Kaksikielisyydestä

Yksi eniten toivomianne postauksia on ollut postaus kaksikielisyydestä ja sen toteutumisesta perheessämme. Se on toiveena mun mielestä hieman hassu, ottaen huomioon, että vauva ei ole vielä edes neljää kuukautta ja näin ollen kaksikielisyyden menestymistä on ihan turha edes ajatella vielä. Mutta toki voin kertoa, miltä kaksikielisyys on tähän mennessä tuntunut.

Meillä oli useampi vaihtoehto lapsen kielen kehitystä silmällä pitäen. 1. Että molemmat puhumme vain suomea. 2. Että isi puhuu viroa ja äiti suomea. 3. Että äiti puhuu venäjää ja isä suomea. Päädyimme jälkimmäiseen. Kaksikielisyys on niin järjetön rikkaus, että  halusimme kokeilla sellaisen lapsellemme antaa. Mies ei pitänyt viron kielen opettamista yhtä järkevänä kuin venäjän (lähinnä sen takia, että viroa puhuu vain pieni määrä ihmisiä ja venäjä voi näin ollen olla helpompi kieli ja olla hyödyllinen tuvelaisuudessa, ja koska viron on suomea taitavana helpompi oppia myös aikuisena kielten samankaltaisuuksien vuoksi) joten päädyimme kolmanteen vaihtoehtoon. Mä puhun venäjää hieman paremmin kuin mies viroa, joten se oli myös loogisempaa. Kyse ei ole edes siitä, että haluaisimme kovasti, että lapsi puhuu nimenomaan venäjää. Se ei ole mulle niin tärkeä kieli. Kyse on siitä, että lapselle kaksikielisyyden opettaminen avaa niin paljon mahdollisuuksia hänen elämässään ja lisäksi se luo mielettömän pohjan kaikelle muulle oppimiselle.

Kaksikielisyyden opettamisessa on ymmärtääkseni tärkeintä johdonmukaisuus ja se, että kieli on itselle tunnekieli. Tässä tilanteessa musta tuntuu, että jokunen ymmärsi väärin ensimmäisen postaukseni asiaan liittyen, kun sanoin, että venäjä ei ole itselleni enää niin vahva kieli. Tai no, ilmaisin sen ehkä huonosti. Venäjä on mulle ehdottomasti tunnekieli, jolla pystyn ilmaisemaan itseäni arjessa helposti, olenhan puhunut kieltä perheeni kanssa kohta kolmekymmentä vuotta. Me pyritään perheen kanssa puhumaan aina keskenämme venäjää, ellei vaikkapa mieheni ole seurassa, jolloin tietenkin puhutaan suomea. Tai sitten yksi meistä puhuu suomea miehen kanssa ja loput saattaa pälpättää venäjää keskenään. Mun rajoitteet venäjän kielessä on siinä, että se ei ole sellainen kieli, jolla pystyisin puhumaan jotain kovin korkealentoisia yhteiskunnallisia keskusteluja tai mitään vahvasti akateemista. Olen tehnyt kuitenkin vielä viime vuonna jonkin verran töitä venäjäksi, ja huomasin, että osaan venäjää paremmin kuin mitä välillä kuvittelen. Kuitenkin, venäjä on mulle enemmänkin kotikieli, josta parhaiten osaan kaikki arkisimmat asiat. Ja sitähän lapsen kanssa tarvitsee, arkisia asioita! En ala puhumaan parivuotiaalle todennäköisesti mitään sellaista, mihin sanavarastoni ei riitä, sillä juttelu pienen kanssa on kuitenkin lähtökohtaisesti keskustelua hyvin arkisista asioista ja jokapäiväisistä ilmiöistä. Pystyn vaihtamaan kielten välillä aika helpostikin ja vaikken ehkä osaa kaikista vaikeimpia sanoja venäjäksi, on mun lausuminen puhdasta ja sanajärjestykset jne. ihan oikeaoppiset.

Oon yrittänyt etsiä meille apua tähän kaksikielisyyteen, mutta sitä tuntuu olevan aika vähän tarjolla? Ehkä en vaan osaa etsiä oikein. Haluaisin siis käydä vaikka asiaan erikoistuneella puheterapeutilla juttelemassa suunnitelmastamme ja hieman kyselemässä mielipiteitä siitä, onko tässä rahkeita onnistua vai ollaanko menossa ihan jorpakkoon. Tuntuu, että puhevikoja korjataan paljon ja kielellisiä kehityshäiriöitä, mutta en ainakan löytänyt mitään paikkaa tai henkilöä, jonka kanssa voisi tehdä suunnitelmaa kaksikielisyydestä. Ihan yksinkertaisia kysymyksiä oon miettinyt. Milloin johdonmukainen 100 % ehdottomuus on aloitettava? Miten kauan minun on puhuttava vain venäjää lapselle? Voinko esim. hänen mennessä kouluun jo vaihdella kieliä halutessani?

Tähän mennessä olen puhunut vaihtelevasti Dantelle venäjää, useimmiten puhun venäjää, mutta myönnän, että välillä juttelen hänelle myös suomeksi. Varsinkin laulelu menee välillä suomeksi, sillä en oikein osaa venäläisiä lastenlauluja (loruja muistan sitten senkin edestä siskojeni lapsuudesta). Yritän kotona soittaa venäläistä musiikkia, ja laulella mukana, mutta täytyy ehdottomasti laittaa opiskelulistalle venäjänkieliset lastenlaulut. Oon sallinut itselleni tällaisen kevyemmän laskun tähän hommaan, sillä vielä hän ei itse muodosta sanoja ja ensimmäiset kolme kuukautta tuntui, ettei hän paljoa kommunikoi tai ymmärrä. Nyt kun hän on alkanut jokeltelemaan ja selkeästi on todella kiinnostunut kaikesta puheesta ympärillään, olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja pyrkinyt puhumaan vain venäjää hänelle.

Ollaan aika paljon luettu kaksikielisyydestä, sen hyödyistä ja sudenkuopista ja suunnitelma on siis se, että mä puhun vauvalle venäjää, samaten mun perhe. Mies puhuu suomea. Miehen kanssa puhun suomea lapsen läsnäollessa, perheeni kanssa venäjää. Näin meidän perheen yhteinen kieli tulee olemaan suomi, ja se todennäköiseti päätyy olemaan myös se lapsen “valitsema” kieli. Jossakin vaiheessa Dante tulee todennäköisesti puhumaan vain suomea mullekin, mutta mun täytyy johdonmukaisesti aina vastata venäjäksi. Lapsi kyllä ymmärtää, hän vain valitsee puhua toista kieltä. Koska venäjä tulee olemaan heikompi kieli, on hyvä, jos mieheni kuitenkin ymmärtää, mitä Dante venäjäksi puhuu, joten mieskin opettelee perusasioita venäjäksi tässä pikkuhiljaa. Miehenhän pitää aina puhua suomea Dantelle, mutta olisi hyvä, jos hän ymmärtäisi edes jotakin, mitä keskenämme lapsen kanssa kommunikoimme. Sitten jos sisaruksia tulee, niin hehän saattavat keskenään jutellessa valita ihan kumman kielen vaan, tai niiden sekoituksenkin.

Sen lisäksi, että pitäisi vaihdella kieltä jatkuvasti miehen ja lapsen kanssa puhuessa, koen muutaman muunkin asian haastavaksi tässä. Tiedossa on, että puheen kehittyminen saattaa olla alkuun hitaampaa kaksikielisyyden vuoksi, ja se pitää meidän vanhempien pitää koko ajan mielessä, eikä stressaantua, jos näin tapahtuu. Lisäksi vaikka välillä olisi helpompaa vain luovuttaa, ja puhua suomea, ei saa luopua siitä venäjän puhumisesta lapselle. Haasteita tuleekin esimerkiksi suomenkielisessä ympäristössä, kuten esim. vauvauinnissa, missä lauletaan ja loruillaan suomeksi. Pitäisikö minun lauleskella mukana vai olla hiljaa vai yrittää samaan rytmiin laulella jotain venäjäksi? Toivomme, että löydämme Dantelle sitten Lempäälän/Tampereen alueella jonkun päiväkerhon tai leikkikerhon, joka olisi venäjäksi. Se olisi toivottua lisää tähän kaksikielisyyteen sen lisäksi, että mummolassa ollaan sitten aina ihan kielikylvyssä.

Haasteeksi koen myös niinkin hölmön asian, kuin “nolouden”. Tietyllä tapaa olen aina vältellyt venäjän puhumista julkisesti. 90-luvulla Suomessa kasvaneena ryssittely kävi sen verran tutuksi, että aika lailla lapsena osasi jo puhua suomea ulkona, venäjää kotona. Tuntuu, että Suomessa on edelleen niin paljon rasistista ahdasmielisyyttä erityisesti venäjän kieltä kohtaan, että tuntuu hieman ahdistavalta puhua lapsen kanssa venäjää esim. bussissa tai muilla julkisilla paikoilla. Ei mua kiinnosta se, leimaako joku meidät “ryssiksi” mielessään, vaan se, ettei joku sekopää tule aukomaan päätään ja riehumaan. Tuntuu, että ulkomaalaisvastaisuus on aika vahvaa tällä hetkellä, ja toki kaikkia pelottavia ja ahdistavia tilanteita haluaa välttää lapsen kanssa liikkuessa. Venäläinen puhe aiheuttaa ihmisissä edelleen paljon negatiivisia reaktioita, joten koen venäjän puhumisen julkisesti kyllä itselleni haasteeksi.

Haastavaa tulee varmasti olemaan myös isossa suomalaisessa seurassa ollessa vauvalle venäjäksi puhuminen. Jos ollaan vaikka isommalla ystäväporukalla, niin tulee varmasti olemaan hankalampaa muistaa puhua vauvalle venäjää aina välissä, kun muiden kanssa puhuisin suomea. Tuntuu hassulta ajatus, että olisin vaikka ystävän kanssa lounaalla, ja vaihtaisin aina lapselle puhuttaessa venäjäksi. Ihan kuin puhuisimme salakieltä :D

Ja sitten ehkä hölmöin haasteista. En edes tajunnut tätä ennen kuin Danten kummitäti tätä multa kyseli. Mä rakastan suomen kieltä, niin tuntuuko musta pahalta, etten voi ilmaista itseäni omimmalla kielelläni lapselleni? No tavallaan kyllä. Mun venäjän taito on kuitenkin nimenomaan kotikielenä erinomaista ja pystyn tuottamaan sitä ihan yhtä helposti kuin suomea. En koe yhtään vaikeammaksi puhua siskolleni venäjää kuin miehelleni suomea. Mutta kyllä mä pidän suomen kieltä kauniimpana ja kivempana. Onkin jotenkin harmi, etten voi puhua lapselleni suomea. Oon kuitenkin todennut, että tämä haaste on aika lailla väliaikainen ja ymmärtääkseni jossakin vaiheessa voimme koko perhe puhua molempia kieliä keskenämme, tosin vasta vuosien päästä. Tietyt sanaleikit ja kielelliset ilmaisut on musta vaan paljon hauskempia suomeksi ja onkin harmi, etten niitä voi käyttää lapseni kanssa. Olen jopa miettinyt, että haluanko olla ennemmin äiti vai mama? Toisaalta, siskoni käyttävät yhtä herkästi molempia sanoja äidistämme ja vaihtavat myös helposti lennossa kieltä, joten ehkä Dantekin sitten oppii käyttämään molempia yhtä hyvin.

Tällaisia ajatuksia kaksikielisyys herättää siis tässä vaiheessa, katsotaan miten se lähtee etenemään. Kuulen mielelläni kaikkien kaksikielisten lasten vanhempien kokemuksia tästä asiasta :)

21+

Related Posts

51 Comments

  • Reply Oona Tuesday, August 1, 2017 at 12:29

    Itse olen suomenkielisestä perheestä, mutta äitini puhui meille lapsena usein kotona ruotsia (oli “elänyt” nuoruutensa ruotsiksi ruotsinkielisten ystävien kanssa ja puhui riikinruotsia). Jossain vaiheessa lähellä ala-asteikää olimme pyytäneet äitiä lopettamaan, ja jo yläasteikäisenä se kyllä harmitti.

  • Reply Suski Tuesday, August 1, 2017 at 12:30

    Meillä myös huhtikuussa syntynyt poikavauva. Lapsen isä on unkarilainen ja puhuu lapselle ainoastaan unkariksi. Itse olen puoliksi venäläinen, mutta koen venäjän kielen itselleni niin heikoksi että en halua käyttää sitä, puhun siis lapselle suomea. Miehen kanssa puhumme suomea. Lisäksi vanhempani ovat kuuroja joten he ovat nyt alusta asti viittoneet pojalle. Tässä on kyllä aikamoista kielisirkusta, mutta en ole oikeastaan ottanut minkäänlaista stressiä asiasta. Pääasia on, että lapsi oppii suomen kielen ja unkarin kielen. Viittomakieli toivottavasti tulee jollakin tavalla jossakin vaiheessa hänelle tutuksi, jotta hän voisi kommunikoida isovanhempiensa kanssa. Mutta samaa mieltä olen kanssasi, että kaksikielisyys ja monikielisyys on pelkästään rikkaus. Tiedän sen kokemuksesta.

  • Reply Jossu Tuesday, August 1, 2017 at 12:54

    Täällä yksi kaksikielisyyden kannattaja! Mua itseäni harmittaa suunnattomasti, ettei meiän mummo aikoinaan opettanut omille lapsilleen ja myömmin 90-luvulla meille lapsenlapsille venäjää. Kai se oli se häpeä ja ei haluttu tulla leimatuksi, lisäksi vaari ei venäjää osannut. Muistan, kun pienenä alle kouluikäisenä toivoin osaavaani venäjän kieltä. Mummoni asui vielä koko lapsuuteni täällä Helsingissä naapurissa, joten sekään ei olisi ollut ongelmana, vaikka kieltä olisin lähtenyt opettelemaan esikouluikäisenä.

  • Reply Anna Tuesday, August 1, 2017 at 13:24

    Hei Anna! Asun ulkomailla ja puhun lapselleni suomea, isä ympäristön kieltä. Meillä on ollut lisäksi suomenkielisiä au paireja (tässä hyvä vinkki teillekin, sitten kun hoito tulee ajankohtaiseksi). Facebook-ryhmiä löytyy aiheesta useita, samoin www-sivuja, esim duoduo.fi. Kannattaa ehkä kuitenkin heittää tutkimukset nurkkaan, kaksikielisiä ihmisiä on maailman sivu, oma perheesikin, kuten mainitset. Tyttäreni on kolme ja puhuu pääasiassa ympäristön kieltä tai sekoitusta, mutta ymmärtää suomeksi kaiken. Aikaahan tämä vie (siis puheen kehittyminen), mutta ei kukaan ole vielä mykäksi jäänyt ja neuvot siitä, että toinen kieli pitäisi jättää pois ovat auttamatta vanhanaikaisia.

    Tilanteissa, joissa olemme ainoita suomenkielisiä sanon ensin lapselle suomeksi ja sitten ympäristön kielellä. Kun lapsi vastaa ympäristön kielellä, toistan mitä hän sanoi suomeksi. Asenne kaksikielisyyttä kohtaan on yleisesti ottaen kaikkialla hyvä ja olemme saaneet tuttavilta jne pelkästään positiivista palautetta. Tsemppiä teille kaksikielisellä taipaleella! Kaksikielisyyden edut ovat kiistattomat ja kun tutkimuksista pidät, niin myös tieteellisesti todistetut.

  • Reply Miia Tuesday, August 1, 2017 at 13:28

    Kiitos hyvästä postauksesta!

    Meillä asetelma on niin, että mies on espanjalainen ja minä suomalainen ja keskenään puhumme 80% englantia ja 20% suomi-espanja sekoitusta, joten hyvin samanlaisia asioita on täällä mietitty. Tosin lisähaasteen tuo vielä tuo keskenään puhuttu kieli, jota ei lähdetä lapselle puhumaan ainakaan alkuun ollenkaan. Olen myös koittanut hyvissä ajoin selvitellä tuota ammattilaista auttamaan, mutta kovin tuntuvat olevan kiven alla.
    Ei sillä etten ole raskaanakaan vielä, mutta onhan näitä tullut jo mietittyä. Uskon kuitenkin, että lapset oppivat kun vain puhutaan, vaikka välillä menisi vanhemmalla kielet sekaisin, kunhan pääsääntöisesti kuitenkin käytetään sitä yhtä valittua kieltä lapselle. Ja varmasti puheen kehitys saattaa viivästyä, muodostaahan lapsi kahden eri kielen kontekstia mielessään, mutta puhuupahan sitten kahta kieltä heti puhuessaan. Mielenkiintoista muuten, kumman kielen sanan valitsee ensimmäisekseen.

    Ps. Ja kaksikielisyys on todellakin rikkaus, tsemppiä tuleviin haasteisiin!

  • Reply Minde Tuesday, August 1, 2017 at 13:36

    Mun siskon lapset on kaksikielisiä kanssa, joten voin näin tädin näkökulmasta kertoa vähän kokemuksia. Mun sisko puhuu siis suomea lapsilleen ja lasten isä puhuu ruotsia (ovat myös ruotsinkielisessä päiväkodissa). Oppivat siis puhumaan paljon myöhemmin kun kai keskivertolapsi, mutta tostahan sä itsekin jo mainitsit. Kun lasten isä puhuu heille ruotsia niin kukaan meistä suomenkielisistä vieraista ei koe sitä ‘salakielenä’ eikä ongelmana, joten omassa kaveripiirissä voit ehdottomasti rupatella venäjää. En usko, että todellisessa tilanteessa se olis kellekkään vaivalloista tms.

    Tosiaan pieni ongelman poikanen tuli siinä vaiheessa, kun lapset osasivat enemmän ruotsia, joten he kommunikoivat ruotsiksi myös meille äidin puolen perheelle. Eivät osanneet silloin vielä tosissaan hahmottaa, että kelle puhua ruotsia ja kelle suomea, joten vahvemmalla kielellä mentiin ja sit sai lasten äippä olla suomentamassa :) Mutta aika nopeasti kielen kehittyessä hahmottivat sitten, että kelle sitä ruotsia nyt puhutaankaan ja kelle ei. Ovat nyt siis 3- ja 4-vuotiaita ja vieläkin tosissaan tulee niitä tilanteita, joita ei osaa suomeks kertoo niin vaihtaa sit ruotsiksi :D

    Positiivista tässä on lasten äidille ehdottomasti se, että ei osannut ruotsia ollenkaan ennen lapsia ja nyt kyllä osaa lauseitakin muodostaa ja sanavarasto on ihan huikee. Eli sun mieskin varmasti oppii venäjän kieltä teidänkin ansiosta!

