Browsing Tag

Helsinki

Nykymaailman kipupisteitä ja lahjoituksia Ateneumissa

Irakisssa syntyneen Adel Abidinin maailman kipupisteitä esitteleviä veistoksia ja videoteoksia on levittäytynyt ympäri Ateneumia.

Ensi kosketuksen Abidinin teoksiin saa heti sisääntuloaulassa, sillä ensimmäinen videoteos on levittäytynyt portaisiin. Kosketus on konkreettinen, sillä näyttelyyn saapuva astelee teoksessa näyttelykerroksiin.

Hieman ounastellen astelin. Irakissa en ole käynyt, mutta monessa muussa muslimivaltiossa kylläkin. Kokemukseni mukaan jalkapohjat ovat muslimeille jotain kamalaa. Niitä ei sovi näyttää kanssaihmiselle esimerkiksi Suomessa yleiseen jalka polven päällä istumistapaan. Ja nyt jalkapohjani tallovat videotaideteosta.

Abidinin History Wipes -näyttely avautui viime viikolla.

 

 

Pikavisiitilläni ehdin myös vilkaista kahta Ateneumille lahjoitettua  Joseph Alasen Kalevala-aiheista teosta.

 

Taidebläjäjys Helsingin keskustassa

Miten tuntuu kuin kävelisin  jäätyneellä perunapellolla, olen sitten Espoossa tai Helsingin sydämessä. Varmaan tuo jalkavamma saa varovaiseksi. Minusta on tullut tosimummo. Teloa nyt jalkansa järven jäällä.  Saunakaveri lohkaisi jokin aika sitten, että jos elämä ei sinulle muuta opeta, niin ainakin hiljaa kävelemään. Ja tässä sitä nyt köpötellään varovasti Kiasman ja Tennarin taidemuseon välillä.

Nykytaidetta Itämeren alueelta Kiasmassa

Kiasman Meno-Paluu -näyttely sai kiirehtimään paikan päälle, sillä loppu häämöttää. Parin viikon päästä on viimeinen näyttelypäivä.

Esillä Kiasmassa on koko joukko Itämeren alueen nykytaiteilijoiden teoksia. Matkustaminen ja muutto näkyvät teoksissa. Kuin myös sisäiset matkat.
Tässä muutamia makupaloja.

Intohimoisena reissaajana matkalaukut kiinnostavat aina. Mutta tätä laukkua en haluaisi kantaa mukanani.

Gediminas Urbonas/Liettua

 

Ja voi kuinka hauskoja teoksia

Alexei Gordin/Venäjä Puhekupla yleisövessan eriöstä: ”Älä häiritse minua taideprojektissani”.

 

Toisessa Alexei Gordin/Venäjä teoksessa sama ilmiö kuin minulla joskus taidenautintojen jälkeen. Elämys jatkuu pään sisällä.

Oluttölkit matkaavat Itämerellä

Tässä teoksessa kyysätään pullopantteja Itämerellä. Kyseessä ei ole vain näyttelyteos, vaan virolaistaiteilija Karel Koplimets matkasi elokuussa 2016 Porkkalan ja Tallinnan välin tällä tyhjistä oluttölkeistä kyhätyllä lautalla. Some-postauksien avulla hän sai kerättyä tölkkimateriaalin lauttaan, jonka hän itse teki. Näin suomalaisturistien Virosta rahtaamat tölkit palautuivat takaisin lähtömaahan. Taiteilijaa kiinnostaa Suomen ja Viron väliset rahavirrat.

Virolaistaiteilija Karel Koplimetsin itse rakentama lautta. Kuinkahan monta oluttölkkiä siihen meni?

Somemaailman avulla saadaan aikaan niin hyvää kuin pahaa. Oluttöllkkipostaukset auttoivat taiteiljaa saamaan kokoon teokseen tarvittavan materiaalin.
Tässä nuori nainen on asettanut itsensä somemaailman alttarille gluteenittomine leipineen. Nykymaailman menoa ironisoi teoksella Follow Me latvialainen Daria Melnikova.

