Minäminäminä

Noniin, eilen ei voimat riittäny tän haasteen ekan osan julkasuun, mutta tänään sai sen tehtyä. Mulla alko ongelmat tän haasteen kanssa jo heti tän ekan osan kohalla, ku tää näyttää nyt ihan deitti-ilmotukselta…

Päivä 1 – Esittele itsesi

Mä oon Anna, 22 vuotta mittarissa fyysisesti, uteliaisuus ja hösläys jäi sinne 12-vuotiaan tasolle, järkikään ei siitä pidemmälle hirveesti kehittyny. Kotoisin periaatteessa Helsingistä, mut toisaalta mä olen niin all over the place lapsuudessani ollu, että vaikee sanoo, mistä oon. Helsinkiläiseks itteni miellän. 174 cm runko, vihreet silmät, luonnostaan keskiruskeet hiukset, kaks tatuointia ja levoton mieli.

Oon syntyny Tashkentissa Uzbekistanissa mummini syntymäpäivänä kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Elämäni ainoo kerta, kun en oo ollu myöhässä ja oonki ahkerasti kuronu tota kahden viikon aikaa kiinni elämäni aikana! (Meri vois tässä vaiheessa avautua, että mä oon kuronu jo vuoden verran kiinni myöhästelyy, muttei kuunnella sitä!) Mä synnyin ensimmäisenä lapsena äitille ja isille, ja koska mun molemmat vanhemmat teki paljon työtä, joka edellytti paljoa matkustamista, vietin paljon aikaa mummieni kanssa, jotka kilpailivat siitä, kuka saa olla paras mummi, ja tää johti hunaja ja pähkinäallergiaan hyvin äkkiä.

Mä olin lapsena tosi vaikee (nythän en siis ole…) ja sosiaalisesti melko lahjaton. Mummit taisteli siitä, kuinka söpö ja ihana lapsenlapsi niillä oikeen onkaan, äiti ja isi ei koskaan hemmotellu, mutta kyllähän siinä huomion keskipisteenä sai paistatella, kun oli ensimmäinen lapsi, ja kahdeksan vuoden ajan ainoa sellanen. Asuttiin elämäni neljä ensimmäistä vuotta siellä, täällä ja tuolla. Isäni työ vei meitä ympäri vanhaa Neuvostoliittoa ja sen lähimaita, ja me äitin kanssa yritettiin matkustaa mahdollisimman paljon mukana (sillon ku mua ei tungettu täyteen suklaata ja hunajaa mummien toimesta). Kun olin neljä, niin muutettiin äitini kanssa äidinäitini kotimaahan Suomeen. Kieltä ei mulle oltu opetettu ollenkaan, ja kulttuurikin oli vähän erilaista. Olin sanalla sanoen aika hukassa. Ja isikään ei ollu täällä.

Koska mä vietin niin paljon aikaa mummieni kanssa, niin mä kehityin lukemisessa ja laskemisessa tosi nopeesti. Siinä kun muut lapset opetteli aakkosia, mä osasin muodostaa järkeviä lauseita ja tarinoita helposti. Oon oppinu lukemaan 4-vuotiaana, ja kirjottamaan pian sen jälkeen. Mun isoäidit on tuhlannu suunnattomat määrät aikaa siihen, että mun mielenkiinto pysy yllä, ja se tapahtu skidistä asti lukemalla/kirjottamalla. Siihen aikaan Neukkarissa ei kännyköitä harrastettu ja kun isi oli jossain komennuksella pidempään, niin mä höpötin ja ”luin” umpia ja lampia lastensatuja C-kaseteille ja äiti postitteli niitä isille.

Mulla on yks tollanen kasetti tallessa, jossa lurittelen 2,5-vuotiaana lastenlorua, joka jatkuu ja jatkuu ja taustalta kuuluu sivujen kääntämistä. Ihmettelin äipältä näin vanhempana, että en mä sen ikäsenä voinu osata lukee, ja se totes, etten osannukkaa. Mutta koska tarinoita luettii mulle joka päivä, muistin lorut ja runot ulkoa pelkistä kuvista. Välissä kun keskittyminen herpaantu on kasetilla kaiken maailman ”ifi lakaf, mulla on fua kamala ikävä!”. Mulla oli muksuna S-vika ja R-vika, joista R-vika saatiin korjattua, S-vikaa ei saatu ojennukseen. Meidän isillä on L-vika, ja puheterapeutit sanoi, että meillä perheen tytöillä on varmaan sen takia kaikilla ollu toi R-vika. No nevertheless, puhun edelleen sössöttäen ton S:n, joka saa sen kuulostaa tosi pissikseltä.

Ala-aste oli mulle aika tuskaa. Sain kuunnella koko ajan ryssittelyä, mun isä tuli Suomeen kaksi vuotta mun ja äitin perässä kun sai lopetettua työnsä, ja isin ollessa kielikursseilla ja äidin tehdessä töitä me ei varsinaisesti rahassa kylvetty. Mä olin se hassu tyttö, jolla oli oudot vaatteet ja, jonka vanhemmat puhu oudosti. Lapsena oppii kielen hyvin nopeesti, ja ala-asteelle mentäessä mä puhuin täydellistä suomee. Koska olin ala-asteelle mentäessä jo täysin kykenevä kerto- ja jakolaskuihin ja osasin englannin alkeita, niin ekat kouluvuodet oli mulle suunnattoman tylsiä. En löytäny paikkaani koulukavereiden joukossa, ja koin oloni usein kiusatuks, johtu se sitten ryssittelystä tai muusta. Pieni kiusaaminen tosin vaan vahvisti mua, ja mun mielestä sellanen omanikäisten nälvintä ja kiusottelu on ihan hyvästä, kasvattaa luonnetta ja oppii selviytymään. HC-kiusaamista ja pahaa henkistä kiusaamista vastustan ehdottomasti, fyysisestä nyt puhumattakaan, mutta sellanen perusnälvintä kasvattaa ihmisenä, ja jos pari kertaa muksuna itkee, niin se ei tapa. En hyväksy kiusaamista millään tasolla, sillä jokainen on erilainen, mutta haluan kai sanoa niille, joita kiusataan/on kiusattu, että loppupeleissä kun siihen suhtautuu antamalla painoarvoa nollan verran, se kasvattaa ihmisenä:)

Ala-asteen loppua kohti mun sellanen sosiaalinen kuulumattomuus jotenki hälveni. Mun pitkäaikaisin ystävä Kati, jonka oon tuntenu tokalta luokalta asti, on mun kanssa nauranu, että mä olin kyllä aikamoinen urpo sillon. Olin niin hukassa itteni kanssa, että se kyllä näky. Mun kunnianhimoinen luonne johti siihen, että olin maailman huonoin hävijä ja mä luulen, että kaikki meidän koulun tytöt vihas mua liikkatunneilla. Siihen aikaan mä harrastin futista ja balettia, toista intohimoisesti ja toista intohimoisesti vihaten, äitin pakottamana. Oli kyseessä sitten suunnistus, futis tai mikä tahansa muu koululiikkalaji, häviäminen ei ollu vaihtoehto!

Kun mä olin kahdeksan, mun ensimmäinen pikkusisko ja varmaan mun elämän kaikista rakkain ihminen, Janna, syntyi tähän maailmaan. Se oli niin pieni! Ja mä sain jotenki tasapainon siihen mun sosiaaliseen meininkiin, kun sain olla tärkee isosisko, jota taapero palvo, ja jonka kanssa osasin olla. Sitten kaksi vuotta myöhemmin Elina syntyi, ja se oli varmaan maailman söpöin ja enkelimäisin vauva ikinä! (ja nyt se on poikamaisin tyttö ikinä, vähän kuten meikäläinenki aikanaan..)

