Suuri seikkailu 2019

Heinäkuussa 2017 palasin takaisin Suomeen kolmen viikon kesälomalta, jonka olin viettänyt Balin ja Lombokin saarilla Indonesiassa. Seistessäni Helsinki-Vantaan lentoasemalla rinkka selässä odottamassa kyytiäni tuona heinäkuisena +10 asteen tihkusadeyönä päätin, että minun oli aika lähteä. Tuntui, että olin vihdoin löytänyt itseni ja tiesin, että paikkani ei ollut siellä missä nykyinen arkeni oli. Halusin irtisanoa itseni vakituisesta työsuhteestani sillä sekunnilla ja nostaa kymppitonnin reissulainan. Alkushokista toivuttuani asetin itselleni kuitenkin tavoitteen: Seikkailu alkaa vuonna 2019. Kahden vuoden aikana minun olisi mahdollista säästää sopiva reissun käsiraha, valmistua koulusta ja kartuttaa mukavasti lisää työkokemusta.

Suuren seikkailun päämäärä on vielä toistaiseksi epäselvä ja mieli voi muuttua matkalla monta kertaa. Tämänhetkinen toiveeni on kuitenkin elämä uudessa maassa. Haluan valmistumiseni jälkeen asua ja elää niin, että voin harrastaa minulle aidosti mieleisiä asioita päivittäin. Voi olla, että seikkailuni kestää puolesta vuodesta vuoteen tai vaikka koko loppuelämäni.

Päätin perustaa tämän blogin pääasiassa siksi, että halusin tehdä tästä projektista läpinäkyvän. Halusin paikan, jonne vuodattaa toiveeni ja unelmani, pohtia reissusäästämistä (eli vinkua siitä kuinka tylsää kituuttaminen on), jakaa tarinoita jo menneistä ja tulevista lyhyemmistä matkoistani ja lätistä kaikesta matkailuun liittyvästä.

Tulen päivittämään tälle sivulle seikkailusuunnitelmaani, kun ajatukseni selkenevät.