Höpötellen

sydaproductions3

Läsnäolon aihetta kosketin jo tuolla Mungolifen puolella eilen, ja pakko vielä täällä palata siihen hieman. Vauva- ja lapsiarjessa on musta omat haasteensa läsnäololle, ja koenkin lapsen kanssa todella läsnä olemisen avainasiana vanhemmuudessa onnistumiseen. Olen nähnyt paljon erilaisia lapsi-äiti -suhteita ja mielestäni niissä läheisimmissä ja kiintyneimmissä suhteissa on isossa roolissa se, että äiti kuuntelee ja juttelee tosi paljon lapsen kanssa. Ihan pienenkin. Vaikka sellainen “äiti tekee sitä ja tätä” voi kuulostaa vieraan korvaan hassulta selittämiseltä pienelle vauvalle, on se mielestäni ihan hurjan tärkeää. Lapsen kehittyessä on mielestäni vaarallista se, jos hän kehittyy hiljaisuudessa. Lässyttää ei lapselle mielestäni tarvitse, vaan jutella kannustavasti, reippaasti ja iloisesti. Hymyillen. Lapsi kuitenkin koko ajan kehittyy hurjaa vauhtia, myös ihan pienenä vauvana ja siksi on mielestäni tärkeää olla läsnä hetkessä ja jutella.

Olen yrittänyt ottaa tämän osaksi elämää jo nyt. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta joka paikassa toitotetaan ohjeena, että vauvalle pitäisi jutella. Se tuntui alkuun hyvin omituiselta. No mitä mä tässä nyt juttelen tälle vatsakummulle? Joka ei vastaa takaisin, eikä edes varmaan kuule saati ymmärrä. On kuitenkin todistettu, että äidin ääni on ihan vastasyntyneellekin tutuin ja se rauhoittaa häntä parhaiten. Äidin puhe resonoi kropassa ja vauva kuulee sen kaikista parhaiten. Noin 24 viikon jälkeen sikiön kuuloaisti on kehittynyt niin, että hän kuulee jo hyvin ääniä äidin kropan ulkopuolelta. Onkin tärkeää, että esimerkiksi isä juttelee vauvalle myös. Niin heidän keskinäisen suhteensa psyykkisen kehityksen vuoksi kuin jo senkin takia, että isänkin ääni kävisi tutuksi. Vauva myös reagoi koviin ääniin, ja meillä esim. jää kyllä Avenged Sevenfoldin Helsingin keikka maaliskuussa väliin tämän takia. Vaikka olisi hienoa, että rakkaus rokkiin periytyisi rintamaidossa, niin yhdeksännellä kuulla vauvalla saattaisi olla mahassa aikamoinen disco kovaäänisellä livekeikalla. Ei sillä ehkä olisi mitään vaikutusta, mutten toisaalta halua vahingossa aiheuttaa kuulovaurioita pienelle :D

Miten sitten olen jutellut vauvalle? Alkuun hyvin nihkeästi. En jotenkin tuntenut kehotusta mitenkään omakseni. Vasta oikeastaan n. raskauden puolenvälin kohdilta, kun vauva alkoi liikkumaan, tunsin oloni hyvinkin kotoisaksi jutellessani vauvalle. Olen yleensä aamuisin herättyäni ottanut vartin aikaa vaan sille, että paijailen mahaa ja juttelen vauvalle. Niitä näitä. Päivästä, elämästä, tulevaisuudesta. Vauvan liikkeistä päätellen hän reagoi kyllä ääneen ja paijauksiin. Sen verran vahvasti alkaa könyäminen mahassa siinä vaiheessa. Yleensä rauhoitun myös päivällä hetkeksi, soittelen vauvalle hänen soivaa pöllöä ja juttelen. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa vauva on yleensä aktiiviisimmillaan ja pyörii tosi paljon. Silloin jutellaan usein hänelle ja pidetään käsiä mahalla.

Mies piti alkuun kehotustani vauvalle juttelusta hyvin hassuna. Hän naureskeli aina, että on vähän outo olo puhua mun navalle :D Ymmärrän sen. Nyt hän saattaa jutella pari lausetta niitä näitä mahalle, mutta enemmän hän on ottanut tavaksi soitella kitaraa ja lauleskella meille. Hauskinta on seurata Benjin reaktiota tälle kaikelle. Meillä on tietty ääni, varsinkin mulla, jolla puhutaan Benjille. Vähän pehmeämpi, lepertelevämpi. Huomaan käyttäväni samaa ääntä vauvalle. Ihan vahingossakin. Benji ei tajua! Sen mielestä hänelle jutellaan, hänen hemmotteluäänensä on käytössä, mutta mama juttelee ihan väärään suuntaan :D Pari kertaa se on tullut työntämään päänsä katseeni ja mahan väliin vähän sellaisella “hei, mä oon täällä, etsä nää?” -meiningillä. Se on hauskaa :D

shutterstock_262004252-998x666

On monia syitä, miksi äitiä kehotetaan juttelemaan vauvalle. Äänen tuttuus, äidille vauvan konkretisoituminen jnejne. Minulle se on myös omalla tavallaan läsnäoloa. Raskaus painuu välillä mulla ihan unholaan. Meen ja teen ja pyörin ja hyörin ja en aina muista, että vauva on matkassa. Eihän raskaudessa voi eikä pidäkään olla läsnä 24/7, kunhan muistaa pitää huolta itsestään, syömisistään ja tällaisista. Mutta ei kukaan voi olla läsnä raskauden ajattelussa joka päivä aamusta iltaan. Siksi onkin ihanaa ottaa välillä omaa aikaa, ihan vain sen kymmenen-viisitoista minuuttia ja jutella vauvalle. Vauva vastaa yleensä liikkeillä takaisin.

Nyt kun olen jo useita viikkoja jutellut omalle navalleni, en pidä sitä enää yhtään hassuna. Alkuun se tuntui hyvin omituiselle, mutta nyt se on ihan selkeä osa raskautta. Uusin askel onkin ollut vauvalle laulaminen. Ääneni on ihan kamala ja en kyllä laula julkisesti kuin todella humalassa tai kiduttaakseni jotain toista. Välillä lauleskelen jotakin mukana miehen kanssa ja olen ihmetellyt, ettei hän ole vielä ottanut eroa sen takia :D Mutta tämän vauvalle laulamisen jätän kyllä ihan sellaiseksi tapahtumaksi, jota ei todista kukaan muu :D Laitan soimaan jotain tuttua musiikkia, ja laulelen mukana. Vauvat kuulemma tykkää kun äidit laulaa, en ymmärrä tosin miksi. Ehkä se on koomista viihdykettä heille.

Kyllähän sitä välillä olonsa tuntee höperöksi, mutta samalla aika turvalliseksi ja läheiseksi. Ei ole tarvinnut juuri kertaakaan huolestua raskauden aikana vauvan liikkeistä, kun useamman kerran päivässä niille ottaa hetken aikaa ja oikeasti “kuuntelee”. Sitä ei tee pelon tai säikähdyksen vuoksi ihan stresseissä, vaan nauttien siitä, että tuntee vauvan meuhkaamisen ja kommunikoi hänelle. Se on itse asiassa pähkähulluudessaan aika kivaa :)

Kuvat: Shutterstock

0

Related Posts

12 Comments

  • Reply hansku Friday, February 3, 2017 at 16:18

    Vauvat myös tunnistaa lauluja mitä sille lauletaan kun ne on vielä mahassa. Myöhemmin ne voi esimerkiksi rauhoittaa vauvaa. Oon myös kuullut että eräälle lapselle on laulettu paljon tiettyä kehtolaulua ja nyt saa sitten tosi vahvan tunnereaktion ja alkaa itkemään kun äiti laulaa. Tietenkin voi tulla monen muunlaisiakin reaktioita :) ne laulut ja vielä vanhempien laulamana on kyllä tosi tärkeitä lapsille :)

  • Reply Katariina Friday, February 3, 2017 at 16:37

    ei kuulosta yhtään höperöltä vaan tosi terveeltä <3 Ihanaa lukea näitä sun tekstejä. Välittyy aito rakkaus vauvaasi kohtaan jo nytten. Rakastan sitä että teskteistäsi välittyy aina se sinun oma persoonallisuutesi, jonka vuoksi blogiasi olenkin seurannyt jo simban vauva ajoista saakka! Itse olen tuolloin ollut ihan teini ja koen sinut erittäin hyvänä ''roolimallina'' sen ikäisen tytön seurattavaksi tuolloin :)!

  • Reply Ronjajovi Friday, February 3, 2017 at 16:42

    Me oltiin miehen kanssa Henkassa The 69 Eyesin keikalla mun ollessa rv40. Oli kyllä parhain keikka, vaikka siellä ei päästykään istumaan. Mutta hyvin jaksoin seistä ja vauvakin oli masussa nätisti. :)

  • Reply AnnaS Friday, February 3, 2017 at 19:00

    Haha mä oon kans ihan järkyttävän huono laulamaan, mutta jo raskausaikana väkisin aloin lauleskelemaan mahalle ja nyt laulan vauvalle tosi paljon, yleensä tyttö rupeaa nauramaan laululleni että kai se on hyvää viihdettä. :D tuosta tuli mieleen, kun siskoni oli hoitamassa toisen siskoni lapsia yön, illalla sitten uni ei meinannut tulla lapsilla ja he pyysivät siskoani laulamaan (siskoni myös tosi huono laulamaan), no eihän siinä muu auttanut kuin alkaa tuutulauluja laulamaan, kohta sängystä kuuluikin “ei sittenkään tarvi laulaa” .:D
    Mä myös höpöttelen tytölle jatkuvasti, just sellaista tekemisten selostusta ja tavaroiden nimeämistä. Mielestäni se höpöttely tuo vauvalle myös turvaa, että vaikkei äiti tai isä kokoajan ole näköpiirissä, eivät he silti mihinkään katoa. Ja siis miten ihanaa kun vauva yhtäkkiä alkaa vastailemaan! Nykyään käydään jo pitkiä keskusteluja vaikka tytön jutut onkin erillaisia kiljaisuja, naurua ja jokellusta <3

  • Reply Suvi Friday, February 3, 2017 at 19:32

    Mielenkiintoinen postaus! Olen kuullut tutkimuksista, joissa on selvinnyt, että nykyään pienten lasten puhekyvyn oppiminen on heikentynyt/myöhästynyt huomattavasti, koska monet vanhemmat huomaamattaan viettävät paljon aikaa kännyköiden/tietokoneiden ääressä, eivätkä siksi välttämättä huomaa keskittyä puhumaan pienille lapsille (etenkin sen ikäisille, joilta ei vielä saa samalla tavalla vastausta). En tietenkään siis itsekään ajattele, että kännykät/muu teknologia olisi jotenkin pahasta, mutta käy kyllä hyvin järkeen, että jos lapsille ei jakseta puhua ja selittää asioita ja niiden merkityksiä, niin lapsen puhekyvyn oppiminen hidastuu puhumattakaan sanojen, asioiden ja tunteiden merkityksien oppimisesta.

  • Reply Elle Friday, February 3, 2017 at 22:51

    Ehdottomasti kannattaa jutella vauvalle. Kaverini kertoi tuttavistaan, jotka eivät olleet juuri koskaan puhuneet vauvalle. Tästä johtuen lapsen puhumaan oppiminen viivästyi. Vanhemmista oli tuntunut typerältä puhua pienelle lapselle, joka ei vastannut mitään. :(

  • Reply Krisse Saturday, February 4, 2017 at 01:20

    Tuosta laulamisesta ja rauhoittamisesta: mulle ja sisaruksilleni äiti lauloi odotusaikana usein samaa lastenlaulua. Kerran sitten ku äiti nukutti veljeä ja lauloi kyseistä laulua, pikkuveli kielsi, että älä laula tuota laulua kun sit alkaa nukuttamaan :D

