D

    • Reply Anna Wednesday, August 13, 2014 at 11:50

      Valitettavasti niitä ei tunnu olevan missään enää saatavilla :/

  • Reply Elina Tuesday, August 12, 2014 at 11:21

    Huh huh. Niin upeita ajatuksia, että pitää kopioida tää ja lähettää itelleni sähköpostilla. Nyt ei asia ole ajankohtainen, mutta joskus kun on, haluan lukea tämän uudelleen!

  • Reply laura Tuesday, August 12, 2014 at 11:25

    Ihana postaus ja tuli kyllä ihan oikeaan paikkaan! Toiveena olisi muuten sulta postaus jossa kertoisit omat lempipaikkasi Helsingissä. Kaikki ravintoloista ja kahviloista uimarantoihin ja kuntosaleihin. Muutan itse sinne perjantaina ja vinkit tulisivat tarpeeseen. :)

    • Reply Anna Wednesday, August 13, 2014 at 11:50

      Voisin itse asiassa moisen tehdäkin :)

  • Reply Jenny Tuesday, August 12, 2014 at 12:00

    Niin hyvin sanoiksi puettu!
    Olisi myös ihanaa lukea uudelleen postaus jossa puhuit itsensä rakastamisesta. Se osui ja upposi silloin aika pahasti. Uskon että se on jopa vaikuttanut hieman siihen kuka olen tänään.

    • Reply Anna Wednesday, August 13, 2014 at 11:50

      Apua, mistäköhän mä lähtisin sitä metsästämään :D En muista sen otsikkoa :D

  • Reply Emmi L. Tuesday, August 12, 2014 at 14:14

    Tää postaus on edelleen ihana ja niin osuva! Lähinnä jäin pohtimaan, että kylläpäs aika menee sitten ihan hirveän nopeasti, koska muistan ihan hyvin kun luin tän postauksen kun se tuli ensimmäistä kertaa uunista ulos :D

    Emmi L.

    • Reply Anna Wednesday, August 13, 2014 at 11:49

      Joo, oli aika karua huomata, että tostaKIN on jo se neljä vuotta :D

  • Reply Helinä Tuesday, August 12, 2014 at 21:12

    ah. ihana postaus. tää tallentuu kirjanmerkkeihin pahan päivän varalle. :)

  • Reply Allu Tuesday, August 12, 2014 at 21:26

    Täytyy sanoo että sun blogista saa kyllä paljon irti. Hassu sanoo mutta oon oppinu tunteen itteeni paljon sun blogin kautta. Sun postaukset saa usein ajattelemaan uudella tavalla mitä ei ennen ehkä oo tullut ajateltua. Tai sitten oon tutustunut uusiin bändeihin ja niiden kautta saanut elämään paljon uutta ajateltavaa ja rohkeutta olla oma itseni.

    Tää postaus on mulle aika jännä. En oo koskaan seurustellut (oon 19) ja kokematon kaikissa parisuhdeasioissa mutta silti tääkin postaus jotenkin koskettaa myös mua. Kaikki jutut mitä mulla koskaan kenenkään tyypin kanssa on ollut jotenkin mun puolelta jämähtänyt siihen etten uskalla. En uskalla päästää liian lähelle mutta en myöskään uskalla sen takia, että luulen vieväni sen toisen rakkausaikaa. Vaikka eihän se nyt oikeesti niin kai mee kuitenkaan.

    Mitä nyt mun huonoilta selityksiltäni yritän varmaankin sanoa on se, että vaikka tää onkin eropostaus niin mulle tää ei oo sitä vaan ihan muuta. Niinkun usein postauksista jotka puhuu yhdestä asiasta voi auttaa ihan toisissa asioissa. Ehkä. Katotaan miten nääkin ajatukset nyt pikkuhiljaa uppoo muhun mutta varmasti jotenkin.

    Plus sun blogi on huikee. Oot kovin ihailtava itsevarma nainen. :)

    • Reply Anna Wednesday, August 13, 2014 at 12:33

      Kiitoksia kovasti ja on aina tosi lämmittävää kuulla, että lukijani saavat teksteistäni jotain voimaa tai tunteita! Tsemppiä sulle omien ajatusten läpikäymiseen ja varmasti ehdit vielä seurustella elämässäsi enemmän kuin tarpeeksi ;)

  • Reply Arla Wednesday, August 13, 2014 at 05:00

    Luin just tosi samanhenkisen postauksen täällä http://www.lily.fi/blogit/anna-vihervaarasta/kesan-loppu
    Osui molemmat postaukset jotenkin tosi oikeeseen kohtaan omaa elämää. Lohduttavaa ja voimaannuttavaa. Eipä tässä muuta.

