Sinisenä nallukkana

*Sisältää kaupallisia affiliate-linkkejä

Käytiin minin kanssa toissapäivänä pyörähtämässä ruokakaupassa ja asioilla, ja tyyppi oli niin söpö pienessä nallukka-asussaan, että oli pakko napsia hänestä kuvat.

Tilasin taannoin pienen paketin baby Gapilta ja siinä oli mm. tämä ihana nallevaate-setti. Tähän kuuluu itse asiassa vielä sellaiset kudotut tossutkin, mutta koska tuolla ulkona on taas ollut välillä niin kylmä, niin laitoin pienelle vielä lämpimämmät turkistossut. Tosin vaikka vaihdoimmekin jo kaukalon lämpöpussin kevyempään versioon, on meillä vielä paksumman peitto käytössä. Näin tyylikkäänä mini oli liikenteessä siis pari päivää sitten, tosin ulkona oli vielä tumput käsissä ja sisätiloissa otin myös toisen pipon pois, ettei ihan liian kuuma tule.


1. Nallehuppari 2. Nallehattu 3. Ankkuripaita 4. Vauvan UGGit 5. Vauvan farkut

Minin farkut on Lindexiltä ja pusero Nameitiltä, tossut olen tilannut joskus alkutalvesta Briteistä ja nallevermeet on Baby GAPilta. Zalandolla on muuten sekä Baby GAPin tuotteita että Nameitin tuotteita ja tällä viikolla Zalandolla on koko lasten valikoima alessa -15% koodilla LAPSETALE. Tämä koskee siis koko valikoimaa, eli sekä jo alennettuja, että normaalihintaisia tuotteita :) Mä valitettavasti ehdin tilaamaan noi nallevaatteet GAPilta suoraan, harmi, kun olisi saanut paljon edullisemmin Zalandon kautta nyt. No, ei voi mitään :)

Keräilin tähän muita suosikkejani Zalandon valikoimasta samalla inspiraatioksi. Huomasin muuten, että Zalando myy ihan suosikkimerkkejäni mitä tulee vauvojen vaatteisiin, nimittäin GAPin ja Nameitin lisäksi sieltä löytyy mm. Noppies (osoittautunut älyttömän hyvänlaatuiseksi) ja NEXT, jolla on ihania vauvojen vaatteita. Paljon muitakin ihania merkkejä löytyy. En tiedä missä kuplassa oon itse elänyt, kun en oo koskaan ees tajunnut, että Zalandolta saa vauvanvaatteita, kunnes kaveri vinkkasi vähän aikaa sitten asiasta.

1. Nallukkahaalari 2. Nallehuppari 3. Raitahaalari 4. Harmaa perushaalari 5. Palmikkohaalari 6. Palmikkoneule
7. Tummansininen neuloshaalari

1. Kaksien housujen setti 2. Raitapöksyt 3. Tummanharmaat raitahousut 4. Napilliset raitahousut 5. Harmaat neuloshousut 6. Vaaleansiniset rennot pöksyt 7. Denim-haalari NEXTiltä

1. Mintunvärinen kietaisupaita Noppiesilta (meillä on tällainen odottamassa käyttöönottoa :) 2. Vaaleansininen kietaisupaita Noppiesilta 3. Tähtikuvioinen paita 4. Sininen kauluspaita 5. Ihana neuloshuppari 6. Ankkurineule

1. Raitahaalari 2. Raitapyjama 3. Noppiesin pilkullinen haalari 4. Body-housusetti
5. Tähtibody 6. Vaaleansininen paita-body 7. Kauluspaitabody (tilasin tän meille siskoni ylppäreitä silmällä pitäen)
8. Kietaisubodyt

Mun pahin fiksaatio on kyllä vauvojen tossut ja kengät. En kestä miten ihania on vaikkapa Niken tossut pienille. Pakko myöntää, että meillä odottaa käyttöönottoa pienet Niken Air Forcet, jotka tilasin vauvalle vähän aikaa sitten miehen kauhistukseksi.

1. PikkuNiket 2. Adidaksen Stan Smithit 3. Kokovalkoiset Stan Smithit 4. Maailman söpöimmät Niket 5. Converset (minillä eniten käytössä nää tällä hetkellä) 6. Mokkatossut 7. Punaiset Reebokit 8. Ruskeat nahkatossut
9. Mustat nahkatossut (tilasin nää meille kans kesäksi) 10. Ihanat mustat Niket

Siinäpä mun suosikit! Mistä te tykkäsitte eniten? Ja tosiaan, lasten koko valikoimasta saa 15 % alennuksen koodilla LAPSETALE tämän viikon ajan Zalandolta :)

12+

Related Posts

11 Comments

  • Reply Westend Mum Tuesday, May 16, 2017 at 10:23

    Nykyään on onneksi kaikkea nättiä ja ihanaa vaatetusta myös pojille. Vaikka toki ne hyllyt enimmäkseen notkuvat hörhelöitä ja vaaleanpunaisia unelmia ;)

    • Reply Anna Wednesday, May 17, 2017 at 13:22

      Niin, tuntuu kyllä että tyttöjen vaatteita olisi enempi, mutta pojille on aivan ihania juttuja nykyään :)

  • Reply Rosita Tuesday, May 16, 2017 at 13:20

    Toinen on kyllä niin söpö!! <3

    • Reply Anna Wednesday, May 17, 2017 at 13:22

      Kiitos :)

  • Reply Yhden äiti Tuesday, May 16, 2017 at 14:40

    For minis and mommies myy superihania nahkatossuja, kannattaa ehdottomasti katsoa. Meidän ihan lempparimerkki on kotimainen Gugguu (Pipot ja huivit ostettu aina täältä, trikoovaateet hyviä, jumpsuitit supersöpöjä), Papu kanssa ihan kiva. Mini Rodinin pico ollut ihan must ja löytynyt joka keväälle ja syksylle meidän vaatekaapista. Pienempänä oli käytössä haalarina, nyt vähän isompana takkina. Sit näiden lisäksi paljon Kappahlin ja Lindexin vaatteita,jokunen henkkamaukkakin taitaa löytyä. Ulkovaatteet usein poppia, Mini Rodinin sulonen pandahaalari toppanaja ja softshellit Name itiltä.

    • Reply Anna Wednesday, May 17, 2017 at 13:23

      Joo, meki tykätään Gugguusta ja Pavusta, sekä myös KappAhlista ja Lindexistä :) Myös Reima on meillä todella suosiossa, heidän vaatteet on osoittautunut käytössä erinomaiseksi. For minis and mommies onkin tuttu, mutta siellä on musta hirveän tyttömäistä kaikki. Tai ainakin oli kun viimeksi katsoin, täytyy tsekata uudemman kerran :)

  • Reply Laura Tuesday, May 16, 2017 at 17:15

    Meille tulee toi ekan zalandokollaasin tummansininen neulehaalari todennäkösesti ristiäisvaatteeks pojalle :) Zalandolla on kyl tosi hyvä vauvanvaatevalikoima ja ovat tosi kohtuuhintasia! Mielummin tilaan tuolta, ku jostain henkkamaukalta.

    • Reply Anna Wednesday, May 17, 2017 at 13:23

      Joo, mä en jotenkin ees tajunnut eka, että siellä on niin laaja valikoima :)

  • Reply Asta Wednesday, May 17, 2017 at 09:56

    Mä olin ostamassa viime viikolla noita Nikejä meidän yksivuotiaalle mutta voi hyvää päivää miten huonosti ne on ajateltu, eihän sitä jalkaa saanu sinne mitenkään kun niissä on vaan nauhat :D En tiedä onko noissa vauvaversioissa esim joku vetoketju sivussa, mutta näissä ei ollut mtn. Ostin sitten Stan Smithit ja oon tosi tyytyväinen – muotoiltu sisäpohja, helppo laittaa jalkaan ja hyvän näköiset :)

    • Reply Anna Wednesday, May 17, 2017 at 13:24

      Hmm, täytyykin muuten tutkia tarkemmin, että miten nuo menisivät jalkaan kundille. Mä ostin ne lähinnä odottamaan, että tuo kasvaa niihin, mutta voi tietty olla, että on hankalat käyttää.. Täytyykin tutkia :)

  • Reply Anna Wednesday, May 17, 2017 at 20:21

    Mistä tuo ihana neulesuojus turvakaukalolle on ostettu?

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post