    Ja sitten vielä noista suomenkielisistä loruista. En usko, että niillä on niin suuri merkitys, ettetkö vois lauleskella niitä suomeks! :)

  • Reply Marianna Tuesday, August 1, 2017 at 13:39

    Mulla on esikoinen vasta mahassa, mutta on kokemusta siitä, miltä tuntuu kasvaa kaksikielisen perheen lapsena. Mun isäni on aina puhunut meille lapsille englantia. Hän usein sanoi, että vaihtaa suomen kieleen, kun me puhutaan häntä paremmin englantia (on siis sujuva molemmissa kielissä). Tää hetki koitti joskus yläasteella, muta oli niin outoa kuulla iskän puhuvan suomea, että pyydettiin häntä jatkamaan samalla linjalla. Me lapset käytiin englanninkieliset päiväkodit, leikkikoulut sekä ala- ja yläaste. Jossain vaiheessa aloin vastaamaan iskälle suomeksi, mutta hän edelleen puhuu meille englanniksi. Ei koskaan tuntunut oudolta, että iskä puhui isossakin porukassa meille englantia, vaikka muuten keskustelukielenä oli suomi. Itse en aio jatkaa kaksikielisyyden perinnettä lapselleni, mutta iskäni aikoo taas puhua lapsenlapselleen englantia, ja se on musta kiva.

  • Reply Karla Tuesday, August 1, 2017 at 13:39

    Itselläni kanssa hieman samoja mietteitä… Asun Espanjassa ja mieheni on Espanjalainen. Itse puhun sujuvaa espanjaa ja mieheni kanssa siis tietenkin puhumme Espanjaa. Olen raskaana ja paljon mietityttää tuo kaksikielisyys. Haluan että lapseni oppii myös suomen, sillä myös minun vanhempani asuvat Espanjassa ja tulebay siis olemaan akyiivisesti mukana lapsen elämässä. Mutta mietin juuri tota, että kotona silti tulen mieheni kanssa aina puhumaan Espanjaa, ja minusta tuntuisi hullulta esim. Ruokapöydässä syötäessä puhua lapselle suomea ja miehelle Espanjaa, sillä emmehän sitten voi tavallaan puhua kolmistaan, vaan äiti aina suomea ja isä epsanjaa ja sitten vanhemmat keskenään espanjaa…. haluaisin perheen yhteiseski kielelsi vain espanjan, ja suomi silloin kun olen kahdenkesken lapseni kanssa ja tietty isovanhemmat puhuvat suomes lapselleni. Mietityttää vain miten tulisi onnistumaan, jos puhun lapselleni vain suomea kahden kesken mutta sitten perheen kesken puhun hänellekin espanjaa niinkun miehelleni, sillä haluaisin että mieheni ymmärtää mitä puhun ja että voimme ns. Kaikki keskustella yhdessä…. vaikeita asioita. Haluan kovasti että lapseni osaisi myös minun äidinkieltäni mutta haluaisin myös kovasti että perheellämme olisi yksi yhteinen kieli mitä puhumme kun olemme kaikki koolla….

    • Reply Milla Tuesday, August 1, 2017 at 20:12

      Olemme 2- tai 3-kielinen perhe, asumme Suomessa. Minä puhun lapselle suomea ja välillä englantia, isä arabiaa ja suomea. Minä ja mieheni puhumme välillä suomea, välillä englantia. Sanoisin että kun lapsi syntyy ja kasvaa, kieliasiat eivät ole niin monimutkaisia kuin etukäteen vaikuttaa. 2-vuotias lapsemme osaa sanoa vaikkapa: “kissa tarkoittaa cat” eli ymmärtää, että samaa tarkoittavia sanoja on paljon erilaisia. Minä olen ihan itsestäni oppinut ymmärtämään arabiaa, koska mieheni on puhunut yksinkertaisia sanoja ja lauseita lapselle ja ne samat sanat/lauseet ovat toistuneet miljoona kertaa. Jos puhut lapselle suomea koko ajan, miehesikin oppii ymmärtämään sen, mitä tarvitsee. Tämä olisi parempi heikomman kielen kehityksen kannalta, muuten lapsi ei välttämättä ala itse puhua suomea ollenkaan.

      Ja Annalle: suunnitelmanne kuulostaa hyvältä! Voisihan viroakin opetella vaikka esim 2-3 vuotiaasta lähtien jotain perussanoja vaikkapa kuvakirjan avulla? Tulisi vielä lisää yhteyttä juuriin niin :) en usko että haittaisi, mutta tietysti ihan niin kuin itse haluatte.

    • Reply Cela Wednesday, August 2, 2017 at 00:12

      Meillä on melkein sama tilanne kuin sulla,asutaan Espanjassa (mies espanjalainen) minä puoliksi lattari joten puhun sujuvasti Espanjaa mutta suomi äidinkieli.Meillä on kaksi pientä lasta ja mietin samoja asioita kun odotin esikoistani,mutta lapsen syntymän jälkeen kaikki oli paljon odotettua helpompaa.Minä puhun lapsille suomea ja mies espanjaa,keskenään me vanhemmat puhumme espanjaa.Vanhempi poikani (vajaa 2v) ymmärtää kumpaakin kieltä täydellisesti ja osaa yhtä paljon sanoja kummallakin kielellä.Älä huoli ruokapöytäkeskusteluista – kaikki tulee menemään luonnollisesti ja miehesi alkaa myös vähitellen ymmärtämään arkisia asioita suomeksi, varsinkin kun alkuun lapselle tulee puhuttua niin yksinkertaisia juttuja ja paljon toistoa.Voitte ihan rauhassa keskustella kummallakin kielellä.Olen itse myös kasvanut kaksikielisessä perheessä jossa vanhempani puhuivat keskenään espanjaa enkä ole koskaan kokenut sitä vaikeaksi/epäselväksi.Pysykää vaan niin johdonmukaisena kuin mahdollista vaikka ei se mikään maailmanloppu ole jos sinäkin joskus jossain puhut lapsellesi espanjaa,kyllä se lapsi tulee ymmärtämään että äiti puhuu eri kieltä kun kasvaa vanhemmaksi.Tsemppiä :)

  • Reply -A- Tuesday, August 1, 2017 at 14:22

    Lapsemme olivat vajaa 2 vuotiaita, kun muutimme Saksaan. Nyt ovat siis jo yli 8 vuotiaita, puhuvat täydellistä saksaa ja hyvää suomea. Tänä vuonna heillä alkaa koulussa englanti jota osaavat jo pienen määrän entuudestaan. Kotona puhuvat keskenään hyvin paljon saksaksi, mutta se onkin heidän ‘leikkikieli’. Kavereiden kanssa tai vaikkapa päikyssä/koulussa on opittu tietyt leikit, pihaleikit esim. vain saksaksi niin eihän he sitä osaa ‘kääntää’ suomeksikaan. Ihan loogista. Mutta, kun keskustelemme kotona perheen kesken kieli on suomi. Ystävättärelläni on saman ikäinen lapsi, 8 vuotias ja hän puhuu täydellisesti kolmea kieltä (vanhemmat ovat eri maalaisia ja asuvat siis Saksassa). Nyt koulussa poika sai valita itselleen sitten sen 4 kielen. Kuin lennossa tämä lapsi sanoo isälleen jotain, sitten äidilleen jotakin ja vaikkapa kaverilleen vielä saksaksi. On se hieno lahja! Sen puhumisen pitää olla vain systemaattista ja pysyä siinä ‘tiukasti’ vaikka varmasti haasteita onkin. Osallistuin täällä Saksassa vuosien ajan sellaiseen monikielisten perheiden kerhoon, jossa tapasimme viikoittain ja keskustelimme miten kieli-asiat ovat kotona sujuneet sekä saimme kotitehtäviä. Oli ihan arvokasta tietoa ja muistelen niitä vuosia kyllä hyvällä. Antoi paljon informaatiota. Ehkäpä Suomessakin vastaavanlaisia ryhmiä.

  • Reply Katja Tuesday, August 1, 2017 at 14:27

    Mä olen venäläinen, molemmat vanhemmat venäläisiä ja mun äidinkieli on venäjä. Puhun suomea kuitenkin ihan äidinkielen tasolla, koska olin ihan vauva kun tänne muutettiin. Kotona ollaan aina puhuttu venäjää, tosin siskon kanssa joskus puhuttiin keskenämme suomea, molemmat ollaan siis opittu suomi ihan vaan päiväkodista. Siskolle vahvemmaks kieleks jäi suomi, mulla molemmat on samalla tasolla, mutta tähän vaikutti oma kiinnostuneisuus venäjän kielestä. Siinä missä se suomi tulee kyllä Suomessa ihan automaattisesti päiväkodissa ja koulussa joka tapauksessa, niin venäjä vaati vähän enemmän omatoimista hommaa omasta tahdosta, esim. kirjojen lukemista jne. Näin oman kokemuksen pohjalta täytyy sanoa, että jos joskus lapsia saan, ja jos mies on venäjänkielinen, niin kotona puhutaan pelkästään venäjää. Jos mies tulee olemaan suomalainen (tai joku muu), niin sitten minä puhun venäjää lapsille. Niin ja kielellisestä kehityksestä, mä puhuin jo tosi pienenä todella paljon ja hyvin, aikaisemmin kun monet yksikieliset lapset.
    Sitten tohon venäläiskerhoasiaan, Facebookissa on semmonen ryhmä kun Русскоговорящее сообщество г. Тампере, sinne julkastaan paljon ilmotuksia kaikista tapahtumista, harrastuksista jne, myös lapsille ja vanhemmille suunnattuja juttuja. Perjantaisin ainakin kokoontuu venäjän kielen taaperokahvila/leikkikerho, joka on suunnattu äideile ja 1,5-3v lapsille. Suosittelen todella tuota fb-ryhmää, siellä on paljon hyödyllisiä juttuja välillä!
    Tohon venäjän puhumisen nolouteen tai pelkoon vihasta, me puhutaan perheen ja kavereiden kanssa aina venäjää, missä tahansa ollaankin, enkä itse ole ainakaan kertaakaan muistaakseni kokenut mitään negatiivista sen seurauksena. Koulussa tietysti oli kiusaamista jonkin verran, mutta näin aikuisena tai vaikkapa ulkona, keskustassa, kahviloissa/ravintoloissa tai missään muualla en ole kokenut mitään mulkoilua sen takia, että puhun venäjää. Tampereella on niin paljon venälåisiä, ettei kukaan kiinnitä sen kummemmin huomiota venäjää puhuviin.

  • Reply Elsi Tuesday, August 1, 2017 at 14:28

    Kaksikielisyyteen saatetaan joissain tilanteissa suhtautua negatiivisesti, mutta kuten täälläkin muissa kommenteissa on todettu, kannattaa asian suhteen käyttää maalaisjärkeä. Omasta lähipiiristäni löytyy useampikin kaksikielinen ja myös heitä, jotka asiaa ovat tutkineet tieteellisestä näkökulmasta. Lapsen ja vanhemman välisessä keskinäisessä kommunikaatiossa on käytettävä kieltä, jonka lapsen halutaan oppivan. Käytännössä sinun on puhuttava venäjää (“äidin kieli”) aina kommunikoidessasi Danten kanssa, ja miehesi puolestaan käytettävä suomea (“isän kieli”). Kun perheenne kommunikoi keskenään, voitte yhdessä puhua kieltä, jonka käyttäminen tuntuu teille luonnollisimmalta vaihtoehdolta (suomea).

    Perusta lapsen kielenkehitykselle rakentuu vauvasta lähtien, joten sen takia on tärkeää, että käytät venäjää jo nyt. Myöhemmin kun hän oppii puhumaan ja puhuu sinulle suomea, on sinun vain johdonmukaisesti puhuttava hänelle venäjää. Samoin on tärkeää, että lapsen isovanhemmat (ja tädit) käyttävät lapsen kanssa kommunikoidessaan venäjää, sillä se vahvistaa oppimista. Alkuvaiheessa lapsi ei ymmärrä itse kaksikielisyyttä, vaikka oppiikin sekä suomea että venäjää. Hänelle ne ovat vain tapa kommunikoida läheistensä kanssa. Ajan kanssa lapsii oppii tunnistamaan eri kielet ja liittämään ne kieltä käyttäviin ihmisiin, ja myöhemmin sitten syntyy ajatus kahdesta eri kielestä. Vaikea selittää mitä tarkoitan, mutta esimerkiksi kaksikielinen poikaystäväni ymmärsi taaperona täydellisesti kun tätinsä puhui englantia mutta ei sitä, miksi täti ei puolestaan ymmärtänyt häntä (kun hän puhui suomea). Myöhemmin hän oivalsi, että “isän kieli” menee tädinkin jakeluun :D

    Lapsen kielen kehittymistä voi tukea monella tapaa. Vaikka hän ei vielä osaakaan puhua itse, kannattaa hänelle (molemmilla kielillä) puhua mahdollisimman paljon kaikkea mahdollista, lukea satuja ja soittaa musiikkia. Myöhemmin sitten au pair, kerho tai päiväkoti venäjäksi tukee lapsen oppimista. Suomi tulee muun ympäristön ensisijaisena kielenä ns. luonnostaan, joten sen suhteen asiaa ei erityisemmin tarvitse miettiä. Äläkä välitä ihmisistä, jotka kritisoivat valintaanne tai kielitaitoasi. Eihän lapsen kanssa mitään laajoja yhteiskunnallisia keskusteluja käydäkään. Lapsi voi koulussa sitten ajan kanssa opetella kirjoittamaan venäjää ja laajentaa sanavarastoaan lapsen kehitystasolle sopivalla tavalla. Näin omatkin läheiseni ovat “toisen äidinkielensä” oppineet suomessa, ulkomailla sitten suomea on opetettu muutoin. Kaksikielisyys on rikkaus ja lapsesi varmasti kiittää joku päivä teitä siitä, että annoitte hänelle mahdollisuuden siihen :)

    Toivottavasti kommentistani oli jotain hyötyä, mikään asiantuntija en tosin ole. Aiheesta löytyy tutkimuskirjallisuutta melko runsaasti, kannattaa yliopistojen omien kirjastojen sivuille tehdä täsmäiskuja!

  • Reply Jonna Tuesday, August 1, 2017 at 14:55

    Siis vau, tuli melkein hiki tätä lukiessa! Kuulostaa jotenkin niin monimutkaiselta, mutta huikeaa, että haluatte tarjota lapsellenne mahdollisuuden oppia kahta kieltä jo pienestä pitäen :) Minun isäpuoleni on Virosta ja muuttanut Suomeen n. 20-vuotiaana (asunut täällä siis n.25v), ja puhuu suomea kyllä ihan hyvin, kirjoittaminen ei onnistu. Pikkusiskoni, joka on teini-iässä, on oppinut puhumaan viroa ihan vaan sillä, että tapaa virolaisia isovanhempiaan pari kertaa vuodessa. Kotona on aina puhuttu pelkästään suomea. Ei siskon viron kieli mitään huipputasoa ole, mutta arkisissa tilanteissa hän pystyy kommunikoimaan hyvin. Venäjän kieltä ei tosin varmasti opi yhtä helposti :) Itse en ikinä osaisi olla riittävän johdonmukainen, jos minun pitäisi puhua lapselle jotain muuta kieltä, toivottavasti meidän lapset oppii kieliä sitten koulussa :D

  • Reply Lo Tuesday, August 1, 2017 at 15:26

    Super hyvä aihe! Meidän lapsella on suomi-englanti ja perheen yhteisenä kielensä englanti. Mieheni ei osaa suomea joten tämä on aika luonnollista. Selvittelyn asiaa ennen lapsen syntymää, luin aiheesta kirjallisuutta (löytyy yliopistolta esim) ja kyselin ammattilaisilta. Se on täysin totta, että puhe saattaa tulla hitaammin mutta ainakaan meillä ei ole vielä ollut näin. Päinvastoin. Ja ehdottomuus on tärkeää sillä lapsi haluaa assosioida yhden kielen yhdelle ihmiselle. Kuitenkin esim lukemisessa ja laulamisessa vanhempi voi poiketa tosta kielestä! Kirjoja voi siis lukea englanniksi vaikka sinun ja lapsen kieli on suomi. Eli laula vaan suomeksi!

    Itselleni alkuun oli hassua puhua tyttärellemme suomea kun olemme koko perhe koolla mutta siihen lapsen oppiensa kommunikoimaan tottuu. Kun koko perhe juttelee yhdessä puhumme englantia, mutta jos siinä välissä sanon vaikka “syö nyt” suoraan lapselle niin teen sen suomeksi.

    Yksi asia mitä itse pohdin eniten oli nimeomaan lapsen tunnekieli. Ja sen nimeomaan lapsi tulee itse valitsemaan. Itse haluaisin että lapsemme valitsisi englannin eikä suomea. Tämä jättää nimittäin lapsen isän ulkopuoliseksi jos tunnekieli on suomi. Siksi päivähoitomme on englanniksi, lapsen ohjelmat, kirjat, yms myös jotta ehkä kieli ohjautuisi siihen. Totta kai äidin ja lapsen yhteinen kieli varsinkin kun lapsi on äidin kanssa kotona voi olla vahvempi. Lapsi kuitenkin viime kädessä sen valitsee!

    Kaksikielisyys on aina rikkaus ja lapsi pystyy oppimaan uskomattoman määrän kieliä (tuttumme 4 vee puhuu kolmea kotikieltään aika hyvin)! Meillä ainakin sanoja kerrotaan äidin ja sitten daddyn kielellä ja sanojen tullessa toinen toteaa omalla kielellään. (Äiti on molemmilla kielillä äiti ja daddy molemmilla kielillä daddy – tämä ehdoton suositus meiltä! Auttaa kun nuo ensisanat on sama molemmilla kielellä kun kyseessä on henkilö)

  • Reply veramarika Tuesday, August 1, 2017 at 15:45

    Hep! Mä kirjoittelinkin sulle jo aiemmin. Mulla kaks poikaa, 3v ja 1v. Mä puhun pojille venäjää, mies suomea. Keskenään puhutaan suomea. Mieheni on 100% suomalainen mutta on opiskellu venäjää ja ymmärtää oikeastaan kaiken. Mun isä on suomalainen, äiti venäläinen. Vanhempi poika tosiaan oli hiljaa kaksivuotiaaksi asti, jonka jälkeen tuli sanoja molemmilla kielillä, ja 2,5-vuotiaana alkoi tulemaan puhetta sellasella tahdilla ettei meinaa tulla taukoa :D molemmilla kielillä. Yritti mulle kovasti puhua suomea, mutta esitin etten ymmärrä ja pyysin sanomaan sillai et äitikin ymmärtää. Minä oon myös mama, kun puhun itsestäni ja mies papa.. mutta mieheni puhuu minusta äitinä ja itsestään isänä, eikä kummallaan lapsella oo ollu mitää ongelmaa ymmärtämisen suhteen. Vanhempi osaa vaihtaa kieltäkin jo ihan lennosta ja tietää kuka puhuu mitäkin. Katotaan venäjäksi piirrettyjä youtubesta ja ulkoillaan ystäväperheen kanssa jolla samanikäiset pojat kuin meillä. Vertaistuki onkin lapsille varmaan se tärkein. Oon tutkinu asiaa gradussa aikoinaan (olen FM, venäjän ja suomen kielen ope). Oon nyt huomannutkin et mulle on helpoin olla lasten kanssa ven.kielisten/kaksikielisten seurassa, koska ei tarvitse “nolostua” tai selittää mitä puhutaan. Kirjallisuuttakin voin suositella vaikka kuinka ja paljon, venäjäksi ja suomeksi. Asutaan e-tampereella, eli ei kovin kaukana Lempäälästä. Tervetuloa kielikylpyyn, jos tosiaan kaksikieliset kontaktit kiinnostaa :D itelläkin suunnitelmissa että voidaan sitten lasten kanssa vaihtaa kieltä lennosta myöhemmin ja pelata vaik lautapelejä suomeksi koko perhe. Se onnistuu varmaan sitten kun lapsi sisäistää että on eri kieliä. Nyt näin pienethän ei oikein hahmota et eri kielet on eri kieliä. Lopetan tän tähän, ennen ku menee liian sekavaksi! Pistä tosiaan av-yv jos kiinnostaa, facesta löytyy ton spostin takaa, oon ainoa laatuani. :-D

  • Reply Julle Tuesday, August 1, 2017 at 15:59

    En itse ole kaksikielisestä perheestä mutta olen käynyt kansainvälisiä kouluja niin on tullu seurattua kavereiden ja heidän vanhempiensa kommunikointi tapoja. Niistä ainoa mistä on vaikuttanut olevan lapselle hyötyä on se jos esittää ettei ymmärrä jos lapsi esittää asiansa “väärällä kielellä” tämä on pakottaa lapsen miettimään asian myös kielellä joka ei tule ensimmäisenä tai ‘vahvempana’. Yhdelle kaverilleni tätä ei ikinä tehty ja hänen ymmärryksensä isänsä kielestä on täydellistä mutta hän vastaa aina suomeksi. Jos olen oikein ymmärtänyt hän ei luota omaan kyseisen kielen puhumiseensa joten suomi on sitten aina helpompi vaihtoehto.

    Anyways oli tosi mielenkiintoista lukea sun ajatuksia tästä (just kun on jutellut kavereiden kanssa jotka on kaksikielisinä kasvanut mutta kiva saada perspektiiviä myös vanhempien puolelle) ja olis tosi kiva jos myöhemmin jaksaisit päivitellä siitä miten koko kielihomma lähtee rullaan :) Tsemppiä tulevaan!

    PS. Tamperelaisena en ole ikinä nähnyt kenenkään saavan negatiivista huomiota eri kielen puhumisesta -kaverien kanssa kielenä englanti ja englanti-suomi sekoitus niin saatiin joskus katseita osaksemme bussissa/kahvilla mutta ehkä enemmänkin uteliaisuutta kuin minkäänlaista pahaa tahtoa, toivottavasti venäjän kanssa sama homma ja saatte jutella rauhassa :)

  • Reply Emilia Tuesday, August 1, 2017 at 17:08

    Hei tuli mieleen että voisit kysyä jonkun alueen S2-lastentarhanopettajilta asiasta. Heillä on paljon tietoa kyseisestä aiheesta ja konsultoivat muita lastentarhanopettajia.

  • Reply Emma Tuesday, August 1, 2017 at 17:14

    Kiva, kun jaoit mietteitäsi! Kaksikielisyys on rikkaus, mutta tie ei varmasti ole helppo. Uskon teidän onnistuvan asiassa kuitenkin vallan mainiosti. Itselläni oli vakaa aikomus löytää ulkomaalainen puoliso ja kasvattaa kaksikielisiä lapsia, mutta suomalaisen löysinkin :D Täytyy sitten vaikka vieraskieliseen päiväkotiin ja kouluun laittaa tulevia ipanoita!

  • Reply Essim Tuesday, August 1, 2017 at 17:45

    Olin au pairina Belgiassa puolisuomalaisille lapsille (2 lasta 5v ja yksi 6v). Puhuivat isän kieltä hollantia keskenään ja oikeastaan koko ajan. Ovat käyneet hollannin kielisen päiväkodin ja koulua ja minut otettiin, jotta pääsisivät käyttämään suomea. Perheen äiti vastasi lapsille aina suomeksi vaikka puhuivatkin hollantia. Minähän en ymmärrä sanaakaan niin lasten piti aina miettiä, miten nämä asiat sanotaan suomeksi. Oli tärkeää, että heidän oli pakko puhua sitä. Kyllä ymmärsivät kaiken todella hyvin, mutta vain vanhin lapsi puhui “hoono soomi” suomea. Nuoremmat eivät oikein saaneet sanaa suustansa, vaikka kyllä kaiken ymmärsivät. Perheen äiti ei siis missään vaiheessa ns. “pakottanut” lapsia vastaamaan hänelle suomeksi vaan saivat käyttää hollantia, joka ei oikein ruoki lapsen kielen kehitystä. Koitin aina saada lapset puhumaan ja jos vaikka lapsi halusi vettä niin hänen piti pyytää ystävällisesti ja kysyin yleensä esim. “minkälaista vettä, haluatko lasin vai mukin jne”, jotta lapsen piti miettiä niitä sanoja ja sanoa niitä eikä vain osoittaa.
    On se kaksikielisyys vain hurjan iso rikkaus. Nykyään tuntuu, että monet pelkästään suomenkieliset lapset, joille vanhemmat eivät esim lue oppivat puhumaan yhtä “myöhään” kuin kaksikieliset, joiden kielisyyttä ruokitaan koko ajan. :) Tsemppiä tulevaan!

  • Reply Timjai / Laura Tuesday, August 1, 2017 at 18:49

    Mulla asuu kaveri Norjassa, isä ja suku norjalaisia, äiti ja hänen suku puhuvat lapselle vain suomea. Luonnollisesti 4-vuotias puhuu vain norjaa, koska käyttää sitä ympäristön mukaisesti joka päivä. Lapsi ei vielä ymmärrä vastata suomeksi, vaikka sen täysin ymmärtää, ei edes äidille vaan hän vastaa kaiken norjaksi.

    Käytiin heillä kylässä ja kun lapsi tajusi, etten minä ja mieheni osata norjaa, lopetti lapsi meidän kohdalla kokonaan puhumisen ja elehti täysin pienillä sanoilla “Kissa, koira, tuo, äiti, hyvää yötä”, joka sekin tuli äidin sanomisen jälkeen ja lopun norjalaisilla sanoilla. Leikkiessä puhui norjaa, jos joku norjalainen oli lähellä, mutta kun olimme kahdestaan, käytti täysin vain elekieltä ja kyllä/ei teki pään liikkeillä. Kuulemma heidän vieraillessa kuukauden verran suomessa lapsi ei puhunut sanaakaan suomea, selvästi siis vielä ujostelee sen käyttöä tosi paljon! Toivon mukaan uskaltaa joskus alkaa puhumaan suomea, mutta kaksikielisyys on tässä perheessä vahvasti mukana! :)

  • Reply Anna Tuesday, August 1, 2017 at 19:02

    Meillä oli apua Soile Pietikäisen konsultoinneista skypen välityksellä http://bilingualpotential.org/about-company
    Asutaan Ranskassa jo toistakymmentä vuotta ja meidän 3-kielen sekamelska ei ihan helpoin tilanne… varsinkin nuoremman tytön suomenkielen aktivoiminen haastavaa. Tsemppiä!

  • Reply Tiia Tuesday, August 1, 2017 at 19:56

    Mä voisin kommentoida tota “salakieltä” ystävän näkökulmasta, kun ei ymmärrä äidin ja lapsen yhteistä kieltä. Yksi parhaista ystävistäni ja tulevan kummilapseni äiti on Vietnamista ja hänellä on ennestään jo yksi lapsi, joka on kaksikielinen. Ystäväni puhuu hänelle systemaattisesti vietnamia enkä ole koskaan ajatellut asiaa negatiivisena asiana enkä heidän välisiään keskusteluja salakielenä. Vaikka sanoja en ymmärräkään niin tilanteen yhteydessä kyllä ymmärtää äänen painosta onko kyseessä kielto, pyyntö, tavallinen puhe jne.

    Lapsena vietin usein aikaa ystäväni kotona, jossa tilanne oli, että ystäväni äiti puhui ystävälleni vietnamia ja minulle suomea. En kokenut koskaan, että mut olisi suljettu ulkopuolelle puhumalla eri kieltä enkä pidä edelleenkään epäkohteliaana, jos he puhuvat keskenään vietnamia keskustelujen välissä. Nyt 26-vuotiaana toki voi kysyä fiksuna ihmisenä, että mistä oli kyse jos keskustelu käydään muuten kuin suomeksi ja kokee jäävänsä ulkopuolelle. Harvemmin näin on kuitenkaan ollut ja olen kokenut tilanteen luontevana, että ystäväni puhuu lapselleen ja äitinsä kanssa omalla äidinkielellään :)

    Ihmisiä on toki moneen lähtöön ja jotakuta moinen voi häiritä, mutta itsestäni olisi outoa olettaa ystäväni puhuvan suomea lapsensa kanssa, kun näemme vain minun takia, kun he eivät muuten niin tee. Minä puhun suomea hänen taaperolle ja tietysti tulevalle kummilapselleni, äiti tarvittaessa sanoo saman äidinkielellä. Samoin toistepäin, että minä kysyn ystävältäni käännöstä, jos en lapsen sanomaa ymmärrä. Sanavaraston ja iän karttuessa kääntämistä ei varmasti enää tarvita. En siis häpeilisi ja arastelisi sinuna! :)

  • Reply Elisa Tuesday, August 1, 2017 at 20:54

    Itse olen kuullut, että ihminen voi oppia 6-vuotiaaksi asti fluentisti jonkun kielen. Sen jälkeen tämä heikkenee. Tärkeintä on juurikin tuo, että yksi naama=yksi kieli ja siinä johdonmukaisuus. Oman veljeni lapsi on kaksikielinen ja kannustin äitiä puhumaan hänelle omaa kieltä, vaikka hän meinasi luovuttaa. Puheen kehittymisessä kesti luonnollisesti kauemmin kuin normaalisti. Pitkän aikaa veljentyttö vastasi äidilleen pelkästään suomenkielellä. Eräänä päivänä kuin salama kirkkaalta taivaalta hän vastasi äidilleen hänen kielellä ja puhuikin täydellistä myös äitinsä kieltä ja puhuu tänäkin päivänä. Tyttö on nyt 6v. On se vaan rikkaus! 😊 Varmasti puhuu jatkossakin keskenään samalla kielellä, muutenhan se väkisinkin heikkenee.

  • Reply Holli Tuesday, August 1, 2017 at 21:25

    Katsoin ensin nopeasti, että otsikossa luki “kaksimielisyydestä”. Hetki meni ihmetellessä, että mites tämä liittyy vauvablogiin :D

  • Reply Lotta Tuesday, August 1, 2017 at 21:36

    Suomenruotsalaisena mulle on puhuttu kotona suomea ja ruotsia (äiti suomea, isä ruotsia), molemmat ovat mulle äidinkieliä ja meillä ainakaan ei koitunut ongelmia siitä, että isä puhui suomea esim silloin, kun paikalla oli suomenkielisiä tuttuja tms. Toki olen käynyt koulut ruostiksi, mikä varmasti vaikuttaa kotona kuitenkin ehkä kakkoskielen asemaan jääneen ruotsin kanssa, mutta en usko, että lapselle on haitaksi vaikka homma ei 100 % johdonmukaista olisikaan :)

    Suomi varmaan tulee sieltä aika luonnostaan, eli ehkä just kannattaisi ihan pienenä laittaa johonkin kerhoon tms muiden samanikäisten seurana puhumaan sitä “kakkoskieltä”, meillä ainakin toimi hyvin :)

  • Reply m Tuesday, August 1, 2017 at 21:44

    Moi,
    olen kielikylpypäiväkodissa töissä ja itse kaksikielisten lasten äiti. En halua avata tässä enempää kokemuksiani koska kommentista tulisi to del la pitkä, mutta jos haluat niin laita mulle sähköpostia. Autan mielelläni jos vain osaan! Kokemusta mulla on tosiaan kotoa ja töistä ja hyvin monenlaisista kielitilanteista :)

  • Reply Krisuti Tuesday, August 1, 2017 at 21:53

    Voi ihana aihe! Näiden kanssa on myös painiskeltu tällä suunnalla, kun nyt 8 kuukautisen poitsun kielipolitiikkaa on pohdiskeltu. Oman lisänsähän tähän tuo se, että meillä molemmat vanhemmat ovat kaksikielisiä, joten vaihtoehtokombossa piti arpoa neljän kielen välillä! Omat äidinkieleni ovat suomi ja ruotsi ja miehen englanti ja maori. Miehen kanssa yhteinen kieli on englanti, mutta pitkään jouduimme pohtimaan, mitä kieliä lähdetään systemaattisesti viemään eteenpäin. Varsinkin, kun kotimaakin saattaa vaihtua, niin valinta ei ollut niin itsestään selvä. Päädyimme kuitenkin siihen, että minä puhun lapselle pelkästään suomea ja mieheni puhuu maoria. Kotikielenä käytetään englantia, joten meillä pyritään kolmekielisyyteen. Jos jossain vaiheessa alkaa tuntua, että kolme kieltä on liikaa, niin englanti on sitten se, jonka aktiiviopetus jätetään pois. Mutta väistämättähän tuo tulee sen englanninkin tuossa oppimaan, kun se on tosiaan äidin ja isän ainoa yhteinen kieli. Käytiin myös ammatilaisten kanssa aiheesta keskustelua ja sieltä saatiin ihan vihreää valoa meidän tilanteelle. Huoh. Että peukut pystyyn ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. :D

  • Reply Viivi Wednesday, August 2, 2017 at 01:15

    Sukulaispojalle 5v on vauvasta asti isä puhunu englantia, äiti venäjää ja päiväkodissa suomea niin osaa nyt jo kaikki kielet lähes täydellisesti, tai siis sen verran mitä viis veet yleensäkki osaa😊 Ootko ite siis puoleks venäläinen tai jotain? Vai mistä tulee tää et perheessä puhutte venäjää?

  • Reply Laura Wednesday, August 2, 2017 at 01:31

    Hei,
    Itse olen lastentarhanopettaja helsinkiläisessä päiväkodissa (ei omia lapsia), ja meillä on paljon kaksikielisiä perheitä ja myös kokonaan jonkun muun kielisiä.
    On totta, että kaksikielisillä lapsilla on hitaampi kielen kehitys usein, mutta ei kannata ottaa stressiä. Kaksikielisyys on hieno juttu, vaikka tietty vaatii vanhemmilta johdonmukaisuutta ja sinnikkyyttä.

    On varmasti totta, että ennen päiväkodin työntekijöitä, voi olla vaikeaa löytää ammattilainen, jonka kanssa keskustella suunnitelmasta.

    Mutta näin ammattilaisena sanoisin, että kyllä teidän suunnitelma kuulostaa oikein hyvältä :) ja uskon että tuo toimii hyvin.
    Niin.. ja itse sanoisin, että voit ihan hyvin laulaa suomeksi tuollaisissa yhteislaulu tilanteissa, kunhan vain käytät puheessa venäjää. Silloin lapsikin oppii, että kieliä voi vaihtaa joustavasti. Ja tietty voi olla hyvä, jos opettelet myös venäjän kielisiä lauluja, laulut ja rytmi tukee puheenkehitystä todella hyvin ja luo aivoihin uusia yhteyksiä, mutta ei siitäkään kannata mielestäni ottaa liian suurta stressiä.

    Teidän suunnitelma kuulostaa hyvältä! :)

  • Reply idahhh Wednesday, August 2, 2017 at 08:04

    Olen suomenruotsalainen ja meillä isä (ja sukulaiset) puhuivat ruotsia ja äiti (+sukulaiset) suomea ja seurasta riippuen ruotsi vaihdettiin suomeksi jos mukana ruotsia taitamattomia, niin kuin ihan normaalistikin elämässä. Mutta tottakai vaikka olisitte seurassa ja sinulla on jotain asiaa vain suoraan lapselle niin voit silloin käyttää omaa kieltäsi mutta jos keskustelu koskee koko porukkaa voi hyvin minusta puhua suomea. Minä puhuin isälleni + muille ruotisinkieliselle kyllä suomeakin mutta kotona isä aina vastasi ruotsiksi vaikka sanoin suomeksi ja myöhemmin hieman vanhempana joskus hän vaati sanoa ruotsiksi saman asian. Kouluun mennessä suomeni oli vahvempi mutta ymmärsin täysin ruotsia ja osasin myös jotenkuten puhua. Menin ruotsinkieliseen kouluun, jolloin kieli tuli kuin itsestään. Uskon että tärkeämpää onkin juuri se että kotona ja kun olette keskenänne lapsen kanssa pidätte kiinni omista kielistä mutta kun kommunikoitte kolmestaan, minusta siinä ei ole mitään väärää vaikka puhuisitte suomea. Hieman myöhemmin lapsen puhuessa voitte sitten välillä puhua omilla kielillä ja antaa lapsen vaikka kertoa isälle mitä äidin kanssa puhuttiin, että isäkin voi olla keskustelussa mukana. Ja teidän tapauksessa tuo päiväkerho tai -päiväkoti voisi olla ihan nappivalinta Dantelle ja sen avulla hän varmasti oppii kielen aika täydellisesti vaikka menisikin myöhemmin suomenkieliseen kouluun. Lapset ovat kuitenkin niin ilmiömäisen hyviä oppimaan että en usko että kaksikielisyydestä tarvitsee ihan kauheasti ottaa stressiä, esim. serkkuni lapset puhuvat kotona vain suomea mutta mummo (+ osa sukulaisista) puhuu heille ruotsia, jota eivät ilmeisesti puhu ainakaan kovin paljoa mutta ymmärtävät kuitenkin aika loistavasti(kyseessä siis 5v ja 3v)!

