Heissan!

Boarding passit on, eväät Pret A Mangerista on, ja täti on valmis matkaamaan takas Balille!! Nyt on aika leffojen, lepäilyn ja soittolistojen valmistelun:)

Mitäs teille kuuluu?:)

 

26 kommenttia

Pari päivää kuvina ja ajatuksia kouluun pyrkimisestä ois nyt luvassa täältä Lontoosta käsin:) Sori, ku oon ollu vähän poissaoleva blogin puolella, ollu todella haipakkaa tässä, mutta kyllä tää tästä!

Lähtö Balilta oli aika kauniissa merkeissä:

Sopiihan tollanen näköala lähtöön, eiks jeh?

Löysin Rantapallon lentohaun kautta, ihan uskomattoman hyvät lennot hintaan nähden. Malaysiain Airlinesilla ensin Kuala Lumpurin kentälle, ja sieltä sitten 1,5 h vaihto ja suora Lontoon kone Heathrowhun. Ensinnäkin, KL:n kenttä on ihan superhyvä, mutta yllätyksekseni Malaysian Airlines nous mun tähänastiseks lemppariks, jopa Finnairin yli! Oon kokeillu vaikka mitä noita aasialaisia, ja aina ne on aika pettymyksiä. Vietnam Airlines oli aika kiva, mutta Malaysian oli loistava. Sain ekalle lennolle pyytämäni ikkunapaikan, tokalle ei enää ollu, mutta sain reunapaikan runsaalla jalkatilalla. Nice.

Ensinnäkin, Malaysianin stuertit oli ihan parhaita. Hyvää englantia, ystävällisiä ja auttavaisia tyyppejä ja kaikki pelas. Entertainment superjees, paljon ja hyviä leffoja, mut ennen kaikkea, se ruoka! Mä en pidä lentokone-ruoasta. Piste. Ikinä. Tässäpä poikkeus. Lähtiessä saatiin pienet pussit suolapähkinöitä ja mehua. Illalliseks oli törkeen hyvää kanaviillokki-henkistä ratkasua, iso hedelmäsalaatti, lämmin sämpylä, mehu, limu, vesi, orgaanisia vehnäkeksejä ja pieni jälkkärikakku. Ja suklaa. Sen jälkeen tuotiin herkkupussi. Orgaanisia vehnäkeksejä, juustoa, muffinssi, KitKat ja vesipullo. Käy. Ja aamupalaks maukas omeletti herkkusienillä, oikeesti hyvänmakuinen nakki, mansikkajogurtti, hedelmäsalaatti, croissant, teetä ja appelsiinimehu. Ja australialainen orgaaninen myslipatukka. Ihan oikeesti, Finski ja pahanmakuset ruoat (ainoa Finskin miinus musta), ottakaa mallia!

Oon jo fiiliksissä, että saan nää samat huomenna taas:D

Ja sitten kauniista auringonlaskusta mun maailman lemppareimpiin maisemiin:

Nappasin Heathrowlta pikajunan Paddingtoniin ja sieltä tulin tänne kotikulmille Pimlicoon parilla metrolla. Hengasin Lontoo-mamin kanssa koko aamupäivän jutellen ja sitten suuntasin hieman peläten kampaajalle. Lontoo-mami oli varannu mulle kampaajan, ja mua jännitti ihan vaan vähän… Tuntematon kampaaja, ja en ollu ehkä innoissani maksamassa jotain pirunmoisia hintojakaan siitä. Mut toisaalta palanu kusenkeltainen tukka kahen sentin tyvikasvulla ei ollu the ensivaikutelma, jonka halusin antaa. Mulla oli maailman kultasin Roman- poika, joka värjäs mun tukan. Määräsin tyvivärin ja tonerin. Ja kävelin ulos riemuidioottina hymyillen, täydellinen beige väri päässä. Ja mitä se makso? 50! Väristä, sävystä ja muotoonkuivauksesta. Sain jonku ihmealennuksen, jonka Lontoo-mami järjesti, ja olin hypertyytyväinen. Toi hinta Lontoossa kampaajasta on jo aikamoinen temppu!

Kävelin mun kampaajalta Victorian asemalle, nappasin patongin ja tuoremehun ja iskin siihen Victorian ulkopuolelle nauttimaan nopeeta lounasta. Ja hymyilin vaan koko ajan ku mikäki mielipuoli:) Mä rakastan tätä kaupunkia vaan niiiiin paljon ja se, ku noi doubledeckerit suhaa ohi, kaikki sanoo darling ja elämä on vaan täydellistä.

