Pohdintaa

Mikä lähtemisessä pelottaa?

tiistai, syyskuu 12, 2017

Luin äskettäin Otto Liljan blogipostauksen, joka käsitteli ulkosuomalaisuutta kysymyspatteriston muodossa. Ulkosuomalaisten kertomukset arjesta ja elämästä ovat aina mielenkiintoista luettavaa, sillä olenhan itsekin ollut ulkomailla asuva suomalainen lyhyen aikaa elämästäni. Oton postauksessa huomioni herätti erityisesti kysymys lähtemisen vaikeudesta: ”Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?”

Lähdin pohtimaan tätä samaa kysymystä myös omasta näkökulmastani, sillä onhan minulla suunnitteilla (pako)matka maailman ääriin.

Otto kirjoittaa, että ulkomaille muuttoa suunnitellessaan suurimman epäröinnin sai aikaan sosiaaliset suhteet, tai oikeastaan niiden mahdollinen menettäminen – mistä kaikesta hän jäisi paitsi ulkomaille muuttonsa seurauksena. Hakiessani aikoinaan matkaoppaan töitä en ajatellut ketään muuta kuin itseäni. Totta puhuen en ajatellut tuossa vaiheessa edes itseäni tai omaa hyvinvointiani, vaan ainoastaan pakokeinoa pois silloisesta elämäntilanteestani. Unelmieni työpaikan saaminen oli ristiriitainen tilanne, sillä opiskelin edelleen yliopistossa ja minulla oli voimassa määräaikainen työsuhde. Jo paussilla pitkään ollut keskeneräinen tutkinto naputti takaraivossa ja vanhemmat kauhistelivat miten voin jättää kaiken vakaan (työpaikan, opiskelut, asunnon) taakseni, mutta päätin silti lähteä. En pelännyt jääväni mistään paitsi tai jättäväni ketään jälkeeni, halusin vain pois. Toisaalta ajattelin, että ulkomaille muutto olisi vain väliaikaista: ”yksi kausi vain, korkeintaan kaksi”, enkä ollutkaan väärässä näiden ajatusteni kanssa. Irtisanoin itseni 5 kuukauden jälkeen ja palasin takaisin Suomeen, onnellisempana kuin hetkeen.

Lähdössä mua eivät kuitenkaan jarruttaneet mun sosiaaliset suhteet. Ja tällä hetkellä koen, että ne eivät tule olemaan merkittävä tekijä jatkossakaan. Mä olen aina ollut eräänlainen erakko ja viihdyn erinomaisesti omassa ylhässä yksinäisyydessäni. Mulla ei ole koskaan ollut laajaa ystäväpiiriä, mutta toisaalta olen aina tutustunut uusiin ihmisiin helposti. Olen myös tavattoman itsekäs ja jos/kun ajattelen maailmalle lähtemisen tekevän minut onnelliseksi, sen myös teen. Siinä vaiheessa ei valitettavasti ystävien, perheen tai mahdollisen kumppanin mielipide paljon paina. Toki ystävät ja läheiset ovat mulle mittaamattoman tärkeitä, mutta nykyisten kommunikaatiovälineiden kehittyneisyyden johdosta yhteydenpito vaikka pallon toiselle puolelle onnistuu kunhan osaa sumplia aikaeroa. Toisaalta kokemuksesta tiedän kyllä myös miltä ikävä tuntuu ja miten tympeää syntymäpäivien ja perhejuhlien skippaaminen voi olla. Uskon kuitenkin, että ikävästä selviää, jos tietää olevansa oikeassa paikassa tehden itselle oikeita (onnelliseksi tekeviä) juttuja.

Money makes the world go round. Raha, tai oikeastaan sen puute, onkin itselle se asia, joka tekee lähtemisestä kaikista pelottavinta. Vaikka lukeudun itsekin taivaanrannan maalareihin, en usko, että pystyisn muuttamaan ulkomaille ilman a) tietoa varmasta työpaikasta kohdemaassa tai b) suhtellisen mittavia säästöjä. Reissuja suunnitellessani olen harvoin miettinyt onko minulla varaa matkaan. Olen luottanut joko (muka)säästelijäiseen luonteeseeni tai siihen, että reissukassa on kerättynä ensimmäisen matkustuspäivän koittaessa. Lomareissu, jossa pienilläkin säästöillä pärjää ja luottokortin voi viilata melkein tappiin ovat kuitenkin eri asia kuin tilanne, jossa tietyllä rahasummalla on ihan aikuisten oikeasti selvittävä tietyn aikaa tai sitten ollaan tosissaan PA. Raha onkin aina ollut ainoa mua oikeasti rajoittava tekijä. Jos saisin kuulla voittaneeni lotossa, en miettisi lähtemistä hetkeäkään. Lentolippu olisi varattu jo eiliselle.

Kai kaikessa lähtemisessä pelottaa yleinen epävarmuus – koski se sitten mitä tahansa elämän osa-aluetta. Koemme, että tutun ja turvallisen taakse jättäminen on oikeasti aika riskialtista, sillä voimme menettää kaiken. Huomaan ainakin itse tarrautuvani helposti rutiineihini ja vaikken minäkään mikään OCD-oireinen ole, luovat rutiinit elämäämme varmuutta. Uuteen ympäristöön muuttaessamme emme voi enää tukeutua tuttuihin tapoihimme, vaan meidän on opeteltava uusia tapoja elää. Ja opiskelu on rankkaa puuhaa: stressaa, harmittaa, väsyttää, ketuttaa. Mutta yhtäkkiä sitä osaakin jotain uutta ja saa kuin saakin tilattua huonolla espanjalla sen jumalattoman hitaan (mutta silti niin elintärkeän) WIFIN asuntoon. Ja toisaalta, kyllä viimeistään routa sen porsaan kotiin ajaa. Ja sekin on ihan OK.

ℰmilia ☀

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply