Subscribe by Email

Completely spam free, opt out any time.

Email address
(*)
Browsing Tag

vaellus

Huippujuttu – Cotopaxi, Ecuador

Tämä retki Cotopaxin tulivuorelle oli aivan huippujuttu. Olimme tosin tietokatkoksen vuoksi vähällä jäädä kyydistä. Vaihtoimme hostellihuoneen rauhallisempaan eikä respan iltavuorolainen sitä ollut huomannut, vaan vei viestin aikaisesta lähtöajasta väärään huoneeseen.

Aurinko nousee Quiton alueella hieman kuuden jälkeen. Matkaan lähdimme jo klo 7. Voisi kuvitella että tuohon aikaan kaupunki vielä nuokkuisi, mutta ei,  täysi härdelli oli päällä. Hostellin lähistöllä metroasemaa rakentaa kolkutettiin, baarit täyttyivät kana-riisi -aamiaisen syöjistä ja autot suhasivat kuin viimeistä päivää.

Hieman kauempan kaupungista La Murcan tienviitan jälkeen Ilinizan tulivuori kiilteli kilvan aamuauringon kanssa.

Cotopaxin ilmaantuminen näköpiiriin  sai pikkubussin matkustajat huokaisemaan ihastuksesta. Tutkin sen muotoa, kun muistin kuinka hotellissamme asuva ecuadorilainen Carlos harmitteli, että tulivuorenpurkaus joitakin vuosia sitten muutti Cotopaxin muodon.

”Ennen se oli täydellinen muodoltaan, nyt se on melkein täydellinen.”

Totta. Kyllä siinä oli painauma, kun oikein tarkkaan katseli.

 

Luonnonpuistossa vaihdoimme autoa. Auton sisätiloihin mahtui kuljettaja-oppaan lisäksi vain neljä matkustajaa. Muut matkasivat lavalla.

Tällä porukalla (+kolme sisällä autossa istuvaa naista) lähdimme valloittamaan Cotopaxia.  4864 metrin korkeudessa olevalle refugiolle oli matkaa kilometrin verran. Ensin yritimme autolla parkkipaikan lähistölle mutta tien olivat tukkineet sellaiset autoilijat, jotka eivät tajunneet miten vaikeaa tulivuoren rinnettä oli päästä autolla.

 

En tiedä miten Suomessa moinen asia olisi järjestetty, jos lavamatkaaminen ylipäätään olisi mahdollista, mutta latinomaassa kun oltiin, niin naiset saivat sisätilat. Olen yleisesti aika sitkeää sorttia, mutta jossain raja menee. Luuni eivät olisi kestäneet tulivuoren rinteiden rytkytystä, eivätkä varsinkaan takaisin tullessa yllättänyttä raekuuron kylmyyttä. Vaatetta oli muutenkin liian vähän. Päästyäni 4864 metriin ostin lämmikkeeksi ainoan saatavissa olevan vaatekappaleen: Cotopaxi teepaidan. Hampaat kalisten ja hytisten laskeuduin alhaalla odottavalle autolle.

Opas Tomás Valladores

 

Tomás Valladares kertoi syövänsä valeriaana, eikä koskaan sairasta. Suklaa – mokka tuoksuu näissä pensaissa.

Fillarillakin voi lasketella Cotopaxin rinteitä.

Yhä ylös yrittää – Cotopaxi

Siellä se häämöttää – tähän refugioon asti pääsee Cotopaxilla kävelemään. Korkeus merenpinnasta 4864 metriä. Viimeiset rinteet huohotin  kymmenen metriä kerrallaan, sen jälkeen eteneminen vaati istuskelua. Vain  kolme retkueemme kahdeksasta pääsi refugioon asti.

 

Mate de cola – vuoristotaudin hoitoon.

Vuoden huippukohtia

Ihanaa saada viestejä muilta camino-vaeltajilta. Juuri äsken sain yhden Kanadasta Amelialta. Jaoimme pienen hetken, pienen pienessä Camino Norten varrella olevassa kylässä, jonka nimeä en edes muista.  Mutta Amelia jäi mieleen. Hän on tyttäreni ikäinen nuori nainen, joka vaelsi valtava reppu selässä telttoineen ja soittimineen, olemattomalla budjetilla kuukausia.

Majatalon makuusalissa hän soitti aamulla ennen kuin jatkoi matkaansa tämän kuuluisan camino-kappaleen.

Amelia playing

 

Kaupunkikävelyllä

Eilen kävelimme Viherlaaksosta  Kartanonkoskelle. Perillä odotti notkuvat pitopöydät. Ja kyllä anti maistui. 17 km ja reilut neljä tuntia  raitista ilmaa tekivät tehtävänsä.

Helppo uskoa, että 70 % Suomen pinta-alasta on metsää.  Sitä se oli enimmäkseen tämän reittimme varrella.

Reitti kulki Viherlaakso – Laaksolahdentie – Rajatorpantie -Vaskipellon läpi – Kuninkaantammentie – Pitkäkosken ulkoilumaja – Haltialan aarnialue – Niskala arboretum – Haltialan kotieläintila – Laamannintie – Vantaanjoen yli silta Tammistoon

2017-01-01 11.04.05

Laaksolahdentien alkupäässä tiellä makasi hiiri. Jonkun pienen pähkinänkuoresta tekemä. Laitoin voimalinjakeskuksen tiilien suojaan odottamaan josko omistaja löytäisi.

2017-01-01 11.03.16

Kohti Myyrmäkeä

2017-01-01 11.02.13

Myyrmäen kuntokeskukuksessa kävellään modernisti juoskumatolla. Voi kun tietäisivät miten mukavaa täällä ulkona on tepastella. + 7 astetta ja tyyntä. Uudenvuoden aattona.

2017-01-01 11.01.56

Siippa kahden vaiheilla. Toinen Vantaa, toinen Helsinki. Matkaan lähdimme Espoosta.

 

2017-01-01 11.01.31

Martinlaakso. Neme ja Elvis (takki päällä ) lenkillä.

2017-01-01 11.01.16

Värikästä hoitoa tarjolla.

2017-01-01 11.00.44

Symppis VPK-Talo Palotiellä tottakai.

2017-01-01 11.00.27

Oikealle houkutteli  kaiken kävelyn jälkeen , vasemmalla menimme .

Luteiden torjuntaa

Kotiinpaluun merkki: parvekkeella rivissä pussia ja pussukkaa. Rinkka yhdessä jätesäkissä, sadesuojat ja kummarit toisessa. Käsittelyä odottavat pikkupussit rivissä ohjeteipillä varustettuna: 40 astetta, 60 astetta, suoraan pakastimeen ja tekniikka.  Pussinsuut tiukasti kiinni. Varmuuden vuoksi pussukoihin on suihkutettu Baygon-aerosolia. Sen pitäisi lannistaa luteet, vaikka muutakin kerrotaan.. Luteet kuulemma ovat sitkistyneet ja sietävät myrkkyjämme. Parempia keinoja nykytiedon mukaan ovat sauna, pakastaminen ja pesu yli 60 asteessa. 60-asteisen pesun pitäisi riittää, mutta varmuuden vuoksi laitan kaiken vielä pakastimeen. Vyölaukku passeineen ja kuitteineen on ollut siellä jo suositellut kolme päivää.

Kotiinpaluuta helpottaa, mikäli laittaa jo ennen caminolle lähtöä valmiiksi ovensuuhun tarvittavat välineet.

Tässä yhteydessä tulee muistaa, että  luteet ovat maailmanlaajuinen, ei siis ainoastaan caminon vaiva. Niitä löytyy niin viiden tähden hotelleista kuin vaatimattomista majataloista.  Netistä löytyy sivustoja, joihin on listattu ludehavaintoja hotelleissa (bed bugs). En laita vinkkiä sivuista, kun en ehdi tutkimaan sivustojen taustoja.

