36

harmaata (4 of 12)

Päivän fiilis: Helpottunut ja malttamaton
Päivän painonnousu: +8 kg ensimmäisestä neuvolakäynnistä (yhteensä siis n. 10-11 kg)
Päivän viikot: 36+
Päivän olo: Hieman väsynyt ja hieman tukala
Päivän malttamattomuus: Voisko hän jo pian syntyä? Eiku apua, ei vielä :D

Noniin, nyt on se “viimeinen rajapyykki” ennen laskettua aikaa koettu, eli neuvolalääkärillä on tänään käyty. Hyviä uutisia kaikin puolin! :) Vauvan pää on kiinnittynyt, mikä on edistystä viime viikon KYSin reissusta, jolloin pää vielä hieman liikkui. Vauva on siis kiltisti pää alaspäin, valmiina siellä, joskaan ei ihan raivotarjonnassa vaan pikkuisen sivuttain. Tällä ei kuulemma ole mitään väliä, sillä vauva vielä sen verran kääntyilee, vaikka pää olisikin jo kiinnittynyt. Lääkäri tutki kaiken mahdollisen, mm. lantion, joka on kuulemma oikein tilava ja vauva mahtuu hyvin syntymään. Huhh, ei siis ole pelkästään ulospäin synnyttäjän lantio! :D Se olis vaan jotenkin niin epäreilua, että ensin kärsisi koko elämänsä leveestä lantiosta kuunnellen “synnyttäjän lantio” lätinää, ja sitten synnytyksessä huomaisi, että eipä muuten ole :D Hemoglobiinikin on spontaanisti noussut järkeviin mittakaavoihin, eli ehkä se raudan vetäminen auttoi hieman myöhässä vaan ja verenpainekin on noussut omalle tasollaan tuon keskivaiheen tosi alhaisen verenpaineen jälkeen. All good siis täällä.

Tilanne on hieman edistynyt viime viikosta, mutta edelleen samoissa mennään, että vauva saattaa syntyä any day now tai sitten odotuttaa itseään pitkäänkin. Lääkäri tosin veikkaili, että ei mene lasketun ajan yli. Katsotaan, uskon kun näen. Painoarvio tänään oli 3100 (käsin ja ultralla), eli Heli oli varmasti hyvin lähellä totuutta viimeksi. Syntymäpainoksi lääkäri veikkaili n. 3,5 kiloista vauvaa, hyvin keskikäyrällä mennään kaikin puolin. Tavallaan ajoittain musta tuntuu, että mun maha on ihan valtava ja tavallaan sitten taas ajoittain tuntuu, että se on itse asiassa aika pieni ja pyöreä. Kyselin neuvolalääkäriltä myös ajatuksia Belly Banditin käytöstä, ja hän totesi, että mitään hyötyä ei voi sellaisesta luvata olevan, mutta ei siitä mitään haittaakaan ole. 

Juteltiin hyvin lyhyesti synnytyksestä, joka ei jostain syystä pelota yhtään. Olenko jotenkin outo? Mulla on suunnitelma, jonka toteutumiseen en itsekään usko, ja muutoin olen hyvin avoimin mielin. Oon käynyt muokkaamassa jo vaikka ja mitä tietoihini, kun esim. viime viikolla KYSissä käydessämme kätilön lisäksi oli paikalla aivan ihana kätilöopiskelija, ja totesin, että opiskelijakieltoni on ihan hölmö. Tosin, edelleen pitäydyn siinä, että max. yksi opiskelija kiitos paikalla. Toivon, että vauva ei synny vielä tällä viikolla, koska miehellä on työmatka ja itsellänikin yllättävä reissu Suomen toiselle puolelle. Viikonloppunakin on sen verran kivoja suunnitelmia, että jos vielä ensi viikkoon pysyisi kyydissä, olisi kiva. Turvakaukalo ja sairaalakassi on kuitenkin valmiina ja kaikki suunnitelmat mahdollisia muuttaa.

harmaata (10 of 12)

Tää on tosi kaksjakoinen tää fiilis muutenkin. Toisaalta toivon hirveästi jo, että vauva syntyy! Mä haluan jo tavata hänet, tutustua häneen, hänen persoonaansa. Tutkia, kummalta hän näyttää enemmän, onko isänsä vai minun kaltainen tyyppi. Haluan jo ihan hirveästi nähdä hänet ja no, totta kai haluan tietää, että onko meillä kohta pieni tytär vai poika. Samalla mulla on kuitenkin sellainen “ei mitään kiirettä” -fiilis. Eilen illalla kun mies veteli jo hirsiä, makasin itse ihan uniongelmaisena sängyssä enkä saanut nukahdettua. Mietin, mitä jos lääkäri sanoo, että tilanne on se, että synnyttämään pitäisi lähteä (joojoo, hyyyyyvin epätodennäköistä, I know :D) Enhän mä oo valmis! Mulla ei oo vielä se ja tämä ja tuo asia valmis ja pitäisi vielä siivota vauvan huoneessa ja laittaa asioita järjestykseen. On vähän riipivää, että samalla tuntee olevansa kaikkea muuta kuin valmis, mutta samalla haluaisi jo hirveästi saada sen vauvan syliin. Ja okei, ois se kiva jos tää tukala olo tästä jo hellittäisi. Vaikka vauva on laskeutunut jo tosi alas, niin tuntuu siltä, että maha repeää kohta liitoksistaan, kun on niin pinkeenä koko ajan.

Ja nyt on iskenyt kyllä ilmiselvästi loppuraskauden väsymys, sillä mulla kestää aamuisin saada itseäni startatuksi vaikka kuinka monta tuntia. Väsyttää ja väsyttää, vaikka nukkuisi kuinka. Tosin unetkin on hirveän katkonaisia, kun joutuu nousemaan milloin krampin, milloin vessahädän takia ja väliaikana yleensä on mukavat liitoskivut.

Kaikin puolin kuitenkin todella positiivisilla mielin täällä ollaan. Vauvalle on kaikki valmiina, vauva on “valmiina” kiinnittyneenä ja laskeutuneena ja hän voi siellä hyvin ja kasvaa esimerkillisesti. Itse olen voinut ajoittain paremmin ja ajoittain huonommin, mutta eilen tuli taas miehelle sanottua, että olen kyllä raskaudelleni kiitollinen. Olen säästynyt pahimmalta. Vaikka on ollut väsymystä, pahaa oloa, iskiasta, liitoskipuja, närästystä ja mitävielä, niin olen päässyt melko helpolla. Olen voinut hyvin, ei ole ollut mahdottomia kipuja, olen voinut elää omaa elämääni aika samalla tavalla kuin ennen ja vielä tässä vaiheessa voin edelleen hiihtää korkkareissa ja järjestellä kotiamme uuteen uskoon sille päälle sattuessani. Vauvakin on ollut armollinen. Olen kerran tehnyt liikelaskentaa, kun tyypillä oli vähän rauhallisempi päivä. Muuten tämä myllertää ja potkii minkä ehtii, joten ei ole siitä tarvinnut kantaa huolta. Voisi mennä paljon huonommin, ja olen kyllä älyttömän kiitollinen siitä, miten raskaus on mennyt. Toivottavasti jatkuu yhtä hyvin loppuun asti :)

Synnytyskin menee varmasti juuri niin kuin sen kuuluisi mennä. Kaiken kestää tarvittaessa, varsinkin kun sen jälkeen tapaa vihdoin tuon pienen, joka on ollut arjen tärkein tyyppi jo nyt.

Tilasin muuten meille TENS-laitteen, joka tuli viime viikolla, ja tänään ajattelin perehtyä sen toimintaan. Myös jonkun suosittelema Baby Whisperer -kirja tuli viime viikolla, joten tämän viikon vauvasuunnitelmissa on perehtyä ko. opukseen, laittaa kaiken maailman maidonkerääjät ja rintakumit valmiiksi ja opetella käyttämään TENS-laitetta. Onhan tässä vielä vaikka mitä mielenkiintoisia juttuja, joten ehkä sillä babylla ei ole mikään älytön kiire.

