Vauvan vakuutus- ja talousasioista

vauvavakuutukset (3 of 4)

* Bloggaaja on blogilähettiläänä kaupallisessa yhteistyössä Aktian kanssa 

En ollut ollenkaan tietoinen siitä, miten erilaisia vakuutukset ovatkaan ennen kuin reissasin raskaana ja sain siitä paljon kysymyksiä. Mä oon reissannut raskaana ollessani Turkissa, Balilla, Kiinassa, Isossa-Britanniassa ja Virossa, joten reissuja on kertynyt ja jokaiseen oon lähtenyt pelkäämättä, mutta tietysti varautuen hieman eri tavalla kuin yleensä. En nyt mene tukisukkien ja vesipullojen maailmaan, tai siihen, miten kohteet kannattaisi valita. Menen nyt lähinnä siihen, miten itsensä kannattaa vakuuttaa ja miten vauvan taloutta voi suunnitella jo odotusaikana, sillä tää postaus on muutenkin nälkävuottakin pidempi.

VAKUUTUSASIOISTA:

Äidin vakuuttaminen

Matkavakuutus on paras kaveri sille, joka reissaa paljon. Mulla on ollut Aktian matkavakuutus ja matkatavaravakuutus noin 7 vuotta nyt, ja koskaan ei ole ollut mitään pahaa sanottavaa. Olen päätynyt ryöstetyksi niin Barcelonassa kuin Balilla ja kaikkea muuta ”kivaa” on ehtinyt tässä tapahtumaan vuosien aikana, munuaistulehduksesta norovirukseen ja kaikkea siltä väliltä. En ole tutkinut tarpeeksi muita vakuutusehtoja voidakseni tehdä täysin kattavaa analyysiä vakuutusten eroista. Olen kuitenkin kokenut omaa vakuutustani jo 7 vuotta, ja lisäksi perehtynyt siihen melko paljon, joten pystyn kommentoimaan sitä. Ja suosittelemaan täydestä sydämestäni.

Vakuutusasioista teen kattavamman postauksen lähiaikoina, ja tässä postauksessa haluan keskittyä juurikin näihin vauva-asioihin. Monille tuntuu nimittäin olevan murheena se, miten uskaltaa matkustaa raskaana ja miten voi varmistua siitä, että saa hoitoa myös vaikka siellä Kiinassa, jos raskaus on pitkällä.

Ensinnäkin, tutustu TARKKAAN vakuutusehtoihin. Ihmettelin, kun minulta kyseltiin Kiinan matkan aikoihin, miten uskallan matkustaa, kun eihän vakutuus korvaa. Olin ihan hämilläni. Korvaapas. Sitten katsoin hieman kilpailijoiden vakuutuksia.

Erinäisten vakuutusyhtiöiden sivuilta lainattuja:

”Matkasairautena emme korvaa raskautta, synnytystä, raskauden keskeyttämistä tai lapsettomuutta tai näihin liittyviä sairauksia tai komplikaatioita. Syntyvälle lapselle otetusta X X hoitoturvasta korvaamme kuitenkin hoitokuluja, jos raskaudentila muuttuu äkillisesti matkanaikana ja raskaudentilanmuutos vaatii välitöntä hoitoa syntyvän lapsen vuoksi.”
”Seuraavissa tilanteissa korvataan vain ensiapuluonteinen hoito matkakohteessa enintään yhden viikon ajalta:
– raskaudentilasta aiheutuneet hoitokulut (vain ennen raskausviikkoa 29)”

jnejne.

En ole näihin sen tarkemmin perehtynyt, joten en osaa tarkalleen sanoa, mikä vakuutus kattaa mitä. Oma vakuutukseni kattaa kuitenkin myös raskaudenajan seuraavin reunaehdoin:

”Hoitokuluihin sisältyvät:
– raskauden aikaisista komplikaatioista aiheutuvat äkillisen hoidon kustannukset, ei kuitenkaan vastasyntyneen hoitokustannuksia. Raskauden aikana turva päättyy 2 kuukautta ennen synnytyksen laskettua aikaa.”

Näin ollen komplikaatiot omassa voinnissa ja terveydessä raskausviikolle 32 asti korvataan Aktian tarjoamasta matkavakuutuksesta. En ole törmännyt vielä sellaiseen äidin vakuutukseen missään, missä korvattaisiin ennenaikaisesti syntyvän vauvan kulut myös ulkomailla, mutta en osaa sanoa, jos sellainen olisi olemassa.

Kotimaan matkoilla sitä varten on sitten vauvavakuutukset tai syntymättömän lapsen vakuutukset.

Summa summarum tuohon äidin matkustamiseen tähän väliin: Tarkista omasta vakuutuksestasi hyvissä ajoin rajaehdot raskaudenaikaiselle matkustamiselle. Vertaillessani vakuutuksia huomasin, että ajoissa on selkeitä eroja. Koska Aktian vakuutus korvaa äidin hoidon kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa, otin omaksi takarajakseni matkustamiselle helmikuun puolenvälin. Näin pystyin matkustamaan huoleti niin Indonesiaan kuin Kiinaan. Toki täytyy miettiä kohdemaiden lääketieteellistä osaamista ja kansainvälisten sairaaloiden tasoa, mutta huolettomuudella tarkoitan tässä sitä, että en ole pelännyt millään lailla ylimääräisiä kustannuksia, jos jotain kävisi itselleni. Toki kannattaa miettiä haluaako lähteä jonnekin kauas sellaisilla viikoilla, että vauva on elinkelpoinen keskonen, koska keskosena syntyneen vauvan hoitokuluja ulkomailla ei korvaa käsittääkseni mikään vakuutus.

vauvavakuutukset (1 of 4)

Vauvan vakuuttaminen

Syntymättömän lapsen vakuutusta voi ja pitää hakea hieman eri aikoina eri vakuutusyhtiöissä ja niissä on hyvin erilaisia sääntöjä. Sellainen kannattaa kuitenkin EHDOTTOMASTI hakea!

“Ennen syntymää myönnetty vakuutus on voimassa ilman yksilöllisiä lapsen terveydentilasta johtuvia sairauskohtaisia rajoituksia riippumatta siitä, syntyykö lapsi terveenä vai ei.” Suomennettuna, jos vauva syntyy keskosena tai vauvalla on jokin sairaus, siihen sairauteen liittyvät hoitokulut kuuluvat hänen vakuutusturvaansa jatkossakin ja häntä hoidetaan heti synnyttyään niin, että vakuutus korvaa hoidon. Moni ottaa lapselleen lapsivakuutuksen vasta syntymän jälkeen tai raskauden ihan loppuvaiheessa tietämättä, että se tulee voimaan vasta 2 kk syntymästä, ja kaikki mitä tapahtuu 0-2 kk välisenä aikana jää vakuutuksen ulkopuolelle. Jos siis vauvalla on korvatulehdus vaikkapa 3-viikkoisena, ei vakuutuksesta todennäköisesti tulevaisuudessa tulla korvaamaan mitään korvatulehduksiin liittyviä hoitokuluja. Ei lapsivakuutuksesta, ei aikuisena hoitokuluvakuutuksesta. Koska vauvoille herkästi tulee korvatulehduksia, iho-oireita jne. synnytyksen jälkeen, olisi erittäin tärkeää, että vauvalla olisi vakuutus heti syntyessään. Näin ollen ei tule yllättäviä kuluja myöhemmin elämässä.

Aktialla voi hakea vauvavakuutusta tai siis vakuutusvarausta lapsivakuutuksesta aikaisintaan 6 kk ja viimeistään 3 kk ennen laskettua aikaa kun rakenneultra on tehty. (Laskettuna aikana 40-42 v. äiti voi hakea vakuutusta aikaisintaan 5 kk ennen laskettua aikaa) Koska kaikki terveyteen liittyvät vakuutukset perustuvat terveysselvityksiin, voi alkuraskauden löydökset vaikuttaa vakuutuksen saamiseen. Jos kuitenkin vakuutusvaraus myönnetään, kaikki poikkeavuudet tai sairaudet, kuuluvat vauvan vakuutuskattavuuden piiriin. Varaus on vakuus siitä, että vakuutus astuu voimaan heti vauvan synnyttyä ilman mitään rajoitusehtoja. Poikkeavuudet ultrissa eivät siis tule rajoitusehdoksi, mutta voi olla, että vakuutusta ei myönnetä poikkeavuuksien takia. Jokainen hakemus kuitenkin käsitellään tapauskohtaisesti, joten on mahdotonta sanoa suoraan mitä tulee käymään. All in all, parempi hakea vakuutusvarausta mahdollisimman ajoissa. Varsinkin kun jo hyvin pieni keskonen voi olla elinvoimainen, ja silloin hänen vakuutuksensa tulee tarpeen mahdollisesti jo ennen kuin on osannut kuvitellakaan :)

Aktiassa vakuutusvaraus tehdään kotivakuutuksen lisävakuutuksena, eikä sitä voi saada erikseen. Jos siis tulevaisuudessa haluaa vaihtaa kotivakuutuksen tarjoajaa, myös lapsen vakuutus pitää siirtää toiseen yhtiöön. Tämä taitaa kuitenkin olla yhteistä kaikille vakuutusyhtiöille. Jos lapsen vakuutusta päättää alkaa siirtämään myöhemmässä tilanteessa pois toiseen yhtiöön, niin uusi yhtiö voi laittaa vakuutukselle rajoitusehtoja niiden terveystietojen pohjalta, jotka lapsesta jo on. Kannattaa siis valita luotettava ja hyvä kumppani vauvan vakuutuksen myöntäjäksi heti alkuun, jos haluaa vauvalle mahdollisimman kattavan vakuutuksen koko elämäksi.

Vakuutusvaraus maksaa 125 euroa ja se myönnetään äidin terveysselvityksen ja sen liitteenä toimitetun neuvolakortin perusteella lapsille, joiden äiti on laskettuna aikana alle 43-vuotiaita. Tämä ikäasia vaihtelee valtavasti eri vakuutusyhtiöissä, joten sen kanssa kannattaa olla tarkkana, jos on vauvan syntyessä n. 40-vuotias. Kun vauvalla on vakuutusvaraus, alkaa hänen vakuutussuojansa heti hänen syntyessään. Toimintamallit voi olla erilaisia vakuutusyhtiöissä, mutta meidän tapauksessa meidän tulee toimittaa vauvan henkilötunnus Aktiaan viimeistään 2 kk syntymästä, jolloin vauvavakuutus muuttuu lapsivakuutukseksi automaattisesti. Lapsivakuutus on voimassa lapsen ”koko elämän”, ja päättyy vasta 65 vuoden iässä, ellei sitä itse irtisano, tämän jälkeen vakuutus jatkuu tapaturmavakuutuksena 80 ikävuoteen saakka. Tavanomaisten sairauskulujen lisäksi Aktian lapsivakuutus kattaa myös kilpaurheilun ja harjoittelun kilpaurheiluun täysi-ikäisyyteen asti. Ko. vakuutuksen omavastuu on vuosittain 125 euroa. Jos siis haet vakuutuksesta korvauksia vaikkapa alkuvuodesta, maksat tuon 125 euroa. Sen jälkeen kaikki vuoden aikana hakemasi korvaukset ovat omavastuuttomia.

Summa summarum: Tutki oman vakuutusyhtiösi tarjoamat mahdollisuudet vauvan vakuuttamiseksi. Usein syntymättömän vauvan vakuutus tai vakuutusvaraus vaatii sen, että kotivakuutus on samassa yhtiössä. Kannattaa myös kilpailuttaa kotivakuutus. Itse olen ollut äärimmäisen tyytyväinen kotivakuutukseeni Aktiassa (joka on ollut mulla tänä vuonna kymmenen vuotta), ja sikäli mulle oli itsestään selvää, että vauvavakuutus tulee olemaan myös Aktiassa. Hintavertailu ja ehtovertailu ei mieltäni mitenkään kallistanut toiseen suuntaan, sillä Aktian vakuutus on kattava ja verrattain melko edullinenkin. Lapsivakuutus on lapsen ensivuodet itse asiassa yksi kalleimmista vakuutuksista (joten on hölmöä puhua edullisesta) ja vauvamme vakuutus on huomattavasti kalliimpi kuin minun hoitokuluvakuutukseni. En kuitenkaan näe, että hinta olisi syy jättää vakuutus ottamatta. Vauva on syntyessään mysteeri, joka alkaa pikkuhiljaa avautumaan. Muutama kymppi kuussa ei harmita yhtään siinä vaiheessa, jos vauva tarvitsee hoitoa tuhansilla euroilla ja lapsivakuutus Aktiassa kattaa sairaanhoitokuluja 50 000 euroon asti. 0-2 –vuotiaana lapsivakuutus Aktiassa maksaa 346 € vuodessa, jonka jälkeen hinta laskee tasaisesti 14 ikävuoteen asti, minkä jälkeen se alkaa pikkuhiljaa kasvamaan. Kaikki hoitokuluvakuutukset on ikäriippuvaisia, ja esim. mieheni vakuutus on muistaakseni kympin kalliimpi kuin omani, sillä meillä on ikäeroa neljä vuotta. Erot eivät siis vuositasolla ole merkittäviä, paitsi nuo ensimmäiset vuodet ovat mielestäni huomattavasti kalliimpia. Siihen on tietenkin syynsä.

Me haimme vakuutusvarausta heti rakenneultran jälkeen ja päätös siitä tuli alle kahdessa viikossa. Muistelisin, että siitä kun toimitimme kirjeen postiin meni 12 päivää siihen, että saimme vastauksen.

vauvavakuutukset (1 of 1)-2

TALOUSASIAT:

Monille tuntuu ehkä vieraalta ajatus siitä, että suunnittelee taloutta jo hirveän pitkälle kauan ennen vauvan syntymää. Meille tämä oli tärkeää monestakin syystä. Ei voi koskaan tietää, mitä vanhemmille tapahtuu jossakin vaiheessa vauvan elämää. Ei voi myöskään mitenkään ennustaa, millaisessa maailmassa vauva elää ollessaan aikuinen. Me olemme molemmat sellaisesta perhetaustasta, ettei meillä ole mitään suuria perintöjä odottamassa. Kuitenkin meille molemmille oli harvinaisen selvää, että lapsellemme (tai lapsillemme) haluamme taata mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään, myös taloudellisesti.

Lapselle säästäminen oli siis heti vakuutuksen jälkeen seuraava askel. Meidän tavoite oli säästää lapselle pitkäjänteisesti hänen koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan niin, että lapsen ollessa 17-vuotias, voisimme sitten yhdessä miettiä, mihin nämä rahat voidaan sijoittaa. Halusimme säästää niin, että lapsella olisi mahdollisuus ajokorttiin, vaihtovuoteen tai vaikkapa omistusasunnon käsirahaan tai ulkomaille muuttoon hänen ollessa nuori tai täysi-ikäinen. Ja toki halusimme lapselle mahdollisimman suuren voiton mahdollisimman pienillä veroilla.

Varasimme siis neuvotteluajan Aktiaan pohtiaksemme vaihtoehtoja. Toki tämän kaiken voi tehdä jo lapsen synnyttyä, mutta me koimme, että vauvavuotena on paljon muitakin asioita mielessä, ja kun kaiken voi valmistella jo nyt, niin miksei?

Me siis kävimme tekemässä kaikki valmistelut jo hyvissä ajoin. Varsinaista pankkitiliä lapselle ei voida avata ennen kuin lapsi on syntynyt, sillä lapsen henkilötunnus (ja nimi, Vauva Pastak ei ylläri riitä :D) täytyy olla pankilla tiedossa. Tilin voi kuitenkin valmistella, ja kun lapsen tili vaatii molempien vanhempien allekirjoituksen, oli helpointa käydä hoitamassa kaikki pois alta jo nyt. Kun vauva syntyy, ilmoitamme vain verkkopankin kautta tai verkkotapaamisessa pankin kanssa hänen henkilötunnuksensa ja vauvan tilit aukeavat. Kyllä, tilit.

Me avaamme vauvalle kaksi tiliä.

Yksi on käyttötili, jonne mummit, tädit, kummit jne. voivat halutessaan siirtää lahjarahoja, harrastusrahoja tai mitä ikinä. Me olemme sopineet mummien kanssa, että shoppailua lapselle rajoitetaan. Lapsi ei tarvitse tuhatta lelua ja miljoonaa vaatekappaletta. Lapsi tarvitsee huomiota, läheisyyttä ja aikaa. Hän kehittyy ihan yhtä hyvin neljällä lelulla kuin neljälläsadalla. Todennäköisesti paremminkin. Olemme siis sopineet, että mummit ostavat vain sen, mitä pyydämme tai vielä mieluummin, siirtävät käyttörahaa lapsen tilille. Mielestämme lahjoja ei ylipäätään tarvita, vaan mummeilta tärkein osallistuminen on oma aika lapsenlapsen kanssa. Kun nuo kuitenkin uppiniskaisesti haluavat osallistua, niin mielestämme tämä on järkevintä näin. Ei tule tuplalahjoja ja hirveetä kasaa krääsää. Jos vauvalle halutaan siirtää rahaa, voimme käyttää sen sitten siihen, mitä vauva tarvitsee. Esim. musiikki-, jumppa- tai temppukerhoon. Tai vauvauintiin. Tai mihin tahansa kehittävään ja kivaan toimintaan. Kun lapsi kasvaa ja kehittyy ja osaa valita omia juttujaan, voi hän itse valita haluamansa lelun kaupassa, joka sitten kerrotaan olevan mummilta/tädiltä tms.

Tämä oli hyvinkin helppo avata, ja meillä on miehen kanssa molemmilla siihen käyttöoikeus, sillä olemme vauvan varojen edunvalvojia.

vauvavakuutukset (2 of 4)

Toinen oli monimutkaisempi. Halusimme säästää vauvalle, mutta niin, ettei vauvalle mätkähdä hirveitä lahjaveroja maksettavaksi kun hän saa säästötilinsä tuotot ja sijoitukset.

Vanhempana voimme lahjoittaa 4999 euroa per kolme kalenterivuotta lapsellemme. Tämä tarkoittaa siis meitä molempia, eli yhteensä voimme kolmen vuoden aikana säästää lapselle 9998 euroa niin, että siihen ei tule lahjaveroa.

Me kävimme Aktiassa neuvottelussa läpi erilaisia säästömahdollisuuksia, joita on paljon. Voi säästää säästötalletustilille, voi säästää rahastoihin tai lapselle voi ottaa säästövakuutuksen. Me päädyimme jälkimmäiseen muutamasta syystä, ennen kaikkea sen verotuksellisen edullisuuden takia.

Rahastosäästämisessä olisimme säästäneet vauvalle 6 % vuotuisella tuotto-odotuksella 18 vuoden ajan pienen summan kuukausittain. Kun lapsi olisi 18, voisi hän nostaa tililtä itselleen rahaa. Sijoittamalla noin 40 000 ensimmäisen 18 vuoden aikana, on tilillä yli 70 000 euroa kun lapsi on 18, koska sijoitus on kasvanut niin hyvin korkoa. Tämä kaikki nähdään kuitenkin yhtenä summana, ja kun lapsi nostaa rahoja tililtä, hänen tulee maksaa pääomaveroa sijoituksen tuotosta. Kuten kenen tahansa muunkin. Säästövakuutuksessa säästetään samoilla tuotto-odotuksilla, mutta rahat ovat nostettavissa erillisesti niin, että  lapsi voi nostaa sijoitettua pääomaa ilman veroseuraamuksia johtuen siitä, että tuotto ei realisoidu. Jos lapsi siis tarvitsee vaikka 5 000 vaihtovuoteen ulkomailla, hän voi nostaa sen 5 000 puhtaasti sijoitetun pääoman puolelta säästöjä, eikä hänen näin ollen tarvitse maksaa veroa niistä.

Säästövakuutuksessa rahoja voi nostaa missä tahansa vaiheessa säästämistä ilman rajoituksia, tosin se kestää pari viikkoa, toisin kuin esim. säästötalletuksessa, joka antaa vapautta nostaa rahoja milloin vain. Säästövakuutus on vauvan/lapsen nimissä, mutta täysi-ikäistymiseen asti vanhemmilla tai huoltajilla on yhdessä päätösvalta lapsen rahastojen käytöstä lapsen edun mukaisesti. Vanhemmat siis saavat nostaa tarvittaessa tililtä rahaa lapsen elatukseen vaativiin menoihin.

Me päädyimme säästämään vauvalle 200 euroa kuussa. Jos lapsia tulee enemmän, voimme joutua tekemään pieniä muutoksia suunnitelmiimme. Lapsilisä ensimmäiselle lapselle on 95 euroa kuussa, ja sen lisäksi aiomme säästää 105 euroa kuukausittain. Tämä on hieman alle sen, mitä voisimme kuukausittain vauvalle säästää ilman lahjaveroseuraamuksia. Yhteensä vanhemmat voivat kuussa siis säästää lapselle 277 euroa ilman lahjaveroseuraamuksia. Me nyt kuitenkin päädyimme tähän 200 euroon kuussa, joka on mielestämme aika sopiva summa, varsinkin jos lapsia sitten tulee lisää. Otimme myös Aktialta tähän säästämiseen profiilipalvelun, mikä tarkoittaa sitä, että varoja hoidetaan Aktian toimesta, eikä meidän tarvitse itse miettiä rahastoja joihin sijoittaa, vaan Aktian ammattilaiset tekevät sen.

Säästövakuutuksen kuluna on 0,85 % vakuutussäästöstä vuodessa ja profiilipalvelu maksaa 0,2 % vakuutussäästöstä vuodessa.

Tällä säästösuunnitelmalla, jolla säästämme vauvalle 200 € kuussa, vauvan täyttäessä 18, on hänellä tilillään 43 200 pääomaa ja 33 363 voittoa. Tästä vähennetään tosin vuosittaiset Aktian kulut, jotka eivät ole kyllä kovin suuria.

Mitä sitten jos lapsi on ihan hulttio, ja haluaa käyttää rahansa ties mihin? Voinko vanhempana vaikuttaa asiaan? Voin. Tai no vain siihen asti, että lapsi on 18. Aktiasta suositellaankin, että sinä vuonna, kun lapsi on täyttämässä 18, vanhemmat tulevat yhdessä lapsen kanssa miettimään, miten rahojen kanssa menetellään jatkossa. Sijoitetaanko rahat ASP-tilille tai asuntoon vai mihin. Jos lapsi on mahdoton renttu, niin ehkä vanhemmat sitten vaan hieman ennen syntymäpäivää sijoittavat rahat lapsen etujen mukaisesti niin, että tämä ei pääse niitä käyttämään 18-vuotiaana turboautoon tai johonkin merkkilaukkukokoelmaan :D

Lapsen vakuutus- ja säästämisasioihin vaikuttaa miljoona asiaa, ja vauvan syntyminen vaikuttaa myös vanhempien vakuutuksiin. Pitäisikö ottaa henkivakuutus? Miksi? Ja mitä muuta kannattaa huomioida, esim. asuntolainan suhteen, kun perheeseen tulee lapsi? Näihin palaan Mungolifen puolella lähiaikoina, kun teen yleisemmän vakuutuspostauksen, tämä kun oli aika spesifisti vauva-asioihin painottuva.

Mä olin ainakin tosi helpottunut ja onnellinen, kun kaikki nää asiat oli hoidettu! Nyt tiedän, että vauvalla on meidän elämään ja elämäntilanteeseen mahdollisimman sopiva taloussuunnitelma ja lisäksi hänellä on vakuutusturva ensimmäisestä hengenvedostaan lähtien sellaisessa yhtiössä, johon itse olen oppinut luottamaan täysin. 

Jos teillä on jotakin kysyttävää, kysykää ihmeessä! Jos en itse osaa vastata, niin yritän saada vastauksia heiltä, jotka ovat asiaan perehtyneet :)

0

Related Posts

73 Comments

  • Reply Venla Wednesday, March 22, 2017 at 18:58

    Kumpikin voi antaa 3999 per kolme vuotta. :) Ellei laki ole muuttunut tänä vuonna. Ilman lahjaveroa voi antaa lapselle noin sata euroa per kuukausi. Eli lapsilisän verran. Ja per ihminen siis.

    • Reply Venla Wednesday, March 22, 2017 at 19:02

      Laki on muuttunut! Heti putoo kärryiltä, kun on äitiyslomalla. Mahtava uudistus!

      • Reply Anna Wednesday, March 22, 2017 at 19:38

        Jep, juuri näin, lakia on muutettu 1.1.2017 lähtien :)

  • Reply Sini Wednesday, March 22, 2017 at 19:17

    Hei, oletteko miettineet lapselle säästämistä indeksirahastoihin tai esimerkiksi nordnetin superrahastoihin (mikäli eivät ole erikoissijoitusrahastoja), joissa hallinnointipalkkiot ovat huomattavasti pienemmät tai jopa 0%? Aktiivisesti hoidetuissa rahastoissa kulut ovat isommat ja se ei tarkoita sitä, että ne tuottaisivat paremmin. 18 vuoden ajalla nuo kulut kertaantuvat aika paljon ja tulee yllättävän iso summa, mitä kuluina maksaa. Ja vakuutuskuoressa tulee erikseen vielä kulut vakuutuskuoresta.

    Mutta pääasia että aloittaa kuitenkin jollain vaihtoehdolla säästämään lapselle :)

    • Reply Anna Wednesday, March 22, 2017 at 19:42

      Mieheni on meistä se, joka on enemmän kiinnostunut näistä asioista ja tuntee näitä asioita paremmin. Tulimme kuitenkin yhdessä siihen tulokseen, että halusimme luotettavan ja hyvän kumppanin, joka hoitaa tiliä osaamisensa mukaan, eikä meillä ole ongelmaa maksaa Aktialle palvelusta. Mielestäni on tärkeää tukea eri alojen suomalaisia yrityksiä, ja Aktian tarjoama palvelu on mun mielestä hyvin hinnoiteltu, joten maksan siitä mielelläni :) Meidän tarkoitus ei ole maksimoida voittoa ja tehdä tästä jokin isompi asia, vaan haluamme asiantuntevaa apua ja palvelua, jonka avulla saamme säästettyä lapselle hyvän pesämunan tulevaisuuteen. Tämä oli meille hyvin mukava järjestely; helppo ja turvallinen, meille turvalliselta tuntuvan kumppanin kanssa.

      • Reply Sini Friday, March 24, 2017 at 18:28

        Seligson taitaa olla ihan suomalainen yritys ja tarjoaa rahastosäästämistä pienillä kuluilla. Heidän sivuillaan on hyvä kululaskuri, jossa voi laskea miten paljon kuluja maksaa “aktiivisesti” hoidetuista rahastoista. 18 vuoden säästöajalla ja esim. 200 euroa/kk tulee maksaneeksi hurjat kulut, kun syntyy niin sanottu korkoa korolle ilmiö. Esimerkkinä passiiviselle Helsingin pörssiin sijoittavalla indeksirahastolla kulu 0,18% p.a, kun monella pankin rahastolla esim. siellä 2% p.a. kieppeillä. Kuluina tässä esimerkissä tulee maksaneeksi noin 17 000 euroa eli henkilöauton verran. 😄 Tuotto-odotuksena käytetty 9% p.a.

        • Reply Venla Friday, March 24, 2017 at 21:42

          Korkoa korolle ilmiö on sitä kun korkoa kasvaa joka vuosi ja jos säästösumman annetaan kasvaa eikä kosketa pottiin niin korkoa kasvaa myös korolle. eli sitä käytetään yleensä positiivisessa merkityksessä. Kustannukset jotka ovat todellakin korkeat tällaisissa valuutusmuotoisissa sijoituksissa on ylikin 2 %. Suorat rahastot ovat järkevämpiä ja niistä rahan saa tarvittaessa poiskin.

  • Reply Laura Wednesday, March 22, 2017 at 20:14

    Kiitos olipa mielenkiintoinen postaus :) näitä lisää jatkossa!!

    • Reply Anna Wednesday, March 22, 2017 at 20:33

      Kiva kuulla, että tykkäsit :)

  • Reply missa Wednesday, March 22, 2017 at 20:21

    Heips! Tosi kiva, että oot kirjoittanut tärkeistä aiheista. Pakko kuitenkin korjata, että syntymättömälle lapselle voi hankkia matkavakuutuksen ainakin Pohjolasta. Tästä tiedän itse, koska olen raskaana ja pohdin juurikin tuota matkustamista raskausaikana. :)

    • Reply Anna Wednesday, March 22, 2017 at 20:36

      Kuten sanoin, en ole varma onko tuollaista olemassa. Mitä Pohjolan vakuutusta aikanaan nopeasti vilkaisin, niin mua hämmensi hieman tämä:

      “Syntyvälle lapselle oma Matkustajan hoitoturva. Muista vakuuttaa lapsi ja myös syntyvä lapsi erikseen. Äidin vakuutus ei kata raskaustilan yllättävää muutosta.
      Syntyvälle lapselle otetusta Matkustajan hoitoturvasta korvaamme edellä kerrottuja kuluja, jos raskaudentila muuttuu äkillisesti matkan aikana ja raskaudentilan muutos vaatii välitöntä hoitoa syntyvän lapsen vuoksi. Edellytämme, että muutos ei ole yleisen lääketieteellisen kokemuksen mukaan todennäköinen tai odotettavissa.”
      Mietin, että onko ennenaikainen synnytys sitten todennäköinen tai odotettavissa?

