Toipuminen ja palautuminen

Olen miettinyt tämän postauksen kohtaloa koko tämän päivän, sillä tiedän miten arka aihe tämä on. Päätin kuitenkin jo ennen synnytystä, että haluaisin kirjoittaa kropan palautumisesta ja haluaisin nimenomaan olla se esimerkki, joka ei ole palautunut heti ennalleen ja joka voi rohkeasti näyttää sen tyhjän pallomahan blogissa tuhansille lukijoille. Olen kuitenkin itse ollut todella yllättynyt palautumisen nopeudesta, ja olenkin miettinyt haluanko kirjoittaa koko tästä asiasta, sillä loppujen lopuksi ei ole oikeaa tai väärää tapaa palautua näin rajusta kokemuksesta, enkä halua toimia millään tavalla esimerkkinä, hyvänä tai varoittavana, yhtään kellekään. En halua aiheuttaa kellekään paineita enkä toisaalta halua turhaa ilkkumista. Samalla kuitenkin haluan ihan rehellisesti näyttää ja kertoa, miten oma toipumiseni ja synnytyksen jälkeinen palautuminen on edennyt.

Voin rehellisesti sanoa, että minua pelotti, mitä raskaus tekee kropalleni. Olen ollut pessimisti monen asian suhteen. Ensin olin varma, että en tule raskaaksi kovin pian. Sitten pelkäsin, että maitoa ei sitten varmasti tule. Pelkäsin myös, että kerään hirveän määrän painoa, enkä koskaan palaudu omaan kroppaani. No, raskaus alkoi sangen helposti, maitoa on ollut ylituotantoon asti ja olen palautunut lähes ennalleen kolmessa viikossa synnytyksestä. Pessimisti ei pety, mutta saattaa yllättyä positiivisesti.

Lähtökohta itselläni oli normaalipainoinen nainen, joka liikkuu, muttei kovin paljoa, eikä ole missään elämänsä kunnossa. Olin ihan hyvässä kunnossa, lähinnä niin, että kroppani on hyvinkin kestävä ja jaksan helposti, mutta en todellakaan ole koskaan näyttänyt miltään fitness-mallilta. En ole koskaan ollut lihaksikas tai välttämättä kovin “kiinteäkään”. Mutta kroppani on toiminut juuri niin kuin sen on ollut tarve, niin urheillessa kuin arjessa. Raskausaikana pelasin lentopalloa ja kävin urheilemassa lähes toisen kolmanneksen loppuun asti. Loppuraskauden kävimme päivittäin kävelemässä viitisen kilometriä, joka alkoi loppuvaiheessa tuntua jo aika hengästyttävältä. Pyrin kuitenkin joka päivä liikkumaan edes vähän, vaikka sitten liitoskipujen uhallakin. Kyseessä ei ollut niinkään se, että halusin pakonomaisesti liikkua kunnossa pysymisen takia, vaan koska se oli jotenkin henkisesti tärkeää mulle. Että mä pystyin edelleen toimimaan normaalisti.

Seurasin melko tiiviistikin painoani raskausaikana, sillä sitä seurattiin myös neuvolassa. Jossakin vaiheessa totesin, että ihan hyvin menee, enkä juuri painoa kuikuillut neuvolakäyntien lisäksi. Oma tavoitteeni raskausaikana oli syödä mahdollisimman terveellisesti, mutta sallia itselleni kaikki herkut. Herkut oli mulle, mahdollisimman terveellinen ruokavalio vauvalle. Ajatuksissani. Ikään kuin ne kaksi voisi erottaa :D Joka tapauksessa. Ensimmäisessä neuvolassa painoin 73,3 ja neuvolassa samana päivänä kun lähdin synnyttämään, painoin 84,1Veikkaisin, että raskauden ihan alussa on tullut 2-3 kiloa, eli sanoisin mulle tulleen n. 13-14 kiloa raskausaikana.

Huomenna poikamme on kolme viikkoa. Kotiutuessani neljä päivää vauvan syntymästä painoin noin 77 kiloa, ja tunsin itseni hyvinkin kevyeksi. Mahani kutistui merkittävästi jo sairaalassa ja nyt kun huomenna on kolme viikkoa synnytyksestä, painan tismalleen saman verran kuin ensimmäisessä neuvolassa. Paino on siis tippunut hirveetä vauhtia, vaikka rehellisyyden nimissä olen syönyt ja juonut tosi paljon, enkä mitenkään liian terveellisestikään. Suklaa on maistunut, eikä jäätelölle tai pizzalle olla nyrpistelty.

Siksi sanonkin kaikille kaltaisilleni, että unohtakaa se vaaka heti alkuunsa. Paino ei kerro mitään, vaan moni muu asia kertoo kaiken paremmin. Vaikka sitä painoa seurataankin neuvolassa, se on vihoviimeinen mittari millekään. Peili, farkut ja oma olo kertoo kaiken paljon paremmin. Vaikka painankin tänään saman verran kuin raskauden alussa, on kroppani muuttunut tietenkin aivan valtavasti. Ne vähäiset lihakseni ovat aika löllöä tällä hetkellä, tissini ovat kasvaneet älyttömästi, lantio leventynyt, pylly pienentynyt, reidet leventyneet ja maha on sellainen hieman löllö. Kehon koostumus on muuttunut ihan älyttömästi, ja siksi joku luku vaa’assa ei kerro vielä mitään.

En rupea valehtelemaan, kyllähän se kivalta tuntuu, että mahdun omiin vaatteisiini jo nyt. Olen tietenkin todella iloinen, että vatsani kaventui melko lailla samoihin mittoihin kuin ennen raskautta ja kroppani palautui muutenkin ihan itsekseen. Ei nyt tietenkään samanlaiseksi, mutta melkein.

(Kyllä, kaipaan todella pahasti pedikyyriä)

Haluan kuitenkin ajatella, että vaikken olisi palautunut näin nopeasti, en olisi ottanut asiasta stressiä. En koe kroppaani nimittäin vieläkään omakseni. Tai että minä omistaisin sen ja saisin tehdä sillä mitä lystään. Vauva omisti kroppani raskausajan ja vieläkin kroppani on hänen palvelijansa. Maitolaitos ja ruoantuottokeskus, jonka pitää hieman pohtia, mitä suuhunsa laittaa, ettei pieni joudu kärsimään vatsavaivoista ja pääsee kasvamaan mahdollisimman terveenä. Kaikki muu on toissijaista.

Vauvan lisäksi palautumista sanelee järki. Kyllähän tässä jo tekisi mieli mennä salille tai sulkista pelailemaan ja tekemään vaikka mitä, mutta olen päättänyt ottaa liikkumisen kanssa todella varovasti. Mahdolliset jälkikomplikaatiot eivät kiinnosta ollenkaan, joten taidan pysytellä poissa lenkkipoluilta muutaman kuukauden. Vaunulenkit kävellen ja kevyet käsitreenit ja joogat on OK, mutta kaikki kunnon lihaskuntoharjoittelu jää loppukesälle tai alkusyksylle. En koe mitään tarvetta lähteä rääkkäämään itseäni nyt, sillä en kyllä näe mitään syytä hävetä kroppaani kesällä bikinikeleillä. Kroppani ei ole täydellinen, mutta se ei ollut sitä ennen raskauttakaan. Kroppani kuitenkin antoi minulle maailman parhaan ja ihanimman vauvan, joten en voi olla kuin kiitollinen sille. Tällä hetkellä kroppani käy kierroksilla tuottaen tuolle pienelle ravintoa, joten kunnioitan ja rakastan tätä kroppaani juuri tällaisena juuri nyt.

Sen lisäksi, että synnytykseni meni loppujen lopuksi tosi hyvin (näin nopeasti aika kultaa muistot :D), on palautumiseni ollut ihan mielettömän nopeaa. Eikä vain se, että mahdun omiin vaatteisiini ja vaaka näyttää samaa kuin viime elokuussa. Kätilön mukaan mulle tuli kymmenittäin tikkejä ja olin ihan varma, etten kävele tai ainakaan istu kuukausiin. Olin synnytyksen jälkeen ihan varma, että toipumiseni kestää iäisyyden. Yskäiseminen tuntui repäisevän mut kahtia ja aivastus vasta pahaa tekikin. Huomenna on kuitenkin kolme viikkoa synnytyksestä, tikkini ovat kaikesta päätellen jo sulaneet, eikä mulla ole mitään ongelmia istua tai vääntäytyä mihin asentoon tahansa. Paitsi mahalleen makaamaan, mutta sen estää lähinnä yläkerta :D En tunne tikkejä tai haavaa enää ollenkaan, ja olen mennyt jo viikon särkylääkkeittä.

Raskaudesta ja synnytyksestä jäi tikkien lisäksi muistoksi kolme raskausarpea pakaran ylle ja yksi jenkkakahvassa. Voin elää sen kanssa. En tiedä auttoiko päivittäinen öljyllä läträäminen, vai onko mulla hyvä tuuri muuten vaan asian suhteen. Linea negra nyt ei ole kovin viehättävä ja edelleen selkeästi näkyvissä, mutta se häviää tuosta toivottavasti pikkuhiljaa. Ja vaikka se jäisi tuohon loppuelämäksi, voisin elää senkin kanssa. Se olisi kuin taisteluarpi tästä koettelemuksesta. Sitä toista kun en ajatellut alkaa tarkistelemaan aina vähän väliä. (Vaikkakin avulias kätilö KYSissä ehdotti, että voisin sitä peilillä vilkaista, että tosi siisti on. Tai että vaikka mies voisi katsoa ja kertoa, että siistiltä näyttää. Kiitos me passataan.)

3-5 viikon päästä olisi jälkitarkastus, joten sitä ennen en voi sanoa, että olen täysin palautunut synnytyksestä. Mutta näin omalla mututuntumalla voisin sanoa, että vastoin kaikkia pelkoja ja odotuksiani, mä olen melko lailla palautunut synnytyksestä. Jalka jäi samankokoiseksi, vaatteet menevät päälle, raskausarpia ei tullut nimeksikään, linea negra on vielä näkyvissä ja tissit ovat aikamoiset dollypartonit, mutta ehkä nekin tästä rauhoittuu vielä.

Kaiken kaikkiaan, jos multa kysyy nyt, niin ei tämä nyt niin kamala kokemus ole. Kroppa kestää, mieli kestää ja palkinto on paras mahdollinen. En voi sanoa, että odotan tämän toistamista mitenkään malttamattomana, mutta jos meille joskus vielä toinen vauva suodaan, niin tiedän olla pelkäämättä kaikkea turhaa.

Hyvin on siis mennyt ja kiitollinen olen kyllä siitä, että olen ollut koko tämän ajan energinen ja hyvinvoiva. Sain mahtavaa hoitoa, mies on ollut älyttömästi avuksi ja vauva on ollut aivan ihana, joten on helppo olla iloinen ja positiivinen koko tästä kokemuksesta tähän asti :)

65+

Related Posts

73 Comments

  • Reply Assi Wednesday, April 26, 2017 at 21:23

    Tää kysymys menee aika intiimin tasolle, mutta miten sun jälkivuoto? Niistä kuulee ehkä kaikista eniten eroavia kertomuksia. Jotkut vuotaa viikkoja ja jotkut vaan pari päivää. Ja vielä niin eri määriäkin. En tiedä miksi, mutta synnytyksessä itseäni yksi eniten mietityttävistä asioista.

    • Reply Anna Wednesday, April 26, 2017 at 21:33

      No siis, mä varauduin kaupan isoimmilla siteillä juurikin kaikkien tarinoiden jälkeen ja ensimmäinen asia, mitä menin ostamaan kaupasta oli pienimmät pikkuhousunsuojat. Ekat päivät oli kyllä tarvetta niille sairaalan jättimegavaippasiteille, mutta nyt tosiaan riittää ne ohuimmat siteet lähinnä varmuuden vuoksi kun lähden kaupungille. Että mun tapauksessa sekin meni tosi nopeesti hyvinkin vähäiseksi :) Eikä tää korreloi mulla ainakaan siihen, että kuukautiset mulla on aina ollu aika reippaat. Eli älä turhaan mieti tuotakaan, se voi olla mitä vaan, ja kaikesta siitä selviää, kaikkeen on nykyään sopivat apuvälineet! ;)

  • Reply Nina Wednesday, April 26, 2017 at 21:34

    Ihana että kerrot rehellisesti! Ja näytät hyvältä, terveeltä ja onnelliselta tuoreelta äidiltä :) jokainen on yksilö ja jokaisen kroppa palautuu omaa tahtiaan. En näe mitään syytä miksi sinulle pitäisi ilkeillä tästä asiasta. Ja arvet, nehän kuuluu elämään. Itsellä vatsan seudulla/alavatsalla kahdesta eri tähystysleikkauksesta (1/16 ja 9/16) yhteensä 7 arpea, enkä häpeä niitä, koska ne nyt tuossa ovat. Ja arvet vaalenee ajan myötä.

