Subscribe by Email

Completely spam free, opt out any time.

Email address
(*)
Browsing Tag

Espoo

Matkamuistoja – Helinä Rautavaara

Karatalossa (Kotkatie 4, 02620 Espoo)  avattiin tänään Helinä Rautavaaran elämästä kertova pienoisnäyttely. Muutamassa vitriinissä on esillä esineistöä, joita hän on kerännyt matkoiltaan. Lisää löytyy Tapiolassa sijaitsevasta museosta. 

Rautavaaran ensimmäinen Euroopan ulkopuoleinen keräilymatka suuntautui Pohjois-Afrikkaan. Hän oli aviomiehensä kanssa Espanjassa vuonna 1954 ja päätti jatkaa sieltä  Marokkoon, Algeriaan ja Tunisiaan. Matkaa ei tuohon aikaan tehty nopeasti ja mukavasti.   Kilometrit  taittuivat junalla, autolla, liftaten ja välillä kamelillakin.

Rautavaaran suuri toive paikasta, jossa esineet pääsisivät muidenkin tarkasteltavaksi – museo – toteutui 1998. Hän ei ehtinyt kuitenkaan nähdä avajaisia, sillä rintasyöpä vei hänet vain pari kuukautta ennen.

Avauskuvan esineet ovat vuosien varrelta. Kullanvärinen vyölaukku 1990-luvulta. Vau, juhlamalli oikein!

”Helinä Rautavaaran keräämät esineet eivät noudata länsimaista ajatusmallia, jossa arvostetaan vanhoja esineitä. Hän keräsi käyttöesineitä muun muassa toreilta – siis paikoista, joista tavallinen kansa hankkii tavaroita.  Rautavaara keräsi esineitä aina kuolemaansa 1998 asti. Koska esineistö oli meillä totutusta eri lailla arvotettu, sitä ei aluksi osattu arvioida. Jotkut pitivät rihkamakokoelmana”, konservaattori Elina Torvinen kertoo.

Pienoisnäyttelyn avajaiset olivat tänään 12.10.  Näyttely on avoinna 6.11. asti ma-pe klo 9–17, iltaisin ja viikonloppuisin tapahtumien yhteydessä.

”Helinä Rautavaaran matkat ja elämä -pienoisnäyttely Karatalossa 12.10.-6.11.!

Filosofian maisteri Helinä Rautavaara teki elämäntyönsä eri kulttuurien ja uskontojen dokumentoijana. Hän matkusti 1950-luvulla toimittajana Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään ja Etelä-Aasiaan. Hänen keräämänsä rituaali-, käyttö- ja taide-esineet on tallennettu vuonna 1998 perustettuun museoon, joka sijaitsee Tapiolassa.”

 

 

Vieraskirjaan kirjautui nimi toisensa jälkeen.

 

 

Ikärasismia naapurilähiössä

Edellisessä postauksessa taisin jo todeta, että kauas ei tarvitse lähteä kokeakseen jotain uutta. Tänään, ilma kun oli niin ihana, päätin tehdä kauppareissusta tavallista pidemmän. Kävelin silmiähivelevän värikästä metsätietä Viherlaaksosta naapurilähiöömme, Karakallioon. Olen kyllä kuullut maahamme leviävistä muraaleista, mutta ohi korvien on päässyt se, että niitä hommaillaan kotinurkillamme.

Siellä Karakalliossa sain muraalimestarin kiinni lähes itseteosta. Syömään oli kaverinsa kanssa suunnistamassa eikä halunnut enää kiivetä korkeuksiin kuvattavaksi. Sen sijaan hän kaivoi esiin mallin, jonka mukaan hän maalaa muraalia.

Muraalitaiteilija Teemu Mäenpää maalaa Karakalliossa kerrostalon seinään muraalin. Teoksen aihe on karakalliolaiset itse. Suunnitteluvaiheessa hän tutustui lähiön elämään ja asukkaisiin viikon ajan. Maalattavaksi valikoitui talossa yli 50 vuotta asuneen pariskunnan kuva.

Valtavan seinän maalaaminen kestää viikon verran. Mäenpää aloitti maanantaina ja tulevana sunnuntaina työn pitäisi olla valmiina.