Mä en tiedä, mikä on se juttu Lontoossa. En tiedä johtuuko siitä, että tää oli eka paikka, jonne tulin teini-ikäisenä yksin paikalle. Vai siitä, että oon ollu täällä varmaan parikyt kertaa. Vai siitä, että mulla on täällä toinen perhe. Kyllä ne vaikuttaa, mutta ennen kaikkea mä rakastan tätä paikkaa, koska tässä on sitä jotain… Nää ihmiset, nää paikat, nää kadut, nää kaikki. Että mulla on ollu ikävä tätä paikkaa! Kävelin vaan ku mielipuoli ja olin onnellinen. Mikään muu paikka maailmassa, ei oo koskaan tuntunu niin paljon kodilta Helsingin lisäks, ku tää. Ihan hyvä ehkä, jos harkitsen tänne kouluun tuloa.

(Blogia kauan lukeneet tunnistanee aamutakin? Mun Lontoo-vaate. Lontoo-mami laittaa aina valmiiks mulle ku tuun, mun täysmittasen satiinileo-aamutakin. Home sweet home.)

Tukka valmiina (eikö oo upee sävy?) suuntasin Paddington Streetille ripsihuoltoon. Ripset kuosissa sitten nopee pyrähdys Oxford Streetille Regent Streetin kautta ostaa jotku haastikseen sopivat vaatteet (täällä ei oo ihan hellemekko-kelit, ja mulla on vaan niitä mukana). Kävelin sielläki ku Hangon keksi. Kookai, Kurt Geiger, River Island, TopShop, Michael Kors, Ted Baker, Selfridges. I’m home.

Jos jään tuolla joskus doubledeckerin alle, niin hautakiveen saa kirjottaa “kuoli onnellisena”. Tajusin siinä myös, etten voi tulla tänne yliopistoon. Oon velkavankeudessa n. sekunnissa. Oon ollu monessa paikassa, Sydneyssa, Nykissä, Milanossa, Moskovassa, you name it. There’s no place like London! Kaikessa muussaki, mut ennen kaikkea shoppailussa. Tää on vaan niin taivas. Arvatkaa kuinka kauheeta on, ku ei saa shoppailla, koska ei oo tilaa? Tulin tänne vaan kässäreillä, enkä aio raahata täältä ympäri maailman kamoja eestaas. Ihan hirveetä.

Ostin mustat korkkarit (Lontoo-perheen naiset ei harrasta…) ja tyylipuhtaan valkosen neulemekon Zarasta. Niihin tälläytyneenä ja iso huivi kaulassa, Lontoo-siskon kevyessä villakangas-parkassa, suuntasin vallottamaan London University of Artsia Holborniin.

Siellä sitten miljoonan supertyylikkään tytön kanssa kuuntelin läpi esittelypuheen, hikoilin matikan testin (Anna, Laudatur matikasta, ja helvetinmoiset ongelmat tehä desimaalilaskuja. Ei muuten, mut ku en ymmärrä niitä asioita englanniks!!) Olin ihan paskana, että en nyt pääse jatkoon, mutta, oikea määrä pisteitä tuli ja pääsin haastikseen!:)

Siinä Business Numeracy -kokeessa kysellään 22 kysymystä, joista pitää saada 15 oikein tolle kurssille pyrittäessä. Kysymykset on helppoja laskutehtäviä, prosenttilaskuja ja desimaalilaskuja, ALVien laskuja, valuutan kääntämistä ja tollasia. Kaupan alan kysymyksiä, ja laskin saa olla. Helppoja, mut siellä teki moni hölmöjä virheitä:)

Esimerkki. “Jos tuote maksaa 72 € kun siinä on ALV, paljonko tuotteelle jää hintaa, jos 20 % ALV jää pois?” Moni tyttö oli vastannu tohon 57,60 € (laskien 72 € * 80 %), vaikka se on siis 60 €, ja lasketaan helposti 72 / 1.2 (laitoin sit tohon alkuun kertomerkin…. hyvä minä). Helppoja juttuja, mutta ne pitää lukee tarkkaan ja tajuta vielä paremmin. Parissa kohtaa meni sormi suuhun, mut lähinnä sen takia, etten ollu varma, mitä desimaalimäärää haettiin tietyissä kohin.

