Espanja Eurooppa Pohdintaa

Lanza – kupla ja kasvuni koti

keskiviikko, syyskuu 13, 2017

Kuten olen jo aiemmissa kirjoituksissani muutamaan otteeseen maininnut, olen asunut lyhyen aikaa ulkomailla, tarkemmin ottaen Atlantin valtameren ympäröimänä Lanzaroten saarella. Lanzarote – tuttavallisemmin Lanza – on yksi Kanariansaarten saariryhmään kuuluvista saarista ja tunnettu erityisesti karusta luonnostaan, tulivuorikraattereistaan ja tietenkin turismista. 5 kuukauden ajan Lanza oli mulle ristiriitainen koti, jossa en viihtynyt, mutta jonka ansiosta ajatusmaailmani avartui ja mustavalkoisuuteni sai harmaan sävyjä. Lanzan kohdalla aika ei ole vielä ehtinyt kultaamaan muistoja, sillä muistan edelleen pistävän hyvin kaiken sen kipuilun, jota kävin läpi saarella asuessani. En kuitenkaan kadu lähtemistä tai häntä koipien välissä takaisin kotiin luikkimista, sillä kokemuksen ansiosta olen selvästi sosiaalisempi, suvaitsevaisempi ja uskaliaampi.

Kuva kotimme parvekkeelta

Ensimmäiset viikkoni uudessa kotikylässäni Playa Blancassa olivat todella raskaita. Työpäivät venyivät pitkiksi ja uuden opettelua oli jumalattoman paljon. Uudessa duunipaikassa asiat olivat lähtötilanteessa levällään ja pelkkään asioiden selvittämiseen meni yksinkertaisesti liikaa aikaa. Samaan aikaan oli kuitenkin aloitettava palvelemaan asiakkaita, mikä tietenkin oli stressaavaa, kun tiesi, että perusasiatkaan eivät olleet kunnossa. En syytä mistään kuitenkaan silloista työnantajaani, sillä myönnän oman asenteeni ja mielentilani olleen väärä. En lähtenyt pois Suomesta ja hakenut työpaikkaa oikeista syistä. Lähdin, koska koin, että mun on pakko päästä pois, keinolla millä hyvänsä. Toki olin työhöni ”pätevä” eli multa löytyi työtä vastaavaa kokemusta, mutta silloinen Emilia heitettiin liian äkäisesti uimataidottomana heti syvään päähän.

Lanzalla ymmärsin myös ”kuplan” käsitteen. Asuessani ulkomailla elin kuplassa, joka koostui ainoastaan välittömässä elinpiirissäni tapahtuvista asioista – vain niillä asioilla oli minulle sillä ajan hetkellä oikeasti merkitystä. Huomasin aika ajoin, että oli kulunut viikkoja etten ollut edes ajatellut ystäviäni tai perhettäni. En osannut enää samalla tavalla samaistua heidän arkeensa Suomessa. Koin, että kuplassa oli tavallaan myös turvallista olla, sillä luulin jättäväni sen ulkopuolelle myös kaiken ikävän. Valitettavasti kipuiluni oli kuitenkin kiinnittynyt minuun, ei Suomeen.

”Kuplautuminen” on mulle tuttu ilmiö myös pidemmiltä reissuiltani. Lomakuplassa eläminen on tosin suositeltavaakin, sillä me kaikki tarvitsemme joskus kunnollisen irtioton ulkoisista paineista ja vaatimuksista. Reissukuplassa olen, elän ja hengitän vain ja ainoastaan silloista ympäristöäni: en muista vastata viesteihin tai kysyä muiden kuulumisia enkä ole perillä kotimaan tai maailman tapahtumista. Pidän kuplan mukanaan tuomasta irrallisuuden tunteesta ja vapaudesta: ne pakottavat pysähtymään.

Ulkomaille muutto tai siellä asuminen ei ole iisiä, mutta se kasvattaa. Musta se teki ihmisen, joka uskaltaa heittäytyä enemmän, tuntee omat arvonsa ja tietää mitä haluaa ja mikä tekee onnelliseksi. Muun muassa Visual Diary -blogin Saara kirjoittaa monipuolisesti elämästään Portugalissa ja on kertonut avoimesti myös negatiivisista fiiliksistään, jotka liittyvät ”unelmaelämän” elämiseen. Itse koin aikoinani, että me ainaisen auringon alle muuttaneet suomalaiset emme saisi valittaa. Elimme unelmaelämää, jota muut saattoivat vain kadehtia sosiaalisen median kanavien kautta. Lanza opetti mulle siis myös työn merkityksellisyyden tärkeyden ja olemaan tyytymättä mihinkään. Mulle ei ole yhdentekevää mitä teen suurimman osan hereilläoloajastani, vaan haluan nauttia työstäni haasteineen ja kokea sen olevan jollain tavalla tärkeää, juuri mulle itselleni. En myöskään suostunut alistumaan siihen ajatukseen, että mun olisi oltava onnellinen, koska niin vaan pitäisi olla. Mä olin palmupuiden alla onneton yhdessä elämäni hetkessä, mutta se ei tarkoita sitä, että tuntisin samalla tavalla toisessa hetkessä. Siksi mä haluan uskaltaa (ja uskallankin) lähteä myös jatkossa.

Lanzarote on yksi parhaista asioista, joita mulle on koskaan tapahtunut. Eläessäni arkea kaukana kaikesta, jota pidin turvallisena, opin että turvallinen ei ole aina paras vaihtoehto. Heittäytyessäni johonkin täysin uuteen pystyin aktivoimaan itsestäni ominaisuuksia, joiden olemassaolosta en tiennyt mitään. Ja vaikka aiemmassa postauksessani kirjoitin, että lähtemisessä eniten pelottaisi varattomuus, opin myös, että rahattomanakin pärjää ja kämppiksen kanssa viimeiset pennoset yhdistämällä on mahdollista saada elintärkeä 6-pack Pepsi Maxia. Ja se selviytymiskamppailu, ja parveke auringonlaskulla, tekee oikeastaan aika onnelliseksi.

ℰmilia ☀

P.S. Toivottavasti jaksan vielä joku kaunis päivä rustata kirjoitelman Lanzarotesta ihan matkailukohteena, sillä saarella on oikeasti paljon upeeta nähtävää ja koettavaa. Semitraumat vaan painavat toistaiseksi päälle.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply