Browsing Tag

vaellusvarusteet

Kenkäostoksilla – Minkälaista maastoa varten kengät?

”Jaha, ja minkälaiseen maastoon haet kenkiä”, kysyy retkeilyosaston myyjä. Olen hankkimassa vapaa-ajan kenkiä, enkä voi sulkea ajatuksistani camino-vaellusta. Viisi reissua, parituhatta kilomertiä Santiagon teitä on jo takana. Tuskin se hulluus ihan heti hellittää.

”Kävelen asvaltilla, metsäpoluilla, soratiellä, mukulakivillä, maantiellä, roomalaisten sotilaiden jalanjälillä…”

Myyjän silmät suurenevat.

”…nurmikoilla, pellonpientareilla, pellolla, mudassa, savessa, leijussa…”

Myyjän silmät harhailevat villisti.

”…rantahiekassa,  pikkupuroissa, silokivillä, veitsenterävissä kivikoissa, kerran jopa eräässä baskikaupungissa liukuhihnalla…”

Myyjän katse hakeutuu  takahuoneeseen.

”…kalliolla, rinteissä ylä- ja alamäkeen sateen jäljiltä liukkaita oksia vältellen …Ja usein jopa lehmänlannassakin.”

Myyjä hakeutuu takahuoneeseen.

Näin pakkaan Portugalin camino-vaellukselle – Santiagon tiet

Tolun tuoksu tulvahti, kun kaivoin esiin vintiltä minulle neljän caminon aikana niin rakkaaksi tulleen rinkan. Säilytän sitä mustassa jätesäkissä perusteellisesti pestynä edellisen reissun jäljiltä. Samassa säkissä ovat myös makuupussi, vedenkestävät vaatepussit ja remmit sun mut härpäkkeet.

Rinkan perin tyttäreltäni. Se oli hänen partiovarusteensa noin kahdeksan vuotiaana. Caminolle lähtiessä se on juuri sopivan kokoinen lentoyhtiöiden käsimatkatavara määrityksiin.

Tällä kertaa lennän Portugalin TAP -lentoyhtiöllä. Käsimatkatavarasäännöt löytyvät tästä.

Kahdeksan kiloa siis rinkkaan ja kaksi kiloa käsilaukkuna toimivaan päiväreppuun. Enempäähän sitä ei jaksaisi tämän kokoinen mummo kantaa. Tuossakin on liikaa.

Varustelistani löytyy etusivun valikosta. Se on nyt päivitetty Portugalin huhtikuuta ajatellen.  Mahdoinko unohtaa jotain?

Tässä linkki.

Tähän pitäisi saada mahtumaan 650 kilometrin aikana tarvittavat varusteet.

Tästä rinkkassani roikkuvasta härpäkkeestä on tykätty. Sillä on mukava havainnollistaa Suomen mittasuhteet, missä asun ja missä on Lappi. Niin ja auttaahan se myös vetoketjun avaamisessa.

 

 

 

Meinasi käydä köpelösti – Kenkäasiaa

Selasin kesän aikana kerääntyneitä lehtiä ja silmiini osui Laura Koljosen kirjoittama Matka naiseksi -juttu (Anna 18/2017). Se kertoo hämeenlinnalaisen yrittäjän Jaana Villasen elämästä.  ”Reisiluun murtuma yhdeksän vuotta sitten oli yksi elämäni käännekohdista. Kaaduin asfaltille suorin vartaloin, kun vaelluskenkieni nauhat menivät solmuun. Jalkaa on nyt operoitu kolme kertaa. Viimeisin leikkaus vuonna 2013 oli rankin. Minun piti opetella uudestaan kävelemään.”

Minun matkani mummoksi (kasvuvaralla) ei ole yhtä rankka, mutta vähältä piti -tilanne viime kesältä on mielessä. Aivan kylmä hiki kohosi juttua lukiessa. Minulla oli kallioisessa maastossa jalassa kuvan kengät.

