Junamatka Intiassa, joka ei mennyt niin kuin Strömsössä

Yöjuna kiiti pimeydessä eteenpäin jossain Delhin ja kansallispuisto Ranthamboren välisellä radalla. Me istuimme reput tanassa odottamassa milloin juna olisi perillä. Junan tarkka saapumisaika ei tuntunut olevan kenenkään tiedossa. Olimme saaneet vain suurpiirteisen ajan, että kolmen maissa aamuyöllä olisimme oikealla asemalla. Aikaa olisi vain pari minuuttia poistua junasta, joten sillä olimme valmiina. Hetken odottelun jälkeen paikallisopas tuli sanomaan, että juna oli myöhässä noin 1,5 tuntia ja voisimme mennä takaisin nukkumaan.

Oli kevät vuonna 2010 ja olin ystäväni kanssa Kaukoretkien matkalla Nepalissa ja Intiassa. Edellisenä päivänä olimme saapuneet Nepalin upeista vuoristomaisemista Delhiin ja illan suussa lähdimme junalla kohti Ranthamboren kansallispuistoaluetta, jossa meidän oli tarkoitus mennä safarille. Kun paikallisopas oli lähtenyt takaisin omaan vaunuunsa, kiipesin takaisin yläpetiin ja olin unten mailla saman tien. Seuraavan kerran kun heräsin, ihmisiä käveli käytävällä kovaa vauhtia ja tajusin, että olemme asemalla. Äkkiä sängystä alas ja kengät jalkaan. Muut olivat jo menneet ja hetken aikaa pälyilin käytävällä kumpaan suuntaan pitäisi lähteä. Näin sitten tuttuja reppuja ja lähdin etenemään käytävää pitkin ovelle.

Kuva: indianmirror.com

Kuva: indianmirror.com

Junan ovi ei kuitenkaan auennut. Sitä temmottiin auki junan ulkopuolelta ja me sisäpuolelta. Juoksimme nopeasti toiselle ovelle, mutta samassa juna nytkähti liikkeelle, emmekä ehtineet ajoissa ulos. Meidän ryhmästä vain kolme naista ja molemmat oppaat olivat ehtineet asemalle, koska he olivat osanneet mennä heti oikealle ovelle. Seisoimme hölmistyneenä avonaisen oven luona ja joku huusi ”Hypätkää!”. No en todellakaan halunnut liikkuvasta junasta hypätä, vaikkei vauhtia paljoa ollutkaan.

Pian vauhti kiihtyi ja me olimme siis  jääneet junaan. Voihan…

Menimme takaisin istumaan ja miettimään, että mitäs nyt tehdään. Saimme onneksi yhteyden oppaisiin, koska ystäväni oli asemalle jääneiden joukossa ja soitin hänelle. Opas rauhoitteli meitä ja käski poistumaan seuraavalla mahdollisella asemalla. Kysyin junan henkilökuntaan kuuluvalta mieheltä missä seuraava asema olisi. Hän totesi, ettei sinne ollut pitkä matka. Me tietysti oletimme, että kyseessä olisi joku Pasilan ja Helsingin välinen matka, mutta loppujen lopuksi istuimme junassa yli tunnin ennenkuin olimme seuraavalla asemalla.

Kuva: passportandpixels.com

Kuva: passportandpixels.com

Opas oli saanut yhteyden junan henkilökuntaan ja pyytänyt tätä huolehtimaan, että jäisimme seuraavalla asemalla pois. Ainoa hyvä puoli tilanteessa oli se, että meitä oli useampi eikä kukaan jäänyt junaan yksin. Meidänkin ryhmässä oli henkilöitä, jotka eivät olleet paljoa matkustelleet ja kielitaito oli heikko. Heille yksin junaan jääminen olisi ollut suorastaan painajaismaista.

Kuva: indiatraveltimes.com

Kuva: indiatraveltimes.com

Juna pysähtyi Kotan asemalla ja siellä jäimme pois. Asemapäällikkö oli hätyytetty ottamaan meidät vastaan ja huolehtimaan, että pääsemme oikealla junalla takaisinpäin. Odottelimme lähes puolisen tuntia ennenkuin se tuli. Asemapäällikkö saattoi meidät junaan asti ja komensi paikallisia tekemään meille tilaa. Junassa oli mahdollisuus istua myös hattuhyllyllä ja sieltä nuoria poikia loikki alas ja he viittoivat meitä hyppäämään ylös. Meistä kukaan ei halunnut hattuhyllylle, vaikka olisihan sekin ollut kokemus sinänsä. Istuin turbaanipäisen vanhan miehen vieressä ja seurasin kun pieniä lapsia vietiin pissalle eteisvälikköön. Sieltähän ne nesteet menivät suoraan raiteille. Paikalliset tietysti tuijottivat meitä, koska erotuimme muista matkustajista kuin yö päivästä. Vieressäni istuva turbaanipää nojasi nukahdettuaan olkapäähäni. Kotoisaa – not!

