Rokotuksista ja Halloween-kurpitsoista

 

Mun on pitänyt kirjoittaa rokotuksista jo iät ajat, mutta aina yritän muistaa ottaa jotenkin aiheeseen liittyviä kuvia ja sitten se jää kun en saa niitä kuvia aikaiseksi. Ihan hölmöä, koska mitkä kuvat sopisivat postaukseen? Sellaiset, missä Danskua pistellään jollain neuloilla? :D Joo ei, ei viedä tätä vauvabloggaamista ihan niin pitkälle kuitenkaan :D Tänään kun napsin herrasta söpöt kuvat Halloween-hengessä ja sain sopivasti kommentin rokotuksiin liittyen, niin oli pakko ottaa aiheesta vihdoin kiinni. Ja toisaalta, mikäpä sopisi aiheeseen paremmin kuin terve ja hyvinvoiva vauva?

Mä sanon heti alkuun olennaisimmat kaksi asiaa. Mä olen AINA ollut hieman rokoteskeptinen ja erinäiset sikainfluenssa-rokotteet sun muut on mun mielestä sen luokan kusetusta, että kun pääsen vouhkaamaan asiasta, saisi joku alkaa rakentaa mulle foliosta hattua. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että pidän lapsen rokottamatta jättämistä täysin älyvapaana ja äärimmäisen typeränä tekona. Toki jokaisella vanhemmalla on oikeus kasvattaa lapsensa kuten haluaa ja hoitaa tämän terveyttä kuten haluaa, mutta jonkin verran pitäisi kaikilla meillä olla vastuuta koko ikäluokan terveydestä ja ennen kaikkea tulevaisuuden turvaamisesta. Paikoitellen Euroopassakin jo riehuva tuhkarokko roihuaa sen takia, että liian moni on päättänyt, että ei se tuhkarokko nyt ole kovin yleinen, niin omaa kultanuppua ei tarvitse altistaa sivuoireille, kun ei sitä kuitenkaan tule. Mulla ei nyt ole mitään vahvaa statistiikkaa käsillä, mutta muistelisin, että kun n. 97 % ihmisistä on rokotettuja, voidaan pitää tiettyjä tauteja loitolla. Ja kyllä ne rokotusten sivuoireet ovat huomattavasti pienempi paha kuin paluu historiaan ja siihen, että vauvat kuolee kamaliin kivuliaihin tauteihin.

Ymmärrän toki, että on oikeita syitä sille, että rokotuksia ei voi ottaa. Tiettyjä fyysisiä tekijöitä sille, miksi rokote ei sopisi lapselle ja näin ollen sen ottamatta jättäminen on turvallisempaa. Kuitenkin sellaista “aatteellista” tai “ideologista” rokottamatta jättämistä en ymmärrä. Se on mielestäni yhtä suuri aivopieru kuin “ideologinen työttömyys”, joka on ollut otsikoissa viime aikoina. Toki jokaisella on oikeus jättää antamatta lapselleen rokoteohjelman mukaiset rokotukset. Mulla on vuorostani oikeus pitää heitä äärimmäisen typerinä. Yleisin syy taitaa olla “niitä ei ole tutkittu tarpeeksi”. No, mikä on kenenkin mielestä tarpeeksi. Kyllä mä sanoisin, että rokoteohjelman rokotuksia on tutkittu aika helkkarin paljon, ja ihan tarpeeksi. Toinen yleinen syy taitaa olla ihme salaliittoilu ja foliohattuilu, joka on kyllä vähän naurettavaa. Propaganda on propagandaa, mutta oikeesti. Välillä yllättyy kuinka fiksunkin oloinen ihminen uskoo rokotuksissa teorioihin, jotka on yhtä todennäköisiä luin UFOjen laskeutuminen.

Dante on saanut kaikki rokoteohjelman mukaiset rokotukset ja lisäksi tuberkuloosi-rokotuksen, influenssarokotuksen ja varhennettuna MPR-rokotuksen. Koska netti on täynnä kauhutarinoita rokotuksista, haluan omalta osaltani tuoda hieman meidän kokemuksia rokotuksista. Olen AINA pelännyt rokotuksen antamista, kun olen lukenut niitä sivuoireita ja pohtinut sitä tietoa, että Dantelle ehkä nousee kuume ja hän on ehkä kärttyinen ja kiukkuinen. No, turha pelko. Me saatiin miehen kanssa molemmat pieni miniflunssa influenssarokotteesta, Dante seilasi sen läpi ilman mitään. Ihan ensimmäiset rokotukset aiheutti yhden päivän kevyen lämmönnousun, johon annettiin ohjeen mukaan Panadolia ja D nukkui ison osan vuorokaudesta. Sitten seuraavana päivänä hän oli oma itsensä.

