Monthly Archives

July 2017

Kokojuttuja

(Olemme saaneet osan kuvissa näkyvistä vaatteista kaupallisena yhteistyönä, mutta tämä postaus ei sisällä kaupallisia yhteistöitä.)

Yksi toivottuja postauksia oli mun kokemukset kokojutuista ja siitä, miten eri merkkien koot vastaavat todellisuutta. Tää on vaan ja ainoastaan meidän kokemus näistä vaatteista, joten ei todellakaan mikään faktatieto. Ollaan käytetty varmaan kaikista eniten KappAhlin Newbien, Lindexin ja H&M:n vaatteita, sekä sitten Reimaa, Zaraa, Gugguua, Nameitiä ja Cubuksen vaatteita. Jonkun verran on käytetty myös Polarn o Pyretiä ja jotain yksittäisiä muita, mutta tuossa on aika lailla ton meidän kaverin perusrunko vaatteille.

Kolme ykkössuositusta vaatteista haluaisin kuitenkin antaa! Lindexin bodyt ovat useidenkin pesujen jälkeen supersuperpehmoisia, ja ne tunnistaa käsikopelolla lopuista. Lisäksi niissä on kahdet napit, mikä antaa mahdollisuuden bodyn pidemmälle käytölle vauvan kasvaessa pituutta. Gugguun jumpsuit-haalari on yksi suosikkivaatteistamme. Iso huppu suojaa tarvittaessa tuulelta tai toimii isona näyttävänä kauluksena, ja matsku on mielettömän hyvä Suomeen! Lämmin, mutta ei hiostava ja ainakin meillä tuntuu olevan tollaselle haalarille paljon käyttöä. Useasti pestynäkin väri on edelleen kuin uudessa haalarissa, vaikka onkin tuollainen “shokkiväri”. Reiman neuloshaalarit, suosittelen lämpimästi! Meillä on tuo edellisen kauden haalari ollut nyt kesän ahkeralla käytöllä ja vilahti mm. tässä kuvassa, uusimmassa mallistossa on ihana LYHDE-haalari, joka on lähes samanlainen :)

Mutta sitten niitä kokoja.. Continue Reading

12+

Related Posts

4 x turhakkeet

Kun nyt tuossa listailin noita tarvikkeita, jotka ovat yllättäneet tarpeellisuudellaan, niin vastapainoksi teillä oli toiveena kuulla turhaksi osoittautuneita juttuja. Niitä joutui oikein miettimään, ja näitä on oikeesti tosi paha yleistää, koska meillä “epäonnistuneet” tuotteet on monilla onnistunu tosi hyvin käytössä. Nää nyt tuli ekana mieleen.

– AVENTin yötutit, jotka näkyy yöllä. No meillä nyt ei oo toiminu mitkää muut tutit muutenkaa paitsi MAMit, mutta nää ei ainakaan meillä kyllä näy pimeässä ollenkaan :D Että en tiedä onko meillä maanantaikappaleet tai näkyykö nää ylipäätään kellään pimeässä. Tosin meidän bebe on myös aina sylkeny tuttinsa menemään kunnolla nukahtaessaan ja se on jäänyt helposti hänen alleen, eli vaikka nää hohkais, ei se auttais ollenkaan.

– NenäFrida. Mun imuvoima ei vaan yksinkertaisesti riitä. Muutama kerta käytetty, tuloksena se, että sekä multa että mieheltä on loppunu happi kesken. Baby-Vac on ollu siis todella laite paikallaan. Continue Reading

5+

Related Posts