Subscribe by Email

Completely spam free, opt out any time.

Email address
(*)
Browsing Tag

Suomi

Kolonie Wedding – Hyvinkää

Hyvinkään taidemuseossa (Hämeenkatu 3) esitettiin nykytaidetta Berliinistä.

Kolonie Wedding vie näyttelyn taustoista tietämättömän ajatukset häihin, ei kahden rakastuneen, vaan kokonaisen kolonian häihin. Herättää sinänsä ajatuksia.

Näyttelyn nimi tulee kuitenkin taiteilijoiden yhdistyksestä, siirtokunnasta, koloniasta, Berliinin Weddingin kaupunginosassa.

Ecuadorilaisen Pablo Hermannin seinän peittävä maailmankartta pysäyttää heti sisään tullessa. Karttaan hän on merkinnyt maapallon sota-alueet.  Ei kovin monta kolkkaa pallollamme, jossa ei jonkinlaista kahnausta olisi viimeisen sadan vuoden aikana ollut.

Teokseen kuulu myös tekstiiliteos, jossa sotilaskypärä ja teksti ”Antakaa meille neljä vuotta aikaa”.

Esillä on parinkymmenen taiteilijan teoksia 19.11. asti.

 

#tulevaisuusonkultaa #stoll&wachall #videoinsallation #taidenautinto #hyvinkää #taidemuseo #finland #artmuseum

www.hyvinkaantaidemuseo.fi

Museomestarin tukeva työkalu – Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkää

Hyvinkää sightseeing jatkui rautatieasemalta Käsityökeskuksen jälkeen kohti Suomen Rautatiemuseoa. Reitti oli helppo. Kohti siltaa, Siltakadun ali ja sitten suoraan eteenpäin Hyvinkäänkatua. Lähellä oli, niin kuin odottaa saattaa Hyvinkään kokoisessa kaupungissa. Tosin illemmalla minulle näytettiin, kuinka laajalle kaupunki on levinnyt. Uutta asuntokantaa on viime vuosina rakennettu ahkeraan.

Rautatiemuseolla pääsen aluksi tutustumaan museomestarina toimivan Jaakko Tuomisen tukevaan kännykkään. Laite kestää vaikka mitä.

”Pudottaa voi kahdesta metristä ja puolentoista tonnin painoisella kulkuneuvolla voi ajaa yli”, Tuominen kehuu. Hyvinkää Suomen Rautatiemuseo

Kuin malliksi kerään hetken päästä kännykkäni osia  Lättähatun luona. Yritin kuvata järkkärilläni, känny kainalossa. Ei pysynyt siellä. Akku, kotelo ja laite makaavat eri puolilla peronkia. Kestävä se on tämäkin, sillä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun se on kolmessa osassa. Katepillarilta se on toistaiseksi säästynyt.

Suomi 100 -juhlaa vasten kunnostettu Lättähattu. Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkää

Lättähatussa matkustivat tavikset paikallisliikenteessä ja hiljaisilla rataosuuksilla. Se on nykyäänkin käytössä tapahtumapäivinä.

Aleksanteri II ja III käyttivät Suomen matkoillaan Keisarin junaa. Ikkunoista pääsee kurkistelemaan keisarin-, salonki- ja keisarinnan vaunuun. Mukavuuslaitoksestakin löytyy kuva.

 

 

Asema- ja kasarmialueella (kasarmi = rautatieläisten asuinrakennus) olivat maisemat kohdallaan. Ensilumi hehkui heleänä 1870-luvun rautatiemiljöössä.

 

 

Avauskuvan kieltotaulu löytyy kasarmirakennuksesta. Hurjaa oli teksti tuohon aikaan.

 

Näppäräsormisille – Hyvinkään nähtävyydet

Hyvinkään kaupungin viestintäpäällikkö Sari-Leena Lund hehkutti Hyvinkään Sveitsin avajaisten tiedotustilaisuudessa.

”Tuplajuhla Suomen kanssa, Hyvinkää ja Suomi ovat saman ikäisiä.”

Pistäydyimpä Hyvinkään rautatieaseman vieressä olevaan Hyvinkään käsityökeskukseen.

Triplajuhlahan Hyvinkään seudulla on tänä vuonna. Kolme satavuotiasta (vaikka saattaahan niitä olla enemmänkin, kuka tietää).