Follow Me latvialainen Daria Melnikova.

 

Sitten se pakollinen ”Missä mummo luuraa”, kuva. Tällä kertaa valitsin luurauspaikaksi puolalaistaiteilija Maria Tobołan teoksen Meripihka-kebab . Yleiseurooppalaista pikaruokaa ja puolalaisten ylpeyden aihe meripihka.

Muut Meno-Paluu -näyttelyn taiteilijat:
Tanya Akhmetgalieva, Roma Auškalnyte, Miķelis Fišers, Artor Jesus Inkerö, Alge Julija Kavaliauskaitė, Flo Kasearu, Tiina Ketara, Kris Lemsalu, Inga Meldere, Mindaugas Navakas, Katrīna Neiburga, Jüri Okas, Anna Reivilä, Jaanus Samma, Tea Tammelaan, Jaan Toomik, Gintautas Trimakas & Nomeda Urbonienė & Elena Valiukaitė,Jenni Yppärilä ja Darius Žiūra.

Tennariin jatkoille

Sitten siirryn Mannerheimin tien toiselle puolelle, ratikoita, turistibusseja ja suojatiellä vaanivia liukkaita klimppejä varoen.

Tennispalatsin HAM (joka ei siis ole kinkku, vaan lyhenne Helsinki Art Museumista)

Haa! Roska on luksusta

Tämä on hyvä tieto. Alakerrassa HAMin kulmassa on esillä Timo P. Vartiaisen näyttely Roska on luksusta. Hänen pääkaupunkiseudulta taloyhtiöiden roskiksista dyykkaamansa esineet on nostettu, jos ei nyt jalustalle, niin korokkeelle. Aika huimaa mitä kaikkea ihmiset heittävät pois.

Taiteilija dyykkaili itsenäisyytemme juhlavuonna 2017 erityisesti juhlapäivinä. Siis silloin kun mummo veteli skumppaa.

Kiirettä kannattaa pitää, jos mielii nähdä roskasammioiden aarteet. Näyttely 25.32018 asti.

 

 

Pariisiin

Toisessa kerroksessa voi heittäytyä vaikkapa Pariisin 1930-luvun tunnelmiin. Esillä ranskalaisten ja Ranskassa asuneiden suomalaisten teoksia. Air de Paris -näyttely on avoinna 12.8.2018 asti.

Juhlajuoksulla löntystelemässä – Juokse Suomi Paremmaksi

Eilen Helsingissä juostiin perinteinen itsenäisyyspäivän lenkki, joka noudattelee Suomen muotoa. Siis ne vetreät juoksivat, mummo löntysteli. Vetreät ehtivät maaliin (lähtöpisteeseen Lassilan liikuntapuistoon)  himpun yli tunnissa.  Lenkin pituus on noin 11 kilometriä.

Aikani oli huimat 2  tuntia 30 minuuttia. Kuviakin ehdin ottamaan. Tässä otoksiani.

Juostaan Suomi Paremmaksi. Itsenäisyyspäivän lenkin kartta.

 

Idean isä Juha Kähkönen.

Innokkaimmat paikalla jo hyvissä ajoin. Kokoontuminen Lassilan liikuntakeskuksen parkkipaikalla.

 

Jotain sinistä ja valkoista piti olla juhlan kunniaksi. Lisäksi tunnelmaan asettaudutiin laulamalla yhdessä Maamme-laulun ensimmäinen säkeistö.  Harjoittelin videointia laulun taltioimiseksi (videokameran kanssa touhuilu on uusi kehityskohde, jossa oppimista riittää) .  Opin taas jotain. Tästedes en laula. 🙂

 

Juha näyttää suunnan.

Ei kun menoksi. Huomaa kuinka askel on kevyt. Juhakin melkein ilmassa.

Sinne ne menivät.

Hieno ilma, hienot maisemat.

 

Lepotauko numero yksi.Näissä maisemissa kelpaa lepuutella jalkojaan. Angry Bird lukee penkin selkämyksessä.

Reittimerkintöjä löytyi vaikka mistä.

