Browsing Tag

Suomi

Tuli syötyä Samua

Pakko psyykata itseään tämän snack-tarjottimen edessä.

Toisaalta onhan sitä tullut syötyä mitä kummallisempia ruokia maailmalla matkatessa. Kaikensaksiset äyriäiset käyvät herkuista. Libanonissa meze-pöydässä vasikan selkäydin sulahti vatsaan, kun luulin sitä majoneesiksi. Samassa meze-pöydässä tuli syötyä epähuomiossa vasikanaivoja. Varmaan koiraakin joskus Kiinassa. Mitä kaikkea muuta.

Marsuista minua varoitettiin ennen Ecuadorin matkaa. Pidättäydyin. Mutta kyllä oli kauheaa nähdä meidän Einsteinia (Einstein on minusta ainoa oikea marsun nimi) muistuttava olio grillivartaassa ravintolan ulkopuolella.

Kotimaassa tulee ihan tietäen syötyä possun takalistoakin, miksei siis sirkkoja.

 

Verkkosivuilla Suomen johtavaksi hyönteisfarmiksi luonnehtivan EntoCube  Oy:n CMO Jonas Aaltio aloitti kevyesti maistattamalla sirkkaleipää.  Rousk, rousk. Ei juuri eronnut aamiasleivästäni. Leivän jälkeen maistelin sirkka-pähkinäsekoitusta. Kyllä sekin menisi tuhdin oluttuopin kera.

Nykymaailman kipupisteitä ja lahjoituksia Ateneumissa

Irakisssa syntyneen Adel Abidinin maailman kipupisteitä esitteleviä veistoksia ja videoteoksia on levittäytynyt ympäri Ateneumia.

Ensi kosketuksen Abidinin teoksiin saa heti sisääntuloaulassa, sillä ensimmäinen videoteos on levittäytynyt portaisiin. Kosketus on konkreettinen, sillä näyttelyyn saapuva astelee teoksessa näyttelykerroksiin.

Hieman ounastellen astelin. Irakissa en ole käynyt, mutta monessa muussa muslimivaltiossa kylläkin. Kokemukseni mukaan jalkapohjat ovat muslimeille jotain kamalaa. Niitä ei sovi näyttää kanssaihmiselle esimerkiksi Suomessa yleiseen jalka polven päällä istumistapaan. Ja nyt jalkapohjani tallovat videotaideteosta.

Abidinin History Wipes -näyttely avautui viime viikolla.

 

 

Pikavisiitilläni ehdin myös vilkaista kahta Ateneumille lahjoitettua  Joseph Alasen Kalevala-aiheista teosta.

 

Tuo mies mua tuijottaa

Suomea kierrellessä Kekkonen ponnahtaa esiin yhtä varmasti kuin Väyrynen vaaliaikaan. Tällä kertaa Kirkkonummella Långvikissä, jossa kävin menneellä viikolla. Långvik kutsuu aika ajoin kokousjärjestäjiä ja mediaa paikan päälle tutustumaan tiloihinsa.  Sellaisella reissulla olin nytkin.

Ennen vanhaan pankeilla oli konttoreita tuppukyliä myöten ja vesien äärillä hulppeita koulutuskeskuksia.  Pankkisalit ovat hävinneet pilviin bittikonttoreiksi ja koulutuskeskukset laitettu lihoiksi.

Espoon Matinkylässä oli aikoinaan Säästöpankkiopisto, joka lienee jo maan tasalla. Helsingin Vuosaaressa entisessä Yhdyspankin koulutuskeskuksessa toimii hotelli Rantapuisto. Långvikin rakennuksessa koulutettiin alun perin koppilaisia. Muistona näistä ajoista KOP:n eli Kansallis-Osake-Pankin orava ovenkahvoissa.

Långvikin hotelli- ja kylpyläkeskuksen tontin omistaa Kirkkonummen kunta, rakennuksen Roman Rotenberg ja  liiketoiminnan hotelli- ja ravintolatoimintaa harjoittava Ryokan. Näin meille kerrottiin esittelykierroksella. Moni yhdistää Långvikin liiketoiminnankin venäläisomistukseen. Se varmaan johtuu muutaman vuoden takaisista Rotenbergin USA:n talouspakoteotsikoinneista. Talouspakotteiden arvellaan johtaneen siihen, että venäläistaustainen Rotenberg myi liiketoiminnan asiainhoitajalleen.

 

Monet 1970-luvun hotellit ovat levittäytyneet maaston mukaan. Niin myös Långvik. Se tietää pitkiä käytäviä mutta ei hissijonoja.

Samppanja esiintyy monissa sisustuselementeissä Långvikissä.

Viininvartija

Kekkonen oli kerkeävää sorttia. Vastikään Konneveden Siikakoskella kuvasin kivimonumenttia, joka oli pystytetty edesmenneen presidenttimme kunniaksi. Espoon Viherlaaksossa Kansaneläkelaitoksen tiloissa, Lippajärven rannalla olevassa rantasaunassa hiottiin aikoinaan monenlaisia päätöksiä.

KOP:n aikaisessa Långvikissä Urho Kaleva Kekkonen nautti silloisen KOP:n pääjohtajan Jaakko Lassilan vieraanvaraisuudesta. Rantasauna oli sen verran mieleinen, että usein hän kuulemma vietti yönsäkin siellä. Herättää ei saanut. No, reissuja ja tarinoita riittää, neljännesvuosisataan presidenttinä mahtuu vaikka mitä.

Långvikissä Kekkosen katse seuraa kylpylävieraiden touhua. Ihan oikeasti, katse seuraa kulkijaa. Hienosti toteutettu valokuva.

 

Kekkonen kuoharipullojen vartijana.

Tuo mies mua tuijottaa – katse hallitsee koko kylpylää.

Tapiola on ihan outo – kaupunkikävelyllä

Kävelimme viikonloppuna reittiä Viherlaakso-Kera-Mankkaa-Pohjois-Tapiola. Nostalginen reitti, jota pitkin pyöräilin yritykseni alkuvuosina, sillä toimistoni sijaitsi Tapiolan Keskustornissa. Tällä kertaa suuntasimme elokuviin Kino Tapiolaan.

Mankaan kohdalla kaihertaa aina. Muistan ajan, jolloin pyöräilin lehtomaisemissa Mankkaan suolla. Sittemmin se muuttui golfkenttää myötäileväksi ulkoilureitiksi. Jotain hyvin viehättävää hävisi uudistuksen myötä.

Vessat ovat kaupunkikävelijälle tärkeitä. Hiki tulee halusi tai ei. Repussa kulkee aina mukana pikkupyyhe ja vaihtopusero.
Ensimmäinen Tapiolan kohteemme oli Grilli Toro. Torossa vessoja on vain yksi kummallekin sukupuolelle, mutta eriössä mahtuu vaihtamaan kuivaa päälle. Niin on mukavampi syödä. Koukkukin löytyy eriön seinältä. Reppua varten. Kumma kyllä monessa vessassa on unohdettu tämän pienen hyödyllisen tarvikkeen asentaminen.

Toro kuuluu ravintolamaailman mummokastiin. Ravintolan sisustus henkii 1970-lukua.  Konseptikin kaiketi toimii, sillä ravintolassa ovi kävi tiuhaan. Tarjolla on tuhtia liharuokaa, jolla kävelijän nälkä taatusti talttuu. Kuvaan ruokia nykyään vain erikoistapauksissa. Kaikki tietävät miltä possunleike ranskalaisilla näyttää. Toron tapaan valmistettuna annos tarjotaan paprikalla ja sipulilla. Hyvää oli.

Torosta pääsee Silkkiniittyä halkoen outoon Tapiolaan. Silkkiniitty onkin etäinen muisto siitä miltä Tapiolan puutarhakaupungin piti näyttää. Ja näyttikin alkuaikonaan.

Nyt Heikintorin ympäristö repsottaa remonttia odottamassa. Sisällä kauppiastalossa kaikuu tyhjyys.
Lukevatko turistit vanhoja matkaoppaita ja mitä, sillä silloin tällöin tapaa turisteja hortoilemassa Tapiolan keskustassa. Miksiköhän? Saman tyyppisiä rakennustyömaan ja kerrostalojen risteytyksiä maailmassa riittää.

Jotain uuttakin oudossa Tapiolassa on. Ainoan (se ainoa, heh heh) kauppakeskus ja metroasema sekä ravintola Sandro. Varmaan on muutakin, mutta nämä pongasin tällä reissulla. Metroa hämmästelin jo aiemmin. Se on  kerrassaan sekava, opasteineen, portaineen ja kävelykouruineen.

Sandron ruhtinaalliset vessatilat saivat ihastumaan. Monta eriötä. Koukkukin löytyi. Invavessassa kaupunkikävelijä voi melkein ottaa suihkun. Muuten Sandro on pieni. Niin pieni, ettemme leffan jälkeen mahtuneet istumaan edes baarinpuolelle.

Kino Tapiola ei sovi mummonpätkille. Vaihdoin kaksi kertaa paikkaa enkä sittenkään nähnyt kurkottelematta. Kroppa kenossa katselin Solsidanin, mutta kyllä nauratti.

Avauskuvassa: Taustalla Tapiolan Keskustorni. Garden hotelli oikealla, vasemmalla kulttuurikeskus. Etuallalla tekojäärata luistelijoille, lähellä Tapiolan uimahallia. Se mennee taas remonttiin.

 

Grilli Toron kalustus henkii 70-lukua.

Naakiva kunnanjohtaja – Konnevesi reissun kokemuksia

Konneveden kunta järjesti viime viikon loppupuolella kalastuspainotteisen toimittajaretken alueelleen. Mukana oli tekniikka- ja ympäristötoimittajia plus matkabloggaava mummo sekä kiemuraisella ja liukkaalla kelillä tuskaileva kuljettaja. Silloin kun on liukasta, on liukasta. Mutta perille päästiin, kumpaakin suuntaan. Ajomatka Helsingistä Konnevedelle kesti reilut viisi tuntia.

Tässä hieman tunnelmia reissulta.

Kun pitkän bussimatkan saavuimme perille Konneveden Siikapirtille, järjestys oli selvä: huonejako, ruoka ja sauna.

Petipaikkoja Siikapirtillä on kolmetoista. Toimittajarypäs oli sen verran pieni, että jokaiselle riitti oma huone.

”Kekkosen saunalla”

Kekkonen kalasteli alueella 1964-81. Siitä löytyy kiveen hakattua tietoakin läheisen sillan kupeessa.

Saunoja Siikapirtin alueella on kaksi, puulämmitteinen ja savusauna. Tässäkään ei tarvinnut aikailla, naiset nopeimman etuoikeudella savusaunaan ja miehet jäljelle jääneeseen.

Aina tämän tyyppisissä paikoissa mietin miten ulkomaalaiset – sellaiset, joille saunakulttuuri ei ole entuudestaan tuttu – selviävät. On kuppia, kappoa, kuumaa vettä, kylmää vettä, mustaa, hämärää. Käsikopelolla löytyvät pesuvälineet mutta mieluiten yleensä suuntaan tavan suihkuun. Niin nytkin. Siikapirtin majoitusrakennuksessa on suihkutilat.

Savusaunan lempeät löylyt saavat aikaan illuusion, ettei vesi ole kylmää tähän aikaan vuodesta. Kyllä on. Hyytävää. Koska illallinen painoi vielä vatsassa ja viini juoksi verisuonissa, tyydyin vain kastelemaan jalat.

 

 

Hauki on Kala

Kalastusteema väritti reissua. Kalojen nimiä virtasi yhtä vuolaasti kuin vettä alueen koskissa. Saattoipa sekoittua mukaan vesikasvejakin, sillä monet korvieni ohi lipuvat nimet olivat niin outoja, etten tiennyt onko kyseessä kasvi vai kala.

Mutta hauki on Kala. Oikein isolla koolla. Kylmäsavustettu hauki oli Siikapirtin illallispöydän ehdoton kuningastar (ei ole kirjoitusvirhe, vaikka woordi niin väittää, vaan nykyaikaan soveltuva neutri ilmaisu). Tarjoiluvati tyhjeni hetkessä.

Lähiruokaa, sitä tarjoaa kaikki. Niin Siikapirttikin.

Siikapirtti

Entinen yli satavuotias Kymi-yhtiön toimistorakennus  ja paikallisjohtajan asuintalo on muuntautunut matkailijoiden ja tilaisuuksien tarpeisiin. Häitä, kokouksia, saunailtoja sekä majoitusta ryhmille järjestää paikallinen Mieronvirta Oy. Kari Leppänen oli meillä isäntänä.

Yritys vuokrasi tilat kunnalta viime keväänä ja aloitti toiminnan. Uusissa kuvioissa on vielä paljon hiomista yksityiskohdissa. Suunnitelmia riittää.

Leppäsen perhe pyörittää muutakin liiketoimintaa Konnevedellä, kuten Hotelli-Ravintola Mierontietä.

Naakiva kunnanjohtaja

Aamiainen nautittiin kunnanjohtaja Juha Jokitalon  seurassa Siikakosken rannalla Miesten tuvassa. Siis ne jotka nauttivat sisätiloissa. Minulta jäivät kunnanjohtajan visiot kuulematta. Kaikenlaiset savuiset kodat ja tuvat ovat kompastuskiveni. Olen ilmeisesti ainoa suomalainen, joka ei kestä savua tai edes savunhajua. Muut eivät tunnu savunhajua edes huomaavan – ei koskaan, eikä missään – tai eivät sitten välitä tai valita.

No,  minulla oli tuuria. Kun ryyppäsin aamukaffia pihamaalla, sain kuulla yrittäjä Kari Leppäsen elämästä ja suunnitelmista, ja samalla ihailla aamuhämärässä valkenevaa koskimaisemaa.

Kunnanjohtajan tapasin hieman myöhemmin välikahveilla kunnantalolla. Tässä kohtaa videokamera tai älli oli muualla. En ymmärtänyt  videoida, kun kunnanjohtaja esitti omintakeisen taitonsa, naakimisen. Se on ääni, jolla hirvi houkutellaan metsällä ollessa lähietäisyydelle. Sitten se ammutaan. Ja syödään.

Myyriä ja raakkuja

Vierailimme Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen Konneveden tutkimusasemalla.

Jos aamulehti ei riitä, tutkimuslaitoksen käytävällä voi jatkaa.

 

Missä olemme? Yritämme päästä kartalle.

Vinkeän hymyn tkanas piilee myyrien salaisuuksia. Tutkimusaseman johtaja Hannu Ylönen ”Kirjoja tulossa!” Esite on jo valmiina.

 

Matkajohtajana toiminut Viestintätoimisto Pensa Oy:n Jyrki Karvinen raakkujen äärelllä.  Raakku, jokihelmisimpukka voi tuottaa helmen.

 Kellankoskella

Koivu pois virrasta makailemasta, komentaisi mummo, mikäli tällainen näky sattuisi kotikulmilla. Ja tilaisi siltä istumalta paikalle metsurit  ja välineet siirtämään rungon pois.

Mutta ei, ei!

Täällä kaatavat puita tarkoituksella. Saavat makailla virrassa maailman tappiin!

Miksikö?

Taimenen suojelua. Virrassa makaava puu tarjoaa suojan taimenen poikasille.

Lounaalla Mierontiessä

Lounaan yhteydessä paikalliset yrittäjät saivat puheenvuoron.

Samcons 

Hytola Engineering 

Jukola Industries 

 

Tässä Jukola Industriesin myyntipäällikkö Pekka Sormunen kertoo kattojen ilmeiden parantelemisesta materiaalien keinoin. Hyvä juttu! Ankeita kattoja Suomessa riittää paranneltaviksi. Mierontien katto ja seinä ovat yrityksen käsialaa.

Osallistuin toimittajaretkelle, jonka Konneveden kunta järjesti Ympäristötoimittajat ry:n ja Tekniikan Journalistit Presstek ry:n jäsenille 30.11. – 1.12. 2017. Käytännön järjestelyistä vastasi Viestintätoimisto Pensa.

Äänestetty on

Keksin mainion tavan ehtiä sekä bussiin että taidenautintoihin. Monet tilausajot lähtevät Kiasman edestä. Niin tänäänkin Konnevedelle suuntaavien toimittajien bussi. Lähdin kotoa tuntia aikaisemmin kuin tarve olisi vaatinut, mikäli olisin minimoinut minuutit.

Kiasmassa laukun voi jättää säilytykseen ja katsella näyttelyn tai osan sen mukaan mitä kerkeää.

Tänään tutustuin  2017 Ars Fennica palkintoehdokkaisiin,  

Pekka ja Teija Isorättyän installaatio Nature Morte näkyy avauskuvassa. Huoneessa liikkuessaan kävijä saa liikettä aikaan teoksessa. Ei tarvitse painella mitään, riittää kun haahuilee ympäriinsä.

Viereisessä salissa Kari Vehosalon teoksia. Yksi niistä on tämä Three Figures on a Stage.

 

Maija Blåfieldin videota en meinannut heti huomata, musta ovi vasemmalla näyttelyn alussa. 33 minuutin video tuli osin vain katsottua.

Maija Blåfieldin videoteos vaatii aikaa.

Perttu Saksan teoksista valitsin tähän yhden. Osallistuminen on pop. Pop-up mummo mukana.

Perttu Saksa: Rose is a rose (tarkkasilmät huomaavat että mummo osana taidetta)

Camilla Vuorenmaan tila iloittelee väreillä.

Camilla Vuorenmaan teoksen joka yksityiskohdassa tarina. Venäläispariskunta intoutui kuvaamaan.

Sitten äänestämään

Näyttelyssä voi äänestää yleisön suosikkia.

Voi mikä keksintö! Lajitteleva vaaliuurna.

Valitse suosikkisi kolo ja pudota kortti  uurnaan.

Voittajan valinta

Amsterdamin Stedelijk-museon johtaja Beatrix Ruf päättää kuitenkin kuka pokkaa tuon 40 000 euron palkinnon.

Lintubongarina

Linnut ovat vallanneet Ateneumin. Urpiaisia, mustapääkerttuja, jouhisorsia ja mitä niitä olikaan. Joukossa tuttuja ankkoja, jotka on piilotettu kansallisgallerian seinille.  Muksut ja mummot innostuvat etsimään vähän samaan tapaan kuin mummon lapsuudessa haettiin lehdestä ”missä Jallu luuraa”.

Hauskoja ovat. Niin taiteilijoiden nimet kuin taulut.

1800-luvun kolmen kovan Von Wrightin taiteilijaveljeksen töitä mittava kokoelma nähtävillä 25.2.2018 asti. Kuten myös Ankallisgalleria.

Avauskuvassa Nantti Vonriktin Taistelevat ankat.

 

Renkaat uusiokäytössä

Jussi Heikkilän käsissä lintujen rengastuksessa käytetty materiaali on muuntautunut taideteokseksi.

Kolonie Wedding – Hyvinkää

Hyvinkään taidemuseossa (Hämeenkatu 3) esitettiin nykytaidetta Berliinistä.

Kolonie Wedding vie näyttelyn taustoista tietämättömän ajatukset häihin, ei kahden rakastuneen, vaan kokonaisen kolonian häihin. Herättää sinänsä ajatuksia.

Näyttelyn nimi tulee kuitenkin taiteilijoiden yhdistyksestä, siirtokunnasta, koloniasta, Berliinin Weddingin kaupunginosassa.

Ecuadorilaisen Pablo Hermannin seinän peittävä maailmankartta pysäyttää heti sisään tullessa. Karttaan hän on merkinnyt maapallon sota-alueet.  Ei kovin monta kolkkaa pallollamme, jossa ei jonkinlaista kahnausta olisi viimeisen sadan vuoden aikana ollut.

Teokseen kuulu myös tekstiiliteos, jossa sotilaskypärä ja teksti ”Antakaa meille neljä vuotta aikaa”.

Esillä on parinkymmenen taiteilijan teoksia 19.11. asti.

 

#tulevaisuusonkultaa #stoll&wachall #videoinsallation #taidenautinto #hyvinkää #taidemuseo #finland #artmuseum

www.hyvinkaantaidemuseo.fi

Museomestarin tukeva työkalu – Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkää

Hyvinkää sightseeing jatkui rautatieasemalta Käsityökeskuksen jälkeen kohti Suomen Rautatiemuseoa. Reitti oli helppo. Kohti siltaa, Siltakadun ali ja sitten suoraan eteenpäin Hyvinkäänkatua. Lähellä oli, niin kuin odottaa saattaa Hyvinkään kokoisessa kaupungissa. Tosin illemmalla minulle näytettiin, kuinka laajalle kaupunki on levinnyt. Uutta asuntokantaa on viime vuosina rakennettu ahkeraan.

Rautatiemuseolla pääsen aluksi tutustumaan museomestarina toimivan Jaakko Tuomisen tukevaan kännykkään. Laite kestää vaikka mitä.

”Pudottaa voi kahdesta metristä ja puolentoista tonnin painoisella kulkuneuvolla voi ajaa yli”, Tuominen kehuu. Hyvinkää Suomen Rautatiemuseo

Kuin malliksi kerään hetken päästä kännykkäni osia  Lättähatun luona. Yritin kuvata järkkärilläni, känny kainalossa. Ei pysynyt siellä. Akku, kotelo ja laite makaavat eri puolilla peronkia. Kestävä se on tämäkin, sillä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun se on kolmessa osassa. Katepillarilta se on toistaiseksi säästynyt.

Suomi 100 -juhlaa vasten kunnostettu Lättähattu. Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkää

Lättähatussa matkustivat tavikset paikallisliikenteessä ja hiljaisilla rataosuuksilla. Se on nykyäänkin käytössä tapahtumapäivinä.

Aleksanteri II ja III käyttivät Suomen matkoillaan Keisarin junaa. Ikkunoista pääsee kurkistelemaan keisarin-, salonki- ja keisarinnan vaunuun. Mukavuuslaitoksestakin löytyy kuva.

 

 

Asema- ja kasarmialueella (kasarmi = rautatieläisten asuinrakennus) olivat maisemat kohdallaan. Ensilumi hehkui heleänä 1870-luvun rautatiemiljöössä.

 

 

Avauskuvan kieltotaulu löytyy kasarmirakennuksesta. Hurjaa oli teksti tuohon aikaan.

 

Näppäräsormisille – Hyvinkään nähtävyydet

Hyvinkään kaupungin viestintäpäällikkö Sari-Leena Lund hehkutti Hyvinkään Sveitsin avajaisten tiedotustilaisuudessa.

”Tuplajuhla Suomen kanssa, Hyvinkää ja Suomi ovat saman ikäisiä.”

Pistäydyimpä Hyvinkään rautatieaseman vieressä olevaan Hyvinkään käsityökeskukseen.

Triplajuhlahan Hyvinkään seudulla on tänä vuonna. Kolme satavuotiasta (vaikka saattaahan niitä olla enemmänkin, kuka tietää).

Taito Uusimaa ry. panee paremmaksi. Triplajuhla! ”Myös Uudenmaan käsityökeskus on satavuotias”, kertoo Marjo Vainio, Taito Uusimaa ry.

 

#makrame on nykyään #sejuttu Tämä teos löytyi #hyvinkää #finland #käsityökeskus aivan juna-aseman kupeessa.

Leinikkikassi. Taito ry:n klassikko

Ämpärit päässeet hyötykäyttöön. Rosanauha-kamppanjaanhan ne sopivat mainiosti.

Marjon suunnittelema myssy ja lapaset. Aika makeet, vai mitä?

Räsymatto on kuulemma taas in. Käsityökeskuksessa voi käydä kutomassa oman.