Subscribe by Email

Completely spam free, opt out any time.

Email address
(*)
Browsing Tag

Suomi

Tapiola on ihan outo – kaupunkikävelyllä

Kävelimme viikonloppuna reittiä Viherlaakso-Kera-Mankkaa-Pohjois-Tapiola. Nostalginen reitti, jota pitkin pyöräilin yritykseni alkuvuosina, sillä toimistoni sijaitsi Tapiolan Keskustornissa. Tällä kertaa suuntasimme elokuviin Kino Tapiolaan.

Mankaan kohdalla kaihertaa aina. Muistan ajan, jolloin pyöräilin lehtomaisemissa Mankkaan suolla. Sittemmin se muuttui golfkenttää myötäileväksi ulkoilureitiksi. Jotain hyvin viehättävää hävisi uudistuksen myötä.

Vessat ovat kaupunkikävelijälle tärkeitä. Hiki tulee halusi tai ei. Repussa kulkee aina mukana pikkupyyhe ja vaihtopusero.
Ensimmäinen Tapiolan kohteemme oli Grilli Toro. Torossa vessoja on vain yksi kummallekin sukupuolelle, mutta eriössä mahtuu vaihtamaan kuivaa päälle. Niin on mukavampi syödä. Koukkukin löytyy eriön seinältä. Reppua varten. Kumma kyllä monessa vessassa on unohdettu tämän pienen hyödyllisen tarvikkeen asentaminen.

Toro kuuluu ravintolamaailman mummokastiin. Ravintolan sisustus henkii 1970-lukua.  Konseptikin kaiketi toimii, sillä ravintolassa ovi kävi tiuhaan. Tarjolla on tuhtia liharuokaa, jolla kävelijän nälkä taatusti talttuu. Kuvaan ruokia nykyään vain erikoistapauksissa. Kaikki tietävät miltä possunleike ranskalaisilla näyttää. Toron tapaan valmistettuna annos tarjotaan paprikalla ja sipulilla. Hyvää oli.

Torosta pääsee Silkkiniittyä halkoen outoon Tapiolaan. Silkkiniitty onkin etäinen muisto siitä miltä Tapiolan puutarhakaupungin piti näyttää. Ja näyttikin alkuaikonaan.

Nyt Heikintorin ympäristö repsottaa remonttia odottamassa. Sisällä kauppiastalossa kaikuu tyhjyys.
Lukevatko turistit vanhoja matkaoppaita ja mitä, sillä silloin tällöin tapaa turisteja hortoilemassa Tapiolan keskustassa. Miksiköhän? Saman tyyppisiä rakennustyömaan ja kerrostalojen risteytyksiä maailmassa riittää.

Jotain uuttakin oudossa Tapiolassa on. Ainoan (se ainoa, heh heh) kauppakeskus ja metroasema sekä ravintola Sandro. Varmaan on muutakin, mutta nämä pongasin tällä reissulla. Metroa hämmästelin jo aiemmin. Se on  kerrassaan sekava, opasteineen, portaineen ja kävelykouruineen.

Sandron ruhtinaalliset vessatilat saivat ihastumaan. Monta eriötä. Koukkukin löytyi. Invavessassa kaupunkikävelijä voi melkein ottaa suihkun. Muuten Sandro on pieni. Niin pieni, ettemme leffan jälkeen mahtuneet istumaan edes baarinpuolelle.

Kino Tapiola ei sovi mummonpätkille. Vaihdoin kaksi kertaa paikkaa enkä sittenkään nähnyt kurkottelematta. Kroppa kenossa katselin Solsidanin, mutta kyllä nauratti.

Avauskuvassa: Taustalla Tapiolan Keskustorni. Garden hotelli oikealla, vasemmalla kulttuurikeskus. Etuallalla tekojäärata luistelijoille, lähellä Tapiolan uimahallia. Se mennee taas remonttiin.

 

Grilli Toron kalustus henkii 70-lukua.