Jos nauhat olivat hävinneet (kuka ryökäle tarvitsee lettinauhoja niin kipästi), käyhän reitin merkitseminen näinkin.

Juoksuhauta matkan varrella.

 

Äänestetty on

Keksin mainion tavan ehtiä sekä bussiin että taidenautintoihin. Monet tilausajot lähtevät Kiasman edestä. Niin tänäänkin Konnevedelle suuntaavien toimittajien bussi. Lähdin kotoa tuntia aikaisemmin kuin tarve olisi vaatinut, mikäli olisin minimoinut minuutit.

Kiasmassa laukun voi jättää säilytykseen ja katsella näyttelyn tai osan sen mukaan mitä kerkeää.

Tänään tutustuin  2017 Ars Fennica palkintoehdokkaisiin,  

Pekka ja Teija Isorättyän installaatio Nature Morte näkyy avauskuvassa. Huoneessa liikkuessaan kävijä saa liikettä aikaan teoksessa. Ei tarvitse painella mitään, riittää kun haahuilee ympäriinsä.

Viereisessä salissa Kari Vehosalon teoksia. Yksi niistä on tämä Three Figures on a Stage.

 

Maija Blåfieldin videota en meinannut heti huomata, musta ovi vasemmalla näyttelyn alussa. 33 minuutin video tuli osin vain katsottua.

Maija Blåfieldin videoteos vaatii aikaa.

Perttu Saksan teoksista valitsin tähän yhden. Osallistuminen on pop. Pop-up mummo mukana.

Perttu Saksa: Rose is a rose (tarkkasilmät huomaavat että mummo osana taidetta)

Camilla Vuorenmaan tila iloittelee väreillä.

Camilla Vuorenmaan teoksen joka yksityiskohdassa tarina. Venäläispariskunta intoutui kuvaamaan.

Sitten äänestämään

Näyttelyssä voi äänestää yleisön suosikkia.

Voi mikä keksintö! Lajitteleva vaaliuurna.

Valitse suosikkisi kolo ja pudota kortti  uurnaan.

Voittajan valinta

Amsterdamin Stedelijk-museon johtaja Beatrix Ruf päättää kuitenkin kuka pokkaa tuon 40 000 euron palkinnon.

Lintubongarina

Linnut ovat vallanneet Ateneumin. Urpiaisia, mustapääkerttuja, jouhisorsia ja mitä niitä olikaan. Joukossa tuttuja ankkoja, jotka on piilotettu kansallisgallerian seinille.  Muksut ja mummot innostuvat etsimään vähän samaan tapaan kuin mummon lapsuudessa haettiin lehdestä ”missä Jallu luuraa”.

Hauskoja ovat. Niin taiteilijoiden nimet kuin taulut.

1800-luvun kolmen kovan Von Wrightin taiteilijaveljeksen töitä mittava kokoelma nähtävillä 25.2.2018 asti. Kuten myös Ankallisgalleria.

Avauskuvassa Nantti Vonriktin Taistelevat ankat.

 

Renkaat uusiokäytössä

Jussi Heikkilän käsissä lintujen rengastuksessa käytetty materiaali on muuntautunut taideteokseksi.

Seminaari Suomenlinnassa – Pohjoismaiset free-toimittajat koolla

Pohjoismainen free-toimittajien seminaari järjestettiin Suomenlinnassa viikonloppuna. Paikkahan aivan ihana. Sitä ylistivät niin seminaarin puhujat kuin myös pohjoismaiset kollegat.  Suomenlinna on Unescon maailmanperintökohde (1991 asti), jossa asuu myös ihmisiä. Jokaista asukasta kohden käy tuhatkunta turistia vuosittain.

Suomenlinnaan pääsee lautoilla. HSL:n lautta vie Mustasaareen, maksu HSL:n lipulla tai matkakortilla. JT-Linesin vesibussilla pääsee Tykistölahteen ja Kuninkaanportille kesäaikaan (nyt 7 euroa edestakaisin). Molemmat lähtevät kauppatorilta.

