Okei. Toteen jo alkuun, että ketään ei todennäköisesti kiinnosta tää postaus metriäkään. Mutta koska mulla nousee savua ja höyryä ja varmaan jotain kipinöitäkin nyt korvista, niin oli pakko tulla avautumaan teille, vaikka lupasinkin jotain sisältörikkaampaa postausta.

Mä ostin itelleni tossa uuden kalenterin. Vuodelle 2014. Ja täyttelin sitä kovin innostuneesti äsken. Sain rikottua kaikki henkilökohtaiset ennätykset ja pakattua EILEN ILLALLA. Kokonaan. Tossa toi Samsonite nyt nököttää ja odottaa lentokentälle siirtymistä. Oon vähän harkinnut tänään onkohan mulla kaikki inkkarit kanootissa, kun heräsin kahdeksalta ilman herätyskelloa siihen, että kuulin auton äänen tuolta pihalta. Jos yksi huono asia tästä meidän kämpästä pitää keksiä, niin se on ikkunoiden ohuus, kun niistä kuuluu läpi kaikki mitä kadulla tapahtuu. Singahdin siis luodin lailla ikkunaan tuijottamaan oliskohan DHL:n tai UPS:n auto pihassa. Ei ollut. Ja samalla katosi viimeisetkin unihiekat silmistä. Sen jälkeen oonkin tässä sangen tyylikkäästi harrastanut sängyn ja ikkunan välistä singhtelua minkä olen ehtinyt ja pohtinut, että on aikuisella ihmisellä varmaan usein parempaakin tekemistä. UPS toi jo pakettinsa ja DHL:n sivujen mukaan sekin paketti on lähetin matkassa tulossa kohti minua. Pakko muuten todeta, että edellisen postauksen kissagiffi ei ollu mitään verrattuna meikäläiseen pyjamassa oviaukossa hengailemassa kun lähetti tuli hissistä ulos. No ei siinä. Oon tässä aikaisen herätyksen jälkeen maksanut kaikki laskut ja vastannut meileihin ja hoitanut kasan paperiasioita ja vastannut teidän kommentteihin. Nyt sitten otin pienen teehetken Iltalehden parissa, ja huomasin, että olympiajoukkue ilmoitetaan 7.1. Tästä päästään siihen kalenteriin.

Kalenteri kauniiseen räpylään ja kynä sauhuamaan olympia-pelien aikatualuja ylös. Koska en jaksanut mennä lukemaan verenpainetta nostattavaa hienoa älykkyyden multihuipentumaa nimellä Jatkoajan keskustelupalsta tutkiakseni onko Niko Kapanen ollut spekulaatioissa mukana, niin päätin tutkia miten herralla on kausi mennyt. En ole ylläripylläri hirveesti ehtinyt seuraamaan mitään KHL:n pelejä, ja toivuttuani järkytyksestä, että Kapanen on vaihtanut joukkuetta (hei, mä sain joskus kuulla Kiviniemen pääministeriydestä n. 4 kk myöhässä, tää on ihan normimeininkiä..), yritin vähän tutkia tilastoja, että miten on herra pelannut. No nähtävästi niin, että leikkauspöytä on ollut kaveri, ja olympiamatka peruunutunut. Mä en ala. Mä en kestä. Tää on ihan perseestä. Haluan hukuttautua neljän peiton alle itkemään.

Joojoo, joku lähentäjälihas voi olla ihan tärkee olla kunnossa olympiajäillä, vaikken oo koskaan ko. muskelista kuullutkaan. Mutta. Miksi se on nyt jo päätetty, ettei se tule olympialaisiin? 12.11 uutisoiduissa artikkeleissa toipumisajaksi on laitettu 8-10 viikkoa, ja mun laskujen mukaan jos Suomen peli on 13.2, niin tossa on ihan pleanty of time. (joojoo, en kaipaa mitään järkiperusteluja nyt tähän) Käsittääkseni Kapanen ei aio MM-kisoissa enää esiintyä (no en nyt jaksanu ettiä sitä haastattelua), joten tää olis ollut mun viimeinen mahdollisuus todistaa oman lempipelaajani pelaamista Leijona-paidassa. Ei näin. Ei hyvä. Ihan perseestä.

Istuin tuossa Itsenäisyyspäivänä kaksi penkkiä Erkka Westerlundista kun olin katsomassa siskoni tähdistöottelua. Erkka saa nyt laskea muutenkin onnelliset tähtensä, nimittäin jos olisin ennen matsia lukenut noi Kapanen -uutiset, ei olis tullut loppua neiti Vanhasen antamilla teknisillä ohjeistuksilla liittyen siihen, miten KAPANEN NYT VAAN KUULUU JOUKKUEESEEN, ETKÖ SÄ YMMÄRRÄ!?! Äiti ja sisko piteli muutenkin paikallaan, etten menisi tenttaamaan raukalta kaikkea mahdollista Sochiin liittyvää.

