Erilaisia vauvavuosia

Mun on ollut viime aikoina jotenkin vaikeaa kirjoittaa Mungobabyn puolelle. Kahdesta syystä oikeastaan. Meillä menee niin ihanasti ja mulle on välillä aina vaikeaa jakaa niitä iloisimpia hetkiä. Taikauskoisesti pelkään jinxaavani ne, ja saatan jopa miettiä, että en halua vetää puoleemme huonoja ajatuksia sen takia, että toisissa ihmisissä hyvät asiat ei aina herätä hyvää mieltä ja iloa toisen puolesta. Toiseksi olen lukenut muiden äitien ajatuksia ja mm. Sini Ariellin ulostulon äitiyden vaikeudesta ja välillä tuntuu, että hehkuttaessani arkeamme, olen kuin suolapurkki avonaisten haavojen päällä. Arvostan todella mm. Sinin avoimuutta ja minusta on hienoa, että hän uskaltaa sanoa ääneen vauvavuoden haasteista. Samaan aikaan itseäni jännittää puhua ääneen vauvavuoden ihanuudesta. Eikö ole jotenkin omituista?

Koska rehellisyyden nimissä, meillä on tosi ihanaa. En oikein tiedä, mitä odotin vauvavuodelta, odotinko jotain Walking Dead-kaltaista katastrofia itsellenikään sitä myöntämättä ja nyt liitelen jossain seitsemännessä taivaassa, vaikka elänkin ihan tavallista elämää. Älkää toki ymmärtäkö väärin, meilläkin on hankalat hetkemme. Ne eivät tosin tunnu koskaan liittyvän Danteen vaan enemmänkin tässä syksyn mittaan on ollut väsymystä ja rajallista parisuhdeaikaa remontin ja työprojektien vuoksi. Nämä eivät liity vauvaan vaan meidän omaan elämään, joka ei tältä osin kuulu blogeihini. Eikä siinä ole mitään dramaattista. Kun päivät lyhenee, tulee kylmä ja pimeä ja alla on raskas muutto, voi parisuhteessa olla pientä kinastelua ja yleistä väsymystä, jolloin tuntee itsensä saamattomaksi ja unohtuu niin treffi-illat kuin yhteinen ajanvietto jonkin puuhan parissa. Samaan aikaan kuitenkin ollaan erittäin onnellisia yhdessä, nukutaan toisiimme kiinni käpertyneinä ja vähintään kerran päivässä jompi kumpi huokaa, kuinka onnellinen onkaan. Tämä syksy onkin ollut vaan aikamoista seilaamista eteenpäin, pääpiirteittäin tyyntä, mutta tosi kiireistä ja ajoittain väsyttävääkin. Mielenkiintoista ja unohtumatonta. Nyt kun remontti- ja työkiireet ovat hellittäneet, tuntuu, että elämä on vaan tosi mukavaa. Dante oppii hirveän paljon koko ajan, mutta samalla kun hänen persoonansa kehittyy, haluan hieman vaalia sitä ja pitää sitä poissa julkisuudesta. Tässä tämän kaiken keskellä on vaikeaa kirjoittaa välillä Mungobabyyn yhtään mitään näistä lähtökodista.

Joten olen nyt päättänyt olla välittämättä tästä ja todeta, että lähiaikoina blogi saattaa olla ällösiirappista hehkutusta, ja varoitan kaikkia jo nyt. Jos olet rikki ja hajalla omasta vauvavuodestasi, etkä kestä iloista ja onnellista vuodatusta, niin älä lue tätä. Paitsi jos haluat inspiraatiota ja hyvää mieltä ja ehkä toiveikkuutta siihen, että se rankka kausi saattaa jo pian helpottaa.

Mä nimittäin uskon siihen, että jokainen lapsi tuo mukanaan lähes vakiomäärän ongelmia. Toki eri asia on erityislapset yms. erityistilanteet, mutta jotenkin uskon, että siinäkin yhtälössä on varmasti niitä positiivisia sävyjä ja tunteita, joita muut eivät voi kuvitellakaan. En tiedä siitä mitään, joten en lähde asiaa sörkkimään oletuksillani ja mutuiluillani, nostan vaan hiljalleen hattua ja toivotan tsemppiä. Mutta jos puhutaan perusterveestä lapsesta ja hänen elämänkaaresta, niin uskon vahvasti siihen, että jokaisella on tiedossa jokin raskas jakso. Raskaus voi olla yhtä helvettiä tai niin helppoa ja energistä, ettei uskoisikaan tekevänsä uutta ihmistä. Synnytys voi olla yhtä helvettiä tai sellainen aivastus ja ulkona -tilanne. Vauvavuosi voi olla helppoa kuin heinänteko tai sitten hirveetä univelkaista taistelua. Taaperoikä voi olla rankkaa tai helppoa, voi olla oppimisvaikeuksia tai sosiaalisia vaikeuksia tai hirveetä eroahdistusta, tai mitä vaan. Tai sitten voi olla todella iloinen taapero, joka jaksaa peuhata ja nukkuu hyvin. Voi olla, että teini-ikä on yhtä angstista tappelua tai sitten helppoa vanhemmille uskoutumista ja yhdessä rajujen muutosten kohtaamista. Aikuisikä tuo mukanaan roppakaupalla uusia asioita, jotka me vanhemmat elämme varmasti lastemme mukana.

Mutta niin, jotenkin uskon siihen, että ongelmien määrä on melko lailla vakio tavallisissa tilanteissa. Jos raskaus on helvettiä, synnytys voi olla helppoa. Tai ehkä vauvavuosi. Tai voi olla, että koliikkia neljä kuukautta putkeen huutanut lapsi on sitten enkeli taaperoiässä. Jokainen saa varmasti osuutensa jossakin välissä. Ja ehkä on ne muutama onnekas, joiden lapsen elämä on yhtä tyynessä vedessä seilaamista, mutta vahvalla enemmistöllä lienee vaikea kausi jossakin vaiheessa elämäänsä.

Mä ajattelen jotenkin niin, että raskauden suhteen kävelin aika keskipolulla. Olin mä lopussa aika väsynyt ja rikki, en nukkunut kunnolla ja alkuvaihe oli todella väsynyttä taistelua. Oksetti ja väsytti. En ollut siellä kummassakaan ääripäässä vaan aika siinä välivaiheessa. Alku ja loppu rankkoja, toinen kolmannes pelkkää onnea. Synnytys onkin ollut sieltä hieman rajummasta päästä, mutta vauvavuosi helppo. Sekin ehkä riippuu miten kokonaisuutta katsoo. Olihan meillä tiukalla kielijänteellä varustettu refluksivauva, mutta jotenkin miellän tämän vauvavuoden kaikin puolin helpoksi.

Poika nukkuu hyvin, syö ihan kelposti (syö hyvin kun saadaan suuhun asti jotain, mutta ei jaksa keskittyä lusikkaan, haluaa vaan sormiruokailla tai syödä pussista), kasvaa hyvin, on aktiivinen ja iloinen. En oikein tiedä, mitä voisin enää pyytää, eli kyllä tässä rajusti ollaan siellä positiivisen vauvavuoden puolella.