  • Reply Anna-Mari Wednesday, August 13, 2014 at 22:42

    Eipä tohon ole paljon lisättävää. Teksti on kyllä tosi hienoa! Hyvin olet saanut purettua eron syvimmän olemuksen. Noita ajatuksia sitä jokainen joskus kohtaa, mut eihän sitä auta jäädä “tuleen makaamaan”. Jos aikoo saada elämästä kaiken irti, on mentävä eteenpäin. Minulle muuten kävi niin, että kun aloin arvostaa omaa sinkkuelämääni, eli siis hyväksyin yksinäisyyteni, niin juuri silloin tapasin nykyisen mieheni. En olutkaan enää yksin. Näinkin voi käydä…

    • Reply Anna Thursday, August 14, 2014 at 16:47

      Näinhän se usein menee :) Se antaa kaikille varmasti toivoa, kuulla tällaisia tarinoita usein :)

  • Reply Pepa Friday, August 15, 2014 at 10:49

    Itkin silmät päästäni ku luin tätä.

    Kiitos.

    • Reply Anna Monday, August 18, 2014 at 11:20

      <3 tsemppiä :)

  • Reply -a- Sunday, August 24, 2014 at 13:15

    voi luoja sentään =/ en ole moneen viikkoon syventynyt mihinkään blogiin ja elänyt vaan hiukkasen sumussa…. olen löytänyt itseni vellomasta isoimmassa kriisissä ikinä itseni kanssa =( tämä teksti auttaa ja samalla ei yhtään *huoh* …samaan aikaan kylmä tuskanhiki ja oksennus kurkussa! wtf…. mutta kiitos tästä, kuitenkin!!

    • Reply Anna Wednesday, August 27, 2014 at 12:37

      Voi vitsi, tsmeppiä sinne! :)

  • Reply Eronnut Sunday, February 1, 2015 at 13:58

    Huh.
    Muistin lukeneeni tämän postauksen syksyllä ja pakko oli googletella se uudestaan kätköistään. Erosin elämäni tärkeimmästä suhteesta kaksi kuukautta sitten, joten olen kuluttanut paaaaaaljon kyyneleitä ja ajatuksia erosta kertoviin teksteihin ja pakko myöntää Anna, tää iski nyt syvälle sydämeen. Sillä tavalla, joka antaa vastauksia kysymyksiin, joita yhä selvittää mielessään mutta myös siten, joka muistuttaa toivosta. Sinänsä jo erotessani olin varma että HITTO, tämä voi kerta kaikkiaan olla parasta mitä maailma mulle tarjoaa, joten siksi täytyy vapauttaa toinen ja itseni, vaikka haluaisinkin vielä pitää kiinni hänestä. Jotkut ihmiset ilmeisesti tulevat elämääsi vain hetkeksi, saavat sinut hymyilemään ja tuntemaan syvää onnea ja opettavat päästämään irti. Se ei ollut koskaan tarkoitettu kestäväksi, jos toisen vapautettuasi hän ei palaa.

    Sanoitit myös tuon ikävöinnin hyvin, sitä en ole oikein osannut ystävilleni ilmaista. Että saattaa olla jo ok ikävän kanssa sitä toista kohtaan, mutta ikävöin aivan hirveästi sitä itseäni, joka olin suhteessa. Toisaalta se antaa paljon itseluottamusta. Kaikista ei tule naputtavia tyttöystäviä, jotka vahtaavat viestejä toiselta ja ovat needyja. Tää siis oli mun pahin pelko itsestäni :D Vaan että voin olla vielä parempi ihminen jonkun toisen kanssa ja tulla hyväksytyksi paitsi siltä toiselta, niin todellakin itseltäni. Oon 10+ tyttöystävä, joten miksi pitäisi jäädä suhteeseen, joka ei enää toimi?

    Oon myös ajatellut suhdetta jonkinlaisena lomamatkana. On aina mälsää ja kurjaa palata kotiin elämään synkkää arkea, kun on kokenut jotain niin uskomatonta ja lämmittävää. Ajattelen eksääni ja yhteisiä hetkiämme mitä suurimmalla lämmöllä ja häntä mahdollisesti upeimpana miehenä mitä tiedän, vaikka en halunnutkaan meidän jäävän ystäviksi. Joskus on vain tarpeellista todellisen vapauden vuoksi suojata sydämensä ja katkaista siteet ihan kokonaan, jotta pääsee irti. Hänen tarkoituksenaan ei ollut satuttaa, mutta silti sattuu.

    Ajattelin muistuttaa tän kirjoitukseni kautta sulle, että nämä todelliset mielipidepostaukset ihmissuhteista yms. antaa eniten lukijoille. On kurjaa, että saat niiden vuoksi kuraa niskaasi, mutta ehkä se lohduttaa että tällaisen kirjoituksen kautta useiden lukijoiden elämä tuntuu toiveikkaammalta ja paremmalta taas hetken aikaa :) Montako kurapalloa se korvaa?

