38

38 (1 of 1)-2

Päivän fiilis: Turhautunut
Päivän painonnousu: +9 kg ensimmäisestä neuvolakäynnistä (yhteensä siis n. 11-12 kg)
Päivän viikot: 38
Päivän olo: Erittäin väsynyt ja erittäin tukala
Päivän malttamattomuus: Get out of me!!!

En olisi uskonut, että aloitan joku päivä postauksen näillä sanoilla, mutta here it goes. “Mun pikkusisko oli oikeessa”. Kun meidän laskettu aika selvisi, systeri kehotti valehtelemaan sen 3-4 viikkoa eteenpäin. “Ettei kaikki piinaa teitä sitten.” Oikeassa oli, mutta mä olin tyhmä ja halusin pitää kiinni oikeasta päivästä. Jos meille vielä toinen mukula joskus tulee, niin mä haluun, että myös MULLE valehdellaan se laskettu aika. 37 viikon kohdalla nimittäin mun päässä meni joku asia silleen “naps”, ja sit onki alkanu päivien, tuntien ja goddamn minuuttien laskeminen. Ongelma on ehkä siinä, että en tiedä mihin niitä lasken. Laskettuun aikaan? Mut mitä jos se tulee ja menee ja vauva ei oo kiinnostunut vielä silloinkaan syntymään? Mä hyppään ehkä kalliolta sillon. Ultimate deadlineen, eli 42 viikkoon asti? En kykene ees ajattelemaan, että tässä kestäisi vielä niin pitkään.

Kun mä sain päähäni sen tiedon, että bebe on nyt 37 viikkoa, eli täysikasvuinen, eikä ole mitään syytä, miksei voisi jo syntyä, niin siitä vasta riemu repesi. Ihan oikeesti, ne meemit, joissa nauretaan sitä, että normaali kuukausi kestää 30 päivää, mutta raskauden viimeinen kuukausi kestää n. 2832376426 päivää, pitää paikkansa. Mä en jaksa enää! :D

Siis okei, mä myönnän, n. 30 % musta on tosi malttamaton! Mä haluan jo tavata ton vauvan, mä haluan jo tietää, millainen se on, kumpi se on, jnejnejne. Mut sit se 70 % on vaan ihan rehellisesti aika loppu. Jos ette halua kuulla inhorealistista kuvausta loppuraskaudesta, niin tulkaa takaisin huomenna. Koska tästä lähtee.

Raskaus on sellainen asia, jota ite ainakin aattelin aina jotenki hirveen kivaksi, ja muistan hämärästi, miten ajattelin kuinka söpö on maha ja kuinka sitä voi läheiset paijata ja kuinka kivaa varmaan on kun vauva potkii ja se raskauden hehku… Niiiiiiiin. Todellisuus on ollut hyvin muuta. Ensimmäiset kolme kk oli turvotusta, läskiolo, väsymys, pahoinvointi ja salailu. Sit oli sellanen kiva väli, jossa oli energiaa jonkin verran, mutta sillonki näytti vaan vähän lihonneelta ja turvonneelta, eikä osannut rentoutua, koska vauvallehan voi käydä ihan mitä tahansa vielä ja apua. Mä oon nauttinut tästä ajasta ehkä siitä about puolen välin jälkeen about viikkoon 34.

Nyt tää on kaikkea muuta kuin. Okei, mun ystävät ja mieskin on ihmetellyt, että oon ollu tosi positiivinen ja vähävalittava koko raskauden ajan. Että oon jaksanut puuhailla, enkä oo pahemmin valittanut kipuja jne. Ja oon kiitollinen tästä oikeestaan vauvalle. Se on koko raskauden ollut sillai tosi kiva, että on liikkunu paljon lieventäen turhia pelkoja. Lisäksi mulla on ollut aika “helppo” raskaus. Toki on helpompiakin, mutta verrattain olen päässyt todella helpolla ja olen tästä ikikiitollinen. Nyt loppuvaiheessa alkaa kuitenkin vähän loppua huumori, energia ja jaksaminen. Ensinnäkin, en muista enää yhtään millaista on nukkua koko yö ilman, että herää jokaiseen kääntymiseen ja vähintään joka toinen tunti vessaan.

38 (1 of 1)

Päivät menee vielä jotenkin, vaikka jatkuvasti on jotain pientä “mukavuutta”. Esim. joku ilta voi vaikka käydä niin, että koko pakara on jumissa niin pahasti, että paikallaan seisominen sattuu ja kipu säteilee pohkeeseen, reiteen ja vaikka minne kaikkialle. Todennäköinen syy? Vauvan pää painaa jotain hermoa. Mulla on ollu harjoitussupistuksia jo aika pitkään, varmaan pari kuukautta ainakin. Alkuun ne ei ollu kovin tuntuvia, mutta viime aikoina ne on kyllä tuntunu tosi ahdistavalta, kun tuntuu, ettei keuhkot pääse täyttymään. Ja kun niitä on koko ajan. Aamusta iltaan. Voisi kuvitella, että tällä harjoittelumäärällä oon olympiatason synnyttäjä kohta. Ripeä kävely aiheuttaa sen verran vahvat harkkasupparit, että ei voi kuvitellakaan harrastavansa mitään sen kummempaa liikuntaa. Uiminen voisi olla mukavaa, mutta ei saa mennä, koska limatulppa irronnut. Istu siinä sitten himassa ja möllötä, koska urheilu on melko lailla kokonaisvaltaisesti out. Ainiin, paitsi kun se istuminenkin on ihan perseestä. Joko selkää särkee, tai sitten vatsa painaa keuhkoja, tai sitten joku muu paikka menee jumiin. Ja sit ku löydät hetkeksi sen kivan asennon, missä mikään ei ärsytä, niin voit olla varma, että tulee jano, vessahätä tai joku soittaa ovikelloa tai jotain muuta sellaista tapahtuu, että sun on noustava siitä asennosta. Etkä enää koskaan löydä kivaa asentoa.

Mikä itsessään onkin sitten mukavaa. Vatsalihasten jännittäminen laukaisee varmasti harjoitussupparin ja itsensä nostaminen sohvalta on erinomaisen hauskaa puuhaa. Tai sängystä. Tai autosta, joskin autoon kiipeäminen on vielä enemmän hanurista. Onneksi meillä on citymaasturi ja se menee vielä jotenki, mut matalampiin autoihin istuminen onki ollu lystikästä puuhaa. Möngerrät eteenpäin maha ja painovoima edellä ja tunnet olosi suorastaan hehkuvaksi suurimman osan ajasta. Se hehku on todennäköisesti hikeä, koska kaikki fyysinen yrittäminen aiheuttaa tietty hikireaktion.

Mut siltikin päivät on ihan kingejä! Koska yöt on ihan perseestä. Mulla on ihan hirveet liitoskivut öisin. Nukun sellaisen kokovartalotyynyn kanssa, ja se helpottaa kipua, kun makaa vaan paikallaan. Auta armias, jos pitää kääntyä. Ja pitää, koska pitää nousta sängystä harva se tunti ja koska liian pitkään samassa asennossa kangistuttaa. Mulla menee puoli yötä nykyään siihen, että mietin, onko ihan pakko nousta, onko ihan ihan pakko. Tuntuu kun joku moukaroisi nivusia joka ikinen kerta kun nousee. Maha harkkasupparista ihan kovana yrität sitten suunnistaa vessaan, kun ristiselkää särkee ja nivuset on tulessa. Awesome. Ja tämä toistuu 4-8 kertaa yössä. Joka yö. Sivumakunsa moniin öihin tuo se, että n. neljän aikaan yöllä iskee kauhea nälkä ja suklaahimo, eli syön aamuneljältä suklaapäällysteisiä kaurakeksejä ja juon maitoa. Koska mitäpä sitä ihminen unella tekisikään?

Olen ikionnellinen siitä, että vauva kääntyi aikaisessa vaiheessa pää alaspäin ja nyt pää on ollut kiinnittyneenä jo kohta pari viikkoa. Tämä vie paljon stressiä pois. Ei tarvitse pelätä perätilaa, napanuoran luiskahduksia tai muutakaan sellaista. Siis ehdottomasti parempi näin. Tämä ei vaan tule ihan ilmatteeksi tämäkään onni. Tiedättekö kun sanotaan, että vauvan laskeuduttua tuntuu siltä, että olisi keilapallo jalkojen välissä? No mä kuvailisin tätä tunnetta enemmänkin niin, että olisi mangon kokoinen kahvakuula siellä. Painamassa häpyluuta joka askeleella, joka liikkeellä. Samaan aikaan kun pään omistaja nähtävästi halailee virtsarakkoasi kunnolla rutistellen. Oikeastaan tää pään kiinnittyminen on se, mikä on aiheuttanut mussa tän todella lujan turhautumisen. Se vaan tuntuu niin raskaalta ja painavalta, ja harkitsen vähän väliä, että jäisin loppuajaksi vuodelepoon. Lisäksi kun maha alkaa painaa, ja se on tosi matalalla, niin tuntuu siltä, kun se vaan roikkuisi. Haluaisin kehittää jotku rintaliivien tapaiset, mut mahalle. Henkseleillä ylös se.

if-the-baby-o3a4ie

Muutama päivä meni tuossa niin, että yritin kaikkia temppuja. Tulista ruokaa, ananasta, akupunktiota, kolmea S:ää, rivakoita kävelylenkkejä harkkasuppareista välittämättä. Nyt totesin, että ei tähän auta mikään. Tää ei vielä halua tulla pihalle, niin ei se pakottamallakaan tule. Sitä paitsi, tää on vaan universumin kosto mulle. Mä olen AINA myöhässä kaikkialta. Eli tää bebe varmaan syntyy 41+6.

Ja kaiken kruununa on se, että äitistä anoppiin ja tädeistä serkkuihin kaikki kyselevät päivittäin, joko vauva on syntynyt. Ei ole ei. Kauhistuttavaa, että tää kysely on alkanut jo reilu kolme viikkoa ennen laskettua aikaa, ja heti jos ei vastata puhelimeen, tarkoittaa se vähintäänkin sitä, että ollaan synnärillä tai jotain on pielessä. En edes halua ajatella, miten raskaaksi tämä käy, jos laskettu aika tulee ja menee, eikä mitään siltikään tapahdu.