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:48

      Kiitoksia kovasti :) Ja niinhän siinä käy, arvet haalenee ja muistuttaa korkeintaan selviytymisestä, jos niihin suhtautuu oikein :)

      • Reply Nina Thursday, April 27, 2017 at 19:51

        Nimenomaan :)

  • Reply Jennam Wednesday, April 26, 2017 at 21:50

    Näytät ihan normaalilta synnytyksestä toipuvalta naiselta :).

    Monilla itse asiassa paino tippuu nopeasti alkuun, mutta ne muutamat vikat kilot tai sentit voi olla vaikea pudottaa. Toki lantio/vatsan seutu voi leventyä pysyvästi niin, että ollaksesi samoissa mitoissa pitääkin laihduttaa vähän enemmän.

    Itse toivuin molemmista synnytyksistä superhyvin ja itseasiassa laihduin imetysten aikana noin 10 kg vielä lähtöpaikasta. Kaikki raskauskilot oli molemmista lähtenyt noin 2-3 viikossa :) toki mitat oli leventyneet, joten piti se 5-10 kg extraa vielä pudottaa. Ja kiinteytyminen taas on nyt eri asia…

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:49

      Jep, mutta onneksi mun tapauksessa en ollut huippukunnossani jo ennen raskautta, joten musta tuntuu itse asiassa ihan samalta kuin lähtökunnossa :D Eli ehkä ihan loistava ajoitus tulla raskaaksi :D

  • Reply Anni Wednesday, April 26, 2017 at 21:51

    Olen puolestasi iloinen hyvästä palautumisestasi! Minusta on ollut mukava lukea että otat ennen ja jälkeen -raskausaikasi maalaisjärjellä ilman suuria syynäämisiä liikuntaan ja ravintoon. :-)

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:49

      Kiitoksia kovasti :)

  • Reply Sirpa Wednesday, April 26, 2017 at 21:57

    Mäkin luulin, että menee kauan saada oma kroppa takaisin. Eipä mennyt. 😁 Ja mä oon jo “30” eli en mikään ihan nuori. 😊 Tosin kyllä mäkin pidin huolen, että liikuin ja söin suht fiksusti odotusaikana. Tosin on mulla nuoria ja hoikkia mammakamuja ja osalla ei vatsanahka ole palautunut vuodessakaan, kyllä hekin myöntävät, että harmittaahan se vaikkei se maailman suurin murhe ole. :(

    Näytät kauniilta. 💕

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:49

      Niin, kyllähän tollanen varmasti harmittaisi :( Kiitoksia! :)

  • Reply Elli-Noora Wednesday, April 26, 2017 at 22:04

    Kiitos että olet niin rehellinen ja avoin kaikkeen raskauteen ja vauva-arkeen liittyen! Jatka samaan malliin. Upeasti olet palautunut ❤️

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:49

      Kiitoksia :)

  • Reply Lartsa Wednesday, April 26, 2017 at 22:26

    Mä söin tosi epäterveellisesti koko alkuraskauden ajan koska raskausphoinvointi oli niin kova eikä mikään järkevä mennyt alas. Sen jälkeen verenpaineeni laski aika matalalle ja alkoi supistukset joten liikkuminen jäi tosi vähiin. Loppuraskaudessa tuli raskausmyrkytys ja paisuin viikossa useamman kilon turvotuksen vuoksi :D vähän mietitytti miten kroppa toipuisi mutta turhaan murehdin. Painoa tuli raskauden aikana lähes 20 kg joista noin 13 kg tippui jo sairaalassa. Nyt 10 kk synnytyksestä painan vähemmän kuin ennen raskautta ja olen saanut kadonnutta lihasmassaa takaisin. Imetys ja vaunulenkit auttoivat itseäni paljon palautumisessa :)

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:50

      Niiin, mäki vedin niitä juustoja ja kaurakeksejä ekan kolmanneksen, koska muu ei vaan mennyt alas :D Eli ei sitä 9 kk millään huumorilla voi terveelliseksi sanoa, mutta parhaani tein niissä puitteissa, mitä rajoituksia nyt oli :D

  • Reply B Wednesday, April 26, 2017 at 22:45

    Näytät upealta ❤

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:50

      Kiitoksia :)

  • Reply Emma Wednesday, April 26, 2017 at 23:07

    Ihana kuulla, että kaikki hyvin! Ja tällaista postausta odotin itse asiassa kovasti jo kauan ennen synnytystä. Vaikka vauvoja lähipiirissä on, en ole kenenkään paljaita vatsoja nähnyt raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen, ja mua on kiinnostanut tietää, millä tavoin ja miten nopeasti mahan on mahdollista palautua. Hyvinkin nopeasti osalla siis! Toki tärkeintä on terveys ja ennen kaikkea vauvan terveys, mutta ulkoisella olemuksella voi olla merkittävä vaikutus psyyken hyvinvointiin, mistä syystä sitäkään ei kannata vähätellä. :)

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:51

      Mä sanoisin, että jokainen palautuu tosi eri tavalla, joten on edes turha miettiä sitä etukäteen, sitä kun ei voi ennustaa :) Kunhan pitää itsestään hyvää huolta raskausaikana, niin varmasti kroppa palautuu siellä sille sopivassa tahdissa :)

  • Reply Paula Wednesday, April 26, 2017 at 23:18

    Hei,
    Oletko käyttänyt sitä belly banditia (?) ja mikä oli kokemuksesi siitä ? :)

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:52

      No itse asiassa en :D Pitäisi hävetä, mutta oon ollu tosi laiska sen kanssa. Pitäisi oikeesti ehkä alkaa muistaa laittaa sitä, se nimittäin tehostaa ryhtiä kuulemma superhyvin :)

  • Reply Sari Wednesday, April 26, 2017 at 23:45

    Mä luulin kanssa että synnytyksen jälkeen jäisi kiloja ja olin jo siihen varautunut ja hyväksynyt asian, mutta olin aika hämmästynyt kun jo viikon kuluttua synnytyksestä olin lähes normipainossani! Toki sitä pehmeyttä mahalla oli ja on edelleen vielä vähän, mutta olen ihan sinut asian kanssa. Aikaa toipumiseen kuitenkin vielä menee. Ja olen nykyään armollisempi vartalolleni kuin ennen raskautta, ei tässä kiire ole olla niin timmissä kunnossa, kun ei sitä ollut ennen raskauttakaan vaikka ns normaalipainoinen olinkin :D Kiva että rehellisesti kerroit omista kokemuksistasi.
    Hienosti olet palautunut, onnittelut siitä :)