  • Reply Kieli Saturday, February 4, 2017 at 02:29

    Puhutko/opetatko lapsellesi venäjää? Tai mitä kieliä aiotte kotona puhua lapselle? Suomen silti oppii pakosta, mutta toki suositus on puhua sitä omaa tunnekieltä. Itse olen suomea äidinkielenä puhuva, mutta Ruotsissa kasvanut. Silti puhuin lapselle ehkä 5 min ruotsia kunnes vaihdoin suomeksi :D. En oikein tiedä miksi, kai se vaan tulee siitä omasta lapsuudesta että lapselle pitää puhua suomea ettei omat juuret unohdu.

  • Reply Satu Saturday, February 4, 2017 at 10:12

    Jatka samaan malliin! Ja kun vauva on muutaman kuukauden ikäinen,ala myös lukea. Se tuntui aluksi hassulta,kun vauva ei keskittynyt tms. mutta kantoi hedelmää. Kun vauva vastaa,älä reagoi “joo kyllä”,vaan “kuule” sanoja ja käy keskustelua vauvam puolesta tyyliin”niin siinä on lintu ja…”. Itse noudatin näitä ohjeita ja nyt meillä on 1,5v,jonka kanssa voi keskustella mistä vaan. Hän osaa tuhatkunta sanaa ja puhuu viiden sana lauseita,laulaa kokonaisia lastenlauluja jne. Välillä jatkuva läsnäolo oli itselle väsyttävää,kun piti pinnistellä ymmärtäökseen vauvan sanomaa mutta kannatti! Hoitotäti sanoi,ettei vastaavaa ole nähnyt -varsinkaan viime vuosina.

  • Reply Maarit Saturday, February 4, 2017 at 19:47

    Moikka! Meillä on 1v 2kk taapero, jolle on aina puhuttu paljon ääneen, laulettu, luettu satuja ja runoja ja kuvakirjoja, oltu vauvojen runokerhossa, nimetty asioita ja tunteita. Olen myös paljon hiljaa, koska olen luonteeltani hiljainen – hiljaisempi kuin vaikka puolisoni. En ole kokenut sitä vaarallisena eikä lapsen kehitys ole jäljessä. Hän ei myöskään ole mitenkään super kehittynyt yllä mainittujen asioiden vuoksi, emmekä sellaiseen tähtääkään. Lähinnä jutellessa jne. mielessä on ollut kontaktin otto ja läsnäolo, ei puheenkehitys. No se runokerho oli vaan hauskaa, ei siinä suurempaa syytä ollut.

  • Reply Sipu Saturday, February 4, 2017 at 21:49

    Vauva rauhoittuu laululla huomattavasti paremmin kuin puheella, en nyt muista sitä prosenttia tutkimuksista mut ero oli huima. Tän oon huomannut myös käytännössä, nyt kun oma on 3 kk. Mullakin oli iso kynnys alkaa laulamaan, kun pidän ääntäni kamalana enkä ikinä laula kenenkään kuullen. Pakotin itseni siihen ja nykyään se tuntuu tosi luontevalta, meillä lauletaan päivittäin :) oon myös jutellut ja hymyillyt kauheasti vauvalle heti alusta asti, ja hän alkoikin hymyilemään pariviikkoisesta takaisin ja juttelemaan jo kolme-neljäviikkoisena pikkuhiljaa. Jotenkin musta ois kauhea ajatus, ettei vauvalle juteltais. Se kuitenkin tarvii sitä jo ensipäivistään lähtien, vaikka onkin vielä tosi passiivinen möllykkä. :)

  • Reply L Sunday, February 5, 2017 at 12:16

    Niinkun joku tuolla ylempänä mainitsi, olisi tosi mielenkiintoista lukea ajatuksiasi kaksikielisyydestä, eli aiotteko puhua lapselle jotain muutakin kieltä, kuin Suomea? :)

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post