Naakiva kunnanjohtaja – Konnevesi reissun kokemuksia

Konneveden kunta järjesti viime viikon loppupuolella kalastuspainotteisen toimittajaretken alueelleen. Mukana oli tekniikka- ja ympäristötoimittajia plus matkabloggaava mummo sekä kiemuraisella ja liukkaalla kelillä tuskaileva kuljettaja. Silloin kun on liukasta, on liukasta. Mutta perille päästiin, kumpaakin suuntaan. Ajomatka Helsingistä Konnevedelle kesti reilut viisi tuntia.

Tässä hieman tunnelmia reissulta.

Kun pitkän bussimatkan saavuimme perille Konneveden Siikapirtille, järjestys oli selvä: huonejako, ruoka ja sauna.

Petipaikkoja Siikapirtillä on kolmetoista. Toimittajarypäs oli sen verran pieni, että jokaiselle riitti oma huone.

”Kekkosen saunalla”

Kekkonen kalasteli alueella 1964-81. Siitä löytyy kiveen hakattua tietoakin läheisen sillan kupeessa.

Saunoja Siikapirtin alueella on kaksi, puulämmitteinen ja savusauna. Tässäkään ei tarvinnut aikailla, naiset nopeimman etuoikeudella savusaunaan ja miehet jäljelle jääneeseen.

Aina tämän tyyppisissä paikoissa mietin miten ulkomaalaiset – sellaiset, joille saunakulttuuri ei ole entuudestaan tuttu – selviävät. On kuppia, kappoa, kuumaa vettä, kylmää vettä, mustaa, hämärää. Käsikopelolla löytyvät pesuvälineet mutta mieluiten yleensä suuntaan tavan suihkuun. Niin nytkin. Siikapirtin majoitusrakennuksessa on suihkutilat.

Savusaunan lempeät löylyt saavat aikaan illuusion, ettei vesi ole kylmää tähän aikaan vuodesta. Kyllä on. Hyytävää. Koska illallinen painoi vielä vatsassa ja viini juoksi verisuonissa, tyydyin vain kastelemaan jalat.

 

 

Hauki on Kala

Kalastusteema väritti reissua. Kalojen nimiä virtasi yhtä vuolaasti kuin vettä alueen koskissa. Saattoipa sekoittua mukaan vesikasvejakin, sillä monet korvieni ohi lipuvat nimet olivat niin outoja, etten tiennyt onko kyseessä kasvi vai kala.

Mutta hauki on Kala. Oikein isolla koolla. Kylmäsavustettu hauki oli Siikapirtin illallispöydän ehdoton kuningastar (ei ole kirjoitusvirhe, vaikka woordi niin väittää, vaan nykyaikaan soveltuva neutri ilmaisu). Tarjoiluvati tyhjeni hetkessä.

Lähiruokaa, sitä tarjoaa kaikki. Niin Siikapirttikin.

Siikapirtti

Entinen yli satavuotias Kymi-yhtiön toimistorakennus  ja paikallisjohtajan asuintalo on muuntautunut matkailijoiden ja tilaisuuksien tarpeisiin. Häitä, kokouksia, saunailtoja sekä majoitusta ryhmille järjestää paikallinen Mieronvirta Oy. Kari Leppänen oli meillä isäntänä.

Yritys vuokrasi tilat kunnalta viime keväänä ja aloitti toiminnan. Uusissa kuvioissa on vielä paljon hiomista yksityiskohdissa. Suunnitelmia riittää.

Leppäsen perhe pyörittää muutakin liiketoimintaa Konnevedellä, kuten Hotelli-Ravintola Mierontietä.

Naakiva kunnanjohtaja

Aamiainen nautittiin kunnanjohtaja Juha Jokitalon  seurassa Siikakosken rannalla Miesten tuvassa. Siis ne jotka nauttivat sisätiloissa. Minulta jäivät kunnanjohtajan visiot kuulematta. Kaikenlaiset savuiset kodat ja tuvat ovat kompastuskiveni. Olen ilmeisesti ainoa suomalainen, joka ei kestä savua tai edes savunhajua. Muut eivät tunnu savunhajua edes huomaavan – ei koskaan, eikä missään – tai eivät sitten välitä tai valita.

