MUILLE KERTOMISESTA

mungobaby (6 of 11)

(Pahoittelut, jos postauksessa on toistoa, tämä on kirjoitettu jo viime viikolla)

Ihan ensimmäisenä raskaudesta tiesi siskoni. Pidin itseäni hulluna, kun tein parin päivän välein raskaustestiä, enkä itsekään uskonut siihen haaleaan viivaan testissä. Sisko varmensi näköhavaintoni oikeaksi niinkin hienolla tavalla kuin WhatsApp -kuvalla. Mies oli kiinni töissä ja minä olisin varmaan poksahtanut, jos olisin tuijotellut tikkua yksikseni pari tuntia.

Jo ennen raskautta, olin “päättänyt”, että sitten kun raskaus osuu kohdalle, haluan pitää sen salassa mahdollisimman pian. Oon ylipäätään kaikista onnellisimpien ja tärkeimpien asioiden kohdalla sellainen, etten halua kertoa niitä kovin monelle. Tuttavapiirissä sattunut myöhäinen keskeytys rakenneultran tulosten takia jätti niin vahvan jäljen, että halusin pitää asian vain itselläni. Olinkin siis lähes vakuuttunut, ettemme kerro kellekään ennen joulua. Hyvin sekin suunnitelma meni :D

Paras ystäväni oli käymässä luonamme jo ennen varhaisultraa, ja koska asumme eri maissa ja näemme pari kertaa vuodessa, halusin jakaa ilouutisen heidän kanssaan kasvotusten. Puhuimme asiasta paljon viikonlopun aikana ja sain uutta näkökulmaa aiheeseen. Rakas ystäväni oli juuri menettänyt itselleen tärkeän läheisen, ja kertoi näkemyksensä siitä, ettei pitkittämisessä hänen mielestään ole järkeä. Että kaikista läheisimmille kannattaisi kertoa. Mitä jos jotakin sattuisi, eivätkä he olisi koskaan saaneet tietää?

Varhaisultran jälkeen meni pari päivää kun tuijottelimme vuoron perään pientä kirppua ja ihmettelimme, että onko tuossa ihan oikeasti meidän tuleva vauva. Vanhempamme tulivat juhlistamaan syntymäpäiviäni muutaman päivän päästä, ja vaikka olinkin alkuun niin vahvasti vakuuttunut, ettemme kerro heillekään ennen nt-ultraa, mielemme oli muuttunut. Tiesin, että kertoisin vanhemmilleni, jos jotakin kävisi ja raskaus keskeytyisi. Miksei siis kertoa raskaudestakin? Teetin ultrakuvasta valokuvat, joissa laskettu aika oli teksteinä yhdessä vaaleansinisen ja vaaleanpunaisen sydämen kanssa. Syntymäpäivänäni ruokapöydässä annoimme vanhemmille samanlaiset kortit ja he avasivat ne samanaikaisesti. Oli ihanaa, kun uutisen pääsi kertomaan samalla kerralla molemmille perheille, jotka ottivat sen vastaan yhtä riemukkaasti. Myös siskomme saivat tietää tulevasta tädin pestistään samana päivänä (pl. siskoni, joka jo siis tiesi asiasta).

Mulla ei oo ollut ihan hirveetä kiirettä kertoa asiasta lähipiirissäkään. Kun perheet tiesi ja Viivi tiesi, oli sellainen olo, että mihinkään ei ole kiire. Otimme mielessämme ystäville kertomisen aikarajaksi nt-ultran.

Mulla on omituinen usko positiiviseen ja negatiiviseen energiaan. En ole kovin hengellinen, enkä varsinkaan uskonnollinen. Joku korkeampi voima mielestäni maailmassa kuitenkin on, ja olen ennenkin puhunut uskostani kohtaloon, karmaan ja jopa suojelusenkeliin. En koe näitä asioita niiden uskonnollisten opetusten raameissa, vaan omalla tavallani. Uskon, että posiitivinen vetää positiivista ja negatiivinen negatiivista. Pyrin siis ajattelemaan aina mahdollisimman valoisasti ja positiivisesti asioista. Kertomisen pitkittäminen oli minulla tässä tunnejaossa kiinni. Halusin kertoa ihmisille, jotka olisivat aivan 100 % onnellisia meidän puolesta, ja joilla ei olisi yhtäkään surullista, vaikeaa, kateellista tms. ajatusta. Oli henkisesti helppo kertoa uutiset niille ystäville, jotka olisivat vain ja ainoastaan onnessaan meistä. Käytännössä ystävien leviäminen ympäri maailman ja Suomen vaikeutti tilannetta, sillä halusin kertoa heille kaikille kasvotusten. Kerroimme lähimmille ystäville lokakuun alussa aina mahdollisuuksien mukaan nähtyämme heitä. Osa tuli käymään, osan luona kävimme itse. Ensimmäisten joukossa oli tuoreet mamat Noonis ja Meri. Olen siitä lähtien käyttänyt heitä tiedonjanoni informatiivisina lähteinä ja naisina, joiden kanssa asia oli helpointa ja luontevinta jakaa raskautta.

