Subscribe by Email

Completely spam free, opt out any time.

Email address
(*)
Browsing Tag

Marokko

Medina, kaupungin sydän – Marrakech

Muurien ympäröimä vanha kaupunki, medina on marokkolaisen kaupungin sydän. Marrakechissakin varmaan jokainen kävijä hakeutuu medinan kuhinaan; käy ostoksilla soukeissa ja ihmettelemässä menoa Sadunkertojien torilla (Jemaa el-Fnaa). Mikäli aikaa on, kannattaa myös kierrellä muualla katselemassa kaupungin moni-ilmeisyyttä. Vanhan Marrakechin ympärille on levittäytynyt ranskalaisten protektoraattikaudelta oleva uudempi kaupunginosa leveine bulevardeineen ja toisaalla juutalaiskorttelit suurine parvekkeineen ja ikkunoineen.

Marrakechin perustivat aikoinaan Saharan autiomaan berberit. Sittemmin se on ollut myös ranskalaisten tärkeä hallintokaupunki, sieltä käsin hallinnoitiin koko Etelä-Marokkoa.

Berberit ovat alkuperäiskansaa, joita yhdistää lähinnä kieli. (Kieliperhe, johon kuuluu useita kieliä ja murteita, kertoo wikipedia) Berberien tarinat siirtyvät sukupolvelta toiselle kerrottuina, tarinat ovat osa jokapäiväistä elämää.

Edellisellä reissulla ehdimme kuuntelemaan tarinoita (opas käänsi olennaiset Sadunkertojien torilla) ja  ihmettelin tarinoita ja niiden tärkeyttä.  Silloin uumoiltiin, että tarinoiden siirtymiseen juuri suullisena on vaikuttanut se, ettei berberikielellä on ollut kirjoitusasua ennen vuotta 2004, jolloin kirjainmerkit määriteltiin. Muistini mukaan pian sen jälkeen koululaiset saivat myös ensimmäiset berberinkieliset aapisensa.

Avauskuvassa käärmeenlumoja Sadunkertojien torilla Jemaa el-Fnaa. Käärmeenlumoajien apurit laittavat mielellään käärmeen käteesi, kaulaasi, minne vaan. Kaiva kuvetta, niin tässäkin kuin muussa kohtaa toria. He elävät sillä.

Torilla kuhisee aamusta iltaan, mutta ehkäpä viehättämmillään tunnelmat ovat auringonlaskun aikoihin. Linkissä pieni videopätkä marraskuulta.

Niinkuin missä tahansa missä vilisee ihmiset ja tapahtumat, viisas turisti pitää kiinni lompakostaan, kamerastaan, kännykästään ja muusta sellaisesta, jonka häviäminen harmittaa.

Matkalukemista – Marokko

Muutamia kirjavinkkejä Marokon matkaa odottaville. Näillä pääsee tunnelmaan.

Aino Kallas:

  • Marokon lumoissa

Elias Canetti:

  • Marrakechin  ääniä

Vielä pari marokkolaista kirjailijaa ja kirjaa:

Tahar Ben Jelloun:

  • Sokaiseva pimeys
  • Tyyntä Tangerissa

Mohamed Choukri:

  •  Paljas leipä
  • Virheiden aika

Avauskuvan kirjanmerkit kuvasin kahviossa matkalla Marrakechista Essaouiraan. Hyvä tuliainen.

 

 

Ins Allah, nähdäänkö huomenna vai ei – Marrakechin suuri souk

Marrakechin vanhassa kaupunginosassa medinassa, kuhisee Marokon suurin kauppakujaverkosto, souk. Se kuuluu Marrakechin kävijän suosikkikohteisiin.

Paikallinen oppaamme, Najib kierrättää meitä sokkeloisilla kujilla. Vauhti on melkoinen. Ehdin pongata kaupan, johon suuntaan lauantaina, kotiinlähtöpäivänä hakemaan vatsatanssiasun. Se on ainoa mitä tältä reissulta aion ostaa. Ja lauantai on ainoa päivä, jolloin meillä on pari tuntia vapaata ennen koneen lähtöä.

Huikkaan myyjälle aikeeni: ”See you on Saturday!”

Hän huikkaa takaisin: “See you on Saturday, ins Allah”. Lauantaihin, jos jumala suo! Kaikki Marokossa tapahtuu ”ins Allah”.

Marokkolaiset matot

Najib johdattaa meidät mattokauppaan. ”Kunnon kauppa, jossa myydään kunnon mattoja”.

Mattokaupassa oli ensin lupa kuvata. Sitten ei. Yhtäkkiä taas olikin. Lopulta myyjät juoksivat käyntikortin kanssa perään ja toivottivat tervetulleeksi.

Minttuteetä ei tarjoiltu vastoin yleisiä basaarikaupankäynnistä liikkuvia tarinoita.

 

Valitse kuja ostostesi mukaan

Ostosparatiisin  kujat saavat pään pyörälle. Suuntavaistostaan epävarma omatoimimatkailija vuokraa itselleen oppaan. Oppaista ei ole pulaa, virallisia ja epävirallisia löytyy soukin joka sisäänkäynnin edestä. Hinta kannattaa sopia etukäteen.

Kujia vaellellessa voi vain ihmetellä mihin kaikki tavara saadaan myytyä. Toki Marrakech ympäristöineen tarjoaa lähes miljoonan ostajan markkinat, mutta silti.

Eri käsityöammattien edustajilla jokaisella on oma kujansa. On apteekkareiden, seppien, värjäämöiden, tossuntekijöiden, nahankäsittelijöiden, matonkutojien kujat, vain muutamia mainitakseni.

Aino Kallas kertoo Marokon lumoissa -kirjassaan paikalla aikoinaan olleen myös ihmiskujan, jossa myytiin Sudanin mustaihoisia orjiksi. Kallas vieraili Marokossa vuonna 1309 jälkeen profeetan syntymän eli 1890-luvulla meidän ajanlaskumme mukaan.

 

Taikavoiteita apteekkareiden soukista

Edellisellä reissullani kymmenisen vuotta sitten olin yksin matkassa. Silloin en juossut läpi medinan, kuten nyt, vaan pysähdyin ihmettelemään milloin mitäkin.

Tutkiskelin apteekkareiden kujaa, jossa myytiin mitä ihmeellisimpiä purkkeja ja purnukoita. Ne sisälsivät erilaisia juuria ja yrttejä.

Verveine-tee (varmaan ranskaa) oli tuolloin turistien suosiossa, parantaa kaikki vaivat ripulista unettomuuteen.

Joistakin myymälöistä  löytyi myös taikuuksien tekemiseen tarvittavia esineitä.  Marokkolaiset ovat kuulemma taikauskoisia, erityisesti berberit. Silloinen Katariina-oppaamme kertoi, että pahan taian poistaminen on tärkeää ja sitä varten on olemassa jopa oma ammattikuntansa, poppamiehet.

Poppamieheltä saa sekä lakiapua  että terveysneuvoja. Hän osaa ennustaa myös tulevaisuutta ja poistaa pahan silmän tekoset. Poppamiehellä oli  vaikuttava valikoima erilaisia taikakaluja.  Häntä, eikä taikakaluja, ei saanut (yritin kyllä, mutta huonosti kävi)  kuvata. Kameran paha silmä poistaisi taikavoiman.

Apteekkareiden soukista löytyi myös argan-öljyä pienissä pulloissa. Sitä käytetään naisten, ja miksei myös miesten, ”taikavoiteisiin”. Tältäkin reissulta tuota kallisarvoista ainetta ostin, mutta tällä kertaa naisten osuuskunnan myymälästä. Kerron siitä lisää tulevissa postaukisssani.

 

Pipiä parannellan. Marrakech

Tajine-pannujen tekijä. Pannuissa haudutetaan Marokon kansallisruokaa.

Kalatajinea ”kahvin” kera Marokossa

Nyt on luvassa mummon muisteloita. Marokko on ollut ajatuksissani sitten muutaman viikon takaisen  Marrakechin matkani ja varmaan siksi viikonloppuna työhuonettani raivatessa silmiini osui  Marokon päiväkirjaa noin kymmenen vuoden takaa. Vieläköhän paikallisissa paikoissa viiniä tarjoillaan yhtä luovasti kuin tuolloin?  Asia ei tullut tutkittua Marrakechin matkalla, sillä söimme ainoastaan turistipaikoissa ja niissähän viiniä tarjoillaan kuten missä päin tahansa. Tajinea toki saimme nytkin, sehän on Marokon kansallisruokaa.

Tarina sijoittuu Agadiriin, jossa vietin aurinkoisen viikon marraskuussa 2006. Olin matkalla yksin, mutta jostain ilmaantuivat nämä kaverit seuraani tai minä heidän seuraansa. Yksin matkustamisen etuihin kuuluu se, että aina tapaa uusia ihmisiä. Ja aina tapahtuu kaikenlaista.

Mikäli Agadirissa halusi tuolloin  nauttia paikallistenkin kukkaroille sopivaa paikallista ruokaa, kannatti suunnata Talborjtin-kaupunginosaan.

2.1.2006

Marokossa ei juoda viiniä eikä syödä sianlihaa, sillä suurin osa kansasta on islaminuskoisia.

Totta toinen puoli, jos edes sekään.

Pohjois-Marokon sikalat tuottavat sianlihaa ja Meknesin alue on merkittävä viinintuottaja.  Sianlihaa tuotetaan matkailijoiden tarpeisiin, sillä turismi on tärkeä tulonlähde maatalousvaltaiselle maalle.

Viini sen sijaan ei päädy yksinomaan turisteille. Sitä juovat myös marokkolaiset. Mutta eivät paljaan taivaan alla. Esimerkiksi terasseilla ei näy viiniä tai olutta naukkailevia marokkolaisia. Terasseilla he juovat minttuteetä. Sitä tarjoillaan muutenkin joka käänteessä pienestä lasista äiteläksi makeutettuna.

Oppaamme kertoi,  että alkoholipitoiset juomansa marokkolaiset nauttivat hämyisissä klubeissa poissa Allahin katseen alta. Joskus voi myös nähdä valkoisen kääreen lasin ympärillä. Tällöin lasissa paperin suojissa on todennäköisesti gin and tonic tai vastaava.

Jaa, miten kerkiävät kaiken?  Huumaavan aineen tai alkoholin vaikutuksen alaisena ei saa rukoilla ja kunnon muslimi rukoilee viisi kertaa päivässä.

Pöytä koreaksi – synttäripullot piiloon

Tänään vietämme synttäreitä ja viiniä haluamme pöytään.  Ravintolaan saapuessamme meille kuitenkin selvisi, ettei viiniä ole tarjolla.

”No problem”, sanoi tarjoilija, ”te hankitte viinin ja minä hoidan loput.”

Kävimme pullot lähimmästä supermarketista. Matkalla takaisin aprikoimme, että näinköhän ravintolasta löytyy pullonavaaja. Löytyihän se, kuten ratkaisu tarjoiluunkin.

Tarjoilijapoika saapuu pilke silmäkulmassaan pöytämme luo.

”Musta kahvi! Cappuccino!”, hän kailottaa kuuluvasti ja ojentaa kahvikuppeja seurueellemme.

Olen aikeissa estellä, sillä en tilannut kahvia ruuan kanssa. Vieno viinin tuoksu pelmahtaa sieraimiini ja paljastaa kaiken.  Kahvikupissa ei ole kahvia, vaikka väristä voisi niin päätellä, vaan punaviiniä. Musta kahvi paljastuu punaviiniksi, cappucino valkoviiniksi. Niiksi joita olimme ostaneet marketista.

Hyvä tovi ennen ”kahvitarjoilua” on pöytäämme lennätetty ruokalistat ja huikopalat: oliiveja, valkosipulimajoneesia, chilitahnaa ja taivaallisen makuista leipää, johon päälle voi sipaista vanhanajan voita kaikkine herkullisine kolesteroleineen.  Niitä natustelemme samalla kun tutkimme ruokalistaa.

Alkuruuaksi on tarjolla salaatteja, vihanneskeittoa chorbaa ja hariraa, hieman mausteisempaa lampaanlihasta ja kikherneistä valmistettua keittoa. Harira on tuhtia keittoa. Oppaamme mukaan  se on myös tyypillinen muslimien paastokuukauden, ramadanin, aikana tarjottava keitto, jota syödään heti kun aurinko on laskenut. Näin valmistaan vatsa illan ja yön mittaan tuleville syömingeille.

Jos olisi perjantai, valitsisin pääruuaksi couscousin, jota perinteisesti nautitaan Marokossa perjantaisin. Kun ei ole perjantai, tilaan kalatajinen. Tajinet ovat pataruokia, joita haudutetaan kartion muotoisissa saviruukuissa. Ne tarjoillaan myös samaisista ruukuista.

Tajineja on monia vaihtoehtoja: äyriäis, kana, lammas, vihannes, kala. Erilaiset varrasruoat, joka lihaa tai kalaa, ovat myös suosittuja.

Kissa pöydälle

Kalatajineni saapuu. Tarjoilija nostaa ruukun kansiosan pois ja voilá, pohjana toimivalla lautasella höyryää herkullisen näköinen annos. Tulikuumassa liemessä on kalaa, vihanneksia, perunoita ja koristeena sitruunan viipaleita. Se myös tuoksuu ja maistuu herkulliselta.

Kulkukissat haistavat tajineni tuoksun. Ne lähestyvät aluksi varovasti  kuin tunnustellen. Kun haarukkani alkaa raapia ruukun pohjaa, rohkein kissoista hyppää tyhjän naapuripöydän tuolille ja siitä pöydälle.

Makupaloja ei heru, mutta kissa ei luovuta. Se asettuu makaamaan lautaselle, joka on katettu valmiiksi uusien asiakkaiden alkupaloja varten. Me odotamme koska tarjoilijat rientävät ajamaan kissan tiehensä, mutta heillä on vain silmiä ravintolaa ohittaville turisteille, joita he kilvan käyvät houkuttelemassa sisään.

Hätistämme kissan pois ja samalla mietimme mitä on mahtanut maata lautasillamme ennen kuin me istuimme pöytään.

Tarjoilija tuo jälkiruokamme ja kerron hänelle, että kissa makasi lautasella.  Hänestä se on vallan hupaisaa.

”Kissa varmaan odotti ruokalistaa.” Hän nauraa ja rientää matkoihinsa.

Jälkiruuaksi tarjotaan makeita kakkuja tai hedelmiä.  Kaiken syödyn tietysti sulattaa minttutee, jonka tarjoilu on oma ohjelmanumeronsa. (avauskuva)

Kolmen ruokalajin illallinen Talborjtin ravintolassa maksoi suunnilleen Suomessa syödyn hampurilaisen verran.

Kun poistumme paikallisten kansoittamalle kadulle, näemme kuinka naapuriravintolassa meluisa ulkomaalaisseurue kaataa teekannusta hailakan väristä nestettä teelaseihinsa. Liekö tarjoilija keksinyt myös siellä luovan tavan tarjoilla valkoviiniä ja saada turistit syömään ravintolassaan.