No,  minulla oli tuuria. Kun ryyppäsin aamukaffia pihamaalla, sain kuulla yrittäjä Kari Leppäsen elämästä ja suunnitelmista, ja samalla ihailla aamuhämärässä valkenevaa koskimaisemaa.

Kunnanjohtajan tapasin hieman myöhemmin välikahveilla kunnantalolla. Tässä kohtaa videokamera tai älli oli muualla. En ymmärtänyt  videoida, kun kunnanjohtaja esitti omintakeisen taitonsa, naakimisen. Se on ääni, jolla hirvi houkutellaan metsällä ollessa lähietäisyydelle. Sitten se ammutaan. Ja syödään.

Myyriä ja raakkuja

Vierailimme Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen Konneveden tutkimusasemalla.

Jos aamulehti ei riitä, tutkimuslaitoksen käytävällä voi jatkaa.

 

Missä olemme? Yritämme päästä kartalle.

Vinkeän hymyn tkanas piilee myyrien salaisuuksia. Tutkimusaseman johtaja Hannu Ylönen ”Kirjoja tulossa!” Esite on jo valmiina.

 

Matkajohtajana toiminut Viestintätoimisto Pensa Oy:n Jyrki Karvinen raakkujen äärelllä.  Raakku, jokihelmisimpukka voi tuottaa helmen.

 Kellankoskella

Koivu pois virrasta makailemasta, komentaisi mummo, mikäli tällainen näky sattuisi kotikulmilla. Ja tilaisi siltä istumalta paikalle metsurit  ja välineet siirtämään rungon pois.

Mutta ei, ei!

Täällä kaatavat puita tarkoituksella. Saavat makailla virrassa maailman tappiin!

Miksikö?

Taimenen suojelua. Virrassa makaava puu tarjoaa suojan taimenen poikasille.

Lounaalla Mierontiessä

Lounaan yhteydessä paikalliset yrittäjät saivat puheenvuoron.

Samcons 

Hytola Engineering 

Jukola Industries 

 

Tässä Jukola Industriesin myyntipäällikkö Pekka Sormunen kertoo kattojen ilmeiden parantelemisesta materiaalien keinoin. Hyvä juttu! Ankeita kattoja Suomessa riittää paranneltaviksi. Mierontien katto ja seinä ovat yrityksen käsialaa.

Osallistuin toimittajaretkelle, jonka Konneveden kunta järjesti Ympäristötoimittajat ry:n ja Tekniikan Journalistit Presstek ry:n jäsenille 30.11. – 1.12. 2017. Käytännön järjestelyistä vastasi Viestintätoimisto Pensa.

Äänestetty on

Keksin mainion tavan ehtiä sekä bussiin että taidenautintoihin. Monet tilausajot lähtevät Kiasman edestä. Niin tänäänkin Konnevedelle suuntaavien toimittajien bussi. Lähdin kotoa tuntia aikaisemmin kuin tarve olisi vaatinut, mikäli olisin minimoinut minuutit.

Kiasmassa laukun voi jättää säilytykseen ja katsella näyttelyn tai osan sen mukaan mitä kerkeää.

Tänään tutustuin  2017 Ars Fennica palkintoehdokkaisiin,  

Pekka ja Teija Isorättyän installaatio Nature Morte näkyy avauskuvassa. Huoneessa liikkuessaan kävijä saa liikettä aikaan teoksessa. Ei tarvitse painella mitään, riittää kun haahuilee ympäriinsä.

Viereisessä salissa Kari Vehosalon teoksia. Yksi niistä on tämä Three Figures on a Stage.

 

Maija Blåfieldin videota en meinannut heti huomata, musta ovi vasemmalla näyttelyn alussa. 33 minuutin video tuli osin vain katsottua.

Maija Blåfieldin videoteos vaatii aikaa.

Perttu Saksan teoksista valitsin tähän yhden. Osallistuminen on pop. Pop-up mummo mukana.