mungobaby (7 of 11)

Olen puhunut usein siitä, kuinka äitiysasioista ei pitäisi kysellä. Ei pitäisi tentata, ei vihjailla, ei mitään. Asia tuli ajankohtaiseksi itselleni vasta tänä vuonna, ja tähän mennessä kaikki on mennyt kivuttomasti (ainakin henkisellä puolella). Olen siitä jokaikinen päivä kiitollinen. Olen kuitenkin osannut jo kauan sitten ymmärtää, miten vaikea aihe tämä monille on. Toivon ihan sydämestäni, että tästä asiasta kirjoittaessani en loukkaa ketään. Voin kuvitella, miten ikävälle tuntuu lukea juttujani, jos oma vauvahaave ei ole vielä ottanut tuulta siipien alle, tai vielä pahempaa, pakottanut kohtaamaan ikäviä ja kamalia tapahtumia. On vaikea kirjoittaa tästä näin avoimesti, sillä en halua aiheuttaa asialla kellekään pahaa mieltä.

Asiasta kertominen ihan todella läheiselle ystävällekin on ollut vaikeaa. Akuutissa vauvakuumessa viihtyvät ystävät ovat tietenkin onnellisia ja iloisia meidän puolesta, mutta ymmärrän, että asia voi olla samalla myös vaikea. Tämäkin on saanut minua koko ajan enemmän ja enemmän jättämään kertomista myöhemmäksi.

Joillekin ihmisille paljastin hieman olosuhteidenkin pakottamana jo paljon aiemmin raskaudesta. Entisellä työpaikallani ilmoitin hyvin aikaisessa vaiheessa, sillä raskaus johti myös päätökseen irtisanoutumisesta. Halusin raskauden olevan hieman seesteisempää aikaa ja tarvitsin tilaa ja aikaa itselleni ja raskaudelle. Nähtävästi se aika on kylläkin mennyt oireiden selättämisessä. Sopimukseni olisi jatkunut vielä muutamia kuukausia, mutta päädyimme miehen kanssa siihen, että on parempi, että irtisanoudun ja keskityn rauhalliseen olemiseen ja yrityksen asioiden saattamiseen sille mallille, että on helppo jäädä äippälomalle stressittä. Päätös oli vaikea, mutta jälkeenpäin sitä helpotti tieto, että yrityksen toiminta loppui sellaisenaan muutenkin kuukausi lopettamiseni jälkeen.

Kerroin Johannalle, kerroin valmentajalleni, kerroin Rantapallon ihanalle toimitusjohtajalleni. Johannalle, että käytettäisiin luonnonvärejä, eikä värjättäisi päänahan läheltä raskauden aikana. Valmentajalleni, sillä ihan kaikkia harjoituksia en enää pystynyt treeneissä tekemään heti alussakaan. Joukkueellekin kerroin melko ajoissa, sillä en voinut sitoutua sarjapeleihin kuin suunnillen tammikuuhun asti. Tietenkin tämä blogi sai varovaiseksi kertomisen suhteen, mutta samalla en jaksanut miettiä hirveän paljon, että joku “väärä” ihminen saa tietää. Olen ollut raskausväittämien “uhri” jo niin kauan, että niiltä on kadonnut jo uskottavuuspohja. Onni onnettomuudessa.

Huomasin nopeasti, että mitä pidemmälle raskaus eteni ja mitä enemmän rakkaimmista ystävistä siitä tiesi, sitä vähemmän halusin kertoa siitä muille.