Kalaa monessa muodossa

Kalaravintolan valitseminen on helppoa Agadirissa. Kalaa löytyy niin tavanomaisista kuin kalaruokiin erikoistuneissakin ravintoloissa. Marokolla on parituahtta kilometriä Atlantin rantaviivaa ja kalastus- ja kalanjalostusteollisuus on merkittävä elinkeino maatalouden ja turismin lisäksi. Agadirin kalasataman kautta viedään sardiineja, äyriäisiä ja mustekaloja aina Japania myöten.

Agadirin rantabulevardilla on vieri vieressä kala- ja muita ravintoloita. Niissä tarjoillaan alkoholipitoisia juomia aivan kuin missä tahansa etelän rantakohteessa. Hintojensa vuoksi ne eivät kuitenkaan ole paikallisten suosiossa.

Agadir, punaviiniä ja huikopalaa

Kalatajine – Agadir, Marokko

Voinko suositella Marrakechiä?

Sain viestin meseen. Perhe, vanhemmat ja 11-vuotias tytär varailevat joulumatkaa. He kysyvät, voinko suositella Marrakechiä.

Marokko on kiehtova maa ja Marrakech sadunhohtoinen keidas aavikon portilla. Norweigianin suora lento Marrakechiin kerran viikossa on huippujuttu! Viidessä ja puolessa tunnissa Suomen talvi vaihtuu Marokon kesään. Lento lanseerattiin tämän kuun alussa. Siitä postasin jo aiemmin. Avauslennolla ilmenneiden vaikeuksien toivon olevan historiaa.

Kun en tunne perheen matkustustottumuksia, budjettia ja odotuksia, suosittelemisen sijaan kerron muutamia kokemuksiani, jotka toivottavasti auttavat päätöksenteossa.

Marokossa saa rahalleen vastinetta. Hotellit ja ravintolat ovat suomalaiskukkarolle edullisia. Viisi tähteä takaa säälliset puitteet kolmen tähden hinnalla.

Le Grand Savoy

Yövyimme kaikki kolme yötämme Marrakechissa, Le Grand Savoy hotellissa. Hyvä, sillä monimutkaisia sisään- ja uloskirjautumisrituaaleja ei olisi halunnut joka päivälle. Usein tämän tyyppisillä pressimatkoilla hotelli vaihtuu tiuhaan, hyvä sinänsä, silloinhan saa kokea monenlaista hotellia.

Jo Le Grand Savoyn aula viestii ylellisyydestä. On mukavaa pöllähtää tähän ympäristöön päiväksi pariksi, mutta on selvää, että jos haluaa nähdä marokkolaista elämänmenoa, on mentävä ulos.

Huoneessani – tai oikeastaa huoneistossani –  Marokon kansallisjuoma, minttutee, vaihtuu kansainvälisten brändien pussiteeksi. Ne odottavat siistissä rivissä vedenkeittimen ja kahvikoneen vieressä.

Kylpyhuoneessa ilonaiheeni on argan-saippua. Marokkohan on kuuluisa juuri tuosta öljystä, ainakin kosmetiikkateollisuudessa.

Ylenpalttinen aamiainen käynnistää päivän.  Aamun kofeiinitason kohdalleen saaminen tosin on työlästä ja aikaa vievää. Kiikuttavat kuppi kerrallaan, kuten näissä tähtipaikoissa on tapana. Suomalaisten kahvinkulutus kiikkuu maailman kärkisijoilla eikä siellä pysytä ellei kaffia saa rivakammin eteensä.

Uloskirjautumistilanteessa Madame Mummolta ja muilta vierailta kyseltiin, miten vierailu sujui. Uloskirjautumisaikaan, kello 12 jono kiemurteli aulassa. Jonottajille kiikutettiin minttuteetä. En tiedä mitä touhusivat, mutta aikaa se vei. Kollegan huone käytiin tarkistamassa ennen kuin uloskirjautuminen oli mahdollista.

Hotellin tilat  hivelevät silmiä koristeellisuudellaan. Puitteet ovat kohdallaan. Palvelussa oli kuitenkin sattumanvaraisuutta. Taso riippui paljolti kuka palveli milloinkin.  Me bloggarit tietenkin vertailimme kokemuksiamme ja kaikenlaista kommenttia löytyi. Minä olisin toivonut hieman ripeämpää toimintaa ja sitä, että asiat olisivat ilmestyneet tai hoidettu ilman huomauttamista.  Joo, joo. Tiedän, olen kärsimätön ja rationaalisesta kulttuurista kotoisin.

Lähes oman kotini olohuoneen kokoisesta kylpyhuoneesta loppui vessapaperi. Vararullateline oli tyhjänä, mutta ajattelin, että riittää. Ei riittänyt.

Kahvikone! Olin ajatellut, että juon kupin, pari kahvia ennen kuin menen aamiaiselle. (Se on eduksi, sillä näillä pressimatkoilla joutuu usein seurustelemaan ennen ensimmäistä kahvikupillista).  Kuinka ollakaan, patruuna juuttui koneeseen (ei kannata kysyä miten ihmeessä) heti ensimmäisenä aamuna. Kiireissäni en muistanut mainita asiasta respaan eikä sitä korjattu kaikkina kolmena päivänä.

Le Grand Savoy – missä jono, siellä minttuteen tarjoilija

 

Le Grand Savoy – Tällainen asiakirja tuli allekirjoittaa sisäänkirjoutumisvaiheessa. Enpä ole ennen törmännyt moiseen. Ranskan kielellä mennnään., ymmärsi tai ei.

 

Le Grand Savoy – Erityinen ilon aihe ei näy tässä, kun ehdin käyttämään sitä ennen kuvaamista, paikallinen ylpeys, arganöljysaippua.

Le Grand Savoy – huonepalvelun hinnasto. Paikallisen valuutan, dirhamin kun jakaa kymmenellä, saa eurohinnat mummon tarkkuudella.

Le Grand Savoy – Imadin aamuinen teeseremonia. Teetä tarjolla – saa myös ilman sokeria. Marokkolainen tee on niin makeaa, että hampaat irtoo. Voi kumpa kahviakin olisi saanut samalla ripeydellä. Aamukahvikissalle sopii itsepalvelu, ainakin kahvin suhteen. Sen kanssa ei saa konstailla ja sitä pitää olla riittävästi ja ripeästi tarjolla. Mutta näissä viidentähden paikoissa joutuu tarjoilijoiden armoille. Odottamaan kuppi toisensa jälkeen.

 

Le Grand Savoy – tuunattu omeletti valintasi mukaan. Tai ehkä maistuisi lettu.

 

Le Grand Savoy – smoothiet ja jugurtit

 

Le Grand Savoy – Ulkoaaltaan käyttö oli rajattu klo 9-18. Kävin salaa uimassa aamuisin. Heti kuuden jälkeen, hieman ennen kuin siivoojat aloittivat työnsä. Muutoin ei ollut aikaa. Ohjelma oli niin tiukka, että hotellin spat, kuntosalit, hamamit ja muut jäivät käyttämättä.

Le Grand Savoy. Sisäallas käytössä 9-21

Mövenpick Hotel

Vierailimme myös Mövenpick Hotel Mansour Eddahbi & Palais des Congrès Marrakech

Emme yöpyneet Mövenpick hotellissa. Kävimme vain katsastamassa tilukset ja söimme  lounaan. Ruoka maistui ja kaikki oli kohdallaan, mikä nyt on luonnollista kun managerin vanavedessä kävelimme. Ja tieto mediaryhmän vierailusta oli varmaan levitetty kaikille toimijoille.

Mövenpick Hotel

Mövenpick Hotel – lounas puutarhassa

Mövenpick Hotel – alkuruoka

Mövenpick Hotel – hamam, saunaosasto

Mövenpick Hotel – vesi on Mövenpick Hotel Marrakechin elementti

Mövenpick Hotel – Kateryna Havrylova, marokkolaistunut ukrainalanen – hotellin viestintä- ja markkinointipäällikkö

La Mamounia

Kaupunkikierroksen aikana kävimme ihmettelemässä portin takaa luksushotelli La Mamouniaa. Siitä en osaa sanoa muuta kuin hulppealta näytti.

La Mamounia – luksusta halajavan hotelli

La Mamounia

Kuten tiedämme, hinnat kelluvat ja tuurilla voi saada hyvän, edullisen hinnan tasokkaasta hotellista. Surffailu netissä maksaa vaivan.

Aikakäsitys

Matkan ajaksi kannattaa lainata  hermoja lehmältä. Kaikki kestää, sillä Marokossa mennään ihminen edellä. Muu toiminta väistyy, kun vastaan tulee tuttu. Tutut kätellään. Olalle taputellaan. Kuulumiset omat ja muiden kysellään.

Aikataulut ovat suuntaa-antavia. Tuloiltana paikallinen matkanjohtajamme käytti parin minttuteen pituisen ajan saadakseen illallisen siirrettyä puolta tuntia aiemmaksi. Olimmehan väsyneitä ja pitkän päivän reissattuamme myös nälkäisiä. Ei onnistunut, keittiö avaa kello 20.30. Kun illallisaika koitti, matkanjohtaja saapui paikalle puoli tuntia myöhässä.

Turvallisuus

UM matkustustiedotteesta näkee turvallisuustilanteen. Matkustusilmoituksen tekemistä suositellaan. Sen tekemistä suositellaaan vaikka menisi vain lahden toiselle puolelle.

Liikenne on aika hurjaa. Marrakechin katuvilinää, katso video.

Metallinpaljastimia näkee paljon. Lentokentälle – koko rakennukseen – ei pääse ilman turvatarkastusta. Se tehdään ulko-ovella ensimmäisen kerran. Myöhemmin uudelleen lennolle tsekkautuessa.

Myös hotelliimme kuljettiin Metor -metallinpaljastimen kautta. Kollegan kaljat diskattiin. Hotelliin ei saa viedä alkoholia. Sitä kyllä sai hotellin baareista ja ravintolasta.

Hotellin turvatarkastus

 

Metoreista tuli niin nostalginen olo, sillä urani alkuaikoina työskentelin Outokummussa Metorien markkinointiosastolla. Ne olivat siihen aikaan suomalainen vientituote. Sittemmin amerikkalaiset – muistaakseni – ostivat toiminnot. Skitso tilanne: aina kun kone kaapattiin, myyntikäyrä pamahti kohti taivasta. Nykyään harvoin kuulee enää lentokonekaappauksista, muut kauheudet ovat tulleet niiden tilalle.

Kaiken kaikkiaan Marrakechissä on näkemistä, eksotiikkaa, hulppeita rakennuksia, paikalliselämää. Basaarit kiehtovat niitä, joiden kaapeissa on tilaa. Mummojen maailmassa on mahdotonta nauttia ostosten tekemisestä, tavaraa kun tuppaa olemaan liikaa. Paitsi tietenkin, jos täyttää muiden kaappeja.

Essaouira ja Agadir – meren ääreen kaipaaville

Marrakechin lisäksi kävimme Essaouirassa. Se on merenrantakohde parin kolmen tunnin ajomatkan päässä Marrakechista.
Aiemmin olen viettänyt viikon Agadirissa. Agadirin vetonaula on upea hiekkaranta ja totta kai ilmasto. Merivirrat saattavat olla voimakkaita ja siksi uimareiden tulee seurata rannoilla olevia varoituslippuja. Golfin pelaajat arvostavat myös viheriöitä, joita ympäristössä on paljon.

Sitten se vatsatauti

Kollegat alkoivat vaihtelemaan immodiumejaan kotiinlähtöpäivänä. Silloin vielä kuvittelin, että olin jo päivittänyt vatsani bakteerikannan Etelä-Amerikassa kesällä. Mitä vielä! Minuun riesa iski vasta kotona. En tiedä mikä osuus on maitohappobakteerien syömisellä, mutta niitä popsin pari päivää ennen reissua, reissun ajan ja viikon vielä sen jälkeen. Vatsatautini ei vaatinut stydimpää lääkitystä.

Yvesin ja Pierren ei-niin-salainen puutarha -Majorelle, Marrakech

Sivusin jo aiemmin yhtä Marokon suosituimmista käyntikohteista, Majorelle puutarhoja,  Ne ovat nykybloggareiden paratiisi, värikylläisyyden ja valon vuoksi aivan ihana kuvauskohde.

Kiinalainen mediatapahtuma meneillään. YSL pääosassa.

Majorelle puutarhat (Jardin Majorelle) perusti lähes sata vuotta sitten ranskalainen taiteilija Jacques Majorelle (1886-1962), joka ihastui alueen okran väriin ja erikoislaatuiseen valoon. Hän loi puutarhaansa useita kymmeniä vuosia. Yleisölle puutarhat avattiin 1947.

Marokkoon rakastui Yves Saint Laurent, joka tuli ostaneeksi kumppaninsa Pierre Bergén kanssa useamman rakennuksen Marrakechistä ja lisäksi nämä Majorelle puutarhat.

YSL:n ylellisyys ympäröi salaperäisesti puutarhassa vaeltelevan. Laurentin tuhka ripoteltiin puutarhaan kun hän kuoli vuonna 2008.

 

Puutarhan pienen pienessä Berberi-museossa voi eläytyä berberien elämään tähtitaivaan alla.

 

Monet haluavat jätttää käynnistään jäljen.

 

Majorelle puutarhan rauhaa umpirakastuneille.

 

 

 

 

 

 

Puutarhan viereen avattiin 19.10.2017 YSL -museo. Neljäntuhannen neliön verran kuuluisan muotisuunnittelijan elämää. Kannattaa varata aikaa. Ikävä kyllä Pierren aika koitti ennen museon avajaisia. Hän kuoli syyskuussa.

 

Haalistuuko Marokon aurinko pakkasessa?

Hitaasti etenevät Marokon postaukseni. Olen kontannut viimeiset päivät pitkin lattioita ja etsinyt kameran muistikorttia. Eilen illansuussa se löytyi. Pakastimesta.

Villeimmät teknisten härpäkkeiden pelastustarinat ohjeistavat, että jos kännykkä tippuu mereen tai vessanpönttöön, niin laita muovipussiin ja vei korjaamoon. Ei ole vielä noin käynyt. Paitsi rahakukkarolle Lintsin vessassa. Jätin sinne.  (On yleisesti tiedossa, että matkaan lähes rahattomana).

Kuivattelin muistikorttia yön yli. Eilen tanssitunnilla turkkilainen vatsatanssiopettajani arveli kuvieni säästyvän. Hän oli selvinnyt samantyyppisestä ongelmasta, nyk. haasteesta, tosin hänen muistikorttinsa oli yöpynyt vain jääkaapissa.

Avauskuva on pakastetulta muistikortilta, jonka juuri uskaltauduin tietsikan koloseen työntämään. Kuvat kunnossa.  Eipä edes kolmen päivän pakkanen haalistanut Marokon aurinkoa.

Majorelle puutarha, Marrakech

Kuvassa kiinalainen bloggaripari kuvaa YSL:n tuotteita tuossa ihanassa puistossa, jonka Yves Saint Laurent valitsi viimeiseksi leposijakseen.  Puoliso Pierre kuoli vastikään.

Puutarhan viereen on avattu vain muutamia viikkoja sitten YSL -museo.

Kyllä, näet oikein! Vuohia puun oksilla – Marokko

Arganpuut ovat oliivinsukuisia puita ja harvinaisuutensa vuoksi suojelun alla. Niitä kasvaa Meksikon lisäksi vain noin sadan neliökilometrin alueella Agadirin lähistöllä.

Arganpuunhedelmä saa vuohen kiipeämään puuhun

Alueen aluskasvillisuus on varsin niukkaa, ja vähäisten ravinnonsaantimahdollisuuksien takia vuohet ovat jopa oppineet kiipeämään arganpuun oksille syömään hedelmiä.

Siemeniä vuohen ruoansulatus ei  sulata ja siksi vuohi sylkee siemenet ulos.  Maastoon syljetyt siemenet ovat arganpuulle tärkeä leviämiskeino.

Jotkut tarinat vuosia sitten kertoivat siementen vaeltaneen läpi koko vuohen ruoansulatuselimistön ennenkuin ihminen keräsi ne saadakseen arvokasta arganöljyä. Sittemmin tarina on muuttunut teollistuneemmaksi tavaksi saada hieno öljy talteen.

Arganpuun ja sen tuottaman öljyn arvo tunnetaan nykyään. Eri puolille Marokkoa on perustettu Fair Trade- naisten osuuskuntia. Niiden tavoitteena löytää puun hedelmille taloudellista käyttöä ja täten suojella puita.

Essaouira – on siinä turistilla ihmettelemistä.

Essaouira

Nolo lanseeraus – Marrakech

Kotona vaiheikkaan matkan jälkeen. Norwegian lanseerasi eilen  suoran lennon Helsingistä Marrakechiin. Olimme siellä 15 bloggarin voimin kokemassa Marokkoa keskiviikosta lauantaihin. Yksi meistä vietti koko reissun ilman matkatavaroitaan, muilla onneksi asiat lutviutuivat paremmin.

Aamun avauslento Helsinki-Marrakech meni lentohenkilökunnan mukaan hyvin, mutta klo 16 lähteväksi ajoitettu paluulento päättyi fiaskoon. Suorasta tulikin varsin väärä. Tekninen ”issue”, suomeksi ongelma, lennätti porukan Köpikseen, jossa kone ilman teknistä ”issueta” valmisteltiin lennättämään matkalaiset Helsinkiin.

Lähtökentällä tiedottaminen oli olematonta. Porukkaa seisotettiin pökerryksiin asti lentokoneeseen johtavassa putkessa. Eikä Norskin tarjoama ”lasillinen vettä, teetä tai kahvia” tuntien odotuksen jälkeen ollut vitsi.

Toki lentomatkustaja arvostaa, että tekniset viat otetaan vakavasti ja kone pysyy ilmassa, mutta kentillä klenuaminen ilman tietoa tulevasta ottaa useampia pattiin.

Koneessa kyllä saimme tietoa. Kapteeni kertoi, mikä mättää. Lentoemännillä hymy oli liimattu tavallista tiukemmin nassuun. He ottivat  vastaan spontaania palautetta. Wifi ei toiminut, mikä oli tietysti hyvä juttu Norskille.

Summa summarum: parin tunnin myöhästyminen. Sitä, saapuiko Villen Madridissa ja muualla omaa reissuaan tehnyt matkalaukku Helsinkiin yhtä aikaa Villen kanssa, en jäänyt seuraamaan. Oma sänky houkutti kiirehtimään taksiin.

Norskilta olisi odottanut parempaa, varsinkin kun koneen seiniä koristelee monenlaista ”vuoden paras sitä, vuoden paras tätä”-tarraa.

Marrakech Menara

Täällä sitä paluulentoa odoteltiin.

Marrakechin vuoden ikäisellä Menaran kansainvälisellä lentokentällä on satsattu visuaalisuuteen.  Kaunista katseltavaa riittää minnepäin tahansa silmänsä luo.  Ilmavuutta, koristeellisuutta ja muslimeille mukavuutta.

Facebook-sivuillani kerroin kuinka menolennolla Tukholmassa (suora lento on vain kerran viikossa, lauantaisin, siksi lensimme Tukholman kautta) muslimit rukoushetken koittaessa polvistuivat kuka missäkin. Nenaralla on homma hallussa jalkojen pesua myöten.

Huvittava palauma Tukholman kentän rukoushetekeen tuli Marrakechissä, kun oppaamme perusteli meillo miksi naiset ja miehet eivät rukoile yhdessä. Miehet eivät voi keskittyä Allahiin, jos nainen pyllistelee samoissa tiloissa. Tukholman kentällä tilan puutteen vuoksi miesmuslimi polvistui lähes otsa rukoilevan naisen takamuksessa. Eikä näyttänyt häiritsevän yhtään.

No, niin tässä hieman fasiliteetteja Menarasta.

Marrakech Menara – jalkojen pesupaikka

Marrakech Menara -rukoushuone

Marrakech Menara – halli ennen toista turvatarkastusta. Tässä on hyvä täyttää maastapoistumislipukkeet.

 

 

Menaran kentälle ei pääse sisään noin vain. Turvataskastus tehdään jo ulko-ovella.

 

Postailen lisää Marokon kokemuksista, kunhan nukun pois matkaväsymyksen.

Tutustumismatkaamme tuki Marokon matkailutoimisto.

Marrakechiin – tavat tutuiksi jo Arlandassa

Ruotsi/Arlanda.

Muslimeille tuli kiire. Yksi viidestä päivittäisestä rukoushetkestä käsillä ja lentoa kuuluteltiin jo. Odotustilassa lentoa odottava porukka seisoo, istuu ja vaeltelee kuka minnekin reppuineen ja kapsäkkeineen. Portille muodostuvan jonon lähellä, kapean käytävän päässä nainen polvistuu kohti Mekkaa. Pian naisen taakse ilmestyy mies. Hän jättää metrin verran väliä ja polvistuu. Ei sentään ryhtynyt nassu naisen peffassa puhuttelemaan Allahia, mutta asetelma näyttää koomiselta. Olisin ottanut kuvan, mutta se ei olisi ollut soveliasta.

Jäljessäni jonottavan ruotsalaisen perusperheen kaksi lasta tuijottaa silmät Mekan kokoisina ja tinkaa vastausta mitä nainen ja mies tekevät, ja miksi. Perheen isä selittää kärsivällisesti erilaisuudesta, uskonnosta, omasta ja muiden.

”Meillä kaikilla on omat tapamme. Nämä ovat muslimeja ja he tekevät sen näin.”

Upea lentosää. Avauskuvassa olemme vielä Ruotsin ilmatilassa.

Ajanlasku

Lentokoneessa rivi 6. Ikkunapaikka. Kohti Marrakechiä.

Uskalsin tilata ruuan kanssa punaviiniä, sillä koko penkkirivillä on tummaa päällä.

Kysyin samalla lentoemännältä kauanko kestää ennen kuin laskeudumme. Hän vastasi, että saavumme 16.25. (se lukee myös lentolipussani)

”Niin, mutta kauanko kestää vielä?”

Tästä seurasi hassuhko keskustelu. Oli kesäaikaa, Suomen vastikään alkanutta talviaikaa, Ruotsin ja Marokon aikaa. Lopulta lentoemäntä päätteli, etten osaa ruotsia (kotikieli) ja toisti kaiken suomeksi. Kolmenkymmenen vuoden takaisella matikan ceellä ei jäljellä oleva aikaa räknää. Luovutin. Kaksi vieressäni istuvaa ruotsalaisnuorta jäi selvittämään asiaa kun lähdin vessaan. Googlasivat ja pohtivat yhä päät yhdessä, kun tulin takaisin. Lopulta päätyivät johonkin tuntimäärään, joka heitti kuitenkin tunnin oikeasta. Se oli varmaan se lennon myöhästymistunti.

Tämä on toki pientä, kyse on tunneista. Iranin matkalla erehdyin vuosituhansilla. Pitää muistaa, että muslimeilla on menossa 1400-luku. Eli joskus oppaiden sanomisia pitää suhteuttaa sen mukaan.

Rahalla saa

Myyvät nuuskaa lentokoneessa. Jaa. Ei varmaan kävisi päinsä Suomessa.

Lisämyyntiä malliksi merkonomien asiakaspalvelun opintoihin.

”Laskeudumme kohta. Vielä on mahdollisuus ostaa pullollinen vettä”.

Aika moni näyttää tarttuvan tarjoukseen. Pullo vettä 30 kruunua (jotakuinkin kolme euroa).
Hyvä niin. Juodaan vettä, niin pysyypä palkittu Norwegian lentovalikoimissa tulevaisuudessakin.

Marokon ilmatilassa. Atlas-vuoristo häämöttää.

 

Marokon näkymiä lentokoneesta

 

Marokko Marrakech lentokoneesta. Uilma-altaat odottavat.

 

Tekojärvi taustalla. Etualalla hotellien uima-altaita.

 

Marokko Marrakech lentokoneesta. On siellä kerrostalojakin. Yleisesti Marrakechin rakennuskanta on matalaa. Mikään rakennus ei saa kohota korkemmalle kuin Koutoubian moskejan minareetti.

 

Marrakech Menara -lentokenttä

Viiden ja puolentunnin ilmassa olon jälkeen saavumme yhdelle kauneimmista – ellei kauneimmalle –  näkemistäni lentokentistä.

 

Marrakehch Menara Lentokenttä – tulohalli

Marrakehch Menara Lentokenttä – ilta-aurinko laskeutuu

Marrakehch Menara Lentokenttä – tupakkapaikka

Follow

Follow this blog

Get every new post delivered right to your inbox.

Email address

(*)