Paikalle pysähtyi kanssaihmettelijöitä. Yksi pahoitteli sitä, että muraali maalataan ”Karakallion huonokuntoisimpaan taloon, joka varmaan puretaan pian”.

Yhdessä taiteilijan ja hänen syömäkaverinsa kanssa rauhoittelimme, että kyllä taloja nykyään kai korjataan ennemminkin kuin puretaan.  Toisaalta minä ainakaan en ole asiasta aivan varma. Kyllähän kerrostaloja on maan tasalle pantu täällä pääkaupunkiseudullakin. Ehkä se on järkevää. Mieleen tulee, että sadan asunnon kerrostalon putkiremppaamiseen käytettävällä viidellä millillä ja siihen kuuluvalla hammaskaluston kiristyksellä saisi varmaan aikaiseksi jo aika monta kerrosta.

Pian paikalle sauvoo Mummoakin vanhempi pariskunta. Pahoittelen, jos erehdyin. Iän arvioiminen puolin ja toisin on vaikeaa.  Peilini ovat putsaamatta, rillit ysäriltä ja omat ikävuoteni tuppaavat häipyä mielestä.

”Kaikki täällä köpöttelee rollaattoreilla ja vielä seinillekin pitää maalata vanhoja ihmisiä”, rouva tuskailee.

Totta on, että näin päiväsaikaan silmäiltynä Karakallion ostarin liepeillä väki vaikuttaa olevan niinsanotusti kuudenkympin ja kuoleman väliltä. Nuoremmat ovat toivoakseni töissä.

Ikärasismi työelämässä puhututtaa mediassa, mutta en voinut olla yllättymättä, että söpö iäkäs pariskunta muraalissakin saattaa ärsyttää.

Ritva ja Esko ovat asuneet talossa yli viisikymmentä vuotta. He olivat taloyhtiön ensimmäiset asukkaat. Heidän kuvaansa ikuistetaan talon julkisivuun. Ritva on valmiimpi, Eskoa viimeistellään vielä.

Ikuistaminen on ehkä huono sana. Maalitehtailija on luvannut, että muraalissa käytetty maali pysyy seinällä kymmenen-viisitoista vuotta. Entisissä itäblokin maissa matkanneet kuitenkin muistavat ianaikaisia muraaleja talojen seinissä, jotkut ehkä kunnostettuja, toiset taas  ajan patinoimia.

Karakallion muraali on yksi UPEA17 taidetapahtuman teoksista. Se on julkisen tilan taidetapahtuma, jonka teoksia voi nähdä 13 suomalaiskaupungissa. Espoossa myös Matinkylässä ja Kivenlahdessa.

Esko, toinen muraalimalleista sattui tulemaan kalasaaliineen parkkipaikalle, juuri kun palasin kaupasta.

Kaupunkikävelyllä

Aina ei tarvitse lähteä kauas. Riittää kun lähtee eri suuntaan.  Lauantaina oli aivan mahtava päivä kaupunkikävelyä ajatellen.

Moneen suuntaan olemme jo aiemmin lähteneetkin Espoon Viherlaaksosta. Tällä kertaa suuntasimme Kalajärvelle reittiä Lähderanta-Jupperi-Linnainen-Hämeenkylä-Askisto-Vihdintie-Örkkiniitty (eikö muuten ole ihana nimi!)

Google kertoi matkaa kertyneen 15 kilometriä, jalkani seuraavana aamuna hieman enemmän. Kunnon nilkkoja tukevat kävelykengät olisi pitänyt olla. Lintsasin tässä asiassa.

Avauskuvassa Pitkäjärven rantamaisemia.

Espoon Pitkäjärven rannoilla aika on pysähtynyt huvila- ja mökkikauteen. Tähyilimme samalla josko Jenni ja Sauli sattuisivat lenkille näin hienona päivänä. #Kaupunkikävely #espoo #finland #finnishlifestyle

Nyt siirrytään jo Vantaan puolelle.

Linnaisten kartanon tiluksien väriloistoa. Vantaa

Ainontie 33. Linnaisten kartanon osoitenumero loistaa hohtavan valkoisena punamultatalon julkisivussa.

Hanhet tankkaavat etelänmatkaa varten. Vantaa

Joskus muinoin oli kansakoulu. Hämeenkylä, Vantaa

#kyltit ihastuttavat ja huvittavat kulkijaa #kaupunkikävely #vantaa #finland #finnishlifestyle #Cosyfinland

Vantaalla vaahteratkin ovat värikkäitä. Mietimme kulkiessamme, miksi joissain paikoissa vaahteranlehdet olivat muuttuneet jo ruskeiksi.

Joku muukin on lenkillä.

 

Mätäjoella ja vähän muuallakin – Espoo – Helsinki

Aika lähteä kaupunkikävelylle. Tärkeimmät varusteet maksukortin lisäksi ovat kunnon kengät. Reppu selkään. Reppuun vaihtovaatteet, pikku pyyhe, aurinkolasit, sateensuoja ja juotavaa.

Tämän kertainen kävelymme kesti reilut kolme tuntia. Espoo/Viherlaakso – Helsinki/Sofiankatu noin 17 km. Sofiankatu valittiin päätepisteeksi siksi, että halusimme maistaa paljon poristun Pizzeria Tribunalin tuotteita. Ravintola on erikoistunut napolilaisen pitsan valmistamiseen. Sitä varten tuotiin pitsauuni Italiasta asti. Pari tonnia painava uuni vaati alleen kestävät rakenteet ja sai sopivan tilan hakemisen aikoihin huomiota mediassa.

Espoosta Taliin: 1 ja 4. Kielot ja rentukat kukkivat nyt yhtä aikaa. 2) Kevyen liikenteen väylillä tapaa milloin minkäkinlaisia esteitä. Tässä jätelava, mutta ei siitä ole aikaakaan kun raahasin polkupyörääni ojanpohjia pitkin, koska pyörätiellä seisoi parakki. 3) Mätäjoki, voi mikä nimi! Siellä puskissa pongasi lintuharrastajat.

 

Matka jatkuu Talista Munkkiniemeen

1 ja 2. Entisessä toimistohuoneessani pelaa ilmastointi nykyään. Ns. Koneen talon toimistot muuttuvat pian julmetunhintaisiksi penthouse-asunnoiksi. 3) Siivouspäivä meneillään. Munkkiniemen puistotiellä kirppari. Sivukujilla miehittämätön kirppari . Laatikon sisältö odottaa ottajaansa.

 

Saa ottaa! Ja mehän otamme. Reilun kolmen tunnin kävelyn jälkeen palkinto.  Alkuun Gini ja Tonic ruokaa odottaessa. Pizzeria Tribunalissa GT tarjoillaan teräspillillä varustettuna. (Samanlainen putkilo kuin tyttäreni marsuilla. Nyt tiedämme miltä marsusta tuntuu. Mutta marsut eivät taida tietää, että meillä teräspillistä tulee vettä väkevämpää. ) Vertailun vuoksi tilasimme erilaiset GT:t, toisen palkintojakin saaneella suomalaisella ginillä ja toisen englantilaisella. Pizzeria Tribunali ei ota vastaan pöytävarauksia. Meillä kävi tuuri, sillä pääsimmme suoraan päytään. Siciliana maistui.

Helsingissä tapahtuu – Maailma on tullut kylään

Pakkohan Maailma kylässä -festareilla oli pistäytyä ennen kotiinlähtöä.

Reilu matkailu. Miten siirtäisi kauniit ajatukset käytäntöön? Olen suosinut paikallisia tuotteita ja palveluja jo kauan ennen kuin kukaan puhui reilusta matkailusta täällä Suomessa. Ei mitään pyhimyksenrengasta pään päälle! En vain ole osannut heti yhdistää mieltymystäni matkailun rahavirtoihin. Paikallinen on yksinkertaisesti ollut mielenkiintoisempaa. Miksi juoda tai syödä kansainvälisiä tuotteita, kun voi maistella jotain tyyystin erilaista. Tuota vesien roudaamista Ranskasta Kiinaan ja ties minne, en ymmärrä alkuunkaan. Paitsi jos kohteessa ei ole vettä.

 

Tässä syntyy hennatatuointi. Habiba taiteilee.

 

Ja kun on kerran maailma kylässä, pikku annos tiibetiläistä. Kokkina Tobden.

 

Saunalahti ennen ja nyt

Näitä saisi olla enemmän! Espoon eri kaupunginosien esittelykierroksia.

