LADY IN RED. Oon ehkä käyttäny samaa otsikkoa aina kun oon pukeutunut punaiseen. Samapa tuo. Ei niitä kukaan kuitenkaan lue. Tuo mekkokaan ei itse asiassa ole punainen, vaan korallinvärinen. Mikä ei sekään kyllä kuvista ehkä välity. Kuvat on muutenkin niin ”ihan sama” -meininkiä, että eipä kai tuolla niin väliä. Mutta lupasin juuri pari päivää sitten, että julkaisen kuvia myös niistä asuista, joissa ei kuvasessiot ole menneet ihan putkeen. Esimerkiksi tässä asussa unohtui kokonaan kuvata yksityiskohdat. Ja mallikin on aurinkoöljyisen sotkuisessa tukassa ja pikameikissä kaikkea muuta kuin säteilevä. Tältä mä kuitenkin näytin, kun kävimme tutkimassa Karaalioglu Parkia Antalyassa.

Mä rakastan tuota mekkoa. Se on musta vaan täydellinen vaate aurinkoisille keleille. Se on ilmava, ja pitää kuumuuden poissa. Väri on ihanan naisellinen, niinkuin on myös malli. Ja ruudun ulkopuolella tuo väri korostaa upeasti rusketusta. Näissä auringonlasku-kuvissa se ei kylläkään välity. Jos voisin neuvoa jokaisen naisen kaappiin yhden värikkään vaatteen, se olisi punainen mekko. Tai joku punaisen sävy. Koska punaisessa värissä on jotain sensuellin ajattoman upean klassisen tyylikästä. Naisellista. Pinkki on ihana ja kaunis väri, mutta samalla jotenkin leikkisän tyttömäinen. Punainen on arvokas, siksihän se varmasti on monissa kuninkaallisissa esineissä ja sisustuksessa. Punainen tuo arkeenkin ripauksen juhlaa ja lämpöä. Onhan se lämpimin väri värikartalla.

Tämä ei tämän kummempi asu nyt ollut, mutta mekossa tunsin oloni taas kuningattareksi. Mulla soi aina päässä Lady in Red kun mulla on punaista päällä. Ja tunnen oloni yhtä kauniiksi kuin laulun nainen. Ja tärkeintähän on se, millainen olo itsellä on :)

Toki mulle tärkeää on myös tietää, mitä mieltä te olette tästä asusta? :) 

DÜDENIN VESIPUTOUKSILLA. Tämä nainen huitelee Kapkaupungissa paraikaa, mutta tämä onkin hyvä mahdollisuus palata hieman vielä Turkin Antalyaan, ja tällä kertaa Düdenin vesiputouksille. Joka päivä tuli kammettua itsensä pois uima-altaalta ja vähän tutustuttua kaupunkiin iltapäivisin. Düdenin vesiputous oli ehdottomasti yksi niistä kohteista, joilla halusin vierailla. Ylipäätään Antalya hurmasi minut (vastoin omiakin odotuksiani), mutta siitä lisää seuraavassa Antalya -postauksessa :) Tässä haluan vain hieman ihailla vesiputouksen kauneutta ja samalla esitellä mun asun, jolla kävin vesiputousta ihailemassa.

Mulla on tosi ristiriitainen suhtautuminen veteen. Toisaalta pidän vettä ja varsinkin vesiputouksia tosi rauhoittavina. Viihdyn hyvin meren rannalla, en tule merisairaaksi juuri koskaan, tykkään uida, rakastan snorklaamista ja olin ihan blown away ensimmäisestä sukelluskokeilustani. Kuitenkin samalla pelkään jollakin tapaa vettä. Sellainen kunnioittava suhtautuminen veteen. Yksi mun suurimpia pelkoja on hukkua. Se ei estä mua menemästä sukeltamaan tai uimaan, mutta samalla tiedostan jokaisen liikkeeni vedessä ja olen paljon harkitumpi ja varovaisempi veden lähellä. Olen melkein hukkunut penskana, joskus 6-vuotiaana muistaakseni enoni repäisi minut pinnalle, kun olin jo ehtinyt pinnan alle. Olimme perheiden kanssa rannalla ja eksyin kahden laiturin väliin, jossa olikin matalikon sijasta syvempää. Onneksi enoni näki rämpimiseni, muuten ei välttämättä täällä kukaan kirjoittelisi Mungolife -nimistä blogia. Australiassa paljon kuuli erilaisia tarinoita vesiurheilun kääntöpuolista, ja sielläkin oppi arvostamaan ja kunnioittamaan veden kauneuksia ja veden vaaroja. Silti, kaikesta huolimatta vesiputoukset ovat mun mielestä kauneimpia luonnon tarjoamia nähtävyyksiä. Ja Düden oli minusta upea. Ikään kuin pienen sademetsän keskellä olisi tuolla ollut. Vaikka matkaa keskustasta ei ollut pariakymmentä minuuttia enempää.