Masu ilmestyi noin viikolla 14-15. Ei nyt mikään pallo, mutta helposti huomattavissa, sillä myös vartalon painopiste siirtyi aika selkeästi. Ennen kertomistamme jäimme kiinni vain yhdelle ystäväpariskunnalle. Tarkkasilmäinen ystävämme huomasi tupareissa, että viinilasi vaihtui hetkessä “siiderilasiin” (= alokoholitonta ginger alea) ja epäilykset heräsivät. Kahta viikkoa myöhemmin illallistilanteessa istuimme saman henkilön kanssa vierekkäin, ja again, tarkat silmät huomasivat tarjoilijan vaihtavan välissämme pulloa alkoholittomaan. Olen yllättynyt, miten helppoa asiaa oli peitellä, vaikka Suomessa ei lähtökohtaisesti voi olla illanvietossa juomatta ilman, että on raskaana tai tullut uskoon. Noin kärjistetysti. Pärjäsin pitkälle ginger alella, alkoholittomilla viineillä, alkoholittomilla drinkeillä (mojito näyttää mojitolta ilman alkoakin :D). Ginger ale siiderilasissa näyttää siideriltä ja pienemmässä lasissa vodkabatterylta. En yleensäkään humalassa ole kovin erilainen kuin selvinpäin, joten juhlatilanteetkin menivät melko helposti. Hauskinta on ollut järkyttää lähimpiä ystäviä, jotka eivät ole arvanneet mitään, vaikka olemme nähneet melko usein! :D Se sellainen “mut siis häh, miten pitkällä, mutku, entäs, emmäootajunnu!”. Toisaalta yksi ystäväni (miespuolinen vieläpä ) laittoi noin viikko sitten viestiä, että onnittelut molemmille. Oli kuulemma instagram-kuvista arvannut :D

vauva (9 of 10)

Kun yksi rakkaimmista ja pitkäaikaisimmista ystävistämme oli käymässä tupareissamme, hän naureskeli mulle räkäisesti seuraavana päivänä, että “sellaista se on, darrat menee pahemmaksi iän myötä”. Aamupahoinvointi ja väsymys oli ihan dead ringer todelliselle liskodiskolle. Samainen ystävä oli ihan epäuskoinen kun myöhemmin kerroin, mitä “darrani” oikeasti oli :D

Nyt kun menossa on viikko 19, kaikki ystävämme ja kaverimme tietävät, ja vaikea tätä olisikaan enää piilotella ilman melkoisia lihomisepäilyjä. Eipä niillä niin väliä, mutta tämä raskauden puoliväli tuntuu ihan sopivalta ajalta elää tapahtumaa “julkisesti”. Pohdin pitkään, että en kertoisi blogissa ennen rakenneultraa. Se olisi ollut perusteltua ja fiksuakin. RU häämöttelee kuitenkin jo ihan lähipäivinä, ja asian omalta kohdaltani ratkaisi se, etten osaisi olla kertomatta asiasta, vaikka jotakin ihan kamalaa tapahtuisikin. Tosiasiassa raskaus ei ole koskaan “varmoilla” vesillä. Aina voi tapahtua jotakin. 

Bloggaajana olen monia avoimempi ja jaan elämääni välillä ehkä liiankin paljon. Samalla kuitenkin olen hyvin tietoinen siitä, mitä jaan ja mitä jätän jakamatta. Minun on helppo olla minä, koska tiedän, että tärkeimpiä puolia itsestäni ei kukaan lukijani tiedä. Tietyllä tavalla olen oikean Annan kuori, se valittu ja harkittu osuus, jonka päätän blogissani näyttää. Kuitenkin, blogi on minulle paikka, jossa antaa itsestäni välillä myös hieman enemmän. Pahimpia kauhukuvia maalatessanikin tiesin siis, että tämä kokemus on ollut niin vahva tähän mennessä, että kävi mitä ikinä, en olisi voinut jättää tästä kertomatta. Tämä raskaus on mullistanut elämäni, imenyt kaikki mehut, ja vaikuttanut arkeeni todella vahvasti. Olisi vaikea sulkea asiaa kokonaan pois ja jatkaa bloggaamistani sellaisena, kuin olen sitä tähän asti tehnyt.

Mielestäni kertomisen pitäisi olla jokaisen oma oikeus ja sen ajoitus pitäisi olla jokaisen päätettävissä. Läheisiltä ystäviltä hyväksyn täysin kysymisen, mutta muina pitäytyisin aina omien epäilysten kanssa hiljaa taustalla. Minulle oli hirveän tärkeää, että saimme kertoa tästä perheillemme ja läheisillemme kaikessa rauhassa, kasvotusten ja rutistuksin. Meille oli tärkeää, että saimme käsitellä alun pahimmat pelot rauhassa. Että saimme saada jonkinlaista “varmuutta” (ei sellaista raskaudessa olekaan :D) ja luottamusta tähän raskauteen. Että saimme elää meidän omaa elämää ja mennä omilla ehdoilla. Että saimme totutella pieneen salamatkustajaamme ensin itse, sitten muiden kanssa.