En ole huomannut mitään lämpöilyä tai kiukkuisuutta minkään rokotuksen kohdalla sen jälkeen. Rotarokotteet on uponnu naamariin todella suurella innolla (ne annetaan suun kautta ja maistuu hyvälle), ja piikkirokotuksia tuo on hieman itkeanyt, mutta sekin on kestänyt alta puoli minuuttia. Paukamat on tullu pistoskohtiin, kun ne ovat turvonneet, mutta tyyppi ei ole kyllä niistä ollut moksiskaan edes ryömiessä. Oon tosin tullut siihen tulokseen, että Dantella on aika korkea kynnys itkulle ja kiukuttelulle. Tällä hetkellä hän opettelee konttaamaan ja on turvallaan aika todella usein sen seurauksena. Aina välillä se kellahdus on vähän ikävänkin näköinen, mutta yleensä tyyppi nostaa päätään, hieman ehkä hämmentyneenä katselee ympärilleen ja jatkaa toimintaa. Refluksinkin aikaan ihmetteli jopa lääkäri, miten hän itkee niin vähän sitä asiaa, kun olo ei oikeasti voinut olla kovin kiva. Hän on ehkä vaan perinyt isänsä kivunsietokyvyn, koska mulla on maailman surkein kivunsietokyky. Joka tapauksessa, joku hieman herkempi vauva voi toki reagoida hieman kovemmin nin itse rokotuksen antohetkeen kuin sitten noihin fyysisiin sivuoireisiin rokotusten jälkeen.

Se miten rokotuksiin reagoidaan, on toki todella lapsikohtaista, mutta meillä ei ole ollut mitään muita reaktioita niihin. Tai no, rotan jälkeen aina viidentenä päivänä sai vaihtaa vaippaa aika hämmentävän usein, mutta muuten ei tule kyllä mitään mieleen. Eniten huolestutti se MPR, kun se otettiin varhennettuna, ja ajateltiin, että onko se kuitenkaan hyvä ja mitä jos tulee hirveästi kaikkea reaktiota. En edes muistanut pari päivää sen jälkeen, että rokotus annettiin.

Tuberkuloosi, influenssa ja MPR on “vapaaehtoisia”, tai toki MPR kuuluu rokoteohjelmaan, mutta sen antaminen varhennettuna on “ylimääräistä”. Me todettiin, että matkustellaan sen verran, että halutaan se ekstrasuoja lapselle, varsinkin kun tuhkarokkoa on jo ihan Suomessakin ollut. Tuberkuloosi oli hyvä antaa synnyinmaani (Uzbekistan) perusteella ja suku”taakan” vuoksi, sillä yksi Danten isoisovanhemmista on sairastanut tuberkuloosin. Sekään ei aiheuttanut mitään reaktioita. Influenssaa pohdimme hetken, mutta tauti on sen verran vakava pienellä, että otimme kaikki sen. Otamme ensi vuonnakin. Sitten kun Dante on hieman isompi, pohditaan uudemman kerran, otetaanko kyseinen rokotus.

Oikeastaan yksi selkeä oire Dantella on ollut rokotuksista, ja se on ollut rokotusten jälkeinen pulauttelu. Lääkäri varoitteli meitä jo kesäkuun alussa kielijänneleikkauksen aikaan, että refluksi saattaa pahentua rokotusten jälkeen. Ja meillä on aina ollut n. viikko rokotusten jälkeen sellaista, että muutaman kerran päivässä tyyppi puklaa kaaressa. Muuten kaikenlainen refluksi on loppunut jo aikoja sitten. Joten jos vauvalla on refluksia, kannattaa varautua, että rokotukset voivat sitä pahentaa.

Mutta miksi me siis rokotetaan? Koska rokoteohjelman mukaiset rokotukset on vuosikymmeniä tutkittu ja uskon niiden turvallisuuteen. Yli 90% suomalaisista vauvoista on saanut näitä rokotuksia vuosikymmeniä, eikä ole mitään syytä uskoa, että ne olisivat aiheuttaneet mitään ongelmia, joiden takia niistä kieltäytyminen on perusteltua. Jos on valittava, niin mieluummin lapseni “sairastaa” hallitusti miniversion jostakin taudista ja näin hänelle saadaan sitä vastaan tärkeät vasta-aineet, eikä kyseinen tauti voi tulla hänelle vakavana uudestaan. Samalla logiikalla meitä kuskattiin serkkujen ja kumminkaimojen luokse lapsina hakemaan vesirokkoa. Onneksi nykyään sillekin on rokotus. Mulla ei ole mitään ideologiaa tai ajatusta, joka olisi sen arvoinen, että lapseni voisi altistua poliolle tai tuhkarokolle turhanpäiten.

En sano, että olen rokotemyönteinen vieläkään. Olen rokoteohjelma-myönteinen. Ja toivon, että mahdollisimman moni on kaikkien hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Mikä on teidän mielipide asiaan? Rokotatteko? Miksi? Miksi ette? 