Kuva: hindustantimes.com

Kuva: hindustantimes.com

Opas oli meitä asemalla vastassa ja oli tietysti todella pahoillaan tilanteesta. Koskaan aikaisemmin ei tällaista ollut tapahtunut hänen opastamalla reissulla, vaikka hän oli näitä matkoja tehnyt lukuisia kertoja. Joka kerta oli ollut kiire junasta ulos, mutta aina kaikki olivat ehtineet.  Nyt meidän kohtaloksemme osui ovi, joka ei jostain tuntemattomasta syystä auennut. Olimme kaikki todella väsyneitä ja odotimme vain pääsevämme hotelliin suihkuun ja aamiaiselle. Toivoin, että loppumatka sujuisi ilman kommelluksia.

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

42 Comments

  • Reply Terhi/ Fammo matkalla sunnuntai, maaliskuu 5, 2017 at 18:39

    Tuntui varmaan kurjalta kun ei päässyt junasta ulos, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

    • Reply mertsik sunnuntai, maaliskuu 12, 2017 at 19:22

      Se tuntui uskomattomalta. Jäimme vain hölmistyneinä katsomaan kun juna lähti liikkeelle ja me olimme vielä kyydissä.

  • Reply Reissaaja1 sunnuntai, maaliskuu 5, 2017 at 20:23

    Onneksi seuraava asema oli kuitenkin tunnin matkan päässä, eikä kolmen tunnin ja onneksi teitä oli useampi. Olisi nimittäin yksin voinut tulla ”äitiä ikävä”. Toivottavasti tämä selkkaus jäi teidän ainoaksi, ja Intian reissu sujui nuottien mukaan.

    • Reply mertsik sunnuntai, maaliskuu 12, 2017 at 19:23

      Äläpä muuta 🙂 Luulin kyllä, että seuraava asema olisi ollut muutaman minuutin päässä, kun konduktöörikin sanoi ettei ole pitkä matka, mutta hänelle aikakäsite oli erilainen kuin meille. Loppumatka sujui ilman kommelluksia.

  • Reply Viherjuuria sunnuntai, maaliskuu 5, 2017 at 23:14

    Olen aina halunnut käydä Intiassa, mutta en tiedä, kestäisivätkö hermoni sitä sekasotkua, ihmismäärää ja seikkailua! Onneksi teitä tosiaan jäi useampi siihen junaan ja pääsitte takaisin. Tulipa taas hyvä tarina kerrottavaksi 🙂

    • Reply mertsik sunnuntai, maaliskuu 12, 2017 at 19:24

      Intia on aikamoinen sekamelska kaikkea. Siitä joko tykkää tai ei. Hyvä, ettei kukaan jäänyt junaan yksin, olisi voinut tulla ”äitiä ikävä”. 🙂

  • Reply Skimbacon Katja maanantai, maaliskuu 6, 2017 at 03:54

    Apua ”hypätkää” – olisi jäänyt multakin hyppäämättä! Onneksi kommellusten kautta pääsitte kuitenkin turvallisesti perille.

    • Reply mertsik sunnuntai, maaliskuu 12, 2017 at 19:25

      Ei sieltä tosiaan uskaltanut enää hypätä, vaikkei vauhti kova ollutkaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin 🙂

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta maanantai, maaliskuu 6, 2017 at 15:23

    Voi eiiii 😀 Kamala tilanne varmasti, mutta onneksi kukaan ei jäänyt yksin 😀 Se vasta jännää oiskin ollut 😀

    • Reply mertsik sunnuntai, maaliskuu 12, 2017 at 19:25

      Onneksi meitä oli useampi, niin ei kenellekään tullut paniikkia. Yksin olisi voinut olla toinen tilanne.

  • Reply Johanna Hulda / Vida de Estrada maanantai, maaliskuu 6, 2017 at 16:35

    Voi apua! Hyvä että loppu hyvin, kaikki hyvin. Oletko nähnyt sen Lion-nimisen uuden leffan? Jos et niin suosittelen katsomaan! Siinäpä vasta painajaismainen intialaiseen junaan loukkuunjäämiskokemus.