Mun ala-asteen aikaiset päivät jakautu peruskoululle, Venäjän suurlähetystön koululle (vanhemmat halus, että kieli pysyy yllä), futistreeneille, balettitunneille ja tyttöjen kanssa leikkimiseen ja heidän lapsenvahteiluun. Oli siis aika kiireistä tää aikataulu jo sillon. Kyllä sitä ehti kavereidenkin kanssa leikkimään, ja kaipaan sitä mun nuoruuden aikasta meininkiä, kun vaan mentiin avain kaulassa ulos ja hengattiin naapuruston muksujen kanssa. Pyörittelen edelleen silmiä, ku systerit sopii leffatreffejä ja näkemisiä Facebookissa. Mä oon niin vanha.

Mut joo. Yläasteelle menin Kulosaareen, kansainvälisen kouluun, jossa opiskelin puoliksi englanniksi, eli monet aineet opetettiin englanniks. Siellä mulla ei enää juuri mitään sosiaalista kuulumattomuuden tunnetta ollu ja tulin hyvin toimeen ihmisten kanssa. En ehkä ollu koulun ”suosituimmassa” porukassa, mutta siinä keskivaiheilla. Mulla oli paljon hyviä kavereita ja koulussa oli hauskaa, ja mun sosiaaliset taidot kasvo humisten.

Lukio oli mun elämäni parasta aikaa, heittämällä. Rakastuin tosin 16-vuotiaana, eikä se nyt ehkä ihan niin menny ku oisin sillo halunnu, joten pieni masiskausikin mahtuu sinne lukioaikaan, mutta muuten, elämäni parasta aikaa! Lukiossa mun hikkevaihe, joka oli jatkunu koko muun kouluhistoriani vähän hellitti, ja vaikka edelleen on lukion keskiarvona päälle ysi, niin en juurikaan tehnyt asian eteen mitään, vaan nautin lukiosta sosiaalisena paikkana. Tapasin ihania ihmisiä, pääsin osaksi ihania tapahtumia ja nautin siitä rutiinista ja täydestä elämästä, joka rakentui harrastuksesta (lentopallo siinä vaiheessa), koulusta, työstä (olin kahvilassa töissä lukioajan, kunnes vikat puoli vuotta olin supermarketissa), kavereista, perheestä ja häsäämisestä.

Tapasin Valtterin lukion ekalla, ja meistä tuli läheiset kaverit, ja sitten lukion tokalla luokalla meistä tuli jotenkin pariskunta. Siitä sitten neljä vuotta seurusteltiin ja asuttiinkin yhdessä, kunnes viime vuoden alussa todettiin, että tää toimii ystävyytenä meillä paremmin. Lukion loppuajan seurustelin siis mielestäni maailman upeimman (oon edelleen sitä mieltä) pojan kanssa, valmistuin ylppäreihin ja panikoin oikikseen hakua. Luin rehellisesti sanottuna tosi vähän pääsykokeisiin ja tein samalla 20 h/vk töitä, ja pääsinkin silloin 2007 oikikseen kertayrittämällä. Aloitin yliopisto-opinnot innolla, joka lopahti melko nopeasti. Vaikka opin asiat nopeesti ja itse ala vaikuttaa mielenkiintoiselta, aihepiiriltään, ei ole ala mua varten. Ihmiset oikiksessa nosti karvoja pystyyn (muutamia ihania poikkeuksia lukuun ottamatta), ja eniten siinä paikassa loppujen lopuksi mua oksetti/oksettaa sellanen elitistisyys, itsensä muiden yläpuolelle laittaminen ja ahdasmielisyys. Oikkarit on kaikkia fiksumpia ja parempia. No eikä ole. En halua sanoa, että kaikki oikkarit ovat samanlaisia, mutta siellä menee mun mielestä monilla ylpeys reippaasti yli sen normaalin määrän.

Opiskelin siis enemmän tai vähemmän kolme vuotta ja samalla tein töitä. Välissä tein vuoden työsopparin yhden Suomen isoimmista asianajotoimistoista kanssa, ja se vielä lisää avasi silmiä, että ala ei ole mua varten, piste. Nautin kuitenkin edelleen ystävien seurasta, parisuhteesta, perheestä, töistä ja muusta elämästä ja 2008 mun elämään astui täydellinen mies! Sellanen, jota sain vielä kouluttaakin ihan ilman huonoa omaatuntoa. 2008 löysin myös muotiblogien maailman, ja päätin, että tää on niin mua varten! Oon aina rakastanu kirjoittamista, ja koska kaipasin jotain mielipiteenvaihtoa mulle tärkeästä aiheesta, muodista ja tyylistä, blogi tuntui omalta jutulta heti! 2008 toi siis elämääni kaksi aivan upeeta asiaa, Simban ja Mungolifen, ja molemmat on nykyään todella rakkaita!

2009 pitkäaikainen unelma Mötley Crüen livenäkemisestä toteutu ja oon edelleen fiiliksissä tosta keikasta. Siitä alko myös mun ja Merin ystävyyden syventyminen ja Meri onkin nykyään yksi ehdottomasti rakkaimpia ihmisiä maan päällä! 2009 oli vähän sellasta hiljaista seilaamista ja rauhallista eloa, ennen ku potti räjähti 2010 miljoonalla pikkumuutoksella, mutta kantavia voimia oli sillonki kaverit ja etenkin uusi kova rakkaus, Simba!

Läskimurua väskää.

Muruvauva!

Muru ekaa hetkee kotona. Näin jälkikäteen ajatellen ei ehkä ollut fiksu idea tunkee sille tota tennispalloo heti eteen. Se ei voi elää ilman sitä nykyään.

Muru mököttää

Muru paijaa

Kunnon malli, fööniefektit jne.

Muru tanssii

Muru poseeraa

”Mami, mitä helvettiä sä teet?!”

Murua himottaa

Muru poseeraa. Niiiin komeena!

Muru pussaa.

Muru on vähän mahdoton.

Murulla on vähän vaikeeta.

Muru lepää. Ilman lupaa.

(Kaivoin just taas sen Simba Australiaan TO DO-listan esille… En sais kattoo sen kuvia)

Mä pelkäsin koiria pienenä, koska iso koira säikäytti mut kerran vauvana. Nykyään rakastan koiria, omaani tosin muita paljon enemmän. Halusin niin kovasti koiran jo nuorempana, mutta vanhempani kieltäytyivät sellaista hankkimasta. Kun mun 20-vuotis synttärit lähestyi, Valtteri lupas mulle koiran. Viikkokausien tutkimusten jälkeen, tiesin, että haluan sheltin, trikki miellytti eniten ja poika oli ensimmäinen vaatimus koirassa sen rinnalla, että on kaupunkiasuntoon sopivan kompaktin kokoinen, mutta kuitenkin chihua isompi. Olin nähnyt shelttejä aiemmin, mutten tiennyt niiden rodun nimee. Bongasin jostain collien pennun kuvan, ja olin myyty. Mun oli saatava sellanen! Tutkin asiaa, ja huomasin, että sen lisäksi, että sheltti on sopivamman kokoinen kaupunkiasuntoon, on ko. rodulla täydelliset ominaisuudet mun toiveisiin.

Mä soitin 30 kenneliä läpi etsien mustaa tricolour-shelttiä. Vihdoin Lohjalta natsasi, kun siellä oli pentuja tulossa kahden viikon päästä mun soitosta. Mun luonteen johtavimpia piirteitä on malttamattomuus, ja kun mua käskettiin soittamaan kahden viikon päästä, maltoin odottaa 11 päivää. Onneksi olin kärsimätön. Soittaessani kolme päivää liian aikaisin, pennut olivat juuri syntyneet, ja mulle luvattiin toinen trikkipojista, jos kaikki menisi hyvin ja pennut selviäisivät ekasta viikosta. Siitä sitten seitsemän viikon hullu odotus, kunnes sain oman vauvani kotiin 7,5 viikkoisena, ja tässä maailmassa ei ole mulle tärkeämpää ja rakkaampaa olentoa! Ja mulla on sitä olentoa hirveä ikävä.

