Monthly Archives

January 2017

Ajatuksia lapsenvahdeista

Mother and daughter indoors playing and smiling

*Arvonnan tarjoaa kaupallisessa yhteistyössä Babysitter.fi

Lapsenvahtiasiat on aina mielenkiintoisia ja nostattavat aina vähintäänkin myrskyn, sillä jokaisella on oma mallinsa toimia ja oma malli tuntuu joidenkin mielestä ainoalta oikealta todellisuudelta. Toiset eivät vielä 2-vuotiaan lapsenkaan kanssa halua olla yötä erossa, toiset voivat lähteä viikon lomalle kun vauva on 6 kk vanha. Mielestäni jokaisella on oikeus omaan toimintatapaansa ilman mitään tuomitsemisia.

Olen tosin jo koiran kohdalla huomannut, miten herkästi eri toimintamalleja tuomitaan. Toisten mielestä koiran ottamisen pitäisi sitouttaa loppuelämäksi kotona pysymiseen ja lapsi nyt on vieläkin isompi asia. Me ollaan koiran kanssa kehitetty oma malli ja lapsen kanssa tulee varmasti muokkaantumaan omansa. Niin Benjin kuin Jedinkin kanssa sain hirveästi palautetta siitä, että pienen pennun kanssa kävimme joka paikassa ja Benjin kanssa ensimmäinen koti, johon hänet veimme, olikin vanhempieni koti Vantaalla. Missä oli kaksi isompaa koiraakin vielä! Kas kummaa, meillä on kuitenkin pikkukoiraksi melko lailla peloton kaveri (mitä nyt muovikassit ja varsinkin IKEA-kassit ovat suurin vihollinen) ja Benji viihtyy Vantaalla hoidossa niin hyvin, ettei taida edes huomata lähtöämme ja paluutamme. Perheemme palvovat Benkkua ja Benji on Jedin kanssa ihan parhaita kavereita. Aina jälleennäkeminen aiheuttaa mielettömän riemun ja ne painivat lakkaamatta kunnes uni tulee, jollon toki myös nukutaan pylly vasten pyllyä. Benji ei pelkää isoja koiria, pieniä koiria, pyöriä, rattaita, väkijoukkoa. Kantokassiinsa se kiipeää usein itse ja odottaa tyytyväisenä, minne sillä kertaa mennään. Jutille vai Jedille. Kaiken kaikkiaan meillä on siis todella aktiivinen ja peloton pikkukoira, jonka kanssa viiden tunnin ajomatka käy kuin leikiten ja jonka uskaltaa jättää hoitoon potematta pienintäkään omantunnon tuskaa, sillä tietää sen olevan siellä enemmän kuin onnessaan. Continue Reading

0

Related Posts

Hämmennystä

29viikkoa (1 of 1)

Päivän fiilis: Hämmentynyt
Päivän painonnousu: + 3 kg ensimmäisestä neuvolakäynnistä (yhteensä siis n. 5-6 kg)
Päivän viikot: 29
Päivän olo: Erinomainen, joskin vähän huolestunut
Päivän malttamattomuus: Missä on se paljon valiteltu ja kehuttu supernälkä?

Mun olo on hämmentynyt. Palattuamme häistä olin ihan varma, että tässä on tullut painoa lisää, kun bebe on kasvanut ja onhan tässä viikkojakin takana. Vaa’an lukema on vaan ollut viimeiset muutaman päivän koko ajan pienempi. Hämmentävää. Mun viimeisin mielikuva mun painosta ennen raskautta on n. huhtikuulta. Siitä välistä ensimmäiseen neuvolaan kertyi n. 3 kg (en valitettavasti muista tarkkaan), joka oli varmaankin aika lailla alkuraskauden turvotusta. Ensimmäinen neuvola oli siinä elokuun lopussa ja siitä on nyt tässä viidessä kuukaudessa tullut vaan tuo 3 kg lisää painoa. Vaikka maha Continue Reading

0

Related Posts