Oon usein miettinyt aikuisiän ystävyyssuhteita. On ystäviä, jotka ovat kulkeneet lapsesta asti mukana. On heitä, jotka ovat tarttuneet elämän polulta joskus koulutiellä ja jääneet siihen rinnalle kävelemään. On heitä, jotka on tavannut vasta aikuisena ja löytänyt sielunkumppanin näistä ihmisistä. On ystäviä, jotka joskus olivat tärkeitä, mutta ovat myöhemmin satuttaneet lujasti tai muuten vaan hiipuneet elämästä. Koen, että ystävyyden päättyminen on luonnollinen asia. Elämässä ei oo aikaa ja mahdollisuuksia syviin ihmissuhteisiin liian monen ihmisen kanssa kerralla. Joskus ihmissuhteet eivät jossakin vaiheessa enää ole sen arvoisia. Mun lähipiiri on jo olemassa, se on vahva, se on luotettava ja se on todella lämmin, rakastava ja luja. Siihen ei pääse helposti, koska en etsi siihen lisää palasia, mutta aina välillä eteen osuu timantti, jota saa onneksi kutsua myöhemmin ystäväksi.

Mä oon itse asiassa vähän sellanen ystävyys -ihminen, en kaveruus -ihminen. Joskus nuorempana mulla oli paljon kavereita ja vähän ystäviä. Nyt musta välillä tuntuu, että ystäviä on enemmän kun kavereita, sillä kaverit ovat karisseet pois, ystävät ovat pysyneet.

Mun ei oo helppo ystävystyä. Monesta syystä. Halu on yksi suuri tekijä. Mä en usein edes halua ystävystyä uusiin ihmisiin. Mä meen ystävyyksissäni niin syviin sfääreihin, panostan siihen ihmissuhteeseen ja otan sille aikaa ja vaivannäköä. Ei mulla oo resursseja tehdä sitä monelle täysillä. Ja jotta mä panostaisin ihmissuhteeseen, pitää sen olla mulle oikeasti merkittävä. Koska kun antaa paljon, ja toinen rikkoo sen kauniin ystävyyden, on se oikeasti aika rankkaa. Ihmisen pitää olla siis sen riskin arvoinen. Oon joka ikinen päivä onnellinen siitä, että mulla on mun mielestä, mun tarpeisiin, tosi paljon ihania ystäviä. Eri elämän vaiheilta, eri elämäntilanteissa olevia, erilaisia persoonia, eri puolilla maailmaa. Tunnen kuitenkin turvallisuutta ja rakkautta joka päivä elämässäni sen takia, että tiedän heidän olevan olemassa. Meillä on kotona aina viilattu sitä, että tärkeimmät ystävät ja läheisimmät ihmiset löytyy perheestä. Äitini on hyvin läheinen sisarustensa kanssa ja niinpä meille on alusta asti näytetty malli, jossa sisarukset ovat ystäviä, eivät verisukulaisia. Siinä missä ystävät on perhe, jonka valitsee, on myös valinta, onko perhe ystäviä vai ei. Me ollaan valittu, Continue Reading