    P.s. Postaus siitä, miltä rakkaus ja yhteiselämä tuntuvat olis myös aika kova ;)
    Ihania hetkiä talveen!

  • Reply Anna Tuesday, February 24, 2015 at 18:29

    Tämän postauksen luettuani uskalsin vihdoin jättää entisen poikaystäväni 3.5 vuoden seurustelun jälkeen, asuimme yhdessä ja olimme kihloissa mutta viimeisen vuoden ajan olin miettinyt eroa koska en vain yksinkertaisesti ollut enään onnellinen hänen kanssaan. En vain uskaltanut päästää irti vaan roikuin jossain mitä ei enään ollut. Vaikeinta oli kun entinen poikaystäväni ei olisi mitenkään päin halunnut erota ja siksi en pystynytkään omia tunteitani hänelle sanomaan. Kuitenkin tuo lause “toisen rakkausaikaa ei saa varastaa” kolahti ja kovaa, tajusin miten itsekäs olin ollut. Päätin suhteen ja nykyään seurustelen maailman ihanimman miehen kanssa ja en voisi olla onnellisempi! Entinen poikaystäväni on myös löytänyt itselleen uuden kumppanin ja tuntuu olevan oikein onnellinen. Joten kiitos Anna tuosta viisaasta lauseesta!! <3

  • Reply Merja Sunday, July 19, 2015 at 18:25

    Moi Anna!
    Olen lukenut blogiasi nyt varmaankin vuoden tai pari ja tykännyt kovasti tyylistäsi. Siitä kuinka aito olet, miten hyvin kirjoitat, kuviesi laadusta ja ihan siitä tyylitajustakin vaatteiden ja sisustuksen suhteen. Kaikista eniten pidän kuitenkin siitä että ilmaiset mielipiteitäsi ja tunteitasi, etkä aina ehdi viimeistellä postauksiasi tai käyt vaan moikkaamassa pikaisesti. Olet mielestäni todella kaunis nainen ja mitä enemmän tekstejäsi luen, sitä enemmän ihastun sinuun pintaa syvemmältä. Sinulta löytyy kypsiä ajatuksia, ihailtavaa heittäytymiskykyä, rohkeutta ja itsenäisyyttä, positiivista asennetta ja energiaa. :) Ja sitten välillä niitä häsläyksiä ja kiireitä ja priorisointia, että otat omaa aikaa ja nautit hetkestä etkä bloggaa hetkeen tekee sinusta inhimillisen ja todellisen. Aivan mahtava tyyppi olet! Ainakin näin blogin välityksellä, kun oikeasti en sinua tunne. :)

    Tässä tekstissä on paljon tuttuja ajatuksia, itse olen juuri pääsemässä siihen vaiheeseen, että nautin yksinolosta, enkä edes usko, että elämässäni on tällä hetkellä tilaa uudelle suhteelle. Silti luotan siihen, että tämä on vaihe joka menee ohi, ja joku päivä olen valmis jakamaan elämäni ahdistumatta aivan mahtavan miehen kanssa. Jos hänet joskus kohtaan :)

    Olen todella iloinen ja onnellinen puolestasi, että olet hyvässä ja rakastavassa parisuhteessa. Toivon, että onnenne kestää! :) Kaikkea hyvää sinulle :)

  • Reply iida Sunday, November 1, 2015 at 21:59

    Ei hitto. Tää postaus tulee olee mun pelastus. Jotenkin hassua, vaikka on vasta 21-vuotias ja silti se ero tuntuu jotenkin niin loputtomalta. Ehkä se kertoo siitä, että siinä jutussa on oikeesti ollut niin vahvoja tunteita mukana, ainakin haluun ajatella niin. Mutta tosiaan, vaikka aluks itkee ihan lohduttomana sitä paskaa oloaan ja miettii että vittu ei tästä voi selvitä ja mitähän helvettiä ens kuussa koittavasta jouluaatostakin tulee (koska sehän on tässä tärkeintä tällä hetkellä :’D) ni sit googlaan mungolife eropostaus ja löydän sellasen jäätävän jedi-soturin mun sisältä ja saan taas kerättyä itteni kasaan. Ok ei välttämättä kauaa ku ihan paskana ollaan taas, usein myös jossain julkisissa kulkuvälineissä (parasta) mut nää pienet pelastavat hetket vie aina päiviä eteenpäin ja sit huomaa että kuukaus on kulunu ja olo on vähän ehkä jopa kevyempi. Kovasti ainakin toivon niin :)

    kiitos Anna <3

    ps. oli kyllä ihana lukea tää postaus kun tietää sun tän hetkisen elämäntilanteen. Kyllä se onni sieltä vastaan tulee, ennemmin tai myöhemmin :)

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post