P.S. Meillä on ollut hurjan kiireistä taas vähän yllättäen, tai no ei ehkä niinkään kun valmistelen uutta mielenkiintoista työprojektia, mutta lupaan palailla toivepostauksiinne ihan lähiaikoina :) 

9+

Related Posts

37 Comments

  • Reply Jetta Monday, October 30, 2017 at 19:16

    Itselläni on kolmen kuukauden ikäinen tyttö, joka syntyi reilu viisi viikkoa ennen laskettua aikaa. En tiedä, onko se osittain vaikuttanut esim. rotarokotteesta saatuihin sivuvaikutuksiin, koska suolisto on ollut täysiaikaiseen verrattuna kypsymättömämpi (täysiaikaisillakin vielä toki kypsymättömyyttä). Meillä refluksioireet ja vatsavaivat pahenivat todella paljon ensimmäisen rotarokotteen jälkeen ja sitä jokailtaista monen tunnin kipuitkuhuutoa kesti useamman viikon. :/ Muut rokotukset aion antaa laittaa tytölle, mutta rotarokotteiden muita annoksia vielä pähkäilen.

    • Reply Anna Monday, October 30, 2017 at 20:09

      Pystyttekö odottamaan niiden kanssa? Meillä annettiin itse asiassa koko rota-sarja hieman myöhässä just sen kielijänneleikkauksen takia ja silloin lääkäri sanoi, että keskoset / aiemmin syntyneet voivat saada ne hieman myöhemmin, niillä on joustoa hieman :)

      • Reply Oona Monday, October 30, 2017 at 20:58

        Ainiin, meille nimenomaan ohjeistettiin antamaan kaikki rokotteet ohjelman mukaisesti. Eli 2kk ikäisenä rota jne..

        • Reply Anna Monday, October 30, 2017 at 22:41

          Jännä juttu, meille ihan suositteli lääkäri, että eka melkein 3 kk, sitten oikeilla etäisyyksillä toisistaan, eli melkein kuukauden myöhässä saatiin aina nuo :o

          • Oona Monday, October 30, 2017 at 23:16

            Olisipa meillekin. Neuvolan lääkäri pitkin hampain suostui odottamaan toisen rokotteen kanssa viikon lisää, kun toisen lääkärin suosituksesta pyydettiim mahalle rauhottumisaikaa. Oli siis viikkoa aiemmin lopetettu vehnä ja kaura (omasta ruokavaliosta).

    • Reply Oona Monday, October 30, 2017 at 20:57

      Samoja kokemuksia täälläkin. Meillä poika syntyi yli 2kk etuajassa. Rota-rokote annettiin ohjelman mukaisesti ja seuraava kuukausi kärsittiin refluksista ja todella kovista ilmavaivoista. Neuvolassa ei uskottu että johtuu rokotteesta. Kävimme refluksin vuoksi lääkärissä ja testeissä löytyi herkistyminen vehnälle ja kauralle. Toinen rota aiheutti vielä pahemmat oireet ja vasta tässä vaiheessa neuvolassa uskoivat. Epäillään myös rotan aiheuttaneen keskenkasvuisessa suolistossa nuo yliherkkyydet. Jätettiin sitten kolmas rota ottamatta, koska muutenkin keskoselle tärkeä kasvu heikentyi rotan pahimpien jälkioireiden aikana. (Esim. Paino nousi vain 10g/pvä normaalin 40g sijaan)
      Kun rota-rokotesarja on aloitettu niin viivästyttäminen onnistuu vain joitain viikkoja.

  • Reply Heippa Monday, October 30, 2017 at 19:53

    Mites vesirokkorokote? Myönnän. Olen tosi skeptinen. En aio sitä ottaa. Haluan että tyttö sairastaa sen ihan vesirokkona. Itse sairastin vesirokon pienenä, oli helppo ja iisipiisi juttu, vaikka olin jo ala-asteen ekoilla luokilla. Sain sen itse asiassa naapurista, kun minut varta vasten passitettiin se sieltä hakemaan :) Näin ajattelin toimia myös tytön kanssa. Vesirokkobileet pystyyn! Muut ollaan tietty otettu. Jotenkin tuntuu, että ei kaikilta sairauksilta voida rokotaa, johonkin se raja on vedettävä. Ei me oteta kausi-influenssarokotettakaan. Mieheni taas sairasti vesirokon vasta yläasteella ja oli kuulemma tosi paha tapaus :(

    Käytkö koskaan Uzbekistanissa sukuloimassa? Oioi, Samarkand, ah, sinne pitää vielä päästä joskus käymään, vielä en ole päässyt. Naapurimaassa olen käynyt ja muutamassa muussa IVY-maassa. Nyt iskee matkakuume :)

    • Reply Mia Monday, October 30, 2017 at 20:23

      Moi! Itse epäilin vesirokkorokotetta myös alkuun. Mutta muutin mieleni: itse vesirokko ei ole sinänsä mitenkään vaarallinen lapsella. Mutta jälkitaudit voivat olla. Ja juurikin niiden jälkitautien takia tämä rokote kai annetaan.