Vuosi 2010 oli mulle mun elämässä aika muutosten aikaa. Pitkä parisuhde muuttui ystävyydeksi, tapasin hirveästi uusia ihmisiä, lähennyin enemmän ihanien naisten (Meri, Laura, Arez jne.) kanssa, koin uusia elämyksiä kuten benji-hypyn ja ensimmäiset reissuni Balille ja Australiaan ja tapasin vahingossa uuden rakkauden. Päätin Valtterista erottuani, että nyt on aika olla sinkku ja nauttia siitä. Muuttaa ulkomaille ja tehdä juuri niinkuin itse haluaa, ilman mitään emotionaalista taakkaa mihinkään päin. Vähän niinku mun elämässä aina, tää ei menny ihan suunnitellusti, mutta toisaalta, mun elämän parhaat asiat on ollu niitä, joita en oo suunnitellu.

Tapasin S:n ja rakastuin päätä pahkaa heti. Missään nimessä en helpointa rakkauden kohdetta valinnut, kun herra asui eri puolella planeettaa, mutta niin se kohtalo vaan toimii, että kaksi kuukautta ennen tapaamistamme olin kertonut kaikille ja julistanut blogissakin, että mä lähden muuten vuodeks Ausseihin. 2010 meni myös aika pitkälti näissä valmisteluissa, ja kun Meri päätti lähteä mukaan, niin oli kahta hauskempaa laittaa asiat ojennukseen.

Nyt oon asunu Ausseissa jo pari kuukautta, ja vaikka tätä kirjoittaessa makaan munuaistulehduksessa sairaalassa, on tää ollu elämäni parasta aikaa, enkä kadu sekuntiakaan tänne lähtöä! Läheisiä ja etenkin Simbaa on ikävä, mutta pärjään kyllä:) Uudet ystävät ja rakkaat täällä korvaa hieman tuota.

22 vuotta on nyt takana ja toivottavasti aika monta vielä edessä. Oon oppinu monta kallisarvoista läksyä elämässäni, mutta olen äärimmäisen utelias oppimaan joka päivä uutta. Olen oppinut, että mä en ole täydellinen, kaukana siitä. Oon kärsimätön, kärkäs, hankala ja vittumainen. Oon myös lämmin, lojaali, spontaani, rakastava ja avoin. Mussa on paljon huonoja puolia, mutta niin on mussa paljon hyvääkin, ja vaikka olen monesti elämässä yrittänyt miellyttää kaikkia ihmisiä, olen niinä hetkinä eniten ollut hukassa itseni kanssa. Tämä blogi ja uskomattoman ihanat ihmissuhteet ovat antaneet minulle sen voiman ymmärtää, että mä oon just hyvä näin, ja ne, joille en kelpaa näin, voivat olla itse sellaisia kuin haluaisivat minun olevan.

Huomaan S:n rauhoittavan minua ihan hirveästi, ja olen muuttunut vieläkin leppoisammaksi ihmiseksi. Merin jatkuvassa seurassa oleminen on kanssa muuttanut mua jotenki, en oo yhtä itsenäinen ku ennen, vaan kaipaan kanssakäymistä enemmän. Ja kyllähän mun elämässä on huomattavasti enemmän naurua nyt!:D Tällä hetkellä olen vaan yksinkertaisesti todella tyytyväinen ja onnellinen, en kaipaa mitään muuta kun mitä mulla jo on. Tulevaisuudessa on tulossa paljon upeita suunnitelmia, ja tulevaisuudelta toivon ainoastaan sitä, että saan olla yhtä onnellinen. Näen jo puolentoista kuukauden päästä perheeni ja Simban ja voin valmistella Simbaa Aussi-muuttoon, koska en voi elää siitä vuotta pidempään erossa.

Nyt on hyvä olla, ja toivon, että tämä jatkuu näin vielä kauan!

Psst! Lisää aiheesta: Muodikas menneisyyteni, Mungokalenteri – Blogi-itsemurha ja 50 totuutta:)

138 vastausta artikkeliin ”Minäminäminä

  1. Kansalaisuuskyssäri: saitko syntyessäsi myös uzbekistanin kansalaisuuden, vai ainoastaan venäjän, kun U taisi itsenäistyä siitä vasta 90-luvulla? nää monikansalaisuudet on hirmu mielenkiintonen juttu. :)

    • Jaaa, enpä muuten tiedä. Venäjän kansalaisuus kai, koska uzbekkejä ei suvussa juuri ole, vaan isäni puoli on venäläistä syntyperää suurimmaksi osaksi. Äitini passissa olin alkuun, ja sitten joskus 5-vuotiaana kun oman sai, niin ihan Venäjän passi se jo oli:) Ja joo, Uzbekistan itsenäistyi silloin 91 kai (?), mutta käsittääkseni (ja nyt hävettää jos menee oman synnyinmaan historia väärin, oon hävettävän vähän asiaa tutkinut) U oli aika autonominen jo aiemmin.

    • En. Kerran joskus 6-vuotiaana äitin kanssa. Sinne ei kai pääse/päässy jossai vaiheessa ilman kutsua. Halusin käydä haistelemassa millasessa maassa synnyin, ja isi ilmotti, että ei mitään asiaa sinne, liian vaarallinen paikka. Ja kaks viikkoo myöhemmin se lähti Israeliin…:D

  2. ”Olen oppinut, että mä en ole täydellinen, kaukana siitä. Oon kärsimätön, kärkäs, hankala ja vittumainen. Oon myös lämmin, lojaali, spontaani, rakastava ja avoin.”

    Kiitos, Anna! Selvisi viimein, miksi kaikista ulkoisista erilaisuuksistamme huolimatta tykkään tästä blogista niin paljon.
    Sen lisäksi, että olet ihanan kypsä ja rehellinen, olisit voinut myös kuvailla minua. Mietinkin aina, mikä sinussa niin vetää puoleensa ja samalla välillä ärsyttääkin ihan pikkiriikkisen. :D

    Kaikkea hyvää sinne ja paranemisia munuaisille ja polvelle. Voin vain kuvitella ne kivut. Sinulle on nyt tökätty ihan liikaa vastoinkäymisiä, ehkä jotain superihanaa on sitten odottamassa heti nurkan takana!

    (En halua kääntää puukkoa haavassa, mutta mites tuon MC:n kanssa nyt kävi? Saatko niistä muutamasta päivästä mitään merkintää esim. CV:tä varten vai menikö tilaisuus nyt ikävästi ohi kokonaan?)