Vali vali vali. Anteeksi :D Pitäisi olla kiitollinen ja onnellinen, ja olenkin näitä molempia. Mutta samalla oon ihan vähän väsynyt, turhautunut ja jomottavien kipujen vanki. Siitäkin huolimatta, ottaisin kaiken tän tuplana, jos vaan tietäisin, että vauva pääsee sieltä syntymään turvallisesti ja kaikki menee hyvin :)

3+

Related Posts

41 Comments

  • Reply S Friday, March 31, 2017 at 15:38

    Anita baby belt on itselläni toiminut harjoitussupistuksiin. Jos sitä ei oo päällä, niin supistelee kävellessä ja nostaessa kasseja/raskaita esineitä mutta tukivyön ollessa päällä, näitä vaivoja ei tuu!

  • Reply Heidi Friday, March 31, 2017 at 15:49

    Anna tulla vaan, kyllä tuossa tilassa saa jo vähän valittaa! Kunhan ei jää valitusmoodi päälle, kuten joka toisella tuoreella äidillä, joiden koko arki on ihan hirveetä eikä ne ehdi hoitaa yhtään mitään vauvan vuoksi.. Kaikki sun tekstissä kuulostaa tutulta ja jos käy kuten mulle kaks kertaa, niin sen ultimate valitusitkuhermoromahduksen jälkeen seuraavana päivänä pääset synnärille :) Tsemppiä!

  • Reply Marla Friday, March 31, 2017 at 16:02

    Meillä eka 42+0 ja toka 42+1. Ei ollut herkkua ei :D Tsemppiä loppuraskauteen!

    • Reply Mama80 Saturday, April 1, 2017 at 23:07

      Meillä eka 42+2 syntyi lopulta sektiolla kun ei käynnistyskään auttanut :) mikään ei vituttanut niin paljon kuin ihmisten päivittely “ai sä et oo vieläkään synnyttänyt”. Tai sit ne kun kysyvät et milloin laskettu aika ja kun vastasin et joo oli tuossa pari viikkoa sitten, jengi kavahtaa taaksepäin :) koska nyt jos ei peruuta niin mä ammun sen ipanan nivuksista päälles!!
      Toki syntyi 41+6.

      Eli I feel for you :)

  • Reply HennajaWäinö2,5kk Friday, March 31, 2017 at 16:14

    Aivan kuin olisin ite kirjottanu tän, heh! Meidän poika syntyi 41+4 ja siitä 38 viikolta eteenpäin jokaikisenä päivänä tuli ainakin viisi viestiä että joko se on syntynyt. “Joo ei oo, kiitos kysymästä. Voitko perkele lopettaa, oon luvannu kertoa sitten” :D 41+2, multa kysyttiiin että onko hän kuitenkin aikataulussa tulossa sieltä (kysyjä tiesi viikot)…

  • Reply Paula Friday, March 31, 2017 at 16:41

    Mä niin muistan ton kaiken :D Mä en rehellisesti sanottuna nauttinut hetkeäkään raskaanolemisesta. Vain vauvan liikkeet oli kiva tuntea, mutta muuten se aika oli ihan perseestä. Juo litroittain vadelmanlehtiteetä! En tiiä auttaako se oikeesti, mutta mä sain oman tyttöni ulos (sitä juomalla?) kuusi päivää etuajassa :D

  • Reply Hannah Friday, March 31, 2017 at 17:05

    Ihan kuin oma raskaus! Loppuraskaudesta hyvän päivän tuttu kysyi vointia johon vastasin että ihan kuin olisi keilapallo p*llussa. Hänellä lapset mukana. Suodatin oli täysin off asennossa viimoiset viikot, hups :D mutta kun ei jaksanut enää sitä ikuisuuden kestävää etanan vauhtia etenevää ankkakävelyä joka piti keskeyttää vähän väliä supistusten takia! Vauva syntyi 38+5, ihan yllättäen meni vedet. Painoi 3800g eli oli todellakin ihan sopiva aika syntyä :D tsemppiä! Toivon mukaan enää muutama päivä ja tapaat pikkuisesi :)

  • Reply Ninnu Friday, March 31, 2017 at 17:15

    Esikoinen 41+6. Viikosta 36 asti kyseltiin. Suunnittelin silloin et laitan vastaajaan viestin, et ei o.syntyny ilmoitan kyllä ku syntyy…

    Voimia loppurutistukseen!

  • Reply Henni Friday, March 31, 2017 at 17:36

    En oo ennen kommentoinut, mutta nyt koen että on ihan pakko!
    Tiedän tasan mistä puhut! Mun ihana poika on jo 1v4kk mutta muistan ton ajan kun eilisen, eikä tilannetta auttanut yhtään se, että poika synty lopulta 42+3 kolmen päivän käynnistyksen jälkeen sektiolla :D
    Toivottavasti sulla ei mee näin pitkälle kun mulla!