Anyway. Ryhmähaastikseen menin ja pääsin ekaan ryhmään, jota haastateltiin. Mun lisäksi ryhmässä oli neljä poikaa ja kaks tyttöä. Olin ryhmän vanhin, siellä oli yksi 22-vuotias poika, ja loput oli lukionsa päättäviä. (Ai MIKÄ ikäkriisi?)

Meiltä kysyttiin (oletan, että teitä kiinnostaa):
1. Kerro itsestäsi lyhyesti. Mistä olet, mitä teet, mitä oot tehnyt? Töitä, opiskelua jne. Suora vastaus haastattelijalle.
2. Kerro vapaasti ryhmälle, mitä work experienceja tai duunia oot tehny alalla tai yleisesti.
3. Mitä sanoisitte olevan nyt yleisiä ilmiöitä muotimaailmassa? Kysymys koko ryhmälle, johon vastauksia oli lama, uudet teknologiat ja muodin new interpretation (meikäläinen esitti tän)
4. Keskustelkaa näistä keskenänne ja miten nämä liittyy toisiinsa.
5. Suora vastaus haastattelijalle: Miksi juuri BA (Hons) Fashion Management tässä koulussa?
6. Lyhyesti: Suurin vahvuutesi ja heikkoutesi.

Olin vastauksissani aktiivinen, mutten koko aika äänessä. Noissa haluaa jäädä mieleen aktiivisena, artikuloivana ja asiaa puhuvana, muttei pidä olla äänessä ihan koko aikaa, vaan osata myös kuunnella. Mun mielestä haastattelu meni tosi tosi hyvin. En jännittäny, sain jotenki itteni kuosiin just ennen haastista. Mulla oli ryhmän ehdottomasti laajin kokemus ja meriitit, ehkä se autto.

Olin aktiivinen keskusteluissa, artikuloin selkeästi ja jostain puski esiin oikeesti perkeleen hyvä englanti just sillä hetkellä ku sitä kaipas. Mun suomessa tulee hermostuneessa mielentilassa helposti “niinku” ja “tota noin” sanoja, joita en oo koskaan saanu mun englantiin. Kiitos Luojan. Noiden vähän nuorempien puhuessa särähteli korvaan “you know” ja “like”, ja selkeesti nuoremmat oli hieman enemmän hermostuneita.

Mä en sikäli valmistautunu haastikseen muuta ku miettimällä, mitä kerron itsestäni tiivistetysti, miten saan kaiken irti tästä mun blogista, duuneistani ja koulutuksestani, en vähätellyt itseäni mitenkään, mutten tuonut liikaa esillekään.

Eniten oon ylpee tosta tokavikasta kyssäristä. Olin ryhmän viimenen, joka siihen vastas, ja oon sitä mieltä, että mulla oli todella hyvä vastaus siihen. Muut tytöt ja pari poikaaki selitti vaan umpimähkäsesti miksi haluaa olla muodin alalla töissä. Muuten hyvä, mutta niitä koulutuslinjoja on tosi paljon, ja niitä kiinnostaa tietää, miksi juuri tämä. Kuuntelin pari sellasta yleistä “fashion has always been my passion” ja haluan töihin muotiin ja blaa blaa -vastausta. Tää oli se kysymys, johon olin valmistautunu.

Lyhyesti: Kerroin, että haluan tälle alalle, koska tiedän sen varmasti mulle sopivaks. Oon kokeillu jo oikista, joka ei sopinu mulle, ja oon ottanu aikani miettiäkseni, mitä haluan tehdä, tää ei oo vaan joku koulu. Lontoo on mun mielestä maailman tyylikkäin kaupunki ja koska tää on mulle tuttu ja turvallinen, en pelkää muuttoa tänne. Oon myös asunu vuoden Ausseissa ja tiedän pärjääväni. Otin selvää Lontoon alan kouluista, ja tämä tuntui parhaalta. Tutustuin koulun kaikkiin muodin koulutuslinjoihin, ja totesin tämän sopivimmaksi, koska olen todella organisaatio-kykyinen tyyppi, oon ollu esimiestehtävissä ja ennen kaikkea koen yleispätevän muodin tuntemukseni ja kokemukseni olevan laaja ja managerille sopiva.