  • Suomenlinnalaiset huristavat lautalle pyörillä. Minkähän takia kaikki näkemäni pyörät olivat mustia?

    Riksa -monen huojennukseksi moottorikäyttöinen – kuljettaa saaren sisällä sen minkä kerkeää. Ehkä niitä voisi olla enemmänkin,  sillä ainakin yksi liikuntarajoitteinen seminaariimme osallistunut ei kyytiä saanut.

Suomenlinnan historia tutuksi

Kun saarelle asti tulee, kannattaa tutustua sen monivaiheiseen historiaan. Museon vitriinit valottavat tapahtumien kulkua aina sen rakentamisesta asti. Rakentaminen aloitettiin 1748. Vuosikymmenien rakennustyö on Ruotsin historian kallein projekti ikinä.

Valokuvaaja Tim Bird, Suomessa pitkään asunut britti on vanginnut Suomenlinnan olemusta keväällä ilmestyneeseen kirjaansa. Kirjan voi ostaa museon myymälästä. Rakennuksen kakkoskerroksessa Birdin valokuvia esillä Suomenlinna – Valon saaret näyttelyssä. Huoneen keskellä kerrotaan kahdeksasta Suomenlinnan nykyasukkaasta. Mielenkiintoista!

Henkilön Timothy David Bird kuva.

Photo Tim Bird

Elävän esityksen ystävät osallistuvat opastettuun kierrokseen.  Seminaariosallistujia oli sen verran paljon, että opastuksia järjestettiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

  1. Suomenlinna opas  Ulla-Maija Rouhiainen herätti historian kiemurat eloon suomen kielellä.

     

    Pieniä yksityiskohtia: tykinreiät koristettu kukkakuvioin.

     

    Ei niin mukavia yksityiskohtia. Tätä seinää vasten ammuttiin ihmisiä kuoliaaksi vuonna sata vuotta sitten, 1918.

    Suomen lippu on liehunut tässä tangossa sata vuotta, joka päivä. Toki se otetaan yöksi pois liputussääntöjen mukaisesti.

Seminaaritilat

Kahdensadan hengen porukkamme käytti varsin monipuolisesti eri seminaaritiloja. Pajasali, Myllysali ja Ruutikellari olivat käytössä pienemmille ryhmille.

Tenalji von Fersen -salissa avajaispuheet ja suuren osallistujamäärän tilaisuudet. Sali muotoutui myös illanviettopaikaksi.

Iloinen yllätys tanssihaluisille. Ykspihlajan Kino-orkesteri ilotteli ikivihreillä. Ja mikä parasta, niitä ei tarvinnut laahautua läpi paritanssina. Sopii hyvin diskoaikakautena tanssitaitonsa hankkineille mummoille.

Presidentti Tarja Halonen puhui sananvapaudestaTenalji von Fersen -salissa. . #FoF17 #pohjoismainenfreeseminaari

 

 

Ykspihlajan Kino-orkesteri soittaa Tenalji von Fersen -salissa.

 

 

 

Ollaanko me oikeasti näin köyhiä

Tämä menee kyllä mummon mutinoihin. Tuskin auttaa mitään. Maailma kun pyörii radallaan, mummo kiloillaan.

Olen Ecuadorista palattuani tuijotellut yhtä Espoon sadasta järvestä ja yrittänyt päästä matkan aikana kerääntyneistä hallinnollista ja muista jutuista. Eilen oli kuitenkin lähdettävä katselemaan maailmaa. Silja Serenadella järjestettiin matkailuaiheinen tempaus.

Ratikoista jo postasinkin Facebookiin. Selvisin Siljalle ja sieltä pois. Kaverit valistivat että Helsingin ratikkalinjanumerointi uusittiin kuukausi sitten.

Mutta koska ovat ilmestyneet nuo kiskoja pitkin kolistelevat lentoyhtiöt, sähköautot, kolajuomat eri värisinä ratikkaversioina. Ja lähikauppammekin keltaisessa kuosissaan. Joku tietysti sanoo, että ovat jo vuosia koristaneet kaupunkikuvaamme. Minä vaan olen vaellellut keskittyneenä ennakoimaan työmaiden esteet reitilläni.