  • Reply Tähtijoukko Wednesday, August 2, 2017 at 08:28

    Todella mielenkiintoinen postaus! :)

  • Reply E Wednesday, August 2, 2017 at 09:11

    Venäjä on hieno kieli ja kaksikielisyys rikkaus, tsemppiä! :)

  • Reply Paula Wednesday, August 2, 2017 at 14:06

    Googlata sellainen nimi kuin Soile Pietikäinen. Lontoossa asuva sosiologi, joka on perehtynyt kaksikielisyyden haasteisiin. Häneltä on mahdollista saada (eli ostaa) ihan yksilöllistä apua ja vinkkejä. Onnistuu muistaaksi livenä Lontoossa tai Skypen kautta.
    Itse olen aikeissa tilata Skypeaikaa, koska meidän kaksikieliset pojat osaavat puhua kumpaakin kotikieltä, mutta eivät puhu sitä kotona, ilmeisesti koska tietävät isän ymmärtävän suomea. Muiden kyseistä kieltä puhuvien kanssa kyllä puhuvat, mutta olisi kiva saada kieli aktiivikäyttöön myös kotona.

    Ja suosittelen myös Facebookissa ryhmää Kaksikieliset lapset. Hyviä käytännön vinkkejä saa sieltäkin, ja jos ei muuta, niin ainakin vertaistukea😊

    Ja sori, jos näitä samoja on kommenteissa vinkkailtu jo moneen kertaan. Ei ehdi kahlailla kaikkia kommentteja läpi.

  • Reply Johanna Wednesday, August 2, 2017 at 15:09

    Kiitos hyvästä postauksesta, erittäin mielenkiintoinen aihe! Oma kommenttini menee vähän aiheen sivusta – oletteko olleet tyytyväisiä taustalla näkyvään riipputuoliin? Meille on tulossa vauva ja pohdittiin vastaavanlaista vauvan huoneeseen imetystuoliksi jne. :)

  • Reply Minä Wednesday, August 2, 2017 at 17:40

    Suomalaiselle viron kielen oppiminen voi nimenomaan olla vaikeampaa kielten samankaltaisuuden vuoksi. Tietenkään mitenkään mahdotonta se ei ole, mutta ei kannata liikaa ajatella, että lapsi oppii sen varmasti hyvin aikanaan.

  • Reply Sini Wednesday, August 2, 2017 at 17:43

    Meillä puhutaan kohta 2 vuotta täyttävälle venäjää ja suomea. Mies puhuu venäjää ja mä suomea, keskenään puhutaan suomea. Myös miehen vanhemmat puhuu lapsen kanssa venäjää.

    Lapsi ei tosiaan vielä puhu, mutta ymmärtää kyllä kaiken molemmilla kielillä :) omia sanoja on kyllä arviolta kymmenisen kappaletta, niistä ei oikeen tiedä kumman kielen kautta on muodostunut.

    Mä oon ite käyny venäjän alkeiskurssin (opeteltiin kyrilliset ja jotain ravintolakeskusteluja yms. Jälkimmäisistä en muista juurikaan mitään), enkä puhu venäjää. Oon oppinu kuitenkin tosi paljon ymmärtämään, mitä mies lapselle puhuu. Suurin osa asioista on kuitenkin toistuvia ja sitä perusarkea, niin oppii aika nopeasti. :)

    Meitä ei mun tietääkseni olla katottu kieroon, vaikka mies ihan avoimesti puhuu venäjää julkisilla paikoilla. Voi myös olla, että en vaan oo huomannut. Eikä tunnu omituiselta, että kavereiden seurassa mies puhuukin lapselle eri kieltä. Meillä kaveripiirissä on myös muita kaksikielisiä perheitä, joten ehkä ollaan totuttu, ettei kaikkea ymmärretä. Ja usein tilannetaju pelastaa aika paljon, ei vanhemmat pienten lasten kanssa mitään kauheen syvällisiä keskusteluja käy, niin aika hyvin ymmärtää mistä on kyse, vaikka itse kieltä ei ymmärtäiskään.

    Me ollaan tosi tarkkoja siitä, että mies puhuu vain venäjää lapselle, ja itse asiassa just yks päivä mietin, etten osais ees kuvitella miten mies puhuis lapselle suomea :D

  • Reply Soneija Wednesday, August 2, 2017 at 21:08

    Meillä ei oo vielä omia lapsia, mutta asiasta on puhuttu paljon. Meillä on sellainen tilanne,että ollaan molemmat suomenkielisiä mutta miehen menettämä kieli on yksi saamenkielistä. Tämän vuoksi pyrimme vaihtamaan kielen kotona osittain saame (itse puhun paremmin) ja jälkikasvu myös laitetaan kielipesään. Eli päiväkoti,jossa saamea käytetään kaikissa tilanteissa mutta suomea voidaan käyttä välillä apukielenä. Tavoitteena on saada kieli palautettua koko perheelle lapsen kautta. Eli vaatii suurta sitoutumista,mutta se on sen arvoista sillä meille kieli ei ole vain ns.työkalu vaan sillä on paljon merkitystä kulttuurin ylläpitämisen ja identiteetin rakentamisen kannalta. Tavoitteena on että lapsi voi kouluun mennessä osallistua saamen opetukseen äidinkielisenä :)

  • Reply Mintsu Thursday, August 3, 2017 at 12:32

    “Tuntuu hassulta ajatus, että olisin vaikka ystävän kanssa lounaalla, ja vaihtaisin aina lapselle puhuttaessa venäjäksi. Ihan kuin puhuisimme salakieltä :D”

    Minulla oli esikoisen ollessa alle kouluikäinen kiinalainen ystävä jolla oli samanikäinen poika kuin esikoiseni ja hän toimi juuri näin :) Eli yhdessä puhuttiin suomen kieltä lasten läsnäollessa mutta kiinalainen äiti puhui aina johdonmukaisesti vain ja ainoastaan kiinan kieltä pojalleen vaikka poika välillä vastasi suomeksi, välillä kiinaksi. Kotona puhuivat miehen kanssa suomea tai englantia mutta pojalle AINA kiinan kieltä. Hieno valinta Anna, venäjän kielen taito on upea etu! Vielä tuosta julkisesta kielen puhumisesta, kiinalainen äitikaverini puhui kiinaa pojalleen aika vaimealla äänellä ja tosi pehmeästi, ajattelin tämän kuuluvan jotenkin heidän kulttuuriin.

  • Reply Jemina Thursday, August 3, 2017 at 14:10

    Muksut noukkii puhutusta kielestä äänteet muistaakseni kahdeksankuiseksi asti. Tällä herkkyyskaudella jos joku elävä ihminen (siis youtube-videot tai äänikasetit ei auta) puhuu lapselle jotakin kieltä, ne äänteet jää elämään ja lapsi pystyy myöhemmin helposti oppimaan kielen siinä mielessä että osaa siis ääntää kuin natiivipuhuja ja myöskin erottaa nämä kielen eri nyanssit ja piirteet. Tässä ei ole olemassa mitään rajaa kuinka monta kieltä lapsi voi näin omaksua, joten en näe mitään syytä miksi lapselle ei puhuttaisi ihan mitä kieliä käsillä vain sattuu olemaan. Sanavaraston kehittyminen on sitten toinen juttu, ja siinä ei auta muu kuin toisto. Mutta siitä ei kyllä nykytiedon valossa lapsi mene pihalle jos “sama naama” puhuu välillä lapselle eri kieliä. Kielen taju ja kielen oppiminen on kuitenkin niin syvällä ihmisluonnossa, että se tulee sieltä jollei ole jotain patologista. En ole kuullut koskaan kenestäkään kolmekymmpisestä, joka olisi kielellisesti onnistuttu pilamaan lapsuuden monikielisyydellä. Toki jos lapsi ei kuule yhtään ihmiskieltä tuohon 8kk ikään mennessä, niin peli on menetetty, mutta tarkoitan että mitään sekasikiöitä, jotka puhuvat puoliksi englantia osittain suomalaisin ja virolaisin sanoin kiinalaisissa kielioppisäännöillä ei kyllä pääse syntymään millään!

  • Reply Ewy Thursday, August 3, 2017 at 19:51

    Hei Anna :) Mietin, että perheneuvolasta voisi saada kaipaamaasi tukea ja tietoa? Kannattaa soittaa ja kysyä! :)

  • Reply Maria Friday, August 4, 2017 at 19:41

    Järjetön rikkaus, että puhut myös venäjää noin sujuvasti! Haluaisitko joskus tehdä videon, jolla puhut myös venäjäksi? :)

  • Reply Saara Friday, August 4, 2017 at 21:57

    Meillä on 2,7 v poika ja perheemme on kaksikielinen, kielina suomi ja kreikka. Me vanhemmat puhumme yhdessä keskenämme kreikkaa, joka on miehen äidinkieli, mutta mies puhuu myös suomea. Perheessä kaikki siis osaavat kaikkia kieliä. Mies puhuu pojalle vain kreikkaa, minä vain suomea (paitsi jos pitää oikein komentaa niin saattaa tulla vahingossa kreikaksi 😄). Poika alkoi puhua sanoja ja lyhyitä lauseita noin 1,7 v ja nyt puhetta tulee toooodella paljon molemmilla kielillä. Hänen kohdallaan kaksikielisyys ei siis millään lailla ole hidastanut puheen kehitystä. Miehelle poika puhuu kreikkaa ja minulle suomea. Suomi on monipuolisempi kieli luonnollisesti, koska asumme suomenkielisessä ympäristössä. Mies on ollut ehdoton siinä, että puhuu pojalle vain kreikkaa, myös julkisilla paikoilla ja silloin, kun ympärillä on kieltä osaamattomia. Muille esim. kylässä puhuu suomeksi, mutta pojan kanssa puhuessa puhuu aina vain omaa äidinkieltä. Poika osaa tuoda oikeankielisen kirjan luettavaksi oikealle vanhemmalle ja yksi tämän hetken suosikkileikeistä on: Mikä se on baban kielellä? Minä siis esim. autossa matkustaessa kyselen häneltä sanoja suomeksi ja hän kertoo mikä ko. sana on kreikaksi. Hän on aivan selvästi todella ylpeä siitä, että osaa. 😄❤️

  • Reply Pau Friday, August 4, 2017 at 22:47

    Mulla ei vielä omia lapsia ole, mutta olen siis Suomesta Ruotsiin muuttanut. Avomiehellä on kaksi ruotsinkielistä lasta, ja heille tietty puhun ruotsia (tai englantiakin välillä 9-vuotiaalle kun osaa sitä YouTuben takia sujuvasti). Avomiehen kanssa puhutaan englantia, sillä oma ruotsini ei ole vielä sillä tasolla että sitä puhuisin läheskään yhtä hyvin kuin enkkua. Lisäksi se on rakas kieli enkä sen puhumista haluaisi lopettaa. Ollaan päätetty, että mahdolliselle uudelle tulokkaalle tulee sitten kolminkertainen kielikylpy kun minä puhun suomea, isä (ja sisarpuolet ja ympäristö) ruotsia ja isä ja äiti yhdessä enkkua. Oon varautunut siihen että kielenkehitys kestää, mutta lopulta se ehdottomasti palkitsee.