    Minä matkustin kerran Delhistä Keralaan suoralla junalla, matka kesti yli 2 vrk. Sopivasti Delhissä oltiin juhlittu Holia, joten olin yltä päältä värijauheissa ja olo oli jo valmiiksi tukala. Ennen junamatkaa syöty aamupalakin oli ilmeisesti ollut vähän kehno, joten vietinkin seuraavan yön jäätävässä kuumehorkassa junan vessassa… Kaiken kruunasi samassa loossissa ollut paikallinen perhe huutavine vauvoineen ja bollywood-musiikkeineen, ai että! 😀 Mutta perille Keralan rannoille päästiin kaikesta huolimatta. On ne Intian junat aikamoisia elämyksiä!

    • Reply mertsik keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:19

      No huh, aikamoinen kokemus sinullakin on Intian junasta 🙂 Lion elokuvaa en ole nähnyt. Kiitos vinkistä, täytyypä tutustua.

  • Reply sari / matkalla lähelle tai kauas maanantai, maaliskuu 6, 2017 at 23:05

    Voi mikä seikkailu! Me Riomaggioressa katselimme vastaavaa kun puolet retkueesta pääsi ulos ja puolet jäi junaan. No seuraavalle pysäkille oli 10 min. Ovi ei ollut auennut.

    • Reply mertsik keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:22

      Ovet temppuilevat näköjään muuallakin kuin Intiassa 🙂 Sattuuhan sitä ihan meidän VR:n junissakin, mutta yleensä on ehtinyt juosta toiselle ovelle ja sieltä ulos. Onneksi teidän tapauksessa seuraava pysäkki oli lähellä.

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana tiistai, maaliskuu 7, 2017 at 16:34

    Voihan, mikä kokemus! Vaikka olen jonkun verran matkustellut, niin olisi se minustakin ihan painajaismaista jäädä junaan loukkoon… Oppaanne oli kyllä toimelias ja sai hienosti hoidettua yhteyden junaan. Hauska ja jännittävä matkatarina tästäkin jäi muistoksi! Ja pitääpä itsekin katsoa Lion-elokuva, mistä Johanna vinkkaa.

    • Reply mertsik keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:25

      Onneksi on kännykät ja yhteydet pelasi. Toki oltais itsekin tajuttu jäädä seuraavalla asemalla pois ja toisella junalla takaisinpäin, mutta kun ei tiedetty edes sen oikean aseman nimeä, oltaisiin voitu ajella taas väärälle pysäkille 🙂 Nyt koko juttu jo naurattaa, mutta silloin ei..

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää tiistai, maaliskuu 7, 2017 at 18:01

    No olipas kommellus. Intiassa voi sattua vaikka ja mitä. Onneksi teillä oli opas huolehtimassa ja auttamassa, ja pääsitte takaisin.

    • Reply mertsik keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:27

      Äläpä muuta 🙂 Olihan siinä seikkailua kerrakseen.

  • Reply Meidän matkassa / Monna tiistai, maaliskuu 7, 2017 at 22:53

    Voi ei, mutta onneksi tosiaan kukaan ei ollut yksin. Toisaalta tää tarina ei jotenkin yllätä kun kyseessä on Intia, vaikken itse siellä ole käynytkään, on niin paljon tullut luettua juttuja sieltä että tuntuu että mitä vain voi tapahtua 😀

    • Reply mertsik keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:29

      Yksin junaan jääminen olisi ollut kamalaa. Onneksi meitä oli useampi seikkailemassa 🙂

  • Reply Emma / Mutkia Matkassa keskiviikko, maaliskuu 8, 2017 at 11:54

    Onneksi oli tosiaan kavereita mukana, eikä kenenkään tarvinnut kokea tuota seikkailua yksin! Vähän hassulta tuntuu, ettei se paikallisopas ole varmistanut siellä alkuperäisellä pysäkillä että joko kaikki tai ei kukaan jää pois, mutta hoiti sentään kommelluksen jälkeen hommat niin että asemapäällikkö oli vastassa seuraavalla pysäkillä jne.

    • Reply mertsik keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:32

      Me kritisoimme myös oppaiden toimintaa. Heitä oli kuitenkin kaksi mutta molemmat hyppäsivät ulos. Toinen olisi voinut varmistaa, että kaikki ehtivät ulos. Tosin pahimmassa tapauksessa opaskin olisi jäänyt sinne meidän kanssa. No, loppu hyvin, kaikki hyvin.

