Pommi ja vauva

benji (1 of 3)

Kaksikielisyyden lisäksi meiltä on paljon kyselty, miten aiomme tutustuttaa vauvan ja Benjin ja yleensäkin kysymyksiä aiheesta “vauva ja koira”. Ymmärrän, että se aiheuttaa kysymyksiä, sillä se aiheuttaa meissäkin aika paljon jännitystä. Tavallaan uskon kyllä vahvasti, että kaikki menee hyvin, mutta olisi typerää lähteä tilanteeseen takki auki olettaen, että kaikki menee hyvin.

Koirissa on omat haasteensa; isot koirat voivat aiheuttaa isompaa vahinkoa, pienet koirat ovat herkemmin omistushaluisia ja mustasukkaisia. Rotumääritelmiä voi tuijottaa loputtomiin, mutta tosiasia on se, että jokainen koira on erilainen, myös saman rodun edustajat. Simba ja Jedi on kuin yö ja päivä, Juti ja Benji on tosi erilaisia.

Olenkin keskittynyt lähinnä Benjiin näissä ajatuksissa ja yrittänyt kartoittaa meidän ongelmakohtia ja pelkoja Benjin suhteen.

Aloitetaan positiivisesta. 

Benji on tosi itsenäinen ja omatoiminen. Se on ollut sitä jo ihan pennusta. Se leikkii tosi paljon itsekseen, vaikka se rakastaakin sitä, että sen kanssa leikitään. Se jaksaa leikkiä pitkään ja hartaasti saman lelun kanssa, ja pitää itsensä aktiivisena. Osittain varmaan tästä johtuen Benji ei ole sellainen “baby”, mitä monet pienet koirat on. Se kyllä tykkää kölliä meidän kanssa sohvalla tai punkee itsensä viereeni kun teen töitä sohvalla. Jos joku istuu lattialle, todennäköisesti hänellä on syli täynnä karvakasaa siinä vaiheessa. Mutta Benji ei juuri ikinä pyydä huomiota, saati vaadi sitä. Välillä se tulee nojailemaan jalkaan kiltisti ja odottaen, mikä on merkki sylipaikan kaipuusta. Sekin on aika harvassa. Ihan ekoilla viikoilla Benji halusi nukkua meidän kanssa ja vinkui sänkyyn pääsyä. Pysyimme lujina ja Benji nukkui pedissään sängyn vieressä. Petiä ei ole meillä jo pitkään aikaan ollut, koska Benji hylkäsi sen ja valitsi sen sijaan sohvan Balmuir-viltin itselleen :D Benji ei siis edes ole kiinnostunut nukkumaan meidän kanssa samassa huoneessa, vaan se nukkuu olkkarissa. Sohvalla. Balmuirin viltistä itselleen aina mukavan pesän tehden. Se ei edes aamulla herätä meitä, eikä ole kiinnostunut meistä, jos on aikainen aamu. Se kuikuilee viltiltään aika ärsyyntyneenä, että mitäs mekkaloitte siellä :D

Benji ei ole yhtääään mustasukkainen. Siinä missä esim. Simba on äidistäni hyvinkin mustasukkainen, Benji ei voisi vähempää välittää siitä, kuka tai mikä mulla tai miehellä on sylissä. Saan leikkiä vapaasti lasten ja koirien kanssa, eikä Beniä kiinnosta. Se on ylipäätään aika rauhallinen, eikä pahemmin mustistele mitään. Luutaan se saattaa puolustaa muilta koirilta, mutta ihminen saa kyllä viedä siltä parhaimmankin herkun vaikka suusta.

Benji ei ole yhtään aggressiivinen. Alkuun Beni oli aika luonteikas, mutta nyt se on tosi lauhkea ja kiltti. Ainoa asia, joka saa Benjin näyttämään hampaita on karsta :D Siitä se ei välitä.

Benji rakastaa lapsia. Siitä asti kun se on meille tullut, se on ollut tosi lapsirakas. Kaikki lapset saavat paijaa sitä ja se on aina tosi kiltisti siinä tilanteessa. Jos tuntuu, että lapsi tulee turhan vauhdilla, yleensä Benji ottaa vaan vähän etäisyyttä. Läheistemme lasten kanssa se on jonkun verran saanutkin puuhailla ja se on mennyt aika kivasti. Oikeastaan ainoa Benjiä hämmentävä osa on lasten kovaäänisyys. Milloin leluauto paukahtaa seinään, milloin joku muu lelu päästää kovan äänen. Benji on tottunut aika hiljaiseen ympäristöön meillä kotona ja yleensä turvautuu saunan tai kylpyhuoneen rauhaan, jos järjestellään isoja juttuja tai on melua. Niinpä lastenkin kanssa Benji saattaa enemmänkin säikähtää ja singahtaa turvaan kovan äänen takia.

Benji on monella tapaa pomeranianille epäominainen käyttäytymismalleiltaan. Se ei esim. koskaan hauku, paitsi ovikellon soidessa. Ja siihen emme ole edes yrittäneet puuttua. Meidän puolesta on ihan okei, että se käyttäytyy rodulle ominaiseen tapaan ja reagoi siihen, että kotiin on tulossa joku.

benji (2 of 3)-2

Tältä pohjalta, mitä riskejä siis näemme vauvan ja pomeranianin yhdistelmässä? 

En pelkää mustasukkaisuutta tai aggressiivisuutta. Uskon kyllä, että meille Benji on niin tärkeä, että hän saa oman huomionsa satavarmasti myös vauvan saavuttua. Luulen, että meidän suurin uhka on Benjin babyproofaaminen siinä vaiheessa, kun vauva alkaa liikuskella. Kun vauva alkaa istua, jos vauva istuu lattialla, saattaa Beni tulla pyytämättä syliin. Sitä se tekee aikuisillekin. Ja Benjihän tykkää pusutella! Se vaan voi olla aika pelottavaa puolivuotiaalle, jos ykskaks on vauhdikas koira sylissä ja nuolemassa naamaa. Benji saattaa helposti vahingossa myös kaataa istuvan vauvan innostuessaan. Tähän täytyy kiinnittää huomiota, eikä näitä kahta saa jättää kaksin ikinä valvomatta. Benjille haluamme myös opettaa sen, että vauvaa ei saa lähestyä luvatta. Tai lähelle saa tulla, mutta ei koskea.