 

Jotenkin, en tiedä miten, nauhat tarttuivat kuvassa oleviin hakasiin. Sen tuloksena jalkani juuttuivat nilkoista kiinni toisiinsa ja kaaduin. Olin onnekas, sillä lentoni päättyi polvilleen. Siitä sitten onnistuin hilautumaan istuma-asentoon ja sain nauhat irrotettua hakasista.

Onnekas olen ollut myös aiemmin, sillä näillä kengillä on kävelty vaikka missä. Satoja kilometrejä.

Jäin miettimään, miksi nauhat eivät ole juuttuneet ennen tätä ja keksin selityksen. Pukeutumiseni on muuttunut. Housut ovat vaihtuneet leggingseihin, eikä niissä kangas peitä hakasia.

Sittemmin, kenkiä ostaessani olen tarkastellut hakasasiaa uusin silmin, ja päätynyt ilman hakasia oleviin vaihtoehtoihin oli sitten vaellus- tai muista kengistä.

Vaelluskengät. Ei hakasia. Ihmettelin, miksi niin lyhyet nauhat. Kaitpa nauhoihin voi kompastua ilman hakasiakin.

Näissäkin vaelluskengissä on lyhyet nauhat. Ei hakasia.

Pyykkipäivä joka päivä

Kolmien sukkien ja alusvaatekerran varustus toimii hyvin. Yhdet päällä, toiset kuivamassa, kolmannet varalla. Heti kun pääsee majapaikkaan, pesukone pyörimään. Minulla on omakehitteinen pesukone. Vaatteet muovikassiin, vettä ja pesuaine perään. Sitten suihkuun ja suihkun jälkeen pyykkikone pyörimään. Lavuaarissa kun nuijii pussia niin pyykit peseytyvät.

Mitä materiaaleihin tulee, kamulla on bambua. Toinen laatu kuivuu hyvin, toinen erittäin huonosti. Minun villasukkani ovat taas tosi paksut, en löytänyt niitä ohuempia armeijakaupasta, ja kuivuvat hitaasti.

Vaatteiden värimaailma on mustanpuhuva kautta linjan. Voi pestä samalla kertaa kaiken. Toiseksi, ne näyttävät vähemmän noloilta, kun niitä ripustelee rinkkaansa kuivumaan. Täällä on aika kosteaa ja usein vaatteet eivät ehdi kuivua yön aikana.

 

Varustelua – caminolle huomenna


Vielä viikko sitten kutkutteli vatsassa. Ihanaa päästä ylepalttisesta tavaramäärästä ja loputtomista töistä. Tässä tulos! Kyllähän sitä kaikkea pientä nykyihminen tarvitsee selviytyäkseen.

Mikään ei paina mitään, mutta kaikki yhdessä liikaa.

 

2016-10-17 16.11.24

Camino-nainen valitsee t-paidankin sen perusteella mikä painaa vähiten. Väri tietenkin tapauksessani musta.  On hyvä valita värimaailmaan soveltuvat kamppeet, jotta voi laittaa sopivan majapaikan tullen kaiken kerralla pesukoneeseen.

Käsipyykki tulee eteen silloin tällöin. Olen kiikutellut 25 gramman oliivisaippuaa kylpyhuoneen kaappiin ja takaisin ja filosofoinut pystyykö sillä pesemään mahdollisimman monta asiaa: pikkupyykin, kasvot, hätätilassa hiuksetkin.

Pari kätevää asiaa

Nukkupussi, pieneen tilaan viikattava ostoskassi, keltainen väriltään. Sangoista voi ripustaa sängyn tolppaan. Ei rapise ja näkyy hyvin pimeässä. Sisältää korvatulpat, silmälaput, otsalampun ja on hyvä säilytyspaikka yötavaroille kuten silmälaseille.

Tämä olisi pitänyt olla sillä fransmannilla, joka kopeloi muutamia caminoja sitten sänkyäni aamuyöllä eräässä Ranskan reitin majatalossa. Haki silmälasejaan. Kyllä! Ne olivat oikeasti pudonneet yläpetiltä minun valtakuntaani. Yleensä nukun itse yläpetillä kerrossänkymajoituksessa, mutta miten lie tuolla kertaa nukuin alhaalla.