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi torstai, maaliskuu 9, 2017 at 18:45

    Kääk. Pikkuisen olisi mennyt hermot. Junalla matkustaminen on ihan kivaa, mutta minua häiritsee jo Suomessakin se , että aina ei tiedä mille asemalle on saapumassa. Kun katsoo ulos ikkunasta näkee vaan peltoa ja puskaa. Hiukka paha sanoa, onko Kilpualla vai Oulussa.

    • Reply mertsik keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:35

      Haha, niinhän se välillä on Suomessakin. Talvella kun on vielä pimeää, niin ei tosiaan aina tiedä millä asemalla ollaan, ellei tule kuulutuksia. Muuten tykkään matkustaa junalla ja aikaisemmin kuljin sillä päivittäin työmatkat.

  • Reply Lotta | Watia.fi perjantai, maaliskuu 10, 2017 at 19:14

    Melkoinen kokemus! Onneksi ei tosiaan yksin tarvinnut olla. Aiemminkin lukenut noista Intian junista, jotka ei turhaan pysähtele…

    • Reply mertsik keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:37

      Oli kieltämättä aika hassua, että juna pysähtyi vain pieneksi hetkeksi. Eihän ne toki Suomessakaan montaa minuuttia asemalla seiso, mutta kyllä sieltä sentäs ulos ehtii.

  • Reply Pia / Lyhyenä hetkenä lauantai, maaliskuu 11, 2017 at 13:19

    Huh, vähemmästäkin panikoituu. Minä en todennäköisesti olisi osannut nukahtaa enää vaan olisin torkkunut kelloa tuijotellen. Painajaismainen tilanne!

    • Reply mertsik keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:39

      Ihmeen hyvin siellä sai nukuttua, vaikka tilanne oli mikä oli. Ei tosiaan kiva juttu, vaikka nyt se jo naurattaakin.

  • Reply Merituuli sunnuntai, maaliskuu 12, 2017 at 11:34

    Apua, minä olisin varmana ollut ihan hermona. Onneksi tarina loppui kuitenkin hyvin.

    • Reply mertsik keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:41

      Ei ollut tosiaan mikään kiva tilanne. Loppu hyvin, kaikki hyvin lopulta.

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita sunnuntai, maaliskuu 12, 2017 at 11:43

    Voihan kauhistus, kyllä olisi ehkä pienoinen paniikki voinut iskeä ainakin jos olisi yksin jäänyt junaan. Onneksi teitä oli siellä useampi. Ja loppu hyvin kaikki hyvin. 🙂

    • Reply mertsik keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:43

      Yksin sinne jääminen olisi ollut kamalaa, onneksi meitä oli useampia. Onneksi yhteydet pelasi ja saimme oppaan puhelimen päähän. Kaikenlaista sitä sattuu ja tapahtuu 🙂

  • Reply Anne | Metallia Matkassa tiistai, maaliskuu 14, 2017 at 19:38

    Voi ei, näköjään muillakin on ollut huonoa onnea intialaisten junien kanssa! Meillähän kävi niin, että vahingossa astuttiin väärään junaan, joka ehti nytkähtää liikenteeseen ennen kuin tajusimme, ettei kyseessä ole meidän juna ollenkaan.. jouduttiin sitten hyppäämään liikkuvasta junasta keskellä yötä raiteille ja pusikkoon, ja kävelemään takaisin pimeässä asemalle odottamaan oikeaa junaa. Silloin oli kyllä vähän syke korkealla ja sydän vatsassa, mutta nyt jälkikäteen koko keissi vaan naurattaa. 😀

    • Reply mertsik keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:45

      Apua, miten hurja tarina! Miten te uskalsitte hypätä junasta? Intialaisissa junissa näköjään sattuu ja tapahtuu 🙂

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi sunnuntai, helmikuu 11, 2018 at 11:37

    Itse olen Intiassa muutaman junamatkan tehnyt ja aina on tosiaan tuo sama kiire ulos. Mä en yksinkertaisesti tajua, miksi se saamarin juna ei voi pysähtyä kunnolla. En ehkäpä enää lähtisi tuollaiseen häsläykseen.