  • Reply tiian Friday, March 31, 2017 at 17:38

    Ite täällä vasta puoli välissä menossa, kauhulla ootan nuita viimesiä viikkoja. Alkuraskaus on ollu tosi helppo lukuunottamatta väsymystä ja närästystä, mutta nyt on muutaman viikon ollu häntäluu ihan pirun herkillä, istut muutaman tunnin (oon töissä kaupassa, toisinaan päivät kassalla) niin loppu päivän kärsiiki sit siitä että istuminen, istumaan meneminen, ylös nouseminen, väärä makuuasento ym ym aiheuttaa sen että näkyy tähtiä silmissä. Ja yöt on nyt jo välillä hankalia, ei onneks ihan jokainen. 😂 tsemppiä sulle viimesiin viikkoihin! 😊

  • Reply Hanne Friday, March 31, 2017 at 17:42

    Nää tuntemukset on niin tuttuja, jokaisen vauvan kohdalla koettuja. Mä olen ihan varma että tuo turhautuminen on luonnon oma tapa tsempata äitejä synnytykseen (aikamoinen masokisti saa nimittäin olla että sitä hulluutta muuten kovin innokkaasti odottelisi). Itseäni ainakin helpotti kovasti supistuksien kanssa kärvistellessä sen ajatteleminen, että nyt piru vie sentään jotain tapahtuu ja asia etenee, ja pääsen vihdoin tästä pötsistä eroon!

    Joku joskus sanoi että nuo yöheräilyt valmistelevat vauvan kanssa valvomiseen. Tässäkin hieno logiikka, univajeisena on tosi hyvät valmiudet vauvan kanssa valvomiseen… ;) No, onneksi kaikki vauvat eivät tosin valvo yöt läpeensä. Meillä kolmas painos on yönsä läpi nukkuvaa sorttia, ihan sairaala-ajoista asti.

    Tsemppiä kovasti viimeisiin viikkoihin, kohta pikkuinen on jo sylissä <3

  • Reply Tatjanal Friday, March 31, 2017 at 17:43

    Meillä poika on ollut sen verran armelias äidille ettei ole laskeutunut ja kiinnittynyt vielä, joten oleminen on vielä ihan siedettävää. Toki sitten oma mausteensa tuo stressaaminen siitä, että voi vielä vaihtaa asentoa tai jos menee lapsivedet niin pitää mennä kyljelleen ja ambulanssilla sairaalaan. Esikoinen oli kuitenkin tässä vaiheessa viihtynyt pari kuukautta pää alaspäin, joten on ollut pikkaisen jännää miten tää toinen on pyörinyt tonne 37 viikolle asti ihan ympyrää. Ja on jo nyt arviolta isompi kuin esikoinen syntyessään laskettuna aikana 😂 Onneksi eilen neuvolassa terkka epäili, että on nyt sen verran hyvin asettumassa lähtökuoppiin (vaikka edelleen korkealla) ettei enää kääntyisi raivotarjonnasta pois 😊
    Mua itseäni lohduttaa se tieto, että viimeistään neljän viikon kuluttua ollaan jo sairaalassa tekemässä häätöä, jos ei tajua poistua ennen sitä. Luotan kuitenkin siihen, että tämäkään raskaus ei menisi kauhean pitkälle yli lasketun, kun esikoinenkin syntyi ihan spontaanisti laskettuna aikana, eikä mulla ollut silloin edes mitään harkkasupistuksia tai muita 😊

  • Reply M Friday, March 31, 2017 at 17:57

    Tuo perheen ja kavereiden kysely että joko on syntynyt oli varmaan kaikista rasittavinta raskaana olemisessa. Ihanko en kertoisi että vauva on syntynyt :D

    Luettuani postauksen edelleen tuntui hyvältä että en ole enää raskaana ja vauvakin on jo (?!?!) puolivuotias. :D

    Yhtään ei ole ikävä raskaanaoloa ;D
    Valtavasti tsemppiä sulle viimeisiin viikkoihin, koita jaksaa! :)

  • Reply Johanna Friday, March 31, 2017 at 18:12

    Mä niin hyvin muistan ton vajaa vuoden takaa. Jotenkin jännä, että synnytyksen kivut yms. hävinneet muistista todella nopeasti, nyt muistissa lähinnä se hirveä jano ja nälkä, kun eivät antaneet mulle mitään. Mutta loppuraskauden vaikea olo muistissa niin hyvin. Aamulla kaikki hyvin pari tuntia, kunnes kroppa alkoi väsyä. Illat ja yöt ihan kamalia kun väsytti, mutta ei vaan ollut hyvää asentoa. Ja se loppuraskaus todellakin kesti ikuisuuden. Lopulta 42+1 neiti suostui luopumaan yksiöstään. Tsemppiä!

  • Reply Sirpa Friday, March 31, 2017 at 18:31

    Muistu mieleen loppuraskaus. 😂 Hirveetääääää, hyi! Tuntu mahtavalta kun synnytyksen jälkeen sai hyvän asennon missä vain! 😁Tsemppii! 👶💏

  • Reply Jenni** Friday, March 31, 2017 at 18:37

    Anteeksi, mutta nauran ihan kippurassa tälle. :D Johtuen siitä, että voin täysin samaistua suhun. Esikoista odottaessa mieskin sanoi, että viimeiset 2 viikkoa tuntui pidemmiltä kuin edeltävät 8-9 kk. Eikä esikoinen kuitenkaan aivan järkyttävästi mennyt yli, vaan syntyi 40+2… Ryhdyin leikkiin uudelleen, nyt viikkoja 29+2 ja hirvittää jo valmiiksi viimeiset viikot, kun tää alkaa painaa jo tässä vaiheessa… Tsemppiä hirmusti loppuraskauteen! :)

  • Reply Nimetön Friday, March 31, 2017 at 19:10

    Oletko syönyt maitohappobakteereita? Itsellä sama rv ja lähipiirissä norovirusta… Kammottaa! :D

  • Reply Katja / Kurkistus Friday, March 31, 2017 at 19:33

    Kiitos tästä ihanan realistisesta kuvauksesta! Ja tsemppiä jälleen, kyllä se vauva sieltä vielä syntyy, vaikka välillä meinaiskin usko loppua.