      Mutta tosiaan, itse koin, että Aktialla oli hemmetin hyvät ehdot raskaana oleville, ja koska en suunnitellut matkustaa viimeisen kahden kuukauden aikana muutenkaan, niin se sopi meille erinomaisen hyvin :)

      • Reply Alinita Thursday, March 23, 2017 at 20:51

        Matkustin helmikuussa merten taakse raskaana ollessani ja selvitin vakuutusasioita useasta vakuutusyhtiöstä (en tosin Aktiasta). Kysyin kirjallisesti yksityiskohtaisia kysymyksiä, sillä pelkäsin, että jos vauva syntyisi pikkukeskosena, korvaisiko mikään vakuutus keskoskuluja. Otin lopulta Pohjolasta matkavakuutuksen sekä itselleni että vauvalle sekä lisäksi vielä vauvavakuutuksen, ja näillä vakuutuksilla esimerkiksi keskoskulut olisi korvattu. Luin tarkkaan vakuutusehtoja ja mielestäni ne eivät olleet täysin yksiselittäisiä. Sen vuoksi minulle oli tärkeää saada kirjalliset vastaukset esittämiini kysymyksiin näistä ehdoista. Aikaisemmin matkavakuutukseni oli Ifissä, ja he eivät olisi korvanneet mitään raskauteen liittyviä kuluja. Vakuutuskysymykset aiheuttivat niin paljon stressiä, että oli koko matka jäädä toteuttamatta. Suosittelen erittäin paljon vakuutusasioihin perehtymistä.

        • Reply Alinita Thursday, March 23, 2017 at 20:53

          Piti vielä tähän kommentoida, että kun itse olin viikolla 24 matkustaessani, synnytystä ei olisi Pohjolan mukaan pidetty todennäköisenä tai odotuksenmukaisena tuolla viikolla.

          • Anna Monday, March 27, 2017 at 12:10

            Okei, hyvä tietää :) Tuollaiset lauseet kun on niin vaikeita ymmärtää. Onko se synnytys sitten viikolla 27 todennäköinen tai odotuksenmukainen? Missä menee raja? Nää on hyvä aina selvittää vakuutusyhtiöstä etukäteen, juuri niin kuin teit :) Näissä on nimittäin todella iso ero, kuten itsekin huomasit! :)

  • Reply Paula Wednesday, March 22, 2017 at 21:18

    Mielenkiintoinen aihe ja tosi kattavasti olit asiaa käsitellyt! Meillä kahdelle lapselle ei ole säästetty, vaikka siihen olisi kyllä taloudellisesti mahdollisuus. Tärkein syy tähän lienee se, että haluamme opettaa sellaista rahankäyttöä, että rahaa ei tule mistään automaattisesti, vaan omalla työllään sitä ansaitsee. Mutta tässä tietenkin kukin tekee, kuten parhaaksi näkee.

    • Reply Anna Wednesday, March 22, 2017 at 23:14

      Niin, tuo on tietenkin yksi osa sitä. Toivon, että ennen kuin lapsi on 18, on hänelle jo pystytty tuo opettamaan :) Haluamme, että lapsi oppii itsenäiseksi ja fiksuksi rahankäyttäjäksi, ja siksi hänen säästönsä on niitä erittäin tarpeellisia menoja varten tai pesämunaksi tulevaisuuteen, ei huvittelurahaksi :)

      • Reply noora Monday, March 27, 2017 at 20:20

        Itse suosittelisin tältä kantilta ettei lapselle kerrota jo teinivuosina tulevasta 18-vuotisrahasta :) omakohtaisten kokemusten puolesta suositus, voisin kuvitella työmotivaationi olleen pienempi jos olisin tiennyt tulevasta rahasummasta

        • Reply Anna Tuesday, March 28, 2017 at 10:11

          Näin onkin ollut ajatus, että vauva ei siitä tiedä ennen kuin se on ajankohtaista joskus 17-vuotiaana :)

  • Reply Jenna Wednesday, March 22, 2017 at 21:58

    Hienoa, että teillä on säästösuunnitelma pientä varten, mutta pakko kommentoida, että kyse on tuotto-odotuksesta, säästövakuutuksessa voi olla juuri säästetty summa 18 v päästä, se voi olla jopa miinuksella tai reippaasti plussalla. Aika on onneksi pitkä, mutta riski on niin plus kuin miinus merkkinen. Kalskahti vain tuo, että tuotto on 30 te, toivottavasti pankissa ei niin sanottu.

    • Reply Anna Wednesday, March 22, 2017 at 23:14

      Joo, siis tietenkin tuotto-odotus vuosilta on tuo. Niitä suunnitelmiahan voi vapaasti muuttaa kesken vuosien vaikka kuinka monta kertaa :)

  • Reply Missa Wednesday, March 22, 2017 at 21:58

    Joo noissa ehdoissa kannattaa olla tarkkana. Mä ymmärrän sen niin että jos oon matkalle lähtiessä ollut oireeton, eli ei mitään ennenaikaisia supistuksia tms. jonka takia esim. lääkäri olisi antanut ohjeen jäädä mielummin kotiin ja tosiaan lapsi syntyisi ennenaikaisena niin se olisi korvattavaa matkavakuutuksesta. Mutta sitten jos lääkäri tosiaan ois suosittanut että ei lähde enää matkustelemaan mihinkään ja synnytys vaikka käynnistyisi niin se voitais katsoa että se vois olla odotettavissa. Ja toki jos reissaa niin lähellä laskettua aikaa, et lapsi olisi täysiaikainen syntyessään niin ei varmaan ole korvattava juttu… Mä tosiaan oon menossa reissuun viikoilla 26-28 ja sen jälkeen aion pysyä Suomen rajojen sisäpuolella, ihan vaan varmuuden vuoksi. :)

    • Reply Anna Wednesday, March 22, 2017 at 23:15

      Joo, tuo on erikoinen lisäys, itse en tiedä miten se tulkitaan, mutta kun itselläni matkustaminen kovin kauas niin, että vauva olisi ollut jo “elinkelpoinen” ei ollut korteissa, niin en lähtenyt miettimään asiaa hirveän pitkälle :)

  • Reply Eevis Wednesday, March 22, 2017 at 23:02

    Ymmärrän että tässä on kyse yhteistyöstä Aktian kanssa mutta kysynpä silti: voitko suositella Aktiaa pankkina? Itsellä olisi pankin vaihto mielessä ja ainakin Nordea ja Danske ovat pois laskuista.

    • Reply Anna Wednesday, March 22, 2017 at 23:18

      Mä vaihdoin vähän aikaa sitten kaikki pankkiasiani Aktiaan, koska mulla meni hermot Nordeaan täysin. So far kokemukseni on, että asiakaspalvelua saa nopeasti, eikä tarvii kuunnella tuuttausta koskaan, konttoreissa on lyhyet jonot ja keskiviikkoisin auki 18 ja kortit on tosi nättejä :D Okei, tosi tärkee toi vika :D No mut siis hyvä korttivalikoima, hyvä valikoima erilaisia tilejä ja asiat on ollu mun mielestä helppo järjestää. Meillä on siis yhteinen säästötalletus-tili ja yhteinen käyttötili talousmenoille. Lisäksi mulla on yrityksen tili, Platinum-kortti, jossa debit ja credit ja paljon etuja. Oon tykänny ja okei, mä rakastan noita kortteja, ne on niin tyylikkäitä :D

      Lisäks Aktialla on itse asiassa tosi kiva Wallet-appi, mä kerron siitä lisää Mungolifen puolella pian :)

      • Reply A Friday, March 24, 2017 at 10:12

        Mielenkiintoinen postaus, kiitos! :) Miksi sinulla muuten meni hermo edelliseen pankkiisi? Lisäksi tuli mieleen liuta kysymyksiä liittyen tuohon Säästövakuutukseen! :D Itsekin ajattelen, että se olisi hyvä valinta lapsen säästämiselle, kun eikö siinäkin voi antaa vain tilinumeron ja viitteen kummeille/isovanhemmille ja voivat tehdä suoraan sinne lahjoituksia? Lisäksi kiinnostaa, sisältyykö tuotteeseen oikeasti joku vakuutus nimensä mukaisesti vai onko kyseessä kapitalisaatiosopimus? Profiilipalvelun tuoma lisäarvo myös jäi hieman epäselväksi kun Säästövakuutuksen sisällä olevat rahastot kaiketi ovat aktiivisia rahastoja, joilla on omat rahastonhoitajat. Tarkoittaako profiilipalvelu sitä, että pankin toimihenkilö tekee sijoitusjakauman muutoksia esimerkiksi rahastojen vaihtoja Säästövakuutuksen kuoren sisälllä vanhempien sijoitusprofiilin mukaisesti? Jos näin on, osaatko sanoa kuinka aktiivista toimintaa tällainen on, seurataanko päivittäin? Tuntuu jotenkin hassulta, että jos vakuutuskuoren sisään on jo valittu esimerkiksi 10 aktiivisesti hoidettua rahastoa, niin miksi näitä pitäisi vielä lisäksi aktiivisesti vahtia kun muutokset varmaan tehdään kuitenkin vanhempien sijoittajaprofiilin puitteissa eli ovat siinä mielessä suht “rajallisia”? Kuluista mainitsit Säästövakuutuksen hallinnointipalkkion, mutta tämän lisäksi taitaa tulla sisällä olevien rahastojen omat hallinnointipalkkiot päälle? Osaatko sanoa, ovatko ne Aktialla kilpailukykyisiä? Mites merkintä- ja lunastuspalkkiot? Monilla pankeilla taitaa olla sellainen käytäntö, että kun on säästänyt tietyn ajan Säästövakuutukseen, niin lunastuspalkkiota tai toimenpidemaksua lunastamisesta ei enää mene. Tässäkin yksi hyvä syy minun mielestä valita Säästövakuutus lapsen pitkäaikaiseen säästämiseen. :) Viimeinen kysymykseni liittyy Säästövakuutuksen erääntymiseen. Mihin ajankohtaan erääntyminen kannataa valita ja miksi? Siihen kun täyttää 18? Vai reilusti johonkin hamaan tulevaisuuteen? Onko oikeastaan mitään syytä olla vaikka valitsematta erääntyminen kun “lapsi” täyttää 50v.? :D Miten te teitte ja miksi?

        • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:19

          Apua, nyt oli niin paljon kysymyksiä, että mun täytyy kysyä apua Aktian puolelta muutamaan näistä vastaamiseen :) Palaan asiaan, jahka saan sieltä hieman apua, koska en itse osaa vastata kuin osaan noista :)

          Yhteen osaan helposti vastata. Mulla meni hermot, kun koko ajan jotain tyrittiin. Tiliotteet meni väärään paikkaan, vaikka korjasin asian useammin kuin kerran. Multa hylättiin oma kuva korttiin, kun yritin laittaa yhtä reissukuvaa. Selityksenä oli, että “kuva löytyy netistä, tekijänoikeusongelma”. Lähetin heille selvityksen, että kyseessä on mun kortti ja totta kai se on netissä, kun olen sen sinne ladannut. Tekijänoikeudet kuvaan on kuitenkin mulla. Vastaus oli ympäripyöreä “joo, ei onnistu, tekijänoikeusongelma”. Tämän lisäksi kulut tileistä olivat musta vähän omituisia ja pankkikortit muuttui rumaksi :D Okei, toi jälkimmäinen on mulle jostain syystä iso syy. Lisäksi mulla oli pankki erillinen kaikesta muusta, ja koin paljon paremmaksi yhdistää pankki- ja vakuutusasiat samaan. Kaikin puolin mikään ei tuntunut toimivan, joko piti olla aina puhelimen päässä minuuttikaupalla, että pääs aspaan tai sitten jotain muuta. Lisäksi asuntolainan kilpailutus oli todella silmiäavartava ja siirsin senkin takia kaikki tuloni Aktiaan :)

          • Anna Tuesday, March 28, 2017 at 11:01

            Noniiin, elikäs tässä olisi hieman vastauksia Aktialta :)

            “Itsekin ajattelen, että se olisi hyvä valinta lapsen säästämiselle, kun eikö siinäkin voi antaa vain tilinumeron ja viitteen kummeille/isovanhemmille ja voivat tehdä suoraan sinne lahjoituksia?”
            – Kyllä, säästövakuutukseen on oma viite, jolla sinne voi tehdä lisäsijoituksia.

            “Lisäksi kiinnostaa, sisältyykö tuotteeseen oikeasti joku vakuutus nimensä mukaisesti vai onko kyseessä kapitalisaatiosopimus?”
            – Kyseessä on vakuutuskuori. Vakuutuksiin sisältyy etuja, joita ei suorissa rahastoissa ole. Säästövakuutuksen säästösumma esimerkiksi erääntyy edunsaajille maksettavaksi perunkirjan ohi ja heti henkilön kuoleman jälkeen, eli sen avulla voidaan esimerkiksi siirtää halutulle edunsaajalle osa varoista, vaikka hän ei olisi lähiomainen (perillinen) tai häntä ei olisi huomioitu testamentissa. Tämä on ajankohtainen tosin enemmän senioreilla, mutta noin yhtenä etuna mainitakseni. Se, mikä on tärkeää on se, että vakuutuksen sisällä voidaan vaihtaa rahastoja ilman, että rahastoa lunastetaan, eli ei synny tuottoa tai tappiota ja näin ollen veroseuraamusta. Normaali rahastonvaihto tarkoittaa aina sitä, että ensin vanha myydään ja sitten merkitään uusi. Rahastojen vaihdoista ei myöskään peritä mitään kulua.

            “Profiilipalvelun tuoma lisäarvo myös jäi hieman epäselväksi kun Säästövakuutuksen sisällä olevat rahastot kaiketi ovat aktiivisia rahastoja, joilla on omat rahastonhoitajat.”
            – Kyllä ovat, mutta rahastovalinta onkin se, johon profiilipalvelulla pyritään. Eli rahastojen salkunhoitajat valitsevat salkun sisällä olevat rahastot. He ovat päivittäin markkinoiden kanssa tekemisissä ja tietävät siis parhaiten sen, mille markkinalle milloinkin kannattaa sijoittaa. Asiakas valitsee millaisen riskin salkulleen haluaa, ja sen puitteissa salkunhoitajat tekevät hajautuksen. Toki säästövakuutuksen voi ottaa ilmankin profiilipalvelua, tällöin rahastovalinta tehdään yhdessä pankin kanssa, mutta jatkossa vakuutuksen rahastovalinta on asiakkaan vastuulla, Eli markkinoiden muuttuessa tarvitsee itse olla aktiivinen ja miettiä sijoitusta. Ja koska kyseessä on niin pitkä sijoitusaika, suosittelen aktiivista salkunhoitoa, se on teille vanhemmille kaikkein huolettomin, kun teidän ei tarvitse aktiivisesti miettiä pitäisikö rahastovalintaa muuttaa.

            “Tarkoittaako profiilipalvelu sitä, että pankin toimihenkilö tekee sijoitusjakauman muutoksia esimerkiksi rahastojen vaihtoja Säästövakuutuksen kuoren sisälllä vanhempien sijoitusprofiilin mukaisesti? Jos näin on, osaatko sanoa kuinka aktiivista toimintaa tällainen on, seurataanko päivittäin?”
            – Aktian salkunhoitajat kokoontuvat kuukausittain (tarvittaessa useamminkin) ja tekevät yhdessä allokaatioryhmän kanssa päätöksen siitä tehdäänkö profiilisalkkuihin muutoksia. Eli pankin toimihenkilö ei tee tätä valintaa, vaan Aktian salkunhoitajat tekevät.

            “Tuntuu jotenkin hassulta, että jos vakuutuskuoren sisään on jo valittu esimerkiksi 10 aktiivisesti hoidettua rahastoa, niin miksi näitä pitäisi vielä lisäksi aktiivisesti vahtia kun muutokset varmaan tehdään kuitenkin vanhempien sijoittajaprofiilin puitteissa eli ovat siinä mielessä suht “rajallisia”? Kuluista mainitsit Säästövakuutuksen hallinnointipalkkion, mutta tämän lisäksi taitaa tulla sisällä olevien rahastojen omat hallinnointipalkkiot päälle? Osaatko sanoa, ovatko ne Aktialla kilpailukykyisiä?”
            – Profiilipalvelun kulut ovat maltilliset ja kilpailukykyiset. Kulujen sijaan miettisin sitä, mitä tuotteella tavoitellaan jääväksi viivan alle. Pääsääntöisesti aktiivinen salkunhoito tuo pitkällä aikavälillä paremman tuoton kuin yksittäinen rahasto.

            “Viimeinen kysymykseni liittyy Säästövakuutuksen erääntymiseen. Mihin ajankohtaan erääntyminen kannataa valita ja miksi? Siihen kun täyttää 18? Vai reilusti johonkin hamaan tulevaisuuteen? Onko oikeastaan mitään syytä olla vaikka valitsematta erääntyminen kun “lapsi” täyttää 50v.? :D Miten te teitte ja miksi?”
            – Aktian säästövakuutus ei eräänny automaattisesti, ellei lapsen vanhemmat ennen 18 ikävuotta päätä eräännyttää sitä lapselle. Tai lapsi itse päätä eräännyttää sitä itselleen täysi-ikäisenä. Vakuutus voidaan eräännyttää myös edunsaajalle. Tällöin peritään lahjavero. Kun vakuutuksenottaja kuolee, erääntyy vakuutus automaattisesti edunsaajalle. Suosittelen edunsaajaksi omaisia, joka on oletusarvoisesti aina edunsaaja säästövakuutuksissa.
            Annan vastaus vielä: Me ei olla päätetty erääntymisaikaa, kun ei sitä vielä tarvitsekaan päättää. Eräännytetään se sitten kun sille on tarve, varmaankin kun lapsi on 18.