0

Related Posts

26 Comments

  • Reply Milla Saturday, November 19, 2016 at 17:11

    Vitsi miten onnellinen voikaan toisten puolesta olla, ONNEA! ♡

    Muistan, kun joskus muinoin kerroit blogissasi, että sinulla on ollut nimet valmiina mahdollisille tuleville lapsillesi, vieläkö nämä nimet ovat mahdollisia nimiä tulevalle vauvalle? :)

    – Milla

  • Reply Bea Saturday, November 19, 2016 at 17:16

    Onnea raskaudestasi!
    Itse olen ollut kaksi kertaa raskaana. Ja tuo “kenelle kerron” ja “milloin kerron” on ollut aina hieman hankala juttu. Ensimmäisestä raskaudesta e nkerennyt kertomaan kun ihan lähipiirille, keskenmeno tuli muistaakseni viikolla 10. Toinen raskaus kerkesi etenemään viikolle 15, kun jouduin synnyttämään kuolleen vauvan (kromosomipoikkeavuus). Tuolloin jouduin vähän olosuhteiden pakostakin kertomaan useammalle ihmiselle, mm. parille työkaverille. Onneksi kaikki joille kerroin, ovat osoittautuneet sellaisiksi joille olisin voinut anyway kertoa raskauden keskeytyksestä.
    Nyt yritän taas raskautua. Mutta koska nyt tiedän miten mönkään asiat voi mennä, yritän pitää kaiken mahdollisimman pitkään vain omana tietonani. Kai tämä on joku suojamekanismi tai jotain. En jaksa selitellä kellekään. Enkä jaksa voivotteluita tai sääliä.
    Ole onnellinen siitä, että voit tulla raskaaksi ja saada lapsen. Se ei kaikille ole mahdollista. Mutta olen vilpittömästi onnellinen puolestasi. Lapsi saa sinusta ja miehestäsi hienot vanhemmat <3

  • Reply Nina Saturday, November 19, 2016 at 17:20

    Minä ainakin ymmärrän näkemyksesi, ja noin varmasti itsekin toimisin. Itse en vielä näe lapsia osana arkeani, mutta ehkä jonain päivänä :) nuorempana olin ehdoton, hoin etten halua lapsia. Niin se mieli on muuttunut kun kolmen vuoden päästä mittariin pärähtää kolmekymmentä. Kuljen vuoden sinua jäljessä.

    Ja hei, sinun blogisi, sinun elämäsi, sinun tuntemukset jne. Kirjoitat blogeihin sen mikä tuntuu sinusta hyvälle :)

  • Reply Amria Saturday, November 19, 2016 at 17:44

    Pakko sanoa että tykkään nykyisestä blogin linjasta niin paljon enemmän kun ennen, kun olet enemmän jakanut asioita ja ollut avoimempi Kuopioon muuton jälkeen ☺️👍 Onnittelut raskaudesta ja ihanaa odotusta! Älä pyytele anteeksi sitä miten nopeesti tai helposti tulit raskaaksi, niin käy toisinaan. Joskus hyvä tuuri ja joskus on hedelmällinen 😁 Voi olla niin monen asian summa lopulta. Itse epäilin vuosia olevani kykemätön saamaan lapsia, kunnes yksi ainoa asia muuttu ja ekasta kerrasta raskaana 🙈 Tein tosin erilaisen päätöksen lopulta raskaudesta, koska joskus tilanteet on sellasia. Ihan yhtä hyvin voi käydä yhtä hyvä tuuri tai voi kestää pitkään, kun lopulta alkaa yrittää.

    Ehkä vielä suosituksena vinkkasin lukemiseen Kaisa jaakkolan reipas rakas raskaus, mikä on siis yhden parhaimman suomalaisen ravintolavalmentajan rakkauskirja 😊

  • Reply Liazz Saturday, November 19, 2016 at 18:30

    Nyt oli pakko jättää sinulle viesti. En ole koskaan aiemmin ole ollut säännöllinen lukijasi, käynyt katsomassa pari päivitystä ehkä puolen vuoden välein. Syyskuussa eksyin taas sivuillesi, ja ilman että olen perehtynyt elämäntilanteeseesi sen syvemmin, minut valtasi jotenkin vahva tunne raskaudestasi. Kävin läpi enemmän päivityksiä ikään kuin etsien varmistusta että olet kertonut asiasta. Sitä ei löytynyt. Sanoin itselleni että nyt on tunne väärässä, vaikka se oli niin vahvana. Sen jälkeen olen käynyt viikottain sivuillasi ikään kuin odottamassa että jokohan nyt olet julkistanut asian. Kerron tämän siksi, täysin itsekkäistä syistä, sillä olen aina aistinut ihmisiä ja heidän elämäntilanteitaan ja nyt ajattelin että olenpa väärässä, miksi siis tunne on niin “varma”. Sinusta, täysin tuntemattomasta henkilöstä jonka asioilla en ole koskaan spekuloinnit, ennemminkin vain ihaillut hienoa kuvausjälkeä. Niinpä kun tällä viikolla tulin taas blogiisi, minut valtasi mieletön ilon tunne, ja jopa pari kyyneltä. Onneksi olkoon sydämeni pohjasta koko perheelle! Jään mielenkiinnolla lukemaan ajatuksiasi myös jatkossa, sillä näiden muutaman raskaus-aiheisen postauksen perusteella olemme hyvin samansuuntaisesti aiheesta ajattelevia. Itse olen pian 33-vuotias, yhtä aikaa koko ajan vahvistuvan “vauvakuumeen” ja mahtavien työmahdollisuuksien ristiriidassa elävä. Tiedostan ettei aikaa ole hukattavaksi jos lapsia haluan, mutta kun pelottaa myös uran tyssääminen. Toivottavasti pian saan sisäisen varmuuden näiden asioiden suhteen, sillä tämä voi olla myös aika raastavaa välillä. Olen ottanut myös lähipiirissä tapahtuneiden viimeisten raskausuutisen kanssa aika rankasti, ja päätynyt itkeskelemään miehen olkapäätä vasten. Ystävieni puolesta tietysti olen onnellinen, tämähän on vain omaa sitä henkilökohtaisinta surua. Hyvää jatkoa, jään lukemaan :)