No kaikkeen tottuu, tyylittömyyteenkin. Ovathan ne Aasian suurkaupungeissakin tottuneet monenkirjaviin valotolppiin. Kaiketi.  Enpä ole mielipiteitä kysellyt.

Mutta ollaanko me oikeasti niin köyhiä, että kaikki pitää hoitaa mainostuloilla.

Avauskuvasssa vihreä ratikka. En viitsinyt antaa lisää mainostilaa vaikka värikkäitä kuvia olisin saanutkin Forum lähistön ratikkajoukosta.

Apua tarjolla rautatieaseman kupeessa niille, joita maailman meno rupeaa pyörryttämään.

 

Ei mitään nappikauppaa – Nappitalo Helsingissä

Muinoin, lapsena kun kuulin aikuisten sanovan jonkun olevan ”sellaista nappikauppaa”, tiesin että puhutaan pienistä rahasummista. Helsingissä Yrjönkadulla kävellessäni numero 12 kohdalla oli pakko pysähtyä. Ensin katselemaan ikkunasta avautuvaa nappivalikoimaa, sitten astua sisään Nappitaloon.  Pikkuruisen tiskin takana seisova myyjä arveli nappeja olevan 10 000 erilaista mallia.

Nappitalossa myytävä kallein 62 euroa maksava nappi tehdään käsityönä Italiassa. Ei siis mitään varsinaista ”nappikauppaa”

Nappitalossa löytyy myös kaikenlaista ompeluun liittyvää nauhaa ja lisuketta.

Suomi100 teeman nauha. Käytetäänköhän enää lettinauhoja? Harvoin näkee lettejä pikkutytöillä, vielä harvemmin lettinauhoja. Donitsit varmaan ovat korvanneet ne. Myyjän mukaan nauhoja ostavat hääasusteita tekevät ja cheeleaderit.

.

Suomi 100 juhlaa – Lentonäytös Kaivopuistossa

Ensin ajattelin, että mistä kaikki  oikein meuhkaa. Katsomaan lentokoneita Kaivopuistoon! Niitä näkee riittävästi täällä Espoossa Lippajärven rannalla parvekkeella istuskellessaan. Kuumailmapallotkin laskeutuivat talojemme kohdalla aikoinaan. Kerran jopa korissa matkaavat skoolasivat kanssamme –  tosin vain sormieleellä – kun illastimme parvekkeella eräänä perjantai-iltana. Mikä lie, mutta nykyään kuumailmapalloja näkee näin alhaalla harvoin ja silloinkin kaukana talostamme.

Koko päivän radiokanavilla luotiin tarvetta lähteä Kaivopuistoon paikan päälle katsomaan. Hyvä niin, sillä komia oli lentonäytös!  Sinne oli tullut muutama muukin 🙂

Finnairin valtava A350 -kone vaappui kuin ankka taivaalla. Hitaasti, harkitun painavaeleisesti.  Liikkis!

Red Arrows taitolentoryhmä Britannian ilmavoimista vei ainakin minulta kaiken huomion värikkäällä näytöksellään. Siitä kuvia.

Otin kyllä muitakin mm. Eurofighter Typhoon -hävittäjistä jotka singahtelivat taivaalla niin rivakasti ettei kamerani tahtonut ehtiä mukaan. Ne ovat niin vaatimattoman näköisiä valokuvissa, etten laita esille. Ääntä hävittäjistä kyllä lähti. Jos ei alussa korvatulppia tarvinnut, niin hävittäjien ilmestyessä tulpat kyllä saivat käyttöä.