      • Reply Anna Monday, October 30, 2017 at 20:40

        Juuri näin :)

    • Reply nuppunen Tuesday, October 31, 2017 at 07:12

      Minäkin olin alkuun skeptinen ja ajattelin, että ei oteta, mutta kun seurasin aikanaan esikoisen (2v) sairastamista, päätin että kuopus kyllä saa rokotteen heti kun se tulee ohjelmaan. Rokko nosti loppufinaalina 41 asteen kuumeen, joka laski vasta päivystyksessä annetulla lääkelatingilla. Lisäksi tulehtuneita kasvojen näppyjä hoidettiin viikko, eli koko sairaus kesti kaksi viikkoa. Serkkuni myös kertoi, että hänen tyttönä oli saanut jälkitautina sairaalahoitoa vaatineen, vakavan tulehduksen. Näillä tiedoilla ja kokemuksilla en lähtis vesirokkoa hakemaan tai varta vasten tartuttamaan.

    • Reply Jossu Thursday, November 2, 2017 at 08:00

      Vesirokkoa vastaan on annettu rokotetta melkein 20vuotta jo. Mutta se on ollut maksullinen, nyt se vain tulee rokotusohjelmaan mukaan, mikä on mun mielestä hyvä juttu. Jälkitaudit voi olla todella vakavia, tai ei sitten ollenkaan. Meidän lähisuvulla kenellekkään ei ole tullut mitään jälkitauteja, ja vesirokkokin ollut täysin normaalina.
      Mutta en uskalla olla ottamatta sitä rokotetta omille lapsille, kun nyt on tullut enemmän tietoisuuteen kaiken maailman jälkitaudit. Joillakin on jopa 4 vuotias menettänyt kaikki oppimansa vesirokon jälkeen -kävely, puheen ja jopa syömisen! :O

    • Reply Ilona J Thursday, November 2, 2017 at 17:17

      Haluat siis, että tyttösi kärsii sadoista kutiavista näppylöistä korkean kuumeen kera viikon? Sitä kun ei ikinä tiedä, miten rajuna rokon sairastaa. Jälkitaudeista puhumattakaan. Että hauskoja vesirokkobileitä vaan!

  • Reply JB Monday, October 30, 2017 at 20:12

    Minä olen hyvin rokotemyönteinen. Kaikkia tosiaan kuitenkaan ei voi rokottaa ja osallehan nuo rokotukset ei oikeasti edes toimi, joten tavoitteena on, että suurinosa populaatiosta on kuitenkin rokotettuna, jotta taudit pysyvät kurissa. Paasasin jo ekalla neuvolakäynnillä kuinka me otetaan sitten kaikki rokotteet… no ei otettu. Vauva kuuluukin ryhmään jolle rotavirusrokotetta ei suositella suolentuppeumariskin takia, eikä kukaan neuvolassa (terveydenhoitaja tai lääkäri) uskaltanut ottaa riskiä. No en minäkään, joten toivotaan, että mahdollisimman moni muu ottaa sen rokotteen, jotta saamme olla vapaamatkustajina mukana :)

  • Reply Nunu Monday, October 30, 2017 at 20:35

    Kitos fiksusta postauksesta. Tämä alkaa olla jo iso ongelma Suomessa, etenkin tietyille alueille kasautuessaan. Pelottaa esimerkiksi rokottamattomien vauvojen puolesta. Tai immuunipuuttristen syöpäpotilaiden tai muiden vakavien sairauksien heikentämien lasten tai aikuisten puolesta. Uskomattoman tyhmää ja itsekästä uskoa netin höpöhöpösivustojen ”tutkimuksia” asiasta ja vaarantaa omien lapsien ja myös meidän kaikkien vastuullistenkin lapset laumaimmuniteettiä tuhoamalla. Eli kiitos vielä, että uskallat olla ssiasta vahvasti tätä mieltä ja ottaa vastaan myös niitä eriäviä mielipiteitä. Tämä ei toki ole mielipidekysymys vaan välillä mietin, että yleisen rokoteohjelman noudattamatta jättäminen lähentelee jo lastensuojelullisia ajatuksia. Australiahan on ottanut jo käyttöön lapsilisien tms. poiston rokottamattomien lasten perheille. Ihan oikein. Joudutaanhan ne komplikaatiot, vammautumiset ym kustantamaan valtion kassasta.

    Sama koskee kotisynnytyksiä, mutta en mene niihin nyt :)
    Söpöjä kuvia aiheeseen sopien.

    • Reply Elina Tuesday, October 31, 2017 at 12:33

      Joo kotisynnytykset on kanssa yksi.. huhhuh. Mutta tosiaan, ei niistä sen enempää. 🙄😁

    • Reply MamyBlue Tuesday, October 31, 2017 at 23:18

      Uskomattoman tyhmää mutta sallittua uskoa lääketehtaan omia ”tutkimuksia” rokotteen turvallisuudesta ja vaarantaa lastensa (vrt. H1NI-influenssa -rokote) koska autoimmuunisairauden voi laukaista niin virus kuin sen vastainen rokotekin. Kannataisiko googlata mitä tarkoittaa autoimmuniteetti.
      Hyvin näyttää aivopesu menneen perille, koska puhut faktana “laumaimmuniteetista”. Mielestäni hyvä vastustuskyky on uskottavampi “laumaimmuniteetti” kuin mikään rokote, jonka turvallisuus ei ole 100%.