  • Reply Heidi Saturday, November 19, 2016 at 18:31

    Ensimmäiseksi täytyy sanoa että olen tosi onnellinen puolestasi ja innolla luen vauva postauksiasi. Kun paljastit raskaus uutisesi, luin sitä itku silmässä ja masennuin hieman.
    Täällä ollaan vauvaa yritetty 1,5 vuotta ja koettu yksi keskenmeno, henkinen helvetti voin kertoa. Suru edellisestä raskaudesta ja stressi tulla uudelleen raskaaksi. Haluaisin takaisin ajan “me nyt tässä vähän yritetään lasta”, jolloin ahdistavia tunteita ei ollut.

    Keskenmeno sattui rv11, olin juuri ehtinyt kertoa muutamille. Ja yllättävän moni arvasi. Ensimmäiseksi oli siis aloitettava kierros kerrotaan kaikille keskenmenosta, ei kiva. Nyt puoli vuotta myöhemmin huomaan ihmisten tarkkailevan mahaani ja on yksi jopa kysynyt suoraan, seurauksena itku joka ei meinannut loppua. Mielestäni kysymys “oletko raskaana” on niin henkilökohtainen etten kysyisi sitä keneltäkään. Koskaan ei voi tietää mitä siellä taustalla on.

    Kenenkään toisen onni ei ole minulta pois, on vaan rankaa lukea kuinka helposti raskaus toisilla alkaa. Anna olet todella sydämellinen ihminen ja toivon sinulle kaikkea hyvää 😊. Ihanaa että aloitit mungobaby blogin.

  • Reply Heli Saturday, November 19, 2016 at 18:43

    Paljon onnea Anna. Täällä mä avaudun nimettömänä omasta alkuraskaudestani, vain mies ja yksi ystävä tietävät. Niin paljon pelottaa että jotain menee vikaan – siksi en ole äidillekään kertonut vielä. Jännää miten ensin panikoi ettei varmasti edes raskaudu ja nyt siitä selviääkö se pieni. Vaikka raskautuminen tapautui tyyliin Heti :)

  • Reply Julia Saturday, November 19, 2016 at 19:16

    Onnea todella paljon teille molemmille! <3 Tulee itselle uudestaan vauvakuume lukiessa sinun odotuksestasi. Meillä on jo tulossa 2-vuotissynttärit parin viikon kuluttua. Nauti raskausajasta paljon, vaikkei se aina niin mukavaa välttämättä ole, mutta se menee niin pian ohi. :) Suosittelen muuten liittymään facebookissa Imetyksen tuki ry:n ryhmään, se oli pelastus vauva-aikana imetyksen suhteen. :)

  • Reply Minna Saturday, November 19, 2016 at 19:32

    Itsekin raskauden keskeyttäneenä olen onnellinen puolestanne eikä tekstissä ollut mitään loukkaavaa. Meille taisi jäädä jonkinasteiset traumat odotetun lapsen menetyksestä, mutta en silti arvosta sen vähempää toisten odotusta ja onnea. Ihania vauvan tuoksuisia hetkiä eläkä anna mahdollisten ikävien kommenttien lannistaa onneanne.

