Mulle tulee aika tasapuolisesti niin kysymyksiä kuin hatereiden lässytystä mun koulusta. Kysyjät ovat aidosti kiinnostuneita tietämään kouluni sisällöstä, lässyttäjät korottavat oman arvon tunnetta mollaamalla tutkintoani. Sinänsä mun mielestä on jotenkin omituinen ajatus, että joku kiillottelee omaa kruunuaan nälvimällä mun koulutusta. Todennäköisyys sille, että keskustelupalstoilla tuntemattomia huvikseen ja elämänriemukseen dissaavilla olisi mua parempi koulutus jostain, on loppuviimein sangen vähäinen. Toki tämän lauseen sanottuani keskustelupalstojen serverit todennäköisesti kaatuu siihen, kuinka monta ihmistä pystyy sanomaan samaan aikaan ”kyllä minun mahtava maailman tärkein maisterini on heittämällä parempi kuin tuo paska amistutkinto”. Anonyyminä kuka tahansa voi olla Harvard-alumni, joka opiskeluaikana eli tonnikalalla ja leivällä ja opiskeli 14 tuntia joka päivä. Olen pikkaisen huolestunut, jos kaikki Oxfordin ja Harvardin maisterit on päätyny elämässään viettämään tunteja keskustellen mun kulmakarvoista ja sisäreisistä ja siitä kuinka paska opinahjo mulla onkaan :D Koska eihän sitä voi opiskella huippuyliopistossa, jos matkustaa näin paljon, eikä raportoi jokaista lukemaansa lausetta ja koulutyötä omaan blogiin. Huoh.

Joka tapauksessa, näistä välittämättä, halusin kirjoitella koulustani, sillä tällä hetkellä se on aika hallitseva osa päivääni ja tiedän sen monia kiinnostavan. Sillai ihan aidosti. Näin lopun häämöttäessä olen muutenkin enemmän miettinyt koulutustani ja tulevaa ammattiani. Tiedän aika tarkkaan mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, mutta se olkoon tulevaisuutta. Keskitytään hetkeksi nykyisyyteen ja vähän menneeseenkin. Tänään oli nimittäin mun yliopistouran viimeinen seminaari. Tiistaina on ensimmäinen lopputentti ja viikon päästä tiistaina toinen. Sitten on vielä kaksi luentoa dissertationista kevään mittaan, kolme palaveria henkilökohtaisen dissertation-ohjaajani kanssa ja 7.5. koittaa se päivä, kun vien fyysisen kappaleen dissestäni koululle ja kävelen ulos ovista kaikkeni antaneena :) Heinäkuun puolessa välin kutreja toivottavasti koristaa neliöhattu ja harteilla lepää viitta.

Tää lienee aika hyvä hetki tälle postaukselle siis. Miksi mä siis ylipäätään hain tänne, just tähän kouluun, just tälle koulutuslinjalle? Mä en ole tarpeeksi luova luomaan jotain täysin uutta, mutta mä olen äärimmäisen järjestelmällinen, organisoitu ja looginen. Mun blogi ei itse asiassa kuvasta mua tässäkään asiassa. Olen alusta asti pitänyt kiinni siitä, että vaikka blogista tuli minulle työ, jatkan sitä samalla tavalla kuin alkuun aloitin. Harrastuspohjalla tästä tuli supersuosittu ja tykätty, enkä halunnut muuttaa otetta missään vaiheessa ammattimaiseksi. Mä haluan olla hölmö, tehdä kirjoitusvirheitä, kirjoittaa outoja juttuja, julkaista epäonnistuneitakin kuvia ja tehdä tätä tällaisena. Mungolifena. Mulle tämän idea on inhimillisyys. Mä haluan olla inhimmillinen, lähestyttävä ja aito täällä. Aito minä tekee tekstareihin kirjoitusvirheitä ja sekoilee sanoissaan. Aito minä muuttaa mieltään kerran sekunnissa ja tekee asioita täysin epärationaalisesti. Aito minä on vähän sellainen taivaanrannanmaalari. Sinänsä siis omituista, mutta mä olen parhaimmillani hommissa, joissa vaaditaan tarkkuutta, järjestelmällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Mä olen hyvä matikassa ja loogisissa tehtävissä, ongelmienratkaisussa ja muussa senkaltaisessa. Silloin 2012 mua kiinnosti muoti, mutta ennen kaikkea juuri ne loogisen ”epäluovat” hommat muodin takana. Tämän kaiken takia mä halusin opiskella muodin lisäksi johtamista, niinpä mun alaksi valikoitui fashion management.