Taito Uusimaa ry. panee paremmaksi. Triplajuhla! ”Myös Uudenmaan käsityökeskus on satavuotias”, kertoo Marjo Vainio, Taito Uusimaa ry.

 

#makrame on nykyään #sejuttu Tämä teos löytyi #hyvinkää #finland #käsityökeskus aivan juna-aseman kupeessa.

Leinikkikassi. Taito ry:n klassikko

Ämpärit päässeet hyötykäyttöön. Rosanauha-kamppanjaanhan ne sopivat mainiosti.

Marjon suunnittelema myssy ja lapaset. Aika makeet, vai mitä?

Räsymatto on kuulemma taas in. Käsityökeskuksessa voi käydä kutomassa oman.

 

 

Paheitten pesästä hyveitten pesäksi

Uusiutunut Hotelli Sveitsi ja matkailukeskus, Hvyinkäällä vietti avajaisia viikonloppuna. Mediaväki pääsi tutustumaan tarjontaan torstaina.

Yllätyin. Hyvinkäälle pääsee tosi nopeasti. Espoosta matka sujahti nopeammin kuin some-kanavien tarkistus. Matkalipun hankkiminenkin vei enemmän aikaa kuin varsinainen matka. Nykyään lippuja ei saa konduktööriltä, vaan ne pitää ostaa etukäteen ärrältä, netistä tai aseman automaatista. Kauniaisissa automaattia ei ole, Viherin ärrä lopetti jokin viikko sitten, netti kenkkuili, chattääjät ylityöllistettyjä. Siinä sitä haastetta, mutta sain tiristettyä lipun jostain VR:n beta-versiosta.

Korjaustöiden takia Hotelli Sveitsi on ollut suljettuna kaksi vuotta.  Paikalle uumoiltiin vastaanottokeskusta, mutta suunnitelmat muuttuivat. Tulikin matkailukeskus.  45 miljoonan investointiin sisältyy matkailukeskuksen lisäksi myös kaupungin uimalan peruskorjaus ja kylpylälaajennus.

Nyt avatusta matkailukeskuksesta löytyy hotelli, kokoustiloja,  neljä ravintolaa ja monenlaista aktiviteettia köysiradasta kiinalaiseen hierontaan.

Alkuperäinen hotelli kuului Rantasipi -ketjuun. Siitä on muistona juhlasalin yhdeksikön muotoinen kattokuvio. Rantasipi numeroi ja koristeli avaamansa hotellit.  Sveitsi oli Rantasipi-ketjun 9. hotelli kun se avasi ovensa vuonna 1974. Hotellia operoi nykyään Primehotels.

Yökerhoa ei enää ole. Sveitsin yökerho oli kova sana 1970-luvulla. Bailaamaan tuotiin bussilasteittain ihmisiä Helsingistä asti. Nykyään meno on toisenlaista. Ihmiset hakevat liikuntaa, luontoelämyksiä ja työpaikoilla satsataan hyvinvointiin ja ryhmähengen nostattamiseen.

Eero Nuutinen, hallituksen puheenjohtaja, Primehotels, naurahtaa:

”Muutimme hotellin paheitten pesästä hyveitten pesäksi.”

Toivottavasti menestyy. Ja miksi ei, asuuhan tunnin automatkan päässä hotellista pari miljoonaa ihmistä.

Hotelli Sveitisi, tässä ravintolassa nautimme lounasta ja aamiaista.

Kaikki kiiltää uutuuttaan. Kylpyhuoneen vesikalustoa.

Kylpyhuoneen lattiakin heijastuu uutuutta kililtävään harjatelineeseen.

 

Viimeistelytöitä riittää jouluun asti. Nämä olivat ahkerassa käytössä vielä torstaina.

 

Tuhannen vieraan iltajuhla

Avajaisia vietettiin useampana päivänä. Torstaina median tiedotustilaisuuden jälkeen iltapäivällä oli mahdollisuus tutustua palveluihin.

Iltajuhlassa esiintyivät Paula Koivuniemi ja Hanna Pakarinen sekä Loveband solisteinaan Johanna Iivanainen ja Antti Koivula.

Jatkot järjestettiin viihdekeskuksen aulassa. Varsinainen visuaalinen hullunmylly! Solisti lauloi, muutama rohkea tanssi hänen edessään, jo koska leffateatterin aulassa olimme taustalla hyppivät trailereissa Heinähattu ja Vilttitossu, Rokka marssi vakavana toisella, kolmannella kankaalla joulupukki ilotteli jonkun naisen kanssa.