Lelujensa suhteen Benji ei onneksi ole yhtään vartioiva tällä hetkellä, toivottavasti se ei sellaiseksi muutu sittenkään, kun vauva kasvaa ja alkaa konttailemaan ja koskemaan tavaroihin. Ei toisaalta ole kovin hygieenistä, että vauva alkaisi hirveästi leikkimään Benkun leluilla ja viemään niitä suuhunsa, joten luulen, että siinä vaiheessa Benji saa yhden lelun kerrallaan lelukorista ja kahta kaverusta pidetään silmällä koko ajan. Nytkin meillä on lelut korkeassa korissa, mihin Benji ei yllä, ja se saa pyytämällä sieltä valita jonkin lelun. Se leikkii kerrallaan yhdellä tai kahdella lelulla, eikä lelut ole levitettynä ympäriinsä pitkin asuntoa.

Isoin riski on todennäköisesti sitten kun vauva alkaa kävelemään ja ottamaan ensimmäisiä askelia. Tuo pieni pommi kun juoksee päin meidän jalkaa, ei se tunnu missään. Mutta jos se karvaluoteilee päin ensiaskelia ottavaa vauvaa, pettää jälkimmäisen tasapaino melko varmasti ja voi olla aikamoinen säikähdys. Siksi haluamme alusta asti opetella Benjille, että vauvaan ei saa koskea ilman lupaa. Benji osaa tosi hyvin paikka – ole hyvä -toimintoyhdistelmän, eikä järkähdä edes herkkujen kimppuun ilman lupaa, joten siitä ajattelimme lähteä liikkeelle. Se on itse asiassa oppinut tuon jo niin hyvin, että sille ei useimmiten tarvitse edes sanoa paikkaa, vaan se odottaa kiltisti sitä, että ole hyvällä annetaan lupa syödä. Tätä komentoa muokkaamalla toivottavasti onnistuu sekin, että vauvaa kohti ei mennä yli-innokkaasti luvatta.

Näillä lähdetään siis kohtaamaan uusi perheenjäsen ja aika varmasti näyttää, kuinka vauvan ja Benjin yhteiselämä onnistuu. Unelmana olisi tietenkin mahtava kaveruus, jossa vauva ja koira voivat olla vuosia parhaita kavereita :)

Kuulisin mielelläni kokemuksianne pienen koiran ja vauvan yhdistämisestä. Mitä sudenkuoppia on ollut? Miten ongelmat on ratkottu? Onko ollut positiivisia ylläreitä? Mitä kannattaa huomioida?

0

Related Posts

32 Comments

  • Reply Mira Wednesday, February 8, 2017 at 16:35

    Meillä on 10kk:n ikäinen eurasierien ja berninpaimenkoiran sekoitus, kyllä askarruttaa miten sitten loppukeväästä kun vauva syntyy. Koira on ollut huomion keskipisteenä ja saanut olla vapaasti, kiltti on kyllä kuin mikä. Ajatellut että mennään päivä kerrallaan ja seuraillaan aina kun on tekemisissä vauvan kanssa, alkuun varmasti suojellaan vauvaa paljonkin kun koira on niin iso. Kova luotto kyllä siihen että kaikki menee sitten hyvin kun koira on niin kiltti ja tottelevainen.

  • Reply Satu Wednesday, February 8, 2017 at 18:00

    Meillä on koira mutta ei vielä ainakaan lapsia, toki mietityttää että miten arki toimisi jos lapsia joskus siunaantuisi. Meidän koira on rodulle tyypilisesti hieman varuillaan lasten kanssa, erityisesti vieraiden. Uskon ja toivon että jos omaan perheeseen tulisi vauva niin koiramme hyväksyisi sen pikku hiljaa osaksi omaa laumaa. Edistäisin tätä palkkaamalla paljon halutusta käyttäytymisestä vauvan lähellä niin että vauvasta tulisi kiva juttu, tätä olen tehnyt myös kavereiden vauvojen ja lasten kanssa :)

    Minun on pitänyt kiittää sinua, blogejasi on ollut todella ilo lukea viime aikoina! Seuraan mielenkiinnolla molempia, vaikka tosiaan ei omia lapsia olekaan. Tää vauvablogi on ollut kyllä myös mieletön tietopläjäys aiheesta, luen mielenkiinnolla vaikka vastaisen varalle sitten haha! Olen lukenut myös mielenkiinnolla kommenttiboxia paljon puhuttavista aiheista, todella hyvää ja asiallista keskustelua! Moderointi on onnistunut loistavasti! Yksi mua kiinnostava ja varmasti paljon mielipiteitä jakava aihe on kosmetiikan käyttö raskaana. Jos itse tulisin raskaaksi, tämä on aihe joka minua kiinnostaisi ja mietityttäisi, koska kosmetiikka on itselleni sellaista arjen luksusta, jonka käyttöä varmasti ainakin vähentäisin jos olisin raskaana… Kiinnostaisi kuulla myös mielipiteesi tästä aiheesta, jos haluat siitä kirjoittaa? Olethan hieman tainnut jopa erikoistua täällä paljon puhuttaviin aiheisiin :D

  • Reply Katja / kurkistus Wednesday, February 8, 2017 at 19:45

    Hyvältä kuulostaa teidän suunnitelmat 😊
    Meillä on kaksi koiraa; neljävuotias sileäkarvainennoutaja ja yhdeksän vuotias beagle. Ainakin nämä viisi ensimmäistä kuukautta koirien ja vauvan yhteiselo on yllättänyt helppoudellaan. Nää ei oo oikeestaan laisinkaan kiinnostuneita toisistaan. Noutaja on rodulleen tyypillisesti hyvin vilkas eikä aina tajua omaa kokoaan. Aikuisten kanssa meno on välillä tosi holtitonta, mutta lasten kanssa se on jostain syystä aina osannut toimia eikä hötkyile ollenkaan.

    Meillä vauva ei vielä liiku, joten odotetaan mielenkiinnolla muuttuuko tilanne merkittävästi siitä. Toistaiseksi vauva leluineen saa olla rauhassa samoin kuin koira omine leluineen.