      Ystävälisin terveisin rokotteesta vakavasti sairastuneen lapsen äiti

      • Reply heidi Friday, November 10, 2017 at 11:46

        Uskomattoman tyhmää vaarantaa lastensa ja sen lisäksi muiden lasten ja aikuisten henki omien foliohattuilujensa vuoksi. Rokoteohjelman mukaiset rokotteet ovat olleet käytössä jo pitkään ja niiden turvallisuutta on tutkittu tarkkaan eikä niitä käytettäisi, elleivät rokotteiden hyödyt ylittäisi reilusti niiden mahdollisesti aiheuttamia pieniä tai harvinaisia haittoja. Hyvä vastustuskyky ei paljon auta helposti leviävien, potentiaalisesti tappavien tautien lähtiessä leviämään populaatiossa. Lasten rokottamattomuuden ilman lääketieteellistä syytä pitäisi olla lastensuojelullinen asia, sillä siinä vaarantaa oman lapsensa lisäksi myös muut ihmiset.

  • Reply Kaisu Monday, October 30, 2017 at 21:21

    Todella hyvä postaus tärkeästä asiasta! Nyky päivänä vanhemmat eivät enää tiedä millaisia tauteja nämä ovat mitä vastaan rokotetaan. Joten ajattelevat ehkä rokottamisen olevan osittain turhaa eivätkä halua lapselle ikäviä sivuoireita. Mutta jos kysyttäisiin näiden vanhempien vanhemmilta tai isovanhemmilta jotka ovat ko tauteja sairastaneet niin luulempa että jokainen olisi rokottamisen kannalla! Välillä törmää vanhempiin jotka eivät lastaan halua rokottaa mutta eivät myöskään tiedä millaisia tauteja esim. tuhkarokko, vihurirokko tai sikotauti ovat.

    Toinen hyvin yleinen harhaluulo liittyy influenssarokotteeseen. Aina kun ihmiset ei tunnu ymmärtävän että rokote suojaa influenssalta, ei tavalliselta flunssalta. Sitten päivitellään että naapurin tätikin tuli kipeäksi vaikka oli rokotettu… harva myös oikeasti tietää miten raju tauti influenssa on!

    Lisäksi ei tajuta sitä että vaikka sitä omaa kullanmurua ei haluta rokottaa niin samalla vaarannetaan myös niiden lasten terveys joita ei voi muista syistä rokottaa :/

    • Reply Jo Monday, October 30, 2017 at 23:54

      Niin totta joka sana ^^

  • Reply Lulu Monday, October 30, 2017 at 21:46

    Meillä kaikki kolme vauvaa saaneet ekat Calmette rokotukset synnärillä ja menty tasan rokote ohjelman mukaan ja lisänä otettu kaikille hepatiitti-rokotteet. Näiden lisäksi vähän tilanteen mukaan otetaan myös influenssa rokotteita, katsotaan vuosittainen tilanne aina uudelleen mitä on liikkeellä. En Annan tavoin voi käsittää sellaista typeryyttä että lapsia ei rokoteta, jos olisi aikoinaan ollut se vesirokko-rokote saatavilla niin olisin takuulla sen ottanut, olispahan ollut vähemmän sairastelu päiviä meidänkin huushollissa, kaikki ei siitä selviä ihan kinnasta heiluttamalla. Meillä pienin oli vaippa-aluetta myöten aivan rakkuloiden peitossa enkä olisi sitä tuskaa halunnut nähdä :/

  • Reply Zelda Monday, October 30, 2017 at 22:28

    En ottanut sitä verenmyrkytys korvatulehdus mikä lie rokote lapselleni. Rokote tuli samana vuonna ohjelmaan, kun lapseni syntyi. Ei tuntunut turvalliselta. Kyllä toi sika rokote huijaus aiheuttaa aikapaljon epäilyjä edelleen. 0,7% taisi ehkäistä tuo rokote korvatulehduksia. Enpä oo kellän tuttavilla huomannu auttavan. Tosin yhdellä joka otti rokotteen jouduttiin myöhemmin putkituttamaan korvat ja mun tytöllä ei ole ikinä ollut korvatulehdusta.. myöskään vesirokkoa enkä tuberguloosia en ole antanut ja vesirokko onkin jo sairastettu. Itsekkään en ole saanut tuberguloosi rokotusta mikä oli aika ouroa 80 luvulla ja kaikki muutkin rokotteet myöhennettyonä koska Siskoni sai kaikki rokotukset ja hän on aina kipeä ja allerginen kaikelle. Itse en ole ikinä kipeä eikä mitään allergioita. Nää on näitä legenda taronoita rokotuksista mutta todentotta myös meillä totta ja lapsenikin kohdalla. Hepatiittieokoruksen ja pakollisen keltakuumeen olen joutunut ottamaan reissaamisen takia mutta edes kolera rokotetta en ottanut afrikka reissulleni. Ulkomaille mentäessä kyllä mietityttää aina mitä rokotteuta ottaa lapselle. Kaikkia mahollisia myrkkyjä en kuitenkaan halua antaa eikä psykoosia pahommiillaan aiheuttavat malarialääkkeetkään kamalasti hontsita lapselle annettavaksi. Joskus tuntuu itsekkäältä viedä lasta kaikkiin maailman paikkoihin missä vaaroja on. Inko maita mihin et missäön nimessä matkustaisi lapsen kanssa. Tai aijotteko mennä johonkin joskus missä tarvitsee malarialääkkeet?