Otsalamppu

Kännyn taskulampulla pärjää, kun suuntaa pimeässä vessareissulle. Mutta otsalamppu on kätevä. Se  jättää kädet vapaaksi eikä akun kulumisesta tarvitse olla huolissaan, yleensä virtaa riittää vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Sitä tarvitsee joskus aamutuimaan liikkelle lähdettäessa myös.

Yllätysmunakotelot

Niiden suojiin saa vaikka mitä, esimerkiksi hakaneuloja. Kotelon sisällä ne eivät ruostu niin helposti. Ihan totta, pitkällä caminollani kaikki oli ruosteessa, syksyinen kosteus piti siitä huolen.

Päivitin varustelistaani huomenna alkavaa reissua varten.

Voihan nirhauma

Juuri kun pitäisi olla jalat kunnossa, niin kengästä hajosi kantapään vuori viikonlopun lenkillä. Karhea kohta hankasi rakon jalkaani. Yleensä käytän armeijan villasukkia, mutta tällä kertaa päiväreissusta kun oli kyse, tepstelin vilpoisemmissa vaellussukissa.

Olen lampsinut villasukka-marketti-mikämerkkitahansa-kenkä linjaa noudattaen Pyreneiltä Atlantille. Ei rakon rakkoa. Samoin muutamia  reilun parinsadan kilometrin reissuja samalla huolettomalla varustuksella. Kirjoitin jopa blogia Onnelliset jalat, sillä sellaiset jalkani ovat olleet.

Muistissani olevan elämäni ensimmäinen rakko puhkesi  ja nyt jalassani on nirhauma.

Säästän sinut inhokuvapostaukselta, mutta kerron sen verran, että kyseessä on reilun kahden euron kolikon kokoinen alue, jota hoidan 10 % pihkasalvalla. Löysin sellaisen näytepakkauksen lääkelootasta. Parasta ennen päiväkin näytti olevan tällä vuodella. Pakkauksen teksti kertoo, että rohto hoitaa haavat painehaavasta (mikä sekin lie) nirhaumaan.

Kengistä mesotaan jokaikisellä lukemallani vaelluspalstalla. Itse olen ollut varsin huoleton kenkien suhteen mutta ollut tarkkana siitä, että ne ovat sisäänajetut. Miten nyt ehdin sisäänajaa kengät, kun aikaa on vain viikon verran.

Joudun aina silloin tällöin hankkimaan uudet kengät. Se kuuluu vaellusviettiin. Joka kerta käyn kovaa keskustelua itseni kanssa siitä, mitkä kengät kannattaisi ostaa, jotta ei lisäisi roskakuormitusta. Markettitalvilenkkarit kestivät 800 kilometrin reissun ja talven ennen sitä. Niiden etuihin kuuluu halpa hinta ja nilkkaa tukeva varsi. Päinvastoin kuin luullaan, ne eivät ole kesälläkään vaelluskenkiä kuumemmat.

Nämä nyt kantavuoristaan hajonneet ostin vaelluskaupasta. Ne ovat ns. kunnon kengät. Niillä on menty nelisensataa kilometriä plus sisäänajot. Vaikka niissä on lyhyet varret, en ole nilkkaani nyrjäyttänyt. Söpöiksikin niitä on kehuttu.

Vuorit hajoavat kantapäästä aina ensimmäiseksi kengästä kuin kengästä ja on suutareita, jotka eivät lähde kantoja korjaamaan ja jos lähtevätkin niin se maksaa maltaita.

Nyt kun aikaa on niin vähän, kiiruhdin marketiin ja ostin talvilenkkarit. Ne saa sisäänajettua yleensä aika helposti.

Saas nähdä miten käy.

PS. Pihkasalva tekee epäilyttävän värisiä läikkiä lakanoihin. Pitäisi varmaan jotenkin laastaroida kantapää, mutta kun olen kuullut että ilma on parasta haavanhoitoa.