Toisaalta, kaikki olisi voinut mennä eri tavalla. Olisin voinut kuunnella sitä tuntemattomilta ja läheisiltäkin tullutta “no vauvat vaan itkee”, kun ykskaks viisiviikkoisena alkoi isot itkut muutaman kerran päivässä. Olisin voinut heittää piutpaut refluksiajatuksille ja todennut, että se on vaan kasvuvaihe. Mutta minä tutkin ja luin ja tutustuin asiaan ja itkut jäi alle kahteen viikkoon, syy ongelmaan selvisi sekin kuukauden sisään ja tilanne parani. En tiedä millainen helvetti meillä olisi voinut olla irti, jos asiaan ei olisi puututtu. Refluksin lisäksi oikeastaan ainoa toinen asia, joka oli “vaivalloista”, oli ajoittain tuo autolla liikkuminen. Lapsi saattoi huutaa kuin hyeena turvakaukalossa ja heti syliin päästyään rauhoittua. Tutkimusta, tutkimusta ja tutkimusta. Mietin kaikkea matkapahoinvoinnista lähtien. Loppujen lopuksi syy taisi olla refluksilapsille ominainen turvakaukalon hankala asento, nimittäin turvaistuimeen vaihdettuamme ei paljon ole huuteluja kuulunut takapenkillä. (Multa kysytään tästä paljon, teen oman postauksen istuimesta, mutta kyseessä on tosiaan Concord Ultimax 3) Mulle naureskeltiin kun “unikoulutimme” lasta jo pienenä. Emme varsinaisesti unikouluttaneet, harjoittelimme lempeästi itsekseen nukahtamista ja nukkumista yksin, ja nyt lapsi nukahtaa itse ja nukkuu yksin paremmin kuin meidän kanssa. Joskin päikkärit nukumme yhdessä ihan sen takia, että mä haluan niin :D (Kirjoitan myös tästä meidän taktiikasta ihan lähipäivinä)

Koliikkia varmasti on ja paljon selittämätöntä itkua ja vaikeuksia nukkua. Jotkut syyt kuitenkin pystyy selvittämään ja vaikka minua varmasti monet teilasivat hulluksi, minä tiedän toimineeni lapseni ja perheemme parhaaksi. Välillä myös tuntuu, ettei itse voi asialle mitään, mutta samalla luo käyttäytymismallin, jolla pahentaa ongelmia tai luo niitä pahimmassa tapauksessa. Suurin neuvoni vauvavuoteen onkin se, että jokainen vanhempi tuntee vauvansa, ja tietää mikä hänelle on normaalia. Meidän sankari ei itkeskellyt edes eritteistä korvatulehdusta ja kopsauttaessaan nenänsä milloin mihinkin nykypäivänä, itku tulee todella harvakseltaan. Kipukynnystä löytyy ja itkee todella harvoin. Sellainen hän on ollut koko ajan, joten minä tiesin, että meillä ei ole kaikki kunnossa, kun se refluksin korventama ruokatorvi alussa vaivasi. Olen itse asiassa iloinen, että olen kirjoittanut asiasta, sillä muutama lukijani on saanut avun ja käynyt samat lääkärit ja saanut lapselle helpotusta. Ehkä kyseessä on siis hieman yleisempikin ongelma.

No joka tapauksessa, eksyin hieman sivuraiteille. Tällä hetkellä meillä on vauvavuoden suhteen hyvin seesteistä. Hän konttaa ja kävelee tuen kanssa, syö kaikkea, ei ole allerginen ja nukkuu yönsä todella hyvin. Ollaan todella onnekkaita ja kiitollisia tästä. Toki tiedän koko ajan, että kaikki voi muuttua. Hänestä voi tulla aivan kamala uhmaikäinen. Tai sekin menee helposti, mutta sitten joskus voi olla edessä mitä tahansa koulukiusaamisesta huumeisiin ja lukihäiriöstä syömishäiriöön tai hankala teini-ikä tai mitä ikinä. Kaikki on mahdollista, sen sureminen ei vaan auta nyt yhtään. Nyt meillä on ihana vauva, joka ei vaikeuta arkea ollenkaan, vaan on ihana energinen ja persoonallinen osa arkea.

Oikeastaan mulla on kaksi ajatusta.

Heille, joilla on vaikeaa haluan sanoa, että se ei tule olemaan sellaista aina. Vauva kasvaa ja kehittyy, tulee uusia haasteita, mutta samalla varmasti hieman helpottaa jotkut ongelmat. Alku on usein kaikista rankinta, ja joka päivä ootte lähempänä helppoa elämää. Ehkä kuulostaa ihan typerältä, että ensin kirjoitan pitkät pätkät siitä miten ihanaa meillä on ja sitten yritän jotain sympatiaa tässä kaivaa. Ei mulla ole tietoa tai ymmärrystä (ainakaan omakohtaista) siitä, millaista on valvoa kuukausia ja olla aivan uupunut. Mutta mä muistan ne hetkelliset epätoivon tuulahdukset, kun refluksi-itkuja oli. Niitä ei kestänyt kauaa, mutta jo yksikin sellainen opetti, miten rankkaa se voi olla. Miten vauvan lopettaessa itkun ja nukahtaessa, minä itkin ihan hajalla. Mutta sitten tsemppasin itseni ja totesin, että se ei ole vaarallista. Jos sitä olisi jatkunut viikkoja ympäri vuorokauden, olisin ollut yksi raunio koko ihminen. Eli vaikka en ihan voi ymmärtää, hieman voin kuitenkin ymmärtää ja toivon hirveästi jaksamista ja tsemppiä. Ja toivon tsempin lomassa hieman uskoa ja toivoa tulevaan. Se menee paremmaksi vielä.

Heille, joilla on helppoa ja ihanaa. Nauttikaa siitä. Tuntuu, että vauvavuodesta ei saa nauttia tai että vauvavuoden kuuluu olla vaikeaa. Pyh. Nautitaan nyt kun siihen on mahdollisuus, sillä koskaan ei tiedä, milloin tilanne muuttuu. Tätä kun ei kukaan voi ennustaa tätä elämää.

Sillä vaikka kuinka taikauskoinen välillä olenkin, niin en minä iloitsemalla nykyisyydestä voi pilata tulevaisuutta. Se ei vaan ole mahdollista. Ja jos onneni ja iloni tekee pahaa jollekin, pahoittelen että herätän niitä tunteita, mutta toivon ymmärrystä. Minä en halua hieroa suolaa kenenkään haavoihin vaan ainoastaan luoda hyvää mieltä ja toiveikkuutta :)

54+

Related Posts

69 Comments

  • Reply Anna Thursday, December 14, 2017 at 16:39

    Olen nuori nainen ja toiveissa on oma lapsi joskus lähivuosien kuluessa. Mielestäni on hyvä, että vanhemmuuden haasteista ja sen raskaudesta puhutaan avoimesti, mutta toisaalta on ihanaa kuulla myös positiivisia esimerkkejä. Vauvavuoteen helppous tai vaikeus ei riipu siitä onko hyvä tai huono äiti, vaan asiaan vaikuttavat niin sattuma, tukiverkosto kuin omat voimavarat ja vaivannäkö. Kiitos kun jaat kokemuksianne ja luot uskoa siihen, että asiat voivat mennä myös ihanasti :) Toivottavasti teillä sujuu yhtä hyvin myös jatkossa!

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:44

      Juurikin näin. Tärkeimpiä asioita on tukiverkosto, oma kyky pyytää apua, omat voimavarat hommaan lähtiessä, vaivannäkö ja tietenkin sitten kohtalo ja sattuma. Niistä se rakentuu ja osaan voi vaikuttaa, osaan ei, mutta täytyy vaan niissäkin hetkessä muistaa, että kaikki on ohimenevää :)

  • Reply Sanna Thursday, December 14, 2017 at 16:52

    Minä uskon myös tuohon et ongelmien määrä on vakio. Mulla oli vaikea raskaus ekat 4kk, oksensin oikeastaan vaan 24/7, en pystynyt käymään edes töissä kun en päässyt vessaa ja sänkyä pidemmälle. Onneksi oli ihana ja ymmärtäväinen esimies! Loppuraskaus sujui suht ongelmitta.