  • Reply Jo Monday, October 30, 2017 at 23:52

    Ehdottomasti rokotteet! :) Rokotteet tutkittuja ja vaikka niistä suurempiakin oireita tulisi, on ymmärrettävä että lapsi olisi todennäköisesti kuollut oikeeseen tautiin. Mielummin elävä lapsi, jolla jotain rokotteen haittoja. Rokotevastaiset saisi mennä kyselemään isovanhemmiltaan/vanhainkotiin, millaista oli kun koulussa kesäloman jälkeen osa ei tullutkaan kouluun kuoltuaan tai vakavasti vammauduttuaan näistä sairauksista. Tai katsomaan, miten paljon esim. Polion vääristämiä raajoja ja kivuliaita vanhuksia siellä laitoksessa onkaan samasta syystä. 😓

    • Reply Zelda Tuesday, October 31, 2017 at 11:20

      Juuri kysyin isovanhemmiltani. He sanoivat, ettei muista ketään kuolleen eikä vammmautuneen mutta hauskaa oli kun ei tarvinnut mennä kouluun. Polio tosin heillekkin annettu. Mutta sehän ei enää ole pakollinen onko edes rokotusohjelmassakaa.

      • Reply Kaisu Tuesday, October 31, 2017 at 20:22

        Yhdistelmärokote joka kuuluu rokotusohjelmaan sisältää myös polion. Eli on edelleen ohjelmassa

  • Reply kms Tuesday, October 31, 2017 at 09:28

    Ehdottomasti rokotusten kannalla! Itselläni alkaa hieman veri kiehumaan, kun kuulee näistä, jotka jättävät rokotukset ottamatta, kun vauvalle tulisi niistä paha mieli ja se saattaisi olla kiukkuinen muutaman päivän (ja kun kaikki muut ne ottaa, niin ei meidän kullannuppukaan niitä tauteja sitten saa)Tietysti kaikkia ei voida rokottaa, mutta juuri sen takia muille ne pitäisi antaa, niin koko ikäluokka voisi välttyä näiltä taudeilta. Mun mielestä on ihan typerää, että nykyisellä rokotevastaisuudella on saatu aikaan se, että jo kauan Suomesta pois pysyneet taudit ovat palaamassa joidenkin vanhempien ideologisen rokottamattomuuden vuoksi. Ymmärtävätköhän he millaisita taudeista oikeasti on kyse?

    Meille oli ihan selvää jo raskauden aikana, että kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotukset otetaan. Kaikista on meille tullut sivuvaikutuksena kuume ja tyttö on ollut aika itkuinen n. viikon jokaisen rokotuksen jälkeen, mutta minusta se on paljon pienempi paha, kuin mahdollinen vakava tauti.

  • Reply Sini Tuesday, October 31, 2017 at 10:18

    Kun saan lapsia, he ovat ehdottomasti rokotettuja. Paras ystäväni kuuluu heihin, joita ei ole voitu rokottaa, koska hänellä on periytynyt sairaus. Muistan miten hän ei voinut tulla edes kouluun vesirokon aikana, koska tauti olisi ollut hänelle hengen vaarallinen. Hänen äitinsä kävi kertomassa meille siitä ja kuinka tärkeää olisi, ettei tultaisi kouluun kipeinä. Hän tarvitsee sen lauma suojan selviytyäkseen. Enkä minä voi käsittää, miten itsekkäitä terveiden lasten vanhempien pitää olla. Heidän lapsensa saa hieman sivuoireita ehkä, jos he myöhemmin rokottamattomuuden takia sairastuvat ja tartuttavat ystäväni…

    Rokoteohjelmaan ei tule rokotteita, joita ei ole kunnolla tutkittu. Niitä ei lisätä sinne ihan kevyin syin. Dr. Google ei vain ole tarpeeksi hyvä tietolähde. Jos haluat kieltää lapseltasi rokotteet, toivottavasti on sitten oikeasti korkean luokan asiantuntija ja todella paneutunut molempien puolien tieteellisiin teksteihin puolueettomasti. Minä en tiedä asiasta paljoakaan ja tällöin luotan heihin, jotka ovat todella omistautuneet alalle.

  • Reply Elina Tuesday, October 31, 2017 at 12:28

    Ah, just mun ajatukset. Luin jonkun ehdotuksen joskus jostain (haha, nyt kuulostaa luotettavalta) että lapsilisät olisivat sidonnaisia rokoteohjelman noudattamiselle. Voisi toimia.