    • No tässä menee tällä hetkellä onneks melko hyvin, ei oo ollu kuumetta about 24 tuntiin 37 enempää ja kipulääkettäki oon ottanu viimesen 24 tunnin sisään kerran, normaalin kuuden sijaan:D Huomenna päästävät pois, kun tietävät tarkan bakteerikannan ja laittavat mut suun kautta otettaviin antibiootteihin:) MC:sta en tiedä vielä, en ole selvittänyt. Laitoin mailia ennen kuin lähdin Sydneyn kentältä, ja soitin vielä eilen koordinoijalleni, laitan varmaan ensi viikolla mailia ja kysyn, että saanko siitä jonku todistuksen:)

  3. ihania noi simban kuvat!! lässytin täällä itsekseni niille :D ja muutenki ihana postaus! sitte menin ja painoin noita linkkejä noihin vanhoihin postauksiin ja koin naurukuoleman :D piristi mun aamua huomattavasti ja samaistuin blogi-itsemurhan muutamaan kohtaan. vasta mua pari kaveria yritti opettaa jarruttamaan luistimilla mut en mä vaan jotenki edelleenkään hallitse sitä :D (lemppari jarrutustyyli on siis joskus ollu hypätä lumikinokseen mut ei sitä enää ehkä tässä vaiheessa kehtaa harrastaa)

  4. Aivan tosi ihana postaus! Ihanaa kun kerroit lukioille itsestäsi tai oikeastaan koko elämäsi tähän hetkeen asti :) ja tsemppiä munuaistulehduksesta paranemiseen!!!

    diamondgirl-janika.blogspot.com

  5. Voi 0lla, että suhun toi lapsuuden nälviminen on tosiaan vaikuttanut tolla kuvaamallasi tavalla. Ihmiset kun on vaan kuitenkin niin älyttömä erilaisia, että esim. omalla kohdallani vähäkin nälviminen ja koko 12 vuotisen koulutien jatkunut ulkopuoliseksi jättäminen ja muu henkinen kiusaaminen jätti aika syvät arvet. Vaikka tiedän, että joidenkin mielestä omat kokemukseni ei ole vielä mitään ja että mun pitäis vaan ”karaistua” tästä. En mäkään sitä ite osannut tajuta asian vakavuutta ennen ku joutu sitten aikuisena turvautumaan ammattiapuun sosiaalisten ongelmien takia.. Jes. Olin jopa aina ennen kelannut, ettei meidän koulussa mitään kiusaamista ollut. Niin no, eihän siellä koskaan ketään hakattu tms., mutta tytöt nyt osaakin tunnetusti henkisesti olla aika saatanan julmia. Joo, ei ehkä ois mun tosiaan kannattanut siellä samassa koulussa niin pitkään pyöriä, kun ei koskaan tavallaan ollut ees kunnon mahdollisuutta alottaa alusta samojen ihmisten kanssa. Mutta kun toisaalta se paikka oli kaikesta huolimatta mulle niin tuttu ja turvallinen, etten osannu lähteä.

    • Ihana postaus ja jotenkin aivan kuin tosiaan lempeämmän Annan kirjoittama, tai sellaisen leppoisamman:) Varmaan tosiaan seurakin vaikuttaa, mut selkeästi kuulostat iloisemmalta ja tyytyväisemmältä elämääsi nyt. Ja kait nyt siellä ihanissa maisemissa, kun voi vaan tuijotella ulos ja ihastella, täällä sen sijaan saa tarpoa kumpparit jalassa loskassa:)
      Ja ihanat nuo Simban kuvat, on niin söötti:) Ja pisti kyllä huvittamaan nuo muutamat vaatevalinnat kuvissa mut niinhän se menee, aina ne vanhat kuvat tuntuu myöhemmin vanhanaikaisille mut se kuuluu asiaan, on vaan symppistä<3

      Mut tälle kirjoittajalle haluisin sanoo jotain..
      "rrain kirjoitti:
      Voi 0lla, että suhun toi lapsuuden nälviminen on tosiaan vaikuttanut tolla kuvaamallasi tavalla. Ihmiset kun on vaan kuitenkin niin älyttömä erilaisia, että esim. omalla kohdallani vähäkin nälviminen ja koko 12 vuotisen koulutien jatkunut ulkopuoliseksi jättäminen ja muu henkinen kiusaaminen jätti aika syvät arvet. Vaikka tiedän, että joidenkin mielestä omat kokemukseni ei ole vielä mitään ja että mun pitäis vaan “karaistua” tästä. "

      Mua kiusattiin ala-asteelta yläasteelle, koko sen ajan sekä jonkin aikaa vielä kauppiksessa yläasteen jälkeenkin. Eli siis just tota samaa, jätetään ulkopuolelle ja nälvitään joskus. Tiedän omasta kokemuksesta että se satuttaa syvältä, jättää arvet vaikka olisi kuinka vahva ja selviytyjäluonne. Jokainen joka on saman kokenut, on yleensä joutunut taistelemaan itselleen hyvän itsetunnon ja saaden ajatuksensa sille mallille, että on hyvä ja kelpaa. Ja ei siitä pidä karaistua, vaan vähitellen yrittää päästä yli ja oppia elämään sen kanssa, että se on menneisyyttä eikä määritä tulevaisuutta. Kyllä, olen ollut katkera siitä että minut otettiin silmätikuksi ja lapsuudestani sekä nuoruudestani on pilattu paljon, kun tuo elämä ei kotioloissakaan ollut mitään ruusuilla tanssimista.. Itseltäni vei vuosia että sain itsetuntoani nostettua, mutta ajatuksissa tuo tuntuu hyvin kurjalle vieläkin ja epävarmuus nostaa silloin tällöin päätään.

      Mutta toisaalta, olen tyytyväinen siihen mitä olen nyt enkä välttämättä olisi sitä ilman tuota kokemusta. En sano että se oli oikeutettua ja vähempikin olisi varmasti riittänyt, mutta toisaalta ne kokemukset kasvattivat minusta empaattisen ja oikeudenmukaisen ihmisen.. Jotain hyvää ehkä siitäkin. Se on aika ikävää, että toisten kohtaloksi lankeaa tuollainen jo nuorena, siinä missä toiset saa viettää sitä normaalia huoletonta elämää. Moni saman kokenut on joutunut masennuslääkitykselle tai tehnyt itsarin, toiset taas elää normaalia elämää. Se on helvetillistä, mutta kun siitä pääsee yli niin elämä on ihanaa.. Nuo sinun kokemuksesi ovat nimenomaan juuri sitä mikä aiheuttaa syviä haavoja ja joista kestää toipua, mutta varmasti se onnistuu:) Sinä olet oman elämäsi tähti, älä anna muiden yrittää himmentää loistoasi, näin kliseisesti mutta kuitenkin.. Ne jotka ajattelevat että kokemukset eivät ole "mitään" eivät ymmärrä, he eivät ole kokeneet samaa.
      Pitkäkestoinen, järjestelmällinen kiusaaminen on monesti pahempi kuin jokin lyhytkestoinen takaisku. Älä välitä muiden mielipiteistä niinkään, vaan keskity omiisi.
      Pahoittelen pitkää kommenttia, jotenkin kirjoituksesi olisi voinut tulla minun suustani niin siksi päätin avautua nyt oikein kunnolla.. Halusin vain tuoda esille, että meitä muitakin saman kokeneita on, ja aika parantaa haavat, siihen pitää uskoa. Pitää myös itse tehdä töitä oman onnen eteen. Toivottavasti sinäkin pääset pian eroon menneisyyden peikoista ja osaat rakastaa ja arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet:) Ja vaikka en itse niinkään täysillä usko karmaan, niin silti tuntuu että se jossain vaiheessa voi toimiakin.. En halua kellekään pahaa, mutta näin jälkikäteen mitä olen kuullut entisistä koulukiusaajista ja niistä suosituimmistakin sellaisista, niin heillä on monella asiat paljon huonommalla tolalla kuin itselläni.. Joten, ehkä se minkä taakseen jättää, edestään löytää toimii joskus. Ei sillä pitäisi lohduttautua, mutta toisaalta sen kuuleminen jptenkin hieman helpottaa, tuntuu että ihmiset sentään joskus palkitaan tai heitä rangaistaan teoistaan. Tsemppiä, kyllä se siitä ajan kanssa:)

      Sori järjettömän pitkä kommentti, tuli jotenkin itsellekin tarve purkaa vaikka ois varmaan voinut yrittää lyhyemmin kirjoittaa ja saada mukaan jonkun pointinkin..:)

  6. Moi! Kiva ja positiivinen kirjoitus! Simbasta tuli mieleen, että eikö Ausseihin vietäessä koiran pidä olla kauankin karanteenissa? Itse mietin muuttoa jossain vaiheessa, mutta se kaatui juuri tähän seikkaan. En vaan pystynyt ajattelemaan pientä omaa koiraani karanteenissa.. :(

  7. Aivan ihana postaus! Osaat kirjoittaa todella hyvin ja postauksiasi on hauska lukea :) Sanoit tossa tekstissä, että kävit töissä ja lukiossa samaan aikaan, niin oliko se sun mielestä rankkaa? Oon nyt ysillä ja menossa lukioon ja muutenki tuntuu että kaikki sanoo, että siellä joutuu tekee hirveesti töitä.
    P.S Näin susta ja S:stä unta :DD

  8. Sun elämä on ollu upee, oikein kadehtimisen arvonen :) Olen seurannut jo muutaman kuukauden tätä blogia ja pidän tästä todella paljon. Sun koira on aivan ihana ja todella hyvännäköinen :) Tsemppiä!