    Synnytys taas… järkyttävät kivut ja jonkun aikaa ponnistaneena huomattiin vino avotarjonta, huone täyttyi lääkäreistä ja kätilöistä, vauvan sydänäänet laski ja kun lasta ei saatu imukupillakaan kolmen yrityksen jälkeen pois ja äänet heikkeni entisestään mentiin juosten hätäsektioon ja nukutukseen. Siinä ei kerennyt paljon miettiä muuta, kun että “kaikki on pilalla”. Onneksi heräämössä minut herätettiin sanomalla että 9 pisteen poikavauva voi hyvin ja on isän kanssa osastolla. Mut siinä sit henkinen toipuminen + fyysinen (eppari ja sektioarpi) oli edessä.

    Nyt tämä vauva-aika on ollut “helppoa” – eli ei suurempia ongelmia, kielijänne meiltäkin leikattiin pari viikkoisena. Vauva syö ja nukkuu hyvin, ei juurikaan itkeskele.

    Mulle on jäänyt tosta raskauden pahoivoinnista sellainen ahdistus, et en tiedä miten siitä selviis taas ja synnytyksestä sit ainakin jonkinlainen pelkotila/trauma, joten jos tää vauva-aika olis ollut esim.koliikkia tai muuta, hyvin todnäk meidän lapsiluku olisi jäänyt tähän yhteen.

    Mut loppujen lopuks kaikki hyvin, niin ehkä vielä joku päivä uskaltaa kokeilla että saataisiinko me toinen. :)

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:43

      Just tätä tarkoitin, mä uskon vahvasti siihen, että kaikille annetaan sen verran, minkä pystyy kestämään ja välillä saa lepotaukoja :D Mutta siis, raskaudetkin on tosi erilaisia, ehkä sulla on seuraava tosi helppo? :)

  • Reply Kati Thursday, December 14, 2017 at 17:11

    En ole äiti itse, mutta olen aina ihmetellyt, miksi onnelista vauva-aikaa elävien pitäisi piilotella onneaan niiden vuoksi, joilla vauva-aika on haasteellisempaa. Emmehän ole yleisestikään velvoitettuja piilottamaan onneamme vain sen takia, että samaan aikaan joku muu on syystä tai toisesta onnettomampi. Uskon itsekin, että meille kaikille mahtuu kiintiömme “vaikeita aikoja”. Toisille ne näyttäytyvät vauva-aikaan, toisille muissa elämäntilanteissa.

    Oma äitini on aina puhunut, että vauva-aika sekä minun, että veljeni kohdalla on ollut äärettömän helppo raskauksia ja synnytyksiä myöten. Omasta vauvaiästäni on toki reilu pari vuosikymmentä, joten en tiedä ovatko ajat olleet niin erilaiset, että äidilläni on ollut helpompi sanoa näin. Siinä missä osa kavereideni äideistä ovat muistelleet raskauksiaan ja vauva-aikaa yhtenä helvettinä, on oma äitini saanut minut uskomaan, että asia voi olla toisinkin.

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:43

      Tosin musta tuntuu, että omaa hyvää onnea ja menestystä pitäisi myös piilotella Suomessa. Helposti kaikki positiivinen on leveilyä tai brassailua tms. ja pitäisi ajatella vähempiosaisia ja heitä, joilla menee huonosti, eikä saisi siksi heille “hieroa” sitä omaa hyvinvointia. Jotenkin vähän absurdia, että tuollaista ajatusmaailmaa esiintyy yllättävän paljon.

      • Reply Kati Saturday, December 16, 2017 at 15:27

        Oot ihan oikeessa tossa ja vierastan ite tätä perinteistä “kel onni on”-mantraa. Omista saavutuksistaan, menestyksestä ja onnestaan saa iloita, se ei ainakaan multa oo pois. Toivottavasti asenteet hiljalleen muuttuu.

  • Reply Annam Thursday, December 14, 2017 at 17:19

    Mä olen muutamaan otteeseen kuullut lauseen “et saisi kertoa kuinka helppoa teillä on, se on suolaa haavoihin suurinmalle osalle äideistä jolla on vaikeampaa”
    Kyllähän se varmasti sitä voi ollakin, mutta mä haluan myös tuoda esille sen, että lapsen kanssa voi olla myös ihanaa ja helppoa!

    Moni ystäväni on sanonut ettei halua lasta, koska se on 100% varmuudella kamalaa, väsyttävää, ei pääse enää koskaan mihinkään, menettää itsensä vauvalle ymym. mutta kun he ovat nähneet meidän pienen, ovat tajunneet ettei se vauva aina automaattisesti tarkoita katastrofia :D

    Musta on ainakin ihanaa lukea onnellisia ja iloisia tarinoita lapsiperheistä! :)

    • Reply Saru Thursday, December 14, 2017 at 22:08

      Olisin voinut kommentoida samoin. Meilläkin ystävät alkavat miettiä ettei se lapsi välttämättä ole oksennustautia 24/7 vaan ihanaa ja mahtavaa. Lisään kyllä aina, että meidän vauva nukkuu ja syö hyvin sekä on tosi iloinen vauva. Mutta elämässä on aina hankalampia kohtia eikä vauva ole se joka tekisi elämästä yht äkkiä vaikeaa ja ikävää, hankaluuksia voi tuoda työ, ihmissuhteet jne. Vauvan kanssa on parhaimmillaan aiva täydellistä, jotkut päivät nihkeämpiä, mutta niistä ei kannata välittää. Matkustellaan ja nautitaan, olenhan kirjaimellisesti lomalla, joten päikkäreitäkin voi ottaa koska vain (tietenkin toimii esikoisen kanssa, kakkosen kanssa eri juttu)

      • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:25

        Just näin. Mäki tunnun usein lisäävän siihen hehkutukseen jonkun sellaisen “no meillä on kyllä tosi helppo ja iloinen vauva, että ei tää varmaan aina näin ihanaa tule olemaan”, mutta kun tällä hetkellä on, niin mitäpä siitä valehtelemaan?