    Vesirokkobileet on sitten mielestäni hölmöin ajatus hetkeen. Oikeesti, vesirokkobileet? Huh. Jos vain pystyn millään vesirokon jälkitauteineen ehkäistä niin miksi en niin tekisi. Siinäpä olisi sitten kiva katella jotain aivokalvontulehdusta omalla lapsellaan ja miettiä että niinjoo, olisinhan mä voinut tän estää. Sama influenssarokotuksen kanssa. Jos pystyn influenssan puolitoista vuotiaalta pojaltani ehkäisemään niin miksi en sitä tekisi. Siinäkin voi olla että miettisi asiaa kaksi kertaa kun influenssa oikeasti tulisi päälle.

  • Reply Kata Tuesday, October 31, 2017 at 15:09

    Kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotteet olen minäkin lapsilleni ottanut, joten ehdottomasti rokotteiden puolesta. Vesirokko on sairastettu, joten sitä rokotetta ei ollut tarvista ottaa nyt kun se olisi rokoteohjelmassa saatavilla. Lisäksi hepatiitti-rokotukset on otettu koko perheelle, koska matkustelemme paljon. Ainoat rokotteet mistä olen kieltäytynyt ettei niitä oteta on ollut aikoinaan sikainfluessa ja nyt 6 luokkalaisille tytöille annettava HPV-rokoite. Molemmille rokotteille on ollut jyrkkä ei vain ja ainoastaan siitä syystä, että rokotteen hyödyistä ei ole ollut saatavilla tarpeeksi tutkimustuloksia ja näyttöä. Tai näyttöä kyllä on, mutta se on ollut vain negatiivista. Etenkin HPV-rokotteesta löytyy netistä vain pahaa sanottavaa ja sellaisia jälkioireita ja haittoja etten niitä halua omien lapsieni kohdalle.

  • Reply Savon Tuesday, October 31, 2017 at 19:35

    Mielestäni on tosi erikoista, että nykyään kysytään “rokotatko” – pitäisihän sen olla itsestäänselvää. Tekisi ehkä hyvää vähän googlata, millaisia tauteja polio yms. ovat…

  • Reply HanSu Tuesday, October 31, 2017 at 22:01

    Tää on varmaan hölmö kysymys, mutta valaiskaa nyt asiaan perehtymättömälle: Kunhan oma lapsi on rokotettu, eikö hän silloin ole suojassa taudeilta, vaikka muut eivät olisi rokotettuja? (Mulla ei siis ole vielä lapsia, enkä ole syventynyt tähän asiaan, mutta tätä aina kelaan kun joku kiehuu näistä rokotehommista)

    • Reply Katti Wednesday, November 1, 2017 at 21:04

      Ei välttämättä, taudinmuodot saattavat muuttua ja tällöin rokote ei aina anna suojaa jos sairaus alkaa riehua ympärillä. Rokotuksissa on kyse “laumasuojasta” millä on saatu tainnutettua joku tietty sairaus miltei olemattomiin koska suurin osa taudinaiheuttajasta on esim. tietyn tyyppistä virusta. En tiedä selitinkö oikein mutta näin olen itse ymmärtänyt. 🤔

      • Reply HanSu Thursday, November 2, 2017 at 22:15

        Tjaa, tuo kuulostaisi ihan loogiselta. Kiitos kun vastasit :)

  • Reply Jenni** Tuesday, October 31, 2017 at 22:48

    Hyvä postaus tärkeästä asiasta. Meillä molemmat lapset on rokotettu rokoteohjelman mukaisesti, esikoinen sai myös MPR:n hieman varhennettuna reissun takia ja on saanut influenssarokotteetkin heti, kun se iän puolesta on ollut mahdollista. Pienempi on vasta 4 kk, mutta tähän mennessä tosiaan kaikki rokotteet saanut ja vuoden päästä aiotaan hänellekin influenssarokote ottaa, nythän se ei vielä ikänsä puolesta ole mahdollista. Todennäköisesti otetaan molemmille myös se vesirokkorokote juurikin jälkitautien vuoksi. Minusta on edesvastuutonta jättää lapsi rokottamatta paitsi tietysti lapsen oman terveyden kannalta, mutta myös joukkosuojankin kannalta. Kaikki eivät tosiaan syystä tai toisesta voi rokotteita ottaa, joten olen ihan mielelläni omalta osaltani mukana edesauttamassa sitä, että he eivät sairastuisi. Lisäksi minusta on perin kummallista, että he, jotka eivät halua lapsiaan rokottaa edes rokoteohjelman mukaisesti, ovat kuitenkin useimmiten niitä, jotka ovat itse rokotteet saaneet ohjelman mukaisesti.

    Mutta siis, meillä mennään rokoteohjelman mukaisesti ja muita rokotteita otetaan myös, jos se koetaan tarpeelliseksi.

  • Reply Nimk Wednesday, November 1, 2017 at 17:23

    Ehdottomasti rokoteohjelmamyönteinen!

    Rokotevastaiset saa mun veren kiehumaan. Olisi aivan kamalaa, jos mun pienelle vauvalle kävis jotain, ennenkuin sitä ehditään rokottaa, jonkun idiootin takia. Pari vuotta sitten oli uutisissa tästä parikuisesta vauvasta, joka kuoli hinkuyskään, kun siihen saa rokotteen vasta kolmikuisena.