Jos asuisin Antalyassa, hengailisin tuolla varmasti usein. Veden porina ja kaunis kasvillisuus oli jotenkin tosi inspiroiva ympäristö :)

Düdenin vesiputous oli siitä makea, että sen ”sisälle” pääsi. Kallio, jonka päältä vesiputous tippuu, on louhittu niin, että sinne pääsee kävelemään ja kurkkimaan vesiputousta sieltä kalliosta. Aika makea paikka. Ahtaanpaikankammoiselle en suosittele. Itsellänikin kävi pari kertaa mielessä, että koko homma saattaisi romahtaa niskaan, jos vettä tulisi kovalla paineella. Mulla onkin aika vilkas mielikuvitus. Siitä muistona nuoremmalla iällä pari paniikkikohtausta täysin turhasta. Välillä voi kuvitella, että lintu saattaisi istua snorkkelin päälle snorklatessa, ja siihen voisi tukehtua. Se on ihan normaalia. Ainakin mulle. Onneksi viimeisestä paniikkikohtauksesta on jo hetki, joskin pelkotiloja voi välillä tulla. Tiedättekö sellaisia olotiloja, joissa sydän ramppaa tuhatta ja sataa ja huone heiluu silmien edessä. Välillä mietin, että kokisinko mitään moisia, jos en ajattelisi vähän liikaa. Yleensä kaikkea typerää.

Tällaista siellä luolan sisällä on. Jännää, eikö?

Muuten vesipuiston läheisyydessä on puisto, joka on melko mitäänsanomaton.

Tosin siellä oli makea papukaija.

Mulla oli lapsena kaksi undulaattia. Vihreä ja valkoinen. Ne oli tosi tosi kauniita, ja rakastin niitä kovasti. Valkoinen kuulemma lensi kotiinsa, koska hänen äitinsä ikävöi häntä. Ja vihreä kuulemma ikävöi valkoista niin kovin, että se piti päästää lähtemään valkoisen perään. Tarkemmin ajatellen mun undulaatit ehkä kuoli, eikä äiti viitsinyt murtaa mun pientä sydäntä. Ihana äiti. Ne oli mun ainoot lemmikit ennen Simbaa. Ne oli tosi pieniä ja sillä vihreällä oli keltainen masu. Ja ne oli tosi fiksuja ja viihtyi mun kädessä. Mä olin vähän keskittymisongelmainen lapsi ja kuulemma mut sai niillä linnuilla rauhalliseks. Anna undulaatti Annalle käteen, niin se istuu hetken paikallaan. Voi mun äiti-raukkaa. Ei varmasti ollut helppoa olla mun äiti. Tosin se nyt on tuskin ollut helppoa ikinä tässä 25 vuoden aikana. Millon oon polvileikkauksessa Australiassa, millon tyrmätty Barcelonassa ja millon muuten vaan onnistunu ryssimään jotain. Joka tapauksessa, ehkä mun undulaattien takia oon edelleen aina ihan fiiliksissä kun nään jossain papukaijan. Ne on musta kivoja lintuja.

Mun asuna toimi yhdistelmä, josta en oikeastan pahemmin tykkää, mutta jätin vahingossa mun sopivat kengät kotiin ja siksi jouduin kulkemaan asussa, joka ei toiminut yhteen. No ei se mitään. Tropiikkimekko, joka näkyi Emilio Puccien kanssa Suomessa, on mun lempivaate tällä hetkellä. Se on imarteleva päällä, täydellistä rypistymätöntä kangasta ja ihanan värinen. Ja kesäinen! Mä rakastan kesää. Asu olisi makuuni vaaleilla kengillä, mutta en uskaltanut lähteä vesiputouksille släbäreillä, enkä ollut pakannut mukaan järkeviä vaaleita kenkiä. Noilla mustilla sandaaleilla siis mentiin, vaikkei ne asuun sopinutkaan.

Näissä kuvissa muuten käy hyvin ilmi se, miksi mä käytän aina vaaleanpunaisia huulipunia ja -kiiltoja. Mun huulet on luonnostaan melko vaaleanpunaiset, mutta kuvissa jos hymyilen, näytän huulettomalta. En näihin kuviin jaksanut meikata, kun aurinkolasit pelastaa paljon. Valitettavasti ne ei suuvärkki-osastoa pelasta ollenkaan.

Jos jotain positiivista asusta voisin sanoa, niin voi että olen iloinen että löysin vähän aikaa sitten mun uusimman lempilaukun!! Tällä kertaa se maksoi 0 euroa ja makasi mun omassa vaatekaapissani. Tai tarkemmin sanottuna mun huuto.net -kasassa. Poteito potaato. Kyseinen laukku on lahja ex-poikaystävältä vuodelta 2009, eli omistuksessa se on pysynyt jo viitisen vuotta. Joku siinä alkoi ärsyttää mua vuosi-pari sitten, ja viskasin sen huutiskasaan. Tai ei siinä mua oikeastaan mikään ärsyttänyt. Mulla vaan on tapana putsata mun vaatekaapista kaikki, mitä en oo käyttäny hetkeen. Jostain syystä tän laukun kohtalo oli sellainen, etten koskaan keksinyt sille käyttöä. Hah! Nyt olen keksinyt sille turhankin tehokkaasti käyttöä. Oli ainoa laukkuni Antalyassa mukana, ja toinen niistä, jotka ovat täällä reissussa mukana. Povaan tässä vaiheessa meille auvoista lähitulevaisuutta. Mulla on paljon ideoita, joissa tää toimii.

On muuten ihana tunne, kun uusi lempilaukku ei tarkoita suurta lovea lompakkoon! Vaan ainoastaan sitä, että sen olemassaolon unohtaa välissä? :)

(Koskisikohan sama vuosien ”poissa silmistä” -meininki muuten miehiä? Taidanpa Suomessa metsästää käsiini lukioaikojen vuosikirjat.)

Mitäs te tykkäätte tästä mun yhteensopimattomasta asusta? :)