    Tuli ihan oma loppuraskaus parista kohdasta mieleen. Esim toi auton korkeus. Vaihdettiin raskausaikana perus henkilöautosta tila-autoon, ja olin tästä kiitollinen joka ikinen kerta, kun loppuraskaudessa autoon istuin. Tai siis nousin, koska se korkeus 👌🏻

  • Reply Sakke Friday, March 31, 2017 at 20:28

    Mie kans kuulin ton vinkin ja ai että, olis pitänyt uskoa. :D Terveisin 41+2 ja viimeset kolme viikkoa kuunnellut noita jokojoko-/nomikseivielä-kysymyksiä… Oon jo lakannut vastaamasta puheluihin ja viesteihin. :D Mulla on ollut kyllä maailman helpoin raskaus, ei liitoskipuja, harkkasuppareita, pahoja mielitekoja tai juurikaan mielialan vaihteluita. Vauva oli tosin perätilassa mutta käännettiin rv37 ja siitä alkoikin sitten kaikki kivut ja henkiset ongelmat ku olin koko ajan varautunut siihen, että vauva tulee perätilan takia etuajassa sektiolla. Nyt oonki sit maailman turhautunein ihminen ja kaikenlisäks mielialat vaihtelee about koko ajan ja saatan alkaa itkemään ihan vaan siitä, että jääkaapissa haisee pahalle… :’D

    Että tsemppiä sinne, toivottavasti et näille viikoille asti tarvii kärvistellä! :)

  • Reply Laura Friday, March 31, 2017 at 21:44

    Hei! Ja tätähän se just eikä melkeen on!
    Ei niin hehkeetä alkuunkaan, vaikka miten “helppo” raskaus olisi noin niinkuin keskimääräisesti. Me lähdettiin ekaa tekemään kertomatta kellekään, ihan just sen takia kun kaikki pommittaa viestiä vähän väliä ja kuten osasin arvioida oikein niin synnytys kesti sen 17h joten helpoin meille oli niin. Joskin isovanhemmilta sai kuulla jälkeenpäin vähän noottia tästä. Mut vauva syntyi, kaikki meni hyvin, ja kuvat ja mitat vauvasta lähetettiin kaikille samoin tein.
    Toisen kohdalla ei sit salaa lähdetty mihinkään, kun pitihän esikoiselle olla mummulassa varauduttu hoitoon.
    Tää ei ollut yhtään mukavaa, varsinkin kun se la meni sen viikon yli… mun isä varsinkin oli todella riesaksi viimeiset 3vk. Soitti siis joka välissä ja tarkisteli, jos en vastannut sen takia että vihdoin sain nukuttua valvotun yön jälkeen niin hän tuli muutamaan otteeseen ihan paikan päälle tsekkaamaan tilanteen. Tämä oli minulle raskainta hormooni huuruissa :D Huh, onneksi meidän lapset on ainakin luultavasti tässä.
    Tsemppiä loppu raskauteen ja toivotaan että ei mee yli aikaseksi! :)

  • Reply Pumpulipallero Friday, March 31, 2017 at 22:39

    Mina kokeilin kaikki konstit,tosin vasta rv 40 jalkeen. Eli ananaksen syominen,vadelmanlehtitee (kuulema tulee “helpompi” synnytys,ei siis edista synnytyksen alkua),seksi,hot curry,portaiden kiipeaminen,kavely ym mutta epailen,etta clary sage-eteerinen oljy olisi vauhdittanut alkuun. Kavin useammassa kylvyssa,mihin laitoin tippoja tuota oljya. Mutta nyt kun paivakirjaa olen lukenut,niin olihan noita synnytyksen aloitusoireita n.5pv ennen kun syntyi poika 3 pv ennen kylpyja :) niin ja syntyi siis 42+0. Kesan kuumin paiva,31c eika ilmastointia sairaalassa. Sisatiloissa oli 28c. Oli aika lammin :D mutta upea kokemus!

    • Reply Pumpulipallero Monday, April 3, 2017 at 14:57

      Ainiin unohtui mainita,etta taalla englannissa voi saada membrane sweepin (suomeksi kalvojen pyoritys tms?) Rv 40 lahtien jos haluaa. Eli se voi ns luonnollisesti kaynnistaa synnytyksen jos kroppa/vauva valmis syntymaan.

  • Reply H Friday, March 31, 2017 at 22:47

    Tsemppiä! Loppuraskaus on ihan perseestä. Se on varmaan joku luonnon keino saada nainen odottamaan synnytystä kuin kuuta nousevaa.

  • Reply Herbina Friday, March 31, 2017 at 23:04

    Pakko sanoo, etten tiedä tota fiilistä koska rv 33+0 synnytin. Jos jotain positiivista pitää keskosen synnyttämisestä keksiä niin varmaan se että ei raskaus ehtinyt muuttua noin raskaaksi.