Related Posts

19 Comments

  • Reply Sari Monday, March 20, 2017 at 16:54

    Ihana lukea sun tuntemuksia, olin itse noissa samoissa tunnelmissa joulukuussa. Odotin jo malttamattomana että “tulis jo” samalla vähän murehtien jo sitä että pian ei potkuja tunnu mahassa, hyvin ristiriitainen olo oli.
    Tosin sitä tukalaa oloa ison vatsan kanssa en kaipaa, välillä tuntui että maha ei yksinkertaisesti voi enää enempää venyä! Mulla meni synnytys lasketun ajan yli 1,5 viikkoa, olin jo varma ettei vauva tule ikinä ulos, ja sitten kun lapsivedet lopulta menivät niin mun eka ajatus oli että “ei vielä, en oo valmis!” :D vauva kuitenkin tuli ulos ja nyt olen maailman suloisimman pienen pojan äiti :)
    Nauti viime hetkistä raskaana, vaikka tukalaa on mahan kanssa! Ja tsemppiä synnytykseen :)

    • Reply Anna Tuesday, March 21, 2017 at 10:35

      Ynghhh, toivottavasti en itse joudu odottamaan noin pitkään, olen malttamaton! :/ Onnellista vauva-arkea sinne ja kiitos, eiköhän tämä mene tästä nopeasti ja ihanasti :)

  • Reply Heidi Monday, March 20, 2017 at 19:23

    Tsemppiä loppumetreille!
    PS. Et muuten vastannut sähköpostiin. Meniköhän roskaposteihin. Laitoin sen jo aikaa sitten.

    • Reply Anna Tuesday, March 21, 2017 at 10:34

      Heippa, on voinut mennä juu :)

  • Reply Tatjanal Monday, March 20, 2017 at 19:46

    Me kuljetaan niin samaa rataa odotuksemme kanssa. :D Mulla oli myös tänään lääkäri ja arviolta 3,2 kiloinen kaveri siellä vatsassa köllöttelee. Mikä tuntuu aika hurjalta, kun esikoinen oli syntyessään 2.9 kg :D Meillä hengailtiin pää alaspäin mutta vielä tosi korkealla, joten vaarana on että pyörähtää vielä perätilaan. Täytyy googlailla keinoja saada vauva laskeutumaan ja vaikka kiinnittymäänkin.
    Esikoinen syntyi juuri laskettuna aikana ja meidän lääkärin kokemuksen mukaan on kolmenlaisia naisia: niitä jotka synnyttää ennen la, niitä jotka synnyttää la ja niitä jotka synnyttää yli la. Epäili oman kokemuksensa perusteella että tämäkin poika syntyisi plus-miinus joitakin päiviä lasketusta ajasta, toivotaan että olisi oikeassa :)

    Rauhallista loppuodotusta! Maksimissaan kuutisen viikkoa jäljellä ja ne menee kyllä nopeasti, etenkin jos pitää itsensä touhukkaana :)

    • Reply Anna Tuesday, March 21, 2017 at 10:33

      Ei vitsi, me ollaan tosi tosi samoissa siis :) Eihän olla samalla synnärilläkin sitten? :) Mä toivon, että mä oon sit niitä naisia, jotka synnyttää hieman ennen LA :D Olen liian malttamaton muuhun :D

  • Reply HanSu Monday, March 20, 2017 at 22:30

    Huuuh! Ottaa ihan mahanpohjasta kun luen näitä viimeisten hetkien postauksia! Niin jännää että kohta hän on maailmassa ja pääsette näkemään toisenne eye to eye! :) Pitkään blogia seuranneena toivon sinne kovasti iloa loppu viikko… päiv… ,no aikoihin ja mahdollisimman mukavaa oloa ja toivottavasti synnytys on hieno kokemus ja sitten aika sen jälkeen ja ja… vaan paljon ONNEA!

    • Reply Anna Tuesday, March 21, 2017 at 10:32

      No sanopa muuta, ihan hirmuisen jännää tää kyllä on :D

    • Reply Anna Tuesday, March 21, 2017 at 10:33

      No sanopa muuta, ihan hirmuisen jännää tää kyllä on :D Ja kiitoksia kovasti, itsekin toivon tietenkin, että kaikki menisi hyvin, aikataululla ei niin väliä! :)