Mä en tosiaan opiskele markkinointia, mikä tuntuu olevan yleisin harhaluulo. Mä opiskelen muodin johtamista; kaikkia muodin osa-alueita yritysjohtamisesta henkilöstöjohtamiseen ja finanssijohtamisesta siihen markkinointiin. Aikanani googlettelin Lontoon muotikouluja ja mun yksinkertainen päätelmä oli hakea University of Arts Londoniin. Se nyt vaan oli kaikissa mittailuissa parhaat arvosanat saanut koulu.

Mä kerran erehdyin blogissani käyttämään termiä huippuyliopisto ja jäin sen jälkeen vyöryn alle siitä, kuinka paska tää koulu on, kun eihän tämä edes sijoitu yliopistojen top-listoille. On ihan turha etsiä näitä muotiyliopistoja yleisistä yliopistolistauksista, sillä mitään muotikouluja ei noilla listoilla juuri koskaan näy. Eri lähteiden luomat maailman yliopisto-listat on yleensä niitä, jotka suosivat ihan eri tieteitä, kuten oikeustiedettä, kauppatiedettä, lääketiedettä jne. Kaikki me vaan emme halua olla juristeja ja lääkäreitä :) Sitä ei vaan oteta huomioon kun listataan vuosittain maailman 200 parasta yliopistoa. Sen lisäksi myös noissa muotikoululistauksissa kannattaa ottaa huomioon, mikä on opiskeluala. Esim. meillä UAL:ssä on collegeilla eri painotukset. CSM (Central Saint Martins) on huomattavasti enemmän suunnittelupainotteinen, mun koulu, eli LCF (London College of Fashion) on taas enemmän siellä management / science -puolella. Meillä opiskellaan enemmän teoreettista tiedettä muodin takana, kun taas CSM:ssa luodaan muotia, se on paljon teknisempi koulu. CSM on loistava koulu, sitä en yhtään väheksy, mutta varmasti osittain tuon painotuksenkin takia se on listauksissa yleensä LCF:ää ylempänä. On helpompi muistaa Alexander McQueen kuin se tyyppi siellä takana, joka hoiti raha-asiat ja businessmallin pyörityksen.

Sinänsä mun mielestä ei ole aivan valtavaa merkitystä onko koulu kuinka tunnettu tai hyväksi luokiteltu. Ei se mitään työpaikkaa tulevaisuuteen luo. Se työpaikka pitää etsiä ihan muin keinoin. Toki sillä on mun mielestä valtava merkitys hakeeko tiettyä työpaikkaa LCF:n tutkinto takataskussa vai Järvenpään ammattikorkean tutkinnolla. Siitä nyt ei pääse yli eikä ympäri, että hyvä tutkinto tunnetusta koulusta luo erinomaisen ponnistusalustan. Se kuinka korkealle sitten hyppää, on ihan itsestä kiinni.

Onko tämä mun sitten hyvä koulu? Paperilla ainakin :) Fashionistan riippumattomassa vuoden 2014 rankingissa (myös perusteltu miten ranking on tehty) kouluni sijoittui toiseksi, yliopistomme toisen tiedekunnan, CSM:n jälkeen. Fashionschools.comin järjestyksessä kouluni on sijalla neljä. International Business Times on listannut vain amerikkalaisia kouluja, ainoa ulkomaalainen koulu, jonka he ovat listanneet omalle listalleen on meidän LCF. Top Universities on nostanut kolme lontoolaista koulua listalleen, yksi niistä on tämä mun opinahjo. Erinäisiä listauksia kattomalla muotikoulujen joukossa kouluni sijoittuu lähes aina top15 joukkoon, täällä se on laitettu kolmanneksi. Siitä, onko tämä koulu muodin alalla huippuyliopisto, ei tarvitse edes väitellä. On se.

