Subscribe by Email

Completely spam free, opt out any time.

Email address
(*)
Browsing Tag

Joensuu

Sinkkuelämää Botaniassa

Joensuun trooppisen perhospuutarhan, Botanian suosikkinähtävyyksiin kuuluvat tuhansien perhosten lisäksi myös kultatöythökakadu Juuso sekä kaksi amatsonin papukaijaa Ilmari ja sen ex-vaimo Lasse, joka nimestään huolimatta on tyttö.

Botanian toiminnanjohtaja Vilma Lehtovaara kertoo, että papukaijojen sukuelimet ovat hyvin samannäköisiä.  Yllätyksiä sattuu, poikakin saattaa yhtäkkiä munia. Näin kävi Juusollekin. Muna pullahtaminen paljasti, että Juuso onkin tyttö.

Ilmari ja Lasse elivät pitkään sopuisasti kunnes Lasse joutui pieneen leikkaukseen. Kun Lasse palasi lintujen lasaretista, Ilmari pisti sen nurkkaan. Eikä ainoastaan nurkkaan, vaan kunnon laihikselle, ei antanut sen syödä.

Papukaijojen parisuhdeterapiakaan – häkkejä pidettiin lähekkäin, välillä annettiin lennellä yhdessä –  ei auttanut ja niin Lasselle täytyi hommata oma yksiö käytävän toiselta puolelta. Kumpikin näyttää pitävän sinkkuelämästä. Se on myös rahoittanut Botanian äänimaailmaa. Ilmari ja Lasse eivät enää tappele kuten ennen, mitä nyt huutelevat vierailijoille ”terve, terve” kumpikin omasta häkistään.

Ilmari Botania pikkukoko_MG_4161

Ilmari

www.botania.fi

PS. Päivitys Linnut lentävät näköjään nopeammin kuin mummo bloggaa!
Sain tänään 5.10.2016 viestin Botaniasta Vilmalta.
”Meillä on tällä hetkellä enää Juuso. Lasse ja Ilmari lähtivät entisille omistajilleen, nyt kun meillä väheni työntekijöiden määrä kahdella.”

Pohjois-Karjalaan

Helmikuussa kun kävin Pohjois-Karjala -kierroksella puhuimme paljon alueen tapahtumista. Nyt kun seikkailen netissä huomaan, että niitähän näyttää olevan joka lähtöön.

Kuvassa harjoitellaan tulevia tapahtumia varten Botanian tiloissa.

Jos liikut seudulla vilkaise Visit Karelian tapahtumakalenteria.

Tässä muutamia silmiini osuneita. Ilovaarirock kuulostaisi aivan Mummon jutulta ja miksei myös Vekararokki, lapsenlapsisille tai lapsenmielisislle. Laulamaankin lähtisin, mutta kun on vain tuota ääntä.

Joensuu

ma-la 11.-16.7. Popkatu

pe-su 15.-17.7. Ilosaarirock

pe 15.7. Ilovaarirock

la 16.7. Vekararokki

to-la 4.-6.8.  Laula kanssain -laulujuhlat Joensuussa

pe 26.8. Joen Yö kaupunkifestivaali

Ilomantsi

pe-la 5.-6.8. Blueberry Hill Jazz & Blues Festival

to-la 18.-20.8 Moottorisahaveiston SM-kisat

Vuonislahti

pe 29.7.2016 tanssit Vuonislahden lavalla

Itäsuomalaisia ihmisiä valokuvina

Itäsuomalaisia ihmisiä valokuvina.  Käy vilkaisemaassa jos liikut lähistöllä!

Pohjois-Karjalan museo
10.2.-10.4.2016
Koskikatu 5
80100 Joensuu

Lehtikuvaajien Topi Ikäläinen, Jaakko Julkunen ja Jorma Komulainen kuvia 1960-luvulta 2000-luvulle.

http://www.joensuu.fi/pohjoiskarjalanmuseo/nayttelyt/vaihtuvat

Joensuu ja Koli

13–14.5. 2013 toimittajamatka
Matkan järjestävät Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu


Joensuulaiset sanovat asuvansa paluumuuttajakunnassa. Myös Ravintola Kielon yrittäjäpariskunta, Aleniukset ovat paluumuuttajia.  

Ravintola Kielon yrittäjä Minna-Johanna Alenius

Joensuu – Taitokortteli 

Tulikiila taidetakomo 

Mikko Nousiainen ja Sami Hyvärinen tapasivat koulussa Joensuussa ja perustivat taidetakomon. Ensin yritys toimi koulun pajassa, nykyään Taitokorttelissa.

www.tulikiila.fi

Sami Hyvärinen ja Mikko Nousiainen


Kosija susi –patsaalla (2007) opiskelija Anna Estola 

Penkkigraffiti

Koli


Kuinka korkea olikaan Koli?
Follow

Follow this blog

Get every new post delivered right to your inbox.

Email address

(*)