  • Reply Pilvi Thursday, March 23, 2017 at 06:00

    Moi!
    Kiitos tosi mielenkiintoisesta postauksesta! Toi on mun mielestä ihan huippujuttu, että säästätte vauvalle jo nyt tulevaisuutta varten! Nyt aikuisiällä toivoisin, että omat vanhemmat olisivat tajunneet sellaista tehdä tai edes säästämisestä ylipäätään puhua silloin nuorempana… Vanhemmilta se malli tulee! No, omien lasten kohdalla sitten erilailla :)

    • Reply Anna Thursday, March 23, 2017 at 09:47

      Näinpä juuri :) Ja meillä on ainakin niin, että meillä on opetettu molempia puolia kolikosta (hahah, kirjaimellisesti). Säästöjen tuomaa turvaa ja vakautta, mutta samalla sitä, että elämä on lyhyt ja siitä saa myös nauttia. Siksi käytän rahaa itseni ja läheisteni hemmotteluun, mutta samalla laitan sitä säästöön. Siitä kiitos äitille ja isille :)

  • Reply Mari Thursday, March 23, 2017 at 09:22

    En ole kyllä yhtään samaa mieltä että lapsen vakuutus on pakollinen – Suomessa on julkinen, laadukas terveydenhoito jonka rahoitamme verovaroin. Miksi minun lapseni pitäisi saada “parempaa” hoitoa kuin muiden? Varsinkin kuin tuo parempi hoito on vain yksityisellä lastensa korvatulehduksia hoidattavien ennakkoluulo siitä ettei terveyskeskukseen pääse. Meillä on ihan mahtava terveyskeskuslääkäri.

    • Reply Anna Thursday, March 23, 2017 at 09:45

      Minulla ei ole asenneongelmaa julkista terveydenhuoltoa vastaan, vaikka olenkin siitä mielipiteeni muodostanut. Kommentistasi ehkä huokuu se, että sinulla on ennakkoluuloinen asenne yksityistä vakuuttamista vastaan, mikä ei mielestäni ole ihan ansaittua.

      Ensinnäkin, minä en usko verovarojen riittämiseen lähivuosina. Valitettavasti tilanne taloudellisesti on ollut kyseenalainen jo pitkään, ja kaiken maailman sote-uudistus-ehdotusten ajassa en luota Suomen terveyslaitoksen kauaskantoisuuteen. Toki voisin ottaa lapselle vakuutuksen vasta 15-vuotiaana, jos tilanne olisi kuppainen silloinen, mutta kun sitten yksityinen puoli laittaisi jo kärsityt sairaudet rajoitusehdoiksi.

      Toiseksi, mulla ei ole kovin positiivisia kokemuksia tästä “laadukkaasta terveydenhoidosta”, itse asiassa päinvastoin. Mulla on useita negatiivisia kokemuksia, ja nimenomaan lasten saamasta hoidosta, kahden pikkusiskon ja ystävien lasten kautta. Lisäksi mulla on kokemusta julkisesta terveydenhoidosta Australiassa ja Lontoossa, joista molemmista on paljon parempaa sanottavaa kuin suomalaisesta terveydenhoidosta. Hoitoon on päässyt nopeammin ja saanut aina parempaa ja tarkempaa hoitoa. Kyllä, Suomessa on maailman parasta erityisosaamista monella alalla. Keskoshoito jne. on Suomessa huippua, mutta valitettavasti MINUN MIELESTÄNI tavallisen ihmisen pääsy tavalliseen lääkäriin terveyskeskukseen ja siellä asiantuntevan ja ammattitaitoisen hoidon saaminen on hyvinkin kyseenalaista.

      Kolmanneksi, en tiedä mihin elämä vie meitä tai mitä tuo eteensä. Lapsi saattaa esim. haluta olla ulkomailla tms. Kelan turva tippuu pois 11 kuukauden ulkomailla asumisen myötä, kun yksityisessä vakuutuksessa voi turvaansa ostaa lisäkuukausia.

      En myöskään jaa ajatustasi siitä, että “Miksi minun lapseni pitäisi saada “parempaa” hoitoa kuin muiden?” vaan vastaan, että koska hän on minun lapseni ja sellaisena minulle maailman tärkein! Jos joku ei halua lapselleen parasta, ei se ole minulta pois mitenkään. Mutta itse haluan tarjota lapselleni vain parhaan mahdolliset eväät elämään. Vakuuttamalla hänet lapsesta asti, tarjoan hänelle vakuutusturvan loppuelämäksi, jos hän sellaista sattuu tarvitsemaan. Jos suomalainen terveydenhuolto oikeasti on erittäin hyvä, ja hän saa tarvitsemansa hoidon siellä, niin sittenpä olen tyhmä ja maksanut vakuutusta turhaan vuosia. Mutta sehän on vakuutuksen idea; varautua pahimman varalle. Ja minä varaudun siihen, että lapseni saa yksityistä hoitoa milloin vaan, jos sille tulee tarvetta :)

      • Reply Annika Thursday, March 23, 2017 at 14:00

        Mä olen töissä suomalaisessa terveydenhoidossa ja tiedän, ettei mun ja meidän osaston osaamista osaa sitten kukaan yksityinen Suomessa samalla tavalla. Tiedän myös, että parasta erityisosaamista saa lähes poikkeuksetta aina julkiselta puolelta Suomessa. Niin se vaan menee. Ne yksityistenkin parhaat tekee julkisilla duunia. Ja yksityisillä ei edes hoideta useinkaan vakavia ja vaikeita juttuja. Mut mä otin meidän vauvoille vakuutuksen siksi että a) on tosi allerginen ja kaipaa siihen hoitoa (ei siis akuuttihoitoa) tai on vaikka paljon korvatulehduksia, koska tollasta ns. helppoa hoitoa saa yksityisiltä hyvin ja b) vakuutus korvaa myös julkisen maksut, muistakaa se! Toki on maksukatot, mut nekin on yli 600e/vuosi.

        Ps. Otin vakuutuksen ite Pohjolasta sillä sai ekan vuoden ilmaiseksi. Iso säästö tuplien kanssa.

        • Reply Anna Thursday, March 23, 2017 at 15:08

          Annika, kiitos tärkeästä työstä :) Ja juuri näin, hankalissa ja erityistapauksissa mun mielestä julkisen puolen hoito on erinomaista Suomessa. Mutta valitettavasti siinä “normaalissa” terveydenhuollossa (flunssat jne. perusterveydenhuolto arjessa) on paljon petrattavaaa, varsinkin isoissa kaupungeissa. En missään nimessä sano mitään pahaa suomalaisesta terveydenhuollosta osaamisen puolella, vaan nimenomaan siinä byrokratian ja yhteiskunnallisen järjestämisen puolella yksityinen vakuutus mielestäni takaa yhdessä yhteiskunnan tarjoaman sosiaaliturvan kanssa parhaat mahdolliset eväät lapselle tulevaan :)

          • Papu Thursday, March 23, 2017 at 21:21

            Tosi kiva kuulla että olet tätä mieltä anna! olen itse lääkäri – ja teen työtä juuri perusterveydenhuollossa, eli terveyskeskuksessa. Ajattelin vain muistuttaa tähän pitkälti myös muille lukijoille, että Suomessa yksityisillä klinikoilla ja sairaaloissa työskentelevistä lääkäreistä n 85 % tekee SEKÄ julkista ETTÄ yksityistä työtä yhtäaikaa –> yleisin työkombo on päivätyönä normi julkinen (esim .tk:ssa) ja ylimääräisiä vuoroja iltaisin vaikka mehiläisessä. Tai kolmipäiväinen viikko terkkarissa – ja kaksi terveystalolla. Eli saman lääkärin hoitoa voit saada melkein joka tapauksessa menit sitten tk:hon tai yksityiselle.

            Lähinnä sitä ajan takaa, että yksityispuolen lääkäreistä vain n 15 % on puhtaasti yksityisen puolen lääkäreitä – mikä olennaisesti muuttaa näkökulmaa yksityisen ja julkisen vertailussa: Lääketieteellisessä osaamisessa ja toimenpiteissä ja niiden tasossa ei ole eroa. Kummassakin on hyviä ja huonoja lääkäreitä – samoja.

            Sen sijaan sen myönnän toki, että palvelussa on eroja – ja siinä usein yksityisen eduksi! On aivan totta, että julkinen & yksityinen ovat erilaisia mm. jonotusajoissa, vastaanottoajan pituudessa – ja mahtavinta yksityisessä on ainakin mielestäni se, että voit valita lääkärisi. Mutta Suomessa lääketieteellinen hoidon taso ei ole sen huonompaa – tai parempaa kummallakaan puolella – ja tämä on loogistakin kun miettii, että tekijät (eli ne lääkärit) ovat SAMOJA IHMISIÄ kummallakin puolella :) Ja se erikoissairaanhoitohan pyörii melkein kokonaan julkisella puolella kun yksityisellä ei ole edes resursseja pyörittää erikoissairauksien osastoja ja ryhmiä :) Mutta kuten sanoit itsekkin, puhuit enemmän tuosta terkkamaailmasta.

            Mutta! Olen silti sitä mieltä, että kukin saa sutata tyylillään ja jos tuntuu että vauvan vakuutus on oma juttu – sitten se on oikea valinta teille! Itselläni on myös aikanaan olllut niin huonoja kuin hyviä kokemuksia sekä julkisen että yksityisen puolen palveluista – se on ollut pitkälti tuurista kiinni ketä siellä on ollut vastassa. Itse vastavalmistuneena yritänkin nyt parhaani, jotta voin taata laadukkaan hoidon lisäksi potilailleni sen olon, että he myös saivat laadukasta hoitoa ja tulivat kuulluksi.

            Hahaha, tulipa vuodatus, pahoittelen! Kommenttini oli tosiaan tarkoitettu informatiiviseksi, toiv se välittyy :D Nyt Oikein ihanaa loppuodotusta, pidän peukkuja pystyssä, hienosti olet pärjännyt! :)

          • Anna Monday, March 27, 2017 at 12:14

            Joo, juurikin näin! En ole koskaan oikeastaan epäillyt lääkäreiden tietotaitoa ja osaamista julkisella, vaan se palvelu on välillä todella puutteellista. Ja väitän, että se voi vaikuttaa myös siihen itse työn laatuun. Jos on liikaa potilaita, liian kiire ja koko ajan joutuu tekemään liikaa, voi se oman työn ja keskittymisen laatu kärsiä.