Perttu Saksa: Rose is a rose (tarkkasilmät huomaavat että mummo osana taidetta)

Camilla Vuorenmaan tila iloittelee väreillä.

Camilla Vuorenmaan teoksen joka yksityiskohdassa tarina. Venäläispariskunta intoutui kuvaamaan.

Sitten äänestämään

Näyttelyssä voi äänestää yleisön suosikkia.

Voi mikä keksintö! Lajitteleva vaaliuurna.

Valitse suosikkisi kolo ja pudota kortti  uurnaan.

Voittajan valinta

Amsterdamin Stedelijk-museon johtaja Beatrix Ruf päättää kuitenkin kuka pokkaa tuon 40 000 euron palkinnon.

Lintubongarina

Linnut ovat vallanneet Ateneumin. Urpiaisia, mustapääkerttuja, jouhisorsia ja mitä niitä olikaan. Joukossa tuttuja ankkoja, jotka on piilotettu kansallisgallerian seinille.  Muksut ja mummot innostuvat etsimään vähän samaan tapaan kuin mummon lapsuudessa haettiin lehdestä ”missä Jallu luuraa”.

Hauskoja ovat. Niin taiteilijoiden nimet kuin taulut.

1800-luvun kolmen kovan Von Wrightin taiteilijaveljeksen töitä mittava kokoelma nähtävillä 25.2.2018 asti. Kuten myös Ankallisgalleria.

Avauskuvassa Nantti Vonriktin Taistelevat ankat.

 

Renkaat uusiokäytössä

Jussi Heikkilän käsissä lintujen rengastuksessa käytetty materiaali on muuntautunut taideteokseksi.

Kolonie Wedding – Hyvinkää

Hyvinkään taidemuseossa (Hämeenkatu 3) esitettiin nykytaidetta Berliinistä.

Kolonie Wedding vie näyttelyn taustoista tietämättömän ajatukset häihin, ei kahden rakastuneen, vaan kokonaisen kolonian häihin. Herättää sinänsä ajatuksia.

Näyttelyn nimi tulee kuitenkin taiteilijoiden yhdistyksestä, siirtokunnasta, koloniasta, Berliinin Weddingin kaupunginosassa.

Ecuadorilaisen Pablo Hermannin seinän peittävä maailmankartta pysäyttää heti sisään tullessa. Karttaan hän on merkinnyt maapallon sota-alueet.  Ei kovin monta kolkkaa pallollamme, jossa ei jonkinlaista kahnausta olisi viimeisen sadan vuoden aikana ollut.

Teokseen kuulu myös tekstiiliteos, jossa sotilaskypärä ja teksti ”Antakaa meille neljä vuotta aikaa”.

Esillä on parinkymmenen taiteilijan teoksia 19.11. asti.

 

#tulevaisuusonkultaa #stoll&wachall #videoinsallation #taidenautinto #hyvinkää #taidemuseo #finland #artmuseum

www.hyvinkaantaidemuseo.fi

Museomestarin tukeva työkalu – Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkää

Hyvinkää sightseeing jatkui rautatieasemalta Käsityökeskuksen jälkeen kohti Suomen Rautatiemuseoa. Reitti oli helppo. Kohti siltaa, Siltakadun ali ja sitten suoraan eteenpäin Hyvinkäänkatua. Lähellä oli, niin kuin odottaa saattaa Hyvinkään kokoisessa kaupungissa. Tosin illemmalla minulle näytettiin, kuinka laajalle kaupunki on levinnyt. Uutta asuntokantaa on viime vuosina rakennettu ahkeraan.

Rautatiemuseolla pääsen aluksi tutustumaan museomestarina toimivan Jaakko Tuomisen tukevaan kännykkään. Laite kestää vaikka mitä.

”Pudottaa voi kahdesta metristä ja puolentoista tonnin painoisella kulkuneuvolla voi ajaa yli”, Tuominen kehuu. Hyvinkää Suomen Rautatiemuseo

Kuin malliksi kerään hetken päästä kännykkäni osia  Lättähatun luona. Yritin kuvata järkkärilläni, känny kainalossa. Ei pysynyt siellä. Akku, kotelo ja laite makaavat eri puolilla peronkia. Kestävä se on tämäkin, sillä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun se on kolmessa osassa. Katepillarilta se on toistaiseksi säästynyt.