Onko koulu sitten käytännössä hyvä? On. Mulla on ollut ristiriitaisia tunteita tässä vuosien varrella siitä, onko koulutus rahan arvoista ja onko meille tarjotut opintomenetelmät hyviä ja opintosarjat kattavia. Nyt kun olen viittä vaille valmis, voin kyllä katsoa taaksepäin ja hymyillä, että valitsin oikean koulun. Koen, että meidät on valmisteltu erinomaisesti mihin tahansa johtotehtäviin muodin alalla.

Olen saanut jatkuvia ihmettelyjä siitä, miten mä voin ehtiä opiskelemaan. Matkustanhan jatkuvasti, olen koko ajan poissa koulusta ja muutenkin yliopisto on pienessä roolissa mun blogissa. Se on ollut tietoinen valinta. Mun blogi ei ole omistettu mun opiskelulle. Jos mä maksan yli 30 000 mun opiskelusta, en koe ihan reiluksi jakaa ilmaiseksi saamaani tietoa tuhansille lukijoille. Kiinnostuneet voivat pyrkiä, päästä ja opiskella itselleen tämän tiedon :) Suurimpana syynä kuitenkin on se, että siinä vaiheessa kun päivästä menee tunteja kouluhommiin, blogi on mulle pakopaikka niistä. En minä halua ajatella mitään koulujuttuja kun naputtelen tänne.

Opiskelu meidän koulussa eroaa varmasti monesta muusta yliopistosta. Meillä on koko opiskelujen ajan ollut sellainen käytäntö, että luentoja on maksimissaan kolmena päivänä viikossa. Viime jaksossa oli sellaisia 8-9 tuntisia päiviä pari viikossa, mutta muuten kautta linjan me ollaan oltu koulussa n. 4-5 h päivässä. Opiskelut rakentuu niin, että ensin on koko vuosikurssille luento ja sitten seminaariryhmille seminaari, jolla luennolla esitettyjä asioita ollaan tarkasteltu lähemmin pienissä ryhmissä; väitellen, syventyen ja pohtien. Meillä on 80 % läsnäolopakko luennoilla. Jos se ei täyty jossakin kurssissa, tulee ensimmäinen varoitus. Toisen varoituksen kohdalla täytyy jo selventää poissaoloja tarkkaan opiskelulautakunnalle, ettei lennä yliopistosta. En väitä, ettenkö olisi tässä opiskelujen lomassa olisi ollut paljon reissussa. En kuitenkaan ole saanut ensimmäistäkään varoitusta, eli olen aina ollut paikalla vaadittavan määrän.

Jos joku haluaa nähdä, että vähäinen kontaktiopetus on merkki huonosta koulusta, se on toki jokaisen oikeus. Mun mielestä on hienoa, että kaikkea ei väännetä rautalankaesimerkeistä, vaan asiat selitetään luennolla, syvennetään seminaarissa ja loppu on omalla vastuulla. Mä olen itsenäinen oppija. En saa keskityttyä seminaareilla yhtään niin tehokkaasti kuin yksikseni. Jo oikiksessa opiskellessani mä olin poissa just niin paljon kun pystyi ja luin kirjat tentteihin itsekseni. Mulle siis tämä malli sopii erinomaisesti! Mä olen myös todella nopea lukemaan, ja pystyn sisäistämään isonkin määrän informaatiota aika helposti kerralla. Tärkeintä on se, että meidän materiaalit on huikaisevan mielenkiintoisia. Tämän vuoden ensimmäinen opiskelukokonaisuus oli muodin tulevaisuudesta, ja mun raportti keskittyi teoreettiseen tunteiden vaikutukseen ja kuluttajan käyttäytymiseen. Tällä hetkellä päättymäisillään olevan kurssin aiheena on yrityksen strateginen johtaminen, josta meillä on lopputentteihin case studyna yrityksenä Nike. Siihen perään vielä dissertation, jonka teen itse kuluttajakäyttäytymisestä ja tutkittavana yrityksenä on Zara. Lisäksi mä en vaan suhtaudu samalla tavalla kouluun kuin moni. Mä oon saanut hyvät arvosanat ihan tällä mun rennollakin otteella. Tänään kuuntelin ihan järkyttyneenä kun yksi koulukaveri selitti, miten voi pahoin koko viikonlopun, kun sai viime viikon tutoriaalin jälkeen paniikkikohtauksen. Come on. Se on vaan koulu, se on vaan tentti.