  • Reply Ina Saturday, November 19, 2016 at 20:25

    Onnea vielä kerran <3 ihana lukea näitä sun raskausjuttuja kun oon ite nyt viikoilla 24 :)
    Me kerroimme molemmista raskauksista perheillemme heti samana päivänä kun tein raskaustestin. Ihan juuri sen takia, että jos keskenmeno tulisi niin voisin heille puhua eikä tarvitsisi yksin (tai siis miehen kanssa) sitä surra. En pystyisi pitämään itselläni niin suurta surua. Ja tottakai ihanaa myös juhlia yhdessä raskautta :) ystäville kerroimme pikkuhiljaa nt-ultran tienoilla. Muille sitten kun huomasivat itse :D

  • Reply Eevis Saturday, November 19, 2016 at 21:00

    Paljon onnea teille ja ihanaa odotusta! Kuulun niihin, jotka haluaisivat vilpittömästi iloita ystävien vauvauutisista, mutta eivät vaan pysty siihen. Aihe on todella vaikea, eikä sitä voi täysin ymmärtää jollei ole vastaavaa kokenut. Kunnioitan sua suuresti, kun oot ollut huomaavainen ja kertonut aluksi vain heille jotka ovat aidosti mukana onnessanne. Toisaalta sekin, että saa tietää viimeisten joukossa, voi tuntua valtavan pahalta. Oma tilanteeni on se, että haluaisin lapsen, mutten löydä edes miestä. Ulkopuolisuuden tunne pelkästään pariskuntien joukossa, saati lapsiperheiden, on nykyisin oikeasti jo ihan musertava.

  • Reply Emma Saturday, November 19, 2016 at 23:52

    Kirjoitat aiheesta kauniisti! Itsellä vauva-asiat ovat toivottavasti tulevaisuudessa. Muille kertomisesta ajattelen tällä hetkellä niin, että lähimmälle piirille haluaisin kertoa mahdollisimman pian. Siksi, että olisi ihanaa iloita varhain, mutta myös siksi, että heille kertoisin varmasti myös raskauden keskeytymisestä ja se olisi kai helpompaa, jos he tietäisivät asiasta jo. Jännittävää sitten katsoa, miten silloin joskus sitten asiasta ajattelee.

  • Reply Tuuli Sunday, November 20, 2016 at 09:27

    Me tilattiin miehen kanssa tuleville isovanhemmille vaari-mummu-kahvimukit ja voi luoja miten meitä jännitti kun käytiin ne pahaa-aavistamattomille vanhuksille jakamassa. Kyseessä oli suvun ensimmäinen lapsenlapsi ja luulen että osa porukoista oli jo siinä uskossa että ei niitä pikku jalkojen teputusta enää kuulla. Itseäni hieman harmittaa se, että työporukkani on se joka ekana raskaudesta tiesi, sillä jouduin heti siirtymään toisiin hommiin kun plussa testiin piirtyi. Nyt kun baby nro2 on toiveissa, alkaa jo valmiiksi harmittamaan se, että ensin raskaudesta saa tietää lähes merkityksettömät ihmiset ja vasta myöhemmin kaikki läheiset ja rakkaat. Mutta tuosta kortti-jutusta sain kyllä inspiraation miten kerromme seuraavasta lähipiirille :)

  • Reply Mimi Sunday, November 20, 2016 at 15:42

    Oon samaa mieltä, että jokaisen pitää saada valita milloin kertoo raskaudesta kenellekin, ja jokaisen aika ja tapa kertoa on oikea. Mulla viikkoon 12 mennessä tiesi jo kaikki työpaikalla ja lähipiirissä. Teen sellaista työtä että sekä raskaus sekä mahdollisesti vastoinkäymiset ja negatiiviset asiat vaikuttavat mun työssä suoriutumiseen vahvasti. Oon halunnut jakaa ystävien ja perheen kanssa raskauden ilon tietäen että jos tapahtuisi jotain surullista, haluisin lähipiirini tietävän ja tukevan minua. Joudun käymään neuvolassa ja ultrissa työajalla, joten katsoin heti paremmaksi kertoa esimiehelle ja työtiimille totuuden, se oli musta reilua. Oon avoin muutenkin niin mulle raskaudesta ajoissa kertominen on ollut luonnollista, vaikka huoli sen etenemisestä onkin läsnä koko ajan.

    On kiva lukea sun kokemuksia ja näkökulmia eri asioihin esikoisen odotuksessa kun samaa käydään läpi täällä, muutaman raskausviikon jäljessä. :)

  • Reply Elina Sunday, November 20, 2016 at 16:11

    Mun mielestä jokaisella on oikeus nauttia raskaudesta ihan omassa rauhassaan. Siksi on kamalaa, miten sunkin raskaudesta on spekuloitu keskustelupalstoilla ja tultu sulta utelemaan. Toivottavasti olette saaneet rauhassa perheenne kanssa nauttia pienen odotuksesta! Onnea jatkoon.