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:52

      Kiitoksia :)

  • Reply Meri Thursday, April 27, 2017 at 07:36

    Hienoa että uskalsit kirjoittaa positiivisen kuvauksen synnytyksestä palautumisesta.Kun odotin 31-vuotiaana esikoistamme pari vuotta sitten olin samoin kun sinä varautunut pahimpaan, aina repeämistä jäätäviin raskausarpiin ja 30 ylimääräiseen kiloon. Selvästi nettikeskustelussa korostuu ne huonommat kokemukset kaikissa asioissa. Minullakin nuo 12 raskauskiloa jäivät enimmäkseen laitokselle (tai osa tietysti tuotiin maailman ihanimmassa muodossa kotiin)ja synnytystä seuraavalla viikolla laitoin jo vanhat farkut jalkaan. Näistä kokemuksista (samoin kun helposta synnytyksestä ja imetyksestä) ei oikein puhuta koska se tuntuu jotenkin kehuskelulta.Seurauksena sitten netti on pullollaan pelkkiä kauhutarinoita:( nyt odotan paljon paremmalla mielellä toistamme ja odotan lähinnä uteliaana mitä tämä raskaus tuo tullessaan! Onnea vielä teidän perheelle, etenkin tuo postauksen eka kuvapari on niin ihana!

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:53

      Juurikin näin, tuntuu että positiivisista kokemuksista puhuminen on melkein kiellettyä, vaikka se on mun mielestä ihan yhtä tärkeää :) Kiitoksia kovasti :)

  • Reply jennilee Thursday, April 27, 2017 at 07:46

    Itselläni on kaksi raskautta takana ja molemmissa ns ensipalautuminen on ollut tosi nopeaa. Kilot lähteneet ja maha lytistynyt ihan parissa viikossa täysin. Todellisuudessa palautumiseen kuitenkin menee se about vuosi kun hormonit tasaantuu ja esim keskivartalon lihakset ja lantion luut hakevat paikkaansa. Siihen päälle vielä imetykseen liittyvät hormonimyrskyt. Se on jännä miten pitkään voi olla sellainen tunne että kroppa ei ole ihan oma. Eikä se kyllä pitkään aikaan olekaan.

    Tsemppiä palautumiseen, olet kyllä huikean kaunis näissä kuvissa! :)

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:54

      Totta kai palautuminen on paljon kaikkea muutakin, mutta sekin on tärkeää tiedostaa, että se kroppa tosiaan on jonkun toisen hallussa melkein pari vuotta kaiken kaikkiaan :) Loppujen lopuksi se ei kuitenkaan ole mitenkään hirveää tai kovin elämää hallitsevaakaan :)

  • Reply Ms Thursday, April 27, 2017 at 08:35

    Kauniilta ja terveeltä näytät :) Itse en ole vielä ollut raskaana, joten kiva, että jaat oman kokemuksesi, kun sitä on miettinyt, millä tavalla kroppa voi kenelläkin reagoida. Hassua mihin kaikkeen ihmiskeho pystyy ja voi muutamassa viikossa näyttää niin erilaiselta. Sun vauvamaha oli vaan niin söpö, mutta näytät tosiaan hyvinvoivalta ja kauniilta sekä raskaana, että nyt raskauden jälkeen :) Luuletko, että jossain vaiheessa tulee ikävä vauvamahaa? Olen ainakin kuullut joltain tutuilta, että jossain vaiheessa on tullut ikävä sitä (ei ehkä tietysti ihan loppuajan mahaa).

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:54

      Kiitoksia :) En tiedä, oon yllättynyt, että vielä ei ainakaan ole tullut. Ajattelin ennen synnytystä, että tulee ikävä sitä palloa, mutta kun se pallo on saanut ihmisen muodon ja makaa tuossa vieressäni, niin vaikea kuvitella, että sitä isoutta ja epämiellyttävän painavaa oloa tulee hirveän ikävä :)

  • Reply primrose Thursday, April 27, 2017 at 08:43

    Mukava kuulla, että sulla on palautuminen mennyt noin hyvin. Mukava myös kuulla, että aika voi kullata synnytysmuistot aika nopeastikin. :) Itse vähän valmistaudun jo etukäteen henkisesti siihen, että palautumiseen menee aikaa. Kyllä muakin on jännittänyt, miten kroppa reagoi raskauteen ja synnytykseen mutta aina kun olen miettinyt asiaa, niin olen todennut, että tää on kyllä se hinta, jonka ilolla maksan siitä, että saamme oman pienen maailmaan. Ja voihan olla, että itsekin yllättyy palautumisesta. Katsotaan sitten, kun sen aika on. :) Aivan ihana tuo ensimmäinen kuva, jossa pikkuinen on ensin vielä mahassa ja sitten pitelet häntä. Hän on aivan hurjan suloisen näköinen!

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:55

      Joo, mä oon tässä kolmen viikon kohdalla täysin fine jo synnytykseni kanssa :D Muistelen sitä ihan positiivisesti :) Ja kiitoksia, hän kieltämättä on ihan hurjan suloinen! :)

  • Reply Emmi Thursday, April 27, 2017 at 08:47

    Moikka Anna! Näytät aivan ihanalta, näytin miehellekin tota kuvaa jossa on ensin vauva masussa ja sitten ulkona, oli molempien mielestä ihana! Mulla on menossa nyt 27. raskausviikko ja arvostan tällasia rehellisiä postauksia todella.

    Tää palautumiskeskustelu on sillai hankalaa, että ymmärrän monen ottavan sen jotenkin “pinnallisena” tms. Mä en itse näe asiaa niin, kropan muuttumista saa mun mielestä jännittää ja vähän pelätä! Ei se silti poista sitä tosiasiaa, että multa sais leikata vaikka oikean jalan jos sen avulla saisi vauvan turvallisesti maailmaan :D Mutta olishan se ihanaa, jos palautuminen tapahtuisi nopeasti ja helposti. Mulla oli lievää ylipainoa raskauden alussa ja oon ollu tosi ylpeä siitä, että oon ottanu vain yhden raskauskilon raskauden aikana tähän mennessä, ja syönyt ihan todella terveellisesti. Jos olisin ollut ihannepainossa ennen, niin toki tilanne olis ollu ihan eri.

