Rennosti joogaillen

*Kaupallisessa yhteistyössä Yogaia

Kirjoittelin tuossa joku aika sitten Mungolifen puolelle Yogaiasta, joogapalvelusta, joka on hurmannut minut. Ajattelin, että erityisesti täällä Mungobabyn puolella olisi varmasti lukijoita, joita palvelu voisi kiinnostaa. Minut on ainakin yllättänyt vauva-arjessa se, miten vaikeaksi koen kotoa poistumisen ilman vauvaa. Tiedän, että hän pärjää ilman minua isänsä kanssa, mutta en raaski ihan hirveästi olla poissa. Jo tunnin poissaolo tuntuu itsestäni iäisyydeltä, enkä koe kovin montaa asiaa sen arvoiseksi. Tiedostan, että tämä on ihan normaalia, onhan vauvan ensimmäiset kolme kuukautta ikään kuin neljäs kolmannes, jossa äiti ja vauva elävät yhä symbioosissa.

Samaan aikaan olen kuitenkin halunnut antaa kropalleni parhaat mahdolliset eväät toipumiseen. Haluan treenata ja venytellä, palautua ja kasvattaa lihasmassaa, joka on huvennut raskauden aikana. Vaunulenkit ovat päivittäistä arkea, ja niillä pystyykin yhdistämään niin vauvan kanssa vietetyn ajan kuin treeninkin. Samalla kuitenkin kaipaan muutakin, ja vastauksen olen löytänyt Yogaiasta. 

Olen ajatellut koko raskausajan, miten ihanaa on päästä harrastamaan vauvan kanssa. Vauvauinti alkaa ihan parin viikon päästä, mutta lisäksi olen odottanut vauvajumppaa ja erilaisia kerhoja musiikkikerhoista temppukerhoihin. Vielä vauvalle suurin ja haastavin temppu on pitää päätään pystyssä, joten hetki menee vielä siihen, että vauvan kanssa temppuillaan mitään sen rankempaa. 

Äitiysjooga (tsekkaa lisää Yogaian blogista) mahdollisti kropastani huolen pitämisen jo raskausaikana, ja pakko sanoa, että Yogaia oli pelastus. Yritin hieman googlailla äitiysjoogaa Kuopiossa, mutta aika huonosti löytyi mitään mahdollisuuksia sellaiseen. Voin kuvitella, että pienemmillä paikkakunnilla kunnon äitiysjoogan löytäminen voi olla hyvinkin vaikeaa. Raskausaikana on kuitenkin tärkeää, että tekee oikeita liikkeitä, joten ohjaajien ammattitaito on avainasemassa. Lisäksi oman kropan muuttuessa, on tärkeää pystyä näkemään kunnolla, miten liikkeet tulisi tehdä, eikä vain tehdä niitä samoin kuin ennen raskautta. Yogaia mahdollisti sen, että pääsin masun kanssa hieman treenailemaan kotioloissa ilman lähtemisen stressiä ja täysin omassa tahdissa. 

Nyt vuorostaan on mahtavaa treenailla vauvan kanssa. Vauva viihtyy jumppamaton vieressä omalla leikkimatollaan tai sitten sitterissä ja minä pääsen valitsemaan mielialaan ja jaksamiseen sopivan ohjelman ihan omalla aikataululla. Ei tarvitse järjestää lapsenvahtia tai pumppailla maitoa ja jättää miestä vahtivuoroon. Voin napsauttaa palvelun päälle ja treenailla omassa tahdissa. Jos vauva tarvitseekin minua kesken kaiken, voin milloin vain painaa pausea ja jatkaa myöhemmin. On aika paljon helpompaa kuin lähteä kesken jumppatunnin salista huutavan vauvan kanssa. 

Hauskinta on, kun voi ottaa vauvan mukaan joihinkin liikkeisiin. Samalla kun kroppani saa kaipaamaansa huomiota, saa sitä myös vauva. Venyttelen useinkin niin, että vauva on kanssani jumppamatolla.

Minulle joogan ja venyttelyn tärkein anti on kropan ja mielen rentoutus. Samalla kun lihakseni rentoutuvat, pyrin rentouttamaan mieltäni. Olisi vaikea kuvitella kovin kummoinen rentoutuminen salilla, miettien koko ajan, onko vauvalla kaikki hyvin, riittiköhän jättämäni maito, onkohan vauvalla ikävä jne. Kotona tiedän koko ajan mitä vauva tekee ja miten hän voi. Jos vauva nukkuu, voin joogailla rauhassa itsekseni. Toisaalta välillä nautin jopa enemmän jumppatuokiosta, kun vauva jokeltelee siinä seuranani. 

Kaiken kaikkiaan, jos jooga, rentoutuminen tai venyttely kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti liittymään palveluun. Yogaia ei ole parhaimmillaan kuin alle kympin kuussa (vuositilaus), ja mielestäni on joka sentin arvoinen. Yogaiaa pääsee kokeilemaan ilmaiseksi, mutta jotta pääsee käsiksi kaikkiin tallenteisiin ja livetunteihin, on Yogaiaan liityttävä. Kuukausimaksu on 19,95 €, jos liittyy vain kuukaudeksi kerrallaan, ja halvimmillaan Yogaia on 9,95 €/ kk, jos palvelun tilaa vuodeksi. Nyt jos lukijoideni joukossa on kiinnostusta kokeilla Yogaiaa, niin saatte koodilla MUNGOBABY 14 päivän kokeilujakson ilmaiseksi. Tämä kokeilujakso sisältää siis kaikki tallenteet ja livetunnit! Koodi on uusille jäsenille ja on voimassa 31.7.2017 asti. Voit lunastaa ilmaisen kokeilujaksosi helposti täällä!