  • Reply Allu Sunday, November 20, 2016 at 20:47

    Me soitettiin heti positiivisen tuloksen nähtyämme tikulla kaikki lähimmät ihmiset läpi 😂 Itse ajattelin asian juurikin niin, että vaikka se keskenmeno tulisi niin olisi vain ja ainoastaan tärkeää, että lähimmät tietäisivät tilanteesta ja olisivat tukena. Olen myös sellainen ihminen, joka haluaa jakaa kaiken heti ja analysoida tilanteet heti niiden satuttua (lue kärsimätön)! Mutta jokainen tapa on oikea kantajalleen, mikä itsestä hyvältä tuntuu ❤️ Seuraavan kanssa emme aio hätiköidä uutisten suhteen emmekä halua tietää sukupuoltakaan 🙊

  • Reply nemilian Sunday, November 20, 2016 at 20:49

    Sylintäydeltä onnea teille molemmille! Raskaus ja uuden elämän luominen ovat ihmeellisiä asioita ja täynnä erilaisia tunteita ja vaiheita. Nauttikaa raskausajasta, se 9kk menee nopeasti ohi (vaikkei se hetkittäin ja etenkään viimeisillä viikoilla välttämättä siltä tunnu). Älkää antako mahdollisten negatiivisten kommenttien vaikuttaa teidän onneen! Ja muistakaa että se mitä ajattelette tai hankitte vauvalle ei mitenkään vaikuta raskauden kulkuun ja pienen kehittymiseen, taikausko kannattaa heittää romukoppaan. Parempi nauttia, eikä elää jatkuvassa pelossa ja itsesyyttelyssä, kuin harmitella vauvan syntymän jälkeen että eipä tullut raskaudesta iloittua. Huolehdi itsestäsi, niin huolehdit samalla vauvasta :) Hemmottele itseäsi, anna itsellesi armoa (ei tarvi pystyä kaikkeen mihin ns. normaalitilassa pystyisi) ja lepää! Tee kaikkea mikä tuntuu hyvältä ja luota vaistoihisi. Oma raskausaika päättyi elokuussa pienokaisen syntymään, haikeana (ja myös vauvakuumeisena, huomaan) jään seuraamaan teidän taivalta ja toivotan teille paljon onnea ja kaikkea hyvää!!

  • Reply Vilma Sunday, November 20, 2016 at 21:57

    Onnea vielä <3
    Itsellä ei ole lapsen hankinta vielä ajankohtaista, mutta silti jotenkin pitkäaikaisena lukijana koin koskettavaksi teidän vauvauutisen ja innolla seurailen myös tätä vauvablogia Mungolifen lisäksi :)

  • Reply Mintty Monday, November 21, 2016 at 09:17

    Tulimme yhden ystäväni kanssa raskaiksi suhteelliseen samaan aikaan ja tiesimme, että molemmat yritimme lasta. Ollessani itse 6+jotain, ystäväni kertoi omasta keskenmenostaan (hänellä oli mennyt kesken heti plussan jälkeen) ja kysyi samalla joko meillä tärppäsi.

    Tuntui kamalalta kun mietti, että mitä tuohon edes lähteä vastaamaan. Asiasta ei voi oikeen valehdella ja myöhemmin olla että “yllätyys, olin raskaana sittenkin” mutta ei myöskään halua hieroa toisen naamaan sitä asiaa.

    Itse sanoin suoraan, että tärppäsi ja aika alussa ollaan mutta ymmärrän, että ystävästäni tuntuu nyt tosi pahalta niin en aijo omaa raskauttani hänelle sen enempää mainostaa ja en pahastu jos hän ei nyt jaksa kuunnella mitään raskausjuttuja. Sanoin, että kysyy itse jos haluaa ja että itse olen kyllä puhelimen päässä jos hän tarvitsee tukea taikka haluaa keskustella.

  • Reply tiian Monday, November 21, 2016 at 10:17

    Hassua miten voi ollakki näin innoissaan ja onnellinen toisen puolesta. Vaikka itselläki on vauvahaaveet ja ei oo vuodenkaan jälkeen tärpänny, niin päällimmäisenä on onni teidän puolesta. :) totta kai ajattelee että voi kun itse ois samassa tilanteessa, mutta oon opetellut ajattelemaan että vauva tulee kun on tullakseen, eikä se oo millään tavalla itseltä pois vaikka toiset tämän onnen kokee ennen mua.

    Innolla odottelen aina jo seuraavaa postausta tänne puolelle, kun onhan näitä samoja asioita kelailtu “jos ja kun” -mielessä. :)

    Ja vielä tuosta utelusta, voi että se on ärsyttävää! “No jokos se vauva on tilattu?” “Joko se maha rupeaa pyöristymään?” jne. En tiiä mitä kysyjät ajattelee, mutta itse en ainakaan menisi kysymään keneltäkään. Eiköhän jokainen kerro raskaudestaan sitten kun on sen aika. :)

  • Reply Mariii Monday, November 21, 2016 at 10:36

    Mulla syke nousi heti kun luin että olet viikolla 19! Koska minä myös!!! :D Samastun sun tekstiin 100% Milloin sulla on LA?