Ja koska kukaan ei lukenut tätä postausta näin pitkälle, niin voin paljastaa silleen heittämällä top5 noloimman tarinan tähän väliin. Mähän oon siis fanittanut Kapasta kai 10-vuotiaasta asti, kun ihastuin siihen joskus HPK – aikoina. Yläasteella olin pari kertaa melkeen tappelussa kun joku jääkiekkoa harrastava poika ei YMMÄRTÄNYT Kapasen hienoutta. Keräsin kaikki mahdolliset lehtileikkeet tyypistä n. viiden vuoden ajan. Mun yksi suurimpia aarteitani on mun ala-asteen liikkamaikan, joka oli maajoukkuen valmennusringissä mukana, tuoma Niko Kapasen nimmari omistustekstillä. Pelastaisin sen palavasta talosta varmaan ensimmäisten asioiden joukossa. Muut fanitti jotain söpöjä näyttelijöitä, meikäläinen Lenni-Kalle Taipaleen kauan kadoksissa ollut kaksoisveljeä.

Tässä kämppiä tuhat kertaa muuttaessani viimeisen muutaman vuoden aikana, oon käynyt ahkerasti omaisuuttani läpi. Ihmettelin tuossa muutama vuosi takaperin, miksi mun muistolaatikossa on Aakkosia levällään. Sellaisia kuivia korppuja erivärisinä Aakkosina. No siksi, että olen ne sinne 12-vuotiaana laittanut, kun löysin yhdestä Aakkos-pussista just oikeat kirjaimet, joista sai Niko Kapanen -sanat kirjoitettua. Raaskin heittää ne roskiin, koska totesin, että kymmenen vuotta vanhojen karkkien säilyttäminen ei ehkä ole mikään munkaaaaaan elämäni järkevin veto.

Erehdyin kertomaan tän tarinan yhdelle mun miespuoliselle ystävälle tuossa pari kk sitten. Se ei oo lakannut vittuilemasta mulle aiheesta, vaan muistuttaa tästä päivittäin. Nyt tekin tiedätte. Paitsi kukaan ei lukenut tätä postausta tähän asti, niin ei mulla oo mitään hätää.

Jos joku tuntee Erkka Westerlundin, niin voitte kertoa, että a) 8 viikkoa Kapasen leikkauksesta tulee täyteen 7.1, eli juuri kun hän aikoo julkaista joukkueen, ja siinä on hyvin reilu kuukausi vielä aikaa olympialaisiin (siltä varalta, että koko maajoukkuejohdolta on jäänyt tämä asia huomaamatta), b) yksi hullu suomalainen ämmä masentuu lopullisesti, jos nelosketjun keskellä ei viiletä 39-numerolla Suomen joukkueen lyhin, mutta paras pelaaja ja c) jos tarvetta on, sama hullu voi tulla henkilökohtaiseksi hierojaksi ko. pelaajalle. Bonarina venäjän kielen taito, jolla voi mahdollisesti olla hyötyä paikan päällä, koska fyssarin kykyjä on ainakin nolla.

No niin. Näin saa yhdellä postauksella kadotettua n. 99 % lukijoista mielenkiinnon bloginsa tekstejä kohtaan, kerrottua kuinka vammanen osaakaan olla ja samalla ansaittua loppuelämän kestävä porttikielto pikkusiskon peleihin, ihan jo siltäkin varalta, että Westerlund on paikalla uudemman kerran.

Rakas joulupukki. Olen ollut kovin kiltti tänä vuonna, ja musta se ois aika OK jos saisin joululahjaksi nähdä Niko Kapasen nimen kaikesta huolimatta olympiajoukkueen joukossa. Eikä ees haittaa vaikka teknisesti lahja olisi myöhässä kaksi viikkoa. Mäkin aina olen. Ei siis mitään hätää.

Vittuperkelesaatana. (<- Oiva esimerkki siitä kiltteydestä.)

Hurraaa!!! Oon kotona. Ainaki siis seuraavat 24 h, kunnes pitäisi lähteä taas samalle hiton lentokentälle :D Teki mieli jäädä sinne yötä ja todeta, että aurinkorasvat ja bikinit on ihan yliarvostettuja.