Onnelliset jalat

Helteet piinaavat  jo viidettä viikkoa täällä Suomessa. Kyllä! Saan käyttää ilmaisua piinaavat, sillä kuulun siihen vähemmistöön, joka ei marise pilvisistä päivistä ja sateesta. Ne ovat helpotus aurinkoallergiselle ihmiselle, ja liikkumisen kannalta otollisia. 

Lueskelen vähän väliä netistä Santiagon tiellä vaeltavien postauksia. Vvarpaitani kutittaa, pitäisi päästä caminolle. Postauksissa jalkineet saavat aika merkittävän osan. Syystäkin, sillä jalat ja niiden kunto ovat caminolla tärkeitä.

Minulle on varmaan suotu onnelliset jalat. Ne eivät tiedä tuon taivaalllista vaellluskengistä ja -sandaaleista. Takana kaksi caminoa 260 ja 807 km. Olen tallustellut molemmat marketin talvilenkkareissa (viimeisimmät 79 euroa) ja armeijan villasukissa (kesät, talvet, helteet, lumet) eikä minulla ole ollut yhtään rakkoa kynsien lähtemisestä puhumattakaan. 

Varustelua

Nettikeskusteluissa korostuu varusteiden tärkeys. Kuinka monta litraa on oikea rinkan koko. Sitten ne kilomäärät. Täytyy olla hyvät kengät. Täytyykö?

Tämä mies vaelsi syksyllä Pyreneiltä Santiagoon ilman kenkiä. 800 kilometrin matkaan mahtui kaikkea vihreästä nurmesta lumeen.

Franco Ricordi saapui Santiago de Compostelaan 2013 marraskuun puolivälissä.

Taas raivaan tavaroita – matka jatkuu

Kun työasiat on saatu hoidettua, suuntaan kohti Saint-Jean-Pied-de-Portia, Ranskan puolella Pyreneitä olevaa Santiagon teiden risteyskohtaa. Parhaiten sinne pääsee junalla. 

Biarritzin keskustassa hyppään bussiin, joka vie minut ja kaikki epämääräiset kassini Bayonnen rautatieasemalle. Yritin päästä liioista tavaroista eroon jo Biarritzsissa. Hotelliin jäivät korkokengät, sateensuoja ja pressimateriaalit, mutta siitä huolimatta tavaraa roikkuu kaikista rinkan lenkeistä ja lisää on käsikasseissa. Varmaan joku lukija hihkuu jo: ”Turhamainen! Vaellusreissulla mukana korkkaritkin”. 

Varusteet olivat työperäisen reissun ensimmäinen haaste, ei suinkaan pilvipalvelut, joita aluksi uumoilin. Työni vuoksi sain kutsun lounaalle palatsiluokan hotelliin. Vaikka olen kaksi kauppakassia käsissä ja järkevät kengät jalassa syntynyt suomalainen, en tohdi lampsia lounaalle vaelluskengissä tai crockseissa. (Iltaeleganssin huippua Santiagon teillä edustaa lilat crocksit, muutamia numeroita liian suuret, tyttäreni perintöä.) 

Vielä muutamia kuukausia sitten minulla olisi ollut korillinen hieman epämukavia kenkiä, joista olisin voinut valita parin tekemään viimeisen palveluksen loistohotellin lounaalla. Mutta ne päätyivät siivousvimmassa jätelavalle. Jouduin siis viime tingassa, päivää ennen lähtöä, kirpputoriostoksille. Halusin kengät, jotka voin surutta heittää menemään, sen jälkeen kun ne ovat suorittaneet tehtävänsä. Löysinkin sopivat, hieman epämukavat mutta pystyin hoippumaan niillä esittelykierroksen ja lounaan ajan Hotel du Palaisissa. Nämä kirpparikorkkarit palasivat lähes syntysijoilleen, made in Spain, luki niiden pohjassa.

Bayonnen rautatieasemalla juna täyttyy repuista ja Santiagon teistä keskustelevista erimaalaisista ihmisistä, nuorista ja nuorten kantilta ikälopuista. Varmaan itse kuulun välimaastoon.

Tuli niin leppoisa olo. (Leppoisuus on tarttunut jopa blogipohjaan, päivämäärät heittelevät miten sattuu.)