Heinäkuussa saan toivottavasti käpäliini mun tutkinnon todistuksen ja voin suunnata elämässäni eteenpäin. Olen harkinnut MBAn tai MIMn suorittamista opintojen perään, mutta päätin jättää sen tulevaisuuteen. Mä kaipaan jo takaisin työelämään. Siihen oikeaan työelämään, työyhteisöön ja fyysiseen työpaikkaan. En vielä tiedä, minne tie johtaa syksyllä, mutta ainakin nyt tie johtaa takaisin Suomeen.

Mikä minusta tulee? Minusta tulee Bachelor (Hons) in Arts, Fashion Management.

Mikä minusta käytännössä tulee? Käytännössä mä haluaisin tehdä töitä brändijohtajana tai viestintäpäällikkönä tulevaisuudessa.

Mikä mun tutkinto on Suomessa? Nimestään huolimatta tutkintoa ei sinänsä voi rinnastaa Suomen kanditutkintoon. Englannissa opiskellaan Bacheloriksi n. 90 % ajasta. Loppujen lopuksi melko harva lukee itselleen vielä sen ylimääräisen vuoden, jolla saa sen Master -tittelin. Täällä on ihan erilainen meininki kuin Suomessa sen puolesta, että Suomessa lähes kaikki tutkinnot luetaan maisteriksi asti ja kandit on melko lailla arvottomia. Englannissa Bachelor on se tutkinto, millä mennään töihin ja Master on tavallaan vain välivaihe ennen tohtoriksi väittelyä. Maisteri loppujen lopuksi on tutkimuksen tekemisen opiskelua monella alalla.

En nyt sen suurempaa yhteiskunnallista analyysiä ala kirjoittamaan, mutta toivoisin, että Suomessa siirryttäisiin yliopistoasioissa vähän tämän mallin suuntaan. On hienoa, että meidän yliopistot on ilmaisia. Se tosin tietyllä tapaa syö niiden kilpailukykyä kansainvälisessä pelissä. Myös maisteriksi ylikouluttaminen on todella yhteiskunnallisesti arvioiden tehotonta. Monella alalla sitä kahden vuoden maisteria ei vaan tarvita, kun samat työtehtävät pystyy tekemään helposti kandi! Jos yliopisto-opisktelijat saataisiin kandina työtehtävään, karsisi se hirveäsi valtion kuluja ja lisäisi tehokkuutta eri tavalla. Jos nyt mietitään vaikka, että minä menisin johonkin töihin maapäälliköksi, brändijohtajaksi tai markkinointipäälliköksi, niin en koe, että tarvitsen siihen sitä kahden vuoden maisteriutta. Joillakin aloilla pidempi koulutus on paikallaan, mutta sellainen kiintiö ”5-vuotta yliopistossa” on todella tehoton järjestelmä. Jos minä johtaisin Suomea, olisi yliopistotutkinto maksullinen Suomessa. Briteissä on järjestetty todella hienosti tämäkin. Koulut on kalliita, kyllä. Niiden rahoittaminen on tehty helpoksi korottomien opintolainojen kautta. Opintolaina kattaa lukuvuosimaksut ja sitä peritään sama määrä kun on työllistynyt ja tienaa tietyn määrän. Tämä ei mielestäni lisää eriarvoisuutta ja mahdollistaa myös vähätuloisten perheiden lapsille yliopistopaikan, sillä lukuvuosimaksut täytyy käytännössä maksaa vasta kun tulotaso on tietyllä tasolla opintojen päätyttyä.