Viime torstaina matkailualan perustutkintoa Omniassa suorittava Amina Mowjun kierrätti kiinnostuneita Saunalahdessa. Kierros oli hänen opastuspalvelut -näyttötyönsä. Parikymmenpäisen yleisön joukossa opastusta seurasi kolme näyttötutkintoarvioijaa, joista olin yksi.

Vaikka olenkin asunut vuosikymmeniä Espoossa, Saunalahden on alue jäänyt vieraaksi.

Aminan suunnittelema Saunalahti ennen ja nyt -kävelykierros antoi aivan uuden näkökulman tähän Etelä-Espoon merelliseen kaupunginosaan.

Kävimme 1700-luvulta olevan Bastvikin kartanon pihapiirissä. Ikävä kyllä sisälle kartanoon emme päässeet, sillä se on yksityiskäytössä ja asukkaat olivat hiihtolomalla. Saimme kuitenkin kuulla, että perhe pitää kartanossa pientä kahvilaa, joka on avoinna yleisölle joka kuukauden ensimmäisenä viikonloppuna. Monet siellä vierailleet ovat pitäneet kartanon maittavista brunsseista. Kannattaa tsekata verkkosivuilta brunssien ajankohdat ja varata pöytä.

2017-02-26 11.05.46

Bastvikin kartano

Kummelivuori

Keli oli sen verran talvinen, että huikealle, sata metriä merenpinnasta korkealle Kummelivuorelle kiipeäminen jäi kesäksi. Sieltä näkee kuulemma pitkälle Espoonlahteen.

2017-02-26 11.09.40

”Kummelivuorella oleva rapautumaonkalo on muodostunut ennen jääkautta. Näitä on vain muutamia Suomessa”, Amina kertoo.

2017-02-26 11.10.26 2017-02-26 11.07.15

 

Saunalahti uudistuu

Kävelimme kaiken kaikkiaan tunnin verran. Amina esitteli meille alueen uusia asuinrakennuksia ja julkisia tiloja.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana uudistuneessa Saunalahdessa asuu 7000 ihmistä. Siellä on 800 oppilaan koulu. Koulurakennuksessa on päiväkoti, esikoulu, ala-aste, ylä-aste, Saunalahden nuorisotila ja Saunalahden kirjasto.

2017-02-26 11.04.23

Korkealle kukkulalle rakennan minä taloni, niinhän siinä mummojen kouluajoista tutussa laulussa sanotaan.

Pysytään lujana, mummot ja muut – Espoossa avataan SuperPark

Jos poikasi kertoi eilen videoineensa ”mummoa, joka oli ainakin satavuotias”, Espoon upouudessa SuperParkissa, niin se olin minä.  Kysäisin ketterältä esiteiniltä, voisiko hän ottaa minusta kuvan trampoliinilla, jossa hän heitteli kärrynpyöriä (hieno englanninkielinen nimitys tälle tempulle vilahti keskustelussamme, mutta ehti jo unohtua, samoin pojan nimi). Poika empi hetken ja uskaltautui ehdottamaan: ”Ehkä video olisi parempi”.  Tuotos löytyy tästä.

Nämä SuperParkit ja muut sisäaktiviteettipuistot ovat päässeet livahtamaan Suomea ympäri reissatessa ohi. No toki täytyy mainita, että en ole aivan ykköskohderyhmää, sen huomasi heti sisälle halliin astuessa. SuperParkkeja löytyy Oulussa, Turussa, Tampereella, Vantaalla ja Vuokatissa Angry Birds Activity Park. Ja nyt tämä tänään avautuva Espoon Friisilän puisto.

Toimintaa esittelevä Elina kertoi, että sunnuntaisin mummot (ja ukit) saavat ilmaiseksi iloitella hallissa. Jos rauhallisempaa menoa ympärillään halajaa, Elina suosittelee arkiaamupäiviä. Ei kun luita hoitamaan!

 

2017-02-16 22.21.02

Keilailu on aktiviteettien helpoimmasta päästä.

 

2017-02-16 22.19.18

Luusto kuntoon! Hyppiminen on kuulemma hyvästä, sen avulla luut pysyvät lujina. Minuutissa, parissa hiki kohoaa jo pintaan, vaikkei uskoisi.