# lentonäytös #suomi100 #helsinki #kaivopuisto #finland100 #RedArrows

# lentonäytös #suomi100 #helsinki #kaivopuisto #finland100

# lentonäytös #suomi100 #helsinki #kaivopuisto #finland100 #RedArrows

 

# lentonäytös #suomi100 #helsinki #kaivopuisto #finland100 #RedArrows

 

# lentonäytös #suomi100 #helsinki #kaivopuisto #finland100 #RedArrows #sydämellisetonnittelut

# lentonäytös #suomi100 #helsinki #kaivopuisto #finland100 #RedArrows #sydämellisetonnittelut

# lentonäytös #suomi100 #helsinki #kaivopuisto #finland100 #RedArrows #sydämellisetonnittelut

Mätäjoella ja vähän muuallakin – Espoo – Helsinki

Aika lähteä kaupunkikävelylle. Tärkeimmät varusteet maksukortin lisäksi ovat kunnon kengät. Reppu selkään. Reppuun vaihtovaatteet, pikku pyyhe, aurinkolasit, sateensuoja ja juotavaa.

Tämän kertainen kävelymme kesti reilut kolme tuntia. Espoo/Viherlaakso – Helsinki/Sofiankatu noin 17 km. Sofiankatu valittiin päätepisteeksi siksi, että halusimme maistaa paljon poristun Pizzeria Tribunalin tuotteita. Ravintola on erikoistunut napolilaisen pitsan valmistamiseen. Sitä varten tuotiin pitsauuni Italiasta asti. Pari tonnia painava uuni vaati alleen kestävät rakenteet ja sai sopivan tilan hakemisen aikoihin huomiota mediassa.

Espoosta Taliin: 1 ja 4. Kielot ja rentukat kukkivat nyt yhtä aikaa. 2) Kevyen liikenteen väylillä tapaa milloin minkäkinlaisia esteitä. Tässä jätelava, mutta ei siitä ole aikaakaan kun raahasin polkupyörääni ojanpohjia pitkin, koska pyörätiellä seisoi parakki. 3) Mätäjoki, voi mikä nimi! Siellä puskissa pongasi lintuharrastajat.

 

Matka jatkuu Talista Munkkiniemeen

1 ja 2. Entisessä toimistohuoneessani pelaa ilmastointi nykyään. Ns. Koneen talon toimistot muuttuvat pian julmetunhintaisiksi penthouse-asunnoiksi. 3) Siivouspäivä meneillään. Munkkiniemen puistotiellä kirppari. Sivukujilla miehittämätön kirppari . Laatikon sisältö odottaa ottajaansa.

 

Saa ottaa! Ja mehän otamme. Reilun kolmen tunnin kävelyn jälkeen palkinto.  Alkuun Gini ja Tonic ruokaa odottaessa. Pizzeria Tribunalissa GT tarjoillaan teräspillillä varustettuna. (Samanlainen putkilo kuin tyttäreni marsuilla. Nyt tiedämme miltä marsusta tuntuu. Mutta marsut eivät taida tietää, että meillä teräspillistä tulee vettä väkevämpää. ) Vertailun vuoksi tilasimme erilaiset GT:t, toisen palkintojakin saaneella suomalaisella ginillä ja toisen englantilaisella. Pizzeria Tribunali ei ota vastaan pöytävarauksia. Meillä kävi tuuri, sillä pääsimmme suoraan päytään. Siciliana maistui.

Helsingissä tapahtuu – Maailma on tullut kylään

Pakkohan Maailma kylässä -festareilla oli pistäytyä ennen kotiinlähtöä.

Reilu matkailu. Miten siirtäisi kauniit ajatukset käytäntöön? Olen suosinut paikallisia tuotteita ja palveluja jo kauan ennen kuin kukaan puhui reilusta matkailusta täällä Suomessa. Ei mitään pyhimyksenrengasta pään päälle! En vain ole osannut heti yhdistää mieltymystäni matkailun rahavirtoihin. Paikallinen on yksinkertaisesti ollut mielenkiintoisempaa. Miksi juoda tai syödä kansainvälisiä tuotteita, kun voi maistella jotain tyyystin erilaista. Tuota vesien roudaamista Ranskasta Kiinaan ja ties minne, en ymmärrä alkuunkaan. Paitsi jos kohteessa ei ole vettä.

 

Tässä syntyy hennatatuointi. Habiba taiteilee.

 

Ja kun on kerran maailma kylässä, pikku annos tiibetiläistä. Kokkina Tobden.