Paljon on kirjoitettu Kuubasta

Helsinkiläisessä Oficina-ravintolassa juotu mojito-drinkki herätti kaukokaipuun. Siitä on jo vuosia kun olin Kuubassa. Kuvia olen blogiini laittanut, mutta kirjallisuusluettelo on päässyt unohtumaan.

Nyt kaivoin sen muiden matkailijoiden iloksi. Jos olet lähdössä Kuubaan, heittäydy tunnelmiin jo ennen matkaa. Jos et, voihan näitä lukea huvikseenkin. Kirjoja lukemalla avautuu paikalliskulttuuri ja ihmismielen kiemurat, ja saattaapa tarttua jotain hihoihin myös tapakulttuuria.

Matkaoppaita selaamalla kohteen must-nähtävyydet ja käytännön asiat hahmottuvat jo etukäteen.  Jotkut eivät tätä halua, toiset taas mielellään suunnittelevat mitä haluavat nähdä.

Kuubasta on kirjoitettu ja vieläpä käännetty Suomen kielelle yllättävän paljon. Ilmeisesti kaukaisesta sijainnistaan huolimatta Kuuba kiinnostaa meitä.

Luku-urakkani tavoitteena oli  tutustua kaunokirjallisuuteen, jossa maisemat ja kansanluonne avautuvat etukäteen. Matkakirjoja mukaan otettavaksi halusin löytää kaksi, helppolukuisen romaanin ja matkaoppaan.

Kouluaikoina olemme saaneet tietoa Kuuban kriisistä, sosialismista ja Castrosta.

Ennen matkaa aloittamani kaunokirjallisen Kuuban matkan aikana sanavarastoni laajentui roimasti lähinnä alapään ilmaisuilla. Myös käsitys siitä mikä on pornoa ja mikä ei, hämärtyi. Likainen Havanna trilogia edustaisi aiemman käsitykseni mukaan pornoa.

Näitä luin.

Kuin varjo kuvastimessa / Nina Banerjee-Louhija

Aistillisuutta ja romantiikkaa.

Adios muchachos / Daniel Chavarría

Jonkin sortin veijaritarina, joka uhkuu seksiä ja juonellisia käänteitä. Lukiessani mietin olisiko mahdollista sijoittaa tarina Suomeen: ei olisi sillä näillä leveysasteilla seksillä ei ole moista valtaa. Kukaan suomalainen mies ei varmaan hullaannu naisen pyllystä noin. Lyhyet kappaleet ja helppo seurata juonta. Sopii matkalukemiseksi.

Ikuisen rakkauden saari / Daína Chaviano ; suomentanut Satu Ekman

Taianomaisia tarinoita kolmen kulttuurin kohtaamisesta Kuubassa (kiinalainen, afrikkalainen ja espanjalainen).

Cruz Smith Martin: Havannanlahti

Agenttikirjallisuudesta pitävälle. Venäläisen miehen ruumis löytyy Havannanlahdesta ja tämän entisen ystävämaan kansalaisen kuolemaa ryhdytään tutkimaan. En jaksanut loppuun asti.

Kuubalaista verta / Leif Davidsen ; suomentanut Sanna Manninen

Jännitystä Hemingwayn jalanjäljillä liikkuvassa agenttitarinassa.

Kaksoset / Torgrim Eggen ; suomentanut Katriina Huttunen

Mukaansatempaava tarina kaksosnaisista ja runoilijasta Castron Kuubassa. Mukavasti kuvausta Havannasta ja muistakin Kuuban kaupungeista. Ajankuvaa kaunokirjallisin keinoin. Auttaa hahmottamaan mitä tapahtui Kuubassa, sillä muun maailman tapahtumat nivoutuvat yhteen vastaavan ajan Kuuban tapahtumien kanssa. Siivompaa tekstiä kuin moni muu Kuubaa käsittelevä teos minkä luku-urakkaani olen sisällyttänyt.

Sinun on valtakunta / Abilio Estevez ; [suomentanut Sari Selander]

Tarina polveilee taukoamatta. Sivut ulkoasultaan raskaita – pötkömäistä tekstiä, pitkiä lauseita, lukuja ei ole eroteltu, vaan ne seuraavat toisiaan loputtomana vanana. Kirjaa ei ole edes tarkoitettu lentokenttäsilmäilyyn vaan lukusessioihin, jolloin voi heittäytyä tarinan vietäväksi.