Kuten sanoin, ilmainen yliopistotutkinto on hieno asia ruusunpunaisin lasein arvioituna. Loppujen lopuksi se ei vaan välttämättä olekaan ihan niin hyvä asia. Kun yliopistotutkinto on avoinna ihan kaikille, eikä siinä ole mitään rahallista menetystä (nykyisyydessä tai tulevaisuudessa), on sinne hirveän helppo hakeutua. Ehkäpä tästä syystä Suomi on ylikoulutettu. On helpompi päästä opiskelemaan kuin löytää töitä. Meillä lisätään opiskelupaikkojen määriä lähes vuosittain eri aloille, ja sitten ihmetellään kun viiden vuoden oikiskoulutuksen jälkeen joku on töissä vaateliikkeessä. Yhteiskunnallisesti hirveän tehotonta. Suomessa ei vaan valitettavasti ole tarvetta niin monelle maisterille, kuin mitä koulutetaan. Sitten meillä on näitä maisterikeräilijöitä. Mun phuksiryhmässä oli aikanaan mimmi, joka oli viidennen vuoden lääkisopiskelija, kolmannen vuoden valtsikaopiskelija ja ekan vuoden oikkari. Come on nyt. Kun yliopistot on valtion varassa, eikä niissä ole juurikaan yksityistä rahoitusta, ei ne ole yhtä kilpailukykyisiä kuin monien muiden valtioiden. Jos koulutettaisiin tehokkaammin, nopeammin ja kilpailukykyisemmin, olisi suomalainen tutkinto mahdollisesti kilpailukykyisempi myös ulkomailla. En tiedä. Tämä nyt on vaan mun mielipide, kun olen tilannetta parista eri maasta seurannut.

Olenko tuntenut paineita opintojeni kanssa? Joo ja ei. Mun mielestä keski-Eurooppalainen yliopistomalli on monella tapaa paljon parempi kuin suomalainen. Suomessa voit uusia saman tentin sata kertaa ja varsinaista pelolla höystettyä motivaatiota ei edes ole. Viime vuonna kun olin menossa tenttiin, tajusin, etten edes tiedä, mikä on toimintamalli jos sitä ei pääse läpi. Meillä on tasan yksi uusintamahdollisuus, ja sitäkin pitää aika paljon sitten selvennellä, että siihen pääsee. Ja uusinnan paras arvosana on aina max. C-. Jos toisellakaan kerralla ei pääse läpi, joutuu uusimaan koko kurssin ja mahdollisesti koko opintovuoden. Rahallinen menetys on siinä aika suuri, ajallisen menetyksen lisäksi. Saksassa ja Hollannissa taitaa monissa kouluissa lentää pihalle jos ei kahdella tentillä onnistu tenttimään läpi. Motivoi kummasti lukemaan vaikka 14 h päivässä, kunhan vaan tentti menee läpi.

Tulevaisuutta silmällä pitäen paineet on tullu jotenkin ulkopuolelta. Monilla tuntuu olevan se oletus, että mä olisin tästä jatkanut jonnekin huippuduuneihin tuhannen harjoittelun kautta ja päätyisin jonnekin isoon huippumuotilafkaan johtamaan koko puljua. Tai että sen vähintäänkin pitäisi mulla olla tavoitteena. Mun tavoitteet elämässä on ihan rehellisesti jossain ihan muualla. Utopistisesti toki haluaisin edelleen olla Burberryn tai Mulberryn luova johtaja, mutta tiedän, että minusta ei sitä koskaan tule. Mä haluan tehdä työtä, joka mua kiinnostaa. Samalla mä haluan kuitenkin elää elämää, joka on mukavaa ja jonka tärkeä osa työ on. Ei tärkein, ei aikaavievin, vaan tärkeä ja kiva osa elämääni. En siis oikein ymmärrä huuteluja maitojunasta ja mahdollisuuksien menettämisestä, koska haluan palata takaisin Suomeen. Ensinnäkin, musta on siistiä voida tuoda takaisin pala sitä osaamista, jonka olen täältä saanut. Miksi viedä mun verorahoja ja työpanosta muualle, jos Suomessakin sille olisi käyttöä?