Mulla on (iso ylläri kaikille) noin seitsemänsataa asiaa, jotka pitäisi hoitaa ennen lähtöä. Tarkoitus oli lähteä asioille tänään, mutta saavuttuani himaan klo 17 paikallista aikaa, muistin, että kaupat ja kaikki menee kiinni 18. Kiva. Varsinki ku postilaatikossa odotti DHL:n ja UPS:n laput siitä, että he yrittävät toimitusta uudelleen huomenna, kun yrittivät perjantaina toimittaa pari asiaa, jotka haluaisin mukaan reissuun. En voi mennä huomenna siis minnekään, vaan venaan kiltisti himassa, että ne lähetit tulis ja pidän sormia ristissä, että ne tulee molemmat heti aamulla. Ahahahah, toiveajattelua, mistä lähtien lähetit tuo mitään sillon kun ne asiat haluaisi saada.

Meitsin huominen ohjelma, aina jos ja toivottavasti kun ovikello soi:

(Miksi muuten kaikki hauskat gifit ja kuvat internetin syövereissä on aina kissoista?! Mä en tykkää yhtään kissoista, mutta niistä on aina hauskimmat matskut.. ) 

Mulla seisoo tossa keskellä eteistä joulukuusen sijaan yksi punainen Samsonite, joka ei ole vieläkään oppinut tyhjentämään itseään ja täyttämään heti perään uudestaan. Musta se on aika surullista. Mä vihaan pakkaamista. Ja melkein yhtä paljon purkamista. Ja nyt pitää molemmat asiat saada tehtyä vuorokauden sisään. 20 päivän reissussa voisi olla aika ikävää huomata, että on unohtanut kotiin esim. kaikki alushousut, kameran laturin ja sopivat allergialääkkeet.

Vähän niinku oli ikävää huomata kotiin saapuessa, että unohti kameran piuhan kotiin…

Kuinka mä muistan aina pakata kaiken epäolennaisen, mutta sitten tollaset semitärkeät asiat unohtuu? Yritäpä siinä sitten siirrellä kuvia kameralta koneelle, kun ei ole piuhaa. Elättelen toivoa, että kun Annika tossa kohta saapuu himaan, niin löytyy joku vastaava, niin saan teille postattua jotain vähän sisältörikkaampaa postausta.

Ei tää sinänsä oo ees paras unohdus. Lähdin maailmanympärimatkalle ilman kameran laturia ja yhtäkään matkakorttia. Oon mä joskus lähteny kentälle ilman passiakin. Käyhän näitä. Nykyään tarkastan maanisesti himassa että mukana on luottokortti, passi ja kännykkä. Kaiken muun saa yleensä onneks aika hyvin korvattua reissussakin.

Mä ajattelin jatkaa nyt toiveajattelua siitä, että tapahtuu about näin:

… ja kattoa uusimman jakson Hawaii five-o:ta samalla syöden äitini mukaan pakkaamat eilisten jouluruokien jämät. Nam. Toivottavasti pääsen viimeistään aamulla postailemaan teille kaikkea kivaa. Mulla on esimerkiksi oottamassa mun mielestä kaikkien aikojen kivoimmat asukuvat, mutta aaaa, ne on tuolla kamerassa vielä. Se kamera varmaan ihan vaan vitsillä syövyttää ne kuvat ennen ku saan piuhan. Ois ihan oikeen mulle. Mitäs oon semidementoitunut.

Ettei mene ihan itseni mollaamiseksi, niin haluaisin ilmoittaa täten, että Anna Vanhanen oli lentokentällä tänään 45 minuuttia ennen lähtöselvityksen sulkeutumista, eli 1,5 h ennen lennon lähtöä. Niih. Jos siellä Suomessa sataa huomenna punasta lunta, se on sitten meikäläisen vika. Ei nyt oteta tähän esille sitä, että Lontoon päässä saavuttiin torstaina kentälle mun laskuilla 2 min ennen lähtöselvityksen sulkeutumista, sillä tänään löin KAIKKI henkilökohtaiset ennätykseni. Voisin pyrkiä samaan huomenna, koska jotenkin musta tuntuu, että mun joku musta magia tän ehtimisen suhteen alkaa olla ehtymään päin. En voi uskoa, etten oo koskaan missannu lentoa, vaikka oon kentällä ollu ainakin kymmenen kertaa 1-5 min ennen lähtöselvityksen sulkeutumista ja ainakin pari kertaa reippaasti sen jälkeenkin.

Heathrowsta kuuluu nyt jotain tietokoneiden sekoilu-uutisia, mutta toivottavasti homma toimii huomenna.

Mitäköhän muuta epäolennaista saisin mahdutettua vielä yhteen postaukseen? Jos vaikka meen nyt pois tekemään jotain edes puoliksi järkevää, eli tuijottaa Alex O’Loughlinia ja huokailla.

Kertokaa mulle jotain kivaa, vaikka huonoja lentotarinoita tai pakkausfeilejä, niin en halua kuristua mun uusiin pallovaloihin, jotka ajattelin vielä rakentaa ja ripustaa ennen pakkaamisen aloitusta :D