  9. Ihana postaus !
    Oli sairaan hienoa lukee silleen alusta – tähänpäivään tälläsesti suurpiirteisesti sinua ja sun elämää :) jeps. mutta hymy jotenki vaan levis korviin ku kerroit kuinka onnellinen oot :)

  10. Hei, koira vaan mukaan matkaan! Tutkiskelin just vaatimuksia, sillä edessä on muutaman vuoden sisällä miehen työkomennus ulkomaille, ja koira tulee mukaan :) Passi pitää olla ja rokotukset kunnossa, EU:n ulkopuolella lisäehdot riippuu siitä, onko maa matalan vai korkean rabiesriskin maa. Rabieskokeet pitää otattaa ajoissa, ennen matkaa, ite aattelin otattaa ne ”varmuuden vuoksi” seuraavien rokotusten jälkeen, koska ne ei vanhene. Eviran sivuilta / sähköpostitse Evirasta oon saanut parhaiten tietoa :) http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/tuonti_ja_vienti/

    Toi ”äiti punaisessa tuulipuvussa” -kuva oli aika sympaattinen. Pukeutuukohan nykyisin ala-asteelaiset tollasiin vaatteisiin?:D Tuskin, pitää olla meikit ja kaikki kuosissa…

    • Muuten totta, mutta rabiesrokotus ainakin Ausseihin tuotaessa on pitänyt antaa max. 12 kuukautta ennen lähtöä, koska se vasta-aine-testi voidaan tänne tuotaessa tehdä vain tollasella aikavälillä annettuun rokotukseen:)

  11. Ihana postaus! Kirjoitat itsestäsi tosi hyvin ja rehellisesti. Tunnissa olisin itse saanut kasaan ehkä yhden lauseen :D Koko tekstistä oikein paistaa onnellisuutesi ja se, että olet sinut itsesi kanssa. Tästä tuli itsekin tosi hyvälle tuulelle :)

  12. Mä oon varmaan oudoin ihminen koko maailmassa, mutta aloin ihan tosissani itkeä kun luin tätä postausta! Siinä vaiheessa ajattelin että oli pakko kommentoida jotenkin :D Ja joo, nyt pidät mua täyshulluna.. mutta ihan oikeesti jostain syystä mulle tuli tästä niin hyvä fiilis! Susta huokuu sellanen elämänasenne jota toivois niin monelle muullekin!
    Ja okei, Simba on AIVAN ihana, voin niin kuvitella että sulla on ihan hirvee ikävä sitä.

    Tää on varmaan tosi outo kysymys, mutta mietin että oliko jotain erityistä joka sai sen sun ”hikkevaiheen” hellittämään? Tai siis, mitä mä ymmärsin niin et enää lukiossa ottanut koulunkäyntiä niin vakavasti, vaikka se sujuikin sulta edelleen tosi hyvin..? Oliko jotain joka autto sua tajuamaan että koulu ei olekaan niin tärkeetä? Joo, tosi sekavasti sain taas itseni ilmaistua, anteeksi.. Mä tein itse sen virheen että hain yhteen näistä Helsingin ”hikkelukioista”. Täällä on ehkä vähän sama meininki kun sun mukaan oikiksessa, ja paineet on ihan hiton kovat..

    Jaksamista munuaistulehduksen ja polven kanssa, oon niin pahoillani sun puolesta.. mutta kiva kuulla että menee jo vähän paremmin!
    Kiitos vielä tästä blogista, oon ihan koukussa! :)

    • Kai se, että tajusin, etten tarvinnu 10 joka kokeesta ja sanakokeesta ja kaikesta. Mä sanosin, että itsevarmuuden lisääntyminen. En arvostanut itseäni enää saamieni numeroiden perusteella ja tajusin, että muutkaan eivät arvottaneet mua sen mukaan:) Tavallaan numerot oli aiemmin sellasta hyväksynnän hakemista kaikilta, ja sitten tajusin, että ei sillä oo väliä. Mun oli vähän vaikeeta saada kavereita ala-asteella ja ku olin tottunu mummien sellaseen yltäkylläseen ihailuun, kai hain samaa sitten opettajilta, jotka tietenki tykkäs kympin tytöstä:) Tajusin myöhemmin, että ois ne musta muutenki tykänneet:)

  13. Kirjotat aivan mahtavaa tekstiä ja Simba vaikuttaa ihanalta(luonteeltaan ja söpöydeltään) Oon tullu sellasii tuloksii et haluun sitte joskus shettiksen kans…mut ei voi tietää varmasti tuleeko sitte hankittua vai ei. Ku kummiski nykyinen kissani on lähella sydäntäni (:

  14. Oot ihan mielettömän kaunis tossa oisko kahdeksannessa kuvassa! Siis missä oot pikkusiskojesi kanssa. Jumituin katsomaan sitä varmaan kymmeneksi minuutiksi ainakin. Ei sillä ettet olis vieläkin, mutta tossa se on jotenki silmiinpistävää! Parantumisia sinne!:)

  15. ootko tutkinu jo paljon simban kokosen koiran vieminen sinne maksaa? kaveri just kerto et sen kahen, isompikokosen koiran kylläkin, vienti sinne maksaa sen alotusmaksun 1500 aud lisäksi 10 000-15 000 aud plus jotain siellä karanteenissa ym….harmillisen kallista ovat tehneet siitä että haluaa lemmikkinsä sinne. mut varmaan simban kokosen on paljo edullisempaa :) itelle oli vaikeeta pelkkä 3 kk reissu ausseihin ku oli ikävä omaa koiraa :)

    • Mä en oikolue tekstejä, enkä muokkaa juuri ikinä mitään kirjottamaani. Siitä varmaan tulee useimmiten ne väärinymmärrykset, mutta musta tää pysyy aidoimpana näin:)

  16. Sun blogi on niin hyvä ja sulla on ihan sairaan ihana tyyli, ja vaikka oonki vasta 14 ni sun blogis on mun yks mun lemppareista, tää postaus oli tosi kiva ja kirjotat niin kivasti, oot oikeesti ihan mahtava bloggaaja :) saan tästä blogista niin paljon inspiraatio että kiitti ja toivottavasti jatkat vielä pitkäänkin :D

  17. En oo mun mielest huomannu et oisit maininnu tätä ja kiinnostaa ihan hirveesti, eli kirjotitko pitkän vai lyhyen venäjän ? Ite oon kans puoliks venäläinen ja mietin jos kirjottaisin venäjän ylppäreis. :)

  18. Oho, minun pikkusisko 16v ei muusta puhukkaan ku että haluais käydä joskus uzbekistanissa! (lähinnä sen jännän ja vaikeasti lausuttavan nimen takia varmaan.. :p) Tosi mielenkiintosta tekstiä, varsinki ihania nuo sinun mummot.. :) Ja onhan se kaikille mummoille ominaista että lapsenlapset tungetaan täyteen herkkuja vaikka ei ne edes haluaiskaan ^^
    oot muuten hyvännäköinen tummatukkasenaki! Ootko harkinnu ikinä värjäystä takaisin? :)

  19. Ihana postaus Anna :)
    Jotenkin koen omaavani paljon kaltaisiasi luonteenpiirteitä, ja siksi tämä blogi onkin yli 2 vuotta ollut suosikkini. Itselläkin on muuten shelttipennun metsästys käynnistymässä, tosin mulla blue merle poika ehdoton toive ;)
    Voin kuvitella että Simba on ihan riemuidioottina kun näkee sinut sitten, kun käyt sitä katsomassa :D Ihania kuvia Simbasta taas, varsinkin tuo missä ihan pienenpieni… :)

  20. Tosi kiinnostava juttu! =) Oot ihan erinäköinen vaaleilla hiuksilla ja mun mielestä ne passaa sulle tosi hyvin. Tai jotenkin en ennen tätä postausta ees ollu älynny että sulla on luonnostaan tummat hiukset :D Sun elämässä on ollut kaikenlaista ja kun omaa elämää miettii, niin ei siitä tulisi näin värikästä kertomusta. Kuvat olivat ihania! Harmi ettei itsellä ole mahdollisuutta saada skannattua kuvia koneelle.