Toiseksi, ei huippuyliopiston koulutus tai Lontoossa asuminen ole mikään selviö sille, että haluaisi sitä jatkossakin. Mä menen minne haluan, ja mun tutkinto mahdollistaa sen. Voin tehdä töitä Lontoossa, Suomessa tai vaikka missä tällä tutkinnolla. Siksi mä tämän luin. Vapauden takia. Vaikka päätyisin kotikaupunkini H&M:n myymäläpäälliköksi, en koe mitenkään, että tutkintoni olisi hukkaan heitettyä aikaa, rahaa tai mahdollisuus. Mä olen saanut opiskella sitä, mistä tykkään. Olen saanut oppia paljon. Miten se on ikinä mahdollisuuksien menettämistä? On välillä outoa, miten osa lukijoista tuntuu haluavan elää omia unelmiaan minun kautta. Jos minä en koe mitenkään mielenkiintoiseksi taistella Lontoon työmarkkinoilla, vaan näen mielekkäämpänä ihan eri elämän, menetän heidän mielestään jotakin. En minä menetä mitään, kun se ei ole koskaan ollut edes unelmana mulla. ”En minä kyllä tekisi näin..” ei ole mitenkään pätevä perustelu sille, miksi mun valinnat olisi virheellisiä. Vaikka joku haluaisi minun kengissäni jotain muuta, ja kokisi Suomeen paluun jotenkin mahdollisuuksien menettämisenä, pitää muistaa, että kyseessä on tämän henkilön oma näkemys ja unelma. Ei minun. Jokainen voi itse tulla tänne kouluun ja sitten tavoitella Anna Wintourin kruunua menettämättä mitään mahdollisuuksia. Minua se ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta :)

Olen välillä ihmetellyt tätä mun opintojen aiheuttamaa kalabaliikkia. Oma ajatusmaailmani eroaa niin valtavasti sellaisesta suhtautumisesta, jota olen saanut osakseni. Välillä näen naisia, joilla on mahtava ura, perhe, harrastukset ja sosiaalinen piiri. En ole ikinä koskaan ajatellut, että mahtaapa olla onnettomat kakarat tai ei se vaan voi olla hyvä työntekijä. Mä olen katsonut näitä naisia ylöspäin, roolimalleina, ja ajatellut, että minäkin pystyn tuohon!

Toivon siis, että mun opiskelu voi toimia inspiraationa muille ja voisin ehkä olla roolimalli joillekin. Mä olen elänyt äärimmäisen mahtavaa elämää. Mä olen päässyt matkustamaan, tekemään mulle mieluista työtä ja samalla opiskelemaan mielenkiintoista alaa. Olen onnistunut pyörittämään näitä kaikkia asioita samanaikaisesti ja nauttimaan nuoruudestani ihan täysillä, ja paletti on silti pysynyt kasassa. Nähtävästi olen välillä saanut sen näyttämään jopa liian helpolta kaikesta päätellen.

Tulevaisuus on auki. Nyt keskityn vielä lopputentteihin ja dissertationiin ja kun lähitulevaisuuden asumissuunnitelmat selviävät jossain välissä tätä vuotta, voin alkaa suunnitella mahdollisia tulevaisuuden jatko-opiskeluja tai etsiä oman alani töitä.

Tällä postauksella ilmoitan samalla, että otan nyt breikin live-postailusta. Olen ajastanut postauksia 12.2. asti päivittäin, ja nyt otan pari viikkoa sille, että keskityn muuttoon ja lopputentteihin valmistumiseen. Pyrin iltaisin kurkkaamaan kommenttiboksin ja julkaisemaan kommentit, mutta jos minusta ei kuulu, niin älkää huolestuko :)