    Me ollaan loppuunsa tehty mun mielestä tosi vähän tän tilanteen eteen. Ennen vauvan syntymää annettiin koirien haistella vauvan tarvikkeita, ja tehtiin samalla selväksi ettei niihin kosketa. Sairaalasta mies toi koirille vauvan tuoksuisia harsoja ja vaatteita, joita sai yhtä lailla nätisti haistella. Muuten ollaan selvitty ihan ennestään tutuilla käskyillä, kuten odota, nätisti ja pois 😊

    Toivottavasti teidänkin karvapallero sopeutuu uuteen perheenjäseneen helposti 😊

  • Reply Laura Wednesday, February 8, 2017 at 20:29

    Meillä oli kaksi bokseria kun lapset syntyi, vauhdikkaita ja energisiä mutta vain ulkona ja treeneissä. Koirat opetettiin pennusta alkaen leikkimään ja touhuamaan ulkona, sisällä niiden “tehtävänä” oli olla. Sattuihan toki niitä lapsen kaatamisia tai harmittomia töytäisyjä, mutta ei mitään suurta. Koirat oli kiinnostuneita vauvoista silloin kun ne pysyivät paikallaan eikä muistaakseni tullut mitään erityistä silloinkaan kun lapset lähti liikkeelle. Lapset opetettiin taas pysymään poissa koirien paikalta, niidenkin täytyi pystyä luottamaan että omalla pedillä/kopassa saa olla rauhassa. Ajattelin silloin ja vieläkin, että mitä enemmän koiraa opettaa käyttäytymään lapsen lähellä jotenkin tietyllä tavalla, sen hankalampaa toiminnan valvominen on. Lähinnä ajattelin tuota koskemista: saako koira koskea teitä ilman lupaa? Pystyttekö valvomaan taaperoiässä että lapsi ei mene koiran lähelle tai vastaavasti pysyykö koira koko ajan tietyllä etäisyydellä? Meillä ei rajoitettu koirilta mitään ja jotenkin muistelen että tosi fiksusti ne käyttäytyivät ollakseen kuitenkin monta kertaa vauvojen painoisia. Onneksi valtaosassa vauva-koira-yhdistelmiä kaikki sujuu mutkitta, koirat on näissä tapauksissa yllättävän älykkäitä! Myös ne energisimmät tapaukset ;)

  • Reply Mari Wednesday, February 8, 2017 at 20:43

    Meillä vauvan kanssa kotiin tullessa oli odottamassa suuri vuoden ikäinen valkoinen paimenkoira, kiltti mutta täysi kakara. Mies oli tuonut koiralle vauvanhajuisen rätin sairaalasta, aivan kuten kaikissa hienoissa ohjeissa neuvotaan, mutta eipä se koira siitä mitään tajunnut. Olin ollut poissa koiran luota 3 päivää, koiraa ei kiinnostanut meistä kumpikaan. Se ei halunnut haistella uutta tulokasta eikä myöskään tervehtiä minua (ennen ollut kuin perskärpänen ja seurannut perässä huoneesta toiseen) Koira siis oli syvästi loukkaantunut ja päätti hylätä minut laumastaan. Tunnistin onneksi tämän käyttäytymisen, viikon verran koira ei huomioinut minua mitenkään ja kun se alkoi ottamaan kontaktia otin asemani takaisin samantien. Täysi kakara tuo koira on vielä kolmen vuoden jälkeenkin mutta lasta on aina varonut, suojeluvaisto ulkoillessa ehkä turhan korkea mutta tyytyy asemaansa aina pienen muistuttelun jälkeen.

    Lapselle on myös tärkeää opettaa mikä on koiran paikka, mikä on paikka jossa koira saa olla rauhassa ja jossa lapsen ei ole myöskään oikeus koskea koiraan. Tämä meillä oli erittäin tärkeää. Koira antaa silittää, huulen rutistuksesta tai pienestä hännänvedosta ei ärähdä (lapselle on kyllä tehty selväksi että koiraa ei satuteta, mutta joskus leikin keskellä näyttää unohtuvan) mutta koiran ei ole koko päivää pakko eikä tarkoituskaan olla elävä pehmolelu vaan sen on oikeus päästä omaan rauhaan

  • Reply AnnaS Wednesday, February 8, 2017 at 20:44

    Meillä ei ole koiraa, mutta monilla ystävilläni on sekä meillä on ollut lapsuudessa koiria. Aika paljon kertoo jo se, etten ole kuullut että kenelläkään olisi suurempia ongelmia tässä ollut.
    Olen huomannut lapsemme kanssa koiraperheissä vieraillessa, että koirat yleensä vaistomaidesti rauhoittuu pienen lapsen lähettyvillä. Toki en jättäisi vauvaa ja koiraa yhdessä vahtimatta, mutta empä kyllä oikeastaan jätä vauvaa yksinäänkään.
    Meille tuli ensimmäinen koira isoveljieni(kaksoset) ollessa vauva-ikäisiä ja tästä kolmikosta tulikin erottamaton. Vieläkin näiden kolmen kommelluksia lämmöllä muistellaan.<3
    Uskon, että teilläkin vauva saa mitä uskollisimman ystävän Benjistä!
    Ja siis juuri yks päivä katsoin facebookissa kyyneleet silmissä videon koirista ja lapsista jotka on parhaita ystäviä, niin hellyttävää! <3

  • Reply Maria Wednesday, February 8, 2017 at 20:46

    Tätä postausta olenkin eläinihmisenä odottanut! Hyvältä kuulostaa suunnitelmat minun korvaani, tuo, että koira on jo tottunut lapsiin jossain määrin on tosi hyvä, samoin tuo maltin kasvatus :) kaikenlaisiin koviin ja yllättäviin vauvamaisiin ääniin totuttelu eri aikoina päivästä olisi hyvä aloittaa jo nyt niin tämäkin olisi koiralle tutumpaa ennen kun vauva on syntynyt. Se, mihin olen surullisen usein törmännyt on, että aiemmin rakas lemmikki ja sen päivittäiset rutiinit ja tarpeet ovat unohtuneet lasten ja niiden tuoman kiireen myötä. Teillä tätäkin puolta on selvästi ajateltu, mikä on tosi hyvä! Vauvan hajuihin tutustuttaminen voisi myös olla toimivaa ennen vauvan tuloa (kuulostaa hieman erikoiselle, mutta koiran tärkein aistihan on haju:) ja toki tärkeää on myös lapsen kasvaessa opettaa lapselle, miten koiran kanssa ollaan. Moni käyttää koiraportteja rajaamaan tarvittaessa kodin tiloja, eristämättä kuitenkaan koiraa perheestään.

  • Reply Sari Wednesday, February 8, 2017 at 21:27

    Pakko jättää kommentti myös päinvastaisesta käytöksestä koirassa perheeseen tulleen vauvan myötä. Ystävälläni oli ollut keskikokoinen koira jo useita vuosia (aikuisena kylläkin otettu) ja oli ammattitaitoinen koirien kanssa entuudestaan joten vauvan tulo eli pelottanut. Myös lasten kanssa oli paljonkin ollut tekemisissä. Koira oli äärimmäisen kiltti ja tottelevainen. Niin vain, kun vauva tuli, alkoi koira käyttäytyä hieman mieltään osoittaen, hän suorastaan vihasi vauvaa ja näytti jopa joskus hampaita kaukaa kun kuuli vauvan itkevän. Selkeästi siis mustasukkainen huomiosta, jota ei enää NIIN paljon ollut koiralle. Puoli vuotta he yrittivät kaikki konstit koiran sopeuduttamiseksi vauvaan ja koiran käytös ei juuri siitä muuttunut. Pahin mahdollinen päätös oli siinä tilanteessa tehtävä ja koiran päivät päättyivät. Tosi harmi ja tuli kyllä niin yllätyksenä kaikille koska koira oli ihan mielettömän älykäs ja kiltti! Aina ei koirasta oikeasti siis tiedä miten suhtautuu :)

  • Reply Tanja Wednesday, February 8, 2017 at 21:38

    Meillä on bostoninterrieri, joka oli esikoisen syntyessä 4v, ja sai meidän jakamattoman huomion siihen asti. Erittäin ihmisrakas, innokas ja kiltti koira ollut aina. Jännitin kuitenkin hirmusti vauvan ja koiran kohtaamista, niinpä sairaalasta tuotiin alkuun nuuhkittavaksi vauvan käyttämiä vaatteita jne, jotta vauvan kohtaaminen olisi helpompi. Koira ei nimittäin lukeutunut niihin jotka raskausaikana hellästi kohtelee tulevaa äitiä, puolustaa ja pitää päätä vatsan päällä :D Tuntui että se protestoi tulevaa vauvaa jo sen ollessa masussa hahhah.

    Turhaan kuitenkin jännitin, koira tuli iloisena nuuhkimaan pientä heti ja otti hänet omakseen nopeasti. Kuitenkin lapsen kasvaessa ja oppiessaan liikkumaan, piti olla todella tarkkana ettei nappaa kipeästi koiraa nahasta tai sörki silmiin ym. Pari kertaa koira on ehtinyt ärähtämään lapselle sen tehdessä kipeää koiralle mun ehtimättä väliin, ja koira on kyllä saanut paljon toruja siitä, vaikka vauva onkin ollut syypää. Nyt muksun ollessa 2v. on alkanut puolustamaan välillä ruokakuppiaan jostain syystä. Tiukkana vain olen ollut koiralle, sillä vaikka lapsi tekee virheitä, on se aina silti koiraa ylempänä ja yksi koiran isännistä. Muuten nuo kaksi touhuavat joka päivä ja välillä leikki näyttää rajultakin, mutta kumpikin tuntuu olevan tyytyväisiä :D

    Tietysti lasta on kasvatettu pitämään koiraa hyvänä ja jos meinaa satuttaa koiraa olen napakkana ettei niin tehdä. Yleisesti todella nätisti ja hellästi pussaa ja halii, joten mielestäni mennyt todella hyvin kaikki.

    Saa kuitenkin nähdä manaako koira meidät alimpaan helvettiin kun kolmen viikon sisällä perheemme kasvaa toisella lapsella :D

    • Reply riina Tuesday, February 21, 2017 at 12:03

      aika paljon vaadittu koiralta ettei saa ärähtää jos tekee kipeää.. !

  • Reply Melina Wednesday, February 8, 2017 at 22:00

    Hyviä pointteja! Meillä on pieni yorkki ja vauva tulossa toukokuussa. Koira tykkää vauvoista, mutta ei oikein isommista lapsista ja sekös nyt jännittääkin! Taaperot pelottavat koiraa ja hirvittää että se vielä joku kerta näykkää. Koira on myös todella kiinni meissä (minussa) ja mustasukkainen. :/
    Hyvä idea tuo että opettaa koiralle, että vauvaa ei saa lähestyä ilman lupaa. Pitääkin alkaa treenaamaan jo nyt. Toinen on niiiin innostunut vauvoista että ihan helppoa se ei tule olemaan! Hyviä vinkkejä koiran ja vauvan yhdistämiseen odotellaan siis täälläkin. :)

  • Reply Ida Wednesday, February 8, 2017 at 22:25

    Me ajateltiin ennen kun vauva syntyi että onko meillä kauhea mustasukkaisuusdraama käsissä kun Rufus (reilu 2v, perhoskoiran ja lapinkoiran sekotus) on aina ollut ihan mun vauva ja sitten tuleekin joku toinen viemään hänen paikkansa. Turhaan pelättiin. Rufus on ottanut meidän tytön ihan tosi hyvin vastaan ja alkuun ei edes ollut kovin kiinnostunut. Nyt kun tytöllä ikää 7kk on nää kaksi jo ihan ylimmät ystävykset. Tyttö nauraa räkättää tai vähintään leveä hymy nousee kasvoille kun Rufus ilmestyy näköpiiriin. Parasta on kun pääsee koskemaan karvoihin, tai se kun Rufus putsaa varpaat. :D Rufus on aina ollut ihan äärimmäisen kiltti ja siinä mielessä ei pelätty tätä vauva-koira yhtälöä, vaikka tietysti saa aina näitä kahta pitää silmällä eikä saa silmistään päästää. Tytölle opetetaan pienestä pitäen kuinka nätisti eläimiä kohdellaan ja kosketaan ja Rufus tietää miten olla tytön seurassa. Mä ainakin näen sieluni silmin kuinka erottamattomat näistä kahdesta tulee <3

  • Reply Allu Wednesday, February 8, 2017 at 23:12

    Meillä reilu 2kg kääpiöterrieri, joka vauvan tullessa kotiin oli 4 vuotias. Koiramme kovin tottelevainen, kiltti, leikkisä eikä haukkuherkkä eli aika lapsiperheen unelma. Suurin murheemme olikin tuo koiran suojeleminen lapselta tämän alkaessa liikkua. Koira kun on aina ollut kovin läheisyydenhaluinen ja leikkinyt joko itsekseen tai jonkun kanssa niin kauan, kun vain joku on hereillä. Pari kertaa on käynyt vahinko, että koira ei ole huomannut väistää riehakasta taaperoa ja jäänyt jalkoihin, mutta mitään vakavaa ei ole käynyt. Oma kokemukseni on ollut se, että jahka näkee kuinka he tulevat toimeen keskenään ja jos kaikki sujuu hyvin, ei kannata turhaan murehtia jatkuvasti näiden kahden pärjäämistä. Meillä koira oli kiinnostunut lapsesta sen ajan kun tämä vielä liikkui lattiatasossa ja sen jälkeen molemmilla ollut omat puuhat. Lapsi maistellut koiran luita ja leluja, koira leikkinyt lapsen pehmoleluilla. Turha pelätä niiden “pöpöjen” vuoksi. Niin kauan kun se lemmikki on siellä perheessä, tulee altistusta suuntaan jos toiseenkin. Ja itse ainakin huomasin siinä kohtaa, kun mies palasi töihin ja jäin yksin kahden pienen kanssa ja siinä pitää samalla laittaa pyykkiä, käydä wc:ssä, tehdä ruokaa ym, on mahdotonta pitää samalla koko ajan näitä kahta yhtä aikaa… mielestäni on myös tärkeää koiran vuoksi, ettei sille yhtäkkiä opeteta kokonaan uusia sääntöjä/rajoiteta olemistakielletä asioita (esim leluilla leikkimistä), sillä lapsen tulo on iso muutos koiralle valmiiksi ja helposti voi alkaa käyttäytymisellään osoittamaan mieltään, jos huomaa tilanteen muuttuneen epäedullisemmaksi itselleen. Toki koiran täytyy tietää rajansa lapsen suhteen ja ymmärtää asemansa muutoksen, mutta mielestäni ei sovi turhan niuhoksi ruveta. Nämäkin asiat kyllä löytävät omat rattaansa arkenne keskeltä, se mikä sopii yhdelle koiralle ei sovikkaan toiselle ja joku kolmas joudutaan ehkä antamaan pois, kun ei vaan sopeudu tilanteeseen. Me olimme onnekkaita, kun kerran tai kaksi kielsimme koiraa nuolemasta vauvan silmiä ja muuta ei näiden kahden yhteen sopimiseen tarvinnutkaan tehdä ☺ tsemppiä tulevaan! Ainiin, koiramme kyllä mökötti minulle viikon tultuamme sairaalasta, ilmeisesti hormonien haju ei miellyttänyt, joten niinkin voi käydä 😂

  • Reply JJ Thursday, February 9, 2017 at 02:40

    Omia koiria tai lapsia ei ole mutta tutuilla on useampia (isoja tosin) koiria jotka ottivat lapsen osaksi laumaansa- voit vaan kuvitella kuinka söpö näky oli kun ne valtavat koirat ja se ehkä parivuotias oli kaikki kasassa päikkäreillä! Tietenkin jokainen koira on erilainen mutta toivottavasti Benji ja vauva tulevat sopimaan saman katon alle <3

  • Reply t Thursday, February 9, 2017 at 02:59

    Itse pelkään enemmän mitä lapsi tekee koiralle, kun lapsi oppii kävelemään. Vauva ja koira yhtälö on helppo, jos yhtään osaa koiraa käsitellä. Raskasta lähinnä voi olla jos koira vaatii paljon lenkitystä ja äiti on herännyt 10 kertaa yössä koska vauva… se miksi pelkään enemmän lapsen touhuja, on yksinkertaisesti se fakta, että ihmistaaperot nyt vaan oikeasti kehittyvät hitaasti (toki omasta mielestä liian nopeasti, mutta ihmisaivojen kehitystä ajatellen ), joten muksu ehtii hyvän aikaa tallata koiran häntää ja repiä karvoista, mennä ottamaan koiran leluja/luita, ennen kuin lapsella on edes mahdollisuutta ymmärtää miksi koiraa ei saa kohdella huonosti tai miksi ei kesken koiran syömisen mennä häiritsemään jne. Taapero kun ei ymmärrä eikä osaa asettua toisen asemaan, aivot eivät ole tarpeeksi kehittyneet, niin milläs selität. Se on vaan oltava silmät selässäkin etenkin jos vilkas lapsi.

  • Reply Anna Thursday, February 9, 2017 at 07:19

    Täällä on jo mainittukin muutamaan otteeseen, mutta kannattaa myös koiran lisäksi opettaa sille lapselle, miten koiran/koirien seurassa käyttäydytään. Tietenkään sille vastasyntyneelle ei pysty mitään opettamaan, mutta sitten kun se kasvaa ja alkaa ehkä jotain ymmärtämäänkin. Esim. koirallakin täytyy olla se oma rauha ja mahdollisuus vetäytyä pois niin halutessaan, eikä toimia yhtenä lapsen “leluna”. Ja just silloin kun aletaan kävelyä opettelemaan, niin Benji on tosi pieni ja jää kyllä helposti alle jos muksu kaatuu. Ja yhtälailla se koira voi tälläistä tilannetta säikähtää. Lapselle harvoin jää noista ajoista mitään traumaattisia muistoja (vai kuinka moni meistä muistaa aikaa, kun opetteli kävelemään? :D ja varmasti jokainen meistä on kaatunut ja säikähtänyt ja itkenyt), mutta koiralle voi jäädä. Ja tilanne missä koira pelkää lasta, jonka kanssa pitäisi kuitenkin elää vielä muutama vuosi yhdessä tuskin on kauhean ideaali. Uskon siis, että te osaatte kyllä katsoa ja vahtia molempien perään, mutta näin yleisesti. Ei saa ajatella asiaa vain lapsen kannalta.

  • Reply Jonna Thursday, February 9, 2017 at 07:22

    Ihan ensimmäiseksi, uskoisin, että teidän vauva ei tule arkailemaan tai pelkäämään koiraa :) Liittyen siis tähän kirjoittamaasi “Se vaan voi olla aika pelottavaa puolivuotiaalle, jos ykskaks on vauhdikas koira sylissä ja nuolemassa naamaa.” :) Teillä kun on koira ennen vauvan tuloa, niin vauva varmasti tottuu koiraan ihan täysin. Meillä puolestaan tehtiin niin, että lapsen ollessa vuoden vanha ja opetellessa kävelemään, meille tuli partacolliepentu. Se oli varmaan tullessaankin jo isompi kuin Benji :D Kyllähän se kaateli lasta, joka otti huteria ensiaskeliaan, mutta lapset ovat sitkeitä! Kaatumisen jälkeen noustaan ylös ja yritetään uudelleen :) Lapset kaatuilevat ihan ilman koiriakin. Meidän koira oli valitettavasti sairas, eikä ehtinyt olla meillä kuin pari vuotta, mutta sinä aikanakin lapsi ja koira tulivat todella läheisiksi. Toki iso koira on ihan eri asia, sen päällä sai vaikka maata, eikä sitä häirinnyt se tippaakaan.

    Kuopuksemme taas on päässyt koiraa näkemään vain mummulassa, ja lapsia hieman arkaileva adhd-villakoira, ja koiria arkaileva lapsi eivät olekaan se ihanteellisin yhdistelmä. Haluaisin oman koiran nyt ihan vaan siksi, että lapsi huomaisi koiran olevan maailman paras asia, mummun koiraa kun lapsi ei välitä pahemmin lähestyä. Koiriin tutustuttaminen on siis hieman hankalaa. Vaikkakin kun meillä oli vähän aikaa hoidossa valtava valkoinenpaimenkoirauros, joka oli tottunut lapsiin ja oli lauhkea kuin lammas, lapsi uskaltautui halailemaan ja silittelemään koiraa :)

    Uskon siis, että teillä tulee menemään loistavasti, kun Benji tykkää lapsista eikä pelkää niitä :) Koiria ujosteleva lapsi ei ole vaarallinen, mutta lapsia pelkäävä koira voisikin olla todella arvaamaton.

  • Reply Anneh Thursday, February 9, 2017 at 17:18

    Itse olen seurannut tätä koirahommaa kahden kummilapseni kautta. Itse olen koiranomistaja ja olen tullut siihen tulokseen, että mahdollisten tulevien lasten kannalta koira perheessä on vain positiivinen asia :D Toisen kummilapsen (3v) perheessä on koira ja tämä lapsi on todellakin oppinut kuinka koirien kanssa ollaan. Ei pelkää minunkaan koiraa vaikka se on suurikokoinen, mutta vielä tärkeämpää ei kiusaa/ärsytä koiria tahallaan. Koiran ja lapsen yhteen kasvatus on sujunut siinä vaiheessa mielestäni mallikkaaksi, kun poika nauttii koirien seurasta ja leikkii niiden kanssa, mutta ymmärtää, ettei koira mennä esimerkiksi herättämään tai kun koira syö, niin sitä ei häiritä.

    Toinen kummilapsi sen sijaan on koirattomasta perheestä. Kun omassa perheessä ei ole koiraa, niin lasta ei tietysti ole “”päästy” kasvattamaan lemmikkiystävälliseksi. Ensimmäiset kaksi vuotta hän pelkäsi suuria koiria, eikä halunnut niiden kanssa lähempään kontaktiin. Kun lapsi on kasvanut, eikä enää pelkää koiria, niin käyttäytyminen eläinten seurassa on karmivaa. Lapsi juurikin repii karvoja, jahtaa koiraa tms. Itse laitan oman koiran suosiolla pihalle, jos kummityttö tulee hoitoon, sillä en halua altistaa omaa koiraa tällaiselle, enkä edes luota koiraan siinä mielessä, että jos lapsi vaikka tökkää sitä silmään, niin mitä lapsiin omalla tavallaan tottumaton koira silloin voi tehdä.

    Minusta on hienoa, että teidän lapsenne tulee oppimaan eläinten kunnioittamisen pienestä pitäen. Tuttavaperheiden kautta olen kuullut pelkästään positiivisia kommentteja lasten ja koirien yhdessä elämisestä. Molemmille täytyy vain asettaa rajat, kuten kirjoituksessasikin totesit.

  • Reply Maija Thursday, February 9, 2017 at 19:32

    Meillä on ollut aina saksanpaimenkoiria ja kun minä, siskot ja oma lapsi ovat olleet aivan pieniä ei koira ole ikinä jättänyt ulkona vaunuja vahtimatta, kun vauva on nukkunut. Ja mielenkiinnolla on seurannut aina mitä tapahtuu. Tietenkin on ollut aina selkeät rajat, mitä koira saa tehdä mutta ainakin meillä kaikilla on ollut aina paras ja suojelevainen kaveri pienestä asti. :)

  • Reply Hessu Thursday, February 9, 2017 at 20:13

    Meillä on iso sekarotuinen 10-vuotias narttukoira, ulkona viettää päivät suurimmaks osaks (paksu turkkinen, pärjää kovillaki pakkasilla) mutta yöt sisällä. Lapsi on nyt 2-vuotias, eikä koira kauheesti reagoinut mitenkään lapseen. Haisteli aluks ja ihmetteli itkua, mutta sen jälkeen ei oikeastaan kiinnostunut mitenkään enää lapsesta. Kun lapsi alkoi liikkua ja hakeutua koiran lähelle, kiipeili koiran päällä ja saatto joskus nykiä hännästä, niin koira ei edelleenkään kauheasti kiinnostunut lapsesta, oli hyvin kärsivällinen vain. Jotenki tuntu että se tajus että lapsi oli vielä niin pieni ettei se tajunnu ettei sais kiipeillä ja nykiä. sitten ko lapsi oli joku 1,5-vuotias ja alkoi tajuamaan vähän että mitä saa tehä ja mitä ei, silti joskus tahalleen kävi nykimässä koiraa. Ja sillon aina koira tökkäs lapsen kumoon. Eli koira tajus että kun kielsin lasta, niin sillon se alko ite työntämään lasta kumoon. Nyt kun lapsi on 2-vuotias, eivät kauheesti välitä toisistaan, mitä nyt joskus leikkivät yhessä, mutta koira alkaa olla jo niin vanha että aika paljon vaan lepäilee ja katsoo kun lapsi leikkii.

  • Reply Katja Friday, February 10, 2017 at 07:14

    Multa löytyy yksi todella positiivinen kokemus tuttavaperheestä, joiden luona vietin aikoinani kaiken aikani.
    Kyseisessä perheessä on jättimäinen ja luonteeltaan äärimmäisen raskas dogi. Tämä dogi hyppii päälle, näykkii ja potkii leikkiessään, haukkuu kaikille ja kaikelle, ei anna koskea herkkuihin, ei päästä muita koiria lähelle jne. Lisäksi on luonteeltaan vilkas ja hyvinkim aktiivinen.
    Perheeseen syntyi vauva ja vähän jokainen oli huolissaan näiden kahden kohtaamisista. Mutta koirapa yllätti ja muutti käytöstään erittäin paljon vauvan seurassa. Oli todella varovainen, välillä vähän suojeleva. Koirasta huomasi, että tajuaa miten heiveröinen ja pieni toinen on ja miten sen kanssa pitää olla. Lisäksi vauva kun kasvoi taaperoksi, osasi koira taas tasapainottaa käyttäytymistään ja leikkiä taaperoleikkejä. Nyt ollaan siinä taapero-lapsuus-vaihdon kynnyksellä ja dogista huomaa jälleen, että uskaltaa jo enemmän tehdä lapsen kanssa.
    Uskon, että teilläkin löytyy todella fiksu tapaus kotoolta ja kaikki menee hyvin :) tätä jättimäistä ei tarvinnut juurikaan kouluttaa, mitä nyt välillä saattaa edelleen vahingossa kaataa muksun juostessaan ruokakipolle. Lapsi ei kuitenkaan ole moksiskaan, nousee ylös, käskee koiraa ja jatkaa touhuja.

  • Reply Neme Friday, February 10, 2017 at 07:58

    Muistahan se, että allergiat syntyvät liikahygieenisyydestä. Jos koira ja lapsi käyttävät samoja leluja ym. saattaa sillä olla positiivisiakin puolia ; )

  • Reply pire Friday, February 10, 2017 at 10:46

    Meillä on kaksi sekarotuista narttukoiraa, noin. bordercollien kokoisia. Lapsen synnyttyä koirat olivat 3-5v. Itse en jännittänyt lainkaan koirien reaktiota vauvaa kohtaan. Ovat rauhallisia luonteeltaan, eivät hauku ja hyväksyvät ihmiset laidasta laitaan hyvin. Ovat myös itsenäisiä, eivät kovin huomion hakuisia.

    Ensimmäiset kaksi päivää koirat olivat kiinnostuneita vauvasta ja yrittivät kovastikkin nuuskia jos vauva oli koirien tasolla tai vauva itki. Isä vei koirille haisteltavaksi synnäriltä harson, jossa oli vauvan hajua, että haju olisi ns. koirille tuttu. Annoimma koirien haistella uutta tulokasta heti kun astuimme ovesta sisään. Kahden päivän jälkeen koirat eivät kyllä noteeranneet vauvaa enää mitenkään :) Koirat ovat sen verran rotevia, että piti tietenkin valvoa kun koirat päästi sisään, ettei vauva ollut lattialla jotta koirat eivät vahingossa astuisi päälle. Koirat eivät saa rajuja leikkejä sisällä harrastaakaan,juuri sen vuoksi että talloutumisen riski ois pieni. Olemme myös omille koirille opettaneet, että koira väistää ihmistä, eli jos koira sattuu olemaan kulkutiellä, emme ole väistäneet vaan jalalla “tuupannut” merkiksi että koiran pitää väistää. Oppii koirakin siihen, että vaikka vauva/lapsi on pienempi koiraa, sitäkin täytyy väistää. Lapselle olemme pienestä asti ohjeistanut että koiraa ei saa repiä/tukistaa ym. vaan koiraa saa silittää. Vauvana kun alkoi tarraamaan joka paikkaan, ei varmaan ymmärtänyt vielä meidän ohjeita, mutta lähinnä että se mantra jäisi itselle päälle alusta saakka, että muistaisi lasta ohjeistaa miten koiria käsitellään. Mielestäni koiraa on hyvä opettaa myös vähän “rajumpaan” käsittelyyn, eli sellaiseen mitä lapsi saattaa koiralle joskus tehdä; Repiä korvista/turkista, roikkuu selässä/kaulassa ja menee päälle makaamaan. Pennusta asti olemme koiria pyöritelleet ja opettaneet em.kosketteluun leikin ja palkitsemisen kautta, jotta lasten käyttäytyminen ei olisi koirille uutta. Pienille koirille varsinkin tällainen totuttelu voisi olla hyväksi ennen lapsen tuloa, jotta koiran ei tarvitse pelätä ja puolustaa itseään jos joskus sattuukin niin, että lapsi rajummin koiran kanssa leikkii.

    Mutta niin kuin joku ylhäällä mainitsikin, vauvat ovat sitkeitä ja muksahduksia sattuu joka tapauksessa, oli koiria tai ei :) Ajatuksenne kuulostavat järkeviltä ja varmasti yhteiselo vauvan ja koiran kanssa sujuu hyvin, kun koira kuulostaa olevan hyväluontoinen :)

  • Reply Heidi Friday, February 10, 2017 at 11:24

    Itsellä ei vielä lapsia eikä koiraakaan ole, mutta ystäväpariskunnalla tälläinen combo on onnistunyt hyvin. Heillä on nyt 6kk vauva ja 6v snautseri-sekoitus parhaat kaverit. Töitä se vaati, ja heillä kävikin koirankouluttaja muutaman kerran kotona katsomassa tilannetta ja antamassa vinkkejä ja harjoitteita millä koira on saatu hyväksymään uusi perheenjäsen. Avainasemassa on ollut se että vilkkaalle koiralle on järjestetty mielekästä tekemista ja virikkeitä, ja vauvasta on tehty positiivinen asia myös koiralle. Teidän Benji vaikuttaa niin huipulta pieneltä koiralta, että tuskin mitään suurempia ongelmia tulee. :)

  • Reply Noora Friday, February 10, 2017 at 17:34

    Meillä on vauhdikas kaksi vuotias poika ja 7kk labbiksen pentu. Ainakin meillä tulevat hyvin toimeen..tosin koira on niin iso että kun meno yltyy ihan päättömäksi on parivaljakko erotettava rauhottumaan. Me ollaan pojalle opetettu että kun koira menee omaan petiin niin sillon koiraan ei kosketa.

  • Reply koiran eleet Saturday, February 11, 2017 at 08:46

    Kuten täällä moni on kommentoinutkin, on tärkeää, että myös lapselle asetetaan rajat miten koiran kanssa saa/pitää käyttäytyä. Karvoista repiminen, lelujen heitteleminen koiraa päin ja muuten rajut otteet eivät todellakaan ole ok. Koiralla täytyy myös olla mahdollisuus päästä paikkaan, jossa se saa olla rauhassa. Koirat eivät pidä halailusta ja onkin tärkeää huomata miten koira viestii eleillään epämukavasta olosta. Näin vältetään väärinymmärrykset, Monesti tulkitaan koiran toimineen väärin, vaikka koira selkeästi on eleillään osoittanut, että kaipaa omaa tilaa ja haluaa pois tilanteesta, joka on sille epämukava. Muriseminen on koiran keino osoittaa, että ei halua toista lähelleen. Jos koiraa kielletään murisemasta ja sitä torutaan kun se vain omalla tavallaan kertoo, että haluaa nyt omaa tilaa, päädytään tilanteeseen, jossa koira alkaakin hyökätä ilman varoitusta.

  • Reply S Saturday, February 11, 2017 at 14:04

    Onko sinulla vaan tämä pomeranian vai asuvat shettikset vielä luonasi? Tuttavallani koirista tuli pientä haittaa vasta kun opittiin ryömimään silloin piti olla varuillaan :o

  • Reply Johanna Tuesday, February 14, 2017 at 08:44

    Meil meni vähän “huonosti” koiran suhteen.