            Tuo on itse asiassa hyvä pointti, että yksityisellä saat itse valita oman lääkärisi. Mä oon nimittäin pari kertaa käynyt yksityiselläkin sellaisella lääkärillä, josta en pitänyt. Jatkossa mun ei tarvii miettiä, joudunko hänen vastaanotolleen. Ja sama toisin päin, oon käyny parilla ihan mielettömän hyvällä lekurilla, ja valitsen aina heidät jos vaan voin, jatkossakin :)

            Ja kiitoksia <3

          • Annika Friday, March 24, 2017 at 09:26

            Joo oon kanssasi tästä samoilla linjoilla monessa mielipiteessä. Ja itse nautin kyllä vakuutuksen antamasta turvafiiliksestä. Olenhan myös vakuuttanut itseni :)

      • Reply a Thursday, March 23, 2017 at 18:27

        Ei muuten pidä paikkaansa että ostamalla vakuutuksen lapselle nyt annat hänelle turvan loppuelämäksi. Googleta If ja vakuutusten irtisanominen 2016. Nimimerkillä vanhempani maksoivat mulle sairaskuluvakuutuksta 80-luvun alusta ja niin vain If irtisanoi tämän vakuutuksen 2016 (toki tarjoten uutta “pienellä” 500 euron vuosittaisella omavastuulla”. Eli jos johonkin ei kannata luottaa, niin siihen että vakuutus on ikuinen

        • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:09

          Niin, no toi oli kaikin puolin aika mielettömän törkeä menettely IFiltä, enkä ymmärrä vieläkään miten tuo on ylipäätään voinut olla laillinen :/

    • Reply Mia Friday, March 24, 2017 at 10:50

      Mielenkiintoinen näkökulma Mari, koska mikäli joku vakuuttaa lapsensa ja tahtoo käyttää yksityisiä terveyspalveluita, tarkoittaa tämä sitä, että he ovat poissa julkisen jonoista ja joku muu pääsee hieman nopeammin julkiselle lääkärille. Kaikista paras skenaariohan on, että he joilla on varaa ja halua käyttää yksityisiä terveyspalveluita käyttävät niitä, koska se palvelee myös heitä jotka tahtovat käyttää julkisia palveluita!

      • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:24

        No nimenomaan! :)

    • Reply noora Monday, March 27, 2017 at 20:22

      Miksi lapsen ei pitäisi saada parasta mahdollista hoitoa mahdollisimman nopeasti, vain siksi koska kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta?

      • Reply Anna Tuesday, March 28, 2017 at 10:12

        Hieman tuo minuakin ihmetytti. Toki omalle lapselleen voi haluta vain parasta mahdollista?

  • Reply Katja Thursday, March 23, 2017 at 17:09

    Itse en saanut vakuutusta syntymättömille kaksosilleni oman ylipainon vuoksi. Onneksi mitään ei tapahtunut ja hommattiin ne sitten syntymänjälkeen. Odotus ja synnytys meni kuin oppikirjassa, ehkä jopa helpomminkin vielä joten se siitä äidin ylipainosta ja riskeistä….

    Pojat kohta 11 ja ensimmäisen kerran vakuutusta käytettiin nyt yksityisellä allergiakokeissa käynneillä. Kunnallinen terveyskeskus sanoi että jos vakuutus on menkää yksityiselle, kunnallisella niin pitkät jonot. Kahdella käynnillä yksityisellä poika tutkittiin ja sai lääkkeet. Kova summa vaan oli itse maksaa ennenkun vakuutuksesta tuli palautus maksuista

    • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:04

      Eikö sun vakuutuksesta saa maksusitoumusta? Moni vakuutusyhtiö on yhteydessä tiettyyn terveyskeskukseen / yksityiseen sairaalaan, ja sieltä saa muutenkin usein maksusitoumuksen kalliimpiin toimenpiteisiin :)

  • Reply a Thursday, March 23, 2017 at 18:25

    Viittasit vakuutuksessa esim. keskosuuteen. Keskoset hoidetaan kyllä ihan julkisella puolella vakuutuksesta huolimatta ja maksukatto vuodessa on jotain alle 700 euroa per vuosi (per lapsi), tuttavapiirissä on pikkukeskosina syntyneet keskoset joten heidän vanhempien kokemukset on hyvin tiedossa :) Eli vararikkoon ei joudu ilman vakuutusta, oli kyseessä sitten mikä tahansa vaikea sairaus. Ehkä realistisempi skenaario milloin vakuutuksesta voi olla hyötyä on korvatulehduskierre josta seuraa putkitus. Kaikki tämä on hoidettavissa julkisella puolella, mutta yksityisellä pääsee helpommalla ja nopeammin ja putkitus on aika tyyristä lystiä.

    Meidän perheessä siispä päädyttiin jättämään lapsen sairauskuluvakuutus ottamatta. Ihan tietoinen päätös tehtiin, että vakuutusta ei oteta, vaikka tiedettiin riskit korvatulehduskierteen mahdollisuudesta (mutta tapaturmavakuutusta ei kannata unohtaa, me meinattiin ja se ei monta kymppiä vuodessa maksa, eli siinä ei kannata säästellä). Lapsi on nyt 5v. ja on ollut korvatulehduksia, allergiadiagnoosin hankkimista, silmätulehduksia, jne perussettiä (ja pitkiä terveitä jaksoja ilman lääkärivisiittejä) ja ollaan pääosin hoidettu yksityisellä puolella. Viiden vuoden ajalta kun summaa kokonaiskulut ja vertaa siihen mitä vakuutus+omavastuu ois ollut (siinä yhtiössä jonka vakuutus meistä oli silloin kilpailukykyisin), niin kalliimmaksi olisi tullut vakuutuksen hankkiminen.

    • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:09

      Niin, siis tarkoitin tuossa yhdessä kohtaa, jos syntyy keskonen ulkomailla matkustaessa :)

      Ja joillekin maksukatto 700 euroa on aika kova, jos on hoitokuluvakuutus, jonka omavastuu on 125 euroa. Kyllä tuo 575 euroa on lapsiperhearjessa aika iso raha. Ja jos ei ole vakuutusta lapsena ja keskosuuden aikana selviää jotakin, se jää todennäköisesti rajoitusehdoksi sitten myöhemmin lapsen elämässä, ihan vaikka aikuisenakin. Sikäli siis se ihan vauvana vakuuttaminen on takuu sille, että aikuisena saa vakuutuksen ilman rajoitusehtoja.

      Mä en laske välttämättä ihan pelkästään sitä, mitä saan juuri nyt siitä vakuutuksesta hyötynä (joskin omissa laskuissani olen todennut, että vakuutukseni + omavastuu on joka vuosi jäänyt pienemmäksi kuin se paljonko mulla on mennyt lääkäreihin / terkkareihin), vaan myös sen, millainen hyöty on siitä, että se vakuutus kattaa mulla mun “elämän”, tai siis se on turvana tulevaisuudessa, jos jotain paljon pahempaa sattuu. Ja jos ei satu, niin olen maksanut siitä turvasta :)

  • Reply Heidi Thursday, March 23, 2017 at 21:18

    Moikka Anna,

    Tosi mielenkiintoinen kirjoitus! Matkavakuutuksen osalta mietin, että se varmasti on hyvä olla kunnossa etenkin privamatkojen osalta, mutta eikö esim. sun Kiinan matkan aikaiset mahdolliset terveysongelmat (sinun tai vauvan) olisi hoidettu työnantajan vakuutuksen kautta? Näin ainakin itse toivon omalla kohdalla tapahtuvan kun vielä on ainakin yksi työmatka edessä raskaana ollessa :)

    • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:12

      Mä olen oma työnantajani, tai siis elinkeinoharjoittajana mulla ei ole työnantajaa, vaan teen töitä freelancerina tai sitten yrittäjänä, jolloin vakuutusturvaaminen on mun itseni tehtävä. Toki työmatkoilla työntekijöillä on todennäköisesti työnantaja-yrityksen tarjoama turva, mutta en ole ihan varma, miten tuo menee :)

  • Reply Pire Thursday, March 23, 2017 at 21:33

    Keskoshoito on hyvää suomessa. Lähipiirissä raskaudenaikana ilmeni lapsella vakava sydänvika,mikä pisti hankkimaan syntyvälle lapselle vakuutuksen. Koskaan kun ei voi olla täysin varma,mitä elämä tuo tullessaan. Synnytyksessäkin vou tapahtua komplikaatioita, jonka vuoksi lapsen terveys voi olla vaarassa. Ja erilaiset jälkihoidot mitä lapsi mahdollisesti tarvitsee (terapiat ym.),jos tulee terveysongelmia. Pohjoisessa asuessa välimatkat on pitkät ja julkisella puolella jonot on pitkät. Odottavan aika on pitkä,varsinkin jos on huoli omasta lapsesta :/

    • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:14

      Juurikin näin :)

  • Reply Ansuuuu- Friday, March 24, 2017 at 02:30

    Omaan korvaan särähti se että sukulaiset,mummit/papat yms.eivät saisi itsenäisesti ostaa leluja,vaatteita vaan mitä vanhemmat sanelevat tai sitten tilille rahaa..kuulostaa hieman liian kontrolifriikiltä.

    • Reply iina Friday, March 24, 2017 at 15:28

      Mua ainakin ahdistais, jos ovista ja ikkunoista tulis sukulaisilta “ihania” leluja ja vauvanvaatteita pilvin pimein. Vaikkakin heidän ajatus toki olisi hyvä ja halu ilahduttaa kova, mutta sitä tavaraa kun tuppaa kertyymään ihan hurjasti jo muutenkin.