  • Reply 4kk tytön äiti Monday, March 20, 2017 at 22:55

    Kannattaa ehdottomasti antaa opiskelijan tulla mukaan synnytykseen, sillä heillä on aikaa olla mukana siellä salissa 24/7 ja vastailla kysymyksiin sekä kertoa mitä milloinkin tapahtuu. Fakta on se, että kätilö häipyy paikalta jos mitään varsinaista ei tapahdu, tämä tuli ainakin itselle yllätyksenä. Olikin siis kiva, kun opiskelija oli paikalla koko ajan ja ehti kuunnella ja kertoa asioita. Toki tipan laittaminen ei meinannut opiskelijalta onnistua ja viidennen yrittämän jälkeen kätilö laittoi sen lopulta itse.
    Itsellä myös oli koko raskauden ajan todella alhaiset hemoglobiinit ja verenpaineet, mutta sitten kuitenkin viikolla 37 olin synnytystapaarviossa jossa paineet oli hieman kohollaan ja varuksi laitettiin verikokeisiin. No siellä selvisikin, että maksa-arvot oli noussut ja jäin osastolle sisään. Seuraavana päivänä sitten käynnistettiinkin synnytys ja tyttö syntyi tasan viikolla 38. Olin aivan varma, että menee reilusti yli lasketun ajan enkä ehtinyt olemaan äitiyslomalla kuin kolme päivää ennen synnytystä. Suurinosa valmisteluista oli tekemättä tai kesken. Olin laskenut sen varaan, että tulen hulluksi jos odottelen kolme viikkoa kotona ja sen ylikin ellei synnytys lähde käynnistymään.
    Annan myös sen vinkin, että ole ihan rauhassa sairaalassa synnytyksen jälkeen. Siellä saat parhaiten apua ja neuvoa ja vastaukset kysymyksiisi. Ei kannata kiirehtiä kotiin. Itse ainakin luulin etukäteen tietäväni kaiken vauvoista ja niiden hoidosta, mutta voi olimpa väärässä. Tai siis se tunne kun tulet sairaalasta kotiin ja “kukaan” ei ole kellon päässä auttamassa on aika pelottavaa. Varsinkin se, että riittääkö imettäminen ja saako toinen tarpeeksi ruokaa on melkoista arvailua aluksi.
    Me emme myöskään halunneet tietää kumpi sieltä oli tulossa, vahva tyttö olo oli kuitenkin itsellä koko ajan ja niinhän se sitten pitikin paikkansa. :)
    Hurjasti tsemppiä loppuraskauteen ja voimia synnytykseen! <3

    • Reply Emilia Tuesday, March 21, 2017 at 09:58

      Nyt olen raskaana 33. viikolla ja mulla sama kokemus ensimmäisestä synnytyksestä, eli se varsinainen kätilö oli harvakseltaan paikalla, mutta kätilöopiskelija oli läsnä joka oli ihan hyvä asia. Hän aina ehdotti sitten kaikenlaista kuten: haluatko mennä meidän kylpyammeeseen se voisi helpottaa, eli keksi meikäsäiselle vähän tekemistä, kun on jo edelliset 10 tuntia ollut supistuksia ja hermot meinaa mennä! Voin vain suositella!

      • Reply Anna Tuesday, March 21, 2017 at 10:17

        Kiva kuulla positiivisia kokemuksia aiheesta, kun on juuri paljon lukenut vain niitä “ei osannut mitään, teki kipeää jne.” kokemuksia :)

  • Reply O Tuesday, March 21, 2017 at 09:55

    En tiedä oletko jo kertonut, mutta aiotko julkaista kuvia, joissa näkyy lapsesi kasvot? Tämä on täysin jokaisen oma päätös, en siis tarvitse mitään perusteluja. Haluaisin vain tietää sinu kohdallasi että kyllä vai ei? :)

    • Reply Anna Tuesday, March 21, 2017 at 10:31

      Ollaan tätä yhdessä miehen kanssa mietitty ja pohdittu ja tultu siihen tulokseen, että vauvana juu, mutta sitten taaperona tuskin enää pahemmin näkyy kasvot :)

  • Reply Essiiij Tuesday, March 21, 2017 at 11:54

    On ollut niin mukava seurata näin blogin välityksellä sun raskausaikaa. Jotenkin pystyy eläytymään ihan täysillä – aivan kun olis läheisen ystävän perheenlisäys kyseessä. :) Itsekin täällä malttamattomana odottaa uusia “juonenkäänteitä”. (:D) Voin vaan kuvitella millasia tuntemuksia sulla on, kun eihän tää kauheesti loppu viimeks mua koske yhtään ja oon silti ihan täpinöissäni. :’D

  • Reply Sanna Tuesday, March 21, 2017 at 13:04

    Kuulosta niin tutulta tuo “voi kun jo syntyisi” ja taas hetkessä “voi kun ei ihan vielä syntyisi”:D
    Kannattaa nyt vaan nauttia siitä omasta ajasta ja hemmotella itseään. Ja myös nauttia vielä siitä kahdenkeskisestä ajasta miehen kanssa.