 

2017-02-16 22.17.46

Esiteinin (videokuvaajani) temput tekivät vaikutuksen. En kuitenkaan ota mallia, varmuuden vuoksi. Mummojen luiden hoitoon riittää vähempikin. Videolta tämäkin temppu  olisi hahmottunut paremmin, kyllä nuoriso tietää.

 

2017-02-16 22.15.50

Jalkapallot odottavat sievästi pyykkivasussa. Paina peli käyntiin oviaukon vieressä olevasta nappulasta ja ryhdy viskomaan.

 

2017-02-16 22.16.51

Näin se lähtee. Yleisö taputtaa hurjasti aina kun saa pisteitä.

 

 

2017-02-16 22.17.16

Aina ei kuitenkaan osu pistereikiin. Pallolle ei kannata kääntää selkää ennenkuin se makaa maassa.

Pienempiä mutta kovempia pallovaihtoehtoja löytyy.

2017-02-16 22.15.33

Ja vanha kunnon flipperi. Se toimii kuitenkin eri tavalla kuin ne, joita aikoinaan pelattiin bensa-asemilla.

 

2017-02-16 22.15.08

Tässä potkitaan palloa flipperissä.

 

2017-02-16 22.14.05

Kiipeilyseinällä voi jahdata hahmoja. Useita teemoja: lapsille, teineille, hitaille.

 

Puskaradion suositukset

Messujen jälkeen ilta jatkui mummoillen. Ex-kollegan kanssa tapaamme aina aika ajoin, ja silloin on hakusessa jokin kiva, mielellään meille uusi ravintola. Aina ei kaikki mene nappiin. Olemme päätyneet kantakuppilaan, viinittömään thairavintolaan, meteliin, syömään kahdestaan typötyhjässä ravintolassa ja vaikka mitä.

Nyt laitoin puskaradion liikkeelle. Kysely oli tällainen:

”Leppävaaran ravintolatarjontaa

Kaksi tätiä haluaisi rupatella keskiviikkona klo 18 jälkeen. Muitakin
ihmisiä mielellään mutta ei liikaa meteliä. Eikä mitään nenänvalkaisua,
vaan punkkua ja bisseä täytyy löytyä ja jotain kevyttä purtavaa.”

Aivan upeaa, parikymmentä vastausta tuli hetkessä. Kaikki halusivat laittaa mummot (ex-kollegani on oikea mummo, kaksi lastenlasta) nautiskelemaan.

Puskaradion jäsenten ykkössuosikki oli Base – lähes parikymmentä olisi
suoriutunut Baseen.
Hajaääniä sai Harakanpesä (perinteinen paikka, tuttu monestakin tapaamisesta), Fågeli (lienee uusi, kun verkkosivutkin vasta tulossa), William K eli Wilkku Koo (käyn siellä entisten työkavereiden kanssa joskus perjantaisin, kelpo paikka mutta pikaruokaa), Kathmandu Palace (nepalilaista).
GLO-hotellin ravintolaa ehdotti joku, mutta minulla on työperäinen hotelliallergia.

Baseen päädyttiin. Se osoittautui valintana parahultaiseksi (Eikö oli kiva sana?! Kasariluvulla yksi työkaveri käytti sitä koko ajan, kaikki oli niin parahultaista).

Istuimme a la carte -puolella. Tunnelma oli rauhallinen. Palvelu sujui. Caesar salaatti jättikatkaravuilla maistui. Kaveri otti saman vuohenjuustolla. Salaatti on siitä mukavaa ruokaa, että sitä voi syödä hitaasti rupattelun välissä ja purtavaa parin kolpakon seuraksi riittää. Salaatti ei jäähdy.

Kiitokset Puskaradion aktiiveille. Tunnuitte tietävän mitä mummot hakee.

 

Minimessujen antia

Siitä se alkaa työpäivä. Eilen käväisin kävellen Kokouspisteen Minimessuilla GLO Hotel Sellossa. Ihana ilma! Kivaa, että tuodaan matkailutietoa tänne Espooseen ja vielä kävelymatkan päähän.

2017-02-09 07.18.06

Minimessut keskittyvät kokousmatkailutarjontaan. Levitin materiaalin pöydälle ja ryhdyn tutkimaan antia.