    En osaa sanoo muuta kuin tsemppiä sinne !:) toivotaan että vauva olis valmis syntymään pian :)

    Pakko muuten kysyy et millasista jutuista aloit miettiin et vauva syntyis ennen LA?
    Ihan mielenkiinnosta kysyn kun mulla itellä oli hyvin vahva tunne et vauva syntyy rv 42. Mun vauva oli niin vähäliikkeinen ja rauhallinen et ajattelin et hidasliikkeisenä ei varmaan pidä mitään hoppua syntymän suhteen. Ja eniten vaikutti se et mun äiti synnytti rv 42 kaikki 4 lastansa ja muutenkin meil oli niin monta samaa juttua raskaudessa et aattelin et tietty munki vauva syntyy yli LA:n.

  • Reply Mgi Friday, March 31, 2017 at 23:41

    Tsemppiä loppuraskauteen! Iso jumppapallo oli hyvä istua itselleni raskauden vika viikoilla. Tai ainakin parempi kuin sohva tai tuoli. Aika varmaan kultaa muistot hah. Olen miettinyt esikoisen ollessa kaksi vuotta miten kivaa se raskausaika oli! Nyt odotan toista lastamme ja alkuraskausoireiden keskellä tekisi mieli vain huutaa mitä olemme taas menneet tekemään :D

  • Reply Jo Friday, March 31, 2017 at 23:57

    Tunnistan niin itseni tosta! Mulla oli kanssa siinä 40+ viikoilla öisin tosi kipeitä supistuksia ja käytiin sairaalassa käyrillä useampana yönä. Takaisin aina vaan ja 41+6 vihdoin syntyi esikoinen. Ei olis varmaan syntynyt silloinkaan, jos ei olis laitettu ballonkia 41+5. Ne vikat viikot oli tuskaa. Kaikki mahdolliset keinot kokeiltiin, mut ei… tsemppiä kauheesti!! Täällä toka tulossa viikolla 23 ja alan nyt jo olla ihan valmis. Vaivat nyt jo aikamoiset verrattuna ekaan raskauteen 😅

  • Reply ellinoora Saturday, April 1, 2017 at 00:58

    Täydet sympatiat sulle!
    Itse synnytin esikoiseni viime syksynä rv 41+1, ja muistan just noi viimeiset viikot ja sen kaiken tuskan, kun vauvaa ei vaan kuulunut vaikka mitä yritti. Ja just se, kun ei voinut enää kunnolla harrastaa liikuntaa, sängyssä kääntyily sattui ihan hirveästi, ja ne vessaherätykset! Niitähän riitti :D Lopulta vauva tuli ulos käynnistyksen kautta, mutta loppu hyvin , kaikki hyvin, nyt on ihana (ja huonosti nukkuva…) puolivuotias tuossa <3
    Tsemppiä siis vielä loppuodotukseen, kohta teillä on ihana pieni nyytti <3

  • Reply Sanna Saturday, April 1, 2017 at 10:25

    Voi, Anna – kaikki myötäelo täältäkin! Tässä vertaistueksi oma muistoni reilun kolmen vuoden takaa. Nyt näille jo melkein voi nauraa. Melkein 😂

    “Pieni opas kauppareissusta pelastautumiseen viimeisillään raskaana oleville:

    1. Suunnittele ostoksesi ennakkoon. Huomioi erityisesti ostosten määrä ja siitä koituva kauppakassin painavuus. Jokainen ylimääräinen gramma on liikaa.
    2. Valitse pieni kauppa, jonka tunnet lailla omien taskujesi. Suunnittele reitti ennakkoon ostosten mukaan kirjoittamalla ostoslista siinä järjestyksessä, jossa nopeiten löydät tuotteet. ET halua joutua tekemään ainoatakaan ylimääräistä kierrosta, saati uutta kauppareissua.
    3. Huolehdi autosi kaupan ovea lähimpään parkkiin – syrjäytä invalidit ja muut samaan ruutuun pyrkivät keinolla millä hyvänsä.
    4. Huolehdi, että lompsassasi on maksuvälineiden lisäksi se helkkarin poletti tai sopiva kolikko kärryihin. Korin kantaminen koituu kohtaloksesi. (Supistelut alkavat tässä.)
    5. ÄLÄ erehdy kauppaan ruuhka-aikana.
    6. ÄLÄ unohdu vertailemaan tuotteita. Nyt ei ole oikea hetki. Ota vaihtoehto, mikä lähinnä vastaa oikeaa ja sattuu käteen ensimmäisenä. (Supistukset voimistuvat tässä.)
    7. Suunnista kassalle. Hyödynnä siunatun tilasi mahdollisesti tuoma etuiluetu. Tarvittaessa ota mallia mummoilta. Jos joku tarjoaa paikkaansa jonossa, OTA se.
    8. Lado ostokset hihnalle sopivalla temmolla – liian nopea ostosten koukkiminen kärryn pohjalta supistaa, samoin tekee tässä kohtaa liika ajankäyttö. Varmasti.
    9. Koita irvistää myyjälle se ilmeesi, joka lähinnä vastaa hymyä. Oikeasti et enää tässä vaiheessa pysty kunnolla puhumaan tai hengittämään, joten opettele viestimään silmilläsi. Älä välitä otsahiestä.
    10. Olet melkein voittaja! Lado ostokset kassiin ripeästi ja vaapu kasseinesi autollesi. Normaali ihmiskävely ei onnistu, joten turha edes yrittää. Muista hengittää. Autossa sinua odottaa helpotus (istumismahdollisuus).