Fernández Alina Fidel Castron tyttären tarina: Lähtö

Teksti osin hieman liian pikkunokkelaa. Kielillä leikittely – nokkeluus kompastuu aika ajoin vaikeisiin lauserakenteisiin. Kurkistelun meininki.

Vallankumousaatetta palvova äiti ja kriittinen tytär sekä no show -isä, Castro on mielenkiintoista luettavaa vaikkakin sitä vaivaa sama piilovalittava sävy kuin usein rankkaa elämää kuvaavissa teoksissa. Ironia muuttuu helposti lukijan mielessä valittavaksi sävyksi kun on kyse kirjoittajan omaa elävää kuvaavista teoksista.

Kuubalaiset sisarukset / Cristina García ; suomentanut: Leena Tamminen

Kevyttä, ehkä jopa lentokenttälukemista. Sukutarina, jonka keskiössä kaksi sisarusta. Juuret, sukusalaisuudet ja valheet kantavia asioita. Kuten monesti aiemminkin, tämänkin teoksen sisarukset asuvat toinen Kuubassa ja toinen USA:ssa.

Gravette, Andy: Kuba

Ruotsalainen matkaopas, tärkeimmät turistikohteet koko maassa.

Miehemme Havannassa / Graham Greene ; suom. Arvo Turtiainen

Letkeää luettavaa. Veijaritarina, joka sijoittuu Havannaan ja aikaan ennen vallankumousta. Lyhyet kappalejaot ja teksti siirtymät mahdollistavat teoksen lukemisen lentokentillä tms. rauhattomammissa paikoissa. Hauska.

Likainen Havanna-trilogia / Pedro Juan Gutiérrez ; suomentanut Anu Partanen

Kuubassa kiellettyjen kirjojen listalla oleva Likainen Havanna-trilogia viljelee 506 sivun verran nuorison katukieltäkin rumempia ilmaisuja. Rujoja ihmiskohtaloita. Matkaan valmistautuvan toiveissa oleva paikalliskuvaus vähäistä. Keskittyy pitkälti rommin juontiin ja pornahtaviin ihmissuhdekuvauksiin. Seksin tarvetta sen moninaisissa muodoissaan perustellaan olosuhteiden ankeudella.
Satoja sivuja pääasiassa seksikuvauksia, joissa mikään ei tunnu olevan rajana. Häpeämättömiä kuvauksia Pedro Juanin päivistä, joiden kulun määrää penis.

Hemingway, Ernest Kenelle kellot soivat

Liian viipyilevää tekstiä lentokentällä luettavaksi.

Hemingway, Ernest Vanhus ja meri

Kouluaikojen must, joka valittiin yleensä siksi, koska siinä oli vähiten sivuja. Anteeksi. Ehkä ymmärtäisin sen hienoudet jo.

Mambo Kings: rakkauden rytmit / Oscar Hijuelos ; suomentanut Erkki Jukarainen

Tämän jätän Kuuban matkalukemisiksi. Tarina sijoittuu USA:n vaikka Mambo Kings peräisin Kuubasta. Onkin hyvää matkalukemista, sillä kappalejako sopii keskeytyksiin. Takaumissa myös Kuuban maisemia ja olosuhteita ilahduttavan paljon.

Hijuelos, Oscar: Kuubalainen sydän

Tarina kertoo kuubalaisesta siivoojasta, mutta sijoittuu New Yorkiin. Puolesta välistä lähtien vetää paremmin kuin alkuosa. Kun tavoitteenani on päästä kuubalaisiin tunnelmiin ja maisemiin kirjallisuutta lukemalla, tämä kirja antaa aika vähän sitä. Toki kuubalaista mentaliteettia kuvataan ihmisten kautta ja ajatuksissa pistäydytään Kuubassakin.

Hijuelos, Oscar: Kaunis María.

Tositarina María García y Cifuentesista, naisesta kuuluisan laulun takana. Inspiroi Mambo Kingsin Sieluni kaunis María – levyyn sanat. Ihanaa luettavaa, jossa tapahtumat sijoittuvat Kuubaan ja USA:n.

Kuusisto, Sanna
Baila, baila : kuubalaisen tanssin käsikirja

Jorma Laakso: Kuuban yöt ja Havannan autot (Alfamer 2005)

Erityisen hyvää tietoa ja kuvia jenkkiautoista. Kertoo varsin laajasti koko maasta, pintapuolisesti mutta riittää tavan turistille. Alkaa olla jo vanha matkaoppaaksi. Kerronta persoonallista.

Kerran Kuubassa / Ana Menendez ; suomentanut Hanna Tarkka

1960-luvulla USA:n muuttaineiden siirtolaisten jälkeläinen kuvaa entistä kotimaataan muistelevia ihmisiä ja heidän tarinoitaan.

Alla tähden onnellisen / Pelle Miljoona

Kielen monimuotoisuus sen kun jatkuu. Kun Likainen Havanna-trilogia tutustutti lukijansa sanastoon, joka jättää nuorison katukielen lälläritasolle, niin Pelle Miljoona sen sijaan sotkee äkkiä tarkasteltuna ainakin neljää kieltä: suomen kieli ja pääkaupunkiseudun puhekieli saa seurakseen paikallisten käyttämiä espanjankielisiä ilmaisuja ja totta kai myös englantia. Mietityttää miten tulkitsee espanjaa osaamaton tarinan kulkua. Toisaalta matkaa varten voi sivuilta noukkia hyödyllisiä lausahduksia.

Raento, Pauliina:Kuuba: maa, kansa, yhteiskunta

Liian raskassoutuinen matkaoppaaksi, mutta erinomaista tietoa monesta osa-alueesta.

Serge Raffy: Fidel

Takakannessa kirjan kerrotaan olevan Castron tinkimätön elämänkerta. 465 sivun teos kuvaa Castron elämää syntymästä aina 2000-luvulle asti. Se on erilainen kuin monet muut Castroa ja Kuubaa kuvaavat teokset, joita olen lukenut. Toisaalta Leena Kurki nimittää Laura Similän toimittamassa Cuba libre kirjassa s. 64 kirjaa Castroa vastaan suunnatuksi häväistyskirjaksi

 

Krokotiilimaa: Havanna ja Santiago de Cuba seikkailijalle / Matti Rantala ; kuvitus: Antonio Rodriques

Vuoden 1991 opus ei varmaan enää tiedoiltaan voimassa paitsi historia. Mutta letkeää luettavaa matkaoppaaksi.

 

Nora & Alicia/Cecilia Samartin

Kuvaus 50-luvun Kuubasta, jolloin ystävykset joutuvat erilleen, toinen muuttaa USa:n ja toinen jää Kuubaan.

Stanley, David:Cuba

Lonely Planetin matkaopas

Similä, Laura ja Juhani: Kuuba : trooppinen cocktail

Jos haluaa syventyä kuubalaiseen yhteiskuntaan ja ilmiöihin tämä on hyvä teos. Mukaan otettavaksi hieman liian painava. Selkeästi jaoteltu kirja antaa tietoa niin historiasta, taiteista, tieteistä, yhteiskunnasta kuin matkailijaa kiinnostavista kohteistakin.

Similä Laura: Cuba Libre!

Fiden Castron ja Hemingwayn Kuuba Laura Similän toimittama mutta useiden kirjoittajien sanoin kuvailtuna. Mielenkiintoisia lyhyitä juttuja.

Armoa auringon alla : kuubalaisia nykynovelleja / toimittanut Michi Strausfeld

Taidan jättää tuonnemmaksi. Niminovelli kiehtoi mutta Olmon matkat menivät yli ymmärryksen. Tuonnemmaksi jätän tosin siitä syystä, että yritän imeä Havannan ja muiden Kuuban kaupunkien kuvaa sekä ajankuvaa eli tekstin toivon olevan selvemmin sidoksissa näihin asioihin vaikkakin fiktiota.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply F. lauantai, huhtikuu 23, 2016 at 17:11

    Olipas upea kattava koonti Kuubakirjoista! Vielä lisäisin upouuden kirjan tähän, nimittäin Mato Valtonen on kirjoittanut/valokuvannut kirjan ” Katujen kaunottaret, kuubalaista aikarautaa” : hienoja kuvia Kuuban jenkkiautoista, ikään kuin ”parannettu versio” tuosta mainitsemastasi Jorma Laakson (paljolti myös autoihin keskitttyvästä) kirjasta.

  • Reply Kirsti Sergejeff maanantai, huhtikuu 25, 2016 at 17:09

    Mukavaa, että pidit postauksesta. Ja kiitos! Olipa mukava saada uusi vinkki lukulistalleni odottamaan.

  • Leave a Reply