    Täytyy toivoa että raskaus kohtelee tätäkin ensisynnyttäjää yhtä kauniisti kuin sinua. Olet hehkuva! <3

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:56

      Kiitoksia :) Joo, turhan paljon pinnallisuutta musta arvostellaan. Pinnallisuus ei poista syvällisyyttä, ihmisessä voi olla molempia. Voi olla hyvinkin syvällinen ihminen ja ajatella vaikka miten tärkeitä asioita, mutta se ei tarkoita, etteikö samalla voisi ajatella hyvinkin pinnallisia ulkonäköasioita :) Paljon paljon tsemppiä viime metreille ja ihanaa synnytystä sitten kun se on teillä edessä! :)

  • Reply Janna Thursday, April 27, 2017 at 09:58

    Itse synnytin tammikuulla toisen lapseni ja luultavasti kaikki raskauskilot olisi jo lähtenyt imettämällä, MUTTA se jäätävä makeanhimo ja ainainen nälkä. Käväisin puntarilla jokunen viikko sitten ja paino oli lähtenyt pikuhiljaa taas nousuun, joten ehkä on syytä yrittää vähentää herkuttelua hieman…

    Muuten en aio vielä murehtia painosta, ajatuksena syksyllä keventää ruokavaliota ja saada kilot lähtemään, kunhan imetystä saa pikuhiljaa vähentää eikä tarvitse maidon riittävyyttä murehtia.

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:57

      Se on jännä, kun mä en tunne ollenkaan nälkää vieläkään. Makeanhimo on ihan tappava, mutta nälkää ei juurikaan ole. Tavallaan oon ihmetellyt, että missä se nälkä oikein luuraa :D Ehkä se iskee vielä kovaa :D Ja toki pitää tosiaan muistaa, että imetys vie ne ylimääräiset kalorit aika helposti, joten sitten kun imetys vähenee, täytyy ehkä vähän vähentää sitä suklaan vetämistäkin :D

  • Reply nimetön Thursday, April 27, 2017 at 10:14

    Pakko kommentoida tuosta eppariarvesta, kun itselläkin jouduttiin synnytyksessä imukupilla avustamaan, että se arpi kannattaa oikeasti vilkaista. Mä en tiedä tikkieni määrää, tietääkseni niitä ei kovin monta ollut, mutta pelkäsin tarkistaa alakertaa. Neuvolantäti minua lopulta kehotti sitä vilkaisemaan ja kylläpä helpotti huomata, että tosiaan, siellä on siisti arpi joka on parantunut hyvin. Sen jälkeen jotenkin helpotti sitä omaa suhtautumista asiaan.

    Ja palautumisesta vielä sen verran et kun imetys on käynnissä niin se paino tippuu ja pysyy hyvin poissa. Mutta auta armias sit kun se imetys loppuu ja jatkat syömistä entiseen tapaan, niin alkaa paino kummasti kertyä takaisin.. Sulla nyt ei ole varmaan ajankohtaista vielä pitkään aikaan, mutta tiedät varautua! :D

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 18:59

      No en mä kyllä näe mitään tarvetta alkaa peilaamaan alakertaa sen tarkemmin :) Uskon kyllä, että arpi on tosi siisti, hyvä jos näkyy mitään, sain sen verran tarkan kuvauksen ommelleelta kätilöltä :D Mutta en mä oo nähny tarpeelliseks aiemminkaan peilailla ko. osastoa, niin miksi nytkään? Jotenkin mua ei kyllä yhtään häiritse ajatus siitä, että siellä edes on arpi. Ei kai se nyt mikään esittelyruumiinosa muutenkaan ole :D Tai siis mulla ei ole mitään traumaa tai ongelmaa sen asian kanssa, että alakertaa on kursittu kasaan, joten en kyllä näe kovinkaan suurta tarvetta alkaa sitä tutkimaan :)

      • Reply Lola Friday, April 28, 2017 at 23:49

        No kyllä sitä alapäätä kannattaisi ihan normaalitilanteessakin välillä peilailla. Ihan senkin takia, että jos alapään kanssa tulee mitään ongelmaa, mistä tietää, näyttääkö siellä erilaiselta, jos ei ole ikinä katsonut peilillä? Jos tulee esim. kipuja/kutinaa, on hyvä tietää, näkyykö alapäässä tavallisesta poikkeavaa punoitusta tms. Synnytyksen jälkeen tämä on vielä tärkeämpää, koska emätin on tavallista herkempi tulehduksille. Jos ei alunperinkään tiedä, miltä haava on näyttänyt heti synnytyksen jälkeen, ei myöskään osaa sanoa, punoittaako se, onko se turvoksissa jne. Sen takia sitä suositellaan katsomaan :)

        • Reply Anna Saturday, April 29, 2017 at 11:05

          No en mä kyllä oo elämäni 28 vuoden aikana koskaan kokenut tarvetta alkaa peilin kanssa kurkkimaan sinne sisälle. Jos tulee kipuja/kutinaa, on sitä varten ammattilaiset, eli naistenlääkärit jne. joiden vastaanotolle menen mieluummin kun alan diagnosoimaan yhtään mitään käsipeilin avulla :) Ja nimenomaan synnytyksen jälkeen kun tämä on tärkeää, en ala peilailemaan huonolla näköyhteydellä ja pohtimaan, että onkohan normaalia, vaan hyödynnän mun hoitokuluvakuutusta ja marssin samana päivänä lääkärille :)

          • Lola Saturday, April 29, 2017 at 12:12

            Ja sit kun lääkäri esim. puhelimessa kysyy, että onko turvotusta tai punoitusta, et osaa vastata? Mä en kyllä ymmärrä naisia, jotka ei tiedä, miltä heidän oma kehonsa näyttää. Mitä niin mystistä siinä alapäässä on, että ei voi katsoa? Mielestäni aikuisen naisen tulisi kyllä tuntea oma kehonsa. Ja ei nyt välttämättä mihinkään sisälle tarvitse katsoa, mutta kyllä se arpi olisi oikeasti ihan hyvä nähdä, niin voi itse seurata palautumista. Mutta joo, en nyt ehkä enää jatka keskustelua tuntemattoman alapäästä, mutta itsehän nostit asian esille :)

          • Anna Saturday, April 29, 2017 at 13:38

            Mä en kyllä vuorostani ymmärrä, miksi mun täytyisi tietää, miltä mun emätin näyttää :D En mä näe mun korvakäytäviänikään, niin kyllä mä silti osaan aavistaa, jos jotain on pielessä. Multa ei kyllä oo koskaan lääkäri kysynyt puhelimessa mitään, mä kun varaan ajan vaikka Mehiläiseen ja kävelen vastaanotolle. Kuka lääkäri kyselee puhelimessa siitä, onko potilaalla turvotusta? Olenko jotenkin vieraantunut julkisen puolen terveydenhuollosta, sillä yksityisellä puolella yleensä vaan varaat ajan ja kävelet vastaanotolle. Se ammattilainen sitten tutkii sinut, eikä itse tarvitse mennä sörkkimään.