Leppävaaraan kävellessäni ohitin talviteloilla olevan Seikkailupuisto Huipun. Olen siitä monasti ennenkin kävellyt. Tähän mennessä aina ohi. Ehkäpä uskaltaudun luonnonpuihin rakennetuille kiipeilyradoille ensi kaudella.

”Turvavaljaissa siellä mennään. Kyllä  niihin aika nopeasti luottamus syntyi”, rohkaisi Huippua kokeillut Liisa, täti-ihminen, ehkä jopa mummo (Liisa ei nyt ota itseensä, nuorin tuntemani mummo on 38-vuotias). Huippu avataan pääsiäisenä. Kokousmatkailijoille on tarjolla paketti, jossa osa palveluista on GLOssa ja aktiviteettiosuus Huipussa.

Onko papua – hauis testiin

Minimessuilla heti oven suussa testattiin hauis. Laatalle seisomaan, tanko käteen, kädet kylkiin ja vetämään tankoa ylöspäin viiden sekunnin ajan.  4eventin mittari – ensin tietokoneelle syötettiin ikä ja sukupuoli – imarteli tuloksellaan. Hyvä. No mikä ettei, turhaan olisi sauvominen Santiagon teillä mennyt, ellei papua olisi löytynyt.

Oi niitä opiskeluaikoja

Jyväskylän Paviljongin kohdalla juttu lähti kertakaikkiaan rukkasesta. Suo anteeksi, Aapo, mummoilla on lupa muistella.  Eksyin opiskeluaikoihin. Silloin – muinoin – tulikasteena toimi pubikierros, jossa matkattiin loputtoman pitkää Jyväskylän keskustaa halkovaa katua pitkin Seminaarinmäeltä Tyhmäläntorille ja jokaisessa eteen osuneessa baarissa piti ottaa paukku. (En minä mutta ne muut!) Vähän samantapainen idea on yhä käytössä. Nykyään se kulkee nimellä Kauppakadun appro.

Sittemmin olen käynyt tekemässä juttua opiskelijaelämästä ja muustakin. Roikkunut valjaissa kosken päällä Jyväskylän lähistöllä, ajanut rallisimulaattorissa ja sen sellaista.

Tahkolla tapahtuu

Jukka Kuopiosta esitteli Tahkon suunnitelmia. Edellisestä ständistä viisastuneena, suljin tiukasti suuni. En kertonut viettämästäni villistä teiniajan kesästä Kuopiossa. Enkä siitäkään, että joitakin vuosia sitten kirjoitin juttua Romanttinen Kuopio Matkaan-lehteen.

Tuntuu, että Tahkolla tapahtuu. Keskustelussa vilahtelivat yhä lisääntyvät petipaikat, kilometrin mittaiset portaat jonnekin huipulle, josta sitten lasketaan köysirataa myöten alas. Kesällä muistaakseni pitäisi olla valmis. Huh! Mainitsen jo kolmannen kerran köysissä riippumisen tässä vaivaisessa, muutaman kappaleen blogipostauksessa. Taidan olla tietämättäni viehättynyt maanpinnan yläpuolen paikkoihin.

Suomalaista taidetta

No, välillä taidetta. Suomi 100 -ohjelmassa mukana oleva Majvikin taidekierros voisi olla mukavaa kevytohjelmaa pikkuporukoille. Siinä tutustutaan jugendlinnaan ja linnan suomalaiseen taiteeseen. Kovin ylös ei tarvitse kavuta, alkuperäisteoksia on kahdessa kerroksessa.  Puhvetin antimet kuuluvat 37 egen/henkilö hintaan. Kymmenen porukka tarvitaan vähintään.

Liikuntaa mummoille ja muillekin

Kouvolan osastolla keskustelimme liikunnallisista mummoilureissuista, siis sellaisista, joissa patikoidaan ja nautitaan palveluista – ei mitään kolmiokeittimellä itsetehtyjä pussimuonia, vaan kunnon safkaa lautaselta viineineen päivineen. Niitä on kaiketi tarjolla, sillä onhan heillä hieno Repoveden kansallispuisto. Täytyypä tsekata jossain sopivassa välissä.

Lapissa Bulevardilla

Laplands Hotels avaa Bulevardilla hotellin vuonna 2018. Silloin varmaan viimeisimmätkin Helsinkiin saapuvat aasialaiset luulevat olevansa Lapissa. Huoneet harmonisen värisiä, seinillä poronsarvia, Lappi-ruokaa ravintolassa.