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:41

      No just tämä! Mä ainakin haluan valaa hyvää mieltä ja uskoa siihen, että kyllä se voi mennä oikein hyvin se perhe-elämä lapsen kanssa :)

  • Reply Nimetön Thursday, December 14, 2017 at 17:35

    Mä ainakin saan sun blogista just inspiraatiota ja hyvää mieltä! :) Vaikka itsellä on joskus vaikeaa vauvan kanssa, niin saan sun blogista intoa nähdä asiat valoisennin ja usein se myös toimii. Monesti avaan Mungobabyn instan jos vauva-arki tuntuu nahkealta ja saan heti paljon virtaa jaksaa!! :)

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:38

      Voi miten ihanaa kuulla! <3

  • Reply Jellonatar Thursday, December 14, 2017 at 17:58

    Minusta on kiva lukea ja kuulla muiden positiivisista kokemuksista ja onnellisesta vauvavuodesta. Mutta rehellisyyden nimissä tunnustan, että ajoittain nousee mustasukkaisuus, miksen itse saanut samaa. Tiedän, ettei se ole itseltäni pois, ja oikeasti minusta on hyvä kuulla erilaisia tarinoita vauvavuodesta. Oma esikoiseni on nyt pian kaksivuotias reipas, rakas ja valloittava poika. Nykyään arkemme on melko helppoa. Vauvavuottamme varjosti pojan huonot ja katkeilevat unet. Kuljin täysin zombiena, olin niin väsynyt että olin ihan sekaisin, enkä osannut enää nukkua. Poika heräili 6-10 kertaa yössä. Unikoulutimme lempeästi perheneuvojan ohjeilla poikaa parempaan uneen, mutta oli se pitkä tie. Ja tiedän, että monilla uniongelmat kestävät vielä paljon pitempään. Muuten poika oli perusterve, mitä nyt alussa pientä säätöä kireän kielijänteen kanssa. Minusta tuntuu, että usein ruusunpunainen tai harmaan vauvavuoden taitaa erottaa se, saako nukuttua. Jos on levännyt, jaksaa paljon paremmin. Kun taas toikkaroi kuukausia parin-kolmen tunnin yöunilla (monessa lyhyessä pätkässä tietenkin), perusarki tuntuu paljon raskaammalta. Meidän perheen yhtenä tärkeänä pelastusrenkaana oli kotona käyvä perheneuvoja, joka kannusti, kuunteli ja opetti meitä opettamaan lasta lempeästi nukkumaan. Olen tosi iloinen, että kerroin väsymyksestä neuvolassa, sillä saimme sieltä korvaamatonta apua. Summa summarum: kiitos Anna, kirjoitat hyvällä otteella ja asenteella! Ihanaa, että teillä menee vauva-arki mahtavasti. Ja kiitos, että muistat meitäkin, etkä oleta ja ihmettele, miksei kaikilla ole yhtä ihanaa. Zombie-väsymyksessä painivalle äidille on ihan vihonviimeistä sanoa, että “Nauti nyt ihanasta vauvavuodesta!”. Et neuvo, vaan kerrot teidän arjesta, ja se on just kiva ja hyvä juttu. Kiitos!

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:38

      Just näin :) Ja siis musta toikin on vähän sellainen juttu, että kun meidän yhteiskunnassa “kuuluu olla rankkaa vauvavuonna”, niin moni myös pelkää pyytää apua. Että ajattelee elävänsä just sitä, millasta sen kuuluu olla (rankkaa), niin ei siinä tarvii apua pyytää. Meilläkin on helppoa osittain sen takia, että saadaan aina apua tarvittaessa. Se auttaa, kun saa nukkua vähän enemmän tai kun saa tehdä jotain rentouttavaa itsekseen, samalla kun luotettava hoitaja katsoo Danten perään. Teidän tapauksessa apu tuli neuvolasta. Jotenkin sielläkin moni pelkää pyytää apua. Ei tässä kuulu kärsiä tässä vauvavuonna. Epäonnisesti joku joutuu kärsimään rankan alun, mutta ei se ole mikään sääntö. Apua saa ja pitää pyytää, että kaikki voisivat paremmin :)

  • Reply Ina Henriksson Thursday, December 14, 2017 at 17:59

    Kiitos hienosta tekstistä. Meillä kohta tyttö 8kk ja hyvä yö tarkoittaa sitä, että herätään noin kolme kertaa ilman suurempia huutoja. Max 3h nukkuu putkeen, mikä on edistys siitä, että pari kk takaperin heräiltiin 30min-1h välein. Kevyen unikoulun tulosta .. Helppoa ei ole ollut, vaikka päivisin tyttö on kuin itse aurinko. Ehkä elämä tässä opettaa pitkäpinnaisuutta?:D Jokatapauksessa, rohkeasti saa ja pitää puhua vauva-arjesta, oli se sitten millaista tahansa!:) Tykkäsin myös Sinin avoimuudesta.

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:35

      Mun mielestä on just tärkeää, että molemmat tarinat saa kertoa avoimesti, ne hyvät ja “huonot” :)

  • Reply DVeronay Thursday, December 14, 2017 at 18:00

    Niin. Nykyään tuntuu olevan trendi, että pitää valittaa ja tuoda sitä ”rehellistä” vauva-arkea esille. Itselle rehellinen vauva arki on todella ihanaa ja oikeasti elämän parasta aikaa. Suomessa on semmonen juttu, että ” kel onni on se onnen kätkeköön” ehkä sen vuoksi niin harva tuo sitä positiivista esille. Enemmän tuntuu myös saavan tsemppiä ja kavereita keskuteluun, jos valittaa jostakin. Jännä juttu. Mutta rohkeasti jatkossakin kerrot teidän ihanasta elämästä.. semmosta se on teillä ja ihana Danten lukea isompana sitten.. myös teidän. Tuntuu, että epäsuosuosittuja mielipiteitä on nämä positiiviset asiat.. jos tykkää työstä, jos kokee kotiäitiyden huippuna ja helppona, jos on onnellinen ja puhuu siitä avoimesti.. jännä juttu :) ihmiset on erilaisia, ehkä toisille on tapahtunut kaikenlaista elämässä, että perspektiivi onnesta on eri..toisen painajainen on toisen unelma. Suomessa on kyllä hyvä olla oikeasti ja kasvattaa lasta.

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:35

      Niin, se on tosi jännä, miksi positiivisuus on niin tuomittavaa Suomessa välillä. Ehkä se puhuu hieman omaa kieltään siitä yleisesti huonosta voinnista ihmisillä. Ja aamen tolle viimeiselle lauseelle :)

  • Reply SAANA Thursday, December 14, 2017 at 18:37

    Musta tuntuu,että näissä vauvakeskusteluissa on yleensä vaan “kaksi puolta”:
    1) vauva on itkuinen=vauva-aika on raskasta,rankkaa ja ihan kamalaa
    2)vauva ei ole kova itkemään/nukkuu hyvin=vauva-aika on ihanaa.
    Omasta kokemuksestani voin sanoa, että meidän vauva ei ole helpoimmasta päästä: perusterve on joo, mutta syntymästään lähtien ollut kova itkemään ja vieläkään ei nukuta öitä hyvin. (Vauva nyt siis reilu 8kk):D ehkä juurikin semmoinen kaikkien pelkäämä stereotyyppinen sinappikone. Mutta kuitenkin! En vaihtaisi päivääkään tästä ajasta pois, vauvamme on ihana! Raskasta on, en ole päässyt kulkemaan/harrastamaan entiseen malliin ja oon valtaosan ajasta yksin kotona vauvan kans. Välillä ärsyttää ja väsyttää mutta kaiken olisin valmis tekemään uudelleen.
    Vauva-aika voi olla oikeesti ihanaa,vaikka vauva oisikin temperamenttinen, mahakipuinen ja huonouninen kuten meillä. Hulluinta tässä varmaan on se, että kaiken tämän väsymyksen keskellä olen onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin ja tahdon vielä toisen (ja kolmannen ja neljännen..) vauvan :D

    Ja loppuun: kiitos Anna ihanasta blogistasi! Tätä on aina mukava tulla lukemaan.