9+

Related Posts

13 Comments

  • Reply Marjut Sunday, June 25, 2017 at 23:02

    Voi miten onnelliselta näytät:)

    • Reply Anni Monday, June 26, 2017 at 11:27

      Olin kommentoimassa ihan samaa. Ihania kuvia!

  • Reply Em Monday, June 26, 2017 at 11:57

    Pakko kommentoida että jotenkin ihanat kuvat, tuli hyvä mieli katsellessa. :) Ja viimeksi kun sulla oli blogissa koodi tuohon ilmaiseen kokeilujaksoon, missasin sen yhdellä päivällä! Eli havahduin asiaan juuri silloin kun koodi oli edellisenä päivänä ollut viimeistä päivää voimassa, harmitti kovin kun tälleen raskausaikana joogan kokeilu olis kiinnostanut todella, ja sitten piti preggobraininä unohtaa koko asia ja havahtua liian myöhään. Joten nyt oon hyvinhyvin iloinen kun pääsen kokeilemaan, kiitos hirmuisesti tästä postauksesta ja kokeilujaksokoodista!! :)

  • Reply Tiina Monday, June 26, 2017 at 14:14

    Moi! Mua kiinnostaisi postaus, jossa kertoisit, mitkä asiat sua on yllättäneet vauvan kanssa! Mun vauva on nyt 9kk ja koko tämän ajan on tullut eteen tilanteita, joissa huomaan, että olen ajatellut ennen vauvaa ihan erilailla jostain ja nyt vauvan kanssa toisin. Samoin huomaan myös, että ‘vauvattomat’ kaverit juttelevat joistain asioista silleen, miten itsekin ennen vauvaa juttelin, ja nyt jotenkin hymyilyttää se, kun ajatukset on muuttuneet. (Ehkä just isoimpana tuo oma aika yms. Siihen liittyvät jutut. Musta tuntuu, että melkein kaikki liputtaa sen puolesta että “elämä ei paljon muutu vauvan myötä”, mutta sitä ei vaan voi estää. Ja se on myös kivaa, ei edes samalla tavalla kaipaa sitä omaa aikaa, [vaikka välillä toki]. Samoin perhepeti oli itselleni ihan no-no raskausaikana, pidin sitä supervaarallisina, ja ajatukseni siitä ovat muuttuneet vauvan myötä [vaikka vauva pääosin nyt nukkuakin pinniksessä tällä hetkellä]). Onko sinulla ollut jotain tämmöisiä? :)

  • Reply Mari Monday, June 26, 2017 at 18:22

    Heippa,
    Oonko mää jotenkin vajaa vai siis eikö ko. Koodi ole enää voimassa? Yritin saada toimimaan mutta en ainakaan onnistu.. :(

    • Reply Johanna Tuesday, June 27, 2017 at 08:36

      Jos menit kyseisestä linkistä niin koodina on mungolife. Vaihda siihen mungobaby. Ite nimittäin mietin samaa.(:

  • Reply Nimetön Monday, June 26, 2017 at 19:01

    Muakin kiinnostaisi jonkinlainen postaus jossa antaisit vinkkejä esikoisensa saavalle äidille! Moni tuttu raskaana pohtii kovasti, millaista se vauvan kanssa sitten on.. Itsekin olisi tällaisen postauksen mielenkiinnolla huhtikuussa lukenut, kun silloin esikoiseni sain! Itse en esim. Ollut oikein osannut varautua imetyksen viemään aikaan… Samalla moni asia yllätti positiivisesti, esim. Palautuminen ja se puhdas rakkaus ja ilo omaa lasta katsoessa! Mutta vinkit tulevalle äidille olis mielenkiintoisia!

    • Reply Madde Friday, June 30, 2017 at 10:53

      Komppaan vahvasti tätä! Itsekin odotan esikoistani ja oon ihan hukassa mm. hankintojen suhteen. Mitä tavaraa ihan oikeasti tarvitsee ja millä perusteilla valintoja pitäisi tehdä..? Kaikki tietysti on hirveän suhteellista ja jokainen varmasti itse tietää sitten parhaiten jälkikäteen mikä omalla kohdalla oli paras ratkaisu mutta olisi mielenkiintoista lukea jonkun jo valintansa tehneen kokemuksia että miten meni, osuiko nappiin ja mitä tekisi nyt toisin ja miksi. :)

  • Reply Sannak Monday, June 26, 2017 at 20:02

    ihania kuvia! Mua kiinnostas mistä noi makeet pökät?:)

  • Reply Satu Tuesday, June 27, 2017 at 19:01

    Kiitos joogakoodista! Niska-hartia jumpat oli puolen vuoden jälk.aika kova sana,kun vauvalle tuli painoa :D Suosittelen myös erilaisia erkaumakursseja. Parin sentinki erkauma vaikuttaa selkään ja ryhtiin. Huonasin eron itse.

  • Reply Tietoakaipaan Wednesday, June 28, 2017 at 19:05

    Pakko laittaa viestiä, kun huomasin että olet ilmeisesti käynyt hampaidenvalkaisussa juuri?
    Itse olen myös halunnut mennä, joten minulla olisi muutama kysymys.. Miten uskalsit mennä, kun ilmeisesti imetät vieläkin? Vai oletko löytänyt paikan, jossa valkaisu on tutkitusti turvallista? Missä kävit?

  • Reply Katja Thursday, June 29, 2017 at 15:44

    Olipas ihania kuvia teistä! Danten riemun oikein näkee, kun äiti on läsnä <3

  • Reply Miina Sunday, July 2, 2017 at 14:43

    NOI VAUVAN HIUKSET!!😍😍😍😍

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post