  • Reply M-Rouva Monday, November 21, 2016 at 15:15

    Paljon onnea! Ja onnea myös uudelle blogille!

    Itse selvisin alkuraskauden aikana yhdestä kosteasta laivaristeilystä GT:ksi naamioidun vichyn avulla, eikä kukaan osannut epäillä. ;)

    Meillä on jo kaksi lasta, joista toinen syntyi kesällä. On ne niin ihania! <3 Me ollaan sellainen moderni perhe, missä isä on vauvan kanssa kotona ja hän alkoi myös pitämään isyysblogia. Niitä ei ilmeisesti kovin paljon olekaan, joten jos miehesi kaipaa isän näkökulmaa vauvanhoitoon tai synnytykseen niin sieltä löytyy.

    http://urbaaniisa.blogspot.fi/

  • Reply Kissatar Monday, November 21, 2016 at 19:26

    Niinhän sitä sanotaan, että “we make our plans and God laughs at them.” Ihan näin ateistinakin voi todeta, että universumilla ja sen energioilla on taipumus järkätä asiat just niin, kuin niiden on loppupeleissä tarkoituskin mennä. Vaikka ei meniskään meidän omien suunnitelmien tai edes sen varasuunnitelman mukaan :)

  • Reply krisse Monday, November 21, 2016 at 21:18

    Onnea hurjasti! Heitän sinulle haasteen- luepa Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Pienen lapsen sosiaalisuus ja kirjoita kirjasta arvostelu tähän vauvablogiisi. Itse luin kyseisen kirjan raskausaikana ja se vaikutti valtavan paljon ja pysyvästi maailmankatsomukseeni. Siinä käsitellään siis lapsen ja vanhemman kiintymyssuhdetta ja pienen lapsen/vauvan kehityksen psykologista puolta. Todella avartava kirja ja avaa paljon uusia näkökulmia moneen asiaan.

  • Reply Miia Tuesday, November 22, 2016 at 11:21

    Heippa Anna !
    Ekaksi ihan hirmuisesti onnea teille tulevasta perheenlisäyksestä! <3
    Nää oli superihania uutisia ja mulle tuli jotenki tosi onnellinen olo teidän puolesta. Oon lukenut sun blogia jostain vuodesta 2009 asti ja mungolife on ollut kyllä ehdoton lemppari siitä lähtien! On ollut todella mukava lukea sun postauksia raskauteen sekä tulevaan vauvaan liittyen ja tää mungobaby-sivu on mun mielestä tosi kiva ratkaisu. Opiskelen itse kätilöksi Kuopiossa ja sain juuri ensimmäisen kummilapsen, joten vauva-aiheiset jutut kiinnostaa kovasti! Innolla odotan myös sun tulevia kirjotuksia aiheesta. :)
    Halusin myös vinkata siulle ihanasta youtube-kanavasta, ellet ole sitä jo löytänyt, jossa on paljon juttuja aiheeseen liittyen ja siellä taidetaan olla melkolailla samoilla viikoilla odottamassa uutta ihmettä kuin teilläkin;
    https://www.youtube.com/channel/UCUGKv6BI98mwteOWunevEuA/videos

    Ihanaa odotusaikaa ja loppusyksyä teidän koko perheelle! <3

  • Reply Janna Wednesday, December 7, 2016 at 22:30

    Sain vuosi sitten tietää ensimmäisellä neuvolakäynnilläni saaneeni keskeytyneen keskenmenon ja lääkäriltä poistuessani silmät itkemisestä punaisena ja turvonneina jouduin sattumalta kulkemaan samaan aikaan neuvolassa olevan vanhan koulukaverini ohi. Nyt kesäkuussa juuri uuden plussan saaneena hyvä ystäväni soitti loukkaantuneena miksi olin salannut raskauden häneltä niin kauan ( jos en olisi keskenmenoa saanut olisi la ollut heinäkuussa), oli kuullut minun olevan raskaana tuttavan tuttavalta. En voinut tehdä muuta kuin lyödä luurin korvaan koska olin niin vihainen ja purskahdin itkuun samantien. Hetken rauhoituttua soitin takaisin ja selitin tilanteen, vieläkin olen katkera että jouduin ennen edes ensimmäistä neuvolakäyntiä paljastamaan niinkin henkilökohtaisen ja aran asian ulkopuoliselle. Itselle ei tulisi mieleenkään kertoa eteenpäin jos näkisin jonkun tuttavani neuvolassa käymässä. Monesti olen miettinyt jos törmään tähän entiseen koulukaveriini, että mitä sanoisin hänelle, puhe on siistiytynyt aika paljon kesäkuisesta kiroilulitaniasta.

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post