      Terv. minimalistia rakastava “kontrollofriikki” :D

      • Reply iina Friday, March 24, 2017 at 15:31

        … minimalismia, minimalismisuutta ehkäpä.. vaikka onhan miehenikin hieman minimalisti..
        ja kontrollifriikki. Kylläpä tuli virheitä kerrakseen.

      • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:24

        Jep, juurikin tämä, että halutaan pitää tossa hommassa järki mukana :)

      • Reply Ansuuuu- Wednesday, March 29, 2017 at 14:38

        Eiköhän se maalaisjärjen käyttö ole sallittu,tuskin kukaan nyt säkeittäin tavaraa tuo ja osan vaatteista/leluista tms. Voi pitää vaikka isovanhempien luona ei niitä kaikkia tarvi kotona pitää:)

        • Reply Anna Wednesday, March 29, 2017 at 15:58

          Miksi niitä ylipäätään pitää hankkia kovin paljoa? Meilläkin on lapsella 4 isovanhempaa, 3 tätiä, tulee olemaan 4 kummia ja lisäksi muut tärkeät ystävät ja läheiset. Kyllä siinäkin jo yksissä synttäreissä on kauhea kasa lahjoja.

    • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:16

      Ei kai tuolla missään lue, että mummit/papat yms ei saa ostaa lahjoja? Ollaan toivottu, että niitä ei osteta ihan hirveesti, vaan jos on tosi kova tarve osallistua vauvan elämään, voi tehdä sen harrastusten jne. kautta. Me ei haluta hukuttaa lastamme leluihin ja muihin, ja kun on paljon yli-innokkaita lahjojenantajia, niin on ihan hyvä hieman hillitä sitä. Kyse ei ole kontrollifiikkiydestä, vaan siitä, että lapsen kehitys ei saa mennä pieleen sen takia, että lahjoja tulee joka tuutista nonstoppina.

  • Reply Elina Friday, March 24, 2017 at 17:59

    Kyllä se taitaa tosiaan niin olla, että nuo tavanomaiset sairaudet hoituvat mukavammin yksityisillä. Ensinnäkin saa itse valita lääkärin ja pääsee suoraan vaikka lastentautien erikoislääkäkrille. Julkisella puolella joutuu erikoislääkärille usein odottelemaan lähetteitä ja aikaa ei todellakaan saa samalle päivälle.

    Toinen tärkeä vakuutus on mielestäni vanhempien henkivakuutus. Otimme minulle ja miehelleni ihan vastikään henkivakuutukset melko pienellä summalla, sillä meillä ei ole mitään velkoja, mutta toisaalta ei kyllä kamalasti säästöjäkään. Vakuutussummalla maksaisi esim noin viiden vuoden vuokrat tai sitten voisi ostaa oman asunnon itselleen ja lapsille (ja ottaa toki lainan). Tieto tämän vakuutuksen olemassaolosta kyllä jotenkin helpottaa omaa mieltä kun tietää, etteivät lapset ja mies jäisi kamalaan taloudelliseen ahdinkoon, vaikka tästä johonkin kupsahtaisi.

    • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:25

      Juu, meillä on kanssa henkivakuutus, juurikin kattamassa tarvittaessa esim. asuntolainan maksua jne. Siihen palaan tarkemmin sitten Mungolifen puolella pian :)

  • Reply Bettiina Saturday, March 25, 2017 at 16:16

    Täytän huhtikuussa 20 ja olimme juuri isäni kanssa LähiTapiolassa keskustelemassa siitä, mitä tehdään erääntyvälle henkivakuutukselleni, josta on kertynyt mukava summa pesämunaa. Täytyy kyllä sanoa, etten voisi olla kiitollisempi vanhemmilleni raha-asioiden järjestelystä. Vaikka olen 15 vuotiaasta asti ollut töissä ja omiakin säästöjä on, niin kyllähän tuo summa tulevia opiskeluvuosia helpottaa ! 😊 Paljon onnea ja ilonhetkiä tuleville vuosille pienokaisen kanssa ! Tätä blogia on ihana seurata, vaikka lapsiasiat eivät ole itselle vielä ajankohtaisia.

    • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:27

      No tässä on se meidän tavoite sitten :) Ja kiitoksia! :)

  • Reply Heli Saturday, March 25, 2017 at 19:53

    Mäkin suunnittelen ottavani Pohjolan lapsivakuutuksen, koska antavat sitä nyt vuoden ilmaiseksi. Asiakaspalvelija kiven kovaan vakuutti että halutessaan sen saa irtisanoa päättymään het sen ilmaisvuoden jälkeen, jolloin siis Pohjola saa ko. asiakkuudesta nada. Kysyn siis: missä on koira haudattuna, pakko olla :D!? Luottaako Pohjola että tarpeeks moni unohtaa irtisanoa ajoissa? Vai onks tilastollisesti niin moni beibi ekana vuonnaan todettu jollain tapaa sairaaksi/allergiseksi, että tavallaan tarpeeks moni jää Pohjolaan “nalkkiin”? Mitä luulette ihmiset! Minä vaan arvailen!

    • Reply Venla Sunday, March 26, 2017 at 17:38

      Tiedätkö miksi vakuutuksia otetaan? Kuka nyt ei haluaisi jatkaa vakuutusta vuoden jälkeen? Ja jos lapsella on todettu esim allergia tuona vuonna niin muualta ei enää vakuutusta samaan asiaan saa. Kannattaa valita vauvan vakuutus firmasta johon luottaa ja missä sen haluaa pitää eikä seurata alennuksia pelkästään.

      • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:40

        Juuri näin :)

    • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:35

      Mä en kyllä näe tossa järkeä. Ellet halua sitoutua Pohjolaan lapsen elämäksi, niin en suosittele tuota yhden vuoden ilmaisuuden hyödyntämistä. Siis jos ekan vuoden aikana tapahtuu jotakin, niin se jää seuraavasta vakuutuksesta sitten rajoitusehdoksi. Ja kyllä, ekana lapsen vuonna on aika paljon kaikkea, mitä voi käydä, että sikäli se on “riski”vuosi. En tiedä mikä on logiikka Pohjolalla, onko tarkoitus jättää ihmisiä “nalkkiin”, kuten esitit. Me ainakin punnittiin vakuutusasioissa sitä pitkäkestoisuutta, eli yhtiötä, jossa haluamme olla vuosia. Koska terveyspuolella vakuutusyhtiöiden vaihtaminen on aikamoinen savotta, jos on tapahtunut mitä tahansa. Ja lisäksi täytyy muistaa, että sua ei sitten sidota pelkästään siihen lapsen vakuutukseen, vaan useimmiten se on lisäpalvelu kotivakuutukseen, eli sun kotivakuutuskin on sitten sidottu sinne samaan yhtiöön. Siksi siis en antaisi niin paljoa painoarvoa jollekin alelle tai ilmaiselle vuodelle, vaan pitkäjänteisyydelle ja vuosien luottamukselliselle suhteelle, jota ei halua irtisanoa heti vuoden päästä :)

    • Reply Ninski Wednesday, March 29, 2017 at 08:00

      Pohjolan lapsivakuutus on kokemukseni mukaan hyvä ja kattava eli ei se huono ole vaikka vuoden saakin ilmaiseksi. Me ei kyllä saatu kuin ensimmäinen vuosi puoleen hintaan, mutta ennen kun sitä tiedettiin, oltiin jo päädytty toisen lapsen kohdalla pohjolaan. Toinen lapsi on Turvassa.

  • Reply Venla Monday, March 27, 2017 at 16:00

    Jokaiseen yritykseen voi jäädä nalkkiin. :D

    • Reply Anna Tuesday, March 28, 2017 at 10:10

      Niin voi, ja hoitokuluvakuutusasioissa vähän tavallaan “jääkin”, jos jokin menee pieleen. Siksi kannattaa valita yritys sen mukaan, mikä pitkällä tähtäimellä kuulostaa hyvältä, ei yhden alevuoden perusteella tms :)

  • Reply Elvira Tuesday, March 28, 2017 at 16:41

    Ärsyttää luke kommentteja, koska kum vastaus on laitettu tolla vastaus napilla alkaa teksti mennä tosi kapeaksi!! Sanat on melkein allekkkain…

    • Reply Anna Wednesday, March 29, 2017 at 15:59

      Nyt en ymmärtänyt? Selitätkö hiukan paremmin, jos voidaan asualle jotain tehdä? :)

      • Reply Niina Thursday, March 30, 2017 at 00:44

        Tarkoittaa varmaan kun puhelimella lukee tätä, niin jos kommenttikentässä on vastaus johon on vielä vastattu “reply” napilla, niin tuo tekstikenttä kapenee joka vastauksesta. Jolloin monen vastauksen jälkeen sanat näkyvät suunnilleen alekkain sana kerrallaan.

        Itsellä jäi monta kommenttia tuon takia lukemati kun on niin sen verran vaikealukuista.

  • Reply Hoitsu Wednesday, March 29, 2017 at 13:06

    Huh huh, olipa tunteita herättävä postaus! Ensinäkin mielenkiintoinen aihe ehdottomasti. Vähän jäi harmittamaan vain näin julkisessa terveydenhuollossa työskentelevänä hoitajana ja kaikkensa töissä potilaiden eteen antavana tuo dissaus julkista terveydenhuoltoa kohtaan. Toivottavasti vältytte kaikilta lääkärireisuilta, mutta tekisi mieli toivottaa teidät osastollemme esimerkiksi katsomaan kuinka hommat hoituu ammattitaidolla “köyhien julkisellakin” puolen 🙃

    • Reply Anna Wednesday, March 29, 2017 at 15:57

      Jos olet postauksen näin ymmärtänyt, niin sitten on ongelmaa jonkin verran siellä ymmärryspuolella. Suosittelen tutustumaan myös vaikka asiasta olevaan keskusteluun täällä kommenttiboksissa :)

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post