    Usein nämä rokotevastaiset perustelee kantaansa sillä, että itsekään en ole saanut ja ihan terve olen, naapurin matti sai sivuvaikutuksia, meidän pikkupekka on ollu paljon terveempi kuin kaverinsa… jne. Juu kaikki nämä voi pitää paikkaansa, mutta minkälainen tampio perustaa mielipiteensä yhteen tapaukseen suurien massojen ja tutkimustulosten sijaan. Kaikissa lääkkeissä on aina riskinsä, mutta rokoteohjelman rokotteet on niin tarkoin tutkittu ja valittu, että niiden hyödyt voittavat pienet riskit mennen tullen. Ja ihmiset tosiaan ovat unohtaneet, että rokottamalla suojataan myös niiltä kamalilta jälkitaudeilta.

  • Reply Elli Thursday, November 2, 2017 at 10:15

    Mä olen rokoteskeptinen, kaikki meidän lapset on saaneet oireita rokotteista, mutta annan lapsillemme rokotteet joita on testattu kymmeniä vuosia mielelläni:) Influenssarokotteita/sikainfluenssarokotteita yms en anna enkä rotaa tai myöskään vesirokkorokotetta lapselle joka on alle 8 vuotta. . Musta on hyväkin olla vähän rokoteskeptinen, pyöriihän niiden ympärillä miljoonabisnes ja joskus tuntuu että ovatko lapset ilmaisia koekaniineja kun rotista pitää maksaa. Eli normaali maalaisjärki siis sallittu musta näissäkin asioissa vaikka perusrokotteista olen myönteisellä mielellä.

    Neljä vuotta sitten kun esikoinen syntyi ja aloin kyselemään että saanko lukea roikotteista tietoja ennen kuin pistetään niitä niin neuvolan täti piti ihan pöllönä mua:D Vaikkakin sitten kertoi ja vastaili ihanasti kysymyksiin juuri kuinika pitkään rokotteita tutkittu, mistä voi lukea faktatietoa, minkä “merkin” rokoite kyseessä yms. Nyt neuvolantätikin kertoi että kyselyt ovat ihan arkipäivää nykyisin!

    Mua aina ilahduttaa kun ihmiset haluaa itse miettiä asioita eikä vaan mennä ns massan mukana kaikessa ja ajatella että kaikki valtiot haluavat vaan asukkaiden parasta vaikkei tietty nyt skeptikkona kannata kaikessa ollakaan:D Olen FM sekä DI eli en pidä itseäni aivan täysin “tyhmänä”:D vaikka rokoiteskeptinen tietyllä tapaa olenkin:)

    Ihana että tästä keskustellaan ja en tosiaan näe punaista vaikka joku on puolesta ja joku vastaan, monesti kun lukee ihmisten mielipiteitä niin se avartaa munkin maailmankuvaani, ai noinkin voi ajatella/pohtia:)

    • Reply Saara Saturday, November 4, 2017 at 00:57

      Siis tämä!!! Kuin omista ajatuksista.

  • Reply Neena Monday, November 6, 2017 at 16:01

    No just on tosi ajankohtainen aihe meille vaikka meilla muksu jo 10-vee. Olen ehdottomasti rokotusmyonteinen mutta nyt tuli mulla vahan raja vastaan. Nimittain asumme talla hetkella intiassa ja taalla on nyt pistetty (eh…) KOLMAS MPR (taalla MMR) pakolliseksi. Ensin tuli koululta lappu jossa kysyttiin vanhempien suostumusta ja miehen kanssa asiaa tutkittuamme tultiin siihen tulokseen etta ei haluttais antaa, koska lapsi on saanut rokotusohjelman mukaisesti kaksi MPR:aa aiemmin. Mutta nyt tulikin sitten viime viikonloppuna koululta viestia, etta Intian health department maaraa rokotteen kaikille pakolliseksi ja etta maanantaina sitten vaan suostumuslappu mukaan. Siis mulle pistaa tallainen maaraily veren kiehumaan pahemman kerran. Ja Intian systeemit jo tuntien oon ihan varma etta opettajat koulussa voisivat pakottaa lapsen ottamaan rokotteen taysin vastoin vanhempien ja lapsen itsensa tahtoa. Niinpa me mieluummin joko otetaan kolmas rokotus lastenlaakarilla sairaalassa omalla ajalla ja pidetaan lapsi varmuuden vuoksi kotona rokotuspaivana tai sitten vaan jatetaan rokote ottamatta koska se ei kuulu kansainvaliseen suosituslistaan ja taalla ei talla hetkella ole mitaan epidemiaa menossa. Mulle tulee vakisin tunne siita etta tassa pidetaan lapsia jonain koekaniineina… Vaikka toisaalta tiedan kylla etta taalla on tosi paljon taysin rokottamattomia lapsia. Silti tuntuu etta kun ollaan seurattu rokotusohjelmaa taysin niin taa kolmas olisi vahan liikaa meille.

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post