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:34

      Tämäpä juuri! Siis vaikka vauva itkisi ja olisi “hankala”, voi se vauvavuosi olla silti todella ihanaa aikaa! Ei se ole niin yksiselitteistä. Yleensä vauva saattaa rauhoittua syliin tai silloin kun ei itke, olla maailman ihanin ja iloisin pieni! <3

  • Reply Mintsu Thursday, December 14, 2017 at 18:41

    Hieno teksti Anna :) Sain itsekin tästä ajateltavaa kuinka aaltomaisesti tosiaan on ollut haastavaa lapsen elämän aikana. Esim. esikoisen odotusaika oli kamala, hyperemesis gravidarum läpi koko raskauden ja vuodelepo :( Synnytys oli taas helppo ja koko vauvavuosi aivan ihanaa aikaa. Pienokainen nukkui niin hyvin ja mulla oli kaikki maailman aika omistautua vain hänelle, parasta <3 Sit taas uhmaikä oli aika haastavaa mutta +4v tästä nykyiseen 8v on ollut erittäin seesteistä aikaa. Näin se menee :)

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:33

      Niin, se on aika jännä, miten erilaisia vaiheita ja kausia elämässä on, ja varmasti meilläkin tulossa niitä rankempia kausia vielä :)

  • Reply Pauliina Thursday, December 14, 2017 at 19:02

    Mä taas uskon vahvasti siihen että tasan ei käy onnen lahjat niin tässä, kuin muissakaan elämään liittyvissä asioissa :D toiset lapset ja ihmiset ovat helppoja ja toiset ei. Suurin osa jotain siltä väliltä. Toisilla ihmisillä on enemmän ja toisilla vähemmän terveyttä, voimavaroja, rahaa, onnea, ystäviä, perheenjäseniä, älykkyyttä ja niin edespäin:D

    En usko siihen että jokaisella on sama määrä taakkaa kannettavana. Päinvastoin, elämä on välillä niin epäreilua, kun tuntuu että joillekin ihmisille ongelmat ja vaikeudet vain kasaantuvat. Jokaisella on tietysti elämänsä varrella omat haasteensa.

    Uskon kyllä että myös omilla voimavaroilla, persoonalla, asenteella ja elämäntilanteella on paljon vaikutusta siihen miten kokee asiat ja miten selviää niistä vaikeuksista.

    Vauva-arjesta ja elämästä saa todellakin olla onnellinen ja näyttää sen <3

    Mä itse rakastan vauva-aikaa. Saan siitä hoivaamisesta ja pienen viattoman vauvan läheisyydestä niin vahvoja onnen ja onnistumisen tunteita, että kärsinkin kroonisesta vauvakuumeesta :)
    Selvästikään itse en ole sitten ihan niin parhaimmillani isomman lapsen kiukutteluiden kanssa. Tässäkin on niin eroja miten jokainen kokee eri vaiheet.

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:32

      “Mä itse rakastan vauva-aikaa. Saan siitä hoivaamisesta ja pienen viattoman vauvan läheisyydestä niin vahvoja onnen ja onnistumisen tunteita, että kärsinkin kroonisesta vauvakuumeesta :)” Kuulostaa ihan mun ajatuksilta. Ykskaks täällä venyy ja paukkuu alkuperäiset suunnitelmat lapsimäärästä ja supistuu se toivottu ikäero :D Hups :D

  • Reply -H- Thursday, December 14, 2017 at 19:11

    Mulla on samanlainen olo kun olen voinut raskausaikana äärettömän hyvin. Joo alussa oli vähän paha olo ja väsytti tolkuttomasti ja jaloissa on ollut turvotusta mutta oon selvinnyt ilman mitään kipuja ja nukun edelleen 4 päivää ennen laskettua aikaa vähintään 9 tuntia yössä ja käytännössä herään vaan vessaan ja meen takas nukkumaan. Mutta enhän mä voi sanoa tätä ääneen missään face-ryhmässä jossa jengillä ei oo muuta kuin kipuja ja univelkaa. :) joten i feel you!

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:32

      Voi että, sulla on jännät ajat käsillä! Tsemppiä ja ihania vauvantuoksuisia hetkiä! <3

  • Reply Kaisla Thursday, December 14, 2017 at 19:56

    “Kell’ onni on, se onnen kätkeköön,
    kell’ aarre on, se aarteen peittäköön,
    ja olkoon onnellinen onnestaan
    ja rikas riemustansa yksin vaan.

    Ei onni kärsi katseit’ ihmisten.
    Kell’ onni on, se käyköön korpehen
    ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
    ja hiljaa iloitkohon onnestaan.”

    Surullista on, että monet ajattelee niin kuin Eino Leino aikoinaan on kirjoittanut. Mielestäni kuitenkin on tärkeää, että myös siitä onnesta uskalletaan kertoa! Internetin ihmeellinen maailma on pullollaan kaikkea negatiivista, sieltä löydetään kauheita kertomuksia vaikka mistä. Minusta on siis ihana, että joku tuo onnenpilkahduksen muidenkin löydettäväksi ja luettavaksi.

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, on ihana lukea lämpöä hehkuvia ajatuksia ja otteita elämästäsi, niitä tähän maailmaan tarvitaan!

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:31

      Kiitoksia, kiva kuulla :) Niinhän se tuntuu Suomessa olevan, että kaikki positiivinen on leveilyä tai sitä ei pitäisi jakaa kellekään, ettei käy huonosti. Vähä harmi :(

  • Reply Saana Thursday, December 14, 2017 at 20:55

    Musta on vaan ja ainoastaan kivaa lukea miten hyvin teillä sujuu! :) jo ennen vauvavuotta usein mietin sun elämää seuranneena, että voi vitsi miten kivasti sun elämässä tuntuu asiat menevän! Opiskelut, matkustelut ja niin edelleen :) ja nimenomaan oon aina lukenut niitä ilolla! Joskus elämässäni on tullut vastaan muitakin ihmisiä joita tuntuu elämä kohtelevan tosi hyvin ja aina musta on tuntunut siltä että ihan mahtavaa että jonkun elämä sujuu ilman suurempia haasteita (tietysti kaikilla omat ongelmansa ja vaikeammat hetket/vaiheet, mutta noin keskimääräistä ehkä iisimmin). Oma elo ei ole ollut mitenkään helpoiten elelty, noin niinkuin isoimpina läheisten menetysten ja niin omien kuin läheisten sairauksien ja muiden epäonnisten sattumusten takia, mutta ehkä juuri siksi sitä on vaan puhtaan iloinen ja onnellinen jos joku pääsee elämänsä elämään vähän helpommalla tavalla.
    Joten, kirjoita ihmeessä jatkossakin iloisesta arjesta ja elosta, sitä on oikeesti ihana lukea :) <3

    -Saana-

    • Reply HanSu Friday, December 15, 2017 at 23:01

      Saana, ensinnäkin ikävä kuulla että sulle on sattunut menetyksiä ja huolta. Toiseksi, vaikutat huipputyypiltä! Kaikki haluais ystävän joka pystyy iloitsemaan toisten puolesta:)

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:27

      Voi miten ihana kommentti ja kiitos, että jaksat ajatella noin ihanan positiivisesti oman elämän vaikeuksista välittämättä. Kaikkea hyvää sulle ja tsemppiä paljon tulevaan! <3

  • Reply K Thursday, December 14, 2017 at 21:15

    Mulla ei ole vielä omia lapsia, mutta hartaana toiveena on, että vielä joskus olisi. Mitään en kuitenkaan pidä itsestäänselvyytenä. Musta on ihanaa, että kirjoitat vauva-arjesta positiivisesti. Muutamat ystävät on saaneet lapsia parin viime vuoden aikana ja heiltä olen kuullut melkeinpä pelkästään niitä raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan huonoja puolia. Vaikka kaikkien niiden juttujen jälkeen edelleen haluan itse kovasti lapsia, niin välillä väkisinkin tulee mieleen, että miksi ihmeessä ja pitäisikö sittenkin harkita asiaa vielä. Tällä hetkellä oma elämäntilanne ei ole sopiva lapsille, mutta aivan upeaa kuulla sulta ihania asioita näistä asioista. Siksi luen myös tätä blogiasi mielelläni, vaikka aihepiiri ei juuri nyt niin ajankohtainen itselleni olekaan. :)

