Meidän kiesi

*Kaupallisessa yhteistyössä Stokke

Heittämällä eniten multa on kysytty tässä Mungobabyn aikana vaunupostauksen perään ja oon sitä ihan tietoisesti vähän pantannut. Halusin kuukausikaupalla kokemusta vaunuista, ennen kuin lähdin niistä kirjoittelemaan, ja nyt kun Dante on 4,5 kk ajattelin, että on hyvä hetki kirjoittaa näin alkuvaiheen kokemuksistamme.

Vaunujen valinta oli aikamoinen haaste, nimittäin kyseessä on varmaan kallein yksittäinen hankinta vauvaa varten ja äärimmäisen tärkeä sellainen. Seuraavat pari-kolme vuotta on nimittäin aika vaunupainotteista aikaa, ja siihen halusi kyllä arjen kumppaniksi sellaiset vaunut, jotka toimivat oikeesti. Alun vertailun jälkeen meillä loppusuoralle selvisi Emmaljungat, Bugaboot ja Stokket. Bugaboot tippuivat meillä näistä ensimmäisinä pois, vaikka näistä Donkey-mallia meille usein suositeltiin. “Jos tulee vielä toinen, niin ne on ihan parhaat” jne. No ei meille, nimittäin kun kävimme Bugabooita koeajamassa, totesimme, että ne eivät ole näin pitkän pariskunnan vaunut. Eikä me ees olla niin älyttömän pitkiä. Emmaljungat ja Stokket ovat myös saaneet erinomaiset arvosanat testissä, missä testattiin yhdistelmävaunujen kemikaaleja. Aika monesta merkistä löytyi myrkyllisiä kemikaaleja, joista tietenkin oman kultakimpaleensa haluaisi pitää mahdollisimman kaukana aina kuin mahdollista. Koeajoimme kaupoissa aika monet vaunut, ja molemmat tykkäsimme eniten Stokkeista. Johtavin syy oli niiden korkeus. Continue Reading

10+

Related Posts

Lukijatapaaminen Kuopiossa!

Kuopiolaiset huomio! Nyt olisi tiedossa hirveän kiva tilaisuus, jonne kaipaisin mukaan lukijoitani! Onko teille tuttu Matkuksen perhehuone? Itse olen käynyt siellä useasti Matkuksessa käydessämme ja olen aina iloinnut, miten hyvä perhehuone tuonne on suunniteltu. Perhehuone on iso ja siellä on mun mielestä kaikki tarpeellinen huomioitu, ainakin näin vauvan äidin näkökulmasta. On ilo “joutua” syöttöhommiin kesken Matkuksen reissun, ja nyt mulla on ilo päästä hieman vaikuttamaan tuon perhehuoneen tulevaisuuteen. Vaikken itse pääsekään enää nauttimaan tuosta sen kummemmin Lempäälään muuttomme myötä, niin hyviä uutisia on tiedossa kuopiolaisille äideille.

Nimittäin Matkuksen perhehuoneeseen tehdään nyt alkusyksyllä pientä uudistusta ja sen tiimoilla yhdessä IKEAn kanssa järjestämme siellä lukijaapaamisen Mungobabyn lukijoille. Tapahtuma on maanantaina 14.8. klo 9-10.30 ja siellä on tarjolla osallistujille aamiainen. Paikalla on Matkuksen asiakaskokemuksesta vastaava ja IKEA:n sisustussuunnitelija ja tarkoituksena olisi käydä hyvin vapaamuotoisesti keskustelua perhehuoneen toiminnosta ja fiiliksestä. Tavoitteena on tehdä yhteistyössä käyttäjien kanssa unelmien perhehuone! Paikalle ovat tervetulleita kaikki lapset, ja osallistujien lapsille (3-7 v.) järjestetään mahdollisuus mennä leikkimään Smålandiin tapahtuman ajaksi :) Continue Reading

10+

Related Posts