Tutusemaan asetuttiin jo puolen yön maissa. Ihan hyvä niin. Aamulla pirteänä testaamssa uima-altaita.

Vanhojen aikojen muistoksi naiset tanssivat ringissä iltalaukkukeon ympärillä.

Matkamuistoja – Helinä Rautavaara

Karatalossa (Kotkatie 4, 02620 Espoo)  avattiin tänään Helinä Rautavaaran elämästä kertova pienoisnäyttely. Muutamassa vitriinissä on esillä esineistöä, joita hän on kerännyt matkoiltaan. Lisää löytyy Tapiolassa sijaitsevasta museosta. 

Rautavaaran ensimmäinen Euroopan ulkopuoleinen keräilymatka suuntautui Pohjois-Afrikkaan. Hän oli aviomiehensä kanssa Espanjassa vuonna 1954 ja päätti jatkaa sieltä  Marokkoon, Algeriaan ja Tunisiaan. Matkaa ei tuohon aikaan tehty nopeasti ja mukavasti.   Kilometrit  taittuivat junalla, autolla, liftaten ja välillä kamelillakin.

Rautavaaran suuri toive paikasta, jossa esineet pääsisivät muidenkin tarkasteltavaksi – museo – toteutui 1998. Hän ei ehtinyt kuitenkaan nähdä avajaisia, sillä rintasyöpä vei hänet vain pari kuukautta ennen.

Avauskuvan esineet ovat vuosien varrelta. Kullanvärinen vyölaukku 1990-luvulta. Vau, juhlamalli oikein!

”Helinä Rautavaaran keräämät esineet eivät noudata länsimaista ajatusmallia, jossa arvostetaan vanhoja esineitä. Hän keräsi käyttöesineitä muun muassa toreilta – siis paikoista, joista tavallinen kansa hankkii tavaroita.  Rautavaara keräsi esineitä aina kuolemaansa 1998 asti. Koska esineistö oli meillä totutusta eri lailla arvotettu, sitä ei aluksi osattu arvioida. Jotkut pitivät rihkamakokoelmana”, konservaattori Elina Torvinen kertoo.

Pienoisnäyttelyn avajaiset olivat tänään 12.10.  Näyttely on avoinna 6.11. asti ma-pe klo 9–17, iltaisin ja viikonloppuisin tapahtumien yhteydessä.

”Helinä Rautavaaran matkat ja elämä -pienoisnäyttely Karatalossa 12.10.-6.11.!

Filosofian maisteri Helinä Rautavaara teki elämäntyönsä eri kulttuurien ja uskontojen dokumentoijana. Hän matkusti 1950-luvulla toimittajana Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään ja Etelä-Aasiaan. Hänen keräämänsä rituaali-, käyttö- ja taide-esineet on tallennettu vuonna 1998 perustettuun museoon, joka sijaitsee Tapiolassa.”

 

 

Vieraskirjaan kirjautui nimi toisensa jälkeen.

 

 

Taas lankulle

Merkillinen juttu. Joitakin aikoja sitten kävelin lankulla risteilyaluksen reelingin ulkopuolella ja kaukana alhaalla häämöttivät Jätkäsaaren rakennustyömaat. Eilen esiteltiin tilaisuuksien järjestäjille Viihdekeskus Flamingon aktiviteettitarjontaa. Käväisin Pikselin virtuaalimaailmassa. Yllätyksekseni virtuaalimaailmassa vaeltaminen ei ollutkaan yhtä helppoa kuin reaalimaailmassa.

Pelejä tai maailmoja Pikselissä on useita. Kokeilin

  • kiipeilyä Mount Everestissä, Himalajan vuoristossa
  • lankulla kävelyä pilvenpiirtäjän katolla,  Richies Blank Experience
  • ooppera Senza Peso, jossa matkataan tuonpuoleiseen.

Himalajan korkeudet menivät oikeita nappuloita ohjaimesta etsiessä. Kuulun siihen ihmistyyppiin, jolta ohi menee niin säätiedoitukset kuin kaikenlaiset ohjeet. Avauskuvan laitteiston käyttö esiteltiin ennen aktiviteetin alkua.

Toinen peli, jossa aluksi seisoin suurkaupungissa pilvenpiirtäjän kupeessa ja etsin hissin nappulaa, onnistui paremmin. Löysin nappulan.

Ensin toki eksyin kerrokseen, jossa pääsin tulipaloa sammuttamaan, mutta siitä selvittyäni löytyi pilvenpiirtäjän kattokerros.

Hissin ovi avautui. Hui kauhistus! Siellä odotti lankku, jota pitkin olisi pitänyt kävellä. Vaikka tiesin – ja itseäni siitä muistutin – että jalkojeni alla on sitä harmaata mattomateriaalia, jolla on päällystetty ainakin miljoona suomalaista toimistoneliötä, en uskaltautunut lankulle. Huimasi.

Hassummin kävi naapuriloosissa, jossa mies rysähti päin seinää yritettyään päästä nopeasti sillan yli. Seinät eivät onneksi ole sementtiä.

Ne, jotka pelkäävät kaatuvansa, suuntaavat suoraan tuonpuoleisen huimia maisemia ihailemaan. Senza Peso -minioopperaa voi katsella jakkaralta käsin.

 

Nämä eivät ole karaokemikkejä vaan näillä valitaan peli. Niiden avulla myös liikutaan virtuaalimaailmassa.

Kolkonnäköinen reaalimaailma näyttäytyy Himalajan tai suurkaupungin maisemana.  Tässä kuvassa mennään kohti Jenkkikaupungin pilvenpiirtäjän kattoa.

Aluksi illuusiota himmensi tavallinen tietokonenäyttö työstä tuttuine kuvakkeineen. Tuli niin työperäinen olo.

 

 

Mies, joka ei koskaan matkustanut ulkomaille

Tällaisena matkamummona on vaikea kuvitella nykyihmistä, joka ei koskaan käynyt ulkomailla. Sellaisia kuitenkin löytyy. Reissujeni välillä yritän sivistää itseäni musiikkimaailman asioilla ja luen Gösta Sundqvistin tuoretta elämänkertaa. Hänethän tunnetaan Suomirockista, Leevi and the Leavings yhtyeestä ja suomalaista arkitodellisuutta kuvaavista lauluista.

Gösta – Göde – olisi viime keväänä täyttänyt kuusikymmentä, mikäli eläisi. Kymmenisen vuotta häntä nuorempi tietokirjailija, toimittaja Timo Kalevi Forss, muusikko hänkin, on tarttunut aiheeseen ja kirjoittanut kirjan ”Gösta Sundqvist Leevi and the Leavingsin dynamo. (Into Kustannus Oy, 2017). Kirjan takakannessa komeilee Suomi 100 -tunnus.

Göstan elämä kiinnostaa mitä ilmeisemmin. Pääkaupunkiseudun Helmet-varausjärjestelmässä kirjaa jonottaa lähes 500 henkeä.

Olen ehtinyt lukemaan vasta ensimmäisen osan: Matkalla maineeseen. Ja saanut vaikka kuinka monta korvamatoa!  Mitä kuuluu, Marja-Leena? Poika nimeltä Päivi. Kyllikki. Kaikki tutut laulut rallattelevat korvissani kirjan sivujen edetessä.

Sivulla 91 on pakko lukea lause toiseen kertaan. ”Se on aika hyvin mieheltä, jonka ei tiedetty koskaan poistuneen Suomen rajojen ulkopuolelle”.  Silti Göstan sanoituksissa vilahtelevat ilmiöt kaiken maailman bangkokeista Pohjois-Karjalaan.

Kirjan muut osat ovat: Suosion huipulla, Sivuprojekteja ja tehotuotantoa, ja Grande Finale.

Gösta ei kaiketi omasta halustaan johtuen päässyt ulkomaille asti, mutta elämänkerta pääsi. Se on painettu Latviassa.

 

Ikärasismia naapurilähiössä

Edellisessä postauksessa taisin jo todeta, että kauas ei tarvitse lähteä kokeakseen jotain uutta. Tänään, ilma kun oli niin ihana, päätin tehdä kauppareissusta tavallista pidemmän. Kävelin silmiähivelevän värikästä metsätietä Viherlaaksosta naapurilähiöömme, Karakallioon. Olen kyllä kuullut maahamme leviävistä muraaleista, mutta ohi korvien on päässyt se, että niitä hommaillaan kotinurkillamme.

