Subscribe by Email

Completely spam free, opt out any time.

Email address
(*)
Browsing Tag

Quito

Koiranelämää Quitossa

Quiton vanhan kaupungin kujalla näin kuinka kulkukoira kamppaili saadakseen ruokaa sisältävän paketin auki. Paikalle riensi epämääräisiin vaatekertoihin pukeutunut mies ja ryhtyi avaamaan pakettia koiran kanssa. Ensin ajattelin, että onpas kiltti, kun auttaa koiraa saamaan suupalan, kunnes näin, että mies halusi osansa siitä. Kerjäläinen oli kiltti ja kohtuullinen. Hän ei syönyt kaikkea itse, vaan jakoi aterian kulkukoiran kanssa. Ihmisen elossapysymisen halu ei tunne rajoja.

Toisaalta eipä näytä ihmisten vinksahtamisellakaan olevan rajoja.
”La perrita violada” – raiskatun pikkukoiran kohtalo otsikoissa. ”Un individuo abusó sexualmente de la perra”. Piti oikein pyytää Adriana opea tulkkaamaan, että ymmärsin oikein. Kyllä vinksahtaneita riittää joka maailman kolkkaan. Open mukaan näitä aina silloin tällöin tulee esiin, tekijöinä yleensä huumehörhelöt.

Kulkukoiria juosta jolkuttelee erityisesti vanhassa kaupungissa. Jotkut syöttävät ja juottavat niitä. Kuten minä. Se oli luonnollinen jatkumo ravintolan jättiannokselle.

Kaikki vapaana juoksentelevat koirat eivät ole kulkukoiria. On myös huonosti koulutettuja koiria (malcriado) kuten open koira, joka karkailee.
”Se haluaa kavereittensa seuraan, vaikka onkin lemmikkikoira”, nauraa Adriana.

Kun koirakanta kasvaa liian suureksi, levitetään myrkkyä. Eläinsuojeluyhdistykset ovat voimattomia, rahat eivät riitä. Toinen Adrianan tyttäristä haluaisi opiskella eläinlääkäriksi ja ryhtyä auttamaan koiria. Pieni vaellus Quiton kaduilla ja puistoissa vakuuttaa, että työsarkaa riittää.

Onko oikein unohdella?

Tässä ostarissa menee pää pyörälle.

Ehdin jo ostaa kahdet vaelluskengät urheilukaupasta ennen kuin löysin Espiral-ostarin. (Spriaali)

Matkalaukulla on mittansa ja lentoyhtiöllä sääntönsä. Riskillä menin, kun vielä yhdet lenkkitossut ostin Espiralista. Riski kannatti, sillä matkalaukkuni oli keventynyt kuukauden aikana. Moni psykologisesti loppuunkulutettu vaatekappale sai reissun aikana uuden omistajan. Näin ainakin toivoin antaessani (tosi nolona) tai jättäessäni tavaroita hotellihuoneeseen kassissa roskiksen viereen.

Makukysymykset ovat vaikeita ja eri kulttuurien mieltymykset mahdottomia aavistaa. Siksi usein mietin, että kauheeta jos lisään jonkin alkeellisen lajittelumaan jätekuormaa. Onko oikein jättää tai peräti unohdella tavaroita? En tiedä, mutta niin teen. Unohtelen joskus tahallani , esimerkiksi puistonpenkille. Erityisesti jos lähistöllä näkyy rääsyisesti puettuja porukoita. Näin syntyy kotona kaappiin tilaa uusille ostoksille.

Ostamani vaelluskengät näyttivät hyvälaatuisilta. Myyjä vakuutteli vedenpitävyyttä. Jäälläkin pysyy pystyssä. Saas nähdä. Toisaalta, Ecuadorissa on paljon vaellusmahdollisuuksia ja lumihuippuja näkyy myös. Kai niitä kenkiä sitä ajatellen tehdään.

Espiral-ostari sijaitsee Mariscalin kaupunginosassa. Lähellä on myös Mercado Artesanal La Mariscal, katettu torialue, josta löytyy kaikki turistin tuliaistarve. Villapaitoja, ponchoja, peittoja, koriste-esinettä. Voi kun olisin jaksanut katsella alpakka-huivia.

Torilta tarttui mukaan kuitenkin yksi panamahattu. Yhden olin jo ostanut ennen Amazonille lähtöä. Kannattaa tarkistaa hattua ostaessa, voiko hatun viikata pienen pieneksi paketiksi. Se on hyvä ominaisuus matkustavaiselle. Molemmat hattuni viikattiin ja ne laitettiin vielä puuaskiin.

Panamahattu tekeillä. Nimestään huolimatta panamahattu on kotoisin Ecuadorista.

Panamahattu voi maksaa useita satoja dollareita.

Olisin ostanut keittokirjan ”Cocinemos con Kristi”, mutta se oli kaikkialta loppu. Espanjan ope kehui sitä. Se on kuulemma peruskeittokirja, josta suuri osa ecuadorilaisista on  keittiöoppinsa ammentanut. En minä niiden reseptien takia olisi kirjaa halunnut, vaan nimen. Tiedän jo entuudestaan mihin eksoottisen maan reseptit johtavat. Tavaat ensi hiki essussa tekstiä, sitten mittoja, tutkit uunia ja viimein toteat, että jokin raaka-aine vaatii uuden reissun ko. maahan.

Lentokiloista: Kosteat vaatteet painavat enemmän. Ja kosteita ne ovat Amazonin viikon jälkeen. Samoin kuin vaellusmatkoilta palatessa.

Quiton kaupunki 4000 metrin korkeudesta

Quiton kaupunki Pinchincha-tulivuoren rinteeltä nähtynä.  Upeat näkymät alla olevaan laaksoon. Ilma sen verran ohutta, että pienikin ylämäki hengästytti.

Teleférico – köysirata, jolla noustaan yli 4000 metrin korkeuteen. Quito, Ecuador.

Täytyy vaan luottaa, että narut kestävät. Teleférico – köysirata. Alhaalla avautuu Quiton kaupunki, Ecuador.

Alueella voi vaeltaa. Se on hyvää harjoitusta, mikäli aiot kiivetä Cotopaxille . Kannattaa varata aikaa.

Ecuadorin 10 tulivuorta korkeuksineen.

 

Tulivuorella on myös kirkko. Seremonioita ei liene joka päivä.

Kun ei korkeus riitä, voi kiivetä penkille kuvaamaan.

4100 metrin korkeudesta 70 kilometrin pituista Quiton kaupunkia on vaikea saada yhteen kuvaan

Ei tulta eikä tuliaseita.

Majoituspaikkoja Quitossa – Ecuador

Hotellien varaaminen etukäteen osoittautui aika vaikeaksi. Quito on valtava kaupunki, pituuttakin 70 kilometriä. Miten saisi toimivan arjen kulkemisineen kaikkineen. Kielikurssin ajaksi varasin majoituksen koulun kautta. Se toimi hyvin. Koulumatkat taittuivat kävellen. Ensimmäiseksi viikoksi varasin booking.com -sivustolta lähellä vanhaa kaupunkia olevan hostellin.

Hostal Rosario

Etukäteen tilaamani sviitti (103) vaihtui jo toisena yönä kahden hengen koppiin (102), joka oli ainoa vapaana oleva huone. Osoittautui, että metroaseman rakentaminen muutti autojen ja bussien reittejä, eikä sviitissä ollut hetken hiljaisuutta edes yöllä. Koirat tappelivat lähipuistossa, autot ja bussit kaasuttelivat (siipan mielestä jopa vaihdelaatikkojen ääni kuului kuin olisi vieressä vaihdelleet) ja muutenkin äänimaailma oli kakofoninen.

Parin yön jälkeen saimme isomman kahden hengen huoneen (87) hostallin rauhallisemmalta puolelta.  Mutta yllätys yllätys, naapurihotellin ovikello herätteli pitkin yötä.

Sääli, että on niin meluisa. Muutoin hyvä hostelli, ja siisti.

La Rosario sijaitsee kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Aamiaista sai lähikuppiloista.

Parasta Hostal Rosariossa olivat retket. Hostelli oli kuin pieni matkatoimisto. Se järjesti edullisia retkiä yhteistyössä nurkan takana olevan matkatoimiston kanssa.

Näillä retkillä kävimme:

Otavalo – kokopäiväretki 25 USD/hlö

Teleférico – köysirata, jolla pääsee Pinchincha-tulivuoren tulivuorelle yli 4000 metrin korkeuteen ja päiväntasaajan La Mitad del Mundo – puolipäiväretki 10 USD/hlö

Cotopaxi – kokopäiväretki 25 USD/hlö + luonnonpuistomaksu 10/hlö

Kaupunkikierros, vapaaehtoinen juomaraha.

 

La Rosarion omistaja kerää autojen pienoismalleja. Tässä yksi kokoelmasta.

Aleida´s Hostal

La Florestan alueella sijaitseva pieni perhehostelli, jonka varasin Simon Bolivar -kielikoulun kautta. La Floresta on rauhallista asuinaluetta, jossa hintavia ravintoloita. La Mariscal bile- ja turistialue monine hotelleineen vartin kävelymatkan päässä.

Hieman vierastin ajatusta käytäväkylpyhuoneesta, mutta hyvinhän se toimi. Hostallissa on muutamia huoneita, joissa oma kylppäri.

Hyvät yöunet sain, sillä hostallissa oli hiljaista, mitä nyt autojen varashälyttimet  laukesivat tämän tästä eivätkä vuorokauden aikoja kyselleet.

Herttainen perhe. Elena, äiti ja tytär molemmat saman nimisiä. Välillä Elena-juniorin kymmenvuotias Amy tytär  pistäytyi koirineen.

Elena työn touhussa / Aleidas hostal

 

Miten mennään Ecuadoriin

Toinen asia, jota minulta on kotiinpaluun jälkeen kyselty. Ecuador, miten sinne pääsee? Kauanko kestää lentää?

Kauan ja monimutkaisesti.

Näin minä matkasin.

Helsinki – Frankfurt – Bogota – Quito

Tiistai 11.7.  Törkeän aikainen herätys sillä Lento Frankfurtiin 6.35. Siitä se alkoi lentokoneessa ja kentillä klenuaminen.

Frankfurtin kentällä odotusta kuusi tuntia.

Päivän vaikea valinta: Mikä vesi? Evian vai Becks vai peräti Pellegrino? Onneksi eivät ryöstä oluesta. Lentokenttähinta 5,90 on kohtuullinen, se on vähemmän kuin espoolaisessa lähiöpubissa. Oluen ensihuikkien huumassa mietin miksi kentillä ei ole karaokea tai tanssia. Sujuisi nopeammin kuuden tunnin odotus.

 

Frankfurt-Bogota (Kolumbia) lähes 12 tunnin lennon aikana oli aikaa lueskella kaikkea.

Löysin jopa kirjoitusvirheen Lufthansan espanjan kielisestä tiedotteesta. Vuelo oli kirjoitettu vueo.

 

Bogotassa välilasku ja taas odotusta, nyt tosin vain pari tuntia.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä yhden aikoihin perillä Quiton Mariscal Sucre -kentällä.

Hostal Rosarion etukäteen tilattu lentokenttäkuljetus toimi kuin nakutettu. Olivat vastassa tervetulo-kyltteineen päivineen.

Paluumatka joutuisammin

Paluulento sunnuntaina 6.8. Quitosta klo 16.45. Perillä tiistaina aamuyöllä yhden kieppeillä.

Paluumatka kaikkine vaihtoineen ja odotuksineen sujui yllätyksekseni nopeammin kuin mennessä.

Syynä yölento, Bogota-Frankfurt lähes 12 tuntinen kului suurimmaksi osaksi nukkuen.

Frankfurtissa kentällä nukuin myös. Matkatyyny oli aivan oiva kaveri. Niskatyynykin oli mukana, mutta jäi kakkoseksi. Lentokoneessa niskatyyny on hyvä, sillä se pitää pään paikallaan.

 

Kaikki vyötäröllä

Yksi matkatavara, josta en luovu vaikka olisi kuinka nolo. Vyölaukku. Sen saa mukavasti väljien vaatteiden suojaan ja sieltä on helppo ottaa känny, passit yms. Kaikki on lähellä ja piilossa myös nukkuessa kentällä tai koneessa.

 

Madridin kautta olisi ollut suora lento Quitoon. Se vaihtoehto oli roimasti kalliimpi ja lisäksi olisi vaatinut yöpymisen Madridissa.

Varmaan muitakin vaihtoehtoja löytyy. Saksalaisopiskelija saapui Panaman kautta.

Myös USA:n kautta olin kuulevinani olevan lentoja.

Niin tai näin, pitkä ja hankala matka, mutta ehdottomasti vaivan väärti. Ecuadorin maisemat ja ihmiset ovat ihania.

Yksityisopetus – hyvä idea

Viikon perusteella lähettäisin jopa tyttäreni tänne opiskelemaan espanjaa ellei tuo liikenne olisi niin kamalaa. Joka päivä lehdestä voi lukea kuolonkolareista. Tarvitaan pataljoona suojelusenkeleitä.

Koulu on hyvä ja yksityisopetus erinomainen idea. Kun tänne asti matkustaa, kannattaa satsata. Sitä paitsi yksityisopetus on edullista.

Neljä tuntia on aivan riittävä määrä. Aamuisin 8.30-12.30. Iltapäivällä sitten läksyjen kimppuun.

Manana-meininki on osoittautunut myytiksi. Bussit kulkevat ajallaan, tilaustaksit tulevat kuin nakutettuna ja koulu alkaa silloin kuin kuuluu.

Kouluni on Simon-Bolivar Spanish School . Cuencassakin olisi mahdollisuus opiskella, mutta valitsin Quiton. En halunnut istua bussissa kymmentä tuntia.

Muitakin vaihtoehtoja on vaikka millä mitalla.

Eräs samassa Hostal Aleidassa (koulun kautta tilasin) yöpynyt kertoi käyvänsä Universidad Catolica del Ecuadorin tunneilla. Hyväksi arvioi.

Huomenna suuntaan Amazoneille.

Darran hoitoa Ecuadorissa

Tänään perehdyimme open kanssa darran hoitoon. Teema tuli kuin annettuna eilisen  cocktail-illan jälkeen.  Darra on enemmänkin miesten hommia täällä Ecuadorissa. Miehet (ja vapaamieliset naiset) käyvät kavereittensa kanssa pubeissa ja diskoissa.  Perinteiset naiset eivät pubeja harrasta.

Suomessa yleisin darra-ateria lienee pizza. Täällä syödään ”el ceviche”, mereneläviä.  Toki ”el cevicheä” syödään muulloinkin. Hyvää on ilman darraakin, olen maistanut jo monesti.

Kylmän (ja open mielestä kalliin, 7 dollaria) ”el cevichen” kuuma (ja edullisempi, 3 dollaria) darraruokakaveri on yuccasta valmistettu kalaruoka ”el encebollado”.

”El cevichestä” varoitetaan matkaoppaissa. Jotkut valmistavat sen raaoista merenelävistä. Kolerariski.

Open mukaan Perussa suositaan raakaruokia (pescado crudo), Ecuadorissa harvemmin. Kannattaa kuitenkin tarkistaa ovatko merenelävät raakoja (crudo).

Sanastoa:

comida para asentar el chuchaqui (ruokaa darran hoitoon)

concha (simpukka)

camaron (katkaravut)

pescado (kala)

Lordia ja lakkalikööriä Ecuadorissa

Pari viikkoa on kulunut aika lailla kuivin suin. Ecuadorilaiset tuntuvat olevan mehukansaa. Mehuja juodaan aamulla, lounaalla ja illallisellakin.

Lasillinen viiniä ravintolassa, jos sitä ylipäätään on tarjolla, maksaa lähes yhtä paljon kuin ruoka. Eikä se kummoista ole missään ollut,  ovat maistuneet alkon kuuden euron viiniltä.  Aika pian lopetin kyselemästä viinilistaa, sitä kun ei monessakaan paikassa ole. Yksi viinisortti, talon viini, tuontitavaraa. Ecuador ei kuulu Etelä-Amerikan viinimaihin.

Koulullamme järjestettiin cocktail-ilta. Ensin luulin, että kyseessä on luento, mutta vau! Koulun terassi täyttyi opiskelijoista ja pöytään kannettiin tykötarpeet. Suurin osa täällä tällä hetkellä opiskelevista näyttäisi olevan amerikkalaisia. Pohjoismaita edusti yksi norjalainen ja minä.

Kolme drinksua parissa tunnissa näissä korkeuksissa! Kaksi ensimmäistä oli rommiperäisiä, kolmatta en muista.

Drinksut ryhtyivät elämään kropassani yöllä heräsin samanlaiseen oloon kuin ensipäivinä täällä Ecuadorissa. Päätä kivisti. Aluksi päätäni kivisti hapen puute, tänä yönä darra tai darrasiitto (pikkudarra).

Vinkiksi kaikille kurssille aikoville ja miksei myös muuhun käyttöön. Mieti valmiiksi yksi suomalainen  drinksu.

Kun vuoroni tuli kertoa mistä tulen, mikä on nimeni ja mikä on suosikkicocktailini, en muistanut yhtään suomalaista drinksua. Nyt olisi ollut oiva tilaisuus Suomi-tietouden lisäämiseen maailmalla.

Muistin ainoastaan GT:n. Se onkin ainut drinksu, jota juon satunnaisesti. En kuitenkaan kelpuuttanut sitä tässä yhteydessä kerrottavaksi. Piti säveltää.

Muistin lakkaliköörin vaikkei se ole cocktail siinä mielessä kun haettiin. Maalailin Lapin maisemia ja kerroin että auringonvaloa on tällä hetkellä 20 tuntia vuorokaudessa. Tuosta en ollut varma, mutta mielestäni riittävä tarkkuus tässä yhteydessä.  Voit kuvitella kysymysten tulvaa: miten ihmeessä nukutte jos on aina valoisaa jne. jne.

German, koulun yhteydessä vapaaehtoistyötä tekevä, valmisti malliksi ensin Cuba Libren, sitten Mojiton ja lopuksi kantoi suuren säilönmallisen keittimen, josta laskettiin kuumaa juomaa. Ope arveli, että kyseessä olisi ollut canelazo, paikallinen totijuoma.

Kaikkien näiden drinksujen jälkeenkään kukaan ei tanssinut. Paitsi minä. (Saatoin pakottaa paikallisen lattialle ecuadorilaista tanssia opettamaan. Vanhalle naiselle ei helposti sanota ei.) Musiikkia soittava yritti saada porukkaa lattialle, mutta ei.

Lordi ei saanut kovin suurta suosiota sekään. Ainoastaan norjalainen ryhtyi rummuttamaan pöytää ja taputtamaan tahdissa muut ottivat joukkoselfietä. Voi tuota nuorisoa. Sama juttu olit sitten missä tahansa: hetkessä eläminen tarkoittaa somessa elämistä.

PS.

Joku saattaa ihmetellä miten soittivat Lordia. Minä pyysin musiikkimieheltä. Muutoin olisi italialaisiskelmät saaneet ylivallan.

Marsun elämää Ecuadorissa

Kun opettaja kuuli, että tyttärelläni on kuusi marsua lemmikkinä, hän otti asiakseen hakea materiaalia marsujen elämästä Ecuadorissa.

Marsut ovat monikäyttöisiä täällä. Niitä käytetään ravinnoksi maaseudulla. ”Ei juurikaan kaupungeissa”, arveli ope. Hän arvioi, että ehkä parikymmentä prossaa ecuadorilaisista syö marsua. Ei missään nimessä kaikki.

Marsuille järjestetään nopeuskilpailuja. Kourumaisen radan päähän laitetaan marsujen herkkuruokaa, alfa alfaa. Yleensä kaksi kilpailee. Nopeampi marsu voittaa ja isäntä saa palkinnon,  joka voi olla rahaa tai vaikkapa televisio.

Myös kauneuskilpailuja järjestetään. Marsu puetaan poliisisiksi, jäätelönmyyjäksi, kaniksi jne.  Eräs tunnetuista voittaja on otavalalaiseen (alkuperäisväestöä) asuun puettu marsu.

Santo Domingossa, kahden ja puolen tunnin päässä Quitosta voi saada marsuhoitoa. Samoin Otavalossa. Ikiaikainen julmanoloinen rituaali, jossa marsua pyöritetään alusvaatteillaan olevan sairaan päällä, kunnes marsu taintuu. Sen jälkeen marsun vatsa viilletään auki ja ”tohtori” katsoo sisuksiin. Jos sydän näyttää heikolta, sairaalla ihmisellä on sydänvaivoja.  Jos jokin muu sisäelin on huonossa jamassa, diagnoosi sen mukaan.  Sairaalle määrätään yrttiperäisiä rohtoja vaivan mukaan ja lähetetään kotiin paranemaan.

Helposti lisääntyvä marsu on myös kauppatavaraa sekä ravinnoksi että myös ulkomaille vientiä varten.

Totta kai marsuja käytetään myös lemmikkeinä.

Avauskuvasssa yksi Munkan marsufarmin marsuista. Kaikkia kuutta voi seurata instagramissa #munkanmarsufarmi  ja facebookissa @munkanmarsufarmi

Open antama teksti.

 

Tumma Lenin – Ecuador

Neljä tuntia kahdestaan opettajan kanssa. Aluksi luulin, etten jaksa olla niin intensiivisesti läsnä, mutta hyvin sujuu. Käymme läpi minua kiinnostavia aiheita ja ope panee verbit ojennukseen siinä sivussa. Mikä parasta ei tarvitse odotella muiden muodostaessa lauseita ja miettiessä oikeita sanoja. Sen voi kaiken tehdä itse.

Tänään keskustelimme Ecuadorin presidentistä Lenin Morenosta (Lenin Tumma, vapaasti käännettynä). En tiennytkään, että hän tarvitsee pyörätuolia.  Luimme lehdestä hänen aloittamasta matkailuprojektista. Moreno haluaa edistää liikuntarajoitteisten matkailua.

Teiniraskaudet oli toinen teema. Täällä saa kuka tahansa nainen, iästä riippumatta ilmaisen katumuspillerin julkisesta terveydenhuollosta. Pillerin voi myös ostaa apteekista. Ongelmana on julkisen terveydenhuollon jonot ja teinit, joilla ei ole varaa ostaa pilleriä vaikka se olisi mahdollista. Julkisen puolen lääkärille pääsy saattaa kestää kuukausia, niin kauan että katuminen ei enää auta.

Trumpkin mainittiin ”Que!” -lehdessä. (Vastannee meidän Metro-lehteä) USA:sta on karkotettu 250 paperitonta ecuadorilaista. Merkillisintä, että heillä ei ollut mahdollisuutta edes käydä USA:n kodissaan hakemassa irtaimistoa, vaan joutuivat suoraan lentokentälle. Voisiko olla totta? Nyt he ovat täällä vailla kaikkea.

Ei täällä pelkästään opiskella, vaan kyllä meillä on kahvitauko. Kuvassa open tämän päiväiset kynnet ja kahvikuppi, jota hän käyttää. Kahvi täällä? No joo, kyllä juhlamokkaa alkaa kohta tulla ikävä. Laihanlaista täkäläinen kahvi on paikasta riippumatta.

Tänään oli turkinpippuripäivä. Siitä ope ei selvinnyt. Meni hyvin kunnes marjanmakuinen kuori suli ja suuhun tulvahti varsinainen turkinpippurijauhe. Nenäliinaa ja pahoitteluja seurasi.

 

Follow

Follow this blog

Get every new post delivered right to your inbox.

Email address

(*)