    Jos olet onnekas, synnytyksesi ei käynnistynyt. Arkinen askare on kuitenkin muodostunut eri jännittäväksi.

    Nimim. Jälleen yksi kauppareissu selätetty”

    Oi noita aikoja! Tuosta FB-päivityksestäni meni vielä 35 gaaddääm vuorokautta ennen kuin oman ihmiskahvakuulani synnytin joitakin viikkoja lasketusta ajasta 😂 Jaksamista hermoja (ja kehoa) repiviin aikoihin ja lykkyä pyttyyn sitten, kun aika koittaa!

  • Reply Happymom Saturday, April 1, 2017 at 10:26

    Kovasti tsemppiä loppuraskauteen! Kyllä varmasti jokaisella tuossa vaiheessa alkaa olla jo hieman enemmän valitettavaa.
    Koita ajatella, että vaikka vauva on ns. täysiaikainen, niin on kuitenkin huima ero siihen että syntyisi laskettuna aikana. Meidän vauva syntyi hiukan päälle rv 37, ja oikeesti luulen että koliikki osittain johtui siitä, että vauva ei ollut vielä ihan täysin valmis. Suolisto ei niin kehittynyt jne. Kun sitten katsoi vauvaa kolmiviikkoisena, ja ajatteli että nyt hänen vasta “piti” syntyä. Ja meidän vauva sai kuitenkin keuhkoa kehittävät lääkkeetkin etukäteen, kun pelättiin ennenaikaista synnytystä.
    Itse kärsin supisteluista alkaen jostain viikolta 17 ja ensimmäinen raskaus, sairaslomalle jäin rakenneultran jälkeen. Makoilin käytännössä kotona 4kk, joista päälle viikon sairaalassakin. Lohduttauduin ajatuksella, että synnytys on varmaan nopea, mutta ei…
    Nuo on kuitenkin hienoja aikoja, vaikka nyt ei siltä ehkä tunnukaan. Jälkeenpäin sit mietit, että olitpa sissi kun tuosta selvisit 😊

  • Reply Suvi Saturday, April 1, 2017 at 10:37

    Huh, voin kuvitella olosi! Täytyy sanoa, että vauvan perätilassa on se hyvä puoli, että ei tule enää kyllä heräiltyä vessaan kun ehkä kerran kaksi yössä ja olo muutenkin ihan hyvä. Tietysti perätila itsessään aiheuttaa järkyttävää stressiä, mutta sekin helpotti hiukan kun sain painoarvioksi nyt 2200g ja viikkoja on nyt 36.

    Hurjasti tsemppiä, ei tässä enää pitkää aikaa mene! Keksit jotain mukavaa ja aikaa vievää puuhaa, niin ei ajattele koko ajan synnytystä ;) Itse yritän ehtiä tuhoamaan ison kasan neulelankoja vielä ennen synnytystä!

  • Reply Saara Saturday, April 1, 2017 at 11:19

    Voi ihanaa, nyt on kyllä teillä jännät ajat. ☺️ Esikoiseni syntyi rv 37+3, aivan yllättäen meni vedet, kun katseltiin leffaa ja nousin vaihtamaan asentoa. Siinä sitten naurettiin hysteerisinä miehen kanssa, kun oltiin niiiin varauduttu siihen, että synntys menisi yli LAn esikoisen ollessa kyseessä. Nyt odotan toista viikolla 17, ihana lukea teidän vauva-arjesta täällä. 😊

  • Reply ellah Saturday, April 1, 2017 at 13:51

    I feel you! Mulla vielä pari päivää siihen, että vauva on täysiaikainen, mutta yhdyn kyllä täysin sun ajatuksiin loppuraskauden raskaudesta. Mullakin on vauva onneksi pää alaspäin, mutta mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ei ole ja nyt on alkanut hiipiä pelko, ettei tää ihan heti oo tulossa ulos…

    Mua on jotenkin alkanut jännittää myös enemmän viime aikoina. Tähän asti kaikki on sujunut hyvin, mutta mitä jos näillä viime metreillä tuleekin ongelmia. Googlettelen koko ajan pieniäkin oireita. Aiemmin en ollut näin hysteerinen.

    Toki mäkin olen superkiitollinen tästä raskaudesta ja sen helppoudesta, mutta en voi sanoa, että nauttisin tästä olotilasta. Olo on turvonnut, liikkeet vaatii ylimääräisiä ponnisteluja, kenkien jalkaan laittaminenkin on yksi voimanponnistus, kun kumartuminen ei varsinaisesti ole enää helppoa ja toisekseen näihin turvonneisiin jalkoihin ei meinaa kengät enää mitkään kengät mahtua. Kaikkea muuta kuin hehkeä olo. Joinakin päivinä energiaa riittää reippaaseenkin liikuntaan ja puuhailuun ja toisina päivinä taas pelkkä käveleminen sattuu niin, että täytyy pitää seinistä kiinni. Jos tässä menee paljon lasketun ajan yli, niin pelkään, että pää hajoaa.

    Tsemppiä loppumetreille :)!

  • Reply Krista Saturday, April 1, 2017 at 16:30

    Täällä vauva oli perätilassa, mutta silti olo oli juurikin kuin keilapallo jalkojen välissä, ja viimeiset päivät ennen synnytystä ( joka oli rv 36+3), pelkkä istuminen kovalla tuolilla oli mahdotonta. Oikeastaan kaikki asennot alkoivat olla mahdottomia. :D Ei ole kyllä yhtään ikävä raskaana oloa!