Siellä Karakalliossa sain muraalimestarin kiinni lähes itseteosta. Syömään oli kaverinsa kanssa suunnistamassa eikä halunnut enää kiivetä korkeuksiin kuvattavaksi. Sen sijaan hän kaivoi esiin mallin, jonka mukaan hän maalaa muraalia.

Muraalitaiteilija Teemu Mäenpää maalaa Karakalliossa kerrostalon seinään muraalin. Teoksen aihe on karakalliolaiset itse. Suunnitteluvaiheessa hän tutustui lähiön elämään ja asukkaisiin viikon ajan. Maalattavaksi valikoitui talossa yli 50 vuotta asuneen pariskunnan kuva.

Valtavan seinän maalaaminen kestää viikon verran. Mäenpää aloitti maanantaina ja tulevana sunnuntaina työn pitäisi olla valmiina.

Paikalle pysähtyi kanssaihmettelijöitä. Yksi pahoitteli sitä, että muraali maalataan ”Karakallion huonokuntoisimpaan taloon, joka varmaan puretaan pian”.

Yhdessä taiteilijan ja hänen syömäkaverinsa kanssa rauhoittelimme, että kyllä taloja nykyään kai korjataan ennemminkin kuin puretaan.  Toisaalta minä ainakaan en ole asiasta aivan varma. Kyllähän kerrostaloja on maan tasalle pantu täällä pääkaupunkiseudullakin. Ehkä se on järkevää. Mieleen tulee, että sadan asunnon kerrostalon putkiremppaamiseen käytettävällä viidellä millillä ja siihen kuuluvalla hammaskaluston kiristyksellä saisi varmaan aikaiseksi jo aika monta kerrosta.

Pian paikalle sauvoo Mummoakin vanhempi pariskunta. Pahoittelen, jos erehdyin. Iän arvioiminen puolin ja toisin on vaikeaa.  Peilini ovat putsaamatta, rillit ysäriltä ja omat ikävuoteni tuppaavat häipyä mielestä.

”Kaikki täällä köpöttelee rollaattoreilla ja vielä seinillekin pitää maalata vanhoja ihmisiä”, rouva tuskailee.

Totta on, että näin päiväsaikaan silmäiltynä Karakallion ostarin liepeillä väki vaikuttaa olevan niinsanotusti kuudenkympin ja kuoleman väliltä. Nuoremmat ovat toivoakseni töissä.

Ikärasismi työelämässä puhututtaa mediassa, mutta en voinut olla yllättymättä, että söpö iäkäs pariskunta muraalissakin saattaa ärsyttää.

Ritva ja Esko ovat asuneet talossa yli viisikymmentä vuotta. He olivat taloyhtiön ensimmäiset asukkaat. Heidän kuvaansa ikuistetaan talon julkisivuun. Ritva on valmiimpi, Eskoa viimeistellään vielä.

Ikuistaminen on ehkä huono sana. Maalitehtailija on luvannut, että muraalissa käytetty maali pysyy seinällä kymmenen-viisitoista vuotta. Entisissä itäblokin maissa matkanneet kuitenkin muistavat ianaikaisia muraaleja talojen seinissä, jotkut ehkä kunnostettuja, toiset taas  ajan patinoimia.

Karakallion muraali on yksi UPEA17 taidetapahtuman teoksista. Se on julkisen tilan taidetapahtuma, jonka teoksia voi nähdä 13 suomalaiskaupungissa. Espoossa myös Matinkylässä ja Kivenlahdessa.

Esko, toinen muraalimalleista sattui tulemaan kalasaaliineen parkkipaikalle, juuri kun palasin kaupasta.

Seminaari Suomenlinnassa – Pohjoismaiset free-toimittajat koolla

Pohjoismainen free-toimittajien seminaari järjestettiin Suomenlinnassa viikonloppuna. Paikkahan aivan ihana. Sitä ylistivät niin seminaarin puhujat kuin myös pohjoismaiset kollegat.  Suomenlinna on Unescon maailmanperintökohde (1991 asti), jossa asuu myös ihmisiä. Jokaista asukasta kohden käy tuhatkunta turistia vuosittain.

Suomenlinnaan pääsee lautoilla. HSL:n lautta vie Mustasaareen, maksu HSL:n lipulla tai matkakortilla. JT-Linesin vesibussilla pääsee Tykistölahteen ja Kuninkaanportille kesäaikaan (nyt 7 euroa edestakaisin). Molemmat lähtevät kauppatorilta.