Meillä on tapana:

  • tyhjentää pakastimesta pari laatikkoa, joihin on helppo sujauttaa pussitetut tavarat
  • hankkia jätesäkkejä ja -pusseja riittävä määrä
    • yhteen jätesäkkiin rinkka ja jalkineet
    • toiseen säkkiin sadesuojat yms.
      • + ludemyrkkyä (pestään viikkojen päästä, lude pärjää ilman ruokaa viikkoja)
    • laittaa valmiiksi teipit, joilla voi merkitä säkit ja pussit (niin ettei niitä tarvitse availla)
      • 40-asteen pesu
      • 60-asteen pesu
      • kuitit ja dokumentit yms. pesua kestämätön ja suoraan pakastimeen jatkava aines
      • tekniikka (känny, tietokone yms) putsataan käsin
      • käsin tai tiskikoneessa pestävät kuten ruokailuvälineet, kipot, kupit yms.

Tämä saattaa joistakin vaikuttaa neuroottiselta, mutta teen sen varmuuuden ja mielenrauhan vuoksi. Helppo homma! Helpompi ja halvempi kuin luteiden hävittäminen huushollista, jos niin onnettomasti kävisi, että niitä toisi matkoiltaan tuliaisina.

Netistä löytyy kosolti tietoa. Tässä yksi sivusto, joka tarjoaa tietoa luteista .

Kohtaamisia lentokentällä – mennen tullen

Alussa meitä oli kolme, lopussa myös kolme. Välillä vain kaksi, minä ja Camino-kamuni, sillä kolmas lähtijöistä, Hanna meni omia polveilevia polkujaan.

Minulla on onni tavata reissuillani monenmoisia ihmisiä. Hanna on yksi mieleenpainuvimmista.  Hän on jo eläkkeellä, mutta moninaisesti tekemisissä maatilan hoidon kanssa. Camino-piireissä hänet tunnetaan, sillä hän on vaeltanut useaan kertaa ja useilla camino-reiteillä.

”Jos en ole laskuissani seonnut, niin 13 kertaa ja lisäksi tämä taidereissu. Varsinainen camino oli se pitkä Roncesvallesista Santiago de Compostelaan”, Hanna viittaa  vuoden 2013 caminoon, jolla minäkin tapasin hänet ensi kertaa. Olin rankkasadetta pitämässä majatalossa ennen jyrkkää vuoristo-osuutta, sillä rinteeseen en tohtinut sateiden vuoksi. Minulle oli muutamia päiviä sitä ennen kerrottu sitkeästä suomalaisnaisesta, joka vaeltaa selkäviastaan huolimatta.

Kuinka ollakaan, tämä nainen- Hanna – ilmestyi samaan majataloon.

Jotenkin juutuin Hannan ja hänen vaelluskaverinsa kimppaan. Halusin kai nähdä miten siinä oikein käy, jaksaako Hanna Santiagoon asti. Kyllä jaksoi, kaikki 790 kilometriä. Pikku-caminoja hän on vaeltanut ennen ja jälkeen tuon hänen varsinaiseksi caminoksi kutsumansa.

Kun kolmisen viikkoa sitten lähdimme matkaan Helsingistä, Hanna suuntasi samalla lennolla Madridiin. Paluulento oli myös sama kuin meillä.

Me jatkoimme Camino-kamuni kanssa Nortelle, mutta Hannan camino polveili siellä sun täällä. Sen käänteistä saimme kuulla lentokentällä paluuta odottaessamme.

Sen jälkeen kun viimeksi näimme, hän oli suunnannut ensin Trujilloon, jossa hän tutustui kylään, maisemiin ja historiaan. Sitten hän palasi Madridiin ja ajeli siellä sightseeing bussilla päivän verran.