Mä oon sitä mieltä, että toi lyö sellasen “I’ve loved fashion since I was a kid” -vastauksen, mutta mitäpä mä tiedän. Lopuksi kerroin vahvuudekseni motivaation ja varmuuden siitä, että tää on mun ala. Niin kovan motivaation, että lensin Balilta tänne vaan tätä pyrkimistä varten.

Perkele, jos tää ei riitä, niin en sit tiiä mikä. Aloituspaikoissa meen siihen hieman ei-niin-kivaan kiintiöön. Tuolla on ulkomaalaisille paikkoja 70, mutta mä en oo siinä kiintiössä. Mä oon UK/EU -kiintiössä, jossa on vaan 50 aloituspaikkaa. Hakijoita oli yli 900, eli we’ll see. Neljän viikon päästä tiedän jo, mitä tulevaisuus tuo mukanaan:)

Mutta, nyt ku oon tylsistyttäny teidät yliopistosta jauhamalla, haluaisin esitellä mun Lontoon perheen uusimman perheenjäsenen, joka on vieny mun sydämen täysin. Aivan ADD-minimäykky!

Heitä, heitä, heitä!!

Tollanen ihan minimaalinen makkara, joka on 9 kk ja on mun jalan kokonen.

Minun!!!

Miksi tää on musta ihan hurmaava? Sen lisäksi, että Bellatrix (joo, nää on vähän Potter-faneja…) on ihan mahtava, hurmaava muksu, joka kiipeilee koko ajan sylissä ja leikkii ja pörrää ja söpöilee, ja osaa tuhat eri temppua ja on vaan ihan mieletön, siinä on selkeetä mangustin vikaa… Vai mitä sanotte?

Mä rakastan noita korvia!!!

Näin mangusti aivastaa.

Ihan oikeesti, come on!

Ihana ihana Bella, pakkaan sen mukaani tonne reissuun, aivan ihana koiruus!

Me lähetään nyt Lontoo-mamin kanssa hakemaan Chrissy koulusta ja sitten hengaillaan ja ahmitaan herkkupastaa ja ollaan vaan ja lööbataan. Huomenna aamulla takas Balia kohti sitten! Ihan sama vaikken pääsis tonne kouluun, tää reissu oli jo näiden tyyppien takia sen arvonen.

Mä olen niin onnekas, että mulla on tää perhe!! (Tästä on muuten kysytty paljon. Tää ei oo vaihtariperhe jne, vaan Lontoo-mami on mun äidin paras kaveri, ja perheeseen kuuluu Bellan lisäks mun ikänen Lontoo-veli ja teini-ikänen Lontoo-sisko. Oon käyny Lontoossa nonstop 14-vuotiaasta, ja tää on mulle ku toinen perhe. Oma on tietenki aina rakkain ja tärkein, mutta tää on sellanen adoptoitu versio. Äiti ja Lontoo-mami on tuntenu teineistä, ja vaikkei ne nähny toisiaan 13 vuoteen ku asu eri puolella maailmaa, mutsi uskals lähettää mut tänne 14-vuotiaana yksin. Ja siitä se sitten lähti…)

Mun Lontoo-perhe on ihan paras. Nörttiveljen kaa voi väitellä Applen hienoudesta, josta se on eri mieltä. Lontoo-siskon kanssa voi hehkuttaa kilpaa Avenged Sevenfoldia, täytellä Kerrangin tietovisaa ja kertoa, että oon nähnyt Ville Valon baarissa (musta tuli just sen ylijumala) ja suunnitella yhteistä festarimatkaa. Mun Lontoo-mami on pian 50, kuuntelee System Of A Downia ja matkusti niiden takia mm. Berliiniin asti keikalle. Gotta love them!

Istuttiin eilen sohvalla Alexin ja Chrissyn kanssa, naurettiin ja Bella pomppi sylissä. Lontoo-mami katto olohuoneen toisesta päästä ja totes, että “kaikki lapset yhessä”.

Ihana tunne, että vaikka ei ookkaan samaa lihaa ja verta, niin rakkaus on valtava!

Mä meen nyt pussailee näitä kaikkia ja Bellaa tuplasti, mutta palaan huomenna taas asiaan! Jättäkää kommenttia, ihan mistä vaan, kaikki teidän tsempit oon lukenu, en oo ehtiny julkasta niitä vielä!

P.S. Tulokset tosta haastiksesta selvii seuraavan 4 viikon sisällä:) Pidelkääs peukkuja siis!

Pus pus!

299 kommenttia