  • Suomenlinnalaiset huristavat lautalle pyörillä. Minkähän takia kaikki näkemäni pyörät olivat mustia?

    Riksa -monen huojennukseksi moottorikäyttöinen – kuljettaa saaren sisällä sen minkä kerkeää. Ehkä niitä voisi olla enemmänkin,  sillä ainakin yksi liikuntarajoitteinen seminaariimme osallistunut ei kyytiä saanut.

Suomenlinnan historia tutuksi

Kun saarelle asti tulee, kannattaa tutustua sen monivaiheiseen historiaan. Museon vitriinit valottavat tapahtumien kulkua aina sen rakentamisesta asti. Rakentaminen aloitettiin 1748. Vuosikymmenien rakennustyö on Ruotsin historian kallein projekti ikinä.

Valokuvaaja Tim Bird, Suomessa pitkään asunut britti on vanginnut Suomenlinnan olemusta keväällä ilmestyneeseen kirjaansa. Kirjan voi ostaa museon myymälästä. Rakennuksen kakkoskerroksessa Birdin valokuvia esillä Suomenlinna – Valon saaret näyttelyssä. Huoneen keskellä kerrotaan kahdeksasta Suomenlinnan nykyasukkaasta. Mielenkiintoista!

Henkilön Timothy David Bird kuva.

Photo Tim Bird

Elävän esityksen ystävät osallistuvat opastettuun kierrokseen.  Seminaariosallistujia oli sen verran paljon, että opastuksia järjestettiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

  1. Suomenlinna opas  Ulla-Maija Rouhiainen herätti historian kiemurat eloon suomen kielellä.

     

    Pieniä yksityiskohtia: tykinreiät koristettu kukkakuvioin.

     

    Ei niin mukavia yksityiskohtia. Tätä seinää vasten ammuttiin ihmisiä kuoliaaksi vuonna sata vuotta sitten, 1918.

    Suomen lippu on liehunut tässä tangossa sata vuotta, joka päivä. Toki se otetaan yöksi pois liputussääntöjen mukaisesti.

Seminaaritilat

Kahdensadan hengen porukkamme käytti varsin monipuolisesti eri seminaaritiloja. Pajasali, Myllysali ja Ruutikellari olivat käytössä pienemmille ryhmille.

Tenalji von Fersen -salissa avajaispuheet ja suuren osallistujamäärän tilaisuudet. Sali muotoutui myös illanviettopaikaksi.

Iloinen yllätys tanssihaluisille. Ykspihlajan Kino-orkesteri ilotteli ikivihreillä. Ja mikä parasta, niitä ei tarvinnut laahautua läpi paritanssina. Sopii hyvin diskoaikakautena tanssitaitonsa hankkineille mummoille.

Presidentti Tarja Halonen puhui sananvapaudestaTenalji von Fersen -salissa. . #FoF17 #pohjoismainenfreeseminaari

 

 

Ykspihlajan Kino-orkesteri soittaa Tenalji von Fersen -salissa.

 

 

 

Viitasaaren vinkki – nykymusiikkia kuulemaan

Juhannus vierhähti Viitasaarella, mutta  on pakko vielä palata postauksen verran sille seudulle. Taloyhtiömme saunaparlamentissa ylälauteen edustaja kehui eilen joitakin kesiä sitten kokemiaan musiikkinautintoja Viitasaarella.

Netistä löytyi Musiikin aika -festaritietoa. Se on ihan kohta. Joutuin matkaan mikäli nykymusiikki kiinnostaa.

Musiikin aika 4.-9.7.2017 organisaation omat sivut.

”Heinäkuussa Musiikin ajan vieraiksi saapuvat muun muassa ensimmäistä kertaa Suomessa konsertoiva Talea Ensemble, norjalainen POING-yhtye, Bozzini kvartetti, nykymusiikkia runsaasti esittävä ja levyttävä sopraano Juliet Fraser yhdessä pianisti Mark Knoopin kanssa, pianisti Noriko Kawai sekä suomalainen Uusinta Ensemble.”

Jos ei festareille, niin käväise muuten vaan. Se on kaunista seutua.

Autiotalo Viitasaarella.

Follow

Follow this blog

Get every new post delivered right to your inbox.

Email address

(*)