    KYSissä synnyttäneenä voin sanoa, että kätilöopiskelijasta oli minulle vain iloa. Hän jaksoi kuunnella minua ja toimia henkisenä tukena.

  • Reply Amaalia Tuesday, March 21, 2017 at 13:56

    Sinullahan voi olla pahimmillaan vielä 6 viikon odotus edessä, joten ei vielä kannata odotella :D. Itsellä esikoinen syntyi laskettuun aikaan ja voi luoja kuopuksen kohdalla ne viikot oli pitkiä, kun syntyi 41+6.. täällä muistaakseni käynnistellään vasta 43+ viikoilla ja olin jo saanut ajan käynnistykseenkin. Onneksi lapsivedet meni, niin tiesin et nyt se otetaan keinolla tai toisella pois.

    Ei muuten kannata sit lueskella yliaikaisuuteen liittyvistä riskeistä ollenkaan, jos yliajalle menee :D itselle oli pikkaisen henkisesti raskasta sen jälkeen kun luin kaikenmaailman kalkkeutuvista istukoista… varsinkin kun yliajalla alkoi vauvalla olla sen verran kokoa, ette oikein mahtunut liikkumaan mahassa. Itkua väänsin synnytystä edeltävät päivät melkein joka asiasta kun oli perhejuhlaa ynnä muuta, mihin olin uhonnut meneväni vauva kainalossa, mutta niin se vaan mahassa kölli. No olipa sit ainakin varmasti valmis vauva ja tosiaan imetykset ja kaikki onnistui loistavasti, kun oli isomman kokoinen vaaveli :) oma maito riitti, kun pidin pintani synnärillä ja vaadin neuvoja.

  • Reply Kätilöihminen Saturday, March 25, 2017 at 16:26

    Hei!
    Olin vasta tällä viikolla alan koulutuksessa, jossa fysioterapeutti oli puhumassa lantionpohjasta. Kätilöillä mielessä trendikäs belly binding ja muut sidonnat. Hyvä näkökulma oli että se lisää vatsaontelon painetta, jolloin paine lantion alapohjaan voimistuu.

    Suosittelisin siis lämpimästi vatsan sidontaa, MUTTA vasta kun synnytyksestä on tovi ja yhteys lantionpohjan lihaksiin löytyy. Jos alakerrassa hyvä ja napakka tuki, niin sidontavyö ei sitä haittaa.

    Samaan syssyyn muutama sana treenaamisesta synnytyksen jälkeen. Monet hakeutuva nopeasti salille ja lenkkipolulle. Hienoa että ottaa omaa aikaa ja huolehtii itsestään. Lantionpohjan palautumisen kannalta jopa muutama kuukausi on vielä lyhyt aika. Suomalaisilla naisilla laskeumat ovat hyvin yleinen vaiva ja ne tulevat vasta keski-iän jälkeen esille, kun estrogeenivaikutus lakkaa. Siihen siis monelle uudelle äidille vaunukävelyä, kärsivällisyyttä ja lantionpohjajumppaa. Tämä tuli vain sivuhuomiona mieleen.

    Hauskaa loppu odotusta ja iloa synnytykseen. Hienoa että otat itse aktiivisesti asioista selvää ja pidät mielen avoimena.

    • Reply Anna Monday, March 27, 2017 at 12:28

      Jep, oon iteki ollu järkyttynyt kuinka nopeesti palataan juoksemaan ja treenaamaan vatsalihaksia jne. Oon ite lukenu niin paljon tosta treenaamisesta synnytyksen jälkeen, että aion pitäytyä kyllä ihan vaan vaunukävelylenkeissä ja lantionpohjalihasten jumpassa ekat 4 kk. Ei paljoa kiinnostaisi virtsanpidätysongelmat jne. sitten keski-ikäisenä vaan sen takia, että on ollut liian kiire tekemään vatsoja :/

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post