Suomi 100 -juhlaa vasten kunnostettu Lättähattu. Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkää

Lättähatussa matkustivat tavikset paikallisliikenteessä ja hiljaisilla rataosuuksilla. Se on nykyäänkin käytössä tapahtumapäivinä.

Aleksanteri II ja III käyttivät Suomen matkoillaan Keisarin junaa. Ikkunoista pääsee kurkistelemaan keisarin-, salonki- ja keisarinnan vaunuun. Mukavuuslaitoksestakin löytyy kuva.

 

 

Asema- ja kasarmialueella (kasarmi = rautatieläisten asuinrakennus) olivat maisemat kohdallaan. Ensilumi hehkui heleänä 1870-luvun rautatiemiljöössä.

 

 

Avauskuvan kieltotaulu löytyy kasarmirakennuksesta. Hurjaa oli teksti tuohon aikaan.

 

Näppäräsormisille – Hyvinkään nähtävyydet

Hyvinkään kaupungin viestintäpäällikkö Sari-Leena Lund hehkutti Hyvinkään Sveitsin avajaisten tiedotustilaisuudessa.

”Tuplajuhla Suomen kanssa, Hyvinkää ja Suomi ovat saman ikäisiä.”

Pistäydyimpä Hyvinkään rautatieaseman vieressä olevaan Hyvinkään käsityökeskukseen.

Triplajuhlahan Hyvinkään seudulla on tänä vuonna. Kolme satavuotiasta (vaikka saattaahan niitä olla enemmänkin, kuka tietää).

Taito Uusimaa ry. panee paremmaksi. Triplajuhla! ”Myös Uudenmaan käsityökeskus on satavuotias”, kertoo Marjo Vainio, Taito Uusimaa ry.

 

#makrame on nykyään #sejuttu Tämä teos löytyi #hyvinkää #finland #käsityökeskus aivan juna-aseman kupeessa.

Leinikkikassi. Taito ry:n klassikko

Ämpärit päässeet hyötykäyttöön. Rosanauha-kamppanjaanhan ne sopivat mainiosti.

Marjon suunnittelema myssy ja lapaset. Aika makeet, vai mitä?

Räsymatto on kuulemma taas in. Käsityökeskuksessa voi käydä kutomassa oman.

 

 

Paheitten pesästä hyveitten pesäksi

Uusiutunut Hotelli Sveitsi ja matkailukeskus, Hvyinkäällä vietti avajaisia viikonloppuna. Mediaväki pääsi tutustumaan tarjontaan torstaina.

Yllätyin. Hyvinkäälle pääsee tosi nopeasti. Espoosta matka sujahti nopeammin kuin some-kanavien tarkistus. Matkalipun hankkiminenkin vei enemmän aikaa kuin varsinainen matka. Nykyään lippuja ei saa konduktööriltä, vaan ne pitää ostaa etukäteen ärrältä, netistä tai aseman automaatista. Kauniaisissa automaattia ei ole, Viherin ärrä lopetti jokin viikko sitten, netti kenkkuili, chattääjät ylityöllistettyjä. Siinä sitä haastetta, mutta sain tiristettyä lipun jostain VR:n beta-versiosta.

Korjaustöiden takia Hotelli Sveitsi on ollut suljettuna kaksi vuotta.  Paikalle uumoiltiin vastaanottokeskusta, mutta suunnitelmat muuttuivat. Tulikin matkailukeskus.  45 miljoonan investointiin sisältyy matkailukeskuksen lisäksi myös kaupungin uimalan peruskorjaus ja kylpylälaajennus.

Nyt avatusta matkailukeskuksesta löytyy hotelli, kokoustiloja,  neljä ravintolaa ja monenlaista aktiviteettia köysiradasta kiinalaiseen hierontaan.