    Meillä on tollanen iso sekarotunen, 40kg ja melki 65cm korkea. Rotuja tiedetään ainakin Collie, ajokoiraa, Grosspitzziä, Kelpitetä ja muita. Aina ollut oikein lapsirakas, ja todella innokas. Joten ei pelottanut ollenkaan tulla vauvan kanssa kotia. Jouduttiin olemaan vauvan kanssa yhteensä viikko sairaalassa. Ja mies toi kotia kans harson jossa vauvan hajuja, koira ei piitaannut yhtään. Kun kotia tultiin, niin koira kyllä sekos musta, ja tulinki yksinäni ensin sisälle. Sit kun koira rauhoittui, mies tuli vauvan kanssa. Ja meidän lapsirakas koirahan lähti karkuun. Aina kun menin vauva sylissä koiran lähelle, koira lähti karkuun. Koira oli tuolloin 1,5vuotias leikattu uros.

    Vauvan kasvaessa koira ei muuttunut, ainoastaan alkoi murisemaan enemmän jos vauva kontti lähelle. Emme koskaan jättäneet koiraa ja lasta kaksin, mutta oli kyllä ärsyttävää kun koira ei vain hyväksynyt meidän vauvaa. Kaikkien muiden lapset ja vauvat hyväksyi..

    Nykyään esikoinen on 2v2kk ja toinen vauva tulossa toukokuussa. Koira antaa esikoisen silitellä ja halitella, ja istua viereen, mutta useinmiten lähtee sitten itse pois tilanteesta. Enää ei murise. En tiedä johtuuko kaikki tämä vain siitä, että koira on herkkä, ja oli pitkään tottunut olemaan joka paikassa keskipiste nallekarvoineen.
    Nyt onneksi yhteiselo sujuu kaikkien kanssa, eikä tarvitse pelätä mitä esikoinen tekee koiralle tai toisinpäin. Ollaan opetettu esikoista että ilman lupaa ei saisi koskea koiraan, ja koskee vain kun sanotaan että saa halia ja pusutella :-) Koirakin nuolee silloin tyttöä, ja tyttö leikittää koiraa nalleilla. Toivottavasti tulevat olemaan joskus oikein paita japeppu kun tyttö vielä enemmän kasvaa ja oppii komentamaan koiraa :)

    • Reply riina Wednesday, February 15, 2017 at 10:41

      Joo luottamus lienee tärkeintä tuossakin :)
      Ei niinkään se, että lapsi oppii “komentamaan” koiraa vaan se, että koira oppii ettei lapsi satuta sitä tai säikyttele sitä.
      Toi on kyllä tosi hyvä että olette opettaneet ettei ilman lupaa saa koskea koiraan, se auttaa myös vieraiden koirien kohtaamisessa ettei lapsi menee silittämään ilman lupaa.

  • Reply riina Wednesday, February 15, 2017 at 10:39

    Moikka!
    Hyviä pohdintoja.
    Itse lisäisin vielä että ainakin yhtä tärkeää kuin että koira ei saa lähestyä vauvaa ilman lupaa on se ,ettei lapsi saa lähestyä koiraa ilman lupaa. Toki pieni vauva ei tätä ymmärrä, mutta vanhempien tehtävä on huolehtia ettei vauva satuta koiraa. Koiraa ei saa repiä turkista, ottaa hännästä kiinni tms..yllättää miten monet antavat lapsen riepotella ja nostella ja vaikkapa pukea koiraa “kun se on kiltti” ja sitten raivoavat kun koira pureekin lasta. Luottamus säilyy, kun koiralla on varmuus ettei kukaan perheessä tuota sille kipua ja se saa esimerkiksi nukkua omalla paikallaan ja syödä rauhassa. Jotkut pikkulapset myös “jahtaavat” eläintä jo konttausvaiheessa ja se tekee koirasta levottoman ja arvaamattoman.
    Molemminpuolinen kunnioitus ja oma tila siis lienee tärkeintä – ja se että koira saa normaalisti huomiota ja pääsee ulos ja saa ruuan kuten ennenkin myös vaavin tultua taloon :)

  • Reply F Friday, February 17, 2017 at 15:07

    Mulla itellä ei ole lapsia mutta meidän koira on ollu paljon mun veljen lasten kanssa. Olin aluksi tosi huolissaan että miten meidän koira käyttäytyy lasten kanssa, pienenä sillä oli tosi vahva luonne ja aikuisille saattoi välillä käyttäytyä tosi huonosti jos yritti ottaa syliin, mut lasten kanssa se on ihan alusta ollu ku eri koira :D se on maailman lepsuin ja lempein kaiken ikäisille lapsille, ja vaikka aina valvonkin niin ikinä ei ole tarvinnu sanoa muuta ku “hitaasti” jos se alkaa liikkumaan vähän liian nopeesti niin käytän sitä ( on aika energia pakkaus niin joku käsky hidastamiselle piti keksiä :D ) ettei se vahingossa sit törmää tai tönäise lasta :) mun veljen lapset on pitäny sille koira spa’ta ja hotellia ja se on ihan ihmeellinen lasten kanssa :) on kuitenkin tämmönen terroristi terrieri niin en osannu odottaa et se osais olla noin rauhallinen ja lempeä :)

  • Reply Viidalumia Sunday, February 19, 2017 at 22:48

    Kun meidän poika syntyi kolme ja puoli vuotta sitten niin meidän seitsemänvuotias kultainennoutaja suhtautui uuteen tulokkaaseen kuten odotettiinkin, välinpitämättömästi mutta lempeästi. Se on äärimmäisen ihmisrakas ja olisi aina iholla, mutta selvästi tajusi että tilaa pitää antaa. Mielestäni maalaisjärjellä pärjää mainiosti eikä kannata liikaa miettiä etukäteen. Meillä on myös kaksivuotias itäeuroopanpaimenkoira, jota kokonsa puolesta täytyy pitää silmällä pienten lasten seurassa. Painoa on nimittäin 40 kiloa ja vahingossa saattaa tuupata kumoon. Muuten ei lapsista tuumaa muuta kuin hyvää, yleensä seuraa touhuja pöydän tms alta ettei tarvi vaihtaa paikkaa pikkujalkojen kipittäessä ympäriinsä. Kumpikaan ei koskaan ole ollut millään tavalla agressiivinen vaikka lapsi on horjahtanut päälle tai rapsutuksen lomassa onkin turkista otettu aiottua tiukempi ote. Minä ja mieheni kyllä aina muistutetaan omaa ja muita lapsia kuinka koirien lähellä pitää toimia, että kaikilla on kivaa ja oma rauha.

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post