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:26

      Tosi kiva kuulla :) Ja just toi on musta harmi, että ihmiset säikyttelevät ihan turhaan muita. Mäki odotin tältä ajalta vissiin jotain apokalyptistä selviytymistaistelua, mutta ihan mukavaahan tämä on :D

  • Reply Nipsuuh Thursday, December 14, 2017 at 22:26

    Kiitos tästä blogista! Itselläni on esikoisen laskettu aika parin viikon päästä, ja oon nimenomaan tykännyt tämän blogin positiivisuudesta. Tuntuu että nykyään enemmän puhutaan vauva-ajan rankkuudesta ja vaikeudesta, niin täältä on ollut kiva lukea toistakin näkökulmaa. Välillä kun sitä itsekin on miettinyt, että mihin on oikein ryhtynyt, mutta tämä antaa toivoa, ettei pari seuraavaa vuotta tarvi olla perseestä ja elämä pilalla.

    Itsellä on keskiraskauden jälkeen ollut maailman helpointa, eikä juurikaan fyysisiä vaivoja ole ollut, mutta tuntuu että muut ihmiset oikein odottavat, että valittaisin. Ja tätä samaa lapsettomissa ja lapsellisissa. Lapsellisille en ole sitten niin hehkuttanut kuinka helpolla olen päässyt, ja että tosi vaivatonta, mutta varsinkin lapsettomille olen mieluusti kertonut odotuksen yllättäneen positiivisesti :).

    Vihaan yli kaiken niitä odotapa vaan -puheita, joita on tullut tähän raskauteen ja vauva-arkeen liittyen. Toivon että saan tulevaisuudessa pidettyä, etten itse ala tähän “pelotteluun”. Ja kun tätäkin tulee sekä lapsellisilta että lapsettomilta. Varsinkin lapsettomilta en kestäisi yhtään kuunnella tätä, kun kaikki kuitenkin kokevat asiat eri tavalla, ettei tarvi muilta kuultuja “kauhutarinoita” jakaa muille.

    Meni vähän tunteisiin tuo yleinen negatiivisuus aiheen ympärillä, mutta pointtina oli tosiaan, että kiitos tämänkin puolen tuomisesta. Katsotaan sitten jos meiltä paljastuu just joku koliikkivauva, että oonko sit samaa mieltä :D

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:24

      Se on tosi jännää, että raskaana tai vauva-arjessa “kuuluu valittaa”. Sitä oikein odotetaan. Ikään kuin tekisi raskauden tai vauvavuoden väärin, jos ei valita :D Musta se on ihan outoa, koska musta oli ihanaa olla raskaana ja ihanaa elää vauvavuotta. Miinuksia molemmissa, mutta plussat ihan todella paljon suurempia.

  • Reply Pauliina Thursday, December 14, 2017 at 22:36

    Olisi kiva lukea noista teidän perheen nukuttamiskäytännöistä ja mitä kikoja käytitte kun harjoittelitte itsekseen nukahtamista? Tällainen olisi toiveissa myös itsellä helmikuussa syntyvän vauvan kanssa :)

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:23

      Mä kirjoitan siitä ihan oman postauksen lähiaikoina :)

  • Reply Emma Thursday, December 14, 2017 at 23:46

    Kyllä hyvistä asioista kuuluu voida puhua, muutenhan elämä olisi pelkkää synkistelyä! Ymmärrän kateuden pistoksen heillä, joilla elämä on ollut vaikeampaa, mutta mikäli onnekkuudesta kuuleminen tai lukeminen tekee liian pahaa, voi hakeutua muiden tekemisten pariin. Voi kuitenkin myös olla, että blogisi kautta ihmiset tajuavat alkaa ajatella positiivisemmin ja kiinnittää enemmän huomiota pieniinkin hyviin hetkiin. Joka tapauksessa, positiivisuus kunniaan!

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:23

      Toivottavasti näin :)

  • Reply Merja Friday, December 15, 2017 at 04:58

    Kiitos Anna positiivisuudestasi, ja vielä siitä että jaat sitä meille muillekin. Nyt ollaan heti vaikeassa masennustilassa tai paniikkihäiriössä jos jotain negatiivista tapahtuu. Ei kestetä mitään mikä kuuluu normaaliin elämään. Hirveä ruikutus median/somen välityksellä kuinka on vaikeaa. On kuitenkin ammatit, työpaikat, lapsi/lapset, talot, tavarat, ystävät, ulkomaanmatkat, oma aika ja harrastukset. Mutta tuntuu siltä, että mikään ei riitä.

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:23

      Niinhän se tuntuu nykypäivänä olevan :/ Kiitos kommentistasi Merja!

  • Reply jansku Friday, December 15, 2017 at 07:29

    Pakko kuule kommentoida. Meillä on i h a n a vauva arki puolivuotiaan kanssa. Samaistun täysin sun tunteisiin ja taikauskoisuuteen. Samalla mietin myös,pitäisikö juuri meidän olla murtamassa tätä ennakkoasennetta “rankasta vauvavuodesta”?
    Olemme keskustelleet ystävieni kanssa tästä ja tuntuu olevan tabu. Hyvin ei saa mennä, tai jotain pahaa tapahtuu. Tosin allekirjoitan itse myös ajattelevani näin,kamalaa :)

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:14

      Just toi taikausko on jotenkin tosi syvälle tässä aiheessa juurtunut. Toivottavasti pikkuhiljaa saa kertoa molempia tarinoita vauvavuodesta :)

  • Reply Suvi Friday, December 15, 2017 at 08:26

    Kolmen lapsen vauvavuodet koettuna, voin sanoa, että eka oli haastavin, mutta en sitä silloin kokenut liian raskaaksi. Toka ja kolmas oli niin helppoja ja muutenkin olen rakastanut vauvavuosia!! Jotenkin kun vauva alkaa olla kahden vuoden iässä nii silloin meidän haasteet on alkaneet, sillä uhmaikä on ollut itselleni se haastavin. Ajan myötä on oppinut toimimaan eri tavalla, joten kolmannen kohdalla kaikki on sujunut kivuttomammin. :D

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:14

      No varmasti meilläkin tulee olemaan jossakin vaiheessa hankalaa. Nautin siis niin kauan kun voin, ennen kuin esim. pieni uhmis ajaa hulluksi :D

  • Reply Täti Violetti Friday, December 15, 2017 at 11:27

    Allekirjoitan täysin koko kirjoituksen. Ja kokemusta on kolmen täysi-ikäisen tyttären verran.
    Mutta kaiken kaikkiaan usein meille suomalaisille on jollain lailla luontaisempaa avautua ikävistä asioista ja valittaa kuin iloita, hehkuttaa, kehua. Vähän niin kuin että jos ei kuulu mitään niin kuuluu hyvää :).

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:14

      Näinhän se on, aika harmillista itse asiassa :)

  • Reply Sinik Friday, December 15, 2017 at 13:09

    Meidän esikoinen on nyt 3 kk, ja on ollut tähän asti aika “helppo” lapsi. Perustyytyväinen ja iloinen kaveri! Toki välillä väsyttää, mutta itse olen myös nauttinut tästä vauva-ajasta ja -arjesta tosi paljon.