    Tsemppiä loppuun! :)

  • Reply Sumu Saturday, April 1, 2017 at 20:04

    Josko tuo keilapallo palkitsisi sitten synnytyksessä :) Ite sain pusertaa beibin “ylhäältä” saakka ja sitä sitten riitti niin, että synnytys kesti vuorokauden ja ponnistus seitsemisen tuntia. Tsemppiä viime metreille!

  • Reply Johanna Sunday, April 2, 2017 at 08:56

    Voi vielähän tossa on 2 viikkoa laskettuun ja helposti voi mennä vielä kuukaus :D Nimimerkillä, kokemusta on. Esikoinen synty 42+1 ja ne 2 viikkoa lasketusta oli jatkuvaa kyselyä “onko mitään tuntemuksia?” “eikö vieläkään supistele?” Ja jos en samalla punaisella minuutilla vastannut rakkaan äitini viesteihin, “olin lähtenyt synnyttämään”!! Tätä taas odotellessa. LA heinäkuussa ja en odota mitään tapahtuvaksi ennen laskettua, veikkaan, että tää toinen voisi EHKÄ tulla vähän aiemmin kuin eka, niin ainakin tilastollisesti usein käy :)

  • Reply Jenni Sunday, April 2, 2017 at 10:01

    Itse asennoiduin noilla viikoilla siihen, että käynnistykseen mennään 😀 se varmaan tietyllä tapaa rentoutti, kun ei koko ajan miettinyt että joko nyt, joko nyt. Ei mennytkään kauaa, kun synnytys käynnistyi 😁😊 Kyllä se vauva sitten syntyy, kun hän on valmis siihen ☺ Tsemppiä loppuraskauteen! 😊

  • Reply Emmi Sunday, April 2, 2017 at 15:04

    Sain itse toisen lapseni joku aika sitten ja kivasti meni 2vk yli lasketun ajan. Synnytys siis käynnistettiin, tämä ei olisi muuten varmaan vieläkään syntynyt. Mulla kesti hermo tosi hyvin rv 39 asti ja laskettuun päivään vielä jotenkin, mutta sitten romahti. Ne viimeiset kaksi viikkoa oli aivan yhtä helvettiä niin henkisesti kuin fyysisesti, kun en nukkunut enää kuin noin 2h yössä ja pelot valtasivat mielen. Mä oon vieläkin vähän katkera niille, joiden lapset syntyy ennen laskettua aikaa.

    Tsemppiä viimeisiin päiviin/viikkoihin! Tuo loppurutistus on ihan jäätävää, yritä kestää.

  • Reply Jenni Monday, April 3, 2017 at 10:36

    Niin samaistun! Meidän ainokainen syntyi viikoilla 40+4, raskausdiabeteksestä johtuen mulle tarjottiin käynnistysmahdollisuutta heti kun laskettu aika täyttyi ja olin niin kypsä olemaan raskaana että tartuin tarjoukseen samantien vaikka mitään varsinaista vaivaa ei ollutkaan. Loppujen lopuksi vaan kävi sit niin, että seuraavat pari vuotta (ja ajoittain edelleen) potkin itseäni siitä päähän, kun lapsi ei sit jaksanutkaan imeä ja alusta asti jouduttiin lisäruokinnalle ja lopulta kokonaan korvikkeelle. Jotenkin sitä syyllistää itseään siitä, et olisko ruokinta onnistunut paremmin, jos oiskin antanut lapsen vielä kehittyä rauhassa kohdussa pari viikkoa.

  • Reply Tanja Monday, April 3, 2017 at 14:58

    Nauroin ääneen sun kuvaukselle. :D En tiedä, oliko teksti tarkoitettu humoristiseksi, mutta osaat ainakin valittaa hauskaan sävyyn. Paljon tsemppiä viimeisiin päiviin/(toivottavasti ei) viikkoihin!

  • Reply nemppa Monday, April 3, 2017 at 19:12

    Noi viimeiset viikot on oikeasti tosi raskaita. Tuossa vaiheessa ymmärtää miksi sitä kutsutaan Raskaudeksi tai Odotukseksi :D
    Ja sitä koko yön nukkumista joudutte varmasti ihan muutaman hetken odottamaan.. Meillä 6kk iässä pojalta loppui yösyöminen, mutta se ei todellakaan tarkoita että itse saisi nukkua koko yön ;D Odotan itse sitä yötä, että voin käydä nukkumaan koska itse haluan ja herätä sitten kun huvittaa ja nukkua koko yön ilman keskeytyksiä. Sitä voikin tässä sitte seuraavat vuodet odotella :D Tsemppiä loppuodotukseen ja etenkin niille ensimmäisille kuukausille kun pieni tulokas pistää elämän sekaisin ja vie voimia.

    • Reply Pumpulipallero Wednesday, April 5, 2017 at 11:43

      Tuo on niin totta,elama menee kylla joksikin aikaa ihan sekaisin. Pitaa vaan oppia hyvaksymaan se muutos.sita ei oikein voi harjoitella ennen lapsen syntymaa.
      Itsellani ekat kuukaudet oli oppia ymmartamaan,etta mennaan lapsen ehdoilla. Hormonihuuruissa valilla hankalaa!
      Tsemppia:)

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post