Mitä mieltä olen kiintymysteoriasta nyt?

Ei siinä hirveästi tarvittu. Äidiksi tulo toi mukanaan roppakaupalla tervettä nöyryyttä. En vieläkään osaa nöyristellä, tai ymmärrä sitä, mutta tietynlaista nöyryyttä tämä on tuonut mukanaan sen kautta, että ymmärrän todella paljon paremmin kuinka vähän itse asiassa tiedänkään ja kuinka vähän voin suunnitella. Jotkut suunnitelmat ovat hyviä. Se, että suunnittelee antavansa itsestään kaiken ja vähän enemmänkin lapselleen on hyvä suunnitelma. Siinä varautuu aikamoisiin, ja sen jälkeen vauva-arki voi tuntua helpolta kuin tanssi. Kun on varautunut ihan kamalaan, ja elämä onkin aika kivaa, voi olla joka päivä innoissaan ja positiivisesti yllättynyt.

En kadu myöskään suunnitelmaani synnytykseen vaikka elämä opetti ja näytti, että kaikki voi mennä “pieleen” ja eri tavalla. Pieleen on lainausmerkeissä, koska en todellakaan koe synnytystäni pieleen menneenä, vaikka se meni täysin vastoin toiveita. Mun synnytys oli voimaannuttava mieletön kokemus, josta tulin ulos voittajana ja jos joku päivä on mentävä jälleen kerran synnytysosastolle, menen sinne varmasti positiivisin mielin. Ja siitäkin huolimatta, että mun synnytys meni aivan eri tavalla kuin olisin alunperin toivonut, niin suosittelen jokaiselle synnytyssuunnitelmaa. Mulle se toi konkretiaa ja ymmärrystä eri vaiheita kohtaan.

Mutta sitten ne muut suunnitelmat. Ne suunnitelmat vauva-arjesta. Niiden ainoa hyöty olisi siinä, jos ne voisi tulostaa 3D-printterillä ja heittää niillä vesilintua. Sitten niille olisi jotain tekoa. No ei, ei olla ihan niin rajuja tässä vanhan itsensä tuomitsemisessa. Jotkut raskausaikana tehdyt suunnitelmat ovat varmasti todella olleet hyödyksi. Moni asia on ollut selkeä alusta asti ja ollaan osattu luoda rutiineja ja toimintamalleja, jotka ovat palvelleet koko perhettä. Monet asiat kuitenkin pohjasivat omaan fiilikseen ja kuvitelmiin siitä, millaista elämä on lapsen kanssa. Continue Reading

19+

Related Posts

Kaksikielisyydestä

Kaksikielisyys. Aihe joka kiinnostaa teitä aivan loputtomasti, ja musta taas hirveän hankala postauksen aihe, sillä se ei mielestäni ole vielä varsinaisen ajankohtainen, sillä D ei puhu vielä juuri mitään. Mutta kun nyt asiaa satuin sivuamaan tänään Instagramissa (ja viestiboksini täyttyessä samointein), ajattelin ottaa aiheeseen kiinni enemmän. Monilla on mielipide asiaan, ammatillinen tai ei, ja se myös aika herkästi kerrotaan.

Pohjustetaan nyt vähän. Olen taustaltani siis suomenvenäläinen ja olen puhunut perheeni kanssa venäjää, suomea tai näiden sekoitusta koko ikäni, eli kohta 30 vuotta. Suomea olen puhunut 5-vuotiaasta, olen puhunut sitä mieheni kanssa koko suhteemme ajan ja ystävieni ja läheisteni kanssa kohta 25 vuotta. Osaan molempia kieliä äidinkielen tasoisesti. Eroja kielitaidoissani on. Suomea hallitsen kiitettävästi joka tasolla, niin tavallisessa arkipäiväisessä asioinnissa kuin akateemisessa ja hankalassa sanastossa. Suomen kieleni ei suinkaan ole täydellistä, kuten ei suurimman osan meistä. Nimittäin äidinkieli harvoin on täydellistä, siinä on kirjoitusvirheitä ja jopa ajatusvirheitä. Sama pätee mun venäjän kieleen, mutta siinä mun sanavarasto ei ole kovin laaja enkä pärjäisi sillä akateemisessa väittelyssä. Mutta, minä tässä kasvatankin tällä hetkellä 10-kuista lasta, jonka ei tarvitsekaan ymmärtää devalvointia venäjäksi. Continue Reading

36+

Related Posts