Alkuperäinen hotelli kuului Rantasipi -ketjuun. Siitä on muistona juhlasalin yhdeksikön muotoinen kattokuvio. Rantasipi numeroi ja koristeli avaamansa hotellit.  Sveitsi oli Rantasipi-ketjun 9. hotelli kun se avasi ovensa vuonna 1974. Hotellia operoi nykyään Primehotels.

Yökerhoa ei enää ole. Sveitsin yökerho oli kova sana 1970-luvulla. Bailaamaan tuotiin bussilasteittain ihmisiä Helsingistä asti. Nykyään meno on toisenlaista. Ihmiset hakevat liikuntaa, luontoelämyksiä ja työpaikoilla satsataan hyvinvointiin ja ryhmähengen nostattamiseen.

Eero Nuutinen, hallituksen puheenjohtaja, Primehotels, naurahtaa:

”Muutimme hotellin paheitten pesästä hyveitten pesäksi.”

Toivottavasti menestyy. Ja miksi ei, asuuhan tunnin automatkan päässä hotellista pari miljoonaa ihmistä.

Hotelli Sveitisi, tässä ravintolassa nautimme lounasta ja aamiaista.

Kaikki kiiltää uutuuttaan. Kylpyhuoneen vesikalustoa.

Kylpyhuoneen lattiakin heijastuu uutuutta kililtävään harjatelineeseen.

 

Viimeistelytöitä riittää jouluun asti. Nämä olivat ahkerassa käytössä vielä torstaina.

 

Tuhannen vieraan iltajuhla

Avajaisia vietettiin useampana päivänä. Torstaina median tiedotustilaisuuden jälkeen iltapäivällä oli mahdollisuus tutustua palveluihin.

Iltajuhlassa esiintyivät Paula Koivuniemi ja Hanna Pakarinen sekä Loveband solisteinaan Johanna Iivanainen ja Antti Koivula.

Jatkot järjestettiin viihdekeskuksen aulassa. Varsinainen visuaalinen hullunmylly! Solisti lauloi, muutama rohkea tanssi hänen edessään, jo koska leffateatterin aulassa olimme taustalla hyppivät trailereissa Heinähattu ja Vilttitossu, Rokka marssi vakavana toisella, kolmannella kankaalla joulupukki ilotteli jonkun naisen kanssa.

Tutusemaan asetuttiin jo puolen yön maissa. Ihan hyvä niin. Aamulla pirteänä testaamssa uima-altaita.

Vanhojen aikojen muistoksi naiset tanssivat ringissä iltalaukkukeon ympärillä.

Matkamuistoja – Helinä Rautavaara

Karatalossa (Kotkatie 4, 02620 Espoo)  avattiin tänään Helinä Rautavaaran elämästä kertova pienoisnäyttely. Muutamassa vitriinissä on esillä esineistöä, joita hän on kerännyt matkoiltaan. Lisää löytyy Tapiolassa sijaitsevasta museosta. 

Rautavaaran ensimmäinen Euroopan ulkopuoleinen keräilymatka suuntautui Pohjois-Afrikkaan. Hän oli aviomiehensä kanssa Espanjassa vuonna 1954 ja päätti jatkaa sieltä  Marokkoon, Algeriaan ja Tunisiaan. Matkaa ei tuohon aikaan tehty nopeasti ja mukavasti.   Kilometrit  taittuivat junalla, autolla, liftaten ja välillä kamelillakin.

Rautavaaran suuri toive paikasta, jossa esineet pääsisivät muidenkin tarkasteltavaksi – museo – toteutui 1998. Hän ei ehtinyt kuitenkaan nähdä avajaisia, sillä rintasyöpä vei hänet vain pari kuukautta ennen.

Avauskuvan esineet ovat vuosien varrelta. Kullanvärinen vyölaukku 1990-luvulta. Vau, juhlamalli oikein!

”Helinä Rautavaaran keräämät esineet eivät noudata länsimaista ajatusmallia, jossa arvostetaan vanhoja esineitä. Hän keräsi käyttöesineitä muun muassa toreilta – siis paikoista, joista tavallinen kansa hankkii tavaroita.  Rautavaara keräsi esineitä aina kuolemaansa 1998 asti. Koska esineistö oli meillä totutusta eri lailla arvotettu, sitä ei aluksi osattu arvioida. Jotkut pitivät rihkamakokoelmana”, konservaattori Elina Torvinen kertoo.

Pienoisnäyttelyn avajaiset olivat tänään 12.10.  Näyttely on avoinna 6.11. asti ma-pe klo 9–17, iltaisin ja viikonloppuisin tapahtumien yhteydessä.

”Helinä Rautavaaran matkat ja elämä -pienoisnäyttely Karatalossa 12.10.-6.11.!

Filosofian maisteri Helinä Rautavaara teki elämäntyönsä eri kulttuurien ja uskontojen dokumentoijana. Hän matkusti 1950-luvulla toimittajana Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään ja Etelä-Aasiaan. Hänen keräämänsä rituaali-, käyttö- ja taide-esineet on tallennettu vuonna 1998 perustettuun museoon, joka sijaitsee Tapiolassa.”

 

 

Vieraskirjaan kirjautui nimi toisensa jälkeen.

 

 

Taas lankulle

Merkillinen juttu. Joitakin aikoja sitten kävelin lankulla risteilyaluksen reelingin ulkopuolella ja kaukana alhaalla häämöttivät Jätkäsaaren rakennustyömaat. Eilen esiteltiin tilaisuuksien järjestäjille Viihdekeskus Flamingon aktiviteettitarjontaa. Käväisin Pikselin virtuaalimaailmassa. Yllätyksekseni virtuaalimaailmassa vaeltaminen ei ollutkaan yhtä helppoa kuin reaalimaailmassa.

Pelejä tai maailmoja Pikselissä on useita. Kokeilin

  • kiipeilyä Mount Everestissä, Himalajan vuoristossa
  • lankulla kävelyä pilvenpiirtäjän katolla,  Richies Blank Experience
  • ooppera Senza Peso, jossa matkataan tuonpuoleiseen.

Himalajan korkeudet menivät oikeita nappuloita ohjaimesta etsiessä. Kuulun siihen ihmistyyppiin, jolta ohi menee niin säätiedoitukset kuin kaikenlaiset ohjeet. Avauskuvan laitteiston käyttö esiteltiin ennen aktiviteetin alkua.

Toinen peli, jossa aluksi seisoin suurkaupungissa pilvenpiirtäjän kupeessa ja etsin hissin nappulaa, onnistui paremmin. Löysin nappulan.

Ensin toki eksyin kerrokseen, jossa pääsin tulipaloa sammuttamaan, mutta siitä selvittyäni löytyi pilvenpiirtäjän kattokerros.

Hissin ovi avautui. Hui kauhistus! Siellä odotti lankku, jota pitkin olisi pitänyt kävellä. Vaikka tiesin – ja itseäni siitä muistutin – että jalkojeni alla on sitä harmaata mattomateriaalia, jolla on päällystetty ainakin miljoona suomalaista toimistoneliötä, en uskaltautunut lankulle. Huimasi.

Hassummin kävi naapuriloosissa, jossa mies rysähti päin seinää yritettyään päästä nopeasti sillan yli. Seinät eivät onneksi ole sementtiä.

Ne, jotka pelkäävät kaatuvansa, suuntaavat suoraan tuonpuoleisen huimia maisemia ihailemaan. Senza Peso -minioopperaa voi katsella jakkaralta käsin.

 

Nämä eivät ole karaokemikkejä vaan näillä valitaan peli. Niiden avulla myös liikutaan virtuaalimaailmassa.

Kolkonnäköinen reaalimaailma näyttäytyy Himalajan tai suurkaupungin maisemana.  Tässä kuvassa mennään kohti Jenkkikaupungin pilvenpiirtäjän kattoa.

Aluksi illuusiota himmensi tavallinen tietokonenäyttö työstä tuttuine kuvakkeineen. Tuli niin työperäinen olo.

 

 

Follow

Follow this blog

Get every new post delivered right to your inbox.

Email address

(*)