  • Reply Anni Sunday, August 6, 2017 at 20:52

    Opiskelen lastentarhanopettajaksi ja juuri oli erään kesäkurssin tenttikirjassa juttua kaksikielisyydestä mm. tällaisessa kirjassa kuin Arvonen, A., Katva, L. & Nurminen A. (2010). Maahanmuuttajien oppimisvaikeuksien tunnistaminen. Kannatta tsekata! :) Muutenkin alan kirjoissa, varsinkin erityispedagogiikkaa koskevissa on varmasti tietoa!

  • Reply Mamma Monday, August 7, 2017 at 12:49

    Jotenkin hassua, että tästä aiheesta ei ole olemassa kovinkaan paljon tieteellistä materiaalia kun miettii, että Suomihan on virallisestikin kaksikielinen maa ja täällä on ollut aina myös suuri venäjänkielinen vähemmistö, joista suurin osa on opettanut lapsilleen molempia kieliä.

    Suomenruotsalaisena perheellämme on satojen vuosien (siis tämä ei ole mikään vitsi) kokemus kaksikielisyydestä ja kun kaksi suomenruotsalaista sitten perustaa perheen, niin siinä kaksikielisyyden opettamisessa ei oikeastaan ole mitään ongelmaa. Se on ollut normaalia arkea meidän suvuissa täällä etelässä aina (pohjanmaalla suomenruotsalaiset eivät ole kaksikielisiä). Päätetään vain siitä kumpi puhuu suomea ja kumpi ruotsia. Sitten siinä pidättäydytään alusta asti, aina ja johdonmukaisesti.

    Meillä kaikki kolme lasta alkoivat puhua ihan normaaliin aikaan, eivät sekoittaneet kieliä, mutta muutamaan otteeseen jokainen testasi johdonmukaisuuttamme. Ymmärrän, jos perheissä puhutaan kolmea kieltä, että se voi tuottaa ongelmia, mutta kaksikielisyys on oikeasti maailman simppelein juttu opettaa.

    Ainoat ongelmat ovat tulleet vierailta, usein keski-ikäisiltä miehiltä, joille esim. ruotsinkieli on ilmeisen inhottavaa kuunnellakin. Kerran jutellessamme kaupan kassalla poikani kanssa, eräs toinen asiakkaana ollut mies totesi, että ”emme ole nyt ulkomailla, joten puhukaa suomea !”. Voin siis hyvin kuvitella, että venäjää puhuvat joutuvat samankaltaisen rasismin kohteeksi :(

  • Reply Kielet Monday, August 7, 2017 at 21:12

    Itse puoliksi ulkomaalaisena harmitti aina ettei oma isäni puhunut äidinkieltään minulle. Vierasperäinen nimi ja ulkonäkö aina aiheutti muissa ihmetystä. Selitä siinä sit et olet suomalainen ja nimenomaan suomi on äidinkieleni. No hieman ulkopuolisuutta tunteneena löysin itse puolison ulkomailta ja saimme pari lasta. Hänkään ei opettanut kieltään lapsille ja eron jälkeen olen kaiken tavoin yrittänyt ylläpitää heidän isän kieltään ja opettaa sitä lapsille suomen ohella. Kieli on niin suuri osa identiteettiään, enkä tavallaan koskaan tunne isääni kunnolla kun ei ole yhteinen kieli 😅 no itse opin aikuisena ja nuorena onneksi monikieliseksi, kielipää ainaki iha kondiksessa vaikken saanut toista äidinkieltäni isältäni 😅 kaikki voi hyvinkin päättyä vaikkei mene suunnitelmien mukaan

  • Reply Lara Tuesday, August 8, 2017 at 14:08

    Meillä mies puhuu lapsellemme (nyt 1v 3kk) viroa ja itse puhun suomea. Tuosta kielenkehityksestä meillä puhuttiin 8kk neuvolalääkärissä, mainitsivat juuri tuon puhumisen hitaamman kehittymisen ja sen että seuraavat kyllä tilannetta neuvolakäynneillä. Asiaan kuulemma puututaan, jos ei 2 vuotiaana osaa vielä mitään sanoja. Nyt lapsen ensimmäinen selkeä sana onkin yllättäen ollut aitäh :) Jos minä vaikka sanon ruokailun jälkeen lapselle kiitos niin hän sanoo aitäh eli osaa siis jo jotenkin yhdistää kielet vaikka onkin vielä niin pieni.

  • Reply L.K Sunday, August 13, 2017 at 10:55

    Olen itse kaksikielisestä perheestä. Isäni on puhunut minulle ruotsia synnytyslaitokselta asti ja äitini suomea. Vanhempien erotessa osasimme siskoni kanssa vaihtaa kielen suomesta ruotsiksi aina kun menimme isälle viikonloppuisin. Puhuimme keskenään ruotsiantai suomea siskoni kanssa riippuen siitä kumman vanhemman seurassa olimme. Kieleni kehittyi myös ihan normaalisti ja opin alle kouluikäisenä myös jonkin verran englantia. Esimerkiksi 3 vuotiaana osasin laskea kymmeneen englanniksi, ruotsiksi ja suomeksi. Se, että vanhempani johdonmukaisesti puhuivat vain yhtä kieltä alusta alkaen helpotti sitä, että en jäänyt jälkeen kielenkehityksessä. Nykyään saatamme muutaman sanan vaihtaa suomeksi isäni kanssa jos paikalla on suomenkielisiä, mutta pääosin puhumme ruotsia. Aion omille lapsillenikin puhua aina vain ruotsia.

  • Reply Gemma Monday, August 14, 2017 at 21:59

    Nyt en jaksanut kaikki kommentteja lukea, voi olla, että näitä ajatuksia on joku muukin jo kommentoinut.

    Ei kannata stressata tai ottaa niin vakavasti sitä, millä kielellä puhut lapselle. Toki on hyvä valita, että yrität pitäytyä esim. juuri venäjän kielessä, mutta ei siitä häiriötä ole jos välillä lipsut suomen kieleen.

    Jos olette ajatelleet laittaa lasta myöhemmin päiväkotiin, niin ainakin pk-seudulla kunnallisissa osaavat hyvin neuvoa kaksikielisyydestä ja kuinka tukea lapsen kielellistä kehitystä. Täällä pk-seudulla kunnallisissa päiväkodeissa on myös mahdollisuus tavata S2-opettajaa (suomi toisena kielenä), jolta saa hyviä vinkkejä. En tiedä muista kunnista, mutta luulisin, että muuallakin näitä resursseja.

  • Reply Sakasu Saturday, August 19, 2017 at 04:39

    Monikielisyys on yksi parhaista lahjoista, joita lapselleen voi antaa. Me kasvatetaan kolmekielistä tyyppiä. Minä puhun lapselle suomea, isä ranskaa ja keskenään kommunikoimme englanniksi, koska emme osaa toistemme kieliä. Nyt kolmevuotiaana lapsi puhuu niin sujuvaa suomea ja ranskaa (kielet oli yhtä vahvoja jo 2,5 vuotiaana), että lääkärit molemmissa maissa ovat ihastuksissaan asiaa kommentoineet (r-kirjain on tosin vielä hukassa). Englantia ymmärtää jonkin verran ja osaa joitakin sanoja, mutta sen aktiivinen aika tulee vasta myöhemmin. Omasta mielestäni avain tähän on ollut se, että luemme lapselle paljon (vastasyntyneestä lähtien) ja sanoitamme kaiken koko ajan mitä teemme lapsen kanssa. Eli puhumme koko ajan. Lapsesta onkin tullut varsinainen höpöttäjä, joka kyselee koko ajan kaikesta ympärillä näkyvästä. Tekin voitte halutessanne siis ihan hyvin liittää viron vielä mukaan. Suomen lapsi oppisi nopeasti sitten päiväkodissa, etenkin kun kuitenkin kuulee vanhempien puhuvan sitä keskenään. Sillä tavalla teillä olisi myös kolme kieltä, joilla on kaikilla eri funktio. Uskon, että meillä suomen ja ranskan kehittymisessä yhtä vahvoiksi on auttanut myös se, että me vanhemmat emme osaa toistemme kieltä, joten lapsen on pakko kommunikoida meidän kanssa eri kielillä eikä voi oikaista hankalissa paikoissa. Mitä ikinä päätättekin se sujuu hyvin, kun olette johdonmukaisia.

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post