            Alapäässä ei ole mitään mystistä. Mä en vaan tykkää nähdä verta tai tikkejä missään muussakaan ruumiinosassa, niin eipä ollut pakkomiellettä nähdä kyseisiä myöskään jossain alapään syvissä syövereissä :D Ja mitenhän ihmeessä katsot epparihaavaa katsomatta sisälle? Ei mulla ainakaan näkyviin tullut kuin ehkä kaksi tikkiä, että kyllä ne tikit ja se haava on jossain, minne tarttisi jo varmaan taskulampulla valoa.

            Ja ei, en itse asiassa nostanut asiaa esille, vaan kerroin mitä kätilö oli ehdottanut. Sinulla oli joku pakkomielle alapään läpitutkimisesta ja sinä nostit tämän esille kyllä :D

            Ja kiitos vaan, ei tarvitsekaan ymmärtää minua. Mä tiedän kyllä tasan miltä mun kroppa näyttää, tai ainakin 99 % siitä. Jos en nyt satu tietämään miltä tikkaukset mun pillussa (pardon my french) näyttää, niin en koe, ettenkö tuntisi omaa kehoani :D

            Minä en vuorostani ymmärrä, mikä pakkomielle voi tuntemattomalla ihmisellä olla siitä, että tutkiiko joku toinen nainen käsipeilin avulla alapäänsä yli ja ympäri “tunteakseen kehonsa”. Mulle on ainakin ihan sama onko joku nähnyt värkkiään koskaan vai tutkiiko sitä päivittäin tunteja :D

          • Lola Sunday, April 30, 2017 at 12:14

            Nyt täytyy kyllä sanoa, että melko epäkypsä vastaus aikuiselta ihmiseltä. Puutuin asiaan vain siksi, että tuo miten toit asian tekstissäsi esiin, antoi sellaisen kuvan, että oman arven näkeminen olisi jotenkin todella ällöttävää ja kummallista, ja kätilön ehdotus ihan outo. Halusin tuoda esille, että tämä on aivan yleinen käytäntö, tämä peilillä haavan katsominen, ja sille on ihan järkevät perusteet. Sinun ei tietystikään tarvitse katsella itseäsi peilillä, jos et tahdo, mutta koska blogillasi on varmasti monia nuoria lukijoita, jotka pitävät sinua jopa jonkinlaisena esikuvanaan, halusin kertoa että itsensä tutkiminen on hyväksyttyä ja järkevää ja siinä ei ole mitään ällöttävää. En oikein ymmärrä, miksi piti erikseen kertoa, ettet suostunut katsomaan haavaa peilillä – ilmeisesti juuri siksi, että se oli mielestäsi outo ehdotus? Jos saisit leikkausarven vaikkapa selkään, niin etkö muka katsoisi sitä ja seuraisi sen parantumista?

            Ja kyllä, julkisella puolella aika varataan juuri niin, että soitetaan ajanvaraukseen, jossa sairaanhoitajalle kerrotaan oireet, ja hän sitten kyselee lisää. Joskus ainoa tai ainakin ensimmäinen oire tulehdukselle voi olla nimenomaan turvotus tai vaikkapa haavan märkiminen. Kyllähän lääkäriin mennään myös esim. näkyvien rintojen muutosten takia, vaikkei muita oireita olisi.

            Kenenkään ei ole tietystikään pakko katsoa alapäätään synnytyksen jälkeen, mutta kannustan siihen kyllä vahvasti. Heti synnytyksen jälkeen kivut ovat kovat ja paikat tuntuvat ihan vierailta, itse ainakin ajattelin, että siellä alhaalla on aivan todella brutaali näky, joka ei edes muistuttaisi naisen alapäätä. No, ei ollut. Vähän turvotusta ja siinä se, kaikki oli oikeilla paikoillaan. Puutuin tähän varmaan nyt siksi, että olen ennenkin törmännyt siihen, kuinka naiset eivät suostu katsomaan omaa alapäätään synnytyksen jälkeen, vaikka siihen kehotetaan, ja kätilöitä pidetään jotenkin outoina, kun sellaista suosittelevat. Tällainen “minä en ainakaan katso” -keskustelu vain tekee asiasta ihan turhaan jotenkin pelottavan.

        • Reply Irina Monday, May 1, 2017 at 06:42

          No hohhoijaa, lopeta jo toi höpötys, Lola. Kauhea pakkomielle siitä tutkiiko joku toinen nainen p*llunsa synnytyksen jälkeen vai ei. En mäkään vauvan synnyttyä peilillä alapäätäni tiiraillut viikkokausiin, saatika että olisin spekulan ja taskulampun kanssa alkanut tutkimaan. Eiköhän jokainen äiti voi ihan omista tuntemuksistaan päätellä jos jotain on alapäässä vialla esim. kipu tms. Ja gynekologit on keksitty!

  • Reply maria Thursday, April 27, 2017 at 10:22

    Tosi hyvin oot palautunu! Itellä rinnat geenien vuoksi myös isohkot ja inhottaa tosi paljon, koska niitä särkee usein tosi paljon menkkojen lähestyessä ja tuntuu ettei mitkään liivit oo hyvät. Mut nyt ku näin noi sun, ni pitääki hakea tollaset! Näyttää meinaan tosi tukevilta :o Mulla ollu kappahalin säädettävät trikoiset, jotka vähän kulahtaa kovassa käytössä.. Eikä ne meinaa tukea enää ollenkaan, sillä M kokoon ei mahdu rinnat, ympärys ois täydellinen, L koko taas liian iso ympäryksestä mut niihin rinnat istuu..
    Onko noi CK liivit ihan uudet? Että löytyykö niitä…:)

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 19:00

      Noi CK on ihan tollanen toppimateriaalinen yläosa, siinä on alla liivit mulla :) Nuo ei sinänsä tue hirveesti itsessään, mutta ite tykkään pitää liivien päällä, tuo musta kivasti lisätukea :) Nuo on ihan CK:n se perusmalli, pitäisi olla aina saatavilla :)

    • Reply Iitu Sunday, April 30, 2017 at 16:15

      Minustakin hieman kärkäs ja lapsellinen vastaus kommenttiin, joka ei ollut mitenkään epäasiallinen. Miksi kirjoittaa blogiin asioista, joista ei ole valmis ottamaan vastaan eriäviä mielipiteitä tai keskustelemaan asiallisesti kommenttikentässä? Kyllähän sinä nimenomaan itse aihepiiriä päätit tuossa postauksessa käsitellä, jolloin on ihan ymmärrettävää, että se herättää keskustelua.

