Kuinka käsitellä vauvaa?

Yksi toivotuimpia postauksia on ollut mun ajatukset vauvan käsittelystä ja miten se käy vauvoihin tottumattomalta. Rehellisesti sanottuna itsekin mietin tätä asiaa aina välillä raskaana ollessani. Mä oon elämässäni käsitellyt vauvoja jonkin verran, mutta voisin sanoa olleeni aikamoinen untuvikko ennen omaani. Molemmat siskoni ovat jo täysi-ikäisiä ja heidän vauva-aikansa olivat lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Muistan toki niistä paljon ja leikin silloin heidän kanssaan paljon, mutta ei sitä oikein voi verrata. On kummityttöä ja ystävien lapsia, mutta heidän kanssa kokemus onkin lähinnä ollut sellainen kiva söpöstely ja viihdyttäminen, kunnes heidät on voinut ojentaa äideilleen. Tuntuikin siis aika pelottavalta ajoittain, miten osaan käsitellä omaa vauvaa, kun häntä ei itkun keskellä voikaan antaa kellekään muulle rauhoiteltavaksi. Ja miten pärjään pukemisen, kylvettämisen ja kaiken muun kanssa. En muista milloin olen vaihtanut vaipan ennen Danten syntymää tai milloin olen pidellyt ihan pikkuruista vauvaa. Niinpä sinne synnärille mentiin aika pelonsekaisin tuntein. Ei pelkästään synnytystä kohtaan.

Ennen Danten syntymää olin myös lukenut ja kuullut paljon negatiivisia kokemuksia synnäriltä. Siitä, miten osastolla näytetään asiat tosi huonosti, jos pyytää apua saa lähinnä jupinaa ja silmienpyörittelyä yms. Mun on kyllä pakko sanoa, että mun kokemus KYSistä ihan täysin kokonaisuutena oli sellainen, että ei paljoa jäänyt harmiteltavaa. Jälkeenpäin vähän harmittaa, ettei siellä tsekattu kunnolla Danten kielijännettä ja se, ettei tarjottu aikaisemmin lisämaitoa, mutta nuo on vähän sellaisia juttuja, että ne nyt lähinnä on pieniä miinuksia muuten erinomaisessa meiningissä.

Ei se pieni tuhisija kyllä heti mitenkään luonnolliselle tuntunut. Siihen se iskettiin rinnalle ja minä ihmettelin, mitä sille sitten pitäisi tehdä. Kaiken sen synnytyksen jälkeisen paniikin vielä velloessa täysillä. Vauva oli peittoon kääräisty, pipoon puettu ja siinä pienenä möhkäleenä sylissä. Luonto hoitaa tärkeimmän, eli hirveän tarpeen suojella ja kohdella hellävaroen. Kaikki muu on opittavissa, ja varsin helposti.

Vastasyntynyt nukkuu niin valtavan paljon, että on paljon paljon aikaa vaan tutustua häneen. Ihmetellä, haistella ja tunnustella. Paras paikka ihan pienelle on ihokontaktissa vanhempiensa kanssa, joten siinä on yhdessä aikaa tutustua masut vastakkain tuohon pieneen ihmeeseen. Jotenkin hän myös käykin ykskaks aika luontevaksi käsissä, tai ainakin siltä se tuntui. Niskan/pään tukeminen nyt lienee selvää kaikille jo ennestään, mutta se pään kontroloimattomuus käy selväksi kyllä ihan samointein. Meillä myös kätilöt ja lastenhoitajat näytti hirveän hyvin, miten voi pitää, mistä ja miten kannatella.

Jos nyt vertaan vastasyntynyttä Dantea tähän nykyhetkeen, niin hänen käsittelynsä oli helpompaa. Hän oli niin paljon paikallaan ja nukkui suurimman osan päivästä :D Vaipanvaihto kävi helposti kun tyyppi makasi paikallaan. Tällä hetkellä käsillä on helposti mihin tahansa suuntaan pyörivä kaveri, jonka vaipan vaihtaminen on välillä yks savotta, kun tyyppi pyörii kuin hyrrä ja aina on kädet tai jalat jotenkin tiellä. Siinä alkuvaiheessa vaipanvaihto menee helposti ja nopeasti, kysymyksiä lähinnä herättää se, milloin vaippa on liian tiukalla tai liian löysällä. Mä kysyin ihan kaikkea siellä synnärillä, tätäkin.

Me jouduttiin olemaan osastolla viisi päivää Danten kohonneiden bilirubiinien takia, joten siellä ehti kyllä harjoittelemaan valvovan silmän alla. Usein puhutaan, että kotiin tullessa pelottaa, kun ei tiedä mitä tehdä, mutta ehkä meillä sitten toi viisi päivää vaikutti siihen, että ei pelottanut ollenkaan. Vauva kylvetettiin pari kertaa jo sairaalassa kätilöiden opastuksessa ja parin viimeisen päivän tarkkailun vuoksi meidän piti riisua ja pukea pientä kolmen tunnin välein, joten sekin kävi hyvin tutuksi siellä sairaalassa.

Mä tosiaan kyselin paljon siellä sairaalassa, enkä koskaan kohdannut ikävää asennetta. Ne ihmiset siellä on sitä vauvaa varten ihan ensisijaisesti, ja ellei nyt joku ihan todella väärälle alalle eksynyt satu kohdalle, niin mielellään varmasti opastavat. Ei ainakaan KYSissä ollut mitenkään niin kiire kellään, etteivät olisi ehtineet näyttämään ja auttamaan.

Alkuun vauva tuntuu jotenkin ihan älyttömän hauraalle (mitä hän siis onkin!), ja pukemisessa jännittää juurikin se, kuinka paljon kättä voi kääntää tai muuten vauvaa pyöritellä. Kyllä ne kuitenkin ihan hyvin kääntelyä kestää ihan pienenäkin jo. Nyt tuo tuntuu välillä ihan kumimieheltä, kun kääntyilee itsekseen ja kädet on välillä ties millaisessa solmussa. Silloin alkuun niitä ehkä enemmän varoi, mutta sekin muuttui aika itsekseen hyvin luontevaksi.

Ehdottomasti kannattaa kuunnella ja katsoa tarkkaan miten pitää putsata napa, korvat ja silmät. Miten tiukalle se vaippa laitetaan ja kuinka vauva on hyvä röyhtäyttää. Ehdottoman tärkeää on saada vauvalle hyvä imuote, ja siihen kannattaa ihan reippaasti pyytää apua. Veikkaan, että ensisynnyttäjät ylipäätään saa eniten huomiota tuolla osastolla, sillä heille kaikki on niin uutta. Ei siis kannata ujostella, vaan kysellä vaan suoraan, jos mikä tahansa askarruttaa. Neuvolatäti tulee myös ekalla viikolla kotivierailulle, ja silloin voi kysyä kaikkea sitä, mikä ensipäivinä kotona herättää kysymyksiä.

Tää on sinänsä vähän tyhjää höttöä tää postaus, sillä mulla ei ole mitään konkreettisia neuvoja miten jotakin tehdä tai vauvaa käsitellä. Voin vaan yrittää lieventää pelkoa ja todeta, että se tulee kyllä luonnostaan. Vielä raskaana ollessa vauva on jotenkin kaukainen ja etäinen ajatus, sitten synnytyksen jälkeen hän on hyvin konkreettisesti siinä niin, ja onkin aivan tosi tuttu ja häntä osaakin lukea, vaikka sitä ei olisi osannut itse koskaan kuvitella.

Ainoa vinkkini on, ettei stressaa liikaa. Ei mistään muusta kuin siitä, että vauva on tarpeeksi sylissä ja lähellä. Sitä aina hoetaan, että pitää pitää vauva lähellä jotta maitoa riittää ja maito nousee ja maitomaitomaito. Joo, onhan se tärkeetä, mutta ennen kaikkea kannattaa pitää sitä vauvaa lähellä, koska kohta se ei enää olekaan siinä. Nyt kun yritän pitää Dantea kuin pientä vauvaa, niin yleensä nousee vaan ärsytys. Hän haluaa olla pystyssä, hän haluaa olla kasvot menosuuntaan päin ja nähdä kaiken ja jo viiden kuukauden kohdalla ollaan vaiheessa, jossa hän työntää itseään poispäin minusta nähdäkseen paremmin. Se siitä symbioosista. Sitä pikkuvauvan tyytyväistä tuhinaa sylissä ei saa enää koskaan takaisin ja fiilistelen edelleen aamuyön syötöllä tai päikkäreillä kun saan pidettyä tuon mun pienen ihan vieressä, sillä päiväsaikaan hän on yleensä jo aivan liian aktiivinen jaksaakseen notkua äidin kainalossa.

Kiteytettynä; vauvoista kokematonkin oppii todella helposti ja hyvin käsittelemään omaa vauvaansa. Oppii nostaa, pitää, keinuttaa, nukuttaa, vaihtaa vaippaa, syöttää jnejne. Neuvoja voi kysyä niin neuvolasta kuin sieltä synnäriltäkin, mutta tärkein neuvoni on kuunnella omaa vaistoa ja käsitellä vauvaa aina rakkaudella ja lämmöllä. Äidinvaisto ja -rakkaus ohjaa hyvin pitkälle ♥

14+

Related Posts

2 Comments

  • Reply Anniina Tuesday, September 12, 2017 at 21:45

    Tosi kiva postaus! Tulevana äitinä tykkäsin kovasti lukea näitä ajatuksia. Kieltämättä se oman pienen käsittely hieman etukäteen arveluttaa, mutta kuten kauniisti sanoit: luotan, että äidinvaisto sekä rakkaus auttavat paljon ja apua saa aina, kun kysyy ja selvittää mieltä askarruttavia asioita :)

  • Reply Iina Thursday, September 14, 2017 at 07:19

    Tämä oli hyvä postaus! Itselläni on nyt menossa rv 22+5 ja kyllä tuo ihan todella jännittää, miten oikein osaan käsitellä niin pientä ja haurasta olentoa, kun meidän vauva syntyy. Extrapaljon jännittää siksi, että vasen käteni on osittain halvaantunut syntymässäni, kun äitini synnytyskanavat olivat liian ahtaat, ja minut piti repiä aika väkivaltaisesti sieltä pois, koska kärsin hapenpuutteesta. Sen lisäksi, että jännittää, miten saan riittävän hyvin esim. juurikin niskaa tuettua, jännitän kylvetystä, pukemista jne. Myös synnytys jännittää vähän tuon oman kokemukseni vuoksi, mutta onneksi minulle on luvattu, että synnytyskanavat kuvataan tuon sukurasitteen vuoksi.

    Luotan kuitenkin vahvasti siihen, että äidinvaisto ja luonto tekevät kyllä tehtävänsä :)

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post