    Jaksamisia sairaalaan! =)

    P.S. Miksi kaikki äidit haluavat lapsista balleriinoja? :D Minäkin tanssin monta vuotta balettia ja nyt siskollani on sama ”kohtalo”.

  21. Ihana postaus, tuli tosi hyvälle mielelle tästä :) Mungo on mun ehdoton lemppariblogi, ehkä siks että taidetaan olla jollain tapaa hyvin samanlaisia ihmisiä, plus että annat ihanan paljon lukijoilles itestäs, muutakin kun esim. pelkän sun päivän asun.
    Ja aina, kun luen noi tän postauksen loppuun linkatut postaukset, kuolen nauruun. Ihan sama vaikka oon lukenu ne ehkä 20 kertaa, aina sillon ku ketuttaa. Toimii takuuvarmasti :D

    Mut hei, mulla olis yks kysymys. Sähän puhut englantia ihan loistavasti. Mä handlaan myös ton enkun hyvin, kaikki kielioppiasiat ja ääntämiset sun muut luonnistuu tosi hyvin, mutta sanoissa vähän takeltelee välillä… mistä sä oot oppinu sun laajan sanavaraston, onko sulla jotain vinkkejä? :) Ymmärrän kyllä esimerkiks tv-sarjojen puheet ja näin, mutta välistä jää ymmärtämättä sanoja useemmin kun pitäis.

    (miks mun kommentit on aina näin pitkiä, enks osaa kirjottaa lyhyemmin? :D)

    • Mä luen koko ajan ihan sikana enkuks, kuuntelen tosi paljon enkkumusaa, kaikki leffat ja sarjat skidistä asti enkuks kattonu. Aina ku joku uus sana tulee vastaan, tsekkaan sen ja se jää mieleen:) Ja sit pitää mennä pois sieltä omalta comfort zonelta, lukee sellasia juttuja, joita ei tajua. Siellä on ihan uusia sanoja ja ilmaisuja, ja ne jää mieleen:) Pitkä työ se on:)

  22. Eikä nauroin tuolle Kanapenis-nimelle niin paljon. :D Siellä se voi olla ihan normaali nimi eikä mitään ongelmaa mutta voi sitä raukkaa lasta joka tuollasella nimellä Suomeen päätyy… :/

    Puhuit tuossa 50 faktaa -postauksessa niistä venäläisistä taikauskomuksista, niin teitkö sitä postausta koskaan? Koitin etsiä mutta ei osunut silmään.

    Tekis mieli noista omistakin ihanista tyylimokista tehdä postaus tuonne omaan blogiin… Että heimoi, olen sitä sukupolvea kun Teletapit, TiTi-Nalle ja Barbiet oli suosittuja – ja se kanssa näky omassa tyylissä… Ja toki babyweightiä oli vähän liikaakin – oi niitä iki-ihania poskia <3

  23. …niin ja toki unohdin ekasta kommentista, että olisko sulla muita mieleen tulevia blogihaasteita? Hirvittää, että loppuuko miulla postausaiheet kun tää haaste loppuu. :P

  24. Ihana postaus! En yleensä jaksa lukea blogeista näitä elämäntarina/minäminä postauksia, mutta kiireestä huolimatta jumituin lukemaan tän mielenkiinnolla alusta loppuun.

    Simban vauvakuvat on julman sulosia! Olen haaveillut itekin koirasta jo pidempään, mutta tällä hetkellä jarruttaa kapungin keskustassa asuminen. En haluaa minikoiraa, mutta jo tuollaiset Simban kokoiset tarvitsevat niin pitkiä lenkkejä, että asfalttiympäristö ei tunnu hyvältä ajatukselta.

    Toivottavasti paranet pian! Ei ole mitään helpoimpia vaivoja sulle sattunut ja vielä kerralla..

  25. oivoi, kiitos tästä postauksesta :’D mulla on ollu melkoisen huono päivä ja oon itkeskelly vähän väliä mut tää oli jotenki suuresti piristävä.

    venqq.blogspot.com

  26. Ihanan positiivinen postaus (hyvää kuvamateriaalia, etenki Simba!) Kivaa lukee muittenkin ihmisten kohdalla tällässiä ”en tiedä mistä olen kotoisin” – juttuja, kun itellä jokseenkin samaa :DD

    Toivottavasti sä ja Meri kumpikin paranette pian! Olisi harmillista sairastaa Australiassa, kun siellä on varmaan ihanat säät ja muutenkin niin paljon nähtävää/tekemistä.

  27. Oikis on nostanut munkin karvat pystyyn tän 4 vuoden opiskelun seurauksena. Tulevaisuuden pelkona on se, että joutuisi jonkun Burberryn kanssa samaan työpaikkaan ja tekemään vielä yhteistyötä.. Niinpä oon aika hyvin jättäytynyt kaikesta koulun toiminnasta ulos (oon yrittäny vähän niistä tenteistäkin jättäytyä, mutta valitettavasti Kelan tädit ei ymmärtäny sitä!) -en oo missään bileissä, en juuri pidä yhteyttä kuin muutamaan muuhun oikkariin (joilla on sydän paikallaan) ja koululla käyn vain pakollisilla luennoilla. Joskus on ihan kiva mennä koululle verkkareissa, jotta voi nähdä elitisti-muijien ilmeet. Vähän sama kuin kävelisi lävistysnaamalla mummojen perjantaibingoon.

    Ite oon kanssa ollut isossa toimistossa harjottelijana ja taisi olla hirvein syksy ikinä. Ja on tässä kuitenkin loskassa ja paskassakin vaellettu.

    Mutta toisaalta, tahdon naiivisti uskoa siihen, että pääsen tekemään töitä oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta (huoh, oon todellinen maailmanparantaja). Ehkä homma ei tuu koskaan toimimaan niin, mutta ainakin vielä haluun uskoa siihen (jotta en vedä itteeni ensimmäiseen lyhtypylvääseen tajuttuani, että kaikki lukeminen on ollut ihan turhaa). Siksi mun paahdin huutaa valtion leipää, ja mahollisesti musta tulee joskus tiukka tuomarirouva. Valtion hommissa meininki on muuten ihan toinen, kun yksityisessä aa-toimistossa! Valinnaiset opinnotkin on paljon mielekkäämpiä kuin peruskauratentit.

    Ei nyt varmaan auttanut sua, kun vaikuttaa, että oot päätöksen oikiksen suhteen jo joltain osin tehnyt… mutta ehkä tän tarkotuksena oli kertoa, että täällä on muitakin saman ajatuksen kanssa! :)

    Tsemppiä paranemiseen!