Remonttireiskat tarvitsivat ohjeistusta maatilalla kotipuolessa Savossa. Reissu keskeytyi.

Hanna lensi Tukholmaan, jatkoi laivalla Helsinkiin, josta bussilla kotiin. Muutama viikko kului reiskoja ohjeistaessa.

Kun remppahommat olivat hallussa, yöbussi kuljetti Hannan Helsinki-Vantaalle ja Norweigian Madridiin.

Madridissa hän vietti taidenautinnoissa nelisen päivää.  Pradot ja kuninkaanlinnat vilisevät puheissa, kun hän kertaa kokemuksiaan paluulentoa odotellessa.

Sekaisin siideristä

Siideri ei ole tämän mummon juttu! Kokeilimme kerran, enkä oikein ymmärtänyt miten sen saa soveltumaan ruoan kanssa. Tarjoilijan näyttävän esityksen myötä lorahtaa tilkka siideriä tuopin pohjalle ja se sitten pitäisi kulauttaa kerralla. Näin meitä tultiin ohjeistamaan naapuripöydästä eräässä ravintolassa muutamia päiviä sitten.

Siiderin juomiseen tarvitaan tarjoilijan apua. Miten toimia, odottaako vai pyytääkö. Mutta minä kun olen tottunut siemailemaan vähän väliä palan painiketta, niin eihän se tarjoilijaraukka ehdi alvariinsa meidän pöytäämme palvelemaan, vaikka vikkeliä täällä päin ovatkin.

Tässä kuvassa Sideria Estebanin (Avenida Santader, rautatieasemaa vastapäätä) tarjoilija Antonio  kaatelee siideriä. Me joimme kuitenkin viiniä ja söimme ”maailman parasta Fabada Asturiaa”, jota suosittelivat caminolla tapaamamme koilumbialainen ja madridilainen mies.

 

Salas – Oviedo, 45 kilometriä, klo 13.30 – 14.30

Tuollako me vastikään kävelimme?! Aina yhtä yhtä epätodellinen ajatus, kun palaa samaa reittiä bussilla takaisin lähtöpaikkaan tai ajelee vaellusreittien ohi.

Lähdimme jotain päiviä sitten Oviedosta vaeltamaan camino Primitivoa pitkin kohti  Santiagoa. Koska lennämme Suomeen perjantaina Madridista,   ehdimme vain Salasiin asti ja nyt on aika palata Oviedoon, levähtää päivä ja jatkaa sitten lentokentälle.  Barahas T4:n on Alsan bussilla suora yhteys Ovideosta.

Vettä, vettä…taivaan  täydeltä kolme viimeistä päivää. En valita, sillä saimme nauttia yli kaksi viikkoa poutasäistä.

2016-11-08 20.07.14

 

Caminon kulkijoita

Cornellanan luostarin alberguessa yövyimme kolmestaan: minä, camino-kamuni ja kanadalainen Amelia 25 v. Kulkijoita ei ole tungonseksi asti näin marraskuussa ja usein majatalot ovat tyhjänlaisia. Samoin reitit.

Amelia matkaa yksin, 15 kiloa selässä, alle 10 egen päiväbudjetilla, nukkuu teltassa. Hän aloitti Ranskan puolelta , tuli rajan yli Iruniin ja jatkoi sieltä kohti Santiago de Compostelaa, josta suunnittelee jatkavansa vielä Finisterraan. Kaiken kaikkiaan matkaa tullee tuhatkunta kilometriä.  Huh!

Tunnen itseni kermapeffaksi kaikkine peregrino-illallisineni ja albergue-öineni. Moni tuttuni pitää reissuani extreme-matkana.

Aamulla Amelia soitti ja lauloi Utrea-laulun. Ihana!

Ultreia Amalian esittämänä

Tätä esitystä tulen kuuntelemaan rännän roiskiessa Suomessa.

 

 

Follow

Follow this blog

Get every new post delivered right to your inbox.

Email address

(*)