    ”Vieressäni istuva turbaanipää nojasi nukahdettuaan olkapäähäni”- Mulle kävi sama Egyptissä lentokoneessa. Ukko nojautui muhun, otti mukavan asenon ja rupesi kuorsaamaan. Minkäs teet, kun ei ole tilaa mihin väistää. Maassa maan tavalla tai jotain…

    • Reply Merja / Merjan matkassa maanantai, helmikuu 12, 2018 at 20:07

      Jos joku ehdottaa junareissua Intiaan, niin harkitsen kahdesti. Tai menisin siinä tapauksessa, jos ei aamuyöllä tarvitsisi junasta kömpiä ulos. Minäkään en ymmärrä miksei juna voinut pysähtyä kunnolla asemalle, niin että kaikki olisivat päässeet ajoissa ulos. Ihme touhua! Miehille näköjään ”luonnollista” nojailla vieraiden naisten olkapäähän 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka sunnuntai, helmikuu 11, 2018 at 12:26

    Eipä ole ihan tuollaista osunut kohdalle. Suurkaupunkien metroissa olemme kyllä asemalla joskus miehen kanssa keskustelleet siitä, että mitä jos ruuhkassa vaan toinen päätyisi vaunuun ja toinen jäisi asemalle ja sovimme etukäteen, että siinä tapauksessa yritämme tavata seuraavalla asemalla.
    Espanjassa osallistuimme taannon sellaiseen Santiago de Compostelan kevytversioon, että matkaa tehtiin bussilla, mutta päivittäin oli joku keskimäärin 6 km:n kävelyosuus, jonka lopussa bussi sitten taas odotti. Kerran emme jotenkin bonganneet bussia kun tie kääntyi samassa kohdassa ja jatkoimme eteenpäin. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että onpas tämä pitkä matka ja tajusimme, että olemme kävelleet ohi bussin. Saimme sitten puhelimella oppaan kiinni ja selitimme missä kuvittelemme olevamme ja hän totesi, että tulevat sitten bussilla sinne! Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta vähän hassu sattuma sekin 🙂

    • Reply Merja / Merjan matkassa maanantai, helmikuu 12, 2018 at 20:11

      Meidän opas kertoi, että olimme ensimmäinen ryhmä, josta osa jäi junaan. Joka kerta hän oli sitä pelännyt, koska aikaa oli niin vähän. Totta muuten, että tuo voisi sattua vaikka metroasemalla. Varsinkin jos kiireellä juostaisiin kyytiin. Hyvä, että saitte Espanjassa oppaan puhelimella kiinni ja pääsitte bussin kyytiin. Kaikennäköisiä seikkailuja niitä reissuilla sattuu 🙂

  • Reply Riitt Kosonen sunnuntai, helmikuu 11, 2018 at 12:39

    Huh mikä seikkailu! Entisenä markaoppaana voin vaan kuvitella teidän oppaanne hikikarpalot!!! Onneksi älysi ottaa yhteyttä seuraavaan asemaan – ja te nousta siellä pois…
    Kohtelias hattuhyllykohtaus ja olkaa basten kuorsaava turbaanipää ovat hilarious! Mutta hei, ilman tätä ”vahinkoa” teiltä olisi jäänyt kokematta tämä opastamaton/siloittelematon syväsukellus paikalliskulttuuriin..?
    En malta olla hymyilemättä: miten ihmeessä junat voi olla niin törkeesti myöhässä jos asemilla ehtii hikisesti edes nousta kyytiin..

    • Reply Merja / Merjan matkassa maanantai, helmikuu 12, 2018 at 20:15

      Kyllä siinä taisi yhdellä sun toisella puskea hikeä otsalle 🙂 Matkailu avartaa ja ilman tuota sattumusta olisi ollut yksi juttu vähemmän kirjoitettavana. Intian junien aikataulut jäivät minulle täysin mysteereiksi. Edes henkilökunta ei tuntunut tietävän mihin aikaan ollaan seuraavalla asemalla. Meidän sääntö-Suomessa tuollainen ei tulisi kuuloonkaan.

  • Reply Joanna Sormunen sunnuntai, helmikuu 11, 2018 at 17:54

    Aikamoinen säikähdys! Onneksi oli kännykät ja yhteydenpito onnistui. Ja varmasti suihku oli todella ihana kokemus hotellihuoneessa tuon jälkeen.

    • Reply Merja / Merjan matkassa maanantai, helmikuu 12, 2018 at 20:18

      Onneksi elettiin kännykkäaikaa, muuten olisi ollut hankalaa yhyttää opas ja muu porukka. Ja hyvä myös, ettei kukaan jäänyt junaan yksin. Porukassa tämä ei tuntunut niin kamalalta.

    Leave a Reply