  28. Tosi hyvä postaus. :) Sitä lukiessa tuli aika jännä fiilis, koska minulla on ollut melko samantapainen elämä olen kans venäläistaustainen, asun Helsingis, ja esim. koulukokemukset on ollu aika samaa luokkaa. Oon aina tuntenut itteni jotenkin vähän erilaiseks kuin muut, hehe nyt huomasin etten ole sittenkään ainut tälläinen. :)
    Paranemisia sinne!

  29. Kiva postaus, nyt tietää vähän enemmän susta taas ja tuntuu että tunnet ittes oikein hyvin :)

    En tiiä onko jo joku kysyny tätä, mut siis miksi alunperin halusit oikkikseen, mikä oli se juttu? Ja jos se ei kerta ookkaan se oma ala, niin osaatko yhtään sanoa mikä sitten olis?

  30. On se kiva kun maailmassa on semmonenki ihminen, joka kertoo itestään ja mää saan lukea sitä. Muodin lisäksi kaikkea hyvällä asenteella ja oikeasti omaksi iloksi(kin) kirjoitettuna. Tää postaus on kiva, ja saan kiittää myös hyvistä pukeutumisnikseistä sun muusta. Saan soveltaa sun oppimia erillaisia ratkaisuja, sillä mulla on kans pituutta…..enemmän koivessa kui selässä ja kapea vyötärö. Sukua on kans venäjältä lähtösin, mikä on vaikuttanut identiteettiin oikein positiivisella tavalla ja silleen. Tahon vaan kertoa että kiva oikeesti että kirjotat tätä blogia jotenkin intohimoisesti (on saanu vissiin lukioitakin osaksi tästä syystä). Sulla on kiva elämä ja kivat tyypit siinä ympärillä ja sitä on kiva lukea.

  31. Ihana postaus!:) Pystyn samaistumaan tosi moniin kirjoittamiisi kuvauksiin… mulle kauppis, jonne pääsin ei tuntunut ikinä siltä oikealta paikalta, ja kuvauksesi oikiksen ihmisistä sopii aika hyvin myös kauppislaisiin. oikein ällöttää ne kauluspaitahirviöt ja mimmit mustasankasine silmälasineen niiiin ylpeä ilme naamallaan.. viime vuos 2010 ja myös tää alkanut vuos on ollut munkin elämässä aikamoisten muutosten aikaa, oon palloillu kahen maan välillä ja tuntuu vähän että sydän on jäänyt sinne toiseen paikkaan… nyt näyttää vähän siltä että muutto sinne edessä!
    ja ihana kans toi miten kuvailet sun ja merin ystävyyttä, tuli ihan mieletön ikävä mun omaa parasta ystävääni joka asuu eri kaupungissa:/

  32. Kiitos tästä ihanasta postauksesta, herätti tosi paljon ajatuksia ja toi hymyn kasvoille! 8) Ota kaikki ilo irti siel Ausseissa, oon niin kateellinen sulle! Tosi monta vuotta oon haaveillut pääseväni surffaan Australian länsirannikolle mut lennot on niin kalliita ja opiskelut kesken niin ei pääse viel :<

  33. Kylläpä Simba on ollut lutuinen pienenä. Tai ainahan eläinlapset ovat.
    Meillekkin tuli muutaman kuukausi sitten koiralapsi. Onhan tuo villikko välillä vähän raskas, (varsinkin, kun karkaa kesken pissatuksen naapurin pihaan ja itse kahlaat viisimetrisen kinoksen yli sitä hakemaan, kamalassa krapulassa, luonnollisesti) mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Tuntuu, kuin se olisi ollut meillä aina.

    Käy toki kurkkimassa Rambon blogia, vaikka se ei varmaan auta Simba-ikävään yhtään.

    Paranemisia!

  34. Ihana postaus, näihin jää aina ihan koukkuun ja sit pakko lukea vaan eteenpäin :D Mutta hei, olis mahtava kuulla sun hiushistoriasta, eli millasia hiuksia sulla on ollut ja miten sait esim. ruskeasta värjättyä vaaleaksi, tai että voisitko et värjäisit hiukset muulla ku vaalealla enää ? ois taatusti mielenkiintonen postaus ! kiitti :) ja paranemisia!

  35. Tää oli tosi hyvä postaus, luin loppuun asti ihan tärppinä täällä! Ja ei juma noi Simban kuvat oli taas niin ihania, suoraan sanottuna munki sheltti-ikävä paisuu ja paisuu tässä koko ajan. Mä oon suunnillee kaks kolme vuotta himoinnu täs koht shelttiä, mutt ei se oikee luonnistu ku perheeltä löytyy jo maailman ihanin (omasta mielestäni<3) monirotuinen kullanmuru. En kyllä pistäs pahitteeks sitä toista koiraa, mut enköhän mä tässä elämäni varrella vielä joskus sheltinkin saa.. (:

    Postaatko sie sitte Simbasta enemmän kuvia, kun sie saat sen sinne Ausseihin? Olis aika lailla innostusta lukee tuon hauvelin elämästä lisääkin! (:

  36. Jäin puheterapeuttiopiskelijana miettii tuota ”Meidän isillä on L-vika, ja puheterapeutit sanoi, että meillä perheen tytöillä on varmaan sen takia kaikilla ollu toi R-vika. ”

    Ite luulisin, että teidän isän L-vialla ei oo tekemistä teidän tyttöjen ärrän kanssa. R ääntyy tosi monilla lapsilla ensin jotenki muuten ku suomen kielen mukaisesti. Ääntäminenhän riippuu opituista suun rakenteiden asennoista, joten äännevirheet ei sinänsä periydy. En tiiä sit miten noi puheterapeutit on sitä perustellu, voihan siinä olla muutakin. Tää nyt on iha pilkunviilausta, mutta pohdiskelin vaan :)

  37. Anna, sulla on todella mielenkiintoinen elämä ja olet onnekas, kun olet saanut tutustua noin läheisesti moniin eri kulttureihin.
    Minkälaisen kuvittelisit elämäsi olevan tällä hetkellä, jos ette olisikaan koskaan muuttaneet Suomeen vaan jääneet kotimaahan? Oletko onnellinen, että muutitte Suomeen?

    Sun blogisi on todella ihana ja sitä on mukava lukea, koska kirjoitat niin taidokkaasti ja olet ihanan aidon oloinen ihminen. :)

  38. Ai koiran nimi oli Simba? :D Luulin aluksi, että se oli uus partneri ;) Ihana koiruus on, kaverilla samanlainen, muttei yhtään noin hyvännäköinen turkki! Se on muuten kyllä ihanuus, Sipsi <3 Ja kylläpä jaksoit pitkän jutun taas kirjoittaa :-D ps. siskos on mun kaima, on kyllä kaunis nimi :D

  39. Hei, haluaisin kysyä sun mielipidettä kaukosuhteista. Tapasin Uudessa-Seelannissa ollessani elämäni miehen(?) ja näin 3 kuukautta tapaamisemme jälkeen olen yhä varma että hän todella oli elämäni mies. Ollaan pidetty yhteyttä nyt sen kolme kuukautta, ja toivotaan että voitaisiin nähdä pian. Se kuitenkaan ei ole niin helppoa tämän välimatkan takia, mutta mitä mieltä sä olet, onko 20 000km suhteelle ongelma?

    • On. Pitkällä tähtäimellä on ongelma. Alku varmasti menee, mutta jos haluutte suhteenne jatkuvan, niin musta jomman kumman pitää olla valmis muuttamaan, ja jos kumpikaan ei ole, niin en näkis tulevaisuutta kovin todennäkösenä.