Tanssahdellen Tallinnaan

Päästiinhän sitä asiaan. Mummon nuoruudessa tanssitaito kuului yleisivistykseen (vaikka diskotanssi olikin suosikkini ja on yhä).

Suomessa tanssipaikat hiipuvat kaupunkien katukuvista. Tanssinhaluisten täytyy suunnata maalle tai merelle. Lavatansseja ja ravintolatanssien viimeisiä mohikaaneja saa hakea kaukaa kehä kolmosen ulkopuolelta. Merelläkin tuntuvat satsaavan muuhun viihteeseen.

Mutta minulle kerrottiin, että sekä Eckerö Linen vuoroilla että Tallinkin 22 tunnin huviristeilyllä tanssitaan. Eckerön tanssit ovat tuttuja mutta täytyypä lähteä kokemaan mikä meno Tallinkilla.

 

 

 

 

Kaupunkikävelyllä

Olipa keli! Näihin kahteen sanaan kiteytyy lauantaisen kaupunkikävelymme ilma. Tuuli vihmoi vaakasuorassa. Lumiaurat olivat viihtyneet muissa maisemissa. Reitti Viherlaakso-Mankaa-Otaniemi-Lehtisaari-Kaskisaari-Lauttasaari- Ruoholahti-Jätkäsaari. Kahlausta nelisen tuntia.

2017-01-08 09.22.59

Kehä I varrella lumi oli kasautunut valleiksi kevyenliikenteenväylälle. Mummo tarpoo.

Otaniemi on alue, jossa äly pakenee minua ja perinteisesti aina eksyn. Mutta nyt varmaankin vieressäni hangessa kahlaavan nahkanavigaattorini ansiosta löysimme Lehtisaaren sillalle.  Se kuuluu mielimaisemiini.

2017-01-08 09.23.38

Vaikka kännykameraa oli vaikea tuulen vuoksi saada pysymään vakaana, otin kuvan Lehtisaareen johtavalta sillalta. Taas kerran.

Lehtisaaren ja Kaskisaaren asumuksia katselee mielellään. Näpit olivat sen verran jäässä, että en jäänyt kuvaamaan niitä, mutta luminen maisema oli pakko ikuistaa.

#helsinki #kaskisaari #winter❄⛄

#helsinki #kaskisaari #winter❄⛄

Lauttasaaressa uusi pikkarainen ostosparatiisi Lauttis: namukauppa, alko ja vessa heti ovensuussa.

Lauttasaaren silta

Mummon muistelmia: teininä treffeille mennessä piti huomioida se, että Lauttasaaren silta saatettiin yhtäkkiä nostaa ylös. Se hidasti perilllepääsyä.

Ekaa kertaa satuin paikalle kun lastasivat hiiliä laivasta (siltä se näytti)  Salmisaaressa.

2017-01-08 09.25.00

#Salmisaari

Käväisimme kyläilemässä ja jatkoilla jätkisläisten olohuoneessa. Komeat olivat maisemat.

Yhä ylös yrittää, se taitaa olla ihmisen mieli. Joskus muinoin Tapiolan keskustornin ylimmässä kerroksessa tanssittiin diskomusiikin tahdissa. Ravintola hävisi historiaan sittemmin ja talon täyttivät gynekologien, hammaslääkäreiden ja hierojien pienvastaanotot sekä pikkufirmojen toimistot. Muun muassa oma toimistoni vuonna 2005 sijaitsi samaisessa Tapiolan keskustornissa vain muutamaa kerrosta alempana kuin missä ylioppilaaksi tuloani tanssittiin ammoin 1980-luvun loppupuolella.

Jaa, Vaakunan kymppikerros katkarapupöytineen oli joskus kova sana. Saattaahan olla jossain muodossa yhäkin.

Tampereella Sokos Hotel Torni. Siellä olin aika pian avajaisten jälkeen, eikä siitäkään ole mummonmuistin mukaan kauaa.

Mutta nyt olimme pikkuporukalla Clarion Hotel Helsingin 16. kerroksessa.

Clarion näkymä pikkukuva IMG_0419

 

Clarion näkymä pikkukuva IMG_0417

Follow

Follow this blog

Get every new post delivered right to your inbox.

Email address

(*)