      Joka tapauksessa näytät todella terveeltä, hyvinvoivalta ja kauniilta tuoreelta äidiltä. Tämä blogi on monelle todella hyödyllinen, sillä olet jakanut täällä paljon hyödyllistä tietoa omien kokemustesi lisäksi!

  • Reply veerakas Thursday, April 27, 2017 at 13:18

    Kiva, että jaoit sun ennen ja jälkeen masukuvat. Jos joku näistä ottaa itseensä, niin suosittelen hänelle ammattilaisen kanssa puhumista :D

    Mä synnytin melkein 6kk sitten maailman suloisimman pojan. Sain vaan muutaman tikin ja toivuin tosi nopeasti synnytyksestä, jälkivuoto oli melkeinpä lakannut kun lähdettiin sairaalasta. Muutama taisteluarpi jäi masuun, mutta jotenkin niitä osaa katsoa melko lempeästi.

    Multa lähti kanssa tosi nopeasti turvotus kasvoista ja nilkoista ja kaikki raskauskilot hävis melkein samantien, mutta maha jäi turpeaksi ja pullataikinamaiseksi. Pitäisi ehkä tehdä vähän useammin fyssarin neuvomia palautumisharjoituksia…

    Asun Brysselissä ja täällä, ainakin mun fysioterapeutti, teki 8vkoa synnytyksestä laitteella testin, että missä kunnossa mun alapään lihaksisto on ja tällä viikolla menen uudelleen katsomaan onko edistystä tapahtunut. Nyt siis muutamaa päivää ennen teen niitä kauan sitten neuvottuja palautumisharjotuksia :D

    Mutta, piti siis sanoa, että vaikka tuntuu, että kroppa on jo hyvin toipunut, niin kannattaa odotella treenaamisen suhteen, varsinkin juoksu ja hyppyaskeleet voi tehdä hallaa, eli kostautua 5kymppisenä kohdunlaskeumana tai virtsanpidätysongelmina.

    Ihanaa kuulla, että teillä on ns. helppo vauva ja arki sujuu ongelmitta :) Terveisin ensi viikolla töihin palaava väsynyt äiti ;) Ihanaa kun päiväunitaistelut on vaihteeksi jonkun muun harteilla. Meidän poika on siis alusta asti ollut niin tarkkaavainen ja kiinnostunut ympäristöstään, että päiväunille laittaminen on ollut työn ja tuskan takana.

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 19:01

      Joo, nimenomaan näin, treenaaminen liian aikaisin voi kostautua sitten myöhemmin tosi pahasti. Itelläni ei siis ole mitään kiirettä kuntosalille, ja vaunulenkit saavat nyt pitää meikäläistä kunnossa :)

  • Reply Mietinvaan Thursday, April 27, 2017 at 14:53

    Jokseenkin kummallista, että pyydät muita unohtamaan vaa’an, mutta itse kuitenkin olet jatkuvasti tarkkaillut painoasi ja tähänkin postaukseen olet laittanut kuvan vaa’an lukemasta. :)

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 19:02

      Niin, ajattelin että tuosta postauksesta aika hyvin käy ilmi se syy, miksi vaaka kannattaa heittää mäkeen. Se kun ei kerro mitään. Mielestäni aika hyvin olen havainnollistanut, että vaikka vaaka näyttää samaa kuin alussa, niin kroppa on hyvinkin erilainen nykyisin. Siksi sitä ei kannata hirveesti käytellä.

  • Reply Laura Thursday, April 27, 2017 at 18:24

    Minusta sinä ja nää kuvat on paljon kauniimpia ku kaiken maailman nykyään palvotut huipputreenatut Instababet <3 Ja olisi silloinki vaikket olisi juuri synnyttänyt. Minusta pehmeät masut kaipaavat enemmän ylistystä joten kiitos näistä kuvista!!

    • Reply Anna Thursday, April 27, 2017 at 19:02

      Voi kiitoksia <3

  • Reply Elina Thursday, April 27, 2017 at 21:02

    Apua kuinka nopsaan kaikki on sujahtaneet vanhoihin farkkuihin :D :D Mulla meni kummankin raskauden jälkeen puoli vuotta ennen ku meni vanhat vaatteet päälle – ok, eihän se 6kk lopulta pitkä aika ole, mutta tosi jännää että jotku on vanhoissa vaatteissa viikossa tai parissa! Itse vielä muistan olleeni niin hirveän ylpeä kun puoli vuotta synnytyksestä sain lempparifarkut jalkaan :DD

    • Reply Anna Saturday, April 29, 2017 at 10:58

      No tää oli se, mitä itsekin odotin, mutta kumma kyllä itsekin mahduin yksiin vanhoihin farkkuihini, mitä kokeilin. Täytyy sovitella muutkin läpi :)

  • Reply S Thursday, April 27, 2017 at 21:39

    Näytät todella hyvältä ja onnelliselta!

    Repesin tolle kätilön kommentille paikkojen tarkistelusta :D Mulle kätilö sanoi kesken synnytyksen, että “vauvan pää on nyt tässä, haluatko kokeilla tai katsoa peilillä?”. Ööö, en kiitos.

    • Reply Anna Saturday, April 29, 2017 at 10:59

      Kiitoksia :) Meillä oli niin raju synnytys, ettei onneksi mitään tuollaista ehdotettu. Monta eri naista vaan totes, että johan on tukkaa hänellä :D Kaverin synnytyksessä oli kätilö todennut, että “oi miten paljon tukkaa, haluaako isi kokeilla”, kun vauva oli vielä sisällä. Isi ei halunnut :D

      • Reply S Saturday, April 29, 2017 at 21:16

        Itseasiassa sun synnytyskertomuksen perusteella meillä on ollut tosi samanlaiset synnytykset! Meillä ei tosin käytetty imukuppia, ja pihalle tuli kahden pisteen lähes eloton poika, joka kiidätettiin heti pois elvytettäväksi. Loppu hyvin kuitenkin, muutama päivä oltiin teholla ja siitä lähtien tuo jäbä on ollut täysi kymppi eikä mitään merkkejä ole hurjasta alusta jäänyt <3

  • Reply sisiii Thursday, April 27, 2017 at 21:54

    Yyyyh… On tuo synnyttäminen helvetin pelottavaa, sulla oli aika pelottava synnytystarina ja luin sitä ihan kauhuissani… Ajattelin että en ikinä synnytä alateitse kun kuullosti niin järkyttävältä, no tänään tapasin naisen jolla keisarinleikkaus oli epäonnistunut pahemman kerran… Että en tiedä uskallanko kohta itse synnyttää ollenkaan:( Vaan eipä taida olla muita vaihtoehtoja… Ootte molemmat tuoreet äidit kanssa aika positiivisella mielellä noiden kauhutarinoidenne kanssa eli luulen että teillä jotkut onni&äiti hormonit jyllää ihan täysillä, ja se on tietenkin hyvä juttu, koska ulkopuoliselle kuulostaa tosi järkyttävältä ja pelottavalta:D:/

    • Reply Anna Saturday, April 29, 2017 at 11:01

      Nooo, lohdutan sillä, että siinä tilanteessa se jotenkin vaan sitten menee, kun miettii sitä lapsen henkeä ja selviytymistä. Toisen kohdalla voi sitten tietty nousta pelkoja pintaan, mutta niitäkin pääsee sitten käsittelemään ammattiapuun. Ja toki täytyy muistaa, että joillain synnytys menee todella huonosti. Siinä on aina pienen pienen pieni kuoleman riski ja pieni riski sille, että siitä jää loppuelämäksi fyysiset kivut tms. MUTTA nuo riskit on pienemmät kuin vaikka autokolarin jne. ja jokainen toki itse miettii, onko valmis ottamaan pienen riskin oman lapsen vuoksi. Jotkut eivät ole siihen valmiita, ja sekin on OK. Silloin kannattaa myös harkita adoptiota, mikä on hurjan tärkeää :)

  • Reply Rosa Thursday, April 27, 2017 at 21:55

    Ihanan rehellisiä nämä kaikki postaukset täällä Mungobabyn puolella! Näistä myös oppii paljon uutta tälläinen jolla ei vielä vauvaa ole. Hyvä tuo eka kuva :)

    • Reply Anna Saturday, April 29, 2017 at 11:01

      Kiitoksia :)

  • Reply Anni Friday, April 28, 2017 at 03:13

    Ehka kaunein kuva susta ikinä toi vauvan kanssa otettu :)

    • Reply Anna Saturday, April 29, 2017 at 11:01

      Kiitoksia, mä tykkään siitä kanssa :)

  • Reply SK Friday, April 28, 2017 at 09:40

    Hei,

    Mua kiinnostais ootko käyttänyt sitä raskauden aikana ostamaasi Bellybinder korsettia/tukivyötä palautumisessa? Ostin itse Belly Binding liinan, jota aion mahdollisuuksien mukaan kokeilla synnytyksen jälkeen :)

    • Reply Anna Saturday, April 29, 2017 at 11:01

      No en oo vieläkään käyttänyt. Joka päivä lupaan itselleni, että nyt mä otan sen käyttöön ryhdin palauttamiseksi ja joka päivä mä unohdan sen täysin :D

  • Reply Taru Friday, April 28, 2017 at 18:01

    En tiedä onko tullut jo jossain ilmi, mutta puhutko vauvalle venäjää vai suomea? :)

    • Reply Anna Saturday, April 29, 2017 at 11:03

      Tällä hetkellä puhutaan kotona suomea, kun ollaan kaikki yhdessä ja kun vauvan kanssa olen kaksin, lepertelen hänelle venäjää. Oon myös popitellut venäläistä musiikkia ja laulanut mukana.

  • Reply HL Saturday, April 29, 2017 at 03:54

    Hienosti on mennyt palautuminen! Sellainen pisti vain silmään, että mainitsit aloittavasi pian joogan. Minulle lääkäri sanoi synnytyksen jälkeen että juuri joogan kanssa pitäisi odottaa 2-3kk, ja etenkin vartalonkiertoja ja keskivartalon venymistä (esim upward facing dog) tulisi vältellä. Aloitin itse 2kk lapsen syntymästä postpartum-joogalla ja kyllä kroppa nopeasti kertoi mikä oli liikaa.

    • Reply Anna Saturday, April 29, 2017 at 11:06

      Joogassa kuten kaikessa urheilussa on kuitenkin jotain liikkeitä, mitkä on täysin OK, ja niitä ajattelin hieman kokeilla :) Nimenomaan sitä omaa kroppaa kuunnellen :)

      • Reply HL Sunday, April 30, 2017 at 04:56

        YouTubessa on muuten tosi hyviä postpartum-joogaharjoituksia. Yoga in Melbourne on mun suosikki. Niillä oli ihan tappavia venytyksiä imettäjän hartijoille..

  • Reply Johanna Saturday, April 29, 2017 at 08:30

    Musta taas ei ole mikään ihme, että olet palautunut nopeasti :) Sulla oli normaali raskaus ja synnytys. Pystyit liikkumaan loppuun asti. Olet nuori ja tämä on eka lapsi. Ja kaikista tärkein, et antanut painon nousta tuota suositeltua määrää enempää, kyllä se silloin lähteekin nopeasti ja varsinkin kun imetys onnistuu.

    Olisin ollut tosi ihmeissäni jos et olisi palautunut nopeasti, mutta niin kuin sanottua, kropan koostumus onkin sitten ihan eri asia. Se palautuu kun alkaa treenaamaan.

    • Reply Anna Saturday, April 29, 2017 at 11:07

      Niin, kai sitä itse ajatteli jotenkin liian paljon kaikkien negatiivisten kokemusten värittämänä tuota. Itse lukenut niin paljon kaikkia tarinoita netissä, että jotenkin jääneet ne pelottavimmat aina mieleen eniten :)

  • Reply Kia Monday, May 1, 2017 at 21:58

    No hohhoijaa toi kommentti, että pitäis alapäätänsä jollain peilillä ruveta tihrustaa…Ei vois kyllä itseä vähempää kiinnostaa, miltä siellä näyttää. Minusta sukupuolielimet eivät ole kovin kaunista katseltavaa ja jos siellä jotain ongelmia on niin kuten Anna sanoi, ammattilaiset on sitä varten. Hyvin olet kyllä palautunut. Itse olen 18. viikolla raskaana ja nyt kun alkaa paino nousta ja maha kasvaa, on ruvennut miettimään enemmän näitä tulevia muutoksia kehossa. Ei kuitenkaan stressaa yhtään. Lähtökohdiltani olen niin hoikka, ettei lisäkilot paljon hetkauta.

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post