  40. Moi Anna! :) Oon lukenu sun blogia jo pitkään, ja aivan mahtavaa luettavaa joka kerta, mutta tää oli kyllä yks kaikkien aikojen parhaimmista postauksista! Pidän tosi paljon sun kirjotustyylistä ja osaat kertoa itsestäsi ja elämästäsi jotenkin niin objektiivisesti! Ja musta se on siis aivan mahtava asia! :)
    Kovasti vielä paranemisia sulle ja kiitos että jaksat kirjottaa tätä mahtavaa blogia vaikka mikä olisi! <3

  41. KIITOS! tästä tuli tosi hyvä fiilis ja jotenkin… semmonen en osaa edes kuvailla. Sulla on ihana blogi, kiitos kun jaat meidän kanssa näin paljon elämästäsi ja pidät niin loistavaa blogia! Paranemisia :)

  42. mun oli nyt pakko kommentoida tätä. oon lukenu sun blogia jo ties kuinka kauan ja suurimmaks osaks sen takia et oot ihan samanlainen ku minä. ei siis ulkonäöllisesti vaan luonteelta! : D oot yhtä sarkastinen ja sulla on lähes yhtä ”huono” huumorintaju ku mulla : DD ja oot viel yhtä kunnianhimonen ja kilpailunhalunen. oon kans tosi monista asioista samaa mieltä sun kans ja monissa muissakin asioissa tuntuu et oot tosi samanlainen. ja oon syntyny samana päivänä ku sinä vaikkakin 4 vuotta myöhemmin. tää vaikuttaa tosi pelottavalta : D mutta tsemiä ausseihin ja parane pian!

  43. Aivan mahdottoman ihana postaus!! :’) Ja noi simban kuvat, voin vaan kuvitella miten sulla on sitä ikävä, mullakin tuli kyyneleet silmiin… Muutenkin kiitos tästä blogista, tästä saa moni nuori varmasti paljon irti! Mua on tää rohkassu tekemään elämässä sellasia asioita mitä oikeesti haluan ja tarttumaan tilaisuuksiin. Oon aina ollu hirmu kiinnostunu espanjan kielestä ja niinpä nyt lukion loputtua mua odottaa espanja kaikkine seikkailuineen kun lähen sinne vähän pidemmäks aikaa hortoilemaan. Vastaukset siihen mitä elämässään tekee on vain ja ainoastaan omalla itsellä.

    Ihanaa aikaa teille pallon toiselle puolelle, ja paranemisia sulle! Hienoa jos jalka alkaa jo pelata ja toivottavasti nyt ei enää mitään vastoinkäymisiä tulis vaan pääsisit täysin rinnoin nauttimaan elosta ja olosta siellä! =)

    Terveiset Suomesta!
    - Kaima eli Anna

  44. Tuli noist puhevioist mieleen, et jos tunnet jotain tyyppei kenel on kans joku puhevika, tai kuulet jonkun tyypin puhuvan, kenel on joku puhevika, ni kuuletko sä sen ’helpommin’ ku sellaset, kenel ei itellä olis puhevikaa? Itelläni ku on r-vika, ni tuntuu ain välil et muut ei edes huomaa jos jollain, esimerkiks puheenpitäjäl, on kans r-vika, mut ite kiinnitän sillee tahattomast siihe huomiot :D Jos ny tajusis mitä tarkotan, en oikee osaa selittää tätä :’D

    • Mä ainakin entisenä r-vikaisena kiinnitän kavereitani herkemmin huomiota puhevikoihin. Jotenkin ne kuulee paremmin kun on tietoinen siitä, miltä esimerkiksi r-vika kuulostaa. Jos puhe on täysin ymmärrettävää, kukaan ei välttämättä tajua puhevikaa ennen kuin siitä joku mainitsee tai se tulee muuten esille. Esimerkiksi Tarja Halosella on r-vika, mitä moni ei välttämättä edes tiedä.

  45. Moikka!

    Ihana postaus, avas paljon siusta ja paransi vaan kuvaa sinusta. :) Ihailen sinunlaistasi ihmistä, joka muuttaa vaikeudet voitoksi ja seisoo ylpeenä itestään :)
    Kiitos.

    Pikaista paranemista vielä, munuaistulehdus ei oo leikin asia, olen itse opiskelemassa hoitoalaa ja viime harjoittelussa eräs rouva oli kuolla oireettomaan munuaistulehdukseen. Hyvä että menit lääkäriin. :)

  46. Näytät ihana säteilevältä tuossa koulukuvassa, eikä se säteily oo näköjään vuosien saatossa kadonnu minnekkään. :)
    Luin koko postauksen läpi ja täytyy sanoa, että siulla on ollu kyllä hyvin värikäs elämä. Monikulttuurisuus on asia, josta saa kyllä sydämensä pohjasta olla ylpeä. Mukava sunnuntaipäivän piristys, kiitos!

  47. Ootko koskaan kokenut, että s-vika olis haitaks sulle? Tai silleen, että olet vaikka vältellyt tiettyjen sanojen sanomista tai muuten vaan hävennyt sitä? Ei sun puheesta mun mielestä edes kuule kyseistä ”vikaa” mut ihan uteliaisuuttani kysyn :)

  48. Upee postaus. Oon ihan kyyneleet silmissä täällä. Sulla on hieno tapa kirjottaa, rivien välistä huokuu avoimuus ja rehellisyys. Lisäks ihailen tota sun positiivista asennetta elämään, osaisinpa itekin ajatella noin! Pikaista paranemista, toivottavasti pääset pian pois sieltä sairaalasta. Oot ihana!

  49. Mukava blogi, tykkään sun soljuvasta kirjoitustyylistä :) Haluaisin kysyä että aiotko mennä vielä oikikseen takaisin joskus? Itekin hain sinne (en tosin päässyt :D), ja joskus se vieläkin kummittelee mielessä. Tosin mitä vanhemmaks tuun niin sitä vähemmän sopivalta se ala alkaa tuntua, eikä vähiten noista syistä mitä mainitsit. Pidä kivaa Australiassa! :)

  50. Pakko sanoo et thumbs up nää kaks viimeisintä kirjoitusta. Tollasia on kiva lukea :) Varsinkin noi lapsuusajan jutut oli kivoja ja kuvat :) Tuli mieleen siskon kanssa tehdyt kasetit, pitäis kaivaa pitkästä aikaa esille ja kuunnella heh.

  51. Todella kiva postaus, tuli jotenkin heti parempi fiilis! :)

    Opiskelen myös oikiksessa nyt toista vuotta (oltiin viime syksynä samassa oap:ssä! ;)), ja aika puulta maistuu. Kiva kuulla samansuuntaisia mielipiteitä, koska omasta kaveripiiristäni löytyy vain näitä superopiskelijoita, jotka kokevat olevansa täydellisesti omalla alallaan. Huoh. :/ Ite taas koko ajan mietin, jos löytäisi jotain mielenkiintoisempaa… Ehkä oman alan työt pitää vielä katsastaa, sillä jos nekin on aivan arsesta, niin kannattaa varmaan miettiä uraansa uudelleen.

  52. Mä en oo oikeastaan koskaan seuranut sun blogia säännöllisesti. Käyn silloin tällöin, kerran pari kuukaudessa selailemassa juttujasi, mutta en muista että olisin koskaan tarkemmin ihan kunnolla lukenut tekstejäsi. Mutta nyt mä innostuin lukemaan koko tämän sun elämäntarinasi ja mun mielestä ja muistini mukaan tää tarinointi oli parasta antia blogihistoriassa koskaan. Enkä tarkoita siis pelkästään sun blogia vaan kaikkia blogeja joita oon koskaan lukenut.

    Hienosti kirjoitettu teksti mihin uppouduin ihan täysin. Ja se on outoa, koska mä oon aina niin kärsimätön, että mä yleensä vaan selaan kuvat ja luen lauseen sieltä toisen täältä.

    Toivottavasti sun elämä tulee olemaan jatkossakin täynnä suunnitelemattomia ihania tapahtumia. Ja paljon ruusuja ja sitten niitä piikkejäkin sopivassa suhteessa joista saa sitä vahvuutta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>