    Välillä huomaan ajattelevani, että “jos tämä muuttuukin hankalaksi, niin nyt on jo mennyt 3kk hyvin.” Jossain takaraivossa on ne ajatukset ja pelottelut siitä, että vauva-arki on todella rankkaa, tylsää ja väsyttävää ja jotenkin sitä pienellä pelolla odottaa, että milloin se ankeus alkaa. Ehkäpä se ei alakaan, vaan saadaan jatkaa samalla tavalla. Tietysti erilaisia VAIHEITA tulee ja menee, mutta onhan tämä nyt ihanaa aikaa <3

    Minusta on tärkeää puhua sekä hankalista ja väsyttävistä että "helpoista" vauvavuosista. Kukaanhan ei etukäteen tiedä millaiseksi vauva osoittautuu, ja toinen lapsi voi olla täysin erilainen kuin ensimmäinen.

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:13

      No juurikin näin :) Tuntuu siltä, että moni ei uskalla hankkia lapsia siinä pelossa, että elämä on sitten ihan helvettiä.

  • Reply Kuu Friday, December 15, 2017 at 15:55

    Oma esikoiseni oli ns. “vaativa vauva” (huono nukkuja, paljon itkua tms). Minua ei ärsyttänyt silloin onnellisuuden hehkuttaminen, vaan se, että moni äiti – varsinkin sellaiset, joilla oli vain yksi lapsi – jolla oli “helppo” vauva, piti asiaa jotenkin omana saavutuksenaan. Että siksi kun he olivat niin erinomaisia äitejä, heidän lapsensa nukkui hyvin ja niin edelleen. Ne, joilla oli enemmän lapsia, olivat tietoisia siitä, että vauvat voivat olla hyvin erilaisia keskenään. Jotkut “helpon” vauvan äidit eivät tuntuneet käsittävän, että “vaativan” vauvan vanhemmat todellakin tekevän kaikkensa, jotta vauvalla olisi parempi olla. Esim levoton nukkuminen ei mitenkään johdu vanhemmista!

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:00

      Niinhän se on. 90 % on mun mielestä vauvasta kiinni ja 10 % voi vanhemmat vaikuttaa :)

    • Reply Leila Saturday, December 16, 2017 at 13:27

      Samaa mieltä!!

      • Reply Leila Saturday, December 16, 2017 at 13:36

        Täällä kahden pojan äiti. Niin eri luontoiset ja myös erilaiset nukkumaan. Eka oli helppo ja todella tyytyväinen vauva, joka ei turhista itkenyt, mutta oli ja on.huono nukkumaan öisin vieläkin lähes 3-vuotiaana. Nuorempi taas tempperamenttisempi ja kovempi “kitisemään”, mutta todella hyvä nukkumaan niin öisin kuin päivisinkin.
        Ihania molemmat ❤

  • Reply Tini Friday, December 15, 2017 at 22:00

    En ikinä hanki lapsia jos te 8kk synnytyksen jälkeen aiheuttaa sen että sulla yhä on kuunaama ja kaksloisleuka. Herra varjele.

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 10:59

      Onneksi et. Se on ihan hyvä koko yhteiskunnalle, ettei sun kaltainen ihminen ala kasvattajaksi.

  • Reply Jaana Friday, December 15, 2017 at 22:07

    Kiva jos kirjoittelet enemmän tuosta miten olette saaneet Danten nukahtamaan itsekseen! Missä iässä aloitte tätä harjoittelemaan?

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:02

      No oikeestaan tietyllä tapaa aina. Alkuun nukkumispaikkojen ja kotona kuuluvien äänien mukaan, sitten ajat ja itsekseen nukahtaminen kuvioihin. Kirjotan tästä oman postauksen vielä :)

  • Reply Annika Friday, December 15, 2017 at 23:44

    Ihanaa, että teillä menee hyvin! Meilläkin nyt, mutta toki haasteita on, kun on kaksi vauvaa ja sylejä usein yksi. Mut sen ehkä haluaisin sanoa, et jos ihan totta teidän refluksi kesti alle kaksi viikkoa ja oli sillä lähes selvä, niin voi tuntua loukkaavalta lukea, että teillä on “refluksilapsi” ja että vain otit asioista selvää ja ne hoidettiin. Kun ei se ole aina niin helppoa. Meillä itkettiin kuukausia. Otin selvää, leikattiin jänteet, imetysdiettasin pitkään jne, mutta nyt on ekaa kertaa hyvä lääkitys ja paljon iloisempi vauva! Mut tottakai pitää kertoa, jos menee hyvin! Mut itse ainakin silloin, kun oli kaksi koliikkivauvaa itkemässä sylissä niin rehellisesti tunsin kateutta, olisin itsekin vaan halunnut että olisi ollut helpompaa ja olisi saanut nukkua. Mut nyt asiat on paljon paremmin, nukkumaanmenot iisimpiä ja itkua aika vähän! Eli oikeassa olet, kaikki on vaiheita :) Myönnän olleeni kateellinen, mut päivääkään en tästä vaihtaisi pois. Oma vauva/omat vauvat vaan on parhaita tottakai.

    • Reply Anna Saturday, December 16, 2017 at 11:09

      Niin, tääkin on vähän sellainen juttu, että kaikissa sairauksissa ja muissa on asteikkoja. On lievää ja ei niin lievää. On myös eri tavalla asioita kestäviä lapsia. Meillä sattuu olemaan sellainen, joka ei juuri itke, vaikka sattuu. Voi tulla komea kuhmu otsaan ilman yhtäkään älähdystä. Ei siis juuri itkenyt sitä refluksiakaan ennen kuin meni tosi pahaksi. Vähän sama ku korvatulehdusta vähän alko kiukuttelemaan vasta kun oli jo eritteitä korvassa. Ei osattu ees ajatella, että olis korvatulehdus. Meillä refluksin suurimmat oireet jäivät siihen jänneleikkaukseen, jota tuettiin kielivenyttelyllä, opeteltiin uudelleen syömän imetysneuvojalla jne. Itkut jäi siihen leikkaukseen, mutta refluksilapsi meillä on silti, vaikka oireet katosivat lähes kokonaan. Hänellä se vaan on hyvin lievää. Mutta esimerkiksi turvakaukalossa kuljetun autokyydin jälkeen tiedän valmiiks, että 15-45 min, lentää puklu kaaressa yms. Vaikka se on aika täysin hallinnassa, niin refluksin oireita edelleen ajoittain tulee.

      Ennen kaikkea, ellei oltais reagoitu silloin alussa, meillä voisi olla ollut hyvin erilainen 6 kk tässä. Sitä tässä hain :)

      • Reply Annika Sunday, December 17, 2017 at 15:05

        Joo luonne-eroja on varmasti paljon!! Meidän refluksipoika on muutenkin aika herkkä poju! Ja joo samat hommat, venytykset ja imemisen opettelu uusiksi (tosin muutenkin siinä oli haasteita, kun keskosena oppi ensin pullon), mut joo, allekirjoitan sen, et varmasti luonne ja vauvan herkkyys vaikuttaa, et paljonko vauva itkee oireita!

        Ja piti vielä sanoa, et vaikka joskus on rankkaa niin julkisesti esim somessa en valita. Mä olen itse halunnut lapsia ja mulla on kaksi täydellistä, toki on valvottuja öitä ja itkua, mut kaikki sen arvoista. Ja vaikka päivittelijöitä aina kaksosuudesta riittää niin varsinkin päivittelijöille sanon, et tää on siunaus. Aina ei siltä, tunnu ;) Mut oikeesti, onhan tämä. Vauvat on aina, ja sen tietää oman kohdalla.

  • Reply Laalaa Saturday, December 16, 2017 at 13:21

    Meillä vauva ja raskausaika on ollut ihanaa, toisen lapsen kanssa hektisempää mutta silti ihanaa :) Minusta näitä positiivisia kokemuksia voisi myös jakaa, negatiivinen jatkuva valitus tarttuu. Huomaan joskus itsekin valittavani, koska kaikki muutkin. Typerää..

  • Reply Silja Sunday, December 17, 2017 at 16:06

    “En ikinä hanki lapsia jos te 8kk synnytyksen jälkeen aiheuttaa sen että sulla yhä on kuunaama ja kaksloisleuka. Herra varjele.” Mikä kommentti, ensinnäkin ihan kamalaa ilkeilyä, joka kertoo eniten kommentoijasta itsestään. Jos maailmankuva on noin pinnallinen kannattaa tosiaan jättää lapset hankkimatta. Kaksoisleuka on pientä verrattuna esim. virtsankarkailuun tai raskauden rasittamiin polviniveliin. Voi tulla vatsalihasten erkauma ja pysyvä pömppö.

  • Reply Riikka Sunday, December 17, 2017 at 16:33

    Mun mielestä kaikenlaisista kokemuksista saa ja pitää puhua. Ei ole yhtä oikeaa tapaa suhtautua ja kokea pikkulapsiarkea. Ja kiva että oot nauttinu :) sitä tunnetta toivoisin kaikille äideille ja isille.

    En kuitenkaan usko hetkeäkään, että ongelmien määrä olisi vakio tai ettei kellekkään annettaisi enempää kuin jaksaisi kantaa. Maailma on epäreilu paikka, jossa toiset ovat onnekkaampia, vahvempia, terveempiä, kauniimpia, rikkaampia ja hyväonnisempia. En usko kosmiseen voimaan joka jakelisi oikeudenmukaisuutta. Ja on vähän ilkeää niitä epäonnisempia kohtaan väittää niin.

    Ja tällä en tarkota, että onnellisten pitäisi pitää suu supussa omasta onnestaan :)

    • Reply AS Monday, December 18, 2017 at 18:29

      Samaa mieltä! Ei tasan mene nallekarkit… Siksi en itse kauheasti arvosta esim. Facebookissa tuttujen ja kavereiden hehkutuksia… Itselläni oli aika vaikea nuoruus ja olen sairastanut myös masennuksen, muistan miten olin kateellinen jopa omalle miehelleni kun hän sai uuden työpaikan :/ Joten ymmärrän myös miltä toiselta voi tuntua jos ei itse voi hyvin, moni väsynyt äiti voi olla myös masentunut, pelkkä jatkuva univelkaa voi aiheuttaa sen ja edelleen koen välillä masennuksen oireita pitkään jatkuneen stressin ja univajeen takia. Blogejahan ei ole pakko lukea, mutta täytyy sanoa että Annan blogi antoi todellakin toivoa, tuntuu että kaikki ympärillä vaan valittaa raskasta pikkulapsiarkea, on ihana lukea että voi olla myös helppoa! Lisäksi on ollut kiva lukea että vaikeistakin synnytyksestä voi toipua suht nopeastikin! Itse oon aina kammonnut alatiesynnytystä mutta nyt kun oon niin monia eri tarinoita lukenut, myös positiivisia niin se ei enää tunnu niin pelottavalta. Varmasti myös oma asenne vaikuttaa, itse oon opetellut näkemään elämässä niitä hyviä puolia ja keskittämään huomiota niihin, vaikka niitä ikäviäkin asioita löytyy. Annalla on varmasti se positiivinen asenne myös auttanut vauva-arjessa! Joten kiitos positiivisuuden jakamisesta!

  • Reply Jennyli Sunday, December 17, 2017 at 20:37

    Itselläni molemmat lapset ovat olleet todella helppoja vauvana. Ovat nukkuneet, syöneet ja kasvaneet juuri niinkuin pitää. Ehkä voisi sanoa jopa täydellisesti. En missään vaiheessa peitellyt tätä meidän perheen helpoutta vauvan kanssa edes niille, joilla oli haastellisempaa. En koe syytä esittää arkeamme kamalampana kuin se on vain siksi, että toisella on vaikeampaa lapsensa kanssa. Miksi pitäisikään! Nyt kun lapset ovat hieman kasvaneet pystyn kertomaan omista uhmaikäisen kanssa tulleista vaikeuksista ilman että kadehdin heitä joilla on nyt helpompaa. En myöskään hae sääliä sillä että valittaisin kuinka rankkaa elämäni on juuri nyt. Tämä uhkaikä kuuluu lapsen kehitykseen ja senkin voi nähdä positiivisenä jos haluaa. Itse tiedostan sen, että lapset ovat pieniä niin ohikiitävän ajan ja haluan nauttia joka hetkestä. Vaikka välillä uhkakohtauksen aikana se arjen upeus täytyy okein kaivaa esille, mutta kyllä se siellä aina on!
    On siis ihan oikein kertoa jos kaikki on hyvin ja arki helppoa, ei sitä kuulu peitellä liikoja.
    Pikku-miehelle ja koko perheelle ihanaa joulua! :)

  • Reply Voi Monday, December 18, 2017 at 16:45

    Nämä asiat menevät todellakin epäreilusti, ongelmien määrä ei ole kaikilla sama! Itselläni on käynyt todella hyvä onni, kaksi tervettä ja hyvin nukkuvaa lasta. Isompi jo koululainen. Kummallakaan ei ole edes kunnollista uhmaikää ollut, ja ovat todella hyviä nukkujia, mikä on totta kai vaikuttanut positiivisesti koko perheeseen. Olen myös molemmilla kerroilla tullut helposti raskaaksi, täysimetykset onnistuneet jne. Lähipiirissä on paljon päinvastaisia kokemuksia, on keskenmenoja, vakavia sairauksia, pahasti valvottavia lapsia, avioeroja ym. Omista lapsista ja hyvin nukutuista öistä ei ole aina helppo puhua muille, kenellä on vaikeampaa.

  • Reply Helka Monday, December 18, 2017 at 19:06

    Turvaistuin asia kiinnostaa kovasti! Meillä 5kk vauva joka ei viihdy kaukalossa/autossa yhtään. Jos ei olla uniaikaan liikenteessä niin matkat yhtä huutoa. En osannut edes ajatella että noin pienelle on istuimiakin mutta onhan noita! Ainoa mikä mietityttää että miten sitten kaikki siirtyminen ja muu kulkeminen kun ei saa kaukaloa mukaan, onko teillä rattaat aina mukana mihin laitatte esim kauppaan mukaan vai ihan sylissä?

  • Reply Hanna Tuesday, December 19, 2017 at 15:51

    Täysin samoilla linjoilla. Ja on ihanaa, että niitä positiivisia ajatuksiakin tuodaan esille. Olisin ainakin itse toivonut raskausaikana kuulevani, niitä vauvavuoden positiivisia asioita enemmän.
    Itse kirjoittelin juuri äitiysloman parhaista puolista: https://eatandenjoyblogi.blogspot.fi/2017/